Käväisin seurakuntalainen.fi sivustolla ja siellä oli erinomaisen kiinnostava artikkeli ylläolevalla otsikolla, kirjoittajana Leevi Launonen.
Tuosta asiasta usein väitellään suuntaan, kenen usko on oikea, millä tavalla tulisi uskoa oikeaoppisesti?

Itseäni tuon kaltainen pohdinta on aina turhauttanut, koska itse ajattelen uskosta hyvin yksinkertaisesti. Minä vain uskon sen minkä Raamatusta luen. Ymmärrys lisääntyy sitten elämän myötä. Juuri tänään joku kohta on näin ja huomenna se voi kirkastua taas, mahdollisesti, toisella tavalla. Hengen elämä on uudistuvaa.

Sydäntä ja järkeä, molempia tarvitaan. Jumala on järjestyksen Jumala – ja järjen, jota ei ihminen kuitenkaan yllä ymmärtämään kuin juuri sen verran kuin ihmiselle on Jumala järkeä antanut. Sydämellä uskotaan toisin, siinä järki ei ole se kaikkein merkittävin asia. Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan, sanoo Sana.

Miksi siis pilkomme jonkin luvun tai jakeen Raamatusta tikulla kaivaen väännellen ja käännellen. Miksi emme vain yksinkertaisesti usko? Siten kaikki olisi helpompaa ja ilokin useammin läsnä elämässämme. Eikö juuri turha järkeily, silloin kun se on turhaa, vie raikkautta uskostamme olla, elää ja hengittää vapaasti. Eikö sydämen puhdas ja lapsenkaltainen usko hyvään Isään ole sitä, joka saattaa levottoman ihmisen siihen  Valoon joka Sanasta säteilee, luo uskoa, toivoa ja elämän täyteyttä.. ?

Silloinkin kun on vaikeaa.

Ihminen voi harjaantua luottamaan Jumalaan ja osaansa siinä ja sen kaltaisessa terveessä ja raittiissa uskossa jossa toteutuvat sekä sydän että järki. Liian usein katseemme, ainakin minun, näkee vain vaakatasoon jossa elämän kiusat, vaivat ja väsymykset näyttävät pimentävän tien jota kuljen –  ja taivaan todellisuuden. Usein saan sanoa itselleni usko vaan vaikka et valoa näkisikään juuri nyt. Usko sillä sydämen uskolla joka on sinut tehnyt vanhurskaaksi. Usko ristin mieheen, usko Sanaan.

Usko siihen minkä näet puhtaimmillaan ympärilläsi Jumalan luomakunnassa ja ihmettele suurta Jumalaa, kaiken kauniin ja täydellisen luojaa ja yllä pitäjää: ” mikä on ihminen että sinä häntä muistat”! Ja kuitenkin Sinä, Jumala, teit hänestä lähes jumalolennon.

Nämä kirjoittamani ajatukset ovat omiani, mutta suosittelen lukemaan tuon erittäin antoisan tekstin Leevi Launoselta, kannattaa!
Häneltä on tämä loppulause:” Ilman kokemusta teologia on tyhjä, ja ilman teologiaa kokemus on sokea. Siksi ne tarvitsevat toisiaan.
Ja siksi usko on sekä sydämen että järjen asia”!

Onnea matkaan.

Ihmeellinen on Jumalan armo.
Hän, Pyhä ja Kaikkivaltias, tulee ja vastaa vaikka ei osaa edes pyytää. Hän hoitaa, hän ruokkii. Hän rakastaa enemmän kuin ihmisenä osaa ajatellakaan. Hän yllättää. –  Kuinka valtava hän onkaan.

Hän Elämän Leipä!
Tänään hän tuli kuin hellääkin hellempi äiti? Lempeästi, pehmeästi – murtaen. Hänen sanansa voitelivat kuin nardusöljy.
Kesken papin puheen oli poistuttava salista, ihmisten silmien alta, itkemään. Jumala puhui sanastaan suoraan siihen kohtaan sielussani, sydämessäni ja mielessäni, jossa oli Hengen mentävä aukko. Siunattu hetki. Teki mieli tehdä siihen pysyvä maja, niin kuin opetuslapset kirkastusvuorella. Kuinka ihmistä uudistaakaan murtuminen.

