Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Kuule minun ääneni

8 kommenttia

WP_20150206_016

Niin siinä kävi, että kaiken valokuvaamisen jälkeen päädyin myös soittohommiin Mikaelinkirkossa. Tai paukutushommiin. Mikäs sitä djembeä paukuttaessa, mutta kun tilapäisen sekaorkesterimme piti tehdä myös sound check.

– Juha, voitko puhua jatkuvasti jotain siihen ykkösmikrofoniin, kysyi kitaristi-miksaaja.

Katselin mikrofonia epäluuloisesti. Katselin kirkkoon kertyvää väkeä vielä epäluuloisemmin. Miksi minä, joka olen rasittavuuteen asti taitava alvariinsahöpöttäjä, hukkaan äkkiä jokaisen järkevän sanan. Ja jopa järjettömän.

– Hyvä kirkkoväki, teemme sound checkiä ja minun pitää nyt jutella tähän mikrofoniin, vaikka…

– Juhaaaa, voitko puhua siihen mikrofoniin lujaa!

– Lujaa!? VOI HYVÄT IHMISET, NYT MINUN PITÄÄ ALKAA HUUTAA TEILLE!

– Niin lujaa, että ääni lähtee kiertämään.

Juuri sillä hetkellä tajusin, että koska kitaristi-miksaaja on hyvä ystäväni, niin se on mikrofoni, joka on viholliseni numero yksi. Katsoin mikrofonia uudelleen, nyt tosi kiukkuisesti.

– N-Y-T   J-O-S   M-U-L-L-A   O-L-I-S-I   R-A-A-M-A-T-T-U   N-I-I-N   K-Y-L-L-Ä   K-U-U-L-I-S-I-T-T-E   S-A-N-A-A! informoin kirkkoväkeä.

– Eiku lujaa!

En purskahtanut itkuun. Huokaisin ja avasin suuni kitapurjeeseen asti. Kohta kyllä kuuluu kiertoa.

Ja juuri silloin tapahtui jotain vapahtavaa. Minun ei tarvinnutkaan enää huutaa. Äänet taisivat mennä ojennukseen. Ääniä on niin vaikeaa ymmärtää.

Soittokaveri siinä vieressä seisoi ihan hiljaa. Äänekkään sisäisen tuskani hetkellä en muistanut, että minulla oli kerrottavana terveisiä hänelle, oikeastaan tuntemattomalle ihmiselle.

Jo edellisenä päivänä oltiin soittamassa Mikaelin talvipäivillä. Yhdessä välissä huomasin soittokaverin istuvan vähän syrjemmässä. Jokin minussa liikahti, ikään kuin olisi kuulunut hiljainen ääni.
”Tuolle täytyy nyt ehdottomasti sanoa jotain rohkaisevaa”, tuumasin.
”Äh, se on vain flunssan jäljiltä vähän väsy”, vastatuumasin.

Hengellisissä tilaisuuksissa sattuu ja tapahtuu aina – ainakin minulle – sen verran, että koko rohkaisemisen ajatus jäi kaiken muun jalkoihin. Seuraavana päivänä ajatus palasi mieleeni, ja vähän myöhemmin kuulin että soittokaverille oli tullut muutoksia työelämään. Mutta enhän minä siinäkään tilanteessa voinut mitään rohkaisevaa sanoa, kun siinä oli muuta porukkaa niin paljon. Enkä oikeita sanojakaan siinä löytänyt.

Muistin rästissä olevat rohkaisun sanat vielä messun aikanakin. Soittokaveri istui yksin etupenkissä, kun minä vielä vähän maalailin äänimaisemaa djembellä. Muistin ja unohdin.

Illalla, pitkän viikonlopun jälkeen istuin kotona sohvalla. Muistelin kaikkea kuultua ja soitettua. Harmitti, että basso oli konstaillut; ilahdutti, että djemben kanssa oli mennyt mukavasti. Silloin muistin taas rohkaisutehtävän. Jotain täytyisi soittokaverille Facesssa kirjoittaa. Harmitti, kun kutsu sanomaan jotain oli aivan selvä, mutta kun sanan sanaa ei Yläkerrasta annettu.

Istuin tietokoneen alla ja kiemurtelin. Miksi minä, joka olen rasittavuuteen asti taitava alvariinsahöpöttäjä, hukkaan äkkiä jokaisen järkevän sanan.

No kun sanaakaan ei kuullut, päädyin metatason viestiin:

”Heip. Mulle tuli jo srk-talolla semmonen olo, että mun tarttis sanoa sulle jokin rohkaisun sana. Mutta kun mä en saanut sitä sanaa, pelkästään fiiliksen.”

