Olen jo joitakin aikoja miettinyt asioita jotka tuntuvat aina vaan kertautuvan. JA joista Johannes kirjoittaa evankeliuminsa 8 luvussa, joka ennen vanhaan oli tuttu kaikille. ”Joka teistä on synnitön, se heittäköön ensimmäisen kiven” Kun kuitenkin olen omassa arjessani tullut ”petetyksi” niin kirjoitan pahan mieleni ulos, vaikkei se mitään auttaisikaan. Aloitan alusta!

Olin vuonna 2000 uudehkossa kuntoutuslaitoksessa kuukauden jossa oli moniammatillinen henkilöstö, alansa huippuja. Työnään auttaa meitä eritavoin vammautuneita, pärjätäksemme mahdollisimman hyvin elämässämme eteenpäin. Tutkimuksia ja tietoa laidasta laitaan! Siitä asti kotikaupunkini vammaispalvelut ovat  myöntäneet minulle tunnit joita saan käyttää avustajiini. Ensin jouduin ns. Työnantaja mallille ja siinä olin 17 raskasta vuotta. Jonka jälkeen pääsin palvelusetelimallille. Nämä eivät sanone muille mitään, mutta vammaiset tietävät mistä on kysymys. Molemmissa malleissa, arjessa, ovat olleet hyvät ja huonot puolensa. Pahinta lienee, avustajien kannalta, uuden opettelu pienellä palkalla. Avustettavan kannalta avustajien vaihtuvuus ja osaamattomuus. JA ON ihmisiä, jotka käyttävät vammaisen tilaa ja avuntarvetta omaksi edukseen, avustajista kun on jatkuva pula.

Ollessani TA mallilla jouduin erään patologisen valehtelijan uhriksi ja olin siinä melkein vuoden!. Onnekseni, ja kiitos Jumalalle, tunsin erään tuomarin joka otti asian hoitaakseen että ilman suuria korvauksia selvisin eroon ”avustajastani”. Joka ei pettänyt ainoastaan minua vaan lääkäreitä ja tahoa joka hänen väärennettyjen tietojensa perusteella maksoi hänen toimeentulonsa. Pitkä juttu, mutta jos joku kuvittelee ettei väärinkäytöksiä ja petosta tapahtuisi nytkin, niin erehtyy. ”Rekryfirmat” etsivät ja välittävät avustajia mutta, muuhun heillä ei ole aikaa! Olen nytkin siinä tilanteessa että huomasin avustajani käyttävän minua taloudellisesti hyväkseen. Kerroin siitä välittäjäfirmalle, mutta siellä toivottiin että silti jatkaisin tämän avustajan kanssa, ja lienee pakko, kun apua tarvitsen.

Tästä Kaikesta seuraa se että minä, Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen uskovana, hain uuden ja vanhan Katekismuksen esiin ja aloin lukea käskyjä! Olen oppinut tavan lapsuuskodissani. Uusi on erilainen kuin vanha, vaikka asia on sama. Mutta verrattuna tähän aikaan ja tämän ajan ihmisiin on pakko todeta että aika on aivan eri! Tänä päivänä ihmisillä ei ole enää omaatuntoa opettamassa ja ohjaamassa oikean ja väärän eroon!

Jumalan Sanaa on yritetty muuttaa tälle ajalle helpommaksi! Painotuksesta on seurannut juuri tämäkin ettei ihmisillä ole enää omaatuntoa samoin kuin ennen. Sen huomaamme aivan kaikessa. Kysynkin kenen ensisijainen vika se on! Muutettujen sanamuotojenko, vai ajan hengelle periksianto? Vaiko puhdas tietämättömyys.?

Vanhassa Katekismuksessa käskyn jälkeen seuraa kysymys:” Mitä se on”? Ja sitten selitys, josta kaiken päätteeksi otan 10 käskyn: ”Älä himoitse lähimmäisesi aviopuolisoa, palvelijoita, karjaa ÄLÄKÄ MITÄÄN, mikä on hänen omaansa” JA selitys ”Mitä se on?” Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme anasta … lähimmäiseltämme”…jne. Tätä tuskin kukaan enää nykyihmisistä muistaa, tai toteuttaa, mutta tosi on, että kerran me kaikki olemme Jumalan edessä vastaamassa teoistamme. Toki se ei enää auta sitä joka väärän teon takia joutuu puutteeseen ja pulaan! Jumala armahtakoon!

Vai sammuttiko?

Vai vanheninko vain itseltäni salaa? Kysyn, kuinka elää elämättömältä tuntuvaa elämää? – Vai oliko sitä ollutkaan – elämää? Kuvittelinko vain, olinko kuitenkaan osallinen? Olinko sisällä vai katselinko vain ulkopuolelta, luullen että olen? Ehkä en, mutta nyt?

Mikä aika nyt on, mihin olen päätymässä? Tätäkö ns. Elämä nyt tulee olemaan? Keneltä sitä voisi kysyä, kuka vastaisi – kuka tietäisi kertoa? Tie ei ole hukassa, on vain käynyt hankalaksi ja hämäräksi kulkea. Kysyt:” Nytkö vasta”? Niin kai, nyt? Joskus luulin näkeväni eteenpäinkin mutta nyt en näe.

