parantuminen | Blogitaivas

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Aikaisempina vuosina, jolloin olen osallistunut NW-kesäjuhliin on saanut sateenvarjo jäädä aina mökkiin, tänään kuitenkin taivas aukeni ja vettä työntää edellisvuosienkin edestä. Kuitenkin pääteltan uumenissa oli kuivaa. Ihmisten yhteys ja läheisyys lämmitti niin sielua ja ruumista. Tapahtuman yksi vahvuus onkin elävä ja välitön yhteys ihmisten kesken. Kukaan ei kysele mihin kirkkokuntaan tai yhteisöön kukin kuuluu. Kukaan ei kyseenlaista toisen opillisia ajatuksia tai teologiaa. Kaiken keskiössä on Jeesus, Isä ja Pyhä Henki. Kaikkialla näkyy ihmisiä jotka rukoilevat toistensa puolesta, lohdutuksen kyyneleitä ja rajatonta riemua.

Illan opetuksessa Jukka Jämsen pohti millaisia tarinoita sielumme janoaa, jotta elämämme saisi sisältöä ja jopa merkitystä. Millainen on tarinan kaari, jossa totuus on läsnä, kun jokaisen elämä kuitenkin päättyy kuolemaan. Kristityn tarinalle elämä on vasta alkudialogi Jumalan kanssa. Tarina Jeesuksesta on meille totta. Eilen itse pohdin omaa eksymistäni metsään ja Jukka antoi pontta tälle pohdinnalleni sillä, että tarinassamme on sääntöjä ja jarruja, jotta elämmämme olisi turvallista ja emme vahingottaisi toisiamme. Kymmenen käskyä suojelevat meitä toisiltamme ja itseämme niin että joudumme turvautumaan Jeesukseen. Millainen olisikaan tarinamme ilman Jeesusta.

Iltapäivällä osallistuin kanavaan, jossa aiheena oli sairaiden puolesta rukoileminen. Miksi meille seurakunnissa on niin vaikea toteuttaa tätä niin syvästi inhimillistä tarvetta. Miksi epäröimme ottaa vastaan Jeesuksen suoraa kehoitusta ”parantakaa sairaat”? Itseäni puhuttelee Luukaan evankeliumin 10.luku, jossa Jeesus lähettää opetuslapset matkaan antaen heille voiman parantaa kaikki sairaat. Jeesus mallintaa systemaattisesti meille millaista on kun Jumalan valtakunta tulee lähelle.

Jumala koskettaa ihmistä rukouksessa ja lohduttaa vaikka parantumista ei tapahtuisikaan. Se että pelkäämme ylilyöntejä tarkoittaa vain sitä, että aiheesta on opettettava entistä pontevammin.

Päivä oli täynnä rukousta jo pelkästään aamun surullisten uutisten takia. Itselleni tärkein juttu tänään oli rukoushetki Blogitaivaan kirjoittajien, Juhan ja Mariannen kanssa. Saimme vaihtaa ajatuksia kirjoittamisesta ja rukoilla sivun kirjoittajien ja lukijoiden puolesta. Vaikka koimme, että erilaisuus on rikkautta niin se, että jaamme saman näyn Kristittyjen yhteydestä on tärkeää. On puhuttava siitä mikä yhdistää, ei siitä mikä erottaa. Haastankin sinutkin rukoilemaan yhteyden puolesta.

Kesäjuhlan kolmas päivä on ollut Armon päivä. Taivaanvaltakunta on auki ja ylösnoussut Herra elää!

Luulen, että monella luterilaisen kirkon portinpielessä notkuvalla on mielessä kysymys onko Jumala todella olemassa. Kysymys kumpuaa siitä tosiasiasta, että Jumalan toimintaa ei juuri näy kirkostamme ulospäin. Se tuntuu piiloutuneen kirkon seinien sisäpuolelle niin visusti, että se on piilossa jopa kirkon työntekijöiltä. Aika moni kirkossa onkin heittäytynyt enemmän humanistiksi kuin uskovaiseksi. Kärjistäen ajatellen uskova-sana tuntuu olevankin jo vastakohta luterilaisuudelle Suomessa. Tämän myötä myös erilaiset hengellisyyden ilmenemismuodot ovat muuttuneet ihmisille vieraiksi.

Viimevuosien parantajakohut ja erilaiset uuskarimaattiset virtaukset ovat saaneet myös osan vapaidensuuntien ihmisistä varpailleen kun puhutaan armolahjoista ja Pyhän Hengen toiminnasta. Eli olemme tulleet tilanteeseen, jossa kaikki pyrkivät toimimaan järkevästi ja humaanisti. Kaikki mikä ei sovi tieteelliseen maailman kuvaan on syytä hylätä sopimattomana, sillä se voi johtaa taikauskoon.

