Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


7 kommenttia

Tapsan Jumala

Job istui jätekasalla ja kaapi ruukunpalasella märkivää ihoa. Jostain kasan takaa vaimo huutaa ja kehoittaa Jobia hylkäämään oma hurskautensa ja kuolemaan pois.

Vaimo ei saa Jobilta ymmärrystä vaan saa kuulla puhuvansa hulluja, sillä jos Jumala antaa hyvää niin on myös otettava vastaan pahaa, jos sellaista on tullakseen.

Seuraavassa käänteessä ystävät kehoittivat Jobia käsittämään tilansa oikein ja tekemään parannus. Jumala ei turhaan rankaise ketään tuolla tavalla. Job on varmast rikkonut raskaasti Jumalaa vastaan. Ystävien sanat eivät sisällä lohdutusta ja lämpöä vaan pelkkää syyttelyä ja vääriä ohjeita, joista Job ei saa itselleen mitään. Job kääntyy Jumalan puoleen ja huutaa apua. Job tietää ettei ole kääntynyt pois Jumalan kasvojen edestä.

Kirja Jobista on ajaton kuvaus ihmisestä joka kärsii. Olen viime aikoina lukenut Jobia ja Saarnaajan kirjaa rinnakkain. Molemmissa kirjoissa on läsnä elämän raadollisuus ja tyhjyys. Nuoruuden toiveet ja unelmat muuttuvat, katoavat tai vain haalistuvat pois elämän virrassa.
Jokin aika sitten kuulin, kuinka joku tuttavani oli äkillisen kuolemantapauksen jälkeen kysellyt, että missäs se Tapsan Jumala oli ollut kun antoi tapahtua tällaista.  Samaa kyselin, kun oma ystäväni kuoli äkillisesti, jättäen valtavan aukon elämääni.

Tapsan Jumala, minun Jumalani? Aivan kuin voisin omistaa ja  ohjailla Jumalaa. Rukoilla, huutaa ja vaatia. Miten oma heikko ääneni muka jaksaa kantaa korkealle Taivaan saleihin, jossa Jumala poikineen pitää kokousta. Miten yksin olemme lopultakin tässä maailmassa riippuvuuksien ja ahdistusten keskellä. Ajatus minun Jumalasta on absurdi ja lohduton.

Mitä Job haluaa sanoa. Jobin kirjan  luvun 19 jakeet 25-26 paljastavat koko totuuden: ”Mutta minä tiedän Lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä… kun olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan”. Job kuvaa ihmisen syvintä kaipausta, joka jäytää ihmisen sydäntä ja kertoo siihen vastauksen.

Job on yksi raamatun esikuva syyttömästi kärsivästä Kristuksesta. Jobin kirja kertoo karua kieltä elämästä ilman yhteyttä Jumalaan. Se antaa myös kalpean kuvan siitä mitä Jeesus joutui kohtaamaan Getsemanen puutarhassa, yksin, opetuslasten nukkuessa. Kolme rukous hetkeä, kyyneleitä, tuskan hikeä ja verta. Vain enkeli kykeni lohduttamaan Jeesusta, joka ei pelkästään ottanut maailman syntejä kannettavakseen vaan hänestä tuli meidän syntimme. Itselleni Job tunkiolla, raapimassa itseään ruukunpalanen kourassaan, kuvaa omaa kurjaa syntistä olemustani ilman Jeesusta. Jeesus kohtasi pahimman mahdollisen Getsemanessa, tietouden siitä mitä on todellinen helvetti, olla itse synti ja erossa Jumalasta.

Jeesus ei kuitenkaan romahda eikä hylkää Jumalaa vaan täydelliseen heikkouteen nöyrtyminen tekee Jeesuksesta vahvemman. Nyt vain se mitä isä Jumala tahtoo merkitsee mitään. Myös Jobille Jumalan todellisuus kirkastuu ja hän sanoo: – Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut.

Job ei menetä yhteyttä  elävään Jumalaan. Siksi yhteys merkitsee enemmän kuin mikään. Yhteys Jeesuksen kautta Isään merkitsee sitä, että minä olen Jumalan eikä Jumala ole minun. Tahdon Jobin lailla nähdä Jumalan vaikka elämä huolineen ja murheineen sumentaa silmät.  Jeesus valitsi sen, että alistui kärsimykseen ja ja sovitti kaiken ihmisen ja Jumalan välillä. Job uhrasi ystäviensä kanssa ja sovitti kaiken ja samoin Jeesus uhrasi itsensä ja sovitti kaiken. Olemme kuin Jobin ystävät väärine neuvoineen ja ohjeineen ja silti saamme elää yhteydessä Jumalan kanssa. Olemme Jumalan omia Jeesuksen kautta ja siksi Jumalan valtakunnan todellisuus on läsnä elämässämme jos vain annamme sen tapahtua. Itse emme voi sitä ohjata tai komentaa, ainoastaan pyytää.