Ei pimeää, mutta tuntematonta? Mihin hävisi se päivän valo? Se jonka luulin tuntevani. Se jota jotenkin taivalsin, luottaen että kaikki selviää aina kuitenkin! Tavalla tai toisella, jos sitä yleensäkään kovin mietin?? Se, joka tuntui tutulta ja jatkuvalta? Jota en nyt tunne, enkä näe.

En tiedä uskonko, mutta toivon ainakin! Älä jätä minua yksin! Kulje vielä kanssani tämä vieraaksi käynyt taival! Rauhoita mieleni ja vala uskoa, sitä samaa joka oli! Sitä etten ole hukassa, en eksynyt. Vanheneva vain, niinkuin elämä loppua kohti on.

Ehkä tähänkin tottuu? Vai tottuuko? Syrjäydynkö kaikesta mitä ennen oli ja minkä tunsin? Mikä on tämä outo tie? Itseltä hukassa? –  Vain yksi on varmaa!

Hän joka Oli ja On Iankaikkisesti, tietää kaiken, ei jätä eikä hylkää. Hänessä ei ole mitään pimeää! Hän on sammumaton valkeus! Iankaikkinen kanssakulkija, silloinkin kun itse on eksyksissä. Ei siis hätää tuntemattomassakaan maastossa.

Ole kuitenkin Sinäkin kanssani kun tie käy oudoksi! Olethan?

Olemme kuulleet uutisista tunnetun henkilön vakavasta sairastumisesta. Joka on niin henkilökohtainen asia että sen kanssa on oltava niinkuin sanonta kuuluu ”suu säkkiä myöten”! Ainakin yksi kansanviisaus milloin mihinkin. Kun itse sairastuin 4 vuoden iässä vuonna 1950 polioon, joka oli kuin nyt tämä korona leviämässä koko maailmaan, en vielä ymmärtänyt mihin sairastuminen johtaa. Nyt on ikävuosikymmeniä takana ja tiedän.

Tiedän myös miltä tuntuu kun ihmiset ottavat vammaisuuteeni kantaa. Tosin ”elämä opettaa” jotkut lisäävät ”vaikka hitaasti kävelemään”. Minut se on opettanut ja nyt on ollut jo pitkään pyörätuolivaihe. Ja tässä välissä kaikenlaista! Myös sellaista että jotkut ovat uskoneet voivansa parantaa vammani rukouksella. Siksi aihe on minulle tuttu ja koettu kaikin tavoin. Ja toivoisin etten itse olisi  lisäämässä kenenkään vasta sairastuneen tai vammautuneen elämää millään tavalla neuvoen!

Mutta koska tunnen Raamatun ja siellä on myös paljon kohtia jossa kerrotaan ihmisten parantuneen ja tunnetuin niistä lienee Johanneksen evankeliumissa luvussa 11 kun muuan Lasarus niminen mies oli sairaana ja Jeesusta haettiin apuun!  Ja mitä sanoikaan Jeesus ensi sanoikseen:” Ei tämä tauti ole kuolemaksi vaan Jumalan kunniaksi; Se tuo julki Jumalan Pojan kirkkauden” (käännös 1992).

Kun on elänyt vanhaksi niin on jotain oppinutkin ehkä. Armollisuutta ja hiljaisuutta. Harva paranee vaikeasta taudistaan tai vammastaan – tässä ajassa kuitenkaan. Joten sellaisen lupaaminen tekee kipeää, koska ihminen ei tiedä mikä tarkoitus toisen ihmisen elämän ”sortumisessa” tavanomaisesta on. Kyllä ihmiset, kuten minäkin, tarkoitamme hyvää kun sanomme että ”kyllä se siitä”!? Meillä uskovaisilla varsinkin on taipumusta tällaiseen lohdutteluun. Mutta vaikka hyvää tarkoittaisimmekin, niin me emme tiedä miksi Jumala sallii.

Joskus voi kuitenkin ja nimenomaan tulla julki myös se Jumalan suurempi terkoitus ja tehtävä juuri vammautumisen kautta. Tiedän omalla kohdallani sen! En pääse teille enkä aitovierille Jumalasta puhumaan enkä Jeesuksesta todistamaan. Ja muutenkin, olen vain tuntematon ja sinänsä mitätön ihminen ja kuitenkin. Tarvitsen vammaisuuteni takia avustajan jokapäiväiseen elämääni. Ja avustajat vaihtuvat. Se ei ole helppoa eikä ainakaan tunnu edistävän mitään tai että vaihtuvuudella olisi jokin tarkoitus.

Mitäs Raamattu sanokaan jostain voitosta. Mikä se oli joka kääntyi ikäänkuin päälaelleen? No oli mikä oli, mutta en koskaan olisi päässyt niin paljon todistamaan Jumalan Sanan puolesta kuin näiden vaihtuvien kautta. En tuputa, en käännytä, mutta kotini tunnustaa minun sisäisestä maailmastani. Uskostani ja toivostani. Jos joskus väsyneenä ja kivuissani toivoisinkin jo elämäni päättyvän, niin jätän kaiken suurempiin käsiin. Jumala tietää ajan ja oikean hetken.

