Otsikko tulee tämän aamun hiljaisesta pyynnöstä ja laulusta jonka on runoillut Hilja Aaltonen.

Tosin kamppailin jälleen kahden otsikon välillä, se toinen olisi ollut: ”Näky jatkuu”. Jolla on kahtalainen merkitys. Josta ensimmäinen tässä eli:
– Mitä en viimeksi kirjoittanut. Jota en uskaltanut, koska kaikki on inhimillistä. –  Ja muistissa Hiljan näky ja sen arvostelut, joka näky ei odotuksista huolimatta ole vielä suuremmin toteutunut. ”Isosta kirkosta” piti herätyksen lähteä mutta lähes kaikkea muuta, aivan päinvastaista, on kuulunut ja näkynyt. Mutta olemme vain ihmisiä Jumala tietää ja näkee kaiken.
Itseäni en Hiljaan vertaa!!!! Hilja oli profeetta!

Kunhan kerron, mitä sitten tapahtui.
Minä mietin kyllä silloin illalla kun tuolla ”metsässä” olin, kirjoittaisinko sen lopunkin mutta ajattelin sen inhimillisyyttä ja omaa väsymystäni. Kerron sen kuitenkin nyt, en siinä mitään menetä jos en saakaan.

Minut oli siirretty sivuun siitä mistä lyhdyn näin, metsän reunaan, ja sijallani seisoi joku? Mielestäni mies? Hänellä oli valkea vaate ja valkeat hiukset, muuten näin hänestä vain osan mutta kasvot ja olemus oli vaikuttava. Edelleen oli syvä rauha ja hänestä huokui täydellinen läsnäolo. Hänen katseensa oli intensiivinen ja hänestä huokui luja tahto ja lempeys, molemmat yhtä aikaa.

Minuun hän ei katsonut vaan keskitti katseensa sitä kohti missä lyhty oli ollut ja hän ikäänkuin ”sulatti” sen tahdonvoimallaan ja syvällä rauhallaan? Enkä minä sitä lyhtyä enää edes nähnyt, vallitsi vain syvä rauha. Mutta kun katsoin suoraan eteeni, ikäänkuin ristiin edellisen näyn kanssa, näin suuren aukean ikäänkuin pellon ja hiljaa vaalenevan taivaanrannan? –  Ja sitten nukuin.

Jälkeenpäin tiesin, ettei mikään pimeys voi voittaa sellaista elämää joka on Jumalalle kallis ja omistettu. Kalliisti ostettu, kalliimmin kuin mikään koskaan, milloinkaan!

Edellinen kirjoitukseni ”herätteli,” niin oletan, kalliin ja korvaamattomalta tuntuva ystäväni lähettämään minulle postia joka rohkaisi suuresti. Viestissä oli 3 raamatunlausetta PS 23:6 Matt.28:20 ja Jes. 41:10

Myönnän olleeni alamaissa ja ystävän tervehdys tuli taivaan lahjana, varsinkin tuo Jesaja. Ja kuinka ollakaan minulla kahdessa kolmesta Raamatustani oli tuo kohta ympyröitynä jakeista 9-19.
Kuinka kauniisti ystäväni tekikään, suuresti liikutti, Jumala häntä runsaasti siunatkoon ja varjelkoon, myös hänen omaisiaan ja ystäviään.

Haikeutta mielessäni on mm. aiheuttanut, nyt ensimmäistä kertaa, kun olen lukenut muiden blogitaivaan kirjoittajien olleen jälleen kerran ”Uuden Viinin” äärellä siitä ammentaen. Olen rukoillut joka kesä heidän puolestaan ja koko tapahtumankin, mutta nyt tuntui että olisin halunnut itsekin olla mukana. Oma yksinoleminen oli jotenkin raskaampaa nyt kuin koskaan aikaisemmin….

Minulla oli jossain kaikista paperipalasistani kirjoitettuna ylös se kaunis ja lohdullisen syvällinen synnintunnustus joka alkaa sanoilla:” Oi Sinä kaikkein armollisin ristiinnaulittu Jeesus Kristus” jotenkin näin se on mutta en sitä nyt löytänyt, olisin senkin tähän laittanut.

Ne jotka tätä lukevat ovat sen sijaan varmasti kuulleet tuon Hilja Aaltosen sanoittaman laulun ”Anna sade Jumala” En taida saada sen sanoja kaikkia tähän, mutta ainakin vähän, jos on virheitä laula vaan 🙂 !

Kuljen täällä kysellen katson hiljaa vaieten taivaan rantaan tähyillen, missä viipyy sateet sen. Kunpa sadepisarat vuotais maahan kostuttain, miksi taivas pidättää poutapilvet nyt vain nään. Kunpa sadepisarat vuotais maahan kostuttain. ”Anna sade Jumala, sydän kaipaa odottaa, anna kaste Golgatan virvoittamaan kuiva maa.”

Katson ylle vainion, tähkäpäät jo kypsät on, korjuumiehet puuttuvat, lapset Herran uupuvat. Johda jälleen ristin luo, missä virtaa lähde tuo joka janon sammuttaa, lapset Herran uudistaa… Anna sade..

Tahdon nähdä Voiman sen joka muuttaa ihmisen Veren Voiman Valtavan, murtuu kahleet maailman! Herra tässä polvistun, en voi muuta antaudun niihin käsiin tässä jään jossa arven jäljet nään…Anna sade Jumala, sydän kaipaa odottaa, annan kaste Golgatan virvoittamaan kuiva maa!

Minunkin puolestani saa Herraa rukoilla, on monta vaikeaa asiaa ratkaisematta yms. Kiitos. Teitä kaikkia siunaten!

Eilen illalla kun väsyneenä vihdoin kallistuin vuoteelleni tapahtui jotain mitä jäin miettimään.
Päätin kuitenkin unohtaa sen, mutta en näköjään voikaan? Lukija päätelköön itse onko tässä mitään järkeä.?

Huomasin nimittäin yht´äkkiä seisovanikin jossain pilkkopimeässä paikassa jossa oli vain yksi ainoa himmenevä valo. Ei edes taivas ollut valoisa. Taivas, niin?
Aistin raikkaan ilman ja tunsin olevani jollain metsätiellä kaukana asutuksista. Oli tyyntä, hiljaista ja pimeää, yhtä pimeää kuin luonnossa on loka – marraskuussa öisin.
Siinä missä seisoin oli muutaman metrin päässä yksi lyhty jossa oli hiipumaisillaan oleva valo.

En nähnyt muuta mutta minusta tuntui siltä että siinä oli hylätty auto jossa vielä antoi himmeää valoaan toinen niistä lyhdyistä. Mietin mitä se voisi kertoa. Miksi se oli tuotu tänne korpeen ja hylätty. Miksi se oli kallellaan ja miksi minä sitä katselin?
Auton ja sen lyhdyn tarina alkoi avata mieltäni.