 

 

 


Jätä kommentti

Keittiöteologiaa

Tiskikonetta tyhjätessäni ja sitä täyttäessäni pohdin jälleen kerran sitä miten me puhumme ja kerromme omasta uskostamme. Ja ylipäätään miksi meidän pitäisi kertoa omista henkilökohtaiselta tuntuvista asioista kenellekkään.Mitä merkitystä on uskolla vaikkapa tätä tiskaria täyttäessäni. Missä usko tuntuu ja vaikuttaa arjen väsymyksen keskellä kun mikään ei tunnu miltään ja elämää huutoo kylmä sadevesi.

Ajatus kierähtää piispa Askolan aamuiseen facebookin livesessioon, jossa hän selitti näkemystään siihen miksi lapsia ei enää tuoda kasteelle entiseen malliin. Kuinka karjalanpiirakat,sukujuhlan raskaus ja epäusko kietoutuivat suloiseen sekamelskaan. Voiko tosiaan olla niin että kastejuhlasta on tullut taakka vai olisiko sittenkin niin että uskosta ja sen merkityksestä pitää puhua muuallakin kuin teltajuhlien todistuspuheenvuoroissa. Jospa kirkolla onkin evankeliumin kokoinen viestintäongelma.

Heikki avaa omassa tekstissään näkemyksiään menestysteologiasta. Hän hehkuttaa Jumalan antamaa siunausta lapsilleen. Törmään heti omassa ajattelussani seinään. Mitä on menestys, kun sitä tarkastelee Luojan näkökulmasta. Kirkko mielellään puhuu hyvän tekemisestä, lähimmäisen auttamisesta ja solidaarisuudesta kansojen ja rotujen kesken. Mutta saman viestin löydät kaikkien muidenkin merkittävien järjestöjen julistuksista.

Miten sitten Kirkon perusviesti eroaa muista. Tuhlaajapoikavertaus voisi olla yksi vastaus tähän kysymykseen. Pojan matka ihmisyyteen ja raadolliseen arkeen ja paluu Isän luo opettaa meitä miten Jumala haluaa kohdata ihmiskunnan. Arjen keskelle tuodaan perillisen vaatteet ja perillisen sormus merkiksi, että meitä varten on varattu jotain vielä suurempaa. Kertomuksen muoto on kuitenkin sellainen, että se ei pelkästään viittaa meidän Taivaalliseen päämääräämme vaan myös siihen että Jumalan valtakunta on läsnä elämässämme jo nyt. Meillä on oikeus juhlia elämässämme Kaikkivaltiasta Isäämme, joka pursuaa armoa ja yltäkylläisyyttä.

Jumalan näkökulmasta menestys on sitä, että hän ottaa ihmisen luokseen ja laskee siunauksen hänen ylleen. Jumalan Pyhä Henki haluaa pelastaa sielumme iankaikkiseen elämään ja iankaikkisuus alkaa siitä, kun Pyhä koskettaa ihmistä ja antaa uskon lahjan. Siunaus merkitsee kaikkea hyvää mitä Jumala haluaa antaa meille arjen keskelle. Siunaus nostaa meidät omien olosuhteidemme yläpuolelle.

ehtoollispikaritUsko ei ole vain uskomusjärjestelmä rituaaleineen ja tapoineen, vaan se on todellisen ja elävän Jumalan kohtaamista arjen keskellä. Tuo kohtaaminen luo ihmisen elämälle uuden suunnan joka on näkyy ja tuntuu. Se ei ole pelkkää fiilistelyä ja tunnelmointia vaan konkreettista hyvää. Se synnyttää Hengen hedelmiä, jotka myös ympäristö huomaa. Iloa ja tasapainoisuutta, joka luo turvaa ihmiselle itselleen ja läheisille. Vakautta ja varmuutta epävärmuuden keskelle, sillä tieto siitä että Isä kannattelee silloin, kuin itse ei jaksa, lohduttaa väsynyttä. Se on menestysteologiaa.

Tungen likaiset astiat koneeseen ja tiedän että kun kone on työnsä tehnyt ovat astiat puhtaita ja valmiita käytettäväksi. Tästä on hyvä vetää keittiöteologinen aasinsilta Jeesukseen, joka on voittanut kuoleman ja pessyt syntimme kerralla pois, jotta voisimme olla myös Taivaallisen Isän käytettävissä kertomaan evankeliumia. Kertomaan ihmisille, miksi on hyvä palata Isän luo.