Tärkeintä elämässä on ihmisten pelastuminen lopulliselta kadotukselta, ja Jumalalla on omat keinonsa omasta totuudestaan todistaa paremmin kuin koskaan ymmärrämmekään. Joku lienee jo arvannut että tämä teksti viittaa myös erääseen julkisuuden henkilöön kotikaupungissani. Hänet tunnetaan ammattinsa vuoksi ja uskovat etenkin, mutta tunteeko kansa? Jumala tahtoo ja tarvitsee tänäkin aikana todistajansa. JA etenkin tänä aikana ja tulevina kun kirkkokin julkisesti luopuu Jumalan tahdosta ja ilmoituksesta!

Johanneksen ihanassa evankeliumissa on lohdullisia sanoja Jeesuksen suusta. Aivan vain muutama: luku 10 jakeesta 27-30 Toivoisin että jokaisella olisi Jumalan Sana Raamattu! Johanneksen evankeliumi ainakin kannattaisi käydä lukemassa vaikka kirjastossa, – jos luonto antaisi periksi.? Jossain kohtaa (joh.11/4) Jeesus anoo:” Ei tämä tauti ole kuolemaksi vaan Jumalan kunniaksi: se tuo julki Jumalan Pojan kirkkauden”! Joillekin armotetuille käy näinkin!!! Ei kuolemaksi vaan ELÄMÄKSI mahdollisimman monille! Kiitos Kaikkivaltiaalle ja armolliselle Jumalalle Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle! Älä Pelkää!

Kaikenlaista on pyörinyt päässä, aivan kunnollisia ajatuksiakin?! Mutta helle, flunssa yms. tehneet saamattomaksi! Pilviä olen katsellut ahkerasti kun niistä niin tykkään ja useasti ne herättävät rukoilemaan. Milloin keittiön pöydän ääressa, milloin ihan pihallakin. Nostan katseeni pilviin ja rukous alkaa nousta sisimmästäni! Sängystänikin näen pilvet, ja aina ne inspiroivat ”Taivaallisiin”!

SE ON ARMOA! Ja otsikko syntyi nyt siitä että tein jonkin mokan tuolla Facessa eli Face Bookissa!? Nyt siellä ei tekstejäni kahteen päivään vastaanoteta? Ihan hyvä niin, onhan tässä tullut istuttuakin. Ymmärtäisin vaan mitä tein? Mitä väärin?

Ei tämäkään siellä nyt sitten ilmesty! Ehkä joku kuitenkin eksyy tänne ja ottaa opikseen ettei joudu pois suljetuksi! Nyt on siis 12 heinäkuuta ja onnekseni saan vihdoin ja viimein ns. kotikirjastosta torstaina (14pv) paljon kirjoja luettavakseni. Helle on ollut kova kuten kaikki tietävätkin, mutta tulee se toisenlainenkin aika pikkuhiljaa. Säät pistävät vähän myöskin miettimään?Niin kuin moni muukin asia nykyään.

Sunnuntaina tytär luki Ilmestyskirjaa ja kuinka se sopikaan moneenkin ajassa tapahtuvaan ilmiöön? Jotenkin se lohdutti?!? Kuinka niin? No meillä on ihana tulevaisuus kun olemme Jeesuksen omia! Kun uskomme mitä Raamattuun on kirjoitettu ja elämme toivossa! Ei voi välttyä siltä etteikö tässä ajassa ole jo paljonkin merkkejä siitä mitä kirjoitettu on! Jotkin asiat jotka nyt tapahtuvat, tuntuvat uskomattomilta, mutta eivät enää Raamatun lukemisen jälkeen.

Surullista. Toisaalta Raamatussa on kirjoitettu myös niin että mitä on ennenkin ollut sitä vastakin on. Luultavasti sekä hyvässä että pahassa. En nyt lähtenyt tarkistamaan mihin nimenomaiseen tekstiin tuo liittyy? Kun pitää tämä istuminen lopetella ja mennä lepäämään että taas jaksaa. Huomiseksi olen vielä ottanut ”lomaa” avustajista, mutta saa nähdä kuinka jatkossa, paranenko. Puolestani saisi kyllä rukoillakin!

Ennenkaikkea toivoisin että saisin pysyvän ja hyvän avustajan, jolla olisi ajokorttikin. No niin nyt tulee tytär ja lopetan tähän!

Kaikki alkaa jostain! Alku on tärkeä sana ja kaikella on alkunsa. Raamattu alkaa luomiskertomuksensa sanalla ”Alussa Jumala loi”… Tuo Sana toistuu myöskin Johanneksen evankeliumissa näin:” Alussa oli Sana”! Kun Jumala on luonut kaiken sanallaan niin mekin tullaksemme ymmärretyksi, tarvitsemme sanoja, sekä puhuessamme että kirjoittaessamme. Kun aikoinaan tämä blogitaivaskin perustettiin, sanoilla oli tämänkin synnyssä tarkoituksensa.

Moni on täältä poistunut omiin kuvioihinsa, mutta meitä on vielä jäljellä Tapio, Juha ja minä Tuulikki, joka ainoana naisena aluanalkaenkin pääsin mukaan. Luultavasti erään rovastin ja Tapion suosituksesta? Olen koko päivän pohtinut kuinka aloittaisin kun aiheeni on, ei enempää eikä vähempää kuin Johanneksen evankeliumin 11 luku ja varsinkin jakeet 25 ja 26. Tuossa jakeessa 26 tulee julki maailman kaikkeuden tärkein asia ja totuus.