Manailin mielessäni, että kaikkea sitä tulee kirjoitettua vieraalle ihmiselle. Vietin muutaman tuskallisen minuutin keskenäni sohvalla. Äkkiä näytölle ilmestyi vastaus:

”Tiedätkö, siinä kun istuin kirkossa rukoilin koko ajan, että Jumala jotenkin vastaisi niihin kaikkiin ajatuksiin ja asioihin, mitä mielessä pyörii. Että jollekin tulisi joku sana tai jotain – eli kiitos, että kuitenkin sanoit tästä! Kyllä se Jumala kuulee.”

Teki mieli huutaa ihan vähän kovempaa kuin Mikaelinkirkon mikrofoniin. Jee, juuri näin se Jumala toimii. Ja juuri näin minä aina viivyttelen.

Sitä tulee helposti pyydettyä: – Jumala, voitko puhua jatkuvasti jotain.

Itse asiassa tulee komennettua: – Jumalaaaa, voitko puhua lujaa! Niin lujaa, että äänesi lähtee kiertämään.

Kuinka lujaa Jumalan täytyy huutaa, että minä kuulen ja ymmärrän? Ja toimin.

Kuulin Jumalan puheen koko ajan. Aivan selvästi. Eikä Hänen tarvinnut edes huutaa.

Mainokset

8 thoughts on “Kuule minun ääneni

  1. Keirto on resonanssitaajuus, joka jää soimaan kun mikrofoni toistaa kuulemansa ja voimakkain taajuus jää dominoimaan. Täähän on oma suurpiirteinen selostus siitä ilmiöstä, joka puhuttelee hyvinkin sen suhteen miten ihmishenkeen Jumala vaikuttaa.

    Liked by 1 henkilö

  2. Laura, tuo on loistava äänifysikaalinen oivallus. Jos äänen kiertämistä ajatellaan missä tahansa tilassa, niin kyllähän se todellakin kuuluu. Se yritettään saada hallintaan, pois kuuluvista, elimonoitua.
    Mooseksen kirjoissa kerrotaan, että Jumalan kasvojen kirkkkaus oli ihmisille liikaa kestettäväksi. Siksi voi olla, että Jumalan äänikin on ihmisille liian kirkas kestettäväksi. Ja kirkashan se kiertoääni totisesti on!
    Toinen asia, mikä tulee mieleen on se kun Jumala puhui Elialle. Eihän puhunut myrskyssä ja suuressa ryminässä vaan hiljaisuudessa.
    ”Sydämen hiljaisuudessa Jumala puhuu.”

    Liked by 1 henkilö

  3. ”Kuulin Jumalan puheen koko ajan. Aivan selvästi. Eikä hänen tarvinnut edes huutaa”! Voiko kauniimmin enää kirjoittaa?
    Mitä herkemmin tekee sen minkä sisimmässään Jumalan tahdoksi ymmärtää, sen enemmän saa tehdä, sitä enemmän myös Jumalan puheelle herkistyy!
    Pidä tämä lahja ja ole rohkea, käytä sitä niin saat runsaasti iloa, niin kuin myös ne joille sinun tulee puhua, tai kenen puolesta rukoilla! Olet siunattu Juha! Jeesus kanssasi!

    Liked by 1 henkilö

  4. Tuulikki, tuo ”minkä tietää Jumalan tahdoksi” on hyvä pointti. Jumala on luonut myös nonverbaalin kommunikaation. Sen sisältö ei voi olla ristiriidassa Jumalan verbaalisen viestinnän kanssa.

    Liked by 1 henkilö

  5. Juuri näin Juha. Jumalan Sanan tuntemus on tärkeää niin pysyy raittiisti tiellä.

    Mutta rohkeus on myös tärkeää ja kuuliaisuus! Joku voi todellakin olla suuresti rohkaisun tarpeessa ja tarvita sanoja tai rukousta jaksaakseen. Tai vain ilokseen. Niin monin tavoin voi Jumalaa palvella lähimmäisissään!
    Sanotaanhan niinkin että toista auttamalla/siunaamalla itsekin ”kostuu” eli saa ilon ja siunauksen itsekin.
    Vaikka kokenut olen senkin että itse saattaa ajatella, ellei palautetta tule, olinkohan ollenkaan oikealla asialla? Mutta sen ajatuksen saattaa kuiskata se ihmisen ja Jumalan vastustajakin, mutta siitä ei tarvitse välittää, kun sanan tuntee ja tunnistaa.
    Kirjoituksissa sanotaan edelleen että Jumala puhuu ”tavalla ja toisella” eli monin tavoin, mutta ei kuitenkaan itseään vastaan koskaan.

    Tärkeitä asioita Juha. Blogisi ovat vilpittömyydessään ja hyvällä tavalla arkisissa kuvioissaan kovin vaikuttavia, herkkiä, liikuttavia ja hyväntuulisia. Kiitos Jumalalle sinusta!

    Liked by 1 henkilö

  6. Jumala on huutanut mulle monta kertaa, enkä vieläkään ole tajunnut mennä korvahuuhteluun.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s