arjen evankeliumi | Blogitaivas

Sain joku päivä sitten viestin, jossa kysyttiin sitä, että jos Jumala ja Jeesus on sama asia, niin miksi Jeesusta kutsutaan Jumalan pojaksi.

Kysymyksessä on sisällä oivallus ja samalla käsitteiden suloinen sekamelska. En tässä kuitenkaan halua lähteä vastaamaan ja purkamaan Jumaluuden olemusta ja kolminaisuutta vaan itse kysymystä ja sen taustoja.

Kuinka vastata koulutetuille, rippikoulun käyneille, seurakunnasta vieraantuneille ja työssä käyville nuorille aikuisille jotain Jumalasta niin, että se aukeaa edes jollain tasolla.

Taustalla on myös kysymys, että mitä me uskossa sisällä olevat puhumme ihmisille? Miksi saarnata parannusta ihmisille, jota eivät tunne Jumalaa jolta anteeksiantoa pitäisi olla vailla! Tajuaako kristikunta Suomessa, että meidän tavastamme evankelioda ihmisiä Suomessa on aika ajanut ohi. Meidän traktaattimme ja julistuksemme kaikuu korville, jotka eivät ymmärrä mitä me puhumme. Tämän ajan ihminen elää kiireen ja ahdistuksen keskellä. Arjen uuvuttama uupuu jos hänelle lyödään eteen lista synneistä ja parannusta vaativista asioista. Hän tarvitsee aivan jotain muuta!

Jeesus julisti parannusta fariseuksille ja sitä minäkin haluan julistaa meille. Haluan julistaa parannusta myös niille, jotka omistavat Jumalanvaltakunnan salaisuudet ja avaimet. Nähkää Jeesus ja mitä hän julisti ja käski opetuslasten julistaa.

7. Ja missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa: ’Taivasten valtakunta on tullut lähelle’.
8. Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.
9. Älkää varustako itsellenne kultaa, älkää hopeata älkääkä vaskea vyöhönne,
10. älkää laukkua matkalle, älkää kahta ihokasta, älkää kenkiä, älkääkä sauvaa; sillä työmies on ruokansa ansainnut.
11. Ja mihin kaupunkiin tai kylään te tulettekin, tiedustelkaa, kuka siellä on arvollinen, ja jääkää hänen luokseen, kunnes sieltä lähdette.
12. Ja tullessanne taloon tervehtikää sitä.

Meidän lähimmäisemme ovat raskaiden taakkojen uuvuttamia. Me olemme niitä joiden tulisi keventää taakkaa eikä lisätä sitä. Loistaa Kristuksen valoa ja tuoda lohdutuksen henki mukanamme minne ikinä menemmekin. Näin Evankeliumi saa uudelleen sijaa tässä maassa.

Muinaiset suomalaiset ottivat evankeliumin vastaan, koska se vapautti heidät peloista ja luonnonjumalien mielivallasta. Miekka ei tuonut evankeliumia vaikka niin väitetäänkin. Sama toistuu yhä Aasiassa, Etelä-Amerikassa ja Afrikassa. Evankeliumi ei yksinkertaisesti uppoa ihmiseen väkisin. Rakkautta ei voi pakottaa. Tiedän että historia ei ole näin yksioikoista mutta Kristinuskolla ei olisi ollut mahdollisuutta ellei siinä olisi ollut jotain radikaalisti erilaista ja houkuttelevaa. Kysymys kuuluukin että mihin me hukanneet sen ihmisiä houkuttelevan evankeliumin?

Olen yrittänyt muodostaa mielessäni kuvaa suomalaisesta uskosta ja millaiselta sen pitäisi näyttää. Miettiä pienessä mielessäni, mitä on parannuksen teko ja uskoontulo ylipäätään. Raamatussa on kaksi selkeää linjaa. Ensimmäinen on Jeesus-linja. Reitti pelastukseen ja iankaikkiseen elämään. Toinen on Paavali-linja. Kuvaus elämästä, jota pelastukseen matkalla olevat ”sen tien kulkijat” l. Jeesuksen omat elävät.

Suomessa näiden kahden yhdensuuntaisen linjan välillä tuntuu olevan ristiriitaa. Paavalin opetus asetetaan edelle Jeesuksen opetuksen. Teot ja parannus jyrää armon. Paavali ei itse sekoita näitä asioita koskaan.

Tämä tapahtuu silloin kun ihmiseltä aletaan vaatia pelastuakseen tekoja ja oikeaa käyttäytymistä. Tätä Jeesus tarkoittaa puhuessaan avainten vallasta. Jeesus haluaa muistuttaa meitä, että vastuu opettamisesta siitä miten Jeesustietä kuljetaan, on nyt meillä ihmisillä. Kun lausumme tuomioita, ihmiset suistuvat pois elämän linjalta ja pakenevat pois valosta, koska he eivät koe enää kuuluvansa oikeaan joukkoon.

Siksi on tärkeää, että me osaamme laittaa asiat oikeaan järjestykseen, siihen järjestykseen, jonka raamattu asettaa l, Jeesus aina ja kaikkialla ensin. Juuri tämä on syy miksi Jumala valitsi Paavalin äänitorvekseen. Miehen, joka oli nöyrä Jeesuksen edessä omien tekojensa tähden. Mies, jonka oma parannus lähtee anteeksiannon tarpeesta ja anteeksisaamisen riemusta.