”Jeesus, askeleesi painoit pintaan maan. Työn ja uupumuksen tulit tuntemaan. Iloitsit ja itkit, ystäviä hait. Viinin, ohraleivän syötäväksi sait. Nälän, puutteen mailla murruit leivän lailla meille elämäksi.
Kuljit keskellämme, suostuit ihmisiin. Silloin meidät kaikki toivoon kutsuttiin. Kaikki luomakunta, ilma, meri, maa, läsnäolostasi uuden toivon saa. Maksoit toivon hinnan: kärsit vastarinnan, elämäsi murtui.
Jeesus, askeliisi meidät kastetaan, sinun maailmaasi aina suostumaan. Ihmiskunnan tähden, niin myös luonnon muun, kutsut kärsimykseen, liität taisteluun. Niin me ylistämme, niin voi elämämme tarkoitustaan täyttää.!

Meillä ei todellakaan ole sellaista ylimmäistä pappia joka ei voisi meitä heikkouksissamme ymmärtää ja auttaa. Siunattu seurakuntayhteys, siunattu Kristusruumis! Ole kiitetty Isä, Poika ja Pyhä Henki. Ole kiitetty Herrani Jeesus Kristus kaikesta mitä olet ollut, olet ja tulet olemaan!
Aamen!

Jotain on tapahtumassa sisäisessä olennossani.
Olen ollut, omalla tavallani, vähän samanlaisissa aatoksissa kuin on (käsittääkseni) Ilkalla nämä kaksi viimeisintä (tähän asti) ”taivaalla” olevaa blogia.

Olen herkistyneillä silmillä joutunut katselemaan ja korvilla kuuntelemaan ns. ajan ilmiöitä. Olen joutunut tekemään parannusta. Myöntämään että en ole pystynyt täyttämään Jumalan lakia, enkä tule pystymäänkään. Tunnustan etten  ole rakastanut Jumalaani yli kaiken enkä lähimmäistäni, niin kuin itseäni.

Olen karsastanut muukalaista ja pelännyt oman turvallisuuteni ja toimeentuloni puolesta. Olen ollut pettynyt hallitukseen, joka mielestäni ottaa/vie omilta köyhiltä ja sairailta ”tuhkatkin pesästä,” antaakseen vieraille ja muukalaisille.

Olen joskus ajatellut miksi minun tarvitsee joka kerta kun menen ”Herran Huoneeseen” tunnustaa olevani syntinen, koska olen jo kauan sitten tahtonut lähteä seuraamaan koko sydämestäni, mielestäni ja tahdostani Jeesusta? Koska tiedän ja uskon etten ilman Häntä minä ole mitään muuta kuin tuhon oma. Sitä paitsi Hän on niin rakastanut minua, ettei kukaan eikä mikään, voi sitä koskaan korvata. Ja minä rakastan Häntä!

Olen syyllinen, mutta Hän Jeesus Kristus, on kantanut syyllisyyteni, kuollut edestäni, ylös noussut ja elää ikuisesti. Hän On ”Minä Olen” – pelastanut minut itseltäni ja luvannut minulle taivaan ja iankaikkisen elämän kaikesta pahuudestani huolimatta!

Olen katsellut ja kuunnellut niiden ihmisten hätää, jotka ovat henkensä uhalla lähteneet tuntematonta kohti, toivoen helpotusta elämäänsä ja ajatellut sen jostain löytyvän. Olen itkenyt kun miehet ovat itkeneet silmieni edessä kaikkea kokemaansa ja katsellut säälien äitejä lapsineen. On ollut äitejä jotka ovat synnyttäneet täysin epäinhimillisissä oloissa ja lapsia jotka ovat kuolleet. Minä olen nämä nähnyt.

Ja Hän joka On, on nämä nähnyt!

Olen lakannut katselemasta hyvin puettuja varakkaan oloisia kännykkäänsä ”räplääviä” nuoria ja vähän vanhempiakin miehiä – ja naisia. Lakannut vertaamasta heitä köyhään itseeni. Sillä minä todellakin olen köyhä, sairas ja ikääkin on karttunut. Mutta minulla on silti kaikki hyvin! Paremmin kuin olisin koskaan voinut kuvitellakaan. Koska voin sanoa niin kuin Filippus Joh. 1: 45 ” Me olemme löytäneet sen, josta Mooses laissa ja profeetat ovat kirjoittaneet Jeesuksen”.

Hänet, joka suuren neuvoston edessä kysyttäessä; (Matt.26:63-64) :” Minä vannotan sinua elävän Jumalan edessä: Sano meille, oletko sinä Messias, Jumalan Poika” todisti sanoen:” Itsepä sinä sen sanoit..Ja minä sanon teille: vastedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä”!