Jeesus sanoo siinä:” Eikä yksikään, joka elää ja Uskoo Minuun, ikinä kuole!” Vaikka kaikki muu häviää ja katoaa sen Uuden maan ja Taivaan tieltä jonka Jumala valmistaa, niin ne jotka uskovat Jeesukseen eivät kuolemalla kuole, vaikka kuolevatkin tässä maailmassa ajallaan. Siis ne/me jotka uskovat että Jeesuskin nousi kuolleista pelastuvat iankaikkiseen elämään. Eli, Ei yksikään joka uskoo Jeesukseen ikinä kuole! Armosta me olemme pelastetut emmekä joudu ikuisen kuoleman omiksi vaan saamme iankaikkisen elämän Jumalan Valtakunnassa.

Luulen että meille kaikille, jotka Raamattua luemme, tuo Johanneksen evankeliumi lienee se tärkein ja rakkain. Kun Jeesus elää, niin mekin saamme Hänen kauttansa ikuisen elämän! Tämä on yksi näistä Pääsiäisen ajan tärkeimmistä Sanomista. Kaikella vaan on aikansa, aivan kaikella, tämän maailman päällä.

Tässä Johanneksen evankeliumissa on sekin erikoisuus että Jeesus itkee. Tätä kohtaa en minäkään koskaan voi kyynelehtimättä lukea! Jeesus itkee ihmisen tähden ja ihmisten nähden. Ja tästä alkaa Hänen kärsimystensä tie. Kuitenkin Jeesus ehtii vielä paljon puhua ja opettaa opetuslapsiaan ja – meitä. Tästä lähtien, siihen saakka kun hänet viedään ristiin naulittavaksi on paljon suoraa puhetta ja opetusta Jeesukselta. Voisiko käyttää ilmaisua ns. viimeiset sanat.

Mutta toisin kuin me, Hän nousi kuolleista ja oli vielä jonkin aikaa täällä maanpäällä. Johannes kirjoittaa loppusanoikseen:” Juuri tämä opetuslapsi todistaa näistä asioista ja on kirjoittanut tämän. Me tiedämme, että hänen todistuksensa on tosi! Ja vielä lopuksi: ”Paljon muutakin Jeesus teki. Jos niistä kirjoitettaisiin kohta kohdalta, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.” Tämän tekstin sanoma on Nuo Jeesuksen sanat:” MINÄ OLEN ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. – Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole!” Jos me uskomme että Jeesus Elää, emme mekään kuole lopullisesti, vaan aikojen lopulla saamme sen luvatun ikuisen elämän Jumalan Valtakunnassa.

Alussa Jumala loi kaiken sen minkä näemme ja koemme, mutta vielä kerran hän luo uuden taivaan ja uuden maan, sillä ensimmäinen taivas ja maa katoavat. Ja Hän, joka Itsekin on ikuinen, tekee häneen uskovista ikuisia: ” Hän pyyhkii kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa enää ole, ei surua, ei parkua eikä tuskaa. Sillä Kaikki Entinen On mennyt! – Ja Valtaistuimella istuva sanoi:”Uudeksi minä teen kaiken! Kirjoita, sillä nämä sanat ovat luotettavat ja todet – Minä Olen A ja O, alku ja loppu…” Kiitos Jumalalle uskon ja toivon lahjasta! Kiitos Sanasta joka on ikuisesti totta.

virsi 430 ”Rakkaus kun kuvaksesi meidät kerran tänne loit”…

Jos joskus, niin nyt olen kiitollinen siitä että vanhempani ovat jo ajan rajan tuolla puolen. Heidän ei tarvitse elää tätä päivää, jonka he ovat jo kertaalleen eläneet, tosin siis olleen henkilökohtaisen elämänsä ja kuolemansa silmien edessä. Kyllähän Raamatussakin kirjoitetaan ns. viimeisen ajan merkeistä. Olen niistä aiemminkin kirjoittanut ja laittanut raamatunkohtiakin asiasta, joten nyt, vain purkaakseni mieltäni, saa lukea tai olla lukematta.

Tänä aamuna en ole käynyt katsomassa edes mitä face bookissa on kirjoiteltu! Luultavasti samojen tunteiden ja kokemusten sävyisiä tekstejä, ainakin meiltä jotka täälläkin kirjoittelemme.

Jaksaakseni elää elämääni avustajien kanssa – ja muutenkin, pidän keskiviikko päivät vapaina. Silloin on omaa aikaa jota totisesti tarvitsen. Luovat ihmiset tarvitsevat! Vaikka ikää tulee ns. roppakaupalla luomisen tarve ei lopu! Eri asia sitten on mitä pystyy toteuttamaan. Kun 16 vuotiaana alkaa opetella öljyväreillä maalaamista, vesivärien sijaan, ja on pakko lopettaa päälle 70 vuotiaana niin elämää on vielä jaljellä.