Mietin oliko se ollut jollekin tai joillekin joskus tärkeä tai jopa rakas. Mitä se oli saanut ”elämänsä” aikana kokea, ketä kuljettaa? Oliko sitä kohdeltu hyvin vai huonosti? Kun näitä mietin ajattelin olenko minä se, joka sitä katselen vai Se?

Ainakin inhimillisten Sen ja ajattelin että voin olla samalla sekä Se että minä. Ja minun kävi Sitä sääliksi, kovin sääliksi. Sekin oli ollut joskus uusi ja joku oli sen halunnut. Se oli saanut elää Ehkä hyviäkin hetkiä ja kokea hiukan iloa, mutta pääasiassa Se oli vaan tehnyt mikä sen tehtävä oli…
Ja nyt se oli hylätty jonnekin korpeen lähes tiettömään maisemaan ja Se teki loppuaan. Siinä paloi vain yksi himmeä lyhty eikä sitä kukaan enää muistanut eikä kaivannut? Vai muistiko?

Sitten en enää jaksanut minäkään enempää tätä ajatella, joten, En Tiedä miksi tämän kirjoitan? Voi olla että joku tarvitsee tai muuten vaan? No, minkä kirjoitin, sen kirjoitin, mutta luin myös Sanaa koska en osaa kirjoittamista aloittaa ilmankaan. Minulle aukesi Jeremia profeetan kirja ja luin sitä liikutuksiin asti ja lopetin sen lukuun 29 etenkin jakeet 10-14. Muistan että olen ennenkin näitä jakeita tarjoillut kuten kolmattakymmentä lukuakin. – Ja minua järkyttää.

Miten se aiheeseen liittyy? No mitä enemmän lukee ehkä se voi liittyäkin sillä luvussa 31 jakeessa 3 kirjoitetaan:” Kaukaa ilmestyi minulle Herra, ja sanoi: ”Ikuisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sen tähden olen vetänyt SINUA PUOLEENI ARMOSTA!”

” Jumalan Virta nyt kuohuu Armoa janooville. Niin Herran lupaus kuuluu Kaikille kaipaaville. Virrat, virrat ne armon Autuutta lohtua tuo. Runsaammin suo niiden tulla jokaisen lapsesi luo!
Jumalan virta nyt tulvii Taivaasta, oi, Jumalan Kunnes jo korpikin kukkii kauniina kuin morsian.  – Viirrat, virrat ne armon…..
Jumalan virta nyt kuohuu Henkeä Elämääkin Esteet sen Voimasta kaatuu Herättää kuollehetkin.-  Virrat, virrat ne armon…
Jumalan virta nyt kuohuu Vyöryen ylitse maan Sen mitä kansoilta puuttuu, Virta tää tuo tullessaan.-  Virrat, virrat ne armon…
Jumalan virta on täynnä Meille sen tulvia suo! Hengellä meidät nyt täytä! Virvoitus sieluumme tuo! Virrat virrat ne armon Autuutta, lohtua tuo. Runsaammin suo niiden tulla Jokaisen lapsesi luo”!!!

(Hengellinen laulu 1883 luvulta)
Kiitos Kaikkivaltiaalle ja armolliselle Jumalalle, Ylistys Pojalle, Jeesukselle Kristukselle ja Pyhälle Hengelle!

Tästä on jo aikaa kun erään lain muutoksen myötä tytär sanoi:” äiti, tästä päivästä lähtien me olemme lain ulkopuolella jos uskomme niin kuin uskomme.”

Niin, kuinka ihanaa olisikaan voida kirjoittaa vain Hyvää Sanomaa, rohkaisua ja toivorikkautta. Ja Se Sanoma joka meillä, kaikesta huolimatta onkin, on tuota kaikkea. Mutta on muutakin. Sellaista joka tekee mielen ja elämän haikeaksi ja sellaisen vanhan virren sanat todeksi joita ei enää löydy ilmeisesti mistään virsikirjasta. Jääköön siis sanomatta.

On totta että Jumala on Rakkaus ja Hänen on myös Armo. Totta on Jeesuksen ristin uhri ja voitto. Toivokin on totta ja lohdutus, mutta totta on myös että ihminen on itsessään perisyntinen. Ihminen on kapinassa Luojaansa, Jumalaansa vastaan. Ihmisen täytyy saada tulla tuntemaan Jeesus Kristus henkilökohtaisena Vapahtajanaan voidakseen uskoa syntinsä anteeksi ja uudestisyntyneensä Jumalan lapseksi.

Miksi? Siksi että elämä ei lopu kuolemaan vaan jatkuu. Synnitön ei voi olla tässä maailmassa, mutta Jumala luo uuden johon kaikki ne, jotka ovat elämänsä tahtoneet Hänelle, Luojalleen, antaa ja sen mukaisesti elää, pääsevät. Raamattu on uskon, toivon, rakkauden ja voiton kirja, vaikka joudummekin uskomme tähden ahtaalle.  Niin ovat aina Jumalaan uskoneet ja hänen tahtonsa mukaan eläen halunneet ihmiset joutuneet.
Aina on ollut ihmiskunnan historiassa vaikeita aikoja, luetaanpa vaan Raamattua vaikka kannesta kanteen.

Lainsuojaton vai omantunnon vapaa!?
Kuinka säilyttää usko elävänä ja toivo ahdistuksissa jos ja kun, omatunto ei salli mukautua maailman lakien mukaiseksi.  Vaikeinta se on jos uskovien yhteys rakoilee tai sitä ei oikeastaan olekaan. Ei sellaisena kuin sen lukee ja kokee että pitäisi olla.- On tullut kuunneltua piispojenkin kannanotot.

Vanhassa Raamatun käännöksessä on jo vuosikymmeniä sitten oppimani lause Matteuksen evankeliumin 24 luvusta:” Ja sen tähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.” Vanha käännös esittelee tuon luvun näin:” Jeesus puhuu maailman lopun yleisistä enteistä, Jerusalemin hävityksestä, vääristä kristuksista ja vääristä profeetoista sekä tulemuksestaan. Puhuu vertauksen viinipuusta, sanoo tulemuksensa hetken olevan tuntemattoman ja vaatii uskollisuutta!”

Jumalan laki ja suunnitelma tämän ja tulevan maailman suhteen ei koskaan muutu! Ei missään olosuhteissa! Ja mikä kaiken tämän takana on tärkeintä, on lupaus paremmasta! Siitä täydellisyydestä jota me Jeesuksen seuraajat yli kaiken kaipaamme! Se kaipuu on kuulunut ja näkynyt myös täällä meidän omalla rakkaalla blogitaivaallammekin, mitä erilaisimmin kirjoituksin ja sanoin!!! Ei meillä täällä ole ”pysyväistä sijaa”.

Ja kuitenkin, Me täällä, rakastamme Herraa!!! Meillä on ikävä Hänen läsnäoloonsa! Nyt ja iankikkisesti! Tähän ikävään me tarvitsemme rohkaisua ja lohtua tässä pahassa ajassa. Ja se, että olemme toisiamme varten on Jumalan suunnitelma! Niin vähäpätöiseltä kuin se esim. omalla kohdalla saattaa tuntuakin.

