Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Kirkko vai seurakunta, jäsen vai opetuslapsi

2 kommenttia

kotkat

Otsikon asiat voivat olla vastakkaisia, mutta niiden välillä voi olla myös yhtäsuuruusmerkki. Ehkä kuitenkin likiarvon merkki voisi olla parhaimmillaan lähellä totuutta.

Kirkon sisällä eletään mielestäni kolme selkeää ryhmää, toki variaatioitakin seuraavista esiintyy.

Ensimmäisessä ryhmässä ovat Raamatun sanaa myytisenä ja vertauskuvallisena pitävät ihmiset. Raamattu on kirja on tuonut mailmaan sanoman rakkaudesta, joka levittää ympärilleen hyvää. Humaanius ja humanismi ammentavat tästä itselleen polttoainetta. Kirkon toimintakulttuurin pitäisi tämän ajattelun kautta panostaa ihmisten autamiseen.  Tähän kuvaan ei sovi persoonallinen pahuus sen enempää kuin Jumalan viimeinen tuomio. Helvetti eletään ja koetaan jo tässä ajassa. Mahdollisesti myös taivas. Jumala on niin salattu ettei häntä voi ymmärtää. Ehkä häntä ei ole. On elettävä nyt!

Toinen ryhmä joka voi hyvin ja elää keskuudessamme on perinteitä ja luterilaisuutta vaaliva konservatiivinen liike, joka hakee oikeutta pitäytyä tiukasti raamatun ohjeissa. Tämä liike elää myös tiukasti perinteissä kiinni. Voisi kuvitella että Luterilainen oppi säilyy juuri näiden ihmisten keskuudessa. Tämän liikeen sisällä on silti sekä naispappeuden hyväksyjiä että vastustajia. Moni, joka hyväksyy naispappeuden tekee sen siksi että laki niin sanoo. Osa taas näkee että maailman aika on erilainen kuin Paavalin aikana ja siksi on perusteltua elää kohti todellista tasa-arvoa tässä asiassa.  Äärimillään tämä opin puolustaminen on aiheutanut kiistoja ehtoollispöydässä.

Kolmas selkeä ryhmä on luonteeltaan hajanaisempi ja sen sisällä on sekä liberaaleja ja konservatiivisa piirteitä. Sen piiriin kuuluu väkeä kaikista kristillistä suunnista Suomessa. Ryhmänä siitä on tulossa suurin. Olen huomannut että opilliset kiistat eivät ole heille ongelma vaikka ryhmä on selkeästi raamattu-uskollinen, Selkein ero tulee muihin Pyhän Hengen toiminnan korostamisessa. Liberaalius on lähinnä sitä, että vanhoista kaavoista halutaan eroon ja tilalle tuodaan vapaampi muoto palvella Jumalaa. Ehtoollinen on heille todellinen Kristittyjen yhteysateria! Ylistys ja rukous opetuksen kanssa muodostaa toiminnan ytimen.  Kaksi viimeistä ryhmää molemmat opetavat Pyhän Hengen vaikutuksista mutta ero syntyy siitä että tämä viimeksi mainittu jalkautuu selkeämmin ihmisten keskuuteen ja uskaltaa heittäytyä Pyhän Hengen toiminnan varaan. Missiona on tavoittaa ihmisiä lähellä ja kaukana.  Osa korostaa voimakkaasti parantamisen armolahjoja osa taas muita armolahjoja. Tämä liike on osa maailmanlaajuista Pyhän Hengen uudistuliikettä ja herätystä joka on levittänyt kristinuskoa uusille alueille Aasiassa ja Etelä-Amerikassa.

Tässä siis se miten itse näen Suomen kirkon tänään. Analyysi on pinnallinen mutta ehkä siinä jokin totuuden siemen on mukana.

Mielestäni suurimmaksi ongelmaksi muodostuu se, että nämä ryhmät eivät löydä toisiaan. Jakolinjoja synnyttää parisuhdelaki, naispappeus, karismaattisuus ja ties mitkä syyt.  Monista asioista on tehty myös pelastuskysymyksiä. Nämä pelastuskysymykset ovat siksi ongelmallisia että meillä itsellämme ei ole valtaa tuomita. Voimme vain kertoa mikä on synnin palkka. Jos sitten hyväksytään ajatus siitä, että on olemassa kadotus ja sen vastakohtana iankaikkinen elämä on pakko lähteä lavealta  tieltä takaisin kapealle tielle tunnustamalla että on olemassa myös paholainen. Pian myös Raamatun opetus henkivalloista ja Pyhästä Hengestä on otettava tosissaan. Kuvio toimii valitettavasti myös toiseen suuntaan.

Tämän asetelman takia ensimmäinen ryhmä etääntyy yhä kauemmas Raamatun totuudesta ja samalla Jumalasta. Siihen maailman kuvaan ei sovi täydellinen kaikkivaltias Jumala ja yliluonnollisen olemassa olo. On kysyttävä puhutaanko enää kristinuskosta, joka uskoo kolmiyhteiseen Jumalaan.

