Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

L10T ja Kristittyjen yhteys

2 kommenttia

Matikaisen Mikko toimittaa Radio Deihin Uskon askeleet-nimistä ohjelmaa. Mikko on Kansanraamattuseuran työntekijä ja kiertää kouluttamassa seurakunnissa ja yhteisöissä L10T-nimellä kulkevaa elämäntapa-menetelmää.

Aah! Taas joku uusi menetelmä kymmenien muiden joukkoon saattaa joku huokaista tässä kohtaa. Huokaise rauhassa. Ja niin onkin ja vieläpä hyvä sellainen.  Esimerkiksi Alfa-kurssi on ollut vuosia hyvä ja toimiva menetelmä ja vaikuttaa, että tämä ”Luukaskymppi” ottaa  paikkansa sen perässä.

Menetelmän nimi tulee Luukaan evankeliumin kymmenennestä luvusta ja sisältö luvun tapahtumista. En ala tässä referoimaan asiaa sen syvemmin. Voit käydä tutkailemassa asiaa KRS:n sivuilta tämän linkin kautta L10T.

Mikko kävi kouluttamassa oman seurakuntani ja Keitaan kutsusta täällä Pyhäjärvellä. Mikon yksi iskulause on, älä elä ateistista kristityn elämää. Lause ravisteli ihan kunnolla paikalla ollutta seurakuntaa. Paikalla oli niin vapaiden suuntien ihmisiä kuin perusluterilaisia. Kukaan meistä ei saanut itseltään synninpäästöä tuon lauseen edessä.

Me nykyuskovat olemme antaneet itsemme vaipua olotilaan, jossa hengellisyytemme on kääntynyt sisäänpäin. Uskosta on tullut niin henkilökohtaista, ettei se näy millään tavalla meistä ulospäin. Vaikuttaa siltä, että siitä on tullut jopa hyve. Vielä kun osa nykykristityistä käyttäytyy niin omituisesti ja kiivailee riidellen julkisuudessa uskon asioista, että tavallinen ei ihminen halua millään muotoa samaistua kristinuskoon ja uskovaisuuteen.  Niin arvokasta kuin kristillisten arvojen puolustaminen onkin niin  näillä asioilla ei tulisi mellakoida ja osallistua julkisiin rähinöihin. Tuntuu siltä, että sosiaalinen media on viimeinen paikka, jossa kannattaa ottaa kantaa päivänpolttaviin kysymyksiin. Sielä kristitytyjen mielipiteet ovat kuin helmiä heittäisi sioille.

Kristinuskon sanoma ei ole milloinkaan mennyt eteenpäin julkisilla foorumeilla. Kristittyjä syntyy ja on aina syntynyt kun ihmiset kohtaavat toisiaan aidosti ja mukana on aito välttäminen, jonka vain Jumala voi saada aikaan. Se, että uskovien elämäntapa ei heijasta itse evankeliumia, syö pohjaa koko uskolta. Hapan ja kiivaileva kristitty on paras ase sielunviholliselle. Sielunvihollinen on tyytyväinen kun vain yksi pelastuu mutta tämän pelastuneen lähipiiri on rokotettu uskoa vastaan loppuelämäkseen.

Mielestäni L10T:n perusajatus on se, että elämme Jeesuksen omille arvollista elämää ja siunaamme aina  ympärillämme eläviä ihmisiä, joko hiljaa tai ääneen. Siunaaminen alkaa muokata myös meidän omaa sydäntämme ja näin meidän oma elämämme alkaa myös muuttua. Nuo uskon askeleet: Siunaa, ystävysty, auta missä voit ja kerro Jeesuksesta mahdollistuvat kun elämme Jumalalle mieluista siunaavaa elämäntapaa, josta voi tunnistaa Kristuksen valon ja rakkauden.

Otsikossa on mainittu sana yhteiskristillisyys. Raamatun mukaan on olemassa vain yksi Kristuksen seurakunta. Jos me Jeesuksen omiksi itsemme laskevat emme ala tehdä yhdessä töitä omilla paikkakunnillamme, voimme samantien unohtaa sanan herätys. Jos maailma näkee vain eripuraa niin miksi he haluaisivat uhrata aikaansa ja elämäänsä kiivailulle ja riitelylle. Meidän Jeesusta seuraavien suola on vaarassaa käydä mauttomaksi ja kun suola menettää makunsa ei mikään enää voi palauttaa sitä.

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

2 thoughts on “L10T ja Kristittyjen yhteys

  1. Mitenkäs sitä sanotaankaan ”ympäri käydään yhteen tullaan”! Niin tässäkin.

    Eilisen vierailun poikien äiti on kovasti myös ihastunut tuohon mainitsemaasi ohjelmaan ja sitä suositellutkin. Hän on reilut 5 vuotta ollut nyt näissä seurakunnan ympyröissä ja tullut täysin umpimetsästä tai hangesta, hyvin edennyt ja menee kovaa! Mutta kova on vastuskin, poikien takia.
    Juuri Nyt en voi kovin syvällisesti näihin blogiasioihin paneutua kun avustaja on paikalla ja pitäisi keksiä hänelle jotain tekemistä.

    Itselläni muuten kyllä tavanomaista vilkkaampi viikko. Tänään kappelilla runo ja laulu ilta ja olen luvannut esittää 2 Anni Korpelan runoa ja psalmin 84. Huomenna tyttären vastuulla oleva raamattupiiri, torstaina kotikirjasto jne…
    Kiva kun ehdit kirjoittaa, ja kiva kun kommentoit! Kiitos näistä, ei ole niin – yksinäistä 😉

    JA Raamatun mukaan On olemassa vain Yksi Kristuksen seurakunta!
    Eli:
    Huomasitko uutisen jossa nykyinen arkkipiispamme Tapio Luoma, oli tekemässä sovintoa helluntailaisten kanssa! Minä iloitsin siitä. Jo oli aikakin! Tulemme tarvitsemaan jokaista Kristukseen Jeesukseen uskovaa tulevaisuudessa, ei Herramme muuten olisi omiensa puolesta rukoillut! Ja Pyhä Henki rukoilee meissä tauotta! Kiitos Jumalalle.

    ”Enkö suurta Jumalaani riemuvirsin kiittäisi…”! Siunattuja syksy päiviä sinulle Tapio ja koko seurakunnallesi!

    Tykkää

  2. Hei!
    Nyt luin oikein ajatuksella ja ”sisältä” tämän blogisi ja totisesti pyörimme nyt tämän asian ympärillä ja minusta se vaan todistaa siitä että Jumala Puhuu!
    Meillä oli eilen kappelilla hyvin erikoinen tapaus ja ilta ja se sai minut kirjoittamaan tämän päiväisen blogini. Tiedän toistavani entisiä tekstejäni, mutta toistaahan Raamattukin itseään.
    No, en voi siihen sentään verrata.
    Joka tapauksessa Herra on hyvä ja ihmeellinen HÄN ON!
    Kuinka kiitollisia saammekaan olla. Kuinka ihanaa kokea toinen toistemme rohkaisuakin.
    Kiitos että olet!

    Tykkää

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.