Hyvä ystäväni on päässyt vihdoin kotiin. Usein Raamatusta, sen lehdiltä saa lukea sanat ”Varhain aamulla”. Varhain aamusta Israelilaiset tulivat Jordanille ylittääkseen sen. Varhain aamulla Jeesus meni temppeliin rukoilemaan. Kaikki merkittävä tehtiin varhain aamulla.

Nyt istun kirjoittamassa hyvästejä ystävälleni ja lanko-miehelle, joka pääsi taivaan kotiin varhain aamulla, kun me muut nukuimme viattoman unta. Viikon hän jaksoi taistella Meilahden sairaalassa, ennen kuin keho antoi vihdoin periksi. Mieli ja ajatus, sielukin, kuka tietää, oli jo aikaisemmin siirtynyt Jeesuksen lepoon ja pois tästä maailmasta.

Koko viikko on ollut äärimmäisen raskas kaikille. Miksi-kysymykset kaikuivat tyhjille seinille ja katkeruuskin nosti jo päätään. Mutta eilen illalla, kun vein tämän kaiken taas Isän eteen, sain itse jonkinlaisen rauhan hetkeksi. Tajusin, että ei ole kesken jääneitä matkoja, vaan jokainen elämä on kokonainen, niin kuin veljeni aikaisemmin illalla oli sanonut viisaasti. Niin Ilkankin elämä oli kokonainen tarina, joka jatkuu meissä ja jälleen näkemisen odotuksessa.

Kenenkään elämä ei ole merkityksetön, vaan se jättää jäljen meidän läheisten elämään. Syntymästään 43 vuotta sitten, tähän varhaiseen aamuhetkeen Ilkka oli elänyt täysillä. Juossut omaa juoksuaan välillä varpaat ja sydän verillä, mutta silti edennyt omaa tietään, jonka hän oli valinnut. Muistan kun ensimmäisen kerran tapasin hänet. Hontelon pitkän pellava pään, joka oli huolissaan hiusten lähdöstä. Suvun miehet kun olivat herkkiä kaljuuntumaan. Ja niinhän siinä kävi, tukka ja järki eivät pysy samassa päässä. En ole tavannut eläissäni montaakaan niin älykästä ihmistä. Ystävystyimme heti ikäerostamme huolimatta. Muistot vilisevät mielessäni yli kahdenkymmenenviiden vuoden ajalta. Öiset keskustelut tieteiskirjallisuudesta, Jumalasta ja politiikasta. Pitkät saunaillat kesäyössä ja sukujuhlat, joista hipsimme vaivaantuneina yläkertaan pakoon ylitsevuotavan iloisia tätejä ja serkkuja. Surut ja murheet, jotka jaoimme kuin veljekset, joskus jopa rukoillen vaivaantuneena, vaivojen puolesta. Katsoimme uskon asioita hieman eri suunnista mutta silti molempien katse oli aina Jeesuksessa. Molemmat koimme roikkuvamme kiinni armossa.

Nyt on vihdoin aika surra ja itkeä ikävää. Tukea toisiamme niin,että elämän merkitys säilyisi. Jotta Jeesus saisi ottaa meidät huomaansa lepäämään nyt ja täältä lähdettyämme.

Valtavan suuri joukko ihmisiä on tukenut meitä rukouksin ja lohduttavin sanoin. Kaikki se on ollut tärkeää ja Jumala on kuullut meitä. Jumalan siunaus on meidän kaikkien yllä ja hän saa tehdä työtään meissä. Kiitos!