Kahta ensimmäistä ryhmää yhdistää sitoutuminen uskonnollisiiin perinteisiin ja kaavoihin, . Erotus on siinä että ensimmäiselle ryhmälle uskonnollisuus on hyve, toiselle suoja joka kiinnittä johonkin suurempaan ja syvempään eli Jumalaan.  Ensimmäiselle ryhmälle uskonnollisuus on kulttuurillinen arvo joka palvelee Humanismia ja on sillä tavoin rakkaudenväline.

Toista ja kolmatta ryhmää yhdistää  vankka usko ihmisen yläpuolella olevaan persoonalliseen Jumalaan ja  Jeesukseen, joka on tosi ihminen ja tosi Jumala, Raamattu ei ole heille kokoelma myytisiä tarinoita paimentolaisheimon jumalasta Ja Jeesuksesta joka viisudessaan sai aikaan uskonnon.  Suomen siioni on noiden kahden ryhmän varassa.

Ensimmäinen ryhmä on voimiltaan ja kooltaan kaikkein pienin mutta sen takana on kirkkopoliittista voimaa ja ammattiteologia ja siksi se kykenee pitämään kokoaan suurempaa ääntä julkisen sanan avustamana. Suomalaista keskustelua vääristääkin konservatiivisen lehdistön puute sillä liberaalien ja vihreiden aatteiden puristuksessa ei ole kovin muodikasta kirjoittaa konservatiivisten arvojen puolesta. Olisi hyvä jos tähän suhteeseen löytyisi jonkinlainen tasapaino. Molempia tarvitaan.

Neljäs ryhmä maassamme on ihmiset jotka ovat vieraantuneet Jumalasta ja Seurakunnista. On mielenkiintoista että tätä osaa kutsutaan kansankirkoksi. Toki se on sallittua, mutta on omituista, että sen osan tukeen vedotaan useissa hengellisissä väittelyissä. Tämän osan kuvitelut ja todelliset tarpeet sanelevat Kirkon suunnan vaikka heitä ei juuri kiinnosta Kirkon sanoma. Näin syntyy Ihmisen evankeliumi.

Mutta mutta…Ensimmäinen ryhmä pyrkii silti säilyttämään kaikkien ihmisten yhteyden kirkkoon ja kasteeseen. Se yhä tahtoo, että nuoret kävisivät rippikoulun. Nämä eivät ole vähäarvosia asioita, sillä näiden kautta myös Sanalla on yhä mahdollisuus.

Ykseyden etsiminen lähtee toisten arvon tunnustamisesta ja tuomiovallan jättämisestä Jumalalle. Ykseyden etsiminen on Jumalan sanaan ja Pyhän Hengen työhön luottamista. Näin uskova on aina Jumalan valvovien silmien edessä. Kristittyjen ykseys on paljon enemmän kuin vain Luterilaisen kirkon ykseys. Ykseyden pystyy lujittamaan vain Pyhä Henki, joka ei jäsenkirjoja kysele.  Siksi on varmaa että Jumala tekee työtään Suomessa. Mutta Jumalan aikataulu ei ole meidän määrättävissä.

Ykseyttä tarvitaan, jotta voimme työskennellä omassa seurakunnassamme oman paikkakuntamme hyväksi Jeesuksen opetuslapsena. Siksi on tarpeellista että tunnustamme sen hyvän mitä kukin ihminen tuo tullessaan olipa hänen katsantokantansa mikä hyvänsä ja siksi jäsenyys on tärkeää. Rukous murtaa rajoja ja raivaa tietä Pyhälle hengelle toimia. Näin pelkästä jäsenestä voi tulla opetuslapsi.

Pyhän Hengen uudistus tulee näkymään maassamme, sillä se on Jumalan Henki, joka synnyttää uskon todelliseen Jumalaan. Kivi jonka muut rakentajat jättivät maahan osoittautuu kulmakiveksi johon tukeutuen Seurakunnan temppeli, Kristuksen ruumis jatkaa rakentumista. Kotkat ovat nouseet siivilleen

Mainokset

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

2 thoughts on “Kirkko vai seurakunta, jäsen vai opetuslapsi

  1. ”Olen huomannut että opilliset kiistat eivät ole heille ongelma vaikka ryhmä on selkeästi raamattu-uskollinen, Selkein ero tulee muihin Pyhän Hengen toiminnan korostamisessa.”

    Minä olen kokenut hienona, että voidaan evankelioida ja muutenkin toimia yhdessä, vaikka opillisesti ollaan eri linjoilla. Jeesus ei käskenyt levittämään oppia vaan opetuslapseuttamaan. Opetuslapsena oleminen taas on dynaamista elämistä eikä kompastelemista oppien lillukanvarsiin.

    Olen tämän problematiikan käsittelyyn törmännyt viime päivinä useasti. On jotenkin helpottavaa, että fokuksena ei ole seurakunta vaan Jumalan valtakunta.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s