Joten katselin aamu tv. lähetystä. Siellä erään kuuluisan äidin kuuluisa tytär kertoi kirjoittaneensa kirjan ikääntymisestä, eikä hän edes ollut vanha. Siinä oli käsittääkseni, kyse nimenomaan naisena koetusta ikääntymisestä. Meillä se näkyy ehken enmmän kuin miehillä ns. kropassa. No se siitä. Ikäväkseni omalta osaltani koen kuitenkin kaikkein kurjimmaksi sen että en aina enää ole kovin ns. ”terävä”. Olen aina pärjännyt järkeni ja luovuuteni avulla ihan hyvin! Mutta nyt mokailen.

Olen joskus eräässä tutkimuksessa ollessani saanut mairittelevan lausunnon:” Huomattavasti keskitasoa älykkäämpi”. No se oli silloin vuosikymmeniä sitten.- Mitä siitä on jäljellä, tuntuu kaikkien näitten nykyajan vaatimusten ja osaamisten kanssa siltä että ei mitään. Onneksi jaksan vielä lukea ja kirjoittaakin. Onneksi aikoinaan luin esim. Raamattua niin paljon että siitä tuli rakas ja tuttuakin tutumpi kirja. Kiitos Jumalalle, iäti olevalle ja armolliselle.

Mikään asia mikä liittyy uskoon, Jumalan Sanaan ja tuntemiseen, ei kuitenkaan ole koskaan oma ansio! Ei voi olla koska ihminen ei omasta halustaan tunne tarvitsevansa Jumalaa eikä Hänen Sanaansa. Jumala tekee työn! Hän kutsuu Hän täyttää! Hän antaa nälän ja tyydyttää sen! Kiitos Kaikkivaltiaalle Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle!

Silti ihmisenä mokaan, silti pelkään, silti joudun katumaan joitain asioita ts. pääasiassa sanomisiani! Minun täytyy muistaa etten ole enää sama kuin nuorenpana. Vammainen olen ollut nelivuotiaasta asti, mutta ymmärryksessäni ei ole ollut vikaa. Nyt on pakko todeta, että pitäisi pariinkin kertaan malttaa miettiä, mitä missäkin sanoo tai on sanomatta. Onneksi, ja kiitos Jumalalle uskon asiani ovat kohdillaan, kuolinpa tai elin! Jeesus Elää, olen saanut uskon armosta ja Pyhän Hengen kautta.

Pyhä Henki, on Jeesuksen lupaama ”Toinen puolustaja,” joka pitää Jumalan omista huolen ajassa kuin ajassa! Häneen ovat uskoneet menneet sukupolvetkin, pääsääntöisesti, rakkaassa Isänmaassamme! Tosin jokainen sukupolvi on tavallaan koeteltu, niin kuin nyt mekin koronan ja naapurimaan sodan takia. Sen maan, josta vanhemmistamme osa selvisi rakentamaan tätä tuhottua maata, ja luomaan hyvinvoinnin, joka nyt on jälleen tuhoutumassa koko maailmassa, tämänkin, meitä lähellä olevan sotaa aiheuttavan maan, ja muiden sotaa käyvien maiden vuoksi.

Voi ihmisiä sotien jaloissa! Jumala Kaikkivaltias, Armahda ihmiskuntaa tuhoamasta kaikkea luomakuntaasi! Tätä kuitenkin rukoilemme, vaikka Sinä Herra, et sotia aiheuta etkä tahdo. Sinun tahtosi on että kaikki tulisivat tuntemaan totuuden ja pelastuisivat iankaikkiselta kuolemalta! Jumala, Sinä Armollinen, armahda meitä ja maailmassa sotien takia kärsiviä ja itkeviä kansoja ja ihmisiä! Paranna ja lievitä vammautuneiden tuskia ja haavoja, niin sieluissa kuin kehoissakin, tätä rukoilen ISÄ, Sinun nimessäsi! Aamen!

Mitä ne ovat, mihin perustuvat? Ensin minulle tulivat, viimeaikaisten tapahtumien vuoksi, mieleeni hengellinen laulu ”Taivas on uskoni määrä” ja sen jälkeen Jeesuksen puheet lopunajoista esim. Matteus 24 luvusta vaikkapa jae 6.  ”Ja te saatte kuulla melskettä ja sanomia sodista, katsokaa ettette pelästy: Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. (7) Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan”, jne..Tässä viitataan myös ilmestyskirjaan.

On kaksi maailmaa, Jumalan lupaama Taivasten Valtakunta ja tämä maailma. Joista toinen on ikuinen ja toinen häviävä. Ja kuitenkin vain Jumala yksin tietää ajan milloin kaikki lopullisesti tapahtuu. Luulen että silti jokainen meistä ihmisistä on ollut hädissään ns. ”Ison naapurin” aloittamasta tuhotyöstä maassa nimeltä Ukraina. Muusta ei ole viime aikoina puhuttukaan eikä kirjoitettu. Ja minun ikäisilläni on vielä muistissa sekin aika kun isämme ja äitimme joutuivat kokemaan sodan osallistumalla puolustamaan maatamme. Itse en kuitenkaan sodan aikana syntynyt vaan sen jälkeen, mutta olen kokenut ajan jolloin sodasta vasta toivuttiin.