Olen poiminut raamatunkohtia joissa näistä ylläolevista ajatuksista kirjoitetaan. Huomannut, vaikka kuinka vaikeaa tekstiä lukisi kaikesta siitä pahasta jota tämän maailman ihmisinä aiheutamme ja on aiheutettu, Jumalan Sanan rohkaisu on lopputulema aina. Siksi uskallan vielä tämänkin kirjoittaa kokonaisuudessaankin, mutta myös siksi ettei ole mahdotonta vastustaa maailman henkeä Jumalan Pyhän Hengen avulla ja olla omantunnon vapaa!

Ollaan siis rohkeita, pidetään Sanasta kiinni, rukoillaan itsemme ja toistemme puolesta ja rohkaistutaan Pyhässä Hengessä olemaan Jumalan lapsia. Jumala On Rakkaus ja kaiken voiman ja lohdutuksen lähde! Olemme Hänelle, Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle elämämme velkaa!

Jos haluat lukea mistä Raamattuun perustuvat ajatukseni kumpuavat niin osa on tässä: Matt.24:1-14 ja 29-44  2Timoteuskirje 3:1-17 ja 4-15 sitä parempi mitä enemmän luemme. Itse asiassa tämä on minimi, parasta aina lukea luku luvulta kokonaisuuksina 😉  Sanassaan Puhuu Pyhä Jumala! Kiitos, Kunnia ja Ylistys Hänelle!
Ole siunattu Jeesuksen nimessä!

Nyt kahtena perättäisenä päivänä on Taivas Hipaissut Maata!

Eilen lauantaina, olimme saattamassa ystävää, hänen päästyään Herransa lepoon jättäessään tämän maan.
Monissa hautajaisissa ja muistotilaisuuksissa olen jo ollut mutta näissä oli Taivaan tuoksu.

On ihmeellistä millaisen jäljen joku ihminen vain olemuksellaan ja tekemisillään jättää jälkeensä. Niin  kuin tämä ”veli” seurakunnastamme. Mahtoiko hän tietää kuolemaa odotellessaan, kuinka paljon hyvää ja oikeaa oli tehnyt eläessään ja kuinka monia puheita ja ”todistuksia” niistä jälkeensä jätti?

Juhlat kestivät pitkään ja musiikki oli taivaallista, oli monta loistavaa laulajaa ja soittajaa. Hänessä, hiljaisessa itsestään numeroa tekemättömässä miehessä, toteutui toisen korinttilaiskirjeen 2 luvun sanat:” Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua…SE on toisille kuoleman haju, joka tuo kuoleman, toisille elämän tuoksu, joka tuo elämän.”.  Kiitos Jumalalle näistä joissa tämä taivaan tuoksu lähimmäistensä hyväksi on.

Väistämättä sitä ajattelee omaakin kuolemaansa ja tällaisten kristillisten saattojuhlien valossa (tai varjossa) niitä vähäisiä omaisiaan joita vielä tuntee ja on, joista ei kukaan vaella uskossa Jeesukseen. Jos ihmettä ei tapahdu pienet ja karut ovat lähtiäiset. Mutta Jumala On. Hän on kolminkertaisesti PYHÄ! Ja niin kauan kuin Herra suo elinaikaa täällä, voi rukoilla ja rukoileekin.
Jumala itse kaikessa pyhyydessään on Niin Pyhä ettei hänestä uskaltaisi sanoa mitään ellei Hän armossaan olisi uhrannut omaa poikaansa, antanut hänen syntyä ihmiseksi ja kuolla meidän syntiemme edestä meidät pelastaakseen. Ja sitten Poika jonka lupaus oli Pyhän Hengen osallisuus niille jotka Isään ja Poikaan uskovat.

Ja tänään, meidän joka sunnuntaisessa tyttären ja äidin Jumalan Palveluksessa. Tässä jossa Herra itse meitä palvelee Pyhän Henkensä kautta, taivas jälleen hipaisi maata, tuhkaa ja tomua ja muutti sen Taivaan tuoksuksi ja ihanuudeksi. Kyynelin sekin kylvettiin, ja avattiin Raamattu koska väkevästi tuntui siltä että meille on asiaa, on viesti taivaasta. Tunsimme että eräs ja/ tai jotkut tarvitsevat väkevää rukousta.
Tytär avasi ps.110 ja 111 ja luki ne ääneen.  Pyhä Henki laskeutui Sanan ylle ja uskallan sanoa – Voimalla. Me myös saimme hengessä tietää kenen puolesta rukoilemme, ja miksi rukoilemme. Olen nyt lukenut nuo psalmit kolmesta eri käännöksestä ja kaikissa sama sanoma, vähän eri sanoin, mutta ytimeltään samat. Ja me uskomme että Jumala vastaa.! Tyttäreni rukoilee sellaisella auktoriteetilla jotka itse usein  koen profetaalisessa Hengessä syntyneiksi. JUMALA ON!

Mitä Herran lepoon siirtyneen miehen ensimmäiseksi virreksi tulee lauloimme 509 ”Herra elämääni valvo etten harhaan vaeltaisi täällä ohi ihmisten..” sanat osuvat täydellisesti hänen elämäntapaansa. Virsihän on rukous jo sinälläänkin. Mutta lopuksi koko saattoväki seisoen lauloi laulun jota ei vanhassa virsikirjassa ole mutta sanat on tässä edessäni ja ne sopivat jokaiseen Herran päivään jotka elämme.

Silmäni aukaise, Jumalani. Kaikki muu turhaa on rinnallasi. Aamulla noustessa vierelle jää. Liekkisi loistaa, kun yö hämärtää!
Viisauden lähde, vie viisauteen. Tietäni ohjaa, kun matkaani teen. Luottaa voin Isäni rakkauteen. Kätkeydyn suojaasi turvalliseen.
Yksin en pystyisi taistelemaan.  Voiman ja viisauden sinulta saan. Heikkojen auttaja voittamaton, ainoa toivoni sinussa on.
Valta ja suosio jää päälle maan. Perinnön taivaassa sinulta saan. Arteeni kallein nyt luonasi on. Lahjoitat rauhan tuot sovinnon.
Oi kirkkain aurinko, ihmeellinen! Valaista täällä jo voit sydämen. Silmäni aukaise, osoita tie. Luoksesi taivaaseen perille vie!

Vihkosessa, josta saattojoukkona ohjelmaa seurasimme, oli kannessa kohta psalmista 116:6-7. Psalmi on kokonaankin lukemisen arvoinen niin kuin kaikki mikä Jumalan Sanasta on saatavissa..
Siunattu olkoon Hän, joka tulee ja tuli Herran nimeen. Jeesus Kristus Vapahtajamme.
Ja siunattu sinä joka tätä luet! Jumalan Rauha kanssasi.

