Job istui jätekasalla ja kaapi ruukunpalasella märkivää ihoa. Jostain kasan takaa vaimo huutaa ja kehoittaa Jobia hylkäämään oma hurskautensa ja kuolemaan pois.

Vaimo ei saa Jobilta ymmärrystä vaan saa kuulla puhuvansa hulluja, sillä jos Jumala antaa hyvää niin on myös otettava vastaan pahaa, jos sellaista on tullakseen.

Seuraavassa käänteessä ystävät kehoittivat Jobia käsittämään tilansa oikein ja tekemään parannus. Jumala ei turhaan rankaise ketään tuolla tavalla. Job on varmast rikkonut raskaasti Jumalaa vastaan. Ystävien sanat eivät sisällä lohdutusta ja lämpöä vaan pelkkää syyttelyä ja vääriä ohjeita, joista Job ei saa itselleen mitään. Job kääntyy Jumalan puoleen ja huutaa apua. Job tietää ettei ole kääntynyt pois Jumalan kasvojen edestä.

Kirja Jobista on ajaton kuvaus ihmisestä joka kärsii. Olen viime aikoina lukenut Jobia ja Saarnaajan kirjaa rinnakkain. Molemmissa kirjoissa on läsnä elämän raadollisuus ja tyhjyys. Nuoruuden toiveet ja unelmat muuttuvat, katoavat tai vain haalistuvat pois elämän virrassa.
Jokin aika sitten kuulin, kuinka joku tuttavani oli äkillisen kuolemantapauksen jälkeen kysellyt, että missäs se Tapsan Jumala oli ollut kun antoi tapahtua tällaista.  Samaa kyselin, kun oma ystäväni kuoli äkillisesti, jättäen valtavan aukon elämääni.

Tapsan Jumala, minun Jumalani? Aivan kuin voisin omistaa ja  ohjailla Jumalaa. Rukoilla, huutaa ja vaatia. Miten oma heikko ääneni muka jaksaa kantaa korkealle Taivaan saleihin, jossa Jumala poikineen pitää kokousta. Miten yksin olemme lopultakin tässä maailmassa riippuvuuksien ja ahdistusten keskellä. Ajatus minun Jumalasta on absurdi ja lohduton.

Mitä Job haluaa sanoa. Jobin kirjan  luvun 19 jakeet 25-26 paljastavat koko totuuden: ”Mutta minä tiedän Lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä… kun olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan”. Job kuvaa ihmisen syvintä kaipausta, joka jäytää ihmisen sydäntä ja kertoo siihen vastauksen.

Job on yksi raamatun esikuva syyttömästi kärsivästä Kristuksesta. Jobin kirja kertoo karua kieltä elämästä ilman yhteyttä Jumalaan. Se antaa myös kalpean kuvan siitä mitä Jeesus joutui kohtaamaan Getsemanen puutarhassa, yksin, opetuslasten nukkuessa. Kolme rukous hetkeä, kyyneleitä, tuskan hikeä ja verta. Vain enkeli kykeni lohduttamaan Jeesusta, joka ei pelkästään ottanut maailman syntejä kannettavakseen vaan hänestä tuli meidän syntimme. Itselleni Job tunkiolla, raapimassa itseään ruukunpalanen kourassaan, kuvaa omaa kurjaa syntistä olemustani ilman Jeesusta. Jeesus kohtasi pahimman mahdollisen Getsemanessa, tietouden siitä mitä on todellinen helvetti, olla itse synti ja erossa Jumalasta.

Jeesus ei kuitenkaan romahda eikä hylkää Jumalaa vaan täydelliseen heikkouteen nöyrtyminen tekee Jeesuksesta vahvemman. Nyt vain se mitä isä Jumala tahtoo merkitsee mitään. Myös Jobille Jumalan todellisuus kirkastuu ja hän sanoo: – Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut.

Job ei menetä yhteyttä  elävään Jumalaan. Siksi yhteys merkitsee enemmän kuin mikään. Yhteys Jeesuksen kautta Isään merkitsee sitä, että minä olen Jumalan eikä Jumala ole minun. Tahdon Jobin lailla nähdä Jumalan vaikka elämä huolineen ja murheineen sumentaa silmät.  Jeesus valitsi sen, että alistui kärsimykseen ja ja sovitti kaiken ihmisen ja Jumalan välillä. Job uhrasi ystäviensä kanssa ja sovitti kaiken ja samoin Jeesus uhrasi itsensä ja sovitti kaiken. Olemme kuin Jobin ystävät väärine neuvoineen ja ohjeineen ja silti saamme elää yhteydessä Jumalan kanssa. Olemme Jumalan omia Jeesuksen kautta ja siksi Jumalan valtakunnan todellisuus on läsnä elämässämme jos vain annamme sen tapahtua. Itse emme voi sitä ohjata tai komentaa, ainoastaan pyytää.