Ihminen ei pysty ymmärtämään Kaikkivaltiaan sallimuksia, ne on vain otettava vastaan ja elettävä niiden kanssa. Totuus on kuitenkin meille kerrottu ja se on, että toinen on ikuinen Valtakunta ja toinen häviävä. Mietin sydän raskaana, kuinkahan hädissään sellaiset ihmiset ovatkaan jotka ovat nyt sodan uhreina, sitä on vaikea edes kuvitella. Sääliksi käy lapsia ja heidän vanhempiaan, mutta myös miehiä sodassa. Ja vain yhden häiriintyneen ihmisen vuoksi kaikki tämä kauheus, pelko ja kuolema. Monet kysyvät monia kysymyksiä.

Kun tämä uutinen nyt sodittavasta sodasta tuli, se tuntui uskomattomalta. Mutta välittömästi minulle tulivat Raamatun sanat mieleeni ja tuo ihana hengellinen laulu, jonka sanat tähän loppuun laitan lohduksi kaikille, niillekin jotka eivät näihin sanoihin pysty vielä uskomaan. Vielä? Niin emme voi tietää milloin ja miten Kaikkivaltias Jumala puuttuu asiaan? Kuitenkin Hän on Kaikkivaltias ja voi tehdä aivan mitä tahtoo ja valvoo tilannetta!. Raamatun sanoma ei kuitenkaan muutu miksikään, koska siinä on jo kaikki mitä ihminen tarvitsee. Myös toivon ihana sanoma!!!

Mutta se laulu, jonka toivon koskettavan muitakin kuin itseäni!

” Taivas on uskoni määrä, matkalle en tahdo jäädä, kaukaa jos siintävät rannat autuaan ihanan maan. Auta Oi Herrani kallis, niin että oisin mä valmis, kun saavut pilvissä kerran Kansaasi pois noutamaan.

Siellä ei kipua tuskaa, yötä ei murhetta mustaa, Karitsan kirkkaus aina loistavi ihmeellinen. Auta Oi Herrani kallis, niin että oisin mä valmis kun savut pilvissä kerran, Kansaasi pois noutamaan.

Suo Herra, sinne mun tulla, missä on armahdetulla iäinen lepo ja rauha seurassa enkelien. Auta Oi Herrani kallis, niin että oisin mä valmis kun saavut pilvissä kerran, Kansaasi pois noutamaan!”

Matteus 24: 13: ” Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu”… Rakas ystävä, kehotan sinua lukemaan Raamattua, jos et muuta niin Matteuksen evankeliumin! Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus elää ja pitää sanansa maailman loppuun asti ja ikuisesti kun luo uudet taivaat ja uuden maan! Herra siunatkoon sinua. – Ja antakoon sinulle rauhan! Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen!

Tänään se tapahtui. Olen ihmetellyt kun olen voinut aivan arkisen tyynesti kertoa minusta 2 vuotta nuoremmen veljeni koronaan kuolemisesta ilman itkua ja kyyneleitä! Mutta tänään se tapahtui. Kuuntelin radio dein soittolistaa ja sieltä tuli ihanaa hengellistä musiikkia ja sitten sellainen kappale kuin ”Puusepän Poika”. Silloin jokin minussa murtui.

Veljeni ei ollut puusepän poika, hän oli automies, mutta niin oli isänsäkin aikoinaan. Itse asiassa koneasentaja ammatiltaan, joka liikkui firmansa autolla ympäri Suomea korjailemassa ja asentamassa, sotien jälkeen, kaikenlaisia koneita. Pääasiassa silloiselta asuinpakaltamme Keski-Suomesta Petäjävedeltä, jossa kolme nuorinta veljeänikin syntyivät. Niin kuin tämäkin, nyt hautajaisiaan odottava. Hautajaiset koronan vuoksi toisenlaiset kuin normaalisti. Rajoitettu määrä saattajia eikä muistotilaisuutta.

Nytkin itkettää enkä saa nieltyä möhkälettä kurkustani. Minä itkin ääneen ja valitin pitkään!!! Mainitsin häntä nimeltä ja ajattelin etten enää koskaan näe hänen pysäköivän tuohon alas kadun varteen, tullakseen hetkeksi istumaan pihalleni. Me kaksi olimme jääneet asumaan tänne josta aikoinaan vanhempani ostivat keskeneräisen rintamamiestalon jota alkoivat rakentamaan. Ja joka vei heiltä molemmilta voimat. Koskaan emme olleet asuneet niin huonosti ja niin pitkään! Isä lienee ajatellut että oma on aina oma jos jotain sattuisi hänelle? Niinkuin sitten kävikin, hän kuoli yllättäen ja aika nuorena.

Nyt olen siis taas tässä, kirjoittamassa blogiani. Kysymyksiä on, mutta tiedän myös etten saa niihin, ainakaan tässä ajassa vastauksia. Miksi hän, miksen esim. minä? Keskimmäistä veljeäni vanhempi, vammainen ja toisten avusta riippuvainen ihminen, monisairas.? Vain Jumala tietää ja sitten kun pääsen Hänen luokseen ei tällä asialla ole enää merkitystä. Kuinka lohduttaisin itseäni, kuinka muita? Sitten joskus, kun saamme muistotilaisuuden pitää, minulta on pyydetty puhetta. Mitä sanoa. Ehkä se siihen mennessä selviää?