Syvästä kunnioituksesta Tapiota kohtaan tunnen ettei pitäisi kirjoittaa mitään nyt, sillä tuo viimeisinkin blogi häneltä oli niin syvällinen kaikessa inhimillisyydessäänkin että siitä on evästä taas pitkäksi aikaa. Tapiolla on taito olla oma itsensä. Ihminen Jumalan tahdosta! Tapio on kuitenkin jo vuosia inspiroinut minua, siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran tekstejään luin. Sytyn niistä aina liekkiin ja uskon että saan kirjoittaa yölliset ja aamuiset ajatukseni, eikä hän sitä pane pahakseen. Siis jälleen kerran!

Eilen illalla, melkein yöllä jo kun menin levolle iltarukoukseni oli pitkä ja ihana. Aina uudestaan, kun olin nukahtamaisillani sain uutta rukoiltavaa! Tänä aamuna ajattelin kuinka meidän elämässämme ei ole mitään turhaa, ei Jumalalta salattua! Ei silloinkaan kun olemme huoliemme ja kipujemme kanssa mieleltämme hukassa. Kun emme tunne Jumalan läsnäoloa omassa tuskassamme, arjen tulessa tuntuen kuin lohtua ei olisi eikä varsinkaan näkyä.

Silloinkin kun lohdutus ei saavuta, pikemminkin loukkaa, se on Jumalan sallimaa ja kuuluu tähän elämään. Ja kuitenkin:” Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa”…Hän kattaa meille pöydän ja voitelee päämme öljyllä täyttäen maljamme. Hän tekee sen, mutta ajallaan. Ja olemme jälleen vahvempia –  kunnes tulee uusi tuskan aika, ja ehkä silloinkin? Mutta Hän On, eikä kukaan meistä ole Häneltä hukassa.

Samassa kirjassa, jossa tuo psalmi 23 on, on myös toisenlaisia psalmeja kuten 13 ”Kauan kärsineen rukous” (R:ttu kansalle) siinä on vain 6 jaetta ja viimeisin loppuu sanoihin:” Mutta minä luotan sinun armoosi. Riemuitkoon sydämeni valmistamastasi pelastuksesta. Minä tahdon laulaa Herralle, sillä hän on tehnyt minulle hyvin”!

Tätä ei kuitenkan voi, lähimmäisen rakkauden tähden, välttämättä ennen oikeaa aikaa sanoa lähimmäiselle joka tämän elämän tuskia juuri käy läpi. Jonka elämä on yhtä vaivaa ja toivottomuutta. Riippuen kuitenkin siitä kuulemmeko kussakin tapauksessa Jumalan kehoitusta puoleen tai toiseen. Jumala sallii meidän kaikkien joutua myös vaikeuksiin, se on tämän elämän laki. Jospa näitä käydessämme oppisimme jotain Jumalan Armosta ja Laupeudesta?Ja pelasuksemme ihanuudesta.

Kun itse olin kirjoittanut täällä kiivailustani Jumalaa vastaan, minua hävetti aivan kamalasti, enkä meinannut päästä siitä mitenkään se vei niin pohjalle. Sain sitä häpeää kantaa, kunnes koin Hänen voivan antaa minulle ymmärrystä ja vapautua tilanteestani Armon varassa.
Mitä kipujeni ohessa lähimmäisiini tulee, olen kärsinyt siitä etten jaksa rakastaa (sietää) niitä ihmisiä jotka arjessani tuottavat minulla jatkuvaa harmia ja haittaa elämäntyylillään. Muutenkin koen olevani varsin puutteellinen lähimmäisteni rakastamisessa.

Tuon valvotun yön jälkeen jokin muuttui, ei täydelliseksi, mutta kuitenkin. Sain Jumalan armosta tehdä parannusta ja Armo kosketti niin että olo oli vapaa, ja siltikin tiedän että ihmisenä olen vain ihminen. Muisto häpeästä on kuitenkin hyvä karttakeppi!

Kukaan meistä ei ole muuta kuin ihminen –  Jumalan armosta. Kukaan ei ole tullut änne ilman hänen tietämättään, eikä kukaan elä tai kuole ilman Häntä, vaikka ei Jumalaa tuntisikaan. Ja me, jotka olemme Armon kautta uskoen tulleet Jeesuksen lunastyön tähden Jumalan lapsiksi, saamme myös uskoa ettemme joudu hukkaan! Emme ole hukassa silloinkaan kun hän sallii meille koettelemuksia, Se On Armoa!

Saamme sellaisina kuin olemme Jeesuksen Kristuksen ja Hänen verensä kautta hyväksyä itsemme ja luottaa Hänen vaikuttavan meissä tahtomista ja tekemistä. Hän Pyhässä Hengessä antaa meille viisautta ja taitoa elää tätä elämää lähimmäistemme kanssa ja heitä kohtaan aina ajallaan.

Hän, joka antoi ainoan Poikansa meille pelastajaksi ja joka sitten puolestaan lähetti meille osan itsestään, Pyhän Hengen puolustajaksemme ja oppaaksemme, valvoo ja rakastaa kaikkia ihmisiä ja ennen kaikkea omiaan ja toimii meidän parhaaksemme.
Kiitos Jumalallemme, kaiken luodun Isälle ja synnyttäjälle. Hän on meidän voimamme ja viisautemme ja Hän on tarkoittanut meidät ihmiset toisiamme varten!

” Kasta mua Hengellä Helluntain. Sitä Oi Herrani, pyydän vain. Henkesi voimalla voiton saan, vaivoista, taistoista synnin maan.
Kasta mua Hengellä helluntain, Sytytä liekkisi rintahain, liekki mi kuluttaa kuonan pois, anteeksi antavan mielen lois!
Kasta mua Hengellä helluntain. Uudista työsi mun sielussain. Niin että Sinulle toimin, töin, Kiitosta veisaisin päivin öin!
Kasta mua Hengellä Helluntain, että mä valvoa voisin ain. Valvoa, kunnes jo muuttaa saan Kotiini Taivaan kunniaan!”

Jesaja 40:29-31: ”Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yllin kyllin. Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat, mutta ne, jotka Herra odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy”!

Kiitos kanssakulkijat!
Kiitos Jumalalle, Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle!

Siunattua Helluntaita! Jeesuksen nimessä. Aamen

Tiedän ettei sattumaa ole vaikka joskus tuntuisikin siltä.

Aina, eikä useinkaan juuri sillä hetkellä kun jonkin asian valitsee tai johon ”ajautuu” ei vaan ymmärrä miksi?! Myöhemmin, joskus paljonkin myöhemmin, jopa vuosiekin päästä asia saattaa valjeta. Aina ei niinkään kuitenkaan käy. Joskus elämä ahtautuu, kapenee ja muuttuu jotenkin liian tavalliseksi. Ei enää muista mistä on lähtöisin, mistä päässyt ja mihin päätynyt, on kuin mauttomaksi muuttunut suola.

Tänään otin vapaapäivän, aivan vaan sen takia että tunsin tarvetta lepoon. Tähän mennessä kun kello lähenee 13 en ole vielä ehtinyt sitä toteuttaa. Ja ulkonakin olisi kaunis ilma, näen sen vaikka istunkin varjon puolella asunnossani.

