Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


4 kommenttia

Yksi elämä

Vain yksi elämä, tuon ajatuksen ympärillä mieleni askartelee, ja veikkaisimpa, että lähes jokaisella ihmisellä se käy mielessä jossain vaiheessa vaellusta. Meille on annettu vain yksi mahdollisuus elää, kokea ja tuntea tämä maailma ja aika. Joku sanoo elävänsä jatkoajalla koettuaan jonkun vakavan kriisin elämässään. Jotkut laativat listoja asioista, joita he haluavat kokea elämänsä aikana. Jotkut porskuttavat sen kummemmin suunnittelematta kohdusta hautaan.

Itseäni hämmästyttää yhä uudestaan se, että olen olemassa. Toisaalta pohdin myös sitä, että en voisi olla olematta. Kuka muu sitten eläisi tämän kaiken, jota juuri minä käyn läpi.  Jo pelkkä oleminen on jotenkin syvää ja suurta. Se on ihme!

Ei liene sattumaa, että Jumala ilmoittaa Moosekselle itsensä nimellä ”Minä olen”. Minä olen se mikä minä olen. Myös Jeesus sinetöi tuomionsa sanomalla nuo kielletyt sanat ”minä olen”

Minulla on käytössäni tämä yksi elämä, mutta koska ”olen” niin minä omistan kaikken mitä tarvitsen ollakseni olemassa. Olemiseni liittyy luomiseen. Luomisen hetkellä ajaton ja iätön Jumala loi ja saattoi alkuun kaiken, myös minut. Jumala loi ihmisen ikuisuusolennoksi.

Siksi ei ole samantekevää mitä elämälläni teen koska se on Jumalan omaisuutta. Mooseksen laki kuvaa miten luvattu maa oli annettu Israelin kansalle käyttöön. Maat olivat jaettu heimoille ja suvuille.

Säädökset takasivat sen että maa ei koskaan joutunut vieraan haltuun. Viimeistään riemuvuoden tulo palautti maat alkuperäisille omistajilleen. Sukulunastajat saatoivat ostaa maan jo aikaisemmin takaisin myydyn maan.

Mekin kuulumme Jumalan sukuun ja lunastajamme Jeesus haluaa, että suostuisimme hänen lunastettavakseen takaisin Jumalan lapsiksi. Siksi ei ole lainkaan samantekevää miten tämän ainoan elämämme elämme. Emme ole turhia emmekä vähäpätöisiä koska lunastajamme elää ja odottaa.


7 kommenttia

Virittelyä

Melkoinen tovi  on kulunut edellisestä blogista. Ajatus ei ole pysähtynyt niin pitkäksi aikaa paikalleen että olisin kyennyt keskittymään kirjoittamiseen. Kirjoittaminen on minulle prosessi jossa hyvin pureksittu aihe purkautuu tekstiksi. Olen joutunut myös pohtimaan omaa laatuani kirjoittamisen takia ja  olen aika vakuuttunut, että lukihäiriön lisäksi tai taustalla on AD/HD:n tyyppinen tarkkaavaisuus häiriö. Keväällä kävin läpi aikuisiän testejä ja kun muistelin lapsuuttani niin aika tavalla yksiin oireet ja oma elämä meni. Siksi itselleni on joskus hämmentävää lukea omia kirjoituksiani, koska niissä on paljon valmiimpia asioita, kuin mitä omassa päässäni tavallisesti liikkuu. Oman vaikeutensa kirjoittamiseen on tuonut se, että oma seurakunta yhteyteni on ollut kesän aikana hyvin ohut. Olen ollut paljon yksin ja tehnyt mummolassa paljon fyysistä työtä. Jopa lenkkeily on jäänyt melko vähälle koska ei yksinkertaisesti ole jaksanut lähteä liikkeelle. Vapaa-aika on mennyt joella perhovavan seurassa. Virtaava joki ja erämaa on ollut hyvä ympäristö pysähtyä ja jutella Taivaan Isän kanssa.

Kun laitan kaiken tämän yhteen tässä ja nyt, niin mieleni täyttää kolme asiaa. Ensinnäkin kiitollisuus Jumalalle, että hän ei koskaan päästänyt minua irti, vaan on johdattanut minua aivan ihmeellisellä tavalla läpi elämän karikkojen. Toinen asia on kysymys miksi? Miksi juuri minut Hän pelasti elämän kurimuksista, johdatti pois heikosta koulumenestyksestä, madalsi aitoja oikeissa kohdissa ja toi oikeita ihmisisiä polulleni, joita ilman olisin joutunut aivan varmasti hukkaan. Olen pärjännyt elämässäni itsestäni huolimatta ja koen, että Jumala on tuonut minut tähän. Itse en olisi siihen pystynyt. Se, että olen luokanopettaja on oikeastaan asia, jonka ei pitäisi olla mahdollista. Ja silti tänäänkin edestäni lähti luokka kotiin hymyssä suin. Kohta kolmekymmentä vuotta tämä on toistunut joka koulupäivä.

Kolmas asia on seurakuntayhteys ja sen tarve. Tarve olla osa Kristuksen ruumista tuntuvalla tavalla. Olla tuon ruumiin elin, joka sykkii ja elää. Olla riippuvainen toisista jäsenistä. Olla täynnä Pyhää Henkeä, joka ylläpitää kaiken ja kirkastaa Jeesusta. Palvella ja tulla palveluksi. Olen saanut kokea mitä todellinen yhteys Kristuksessa toisiin ihmisiin on ja oma sieluni ja henkeni on riippuvainen tuosta yhteydestä. Ilman sitä koen tukehtuvani. En osaa kuvailla täysin miltä tuntuu kun yhteys puuttuu, mutta pitkän päälle se tuo elämään penseyden ja merkityksen puutteen. En ihmettele, että jotkut ihmiset yhteyden kadotessa kääntävät selkänsä  seurakunnalle ja pian myös Jeesukselle. Vastakohta on yksinkertaisesti liian suuri. Koettu yhteys Jeesukseen ja sen tuoma tunne-elämys ei käänny arjen kantavaksi uskoksi ilman hyvää seurakuntayhteyttä. Se jää pelkäksi muistoksi tunteesta joka ei kantanut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Me tarvitsemme elävän yhteyden Jeesukseen toisten Kristittyjen kautta. Siihen yhteyteen ei auta opit eikä teologia. Siihen auttaa vain se että ympärillä on rukoilevia ja siunaavia ihmisiä jotka jatkuvasti etsivät Jumalan tahtoa ja elävät Jumalan valtakunnan salaisuudesta ja tuovat sen arkeen mukanaan.