Hänen viimeiseksi jäänyt käyntinsä oli niin erilainen että jäi mietityttämään jo heti kun hän lähti. Hänellä ei ollut tapana katsoa jälkeensä vaan kiiruusti mennä autolleen painaa kaasua ja mennä. Mutta nyt hän pysähtyi, kääntyi minuun päin ja katsoi suoraan silmiin (jota hän ei ylleensä tehnyt) ja seisoi aivan hiljaa paikoillaan, jopa niin että mietin pitäisikö minun kysyä ”jäikö häneltä jotain”? Mutta en kysynyt. Se oli aika pitkä tauko….

Sitten hän kääntyi menosuuntaansa ja laskeutui rappusia alas kadulle ja hyppäsi isoon autoonsa. Rakas, kallis, ja ainoa lapseni kävi sitten vielä kuvaamasssa häntä kuolleena, eikä hän näyttänyt yhtään pahalta vaikka oli ollut jo jonkin aikaa kuollut ja myös hengityskoneessa. Minulle tulee se kuuluisa kolmas rokotus 13 pv. tätäkuuta ja hautajaiset ovat 14 päivä. Koruttomat. Voi Veljeni!!! – Jotenkin nousi mieleeni virren 373 sanat:” Jeesus kuule rukoukset köyhän kurjan syntisen, heikoimmatkin huokaukset ahdistetun sydämen. Jalkojesi juureen vaivun, pääni painan ristihin, siinä armoalttarilla rukoilen Sua armahin.” Virsien sanat ovat mielessäni mielessäni vanhoin sanoin.

Herra olkoon meidän kanssamme nyt ja aina!

Minua itkettää. Olen ollut niin uupunut kaiken arjen paineen alla, johon uupumukseen on osittain omakin syy. En ole ”ehtinyt” lukea Raamattua niin kuin normaalisti koska arjen huolet ja askareet ovat verottaneet vähäisiä voimiani. Olen myös potenut tautia joka on myös verottanut voimiani. Ei korona. Mutta tavallista sitkeämpi flunssa joka on estänyt minua osallistumassa kappelimme toimintaan. Ja erityisesti tiistai- iltaisin pidettäviin opetus ja keskustelu iltoihin Raamattuun ja elämään liittyen. Mikä iltojen virallinen nimi nyt sitten onkaan.

Arkeeni on kuulunut taudin lisäksi että pesukoneeni meni rikki ja piti ruveta hankkimaan uutta. Onneksi nuorin veljeni asuu Lohjalla ja lähti konetta minulle hankkimaan. Kolmatta päivää neuvottelimme puhelimitse asiasta ja olimme jo sopineetkin mistä ja mikä merkki, mutta sitä ei sitten tullutkaan. Ja nyt minulla on kone jota en osaa, ainakaan vielä, käyttää. Enkä ole jaksanut luke ohjekirjaakaan. Uuden avustajan kanssakin vasta pari päivää ja tutustuminen alussa. Hän on pienen pojan yksin huoltaja joka tekee asioita mutkallisimmiksi.

Mennyt viikko siis pelkkää arkea, tautia ja kaikenlaista ylimääräistä jota en millään olisi jaksanut. Monta hyvää kirjaakin olin jo saanut pöydälleni ns. kotikirjastosta joka meitä liikuntaesteisiä ja vanhempia ihmisiä palvelee tuomalla kirjat kotiin kerran kuukaudessa tilaustemme mukaisesti. Se on erinomaista. Nyt odotan että saan asioitani sen verran eteenpäin että on taas aika intohimoilleni eli lukemiselle, siis myös Raamatun. Kuinka kuivaksi ja raskaaksi pelkkä pimeä arki voikaan muodostua Ilman Jumalan Sanaa ja uskovien yhteyttä.

Jumalan Sana Raamattu on useampana painoksena kotonakin mutta uskovien yhteys puuttuu ja Jumalan sanan julistuksen ja opetuksen kuuleminen. On joku sellainen sanonta mistä lie, kuin:”Tuli arki arjen koura, utulinnat kaas” tuo on nyt kiusannut minua. Mutta sitten tapahtui niin että sain enkeli ilmestyksen ovelleni. Se tuli yllätyksenä mutta oli suurempi ilo kuin mikään maallinen voi olla. Tämä enkeli oli virkapuvussaan mutta tuli tuomaan minulle heijastinenkeliä. Kun ovikello soi avasin oven ja näin että enkeli lakaisi lunta oveni edestä. Ja nyt itken – täytyy pitää taukoa!

Sitten hän jatkoi matkaa, mihin lie, mikä oli se suunta johon hän virkansa puolesta oli matkalla? Sitä en tiedä, mutta nyt se heijastin enkeli roikkuu minun pyörätuolini ”sarvessa”! Todistuksena siitä että enkeli joka ovellani käväisi oli todellinen. Niin kuin enkelit ovatkin, mutta ne harvoin tulevat ovellemme lahjoja tuoden ja ihmisen hahmossa. Ei hän minulle vieras ole, minä tunnen hänet hyvin. Hänelle on tyypillistä tehdä rakkauden tekoja lähimmäisilleen.