Hetki sitten kuuntelin radio Deitä ja virttä ”Suurempi kuin sydämeni” 525. Ja se sai ajattelemaan, aamuisten lisäksi. Minua jotenkin hävetti oma itseni. Kuinka pieni ja ahdas olenkaan.

Olen joskus lukenut sellaisen kirjan kuin ”Ahtaalta avaralle” sen tekijää en enää muista, mutta silloin kun sen luin se auttoi uskomaan että sen hetkinen elämäni joskus muuttuisi. Tai ainakin että joku ja jotkut muutkin ovat kokeneet ja kokevat rankkoja aikoja.

Mutta tässä elämässä, jota nyt elän, näkökykyni on ahtaunut ja elinpiirini kapeutumisen myötä minusta on tullut itseni ympärillä pyörivä ikävä ihminen. Ja jos vertaan entiseen elämääni niin elän hyvin.

Elämä ei ole kenellekään koskaan helppoa, eikä kivutonta. Varsinkaan niiden jotka tahtovat vaeltaa kristittyinä kokosydämisesti. Ihmisillä on kipua ja tuskaa, ja mikä vaikeinta, sellaistakin elämässään jota ei voi sanoa. Kantaa vain, Herran omillakin. Ja myös kuoleman surua. Näistä emme pääse. Ja kuitenkin…

Mitä tähän aikaan tulee, kaikkiin tiedotusvälineisiin ja uutisiin, kukaan ei voi välttyä huonoilta ja surullisilta uutisilta. On vain se vaara kun ne ovat jokapäiväisiä että niihin on helppo turtua ja ajatella ettei niille mitään voi ja sellaista elämä on.
Mihin minusta on kadonnut myötätunto, mihin sääli, mihin ihmisyys? Mihin minä itse, jota kohtaan Jumala on ollut niin äärettömän hyvä, pitkämielinen ja armosta rikas. Voi minua, voi tätä maailmaa.

Herra armahda. Herra armahda.

Herra armahda niitä jotka eilen, tänään ja huomennakin joutuvat taakkojansa kantamaan, juuri niitä jotka eivät tunnu millään järjestyvän tai muuttavan muotoaan parempaan suuntaan. Minulla ei ole muuta evästä kuin se, että tiedän Jumalan tietävän. Tiedän Hänen säälivän, Hänen uhranneen Poikansa ja kärsineen poikansa tuskat yhdessä hänen kanssaan, ja meidän kanssamme! Hän tiesi, Hän tietää, Hän tulee kerran ja lopullisesti apuun!

Kaikki te tiedätte että olen itkuiikka, joskus syystä joskus syyttä, mutta minulla on taas auki Rakas Kirja. Luen kyynelin kirjettä heprealaisille, luen niin kuin näen, osaan ja ymmärrän, mutta voin suositella jos jaksat! Jos kaipaat uskoa ja toivoa jonka vain Jumala voi antaa. Ei heprealaiskirje kokonaisuudessaankaan ole pitkä, mutta saa sen lukea luku kerrallaankin! 😉

Ihminen ei osaa, eikä löydä oikeita sanoja lähimmäisensä tuskaan, mutta Jumalla, Herralla Jeesuksella, Pyhällä Hengellä on, on ollut ja tulee olemaan oikeat sanat.

”Suurempi kuin sydämeni Jumalan on rakkaus. Suurempi kuin oma tahto Kutsujan on laupeus. Suurempi kuin oma into, ehdottomuus mieleni, uskollisuus Jumalamme kaikkea on suurempi.
Suurempi kuin epäilymme, suurempi kuin lankeemus, suurempi kuin pettymykset Jumalan on luottamus. Hän on itse kutsuessaan meihin istuttanut sen. Hän ei kadu kutsumistaan, hän on vahvuus heikkojen.
Yhtä pyydän Vapahtaja, tänään yhtä pyydän vain: Näytä yhden päivän matka, askel, jonka tänään sain. Keiden kanssa, mihin suuntaan polku tänään avautuu? Millä tavoin Isän tahto meissä tänään tapahtuu?
Anna Kristus, rohkeutta mennä maastoon tiettömään, jossa merkkejä en tunne, vailla vastausta jään. Juuri siellä Sinuun juurrun, vastuuseen viet laajempaan, vaikka suostun vähimissä uskollinen olemaan.
Liian suurten odotusten, vaatimusten paineessa vapauteen minun anna, lepoon käydä, Jumala. Rukouksen hiljaisuuteen, valoon Kirjan avatun, lähellesi, Vapahtaja, kutsut kesken taistelun.
Suurempi kuin sydämemme suurempi kuin ihmistyö hiljaisuus on rukouksen, siinä Luojan sydän lyö. Siinä Itse Armon Henki, uupunutta uudistat. Annat kasvullemme aikaa, uuteen työhön valmistat”

Sinua siunata tahdon!

Olen usean päivän ajan jo ajatellut tämän kirjoitukseni aiheen olevan ”vuoden kaunein aika”, mutta juuri äsken se muuttui. Ja kuitenkin myös se mikä luonnossa nyt on runsaana, todistaa suuresta rakkaudesta. Suuresta, puhtaasta ja kestävästä rakkaudesta johon ihminen ei pysty perisyntinsä takia.
Jälleen on pihallani puitten ja kukkasten runsaus. Pihlajapuukin on kuin vaahdon peitossa kukkiensa ylenpalttisuuden tähden. Kevättalvella eivät punatulkut tulle olemaan ilman evästä, niin kuin viime talvena.

Kaikki minkä nyt näen ja koen todistaa Jumalan armosta ja pitkämielisyydestä entistä enemmän. Sana puhuu minulle nyt Jaakobin ja Roomalaiskirjeen kautta väkevästi, avaten sitä sisintä ja alkuperäisintä olemusta joka kaipaa kaikkein kipeimmin Jumalan Henkeä. Sillä kun ja jos on tullut, niin kuin onkin, rikkoneeksi lähimmäistään kohtaan, on tullut myös rikkoneeksi Jumalan hyvää tahtoa ja rakkauden käskyä, sillä ”ajatuksin, sanoin ja teoin olen pyhän tahtosi rikkonut” usein tahtomattanikin, ja ymmäryksen puutteesta.

Ja kuitenkin elämme armon ja rakkauden täytetyn työn suojissa. Meidät muistetaan ihmisiksi ja meille on jo annettu anteeksi ennen kuin mitään on tapahtunutkaan. On surullista ettei ihmisen ole mahdollista rakkaudessaankaan olla täysin puhdas niin kuin Jumala on. Se on vaikeaa myöntää ja pystyä antamaan itselleen anteeksi, vaikka rakkaudettomuuden synti olisikin vain sisäinen tila. Onneksi meillä on puolustaja ja lohduttaja Jeesuksen ansiosta elävä Pyhä Henki meissä, kiitos Jumalalle.