Joten:” Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet; ja Hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan Hänelle, joka heidän edestään  on kuollut ja ylösnoussut” ! (2kor.5: 14-15 v. 38)

Älköön nyt kukaan pahastuko jos jälleen laitan erään lapsuuteni herkimmistä lauluista tähän loppuun. Laulu joka ei koskaan lakkaa vaikuttamasta! Tätä olen laulanut suurella rakkaudella ja liikutuksella.

”Ei taivahassa kuolon vaaraa, ei kyyneleitä, yötäkään. Näin lauloi kerran musta Saara, pien, neekerlapsi hyvillään.
Taivaassa Herra tuskat poistaa ja huokaukset kokonaan. Siell´Herran kasvot mulle loistaa. siell´luonaan aina olla saan.
Hän kertovan on kuullut kerran näin opettajan valkoisen. Hän armosta sai kuulla Herran ja ystävästä lapsien.
Hän sai myös kaupungista kuulla, Joll´ompi autuus muurinaan. Hän siellä kerran riemusuulla myös tahtois kiittää Jeesustaan.
Nyt riutuu raukka tuskissansa hän siinä olkivuoteellaan, mut rauha lepää kasvoillansa ja riemu loistaa katseestaan
Ja ystävää ei vierellänsä, vaik´kova ompi vuoteensa. Hän tuskat kantaa yksinänsä niin onnellisna, iloisna.

Ei miettimästä voi hän laata nyt noita ihmesanoja. Hän muistaa tuota ”uutta maata” ja ”uuden taivaan” riemua.
”Oi, kuolemaa ei taivahassa”, hän laulaa yhä hiljempaa. ”Ei tuskaa niin kuin maailmassa, ei itkua, ei yötäkään”
Hän huokaa yhä heikommasti:” Oi, kaupunki sä kultainen! – Ei kuolemaa” ja rauhaisasti hän vaipuu kuolon unehen.
Nyt Jeesuksensa kunniaksi hän soittaa siellä kanneltaan. Karitsan veri puhtahaksi sai mustan Saaran kokonaan

Näin me kaikki olemme mustia, mutta meistä tulee puhtaita karitsan veren – Jeesuksen ristinkuoleman kautta,  ja Hänen ylösnousemuksensa laulun tavoin, vapauttaa meidät kaikista kivuistamme ja synnin rikkomista haavoistamme. Taivaan Valtakunnassa me laulamme kaikki yhdessä Uutta Virttä Jumalan kunniaksi! Voiko olla mitään sen vertaista!

Sillä:”Minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa jeesuksessa, meidän Herrassamme.
Room.8:38-39 /38.

laulun sanat Lina Sandell (1832-1903) suomeksi v. 1882

Tämä laulu alkoi soida mielessäni jo eilen aamulla herätessäni. Pidän itseäni onnekkaana kun saan herätä näihin kuolemattomiin lauluihin jotka soivat mielessäni. Tässä yksi jota jo varhain opetin tyttärelleni kun hän oli aivan pieni. Tämä sopii myös niille jotka juuri nyt kaipaavat lohduttavaa syliä, tai lepoa mieltä raskauttavista asioistaan. Vaikka meri ja aallot pauhaavat on meillä ikuinen Isä joka rakastaa jokaista luotuaan. Vaikka olisikin vaikeaa olla turvallisella ja murheettomalla mielellä lauletaan silti.

” Mä olen niin pienoinen, pienoinen aivan. Sä suuri ja voimakas Isäni taivaan. Isäni Taivaan.
En suotta saa peljätä. Murhetta kantaa, kun sen minkä tarvitsen, Isäni antaa, Isäni antaa.

Kun voimani uupuvat,  käsilläs kannat.  Ja syntini armostas anteeksi annat,  anteeksi annat.
Oi, johdata jalkani totuuden teitä.  Et Isäni armahin lastasi heitä, lastasi heitä!”

”Itse Herra tulee suuressa voimassaan, hän hallitsee vahvalla kädellään. Hän kuljettaa mukanaan työnsä palkkaa, johdattaa laumaa jonka on omakseen hankkinut. Paimenen lailla hän kaitsee sitä, omin käsin hän kokoaa sen yhteen. Karitsoita hän kantaa sylissään, emolampaita hän ohjaa eteenpäin! (Ps.40:10-11)

Herra siunatkoon ja varjelkoon alkaneenkin viikkomme ihanalla taivaallisen auringon paisteellaan.