Anteeksianto, joka meille tarjotaan, on yksin ja ainoastaa Jumalan tekoa. Se on tie iankaikkisuuteen Jumalan tahdosta. Jumala, Isä haluaa lahjoittaa meille elämän, koska hän on luonut meidät. Mikään meidän tekomme ei voi tehdä sitä tyhjäksi.

Voimme tosin itse sylkeä ja kirota ihmisiä, niin uskovia kuin ei-uskovia tässä maailman ajassa, mutta jos he ovat kääntyneet Jeesuksen puoleen ja vastaanottaneet armon, me emme pysty ottamaan heiltä pelastusta pois.

Ainoastaan, jos saamme heidät horjumaan ja sortumaan pois uskosta, kelpaamattomuuden tilaan, riistämme heiltä uskon ja ja samalla saamme heidät kääntymään pois Jumalan kasvojen edestä. Käytämme valtaa ja silloin olemme myös itse lähellä anteeksiantamattomuuden tilaa, aivan kuin palvelija, joka ei antanut anteeksi velkaa vaikka itse oli juuri saanut mielettömältä tuntuneen velan anteeksi.

Suomalainen usko velloo laidasta laitaan. Olen aina ajatellut, että jokainen liike ja kuppikunta on tullut sen hetken tarpeeseen pelastamaan niitä kuulijoita, jotka kokevat juuri sen liikkeen sanoman itselleen oikeaksi. Juuri sielä Jeesus on puhunut heille.

Mutta mitä tämän ajan ihminen haluaa kuulla. En tarkoita sitä että evankeliumin ja raamatun sanoma olisi jotenkin eri, vaan sitä, että mikä on tämän ajan ihmisen kipupiste. Piste, joka erottaa hänet Jumalasta.

Koska se mikä erottaa Jumalasta, on se Jeesus-linjan tärkein ja olennaisin kysymys. Eli mikä saa ihmisen tekemään parannuksen ja korjaamaan Jumalasuhteensa. Kyse ei ole siis jostain tietystä hengellisestä kulttuurista ja toimintamallista, joka osoittaa ihmisen olevan oikealla tiellä, vaan siitä, että ihminen kääntyy Jeesuksen puoleen.

Kun ihminen suostuu ottamaan vastaan Jumalan ojentaman sovituksen, hän tajuaa mitä on saada anteeksi ja mitä hän voi tehdä oman arkensa keskellä.

Rikas palvelija kävi kuninkaallisen neuvottelun ja kohtaamisen saadessaan anteeksi velkansa ja toisen palvelijan kohtaaminen oli jo arkinen. Kuitenkin tuo arkinen kohtaaminen kertoi sen mikä oli hänen sydämensä tila. Meidät on luotu elämään arkea ja sielä kohtaamaan ihmisiä. Ei elämään hengellisissä bunkkereissa erotettuina muista. Jokainen ihminen on Jumalan luoma ja pelastuksen arvoinen. Jokainen ihminen jonka hylkäämme, hylätään sielunviholliselle.

Suomalainen usko näkyy kyllä juhlissa ja kokouksissa mutta arjen keskellä se piiloutuu häveliäsyyden ja yksityisyyden suojan taakse. Näkyvillä on ainoastaan erilaiset kiistat ja riidat. Siksi näyttää siltä, että uskovien elämä on kaikenlaisten asioiden vastustaminen ja kiivailu. Kuka haluaa mukaan tällaiseen?

Kristinuskosta tuli maailmanuskonto historian saatossa, sen laupeuden ja armollisuuden takia. Kun kulkutaudit levisivät Kristityt jäivät ainoina paikalle auttamaan. Usko näkyi arjen tekona ja rakkautena, joka ei asettanut ehtoja kenellekkään. Nyt länsimainen kristillisyys hautaa itsensä kaikessa hiljaisuudessa. On turha syytellä kristinuskon tilasta kirkkoa, koska lopultakin syynä on meidän kaikesta huolehtiva yhteiskuntamme, joka rakastaa virkakoneistollaan uskon piiloon. Kun Jeesus-usko on piilossa, tilalle tulevat uudet arvot ja uskomukset. Sellaiset, jotka vastaavat paremmin nykyihmisen tarpeita.

Nykyajan kipu nousee osattomuudesta ja yksinäisyydestä. Suomi on sinkkumaiden ykkönen. Missään muualla maailmassa ei nuoret muuta vastaavassa mittakaavassa yksiöihin ja kaupunkeihin asumaan yksin. Perhekeskeisyys on katoamassa mutta ihmisen tarve kuulua yhteisöön ei ole kadonnut minnekään. Tämä on se kipupiste, jossa nykyinen sukupolvi tarvitsee Jeesusta ja hänen seurakuntaansa.

Ei ole sattumaa, että Raamatun syntisanoista tärkein kuvaa yhteyden katkeamista. Siksi tämä sukupolvi tarvitsee yhteydenrakentajia ja synnin muurin murtajia. Arjen keskellä uskoaan näyttäviä ja käyttäviä Jeesuksen seuraajia.