Katsellessani tuota kevään runsauden värikylläisyyttä, koen Jumalan rakkauden niin äärettömänä että voin aavistellen hetkeksi saavuttaa häivähdyksen siitä puhtaudesta ja täydellisyydestä, jolla Hän luontoakin hoitaa antaen sillekin kaiken ajallaan. Ja kuinka ollakaan selatessani Pyhää Sanaa huomasin jättäneeni Raamatun auki 1 Pietarin kirjeen kohdasta, jossa Raamattu kansalle versiossa, ovat ensimmäisinä otsikkoina ”Elävä toivo ja Olkaa Pyhät”! Vaikka aiheeni alku onkin Jaakobin 3 luvussa ja koko kirjeessä.

Tämä tähänastinen teksti piti kai kirjoitaa, mutta nyt kun on monen kodin ja koulunsa päättäneiden nuorten ja lasten päivä perhejuhlineen, muutama keväinen runo vielä tänne loppuun. Mutta sitä ennen, parhaimmat onnittelut ja siunauksen toivotukset päivän juhliin, niin lapsille kuin vanhemmillekin! Juhlissa saa iloita ja varmaan tuntea helpotustakin kaiken suorittamisen jälkeen.!

Kevätlaulu
Oli talvella taivas jäässä/ ja ruumisarkussa maa./ – Kevät tulvien seppel päässä/ nyt herää se, katsokaa!/ Valon aallossa lintujen tavoin/ ui katsehet ihmisten.! Tänä päivänä kuuma ja avoin/ sydän nuori on jokainen./
Katot haihtuvat päämme päältä/ ja seinät siirtyvät pois:/ Me katsomme kauas täältä/ kuin alppeja allamme ois./ Tänä päivänä taivas sataa// alas meihin. Riemuitkaa:/ Me soudamme Linnunrataa/ tuhatvuotisen matkan takaa./
Ja päällä päivänsäteen,/ SYDÄMESSÄ ELÄMÄN,/ me saamme tarttua käteen/ PYHÄN NÄKYMÄTTÖMÄN.
UUNO KAILAS

Kesäyö
Kentillä kasteisilla/ hämärä käy yli maan. /Valkea niittyvilla vielä on valveillaan.
katsoen kummissansa/ kuinka rukoukseen/ kaikki kukkien kansa/ kumartui hiljaiseen.
Kuusen latvasta ääni/ pienoisen huilun soi./Minäkin kumarran pääni./ minunkin sisällä soi!
AARO HELLAAKOSKI

Kuinka voikin tässä elämässä, lyhyessäkin ajassa, tapahtua aivan vastakkaisia asioita!? Myönnän nöyrästi ettei eilinen iltarukoukseni ollut kiitollinen päinvastoin, minä  kiivailin Jumalalle, vaikka se onkin luonteeni vastaista, ja pelottavaa. Olenhan tekemisissä maailman kaikkeuden Luojan kanssa jolle olen vain tomuhiukkanen ja elän vain Hänen armostaan. Mutta.

Olin niin pettynyt kuulemiini huonoihin uutisiin terveyteni suhteen että oli aivan pakko vetää Jumala sanoistaan vastuuseen? Olen jo omasta mielestäni menettänyt lähes kaiken itselleni tärkeän. Rakkautta en ole saanut kokea juurikaan elämäni aikana. Äiti ei minua jaksanut hyväksyä, ja ymmärrän kyllä, mutta en voi kieltää etteikö se heittänyt varjoa elämäni ylle. Anteeksi olen Jumalan armosta voinut antaa, mutta kipeys suhteesta ei ole lakannut vaikuttamasta jollain tasolla vieläkään. Enkä enää pyydä anteeksi koska äiti on kuollut.

En myöskään saanut onnellista avioliittoa ja ehjää perhettä niin kuin olin siitä unelmoinut, ehjästä perhe-elämästä ja lapsista. Onneksi sain kuitenkin yhden Taivaan Lahjan, tyttäreni joka on parasta mitä tiedän tässä maailmassa, Jumalan paras lahja elämääni. Minulle muuten rakkaat ja merkittävät ihmiset ovat lähes kaikki jo kuolleet, neljä heistä syöpään nuorempina kuin itse nyt olen. Ja ne muut kaukana. Isänikin kuoli ennen aikojaan, olen nyt jo vanhempi kuin hän oli kuollessaan, rakas isäni.

En huonon kuntoni vuoksi jaksa osallistua paljoonkaan enää, enkä kutsua kotiinikaan ketään. Olen uupunut. Ja sitten tämä viimeisin tieto käsieni suhteen. Kaikki muu onkin jo kehossani pettänyt ja nyt tämä. Olen joutunut luopumaan paljoista harrastuksistani ja mieleisistäni tekemisistä. En ole muuta pyytänyt enää kuin että tämä kirjoittaminen onnistuisi, tämä joka vielä on jäljellä jotenkuten. Mutta käteni!!! Ne ovat olleet viime vuosikymmenenä ja jo ennenkin osittain myös jalkani ja ovat nyt rikki.

Sanoin Jumalalle missä ovat lupauksesi anomisesta ja niihin vastaamisesta. Kiukuttelin, sanoen etten ole enää vuosiin muuta pyytänyt kuin käsien toimintakyvyn säilymistä kun kaiken muun olen jo menettänyt. ”Etkö nyt voisi antaa minun pitää edes käsiäni”?

Aamulla heräsin huonosti nukutun yön jälkeen väsyneenä, toivottomana ja syntisenä. Jos koskaan niin nyt varmasti olin tehnyt pahoin Jumalaa vastaan. Avasin sitten jossain vaiheessa TV:n josta tuli Partiolaisten Nuotiokirkko Jyväskylästä. Eikä aikaakaan kun ajattelin etten jaksakaan sitä katsoa, ja juuri kun olin sen sammuttamassa valtava Jumalan Rakkauden, Armon ja Anteeksiannon Henki mursi minut.

Jumala oli antanut anteeksi illan syytökseni. Hän oli niin täynnä armoa ja rakkautta että olin aivan voimaton. Minä todellakin tunsin kuinka hellän lempeä Hän oli ja kaikki eilinen pyyhitty pois!! Vaikka olin toivoni menettänyt ja tunsin etten ansaitse mitään, sain kokea olevani täysin hyväksytty ja rakkaudella rakastettu!!! Ja taas Jumala Puhui.

Hän puhui Jeremian kirjan kautta! Tulee liian pitkäksi jos tästä jatkan kuinka, mutta sen verran että koin Hänen nostaneen minut likaisesta liejusta johon olin hukkumaisillani. Hän puhui myös Uusi Tie lehden kautta. Viimeisimmässä on Ilkka Rytilahden kirjoitus otsikolla ”Toivon varassa- mutta minkä toivon”. Lehti oli minulla ollu jo jonkin päivän mutta en saanut luettua ja nyt se oli kuin mannaa ja hunajaa! Sitä tekee Jumalan Pyhä Henki.
Kuinka hyvältä Jumalan sana taas maistuikaan kun olin kokenut olevani täysin pois poikennut.

Jumala puhuu tavalla ja toisella ja Hän On Rakkaus ja Armo, eikä Hän muutu!