Tiedän ottavani riskin, mutta joskus on toteltava ja uskallettava, vaikka ei pappi olekaan.
Eräs hengellinen laulu on jälleen noussut mieleeni ja vaikka kuinka yritän sitä poistaa se palaa. Niinpä se johdatti minut Raamatun ääreen.

Tänä aikana ihmisillä on vaikeaa. On sellaista ahdistusta jota ei kenties ole aikaisemmin ollut. Sellaistakin jota on ollut. Ihminen ei muutu, mutta ei Jumalakaan muuta sanaansa.

Meidän raamattupiirissä on eräs iältään vanhahko nainen, aivan valtava uskossaan. Kaikki hänessä todistaa hänen Herransa elävän ja olevan voimallinen. Hän on seurakuntamme pylväitä. Rukouksen ihminen ja Hengessä valveilla. Viimeksi kun lähdin ”piiriin” olin täysin kuiva, en odottanut mitään. Olin kuitenkin rukoillut illan puolesta ja hänen joka piiristä vastaa. Meitä oli tavallista enemmän ja yksi uusikin mukana. Heti alusta tunsin Pyhän Hengen läsnäolon. Illasta tuli siunaava, enemmänkin! Rakkaus oli läsnä, ilo, riemu ja kiitollisuus Jumalalle!

Tämä vanhempi sisar otti kuitenkin vakavan asian esille ja pyysi että oikein rukoiltaisiin asian puolesta. Jotka ymmärsivät hänen pyytäneen jatkuvaa rukousta, varmaan veivät toiveen sydämissään mukanaan – ja muistavat rukoilla. Viisas saattaa lukea sen tästäkin tekstistä.

Minulla on auki Jeremian ja Jesajan kirjat. Kaksi suurta profeettaa erilaisin sanomin ja luontein. Ja kuitenkin täysin samalla asialla. Minä en selitä, lainaan Sanaa, kukin miettiköön itsekseen. Ensin Jeremia 7:

”Jeremia sai Herralta tämän sanan: Mene Herran temppelin portille ja julista näin; kuulkaa Herran sana, kaikki te Juudan asukkaat, jotka käytte näistä porteista sisälle rukoilemaan Herraa! Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Hylätkää väärät tienne ja tehkää hyvää! Silloin minä anna teidän asua tässä paikassa. Älkää luottako valheen puhujiin, jotka hokemalla hokevat: Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli.
Kääntykää vihdoin oikealle tielle ja tehkää hyvää, kohdelkaa aina oikeudenmukaisesti toisianne. Älkää sortako  vierasheimoisia, älkää orpoja älkääkä leskiä. Älkää surmatko syyttömiä tässä maassa. Älkää seuratko muita Jumalia, sillä se on teille turmioksi. Jos tottelette minua, niin saatte asua tässä maassa, jonka annoin teidän isillenne ikuisiksi ajoiksi.”

Kun Jumala loi maailman ja ihmiset kaikki oli hyvää ja täydellistä. Olen ajatellut mahtoiko Hänellä olla jonkinlainen kipu kuitenkin sydämessään koska Hän varmasti myös tiesi kuinka ihminen tulee käyttäytymään ja tuottamaan sekä Hänelle että koko luomakunnalle vahingon.
”Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan Henki liikkui vetten yllä”.- Jumalan Henki, Pyhä Henki. – ” Jumala sanoi:” Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme ja hallitkoon hän… Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen…”! Ottiko Jumala tietoisen riskin?

Joka tapauksessa jo alussa oli Jumala jossa oli yksi ja kolme. Nämä Jumalan kolme, sopivat yhdessä kaikesta tulevasta. Pelastus joka koittaisi ihmisille aikanaan oli valmistettu ja oli tuleva ja on tuleva. Pyhä Henki, Jumalan Henki oli myös oleva, –  ja tuleva näkyvällä ja kuultavalla tavalla, ja tuli. Onneksi Jumala on ajattomuudessa. Meille ihmisille aika käy joskus ylivoimaiseksi.

Ei Jumala luonut kärsimystä, ei tahtonut sitä. Kärsimys on kärsimystä, siinä ei ole mitään jaloa eikä hyvää, sitä ei kukaan tahdo, mutta se on. Ja kun se on, se on yhteinen kannettavamme, kunnes…. Meidän on kannettava toistemme kuormia, pyrittävä ymmärtämään ja armahtamaan kaikkia lähimmäisiämme heidän/meidän kärsimyksissämme. Ehkä, kun tuska ja ahdistus on yhteinen kokemuksemme, toisilla yhdenlainen ja toisilla toisenlainen, voisimme oppia siitä sen mikä sen kantamisessa auttaa.

