Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Uneksuntaa

1 kommentti

Ihme hommaa tämä kesälomalla nukkuminen, kun vähän väliä joutuu kirjoittelemaan aamulla siitä mitä on yön aikana tapahtunut. Sen ymmärtäisi jos lomalainen on aamulla unohtanut yölliset seikkailunsa mutta tämä alkaa olla jo naurettavaa.

No ei sentään naurettavaa, mutta vaikuttaa siltä, että kun en päivällä jaksa keskittyä Jumalan äänen kuulemiselle, puhuu Hän sitten yöllä.

Kesällä ope ja talvella sisävesilaivan kippari!

Unelma duuni! Kesällä ope ja talvella sisävesilaivan kippari!

En tiedä miten muodikasta on nykypäivänä puhua kutsumuksesta, mutta minulle henkilökohtaisesti se on tärkeä aihe. Itse toimin perinteisesti kutsumusammattina pidetyllä alalla ja olen jopa harkinnut hankkivani talveksi toisen vastaavan  kutsumusviran sisävesilaivan kapteenina, jolloin kutsumukseni olisi täydellinen. Mutta se jäänee haaveeksi ja minun on palattava opettajanpöytäni ääreen parin viikon kuluttua.

Mutta vakavasti puhuen vaikka opettajana koen oikeasti kutsumusta tehdä töitä lasten parissa ja opettaa heitä, vielä voimakkaampi kutsumus vetää minua toimimaan oman seurakuntani mukana ja palvelemaan siellä. Nämä kaksi kutsumusta eivät tosin kilpaile keskenään.

Oma kokemukseni on että lapset ovat opettaneet minulle enemmän aidosta uskosta kuin mitä minä ikinä osaisin opettaa siinä heitä.

Muistan kahden 12-vuotiaan tytön keskustelun historian oppitunnin jälkeen. Tunnilla oli puhuttu muistaakseni sodasta. He keskustelivat siitä miksi Jumala sallii  sodat ja kärsimyksen kun hän on kerta Jumalalta. Toisen tytön vastaus syöpyi mieleeni. -No siksi koska Jumala teki ihmisestä oman kuvansa. Ihminen on vapaa valitsemaan tekeekö hyvää tai pahaa.  Jos ihminen ei voisi valita ja olla vapaa, ei se voi olla silloin Jumalan kuvakaan.

En jäänyt kuuntelemaan miten juttu jatkui tai miten tyttö oli päätynyt tähän määritelmään mutta itseeni tuo juttu kolahti.

Ja mitäs sanotte tästä  9-vuotiaan pojan pohdiskelusta erään maanantaisen matikan tunnin alussa. Poika kertoi minulle edellisen illan vatsavaivostaan, mahaa oli poltellut ja pistänyt koko illan, pahinta oli että iltapalalla oli pannareita tiedossa ja niitä ei kipeenä pystyisi syömään. Pojan ilme oli veikeä kun hän jatkoi juttua, Hän sanoi jutelleensa mahalle ja sanonut että, parane maha! Kysyin että no paraniko se, johon poika vastasi hieman ihmeissään, että tietysti parani! Kiinnostuin pojan jutusta sen verran ja kysyin, että mitä  ajattelit kun komensit mahaasi ja yllätyin kun hän totesi yks kantaan, että Jumalaa. Pojan koti ei ollut millään tapaa uskonnollinen.  Jatko tilanteessa poika yllätti uudelleen kun kerroin hakeneeni samana aamuna terveydenhoitajalta flunssapiikin etten sairastuisi influessaan. Poika ihmetteli että mikset sitten vain pyydä Jumalata ettet tuu kipeeksi. Se jos mikään osui herkkään kohtaan!  Vuotta myöhemmin samainen poika sanoi rukoilleensa Jumalalta mopoa, mutta ei uskonut sitä saavansa koska se ei kuulemma ollut niin tarpeellinen. Tämä veijari oli luokan vilkkaimpia sällejä mutta ehdottoman oikeudenmukainen ja reilu kaveri kaikkia kohtaan.