En minä ole fyysisesti parempi tänäänkään, mutta niin kauan kuin käteni vähänkään toimivat, JOS Jumala Henkeään antaa, minä en kirjoittamista lopeta. Aina löytyy joku kanava jota myöten pääsen ulos täältä ”nunnan keljastani”. Ja kuten aina olen sanonut, voisi olla vieläkin huonommin kohdallani – ja voi vielä ollakin, mutta Jumala on Rakkaus ja Hän On Armosta Rikas!

Lopuksi lainaus Ilkka Rytilahden artikkelista:
” Meillä on syvä kaipaus rakkaudesta ilman eroa, kuoleman pakenemista, pääsystä ajan kaiken kuluttavasta otteesta, koska meidät on luotu suurempaa kuin tätä elämää varten”! Korostus minun, mutta näin on!

Lohduttakoon se meitä kaikkia jotka joudumme paljosta luopumaan ja ihmettelemään väsymistämme. Kuten ihan kaikkia muitakin, kaikkia ihmisiä. Me olemme Jumalan armosta olemassa, kuljemme Pyhää Valtatietä vaikka olemmekin vielä täällä.

Pääsiäinen on mennyt mutta sydämessäni kuuluu laulu ”Käy yrttitarhasta polku”. Jeesus teki kaiken jotta me saisimme Elää ja pääsisimme perille, sekä tässä elämässä että tulevassa. Ylistetty olkoon Hän.

Tänään auttaa Herra!

Tämä on nyt kahdessadasviideskymmenesyhdes blogini siitä laskien kun sain aloittaa täällä blogitaivaalla vuoden 2013 alusta.
Tuon otsikon piti vielä aamulla olla ”Jumalan rauhaa”. Äkisti se muuttui kun lääkärini soitti. Tilanne joka on vaivannut jo useamman vuoden ja ollut tuskallinen ei liene parannettavissa millään operaatiolla, vaikka ei kuolemaksikaan ole. Tuskallinen kyllä ja vaikeuttaa tätä kirjoittamistakin. Pitää vaan uskoa että tänäänkin auttaa Herra.

Kun on näinkin paljon kuin 251 blogia kirjoitellut täällä  ja vielä lisää muuallakin, niin varsinkin täällä toistoa tulee, sen tiedostan. Vaikka olenkin pyrkinyt kirjoittamaan vain olennaisista, minulla ei ole sitä taitoa joka Ilkalla aikoinaan oli. Kun hän kirjoitteli ahkerasti niin tekstit olivat ajankohtaisia ja helposti luettavia, ei pilattu liioilla selittelyillä tms. Mutta kukin tyylillään vaikka opiksikin tahtoisi ottaa. Nyt jatkan siitä mistä aamulla piti.

Kun Jumalan armosta vuonna -73 sain suuressa hädässäni Raamattua lukiessani nähdä, ikäänkuin näyssä seisovani pimeässä illassa Golgatan kummulla tuulen tuivertaessa ja samalla aivankuin nähdä myös kuinka kaikkein pyhimmän edestä esirippu repesi suurella voimalla ylhäältä alas asti jokin minussa muuttui.!
Siinä hetkessä en ymmärtänyt mitä tapahtui, tiesin vain jonkin perusteellisesti muuttuneen.  Jumala tiesi oikean ajan ja paikan tapahtumalle ja johdatus jonka tulisin tarvitsemaan oli jo valmiina.

Pihapiirissä tutustuin uskovaisiin joita en tiennyt olevan olemassakaan, mutta joitten kautta sain vastauksia ja neuvoja Raamatun lukemiseen. Johdatus vei helluntaihin ja ymmärrykseni avautui. Tiesin että jos lähtisin Jeesusta seuraamaan joutuisin siitä maksamaan, mutta kiitos Jumalalle niin oli tarkoitettu. Minulla oli vastuullani puolivuotias taivaan lahja, ainoaksi jäänyt tyttäreni, mutta uskoin hänetkin Jumalan varaan, niin kuin oli pakko jättää koko tulevaisuutenikin ja elämäni.

Minua siunasi kun joskus pääsin salaa lähtemään helluntailaisten kokouksiin. Minua itketti kun aina jokaisen kokouksen alussa puhuja toivotti kaikelle kansalle ”Jumalan rauhaa” ja kansa vastasi yhteen ääneen ”Rauhaa”. Sitä toivotettiin myös toisilleen. Kun elämäni oli ollut väkivaltaa, rauhattomuutta ja pelkoa tuo toivotus tuntui uskomattomalta toteutua. Kun oli ollut vaikeaa avioliitossani jo ennenkin niin vielä vaikeammaksi se tuli ja Jumalan rauha ulkoisesti mahdottomaksi. Vaikea oli myös olla pelosta vapaa.

Luin paljon Raamattua, mutta salaa, rukoilin niin kuin osasin ja itkin. Raamatunluku intoni ei ole kadonnut mihinkään koska Jumalan sana on elävä ja voimallinen siinä on aina jotain uutta!  Jumalan Sanassa on lepo ja uskallus. On toivo tässä maailmassa ja ikuisuudessa. Raamattu on Jumalan Sanaa, se on kokonaisuus olipa kysymys mistä tahansa asiasta tai ajasta. Se ei muutu koska on Jumalan kirjoituttama. Tuskin ilman hätääni olisinkaan niin kiintynyt Jumalan sanaan kuin on näinä lähes 46 vuotena tapahtunut.

Olen nyt kahlannut tänään kohtia Jumalan Rauhasta pääasiassa ja kaikesta muustakin uskoa ja toivoa herättävästä, mutta miettinyt myös mikä on aiheuttanut mielessäni levottomuutta ja ahdistusta? Varsinkaan tässä nykyisessä ajassa on vaikea säilyttää sisäistä rauhaansa, eikä se säilykään ellei lue Jumalan sanaa säännöllisesti ja rukoile. Kiitos Jumalalle että HÄn vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä!

Jaakobin kirjeessä 1:17 sanotaan:” Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka luona ei ole muutosta eikä varjoakaan vaihtelusta” (R:ttu kansalle)
Koska Kristus Jeesus on maailman Valo, joka Häneen uskoo, ei vaella pimeässä vaan hänellä on Elämän Valo hänessä ei ole vaihteen varjoja.

Luin tässä yhteydessä myös ensimmäisestä korinttilaiskirjeestä uskovien yhteydestä mm. sen 10 lukua jakeessa 16: ” Eikö siunauksen malja, jonka me siunaamme, ole osallisuus Kristuksen vereen. Eikö leipä jonka siunaamme, ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen? Koska Leipä on yksi, niin me olemme yksi ruumis, sillä me kaikki olemme osallisia tuosta yhdestä leivästä.”

Jakeessa 23 Paavali sanoo myös uskoville tärkeän asian :” Kaikki on meille luvallista, mutta kaikki ei ole hyödyksi. Kaikki on luvallista, mutta kaikki ei rakenna”  hyvä ja aiheellinen neuvo ja opastus Jumalan Pyhällä Valtatiellä, ja sielujemme puhtauden takeeksi.

Nyt on pitkästi mutta pidemmästikin tulisi.

