Kärsimys on uskon yksi suurista ongelmista, joka on paaluttanut historiaan monta tapahtumaa ja niiden selitystä. Milloin onnettomuus on ollut Jumalan lähettämä voitto vihollisesta ja milloin rangaistus kansakunnan synnistä. Puhumattakaan yksilötasolla tapahtuvasta raamatulla päähän lyöntikilpailusta.  Yhtä kaikki, kärsijän osa on aina yhtä huono.

Olen viimeisten päivien aikana miettinyt tätä mahdotonta yhtälöä. En väitä löytäneeni siihen mitään valtaisaa selitystä mutta kuitenkin sellaisen muodon, että se tyydyttää minua itseäni.

Ensimäiseksi tulee mieleen syntiinlankeemus ja siihen liittyvä armotalous. Ihmisen lankeemus vaati äärimmäisen kalliin uhrin. Ilman kärsimystä ei tuo uhri olisi ollut edes mahdollinen. Maailma olisi parempi ilman kärsimystä,  mutta se olisi myöskin vajaa maailma. Se olisi Jumalan ikioma marionettiteatteri, josta puuttuisi vapaus. Samalla kuitenkin ajatus siitä, että ihminen olisi Jumalan kuva, muuttuisi mahdottomaksi.

Langenneeseen maailmaan kuuluu myös pahuus, joka tuottaa kärsimystä. Luonto ja luonnon lait ovat ihmiselle mahdottomuus hallita. Jos mietimme ihmisen levittäytymistä yli maan huomaamme siinä paljon ahneuden ja vihan jälkiä. Ihminen on asettunut asumaan alueille jotka ovat luonnonvoimien armoilla. Talouselämä on sanellut elämän tyylin ja pakottanut asumaan kaupunkeihin. Synnin jälki on kaikkialla. Ihminen altistuu luonnon omille tuhovoimille. Ihminen myös itse tuhoaa luomakuntaa ja samalla itseään.  Onko Ihminen kuunnellut Jumalaa asuttaessaan tämän maan.

Ei ole mikään yllätys, että kun ihmisen keski-ikä nousee, sairaudet yleistyvät ja geenistömme heikkenee. Olemme alttiita maailmalle.

Kärsimys on osa täydellisyyttä vaikka Jumala ei alunperin tarkoittanut sen realisoitumista luodessaan maailman.

Miten sitten on salliiko Jumala kärsimyksen? Kyllä siinä mielessä, että se kuuluu elämään maailmassa. On huomattavasti tärkeämpää se miten me suhtaudumme kärsimykseen, joka on väistämätöntä. Jumalan suuri suunnitelma on pelastaa ihmisiä iankaikkiseen elämään hänen kanssaan. Kaikki Jumalan teot tähtäävät tähän. Jos elämämme on suunnassa tämän todellisuuden kanssa olemme Jumalan johdatuksessa, mutta emme silti pääse eroon ruumiistamme ja maailmasta. Olemme yhä kärsimyksen evoluutiossa mukana.

Kestämämme kärsimys kasvattaa meitä, Se lujittaa suhdettamme Jumalaan, se pakottaa meidät lähemmäs Häntä. Jumala ei voi ottaa kaikkea kärsimystä pois vaikka suojelusenkelit huhkivat varmasti hikihatussa minkä voivat. Jumala ei riko maailmamme järjestystä turhaan jos ollenkaan.

Onko Kärsimys Jumalan tahto. Kysymys on oikeastaan turha, me emme voi tietää. Toisaalta voimme vastata että kyllä on, jos kerran ihmisen vapauskin on Jumalan tahto ja jos kerran kaiken täydellisyys on Jumalan tahto.

Mutta tahtooko Jumala että Ihminen kärsii? Ei sitä hän ei halua, mutta syntiinlankeemuksen takia Jumalan oli pakko sallia se, koska Kärsimyskin kuului täydellisyyteen ja ilman kärsimystä Jeesuskaan ei olisi voinut kuolla puolestamme?

Jeesus opetti meille oman lähestymiskulman kärsimykseen. Tuo näkökulma on rakkaus. Hän opasti miten voimme lievittää maailman kärsimystä parantamalla ihmisiä joita kohtaamme. Jokaisessa kohtaamisessa syntyi suhde toiseen ihmiseen joka johtaa Jumalan luo. Tätä varten Pyhä Henki tuli voimaksemme. Me emme ole siis hampaattomia maailman edessä vaan voimme lievittää toistemme kärsimyksiä. Huomatkaa toistemme, emme itsemme. Jeesus tekee tässä meidät riippuvaiseksi toisistamme ja Jumalan rakkaudesta.

Kärsimyksen evoluutio huipentui Golgatalla ja kuolema voitettiin. Siksi kärsimyksen palkka on iankaikkinen elämä. Tuota kuvaa vasten kestän tämän maailman kärsimyksen.