5 kommenttia

Mun menestysteologiani

Ukin saari ja Vuokatti

Ukin saari ja Vuokatti

Mitä tapahtuu kun Jumalan siunaa ihmistä?

Istun rantakivellä, elokuinen kuuma, tyyni päivä kääntyy vähitellen kohti iltaa. Päivä on vierähtänyt marjapuskassa ja vaimon tädin luona.  Selailen hengellisen kesäjuhlan aikana tekemiäni mustiinpanoja. Ihmetten itseäni,kuinka olen jaksanut moisia tehdä ja jopa lukea niitä jälkikäteen? Nyt kun elämäni on ylittänyt todennäköisesti jo puolimatkan krouvin, alkaa muistikirjakin nousta arvoonsa. Myös elämän loppuminen mietityttää. Rantakivellä on aikaa pohtia sitäkin.  Minua on aina kiusannut ajatus siitä missä vietän ikuisuuteni. Lapsena kaikki oli selvää. Jumala loi kaiken ja minä porskutan Jumalan lapsena. Murrosiässä törmäsin sitten elämän realiteetteihin ja itsenäistymisprosessi alkoi hitaasti mutta varmasti.  Itsenäistymisprosessi on minulle koko elämän mittainen koulu.  Koulun päättäjäiset järjestää sitten korkeampi taho.  😉

Vanhemmalla iällä on mukaan tullut omien vajavaisuuksien tunnustaminen ja kaikenlaisten taakkojen taakse jättäminen. Se että pyytää anteeksi omia typeryyksiään on saanut rinnalle pyyteettömän anteeksiantamisen halun. Katkeruuden taakat on ollut helpompi nostaa tien reunaan ja jättää taakseen kuin kuljettaa mukanaan. Häpeän taakat olen joutunut antamaan Jeesukselle koska itse en olisi niistä koskaan selvinnyt. Häpeä, johtui se sitten omista teoista tai uhrina olemisesta, on ruoste joka hitaasti mutta varmasti hajottaa ihmisen. Katkeruus taas varmimmin pitää meidät erossa  Jumalan rakkaudesta!

Olen miettinyt siunausta ja johdatusta. Molempia elämässäni on ollut yllinkyllin. Jumala on siunannut perhettäni lupaustensa mukaisesti. Kivulta ja kärsimykseltä emme ole säästyneet, mutta jokainen on saanut mahdollisuutensa kasvaa ja pärjätä tässä kovassa maailmassa. Huolimatta siitä, että olin koulukiusattu ja vessanpöntönkin sisus tuli yläasteella tutuksi kiusaajien avustuksella, on Jumalan yhteydessä eläminen on tehnyt minusta  kohtuullisen ehjän ihmisen, tietysti ajan kanssa 🙂 Varsinaista menestysteologiaa siis.   Kun katson taaksepäin elämääni, näen selkeästi miten Jumalan valtakunnan läheisyys, siunaus ja rukoukset ovat laskeutuneet päälleni. Lähtökohtani ovat olleet perheen osalta hyvät ja turvalliset. Koulukiusaaminen, omat tekoni ja ympäröivä yhteisö olisi voinut helposti suistaa kaiken raiteiltaan mutta niin ei ole käynyt.

Menestysteologia on makea sana tarttua. Minä olen kokenut elämässäni menestystä, sitä ei voi kieltää. Melko surkeasta koululaisesta on tullut luokanopettaja jolla on oma koti ja perhe.  Kaikkien asema ei ole näin hyvä. Olen saanut Jumalalta kaiken mitä minulla on.  Ilman hänen Johdatustaan en olisi mitään. Se fakta pitää nöyränä ja liikeellä.

Armo on voimaannuttava tekijä, joka laittaa elämän rattaat liikkeelle vaikeuksista huolimatta.  Jumala sanoi Paavalille: ”Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun armoni tulee täydelliseksi heikkoudessa”  Menestys ei välttämättä johda oman elämän menestykseen vaan Jumalanvaltakunnan menestykseen. Armon kokeminen ei jää vain oman elämän kilvoituksen voitamiseen vaan siitä seuraa muidenkin ihmisten voittamista armon piiriin.