Huonot uutiset saatuani tarvitsin erityisen lohdutuksen ja tiesin mistä löydän; Jesaja 35 ja psalmi 126. Siunattu Sana!
Hetkeen kun kyynelin kylvetään niin lopulta riemuiten leikataan. Sen uskon vaikka en näkisikään. Kun ja jos ei muuta voi, aina on rukouksen mahdollisuus tässä kovassa jumalattomuutta julistavassa ajassa. Ja rauha, vaikka se helposti häiriintyykin tässä kuolevaisessa ruumiissamme niin rukoillaan toistemme ja itsemmekin puolesta että rakkaus Jumalaan ja lähimmäisiimme pysyisi voimassa ja siunataan niitä jotka totuutta ja Jumalan Rauhaa julistavat kaikille kansoille, niin kauan kuin aikaa on.

Raamatunkohtia joista voisi olla avuksi, neuvoksi ja lohduksi olivat tänään: kirje Filippiläisille 4: 6-9,  2Pietari 1:2-8,  1kor. 14:33 ja 10:16-17 ja 23,  Ps 126, Jesaja 35 ja Jaakob 1:17 Kiitos jos jaksoit tänne asti.

” Maan ja taivaan Luojan kiitos soikohon! Kaikkein lahjain suojan Armo suuri on. Herra neuvoillansa tiemme viitoittaa. Lupauksistansa Sielu rauhan saa. Kiitos Herra taivaan, kun tuot lastes vaivaan lahjas runsahimmat!”  Aamen.

Tunnelmasta toiseen.
Kun aloin tätä tekstiä hahmotella tunteeni ja ajatukseni olivat ns. ”pakkasen puolella”, mutta ihmeellinen on Jumalan Sana ja Henki.!
Mutta joka tapauksessa:
On taas tullut luettua maailman parhaita kristinuskoa ja oppia käsitteleviä kirjoja. Viisaitten ja oppineiden miesten kirjoittamia, mutta se kaikkein parhain on jäänyt vähemmälle, eikä ole ollut hyväksi. Olen tuntenut kutsua Sanan ääreen, mutta maalliset ovat vallanneet alaa minussa ja uuvuttaneet. Sen seurauksena olen potenut lähes pakahduttavaa ikävää.

Vaikka Jumalan Pyhä Henki tuo rakkaudella mieleeni sanoja Raamatusta ja kutsuu, minä en tunne jaksavani. Mietin miksi, mitä vaihetta nyt mahdollisesti elän? Kuka tai mikä huutaa niin lujaa kaikkialta etten saa rauhaa – ellen sitä ota! Eräs mennyt aamuyö tulivat mieleeni psalmin 103 sanat:” Ihmisen elinpäivät ovat niin kuin ruoho, hän kukoistaa, kuin kukkanen kedolla. Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa enää häntä tunne..” Niin, tätä ei kukaan pääse pakoon, mikä siis on tärkeintä tässä ja nyt?!

Palata Sanaan ja rukoilla. Aloittaa vaikkapa psalmin 103 alusta:” Kiitä Herraa minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, Hänen Pyhää nimeänsä..jne”
Mikä siis on ongelmani?
Liian paljon ajatuksia ja ikävöimistä, liian vähän yhteyttä Jumalaani. Luen, käyn lukemassa muiden kirjoituksia ja Päivän sanaa Hengen tuulta saadakseni?

Seurakuntalaisen sivulta löysin jotain olennaista. Reijo Telaranta esittelee lukemiaan kirjoja joista kertoo yhdestä jonka nimi on ”Rukous” seuraavasi yhden kohdan poimiakseni:”  Rukous on sekä keskustelua että kohtaamista Jumalan kanssa. Rukous on sekä kunnioitusta että läheisyyttä, sekä taistelua että todellisuutta. Rukous on puhetta Jumalan kanssa, ei pelkästään Hänen suuntaansa”! (korostus minun). Tätä lie opettelevat he, jotka puhuvat kuuntelevasta rukouksesta. Joka ei kai ole sen kummempaa kuin että on hiljaa(kin) Jumalansa edessä että Pyhä Henki saa sanoa sanottavansa.

Edellä mainitusta tulee vaan mieleeni jälleen kohta Saarnaajan kirjasta 3 jossa sanotaan niistä, jotka eivät vielä Jumalasta tiedä, että:”Myös iankaikkisuuden Hän on pannut heidän sydämiinsä”. Eli Jumala tietoisuus on kaikissa ihmisiksi luoduissa olemassa Hän ei ole armossaan määrännyt ketään pelastustyönsä ulkopuolelle. Tähän perustuu lähetyskäskykin.

Kun olen miettinyt omaa tilaani, tätä nyt vaikeata taas ja tuntenut tarpeeksi olevan jo siinä että itse jaksaisin uskossa sen ajan, joka kohdalleni on määrätty ja  ikäänkuin ”suoriutua” jotenkin kunniallisesti edes tästä, niin kuinka voisin toisiakaan auttaa? Ajattelen näin, vaikka kaikki mikä minussa on, on Armoa armon päälle!

Jumala kyllä tahtoo ja auttaa, mutta olenko valmis? Miksi. No, kun tuntuu etteivät nekään  ihmiset joilla on tieto kärsi enää oikeata oppia eivätkä edes kaipaa sitä! Ehkä pitäisi oikealla tavalla mennä itseensäkin kristittynä, hyväksyä yhteinen erilaisuutemme maailman emmekä Jumalankaan edessä riitelisi oppikysymyksistä niin kiivaasti ettemme tulisi keskenämme toimeen ja ja Jumala saisi sen kunnian joka Hänelle kuuluukin.

Lukisimme Sanaa, julistaisimme syntien anteeksisaamista Jeesuksessa Kristuksessa ja rukoilisimme; ottaen suoran kontaktin Jumalaan Kristuksessa, emmekä niin hanakasti olisi ulkoaohjautuvia ja kaikkien tuulten riepoteltavia. Muistaisimme olevamme Pyhän Hengen temppeli 1Kor. 6: 19-20 mukaan ” Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka olette Jumalalta saaneet, ja ettette ole itsenne omat. Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne.”

On sanonta että ”paha pappi itsestään saarnaa” Niinpä,  sen tähden rukoilenkin että Pyhä Henki ei minua jättäisi missään olosuhteissa, eikä ketään toistakaan kristittyä, vaan todellakin kirkastaisi kaikille –  ja minulle, Vapahtajaani Jeesusta Kristusta, joka yksin voi sieluni puhdistaa, uudistaa ja pelastaa. Tehdä sellaiseksi että ilo taas palaisi olemukseeni ja ikävä vaihtuisi ymmärryksesi ja laupeudeksi muita ikävöiviä kohtaan.
Herra Armahda!

Psalmi 42! jälleen kerran. kaikesta huolimatta.
Ja virrestä 631/ 5 ” OI Herra, suothan sä minulle sun armos voimaksi matkalle. Anteeksi anna, mua nosta, kanna, vie perille”. Herra siunatkkon ja varjelkoon meitä.