Monesti kun herään, mielessäni on kirkas ajatus, ratkaisu tai idea johonkin ongelmaan. Eilisen päivän pohdin New Wine-kesäjuhlassa kokemiani asioita ja kysymyksiä, jotka ovat heränneet kuulemani perusteella. Olen elämäni aikana kuullut paljon opetusta Jeesuksesta ja suhteesta Jeesukseen. Milloin Jeesus on sydämellä ja milloin missäkin. Aina Jeesus on kuitenkin jäänyt etäiseksi, Hommassa on ollut ns. opettajatermillä sanottuna ulkoaopitun maku. On selvää, että jos Kristinuskon keskeisin asia on  jotenkin ulkoinen ihmisestä,  voi tuloksena voi olla vain uskonnollisuutta ja ulkoa opittuja tapoja. Mutta Himoksella tapahtui jotain sellaista, joka avasi hieman ymmärrystäni ja ehkä sydäntänikin.

Mitä sitten tapahtui? Ensinnäkin ensimmäisestä tilanteesta lähtien jouduin Pyhän Hengen puhutteluun. Hän kysyi minulta että miksi en tee mitään niille esteille jotka tiesin olevan minun ja Jeesuksen välissä. Miksi et tuo niitä Jumalan kasvojen eteen ja anna pois. Meille miehille tällainen jääräpäisyys on aika luonteenomaista. Emme tahdo menettää kasvojamme edes Jumalan edessä puhumattakaan perheen tai läsnäolevan seurakunnan edessä. Kuitenkin löysin itseni Rukouspalvelijan luota itkemässä syntejäni ja pyytämässä suuntaa itselleni, Sillä puhujan suulla siihen tuli suora kehoitus. Huomasin antavani Jumalalle aika vapaat kädet itseni suhteen.

(New wine tilanteissa on aina mahdollisuus rukouspalveluun, jossa toinen Ihminen, rukouspalvelija, asettaa itsensä Jumalan käytettäväksi ja palvelee näin ihmistä joka tahtoo tuoda asioitaan Jumalalle)

Yksi pohdintani liittyi Pyhän Hengen aiheuttamiin tuntemuksiin. Palaan tähän asiaan tarkemmin joskus, mutta se mikä tänä aamuna nousi mieleen oli miehenä oleminen ja usko.

Lähipiirissäni on paljon miehiä jotka suhtautuvat Jumalaan kuin uskontoon. Eli Usko on heille sama kuin uskonto. Tämän ikkunan läpi he katsovat kaikkea Jumala suhteeseen liittyviä ilmiöitä. Voisin kuvitella millaisia reaktioita nousisi useissa kavereissani jos veisin heidät suoraan ylistystilanteeseen johonkin kokoukseen. Tätä miettiessäni tajuan myös yhden ongelman itsessäni. En uskalla olla Jumalan edessä ajattelamatta toisten reaktioita. vVeläkin mietin missä käteni ovat ja mitä muut ajattelevat. Ehkä seuraavan kerran osaan olla ylistäessäni kahden Jumalan kanssa 🙂

Mutta asiaan. Useat tuntemani miehet ovat joutuneet kokemaan lapsuuden kodeissaan yhteiskunnallisen murroksen ja uskonnollisen ajattelun yhteentörmäyksen. Maailman muuttuminen on nostanut esiin lakihenkisen ja ankaran Jumalan, jota ei ehkä näkynyt niin selkeästi 40- 60-luvun Suomessa. Sodan traumat löivät läpi miehistä, jotka olivat syntyneen tai varttuneet Sodan aikana. Monen 60-, 70- ja 80-luvun Isän oli ollut pakko sopeutua oman isänsä sodanaiheuttamiin traumoihin puhumattakaan heidän äideistään jotka kasvattivat lapsensa yksin sodan varjossa.

Moni mies on kääntänyt selkänsä uskonnollisille yhteisölle uskonnollisen väkivallan takia, jota heidän yhteisönsä ymmärtämättömyydessään on harjoittanut. Uusi aika tuli Suomeen liian nopeasti rikkoen vanhoja arvoja.

Miten tämä sitten liittyy mihinkään? Itku, joka oli läsnä viimeviikolla joka käänteessä, tuon ensimmäisen rukouspalvelun jälkeen, liittyi Pyhän Hengen läsnäoloon ja siihen että aina kun ajattelin Jeesusta itkin. Mielikuvat ovat tärkeitä ja entiseen verrattuna mielikuviini nousi ensimmäisen kerran mies, ihminen joka kärsi. Ei mikään Mel Gibson Jeesus, vaan todellinen mies. Mies Getsemanessa yksin rukoilemassa tietoisena omasta kohtalostaan. Hänellä olisi ollut mahdollisuus lähteä pois tai kuten hän sitä pyysi:-Ota tämä taakka pois. Mutta hän ei lähtenyt. Toisaalla näen nukkuvat opetuslapset, kaverit joiden kanssa oli matkattu pitkä taival yhdessä.

Meille miehille toveruus on tärkeää Monella on muistissa ne lapsuuden kaveri haaveet ja ystävyysuhteet jotka ovat jättäneet meihin leimamme. Itse olin lapsena vailla kaveria jonka kanssa jakaa kokemia pelkoja ja riemuja. Tuon ystävän kaipuu on lyönyt leimansa minuun ja se on ohjannut elämääni tähän päivään saakka niin hyvässä kuin pahassa.Moni joutui kärsimään kodin ja kaveripiirin muodostamasta ristiriidasta. Tiukat rajat ja uskonnollisten yhteisöjen lakihenkinen raamattuopetus aiheutti paljon siltojen polttamisia joka jatkuu yhä!

Se Jeesus jonka kohtasin Himoksella, Itse asiassa Himosvuoren päällä lenkkipolulla kun pusersin juosten viimeisiä metrejä ennen huippua oli mies, joka ei kysellyt turhia tai moralisoinut vanhoja tekemisiäni. Edessäni oli mies joka rukoili yksin ja peloissaan niinkuin minäkin mutta hän ei väistänyt sitä mikä edessä oli.

Kyyneleet silmissä on vaikea juosta maastossa, mutta niille ei mahtanut mitään. Miehinen itku on yhä vaikea asia monelle mutta tällä reissulla löysin itseni märisemässä vähän väliä ja joka kerta siihen liittyi mielikuva Jeesuksesta. Aloin vähitellen tajua mitä Jumala tahtoi kertoa.

Uskossa ei ole kyse uskonnosta vaan Jeesuksen ja Jumalan valtakunnan läsnäolosta. Kyse ei ole uskonnollista laeista ja säännöistä. Nuo säännöt ovat luotu suojelemaan ettei ihminen tyhmyyksissään pilkkaisi Jumalaa ja Pyhää Henkeä, Jeesusta me olemme pilkanneet aina hänen ihmiseksi tulemisen takia.

Kun uskaltaudumme kyselemään ja kohtaamaan Elävän Jumalan, emme kohtaa sääntökokelmaa vaan Jumalan, joka ei vaadi meiltä mitään vaan hän tahtoo olla meidän kanssamme. Hän ei tosin ole se ”mun oma jumalani” jonka saatamme rakennella itsellemme kun pakenemme suomalaiseen metsään vaan hän paljon enemmän. Metsä kyllä humisee ja on kaunis mutta Elävä Jumala puhuu, rakastaa ja johdattaa. Parasta kaikessa on että metsä on sen jälkeen vielä kauniimpi ja vielä humisevampi. Kaverina rinnalla Juoksee mies, Jeesus jota ei haittaa jos vaikka vähän itkeekin välillä.