Yksi suurimpia menestyjiä oli Stefanos. Hän ei ollut suuri evankelista tai julistaja vaan tavallinen Jeesuksen seuraaja, niinkuin sinä tai minä. Mutta suuren armon kokemuksen kautta hän teki ihmeitä ja kykeni vastaamaan kirjanoppineille niin että he eivät kyenneet vastustamaan häntä.  Pyhän Hengen voima oli hänessä suuri ja hän luotti siihen.  Menestys ei muuttunut menetykseksi Stefanoksen kuollessa vaan hän huusi ” Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä” Tavallinen jannu ei toimi näin ellei Jumalan valtakunta olisi hänen sisällään. Toinen esimerkki on Ananias, jonka piti työntää päänsä leijonan kitaan mennessää tapaamaan Saulusta, Kristuksen seuraajien vainoajaa. Ananiaasta joka oli todennäköisesti tuiki tavallinen ihminen, tulee Jumalan toiminnan välikappale sen armon kautta jonka hän oli saanut kokea. Hän on kuuliainen ja toimii. Ananiaasta emme kuule tämän jälkeen mitään. Mutta hän menestyi siinä tehtävässään jonka Jumala antoi!

Olisi kestämätöntä ajatella että Pyhä Henki ei toimisi tänäänkin. Voimme  olla minkä alan ammattilaisia  tahansa ja silti luottaa Jumalaan. Opetuslapset olivat ammattikalastajia ja jäivät silti joskus ilman saalista. He tunsivat luonnon ja se oli heille tuttua. Jeesus osoitti heille kuitenkin millainen on  Jumalan valtakunnan luonne, kuinka se tarpeen tullen ulottaa voimansa arjen ja työn keskelle. Voin kuvitella opetuslasten huvittuneet ilmeet kun he heittivät verkot toiselle puolelle venettä. Varmaan he tekivät sen Jeesuksen mieliksi Näkeepähän sittenpä itsekin mitä on sekaantua ammattimiesten  hommiin. Luulen että Jeesus hykerteli jo tuossa vaiheessa itsekseen.

Kaikessa on kyse opetuslapseudesta ja siitä että annamme Jeesuksen tulla Pyhän Hengen kautta elämäämme, sen jokaiselle osa-alueelle. Kyse on siitä että harjoitamme Jumalan valtakunnan todellisuutta, elämme siitä ja siinä.  Jumala on pyhä.  Jeesuksessa hän tekee meistä perillisiä, Voimme huutaa isä, Abba, iskä! ja elää perillisen, ei orjan oikeuksilla. Oma mielikuvani on ollut viime päivinä Isästä kuin karhusta joka koppaa lapsensa syliin jämäkästi ja toruu laittaen taas pentunsa uudestaan liikeelle. Pyhyys ei ole jäykkyyttä vaan luontevaa kunnioitusta ja arvokkuutta.  Jumala on käytännön Jumala ,ei teoreettinen ja uskonnollinen filosofia.

Suurin ongelma Suomessa on että emme elä armosta. Omistamme sen mutta emme elä siinä. Jäämme ikäänkuin odottamaan lopullista sijoitusta taivaaseen. Uskosta on tullut saattohoitoa. Vika on siinä että varastoimme käännynnäisiä odottamaan Kristuksen tulemusta sen sijaan että tekisimme opetuslapsia. Suomessa kuten muuallakin läntisessä maailmassa olemme vailla Jeesukselta armoa mutta emme kuuntele mitä hän sanoo. Meille kelpaa kaikki mitä taivaasta annetaan mutta itse emme kuitenkaan osaa kuunnella ja ryhtyä opetuslapsiksi.

Ihmiset haluavat tietää kristinuskosta toimiiko se, onko siitä pohjaksi elämälle ja papit hymisevät jotain filosofista vastaukseksi. Jeesus itse sanoi että Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Se on tullut lähelle seurakunnassa jonka pitäisi olla lähellä. Rukoilla, parantaa ja juhlia Kristusta…

Ananias ja Stefanos toimivat filosofoinnin sijaan. Jeesus toimi eikä asettunut pelkästään temppeliin opettamaan. Pietari ja muut opetuslapset alkoivat toimia saatuaan Pyhän Hengen. Paavali toimi. Alkuseurakunta toimi!

Kun katson nyt niitä ihmisiä jotka toimivat Jumalan valtakunnan hyväksi, he kaikki ovat jollain tavalla uusiutuneet uskossa tai tulleet uskoon muutaman vuoden sisällä. He rukoilevat ihmisten puolesta ja puhuvat Pyhästä Hengestä. heidän sanoissaan on se sama voima jota Paavali peräänkuulutti. Heistä tihkuu Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan. He ovat vapaita omasta yrittämisestä ja ovat Jumalan työtovereita ja hänen johdatuksessaan. Jotain on selkeästi alkanut. Sateen kohina kuuluu jo ja kotkat lentävät sen edellä!