Mutta se tämän aamun uni ei liittynyt työhön vaan siihen mitä me omassa seurakunnassamme  maallikko porukalla teemme ja suunnittelemme. En aivan tarkkaan muista unen kulkua mutta siinä me pienellä porukalla päätimme pitää messun ihan tuosta vain ja pian istuimme jonkin vanhan kirkon penkissä. Messun saarnassa pyydettiin Pyhää Henkeä tulemaan ja muistan kun saarnan pitäjän silmät täyttyivät samalla tavalla kyynelistä kuin omani ja tunsin miten Pyhä Henki täytti minut niin että vapisin kauttaaltaan. Uni jatkui sillä, että tuo parin kolmenkymmenen hengen joukko päätti jatkaa seurakunnassa yhdessä kokoontumisia. Se koostui eri ihmisistä kuin millä tavallisesti mietimme ja suunnittelemme tulevaa. Hassu yksityiskohta unesta jäi mieleeni. Keräsimme myös kolehtia ja minulla oli vain 50 senttiä taskussa. Hieman häpeillen vein sen seinässä olevaan litteään seurakunnan keräyslippaaseen koska eihän meillä ollut mahdollisuutta kerätä oikeaa kolehtia epävirallisessa messussamme, vaan kerätty raha kuului kirkolle! Liekö missään vanhan kirkon seinässä edes moista valkoista lipasta, en tiedä.

Uneni oli vahvistus sille kutsulle jonka koen tärkeänä eli oman paikkakunnan luterilaisen seurakunnan piirissä toimiminen. Voisin vallan hyvin siirtyä johonkin toiseen seurakuntayhteyteen, jossa olisi enemmän samanikäisiä ihmisiä ja ehkä vilkkaampaa toimintaa. Varmasti oma seurakuntani pärjäsi vallan hyvin ilman meidän perhettäkin, mutta se ei olisi Jumalan tahdon mukaista. Minulle seurakunta on Kristuksen ruumis jossa ei kuitenkaan jäsenkortti ratkaise vaan usko.

Minua Jumala kutsuu omalla panoksellani rakentamaan seurakuntaa, jolla on mahdollisuus kutsua seurakuntansa jäseniä takaisin Jumalan yhteyteen. Se tarkoittaa sitä, että elän oman seurakuntani asettamien ”reunaehtojen” mukaan. Tuo yöllinen messu oli viesti minulle Jumalalta. Siinä Jumala sanoo minulle, että Minä, Jumala voin toimia milloin vain jos te yhdessä pyydätte sitä! Minun Pyhä Henkeni on läsnä sielä missä vain tahdotte!  Ei ole tärkeää keiden kanssa toimit vaan se että toimitte kun siihen mahdollisuus tulee!

Olisi hyvä jos seurakunnissa olisi mahdollisuus maallikoiden toimia  oman kutsunsa mukaan. Tärkeää olisi myös hengellisen opetuksen lisääminen työikäisille. Se on haaste johon tarvitaan maallikoita, sillä työntekijä resurssit pienissä seurakunnissa ja missä tahansa seurakunnissa ovat rajalliset. Vaatii uskallusta seurakunnan johdolta antaa vastuuta tavallisille seurakunnan rivijäsenille. Innostaisin jokaista etsimään omaa kutsumustaan seurakuntalaisena. Se on aluksi raskasta mutta Jumala siunaa sitä kautta ihmistä ja kutsusta tulee ennen pitkää elinehto!

Mainokset

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

One thought on “Uneksuntaa

  1. Oltiin Porvoossa porukalla pitämässä ulkoilmakokousta Linnankosken puiston käyttämättömällä lavalla kahtena lauantaina tässä kuussa. Vetäjäkaveri oli tavannut nuoren pojan puistossa jokin aika aiemmin, ja kysynyt, osasiko tämä soittaa, ja oliko hänellä myös kavereita, jotka osaavat soittaa. Ja oli ja oli. Lopputuloksena tämä hyvätasoinen nuorten kavereiden bändi oli soittamassa ylistyslauluja kanssamme. Lopputuloksena…? Uskon, että lopputulosta ei ole vielä nähty. Uskon, että kavereille seuraa tästä hyvää.

    Monet ihmiset eivät tykkää siitä, että heitä pidetään evankelioimisen kohteena. Mutta monet kokevat sen suurena arvostuksena, jos juuri HEIDÄN taitojaan tarvitaan. Vaikka kristillisessä toiminnassa, miksikäs ei?

    Siunausta unesi toteumalle. Siunausta, johdatusta, rohkeutta, luovuutta. Amen.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s