Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Mittatilausrukous

6 kommenttia

WP_20150220_015– Mä en muuten ole syönyt laskiaispullaa varmaan kahteenkymmeneen vuoteen, huomasi ystävä kahvilan kassalla. – Onko näitä erilaisia?

Ystävän nykyisillä kotikonnuilla Etelä-Saksassa laskiaispullakulttuuri ei voi yhtä hyvin kuin Suomessa. Selvittelin siis hänelle muutamalla harvalla sanankäänteellä täytteiden erot. Täytteiden oikeaoppisuudesta vuosittain käytävää teologista kamppailua en valottanut.

Kahvilassa oli pääasiassa mummoikäistä porukkaa. Pappaikäisiäkin oli pari. Mekin mahduimme istumaan salin yhteen soppeen. Marilyn ja James Dean ryhdistäytyivät kehyksissään ja alkoivat kuunnella juttujamme. Keskustelimme vähän syvällisempiä ja vähän arkisempia asioita, semmoisia mitä helsinkiläisessä kahvilassa voi ääneen puhua. Siis melkein vaikka mitä, tärkeitä asioita.

Laskiaispullat katosivat. Hiljalleen takaraivostani alkoi kuulua rahinaa. Rahina muuttui sanoiksi, joita olinkin jo odottanut: ”Sä voisit rukoilla ystäväsi puolesta.” Tuuppasin sanat jonnekin oikean korvan tietämille, mutta siellä niiden kaiku vain voimistui.

– Piipahdettaisko tossa Vanhassakirkossa ennen kuin mun bussi lähtee? kysäisin lopulta muina miehinä.

Tulkitsin ystävän vastauksen myönteiseksi. Ehdotus ei ehkä ollut hänelle järisyttävä yllätys. Hengelliset asiat olivat olleet laskiaispullien ääressä esillä. Aiemmista keskusteluista olin päätellyt, että hän ehkä jopa odottaa, että rukoilisin hänen puolestaan. Ei ehkä olettanut mutta odotti.

En tajua, miksi lähdimme liikkeelle aivan liian aikaisin. Huolestuin. Vaikka koin rukouksen tärkeäksi, en taatusti pystyisi rukoilemaan kolmea varttia kenenkään puolesta! ”Hei, rauhoitu”, komensin itseäni. ”Eihän koko aikaa tarvitse rukoilla!”

Vanhakirkkopa oli aito suomalainen luterilainen kirkko. Arki-iltapäivänä kuuden kieppeissä temppelin ikkunat olivat sysipimeät. Sinne emme siis menneet.

Lähdimme taivaltamaan katuja. Ne veivät jotenkin vahingossa Senaatintorille. Taivas oli tummansininen, ja tummempaa maisemassa olivat vain Suurkirkon pimeät ikkunat. En osannut päättää harmittiko minua ankarasti vai olinko huojentunut. Rukoukset julkisessa tilassa eivät ole erikoisalaani. Varsinkaan jos ympärillä parveilee japanilaisia turisteja. Mutta kyllä ystäväni olisi pienen rukouksen ansainnut.

Kävely jatkui kohti linja-autoni lähtöpaikkaa Mannerheimintiellä. Juttelu jatkui ja matka pysäkille lyheni. Vaikka rukous jännitti minua, myös harmistus
iski. Tämä homma menee nyt aivan mönkään! Kuka kumma rukoilee ystävän puolesta, jos en minä nyt.

Kun olimme jo melkein bussipysäkillä, aikaa oli vielä rahtunen.

– Kävellään vielä pieni mutka, ehdotin.

Minulla ei ollut aavistustakaan, mikä se mutka voisi olla. Vain viisi askelta ehdotukseni jälkeen tajusin: Kampin kappeli. Se on auki. Sinne!

Sinne mentiin. Sisällä oli pari ulkomaalaista, toisella hassu karvahattu. Istuimme aika eteen. Katselimme alttaria kohti. Takanamme joku tuli, joku meni.

– Täällä on risti, huomasin. Kynttiläkin paloi. Katse kuitenkin nousi katonrajaan, siellä oli enemmän valoa.

Äkkiä tajusin, että kappelissa ei juuri nyt ole ketään muita. Ei voi olla totta. Taivaan Isä järjesti tämän. Tässä on täsmälleen sopivasti aikaa. Tässä on täsmälleen sopivasti rauhaa.

Itse asiassa koko rukoilemisesta ei ollut puhuttu sanaakaan. Ehdotin rukousta. Ystävä nyökkäsi.

– Voinko mä laskea käden sun olkapäälle?
Ystävä nyökkäsi uudelleen.

Rukoilin hiljaiseen ääneen Kampin kappelissa sellaisia asioita, joista oli ollut puhetta tänään ja aiemmin. Rukoilin hiljaa selvällä suomen kielellä. Ehkä siinä meni alle minuutti. Ehkä puolitoista.

– Aamen.

Samassa ovi kävi ja pari turistia tuli sisään.

Kohta istuin linja-autossa. Oivalsin, että lyhyt rukous oli yksi elämäni merkityksellisimpiä rukouksia: Sen oli Jumala järjestänyt. Mittatilaustyönä.

 

Mainokset

6 thoughts on “Mittatilausrukous

  1. Aivan huippu! Sun tyyli on niin sun omaa ja viimeisteltyä, samalla niin koukuttavaa.

    Liked by 4 people

  2. Samaamieltä Ilkan kanssa. Hyvä että jokaisella on oma ja toisista erottuva tyylinsä :) ! Juhasta on tulossa varsinainen rukoilija! :) Kuinkahan moni Juhaa kiittää siellä mistä Ilkka kirjoittaa ja puhuu?

    Liked by 2 people

  3. Tuulikki, ”se näkee, joka elää”.

    Liked by 2 people

  4. ”He tulevat itkien, hartaasti rukoillen, ja minä itse johdatan heitä. Minä vien heidät runsasvetisten purojen äärelle tasaista tietä, jolla he eivät kompastu..” (Jer.31:9)

    Jumala lupaa johdattaa niitä jotka rukoillen kulkevat! :) Eikö olekin Juha, ihana lupaus ja sinä saat olla mittatilaustyötä tekevän Herrasi kanssapalvelija! Kiitos ja ylistys Jumalalle! :)

    Liked by 3 people

  5. Päivitysilmoitus: Pyhä kahvipaussi | Blogitaivas

  6. Tuossa Juhan tarpeessa rukoilla on jotain samankaltaista kuin omassani.
    Hyvä idis mutta ei varmasti omasi, vaan johdatusta miten teet sen luonnollisellle tavalla.
    Onistuit aivan varmasti. Kumpa joskus omallekkin tielleni sattuisi esirukoilija.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s