Olen yrittänyt muodostaa mielessäni kuvaa suomalaisesta uskosta ja millaiselta sen pitäisi näyttää. Miettiä pienessä mielessäni, mitä on parannuksen teko ja uskoontulo ylipäätään. Raamatussa on kaksi selkeää linjaa. Ensimmäinen on Jeesus-linja. Reitti pelastukseen ja iankaikkiseen elämään. Toinen on Paavali-linja. Kuvaus elämästä, jota pelastukseen matkalla olevat ”sen tien kulkijat” l. Jeesuksen omat elävät.

Suomessa näiden kahden yhdensuuntaisen linjan välillä tuntuu olevan ristiriitaa. Paavalin opetus asetetaan edelle  Jeesuksen opetuksen. Teot ja parannus jyrää armon. Paavali ei itse sekoita näitä asioita koskaan.

Tämä tapahtuu silloin kun ihmiseltä aletaan vaatia pelastuakseen tekoja ja oikeaa käyttäytymistä. Tätä Jeesus tarkoittaa puhuessaan avainten vallasta. Jeesus haluaa muistuttaa meitä, että vastuu opettamisesta siitä miten Jeesustietä kuljetaan, on nyt meillä ihmisillä. Kun lausumme tuomioita, ihmiset suistuvat pois elämän linjalta ja pakenevat pois valosta, koska he eivät koe enää kuuluvansa oikeaan joukkoon.

Siksi on tärkeää, että me osaamme laittaa asiat oikeaan järjestykseen, siihen järjestykseen, jonka raamattu asettaa l, Jeesus aina ja kaikkialla ensin. Juuri tämä on syy miksi Jumala valitsi Paavalin äänitorvekseen. Miehen, joka oli nöyrä Jeesuksen edessä omien tekojensa tähden. Mies, jonka oma parannus lähtee anteeksiannon tarpeesta ja anteeksisaamisen riemusta.

Anteeksianto, joka meille tarjotaan, on yksin ja ainoastaa Jumalan tekoa. Se on tie iankaikkisuuteen Jumalan tahdosta. Jumala, Isä haluaa lahjoittaa meille elämän, koska hän on luonut meidät. Mikään meidän tekomme ei voi tehdä sitä tyhjäksi.

Voimme tosin itse sylkeä  ja kirota ihmisiä, niin uskovia kuin ei-uskovia tässä maailman ajassa, mutta jos he ovat kääntyneet Jeesuksen puoleen ja  vastaanottaneet armon, me emme pysty ottamaan heiltä pelastusta pois.

Ainoastaan, jos saamme heidät horjumaan ja sortumaan pois uskosta, kelpaamattomuuden tilaan, riistämme heiltä uskon ja ja samalla saamme heidät kääntymään pois Jumalan kasvojen edestä. Käytämme  valtaa ja silloin olemme myös itse lähellä anteeksiantamattomuuden tilaa,  aivan kuin palvelija, joka ei antanut anteeksi velkaa vaikka itse oli juuri saanut mielettömältä tuntuneen velan anteeksi.

Suomalainen usko velloo laidasta laitaan. Olen aina ajatellut, että jokainen liike ja kuppikunta on tullut sen hetken tarpeeseen pelastamaan niitä kuulijoita, jotka  kokevat juuri sen liikkeen sanoman itselleen oikeaksi. Juuri sielä Jeesus on puhunut heille.

Mutta mitä tämän ajan ihminen haluaa kuulla. En tarkoita sitä että evankeliumin ja raamatun sanoma olisi jotenkin eri, vaan sitä, että mikä on tämän ajan ihmisen kipupiste. Piste, joka erottaa hänet Jumalasta.

Koska se mikä erottaa Jumalasta, on se Jeesus-linjan tärkein ja olennaisin kysymys. Eli mikä saa ihmisen tekemään parannuksen ja korjaamaan  Jumalasuhteensa. Kyse ei ole siis jostain tietystä hengellisestä kulttuurista ja toimintamallista, joka osoittaa ihmisen olevan oikealla tiellä, vaan siitä, että ihminen kääntyy Jeesuksen puoleen.

Kun ihminen suostuu ottamaan vastaan Jumalan ojentaman sovituksen, hän tajuaa mitä on saada anteeksi ja mitä hän voi tehdä oman arkensa keskellä.

Rikas palvelija kävi kuninkaallisen neuvottelun ja kohtaamisen saadessaan anteeksi velkansa ja toisen palvelijan kohtaaminen oli jo arkinen. Kuitenkin tuo arkinen kohtaaminen kertoi sen mikä oli hänen sydämensä tila. Meidät on luotu elämään arkea ja sielä kohtaamaan ihmisiä. Ei elämään hengellisissä bunkkereissa erotettuina muista. Jokainen ihminen on Jumalan luoma ja pelastuksen arvoinen. Jokainen ihminen jonka hylkäämme, hylätään sielunviholliselle.

Suomalainen usko näkyy kyllä juhlissa ja kokouksissa mutta arjen keskellä se piiloutuu häveliäsyyden ja yksityisyyden suojan taakse. Näkyvillä on ainoastaan erilaiset  kiistat ja riidat. Siksi näyttää siltä, että uskovien elämä on kaikenlaisten asioiden vastustaminen ja kiivailu. Kuka haluaa mukaan tällaiseen?

Kristinuskosta tuli maailmanuskonto historian saatossa, sen laupeuden ja armollisuuden takia. Kun kulkutaudit levisivät Kristityt jäivät ainoina paikalle auttamaan. Usko näkyi arjen tekona ja rakkautena, joka ei asettanut ehtoja kenellekkään. Nyt länsimainen kristillisyys hautaa itsensä kaikessa hiljaisuudessa. On turha syytellä kristinuskon tilasta kirkkoa, koska lopultakin syynä on meidän kaikesta huolehtiva yhteiskuntamme, joka rakastaa virkakoneistollaan uskon piiloon. Kun Jeesus-usko on piilossa, tilalle tulevat uudet arvot ja uskomukset. Sellaiset, jotka vastaavat paremmin nykyihmisen tarpeita.

Nykyajan kipu nousee osattomuudesta ja yksinäisyydestä. Suomi on sinkkumaiden ykkönen. Missään muualla maailmassa ei nuoret muuta vastaavassa mittakaavassa yksiöihin ja kaupunkeihin asumaan yksin. Perhekeskeisyys on katoamassa mutta ihmisen tarve kuulua yhteisöön ei ole kadonnut minnekään. Tämä on se kipupiste, jossa nykyinen sukupolvi tarvitsee Jeesusta ja hänen seurakuntaansa.

Ei ole sattumaa, että Raamatun syntisanoista tärkein kuvaa yhteyden katkeamista. Siksi tämä sukupolvi tarvitsee yhteydenrakentajia ja synnin muurin murtajia. Arjen keskellä uskoaan näyttäviä ja käyttäviä Jeesuksen seuraajia.