Omituisinta on se, että samalla vanhat luonnonuskonnot ja uskomukset nostavat päätään ja saavat yleisen hyväksynnän. Itämaiset uskonnot pukeutuvat länsimaiseen asuun ja saavat hienoja nimiä sitä mukaan kun ne yleistyvät. Luontaishoitolaitosten ohjelmaan on ilmestynyt Enkeliterapiaa ja meditaatiota kovaan hintaan.

Mietin, että miten kivuliasta on tehdä töitä, kun esikuvana on Jeesus, joka paransi opetuslastensa kanssa kohtaamansa sairaat. Lohduttavaa on, että Jeesus teki kaiken, koska Jumala rakastaa ihmisiä ja tuota rakkautta on kyllä helppo julistaa. Mutta miten suhtautua noihin raamatun sanoihin, jotka lupaavat meille saman Pyhän Hengen voiman, joka vaikutti Jeesuksessa ja opetuslapsissa. Voiko uskoa elää todeksi ilman Pyhän Hengen täyteyttä? Miten elää uskossa ilman että selvittää itselleen mistä tässä kaikessa on kyse? Mikä on Jumalan todellinen tahto omassa elämässäni?

Tänä kesänä olen kirjoittanut vähemmän ja ”seikkailut” enemmän. On tullut katseltua tätä Suomen hengellistä kenttää vähän joka laidalta. On sanottava että usko ja uskovaisuus näyttäytyy hyvin monin eri tavoin eri liikkeiden piirissä. Perusluterilainen pystykorva saa olla varpaillaan kun Pohjois-Suomen Helluntailainen alkaa isoon ääneen huutamaan Jeesuksen puoleen ja rukoilemaan. Kun taas etelän luterilainen hiljenee Herransa eteen pyytämään parantumista. Molemmissa tapauksissa Jeesus kuulee rukoukset ja vastaa. Tuntuu siltä että Jumalalle on aivan sama miten uskoamme ilmennämme. Jospa meidänkin tulisi hyväksyä erilaisuus ja keskittyä Jeesukseen.

Yhteistä näille reissuille on ollut se, että kaikki ryhmät ovat julistaneet ylösnoussutta Jeesusta. Jeesusta, joka julisti jo maanpäällä ollessaan, että Jumalanvaltakunta on tullut lähelle. Armo on ollut jotain mikä on saanut ihmiset ylistämään Herraa, Jeesusta, joka lähtiessään antoi meille selkeän tehtävän jatkaa omaa työtään. Tuo työ on enemmän kuin pelkkää humanismia. Se on työtä, johon Jumala antaa voiman. Voima tulee Pyhän Hengen mukana ja se annetaan sellaiselle ihmiselle, joka ymmärtää että ihmisen omat voimat eivät riitä alkuunkaan. Jumala täyttää ja käyttää heikkoja ja tyhjiä astioita.

Kun pohjoisessa laskin käteni miehen, joka oli menossa sydänleikkaukseen, rinnalle ja rukoilin hänen puolestaan, tiesin siinä paikassa, että sydäntä ei tarvitse leikata. En tiedä paraniko hän juuri siinä hetkessä vai niiden kymmenien muiden rukoillessa aikaisemmin, sillä ei ole merkitystä. Merkittävää minulle oli, että tiesin näin käyvän. Olin kesän mittaan tajunnut että Jeesus on juuri niin lähellä kuin on lähimmän Uskovan käsi. Siksi ojensin käteni tuon miehen rinnalle ja rukoilin. Muutamaa päivää myöhemmin sain kuulla miten lääkärit olivat tunteja turhaan etsineet sydämestä vikaa jonka takia hän oli lähetteen leikkaukseen saanut. Leikkausta ei tehty.

Jokainen voi aina spekuloida onko parantumista tapahtunut ja oliko sydän ollut kunnossa. Tämänkaltainen vikoilu Jumalan edessä on kuitenkin Jumalan arvovallan ja oman uskon kyseenalaistamista.

C.S.Lewis on sanonut ”Jos kristinusko on väärä väite, sillä ei ole mitään merkitystä, mutta jos se on tosi, sillä on äärettömän suuri merkitys. Ainoastaan jossain määrin merkittävä se ei voi olla”. Kun siis uskon, uskon persoonalliseen ja toimivaan Jumalaan, jonka jokainen lupaus ja teko on omalla kohdallani totta. Niin myös kaikki mitä Jeesus sanoo, vaikuttaa minussa ja Pyhä Henki toteuttaa sen!