MInä olin väsynyt ja sairas.  Viikko oli ollut haasteita ja huolia täynnä. Minä en ollut jaksanut avata Raamattuani, ei ollut ollut aikaa siihen tällä viikolla. En ollut ollut Jumalan Sanan kanssa tekemisissä, en kotona enkä kirkossa. Olin väsynyt, ja olen. Mutta ennen kuin tulin tähän niin lueskelin suurella halulla sekä Pietarin että Johanneksen kirjeitä sen minkä kyyneleet antoivat myöten. Minä en unohda Jumalan enkeleitä. En niitäkään joilla ei ole siipiä, on vain kultainen sydän ja lähimmäisen rakkaus aseinaan maailmaa ja sen tuomia murheita vastaan. (1 Johanneksen kirje 2:25-29)

Ihmeellinen aamu ja päivä tähän mennessä! Tuo otsikko tuli mieleeni kun luen juuri sellaista erittäin mielenkiintoista kirjaa jonka ovat yhdessä kirjoittaneet Mailis Janatuinen ja Jukka Norvanto, ja jonka nimi on ”Sekalainen seurakunta”! Nautin suunnattomasti! Tämä kirja vie ihmisyyden pohjille asti ja mieleeni tuli kuinka suuri asia on Raamatun opettaminen, ja sen selittäminen ihmiskohtaloiden kautta! Tässä kirjassa saavutetaan huippu ja nimenomaan kertomalla Raamatun henkilöistä sellaisena kuin he olivat. Syntisinäkin mutta Jumalan armahtamina kaikin tavoin. Sellaisetkin ihmiskohtalot joita ei tavallinen maallikko pystyisi oikein ymmärtämäänkään. Jumalan armo tulee esiin jokaisen kohdalla vaikka helposti ajattelisi ettei armoa voisi ollakaan pahoin Jumalan tahtoa rikkoneiden kohdalla. Ja kuka meistä olisi synnitön, ei yksikään.

Mutta juuri tässä joutuukin ajattelemaan hyvin syvällisesti omaakin elämäänsä ja myös lähimmäistensä. Ei tee mieli tuomita ulkoisen perusteella. Vaan tulee kiitosmieli ja melkein itkukin sen takia että on saanut syntyä tänne maailmaan ja saa elää.! Sillä ellen esimerkiksiminä tai sinäkään, olisi saanutkaan syntyä, minua eikä sinua tietenkään olisi olemassakaan, mutta meillä ei myöskään olisi  iankaikkista elämää! Ei olisi taivasta, ei ikuista iloa, eikä Herraamme Jeesusta Kristusta, ei mitään tietoa taivaallisista.

Joskus olen väsynyt elämääni, mutta näiden selitysten ja ihmiskohtaloiden avulla, joista nyt luen, tunnenkin kiitollisuutta ja rakkautta elämääni kohtaan. Ajatella että olen saanut syntyä! Saan olla olemassa ja saan olla varma että kerran pääsen Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta ikuiseen iloon ja Valoon. Siellä ei ole itkua ei kipua, ei kuolemaa, eikä ruumiinvammoja.

Kuinka tärkeää olisikaan Raamattuopetus ja Raamattu tunnit, että emme olisi omien selitystemme ja ymmärryksemme varassa. Sillä Raamattu, vaikka onkin paljon luettu ja rakas kirja, tavallinen kuolevainen ei sitä opi välttämättä syvällisesti ymmärtämään vaikka olennaisimman jotenkin ymmärtäisikin.. Ja ennen kaikkea saisimme ymmärrystä niitäkin ihmisiä kohtaan joista Raamatussa kerrotaan!? Meillä omilla seurakuntalaisillammehan nyt juuri jotain Raamatun opetuksen kaltaista yritystä onkin, mutta sitä voisi jatkaa ja pitää yllä pidempäänkin.

Tuo otsikko toi mieleeni myös aikoinaan tehdyn laulun ”Rakastan Elämää”! Se on maallinen laulu mutta ihana ja on kuunneltavissakin Petrus Schroderuksen laulamana täällä jossakin! Kaunista ja upeaa mutta toisenlaista kuin esim. Presidentin rukous. Nämä kaksi kaunista lauluakin hoitavat ihmistä, toinen sielua ja toinen Henkeä! Kuitenkin kiitos siitäkin Jumalalle että on antanut myös laulun lahjat meidän kaikkien iloksi.

Juuri tänään on se päivä jolloin kynttilät syttyvät poisnukkuneiden haudoilla. Jumala suokoon että ne kynttilät näkyvät taivaaseen asti ja Jumala näkee meidät kaikki jotka rakkaitamme muistamme ja kaipaamme. Elämä on ikuista, kun se kerran täällä alkaa, se ei lopu koskaan. Rukoillaan lähimmäistemme puolesta että kuolemakaan ei heistä saisi otetta niin ettemme ikuisuudessa heitä tapaisi. Uskotaan, toivotaan ja rukoillaan. Kiitetään Elämästä, vaikka emme voikaa täysin ymmärtää tuonpuoleista olotilaa. Uskotaan Rauhaan, Rakkauteen ja Iankaikkiseen Elämään, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja nimessä, Aamen!