Miten vaikea sana toivo on. Mitä me toivomme elämältä ja miksi toivo vaihtuu joskus pimeydeksi, toivottomuudeksi, joka pahimmillaan johtaa kuolemaan ja eroon Jumalasta. Ilman Uskoa Jumalaan ei ole toivoa. Mutta kun meillä on Usko silloin meillä on myös toivo ja näiden kahden myötä myös kaikkein tärkein eli rakkaus.

Nuoren ihmisen tulisi olla toiveikas tulevaisuutensa suhteen.  Nuorena pitäisi nähdä kaikkialla mahdollisuuksia ponnistaa eteenpäin rikkaaseen elämään. Saada hyvä, mieluinen koulutus, Päästä töihin ja perustaa perhe.

Olen 47-vuotias mies. Minulla on hyvä työ ja ihana perhe. Minun kohdalla asiat hyvin. Mutta onko tie tähän ollut helppo. Kun katson taaksepäin elämääni niin näen lukuisia kohtia joissa näen miten Jumala on johdattanut asioita ja toiveeni ovat käyneet toteen vastoin odotuksiani.

Mitä olen sitten toivonut. Yksinkertaisesti sitä että huominen tulisi. Sitä että selviäisin asioista jotka koin itse ylivoimaisiksi esteiksi elämässäni.  Tajuan nyt että ratkaisevaa on aina ollut se mihin olen toivoni kiinnittänyt. Omien voimien ja taitojen puute on aina vienyt ajatukseni Jumalan puoleen ja rukoukseen, ”Jumala auta minua, en selviä itse.” Silloinkin kun elämä ja maailma veti poispäin Jumalasta ja voimat uupuivat Jumala itse osoitti uskollisuutensa ja näytti että vielä minullakin yhä toivoa päästä kiinni  osallisuuteen Jumalanvaltakunnasta ja hänen lahjoistaan. Toivo jota uskoni Jumalaan piti yllä sai minut jatkamaan elämääni eteenpäin. Toivo piti minut elämässä kiinni.

Toivo pitää sisällään elämän kipinän. Tuo sana heijastelee meille kuvajaisena sitä hyvää mitä vain Taivallinen Isä voi tarjota lapsilleen. Toivo pitää meidät liikkeellä silloinkin kun uskoamme koetellaan ja Taivas on hiljaa.

Äiti Teresa joutui kokemaan elämässään sen että  Taivas ei enää puhunut hänelle. Jumalan ääntä ja tahtoa nodattaen hän lähti Intiaan ja sen jälkeen ääni vaikeni. Me tunnemme kuitenkin hänet ihmisenä joka antoi ja näytti toivon miljoonille ihmiselle Intian slummeissa ja muualla maailmassa. Hän pysyi uskollisena kutsulleen ja laittoi Toivonsa Jeesukseen. Niihin lupauksin joita raamattu hänelle ja meille antaa.

Sielunvihollinen sai Jumalalta luvan kiusata Jobia jotta olisi voinut osoittaa että Job kiroaisi Jumalaa kärsimystensä tähden. Job kuitenkin kiinnitti toivonsa yhä tiukemmin Kaikkivaltiaaseen. Hän näki ettei ole muuta tietä kuin se minkä Jumala osoittaa. Jobin Kirja näyttää meille kuinka me olemme täällä maailmassa kuin vieraan maankansalaisia ja oikea kotimme on Jumalan luona.

Nyt 47-vuotiaana katseeni kääntyy jo väkisinkin tämän maallisen taivalluksen jälkimmäiseen puoliskoon. En tiedä miten pitkä on kotiin mutta pelko elämän loppumisesta onkin vaihtumassa toiveikkaaksi kotimatkaksi, toiviomatkaksi jota saan taivaltaa yhdessä muiden Jeesuksen omien kanssa.