.

Jeesuksen seuraamisesta on tullut pakastevirka.

Olin muutama vuosi sitten melko kylmällä paikalla. Suhteeni Jumalaan, Jeesukseen ja seurakuntaan oli ollut huonolla tolalla pitkään. Oikeastaan olin samassa tilassa kuin suurin osa suomalaisista. Olin luonut itselleni kaiken selittävän Jumala suhteen johon ei tarvittu oikeastaan mitään, se oli Jumalasuhde ilman Raamattua ja seurakuntaa. Se nuoruuden aikanen suhde oli haaalistumassa pois.

Kuinka moni meistä pohtii sitä mitä on Jeesuksen seuraaminen. Se kuulostaa radikaalilta touhulta, sillä ensimmäiseksi nousee mieleen opetulapset, jotka heitävät verkkonsa mäkeen ja hipsivät Jeesuksen perään ties minne takamaille, sekä alkuseurakunnan ihmiset, jotka möivät omaisuutensa ja hengasivat hippeinä porukoissa jakaen ilolla kaiken. Nykyihmiselle ei moinen meno sovi eikä siihen taida kukaan kannustaakkaan.

Nykymallin mukainen  Jeesuksen seuraaminen on kiltisti ja arkisesti eläminen ja sakramenttien oikea hallinta ja nauttiminen. Armo on saatu ja omistettu ja sanan kuuleminen pitää oikealla tiellä. Kaikki oikeita asioita, mutta ei kuulosta kovin radikaalilta ja dynaamiselta kun kyse on seuraamisesta. Nyt moni syyllistyy, niin minäkin syyllistyin mutta silti koin että kaikki ei ole hyvin.

Luterilaisessa kirkossa syyllistäminen ja syyllistyminen on päivän sana. Jokaisella on oikeus olla juuri sitä mitä haluaa. Armo kantaa kaiken yli. Sama tilanne oli myös 2000 vuotta sitten. Jeesus järkytti perusrakenteita ja oman yhteisönsä uskonrauhaa. Jeesus oli radikaali ja hänen toimiaan haluttiin rajoittaa. Jeesus puhui rakkaudesta ja kadotuksesta ja ihmiset seurasivat häntä. Jeesuksen julistama rakkaus oli sitä, että Jumalan valtakunta tuli hänen kauttaa ihmisten keskelle. Jumalan voima ravisteli ihmisiä. Jeesuksen teot olivat konkreettisia Jumalan väliintuloja ihmisten arjen keskelle.

Olen huomannut itsestäni, että Jeesus ei jätä minua rauhaan. Hän sanoo minulle joka aamu, että seuraa minua, älä jää paikallesi. Tämä ei ole mikään pakastevirka johon sinut asetan, vaan se on duuni joka pitää tehdä nyt kun olet elossa. Minun ikeeni ei ole raskas vaan kevyt koska minä kannan sitä kanssasi, Minä olen seurakunta ja seurakunta on minä. Me olemme yhtä Isässä, sinäkin, joten kerääppä luusi ja hoida leiviskäsi jonka sinulle tänään annan.

Opetuslapset jatkoivat siitä mihin Jeesus jäi. Pyhä Henki asettui nyt ihmisiin ja sai heidät seuraamaan Jeesusta. Tämä jatkuu tänäkin päivänä ja tästä kohdasta minä löydän itseni. Jeesus on rakkaus ja Pyhä Henki liima, joka pitää seurakunnan kasassa. Mitä kiinteämpi ja suurempi yhteisö on, sitä kevyempi on Jeesuksen antama ies kantaa.

Armolahjat ovat yhä niitä asioita, jotka todistavat Jumalan valtakunnan todellisuudesta ja ovat osoitus Jumalan rakkaudesta. Ilman armolahjoja seurakunnan toiminta on ihmisten pakastamista taivasta varten.

Suomessa seurakunnan vapaaehtoistyöstä  tulee raskasta, jos ihmiset kantavat ikeensä yksin. On paha, jos seurakunnan perusolemus on  passiivinen paikallaan oleva virkakoneisto, jossa seurakuntalaiset ovat pakastaneet itsensä odottamaan taivaaseen pääsyä ja muu ympäröivä yhteisö kehittelee omia voimattomia Jumalakuviaan omiin tarpeisiinsa.

Jeesus sanoo: Seuraa minua. Minä olen tie, totuus ja elämä!