Jesaja 40. 1-31. Liian pitkä kokonaan kirjoitettavaksi mutta, kiitos Jumalalle, meillä kaikilla voi olla vapaus lukea tuo luku omista Raamatuistamme. Aloitan sen, jatka sinä.
”Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo Teidän Jumalanne. Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja kertokaa sille, että sen pakkotyö on päättynyt, että sen syyllisyys on sovitettu, sillä kaksin verroin on Herran käsi sitä kurittanut kaikista sen synneistä.” Ääni huutaa: – Raivatkaa autiomaahan Herralle Tie! Tasoittakaa yli aron Valtatie meidän Jumalallemme!

Täyttykööt notkot, alentukoot huiput mäet madaltukoot, vuorten louhikot tasoittukoot! Herran kunnia ilmestyy, kaikki saavat sen nähdä. Näin on Herra puhunut. Ääni sanoo:” – Julista! Ja minä kysyn: Mitä minun pitää julistaa? Ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka! Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, kun Herran henkäys koskettaa sitä. Niin, Ruohoa ovat ihmiset, Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iäti”!…..

Minä uskon että kun meillä on Isä Jumala, Kristus Jumalan Poika ja Pyhä Henki, meillä on kaikki! Ahdistuksissammekin HÄN ON.

Tänä aikana ihmiset ovat pahasti jakautuneet ja minun mielestäni se johtuu siitä että Jumalan Pyhä Sana on käynyt liian monien kohdalla halvaksi. Siksi on hyvä lukea myös, armon ja rakkauden vastapainoksi siitä,  mitä Jumala meiltä vieläkin odottaa. Ei Hän ole tuomiorovasti, mutta Hän kertoo mikä johtaa turmioon ja mikä pelastukseen ja iankaikkiseen elämään Hänen Valtakunnassaan. Ei pelotukseksi vaan rohkaisuksi ja tiedoksi, ettei kukaan tietämättään joutuisi kadotetuksi. Meillä on vastuumme.

Siltikin että meidän syntimme ovat totisesti sovitetut ja saamme elää Jumalan rauhassa, ilossa, uskossa ja toivossa.

Siunaus suo OI, Herra, taivahan. Rukoillen nyt mä sua odotan. Sieluni on niin tyhjä, köyhä vaan. Sinulta yksin vain mä avun saan.
Yksin en voi Sun tietäs taivaltaa. Kun vaarat vaanii, synti houkuttaa. Voimasi suo, niin kuljen voittaen. Helteessä kiusojen ja taistojen.
Henkesi suo, mua yössä johtamaan. Silloin en eksy harhaan kulkemaan. Valkenee tie, jo hohtaa määränpää. Sieluni Herraa vain Nyt Ylistää!”

Ilkan upeasti otsikoima blogi Jobin kirjasta näytti virittävän sekä Niilon että minut aiheen pidempäänkin pohdintaan tahoillamme. Siksi ajattelin voida jatkaa vielä vähän aiheesta.

Jobin elämä lienee yksi kovimpia joihin ihmisenä voi joutua. En tunne ketään vertaistaan, en hyvässä enkä pahassa. Kärsimys ja epäoikeudenmukaisuus ovat edelleenkin maailman arkipäivää, sen tiedämme kaikki. Jobin kirjaa lukiessa emme kuitenkaan jää vaille vastauksia, päin vastoin ja se siinä onkin niin lohdullista ja voimaannuttavaa.

Kun itsellä alkaa kuutosen numerolla alkavan vuosikymmenen loppu häämöttää koen olevani aikatavalla sinut itseni ja elämäni kanssa. En ole ollut miksi kysymysten esittäjiä. Ehkä siksi että kovin varhain jouduin siihen tilaan josta tuli minun elämäni. Job uskaltaa kysyä miksi! Hän uskaltaa haastaa Jumalan. Hän on loppuunsa asti rehellinen, sekä ihmisten että Luojansa edessä. Se on ollut siunaukseksi minulle. Ehkä muillekin joiden elämää painaa taakka jota ei ymmärrä.

Kun ikää tulee, luopuminen rakkaista ihmisistä ja harrastuksista yms. ja vaivojen lisääntyminen lähes jokapäiväiseksi todellisuudeksi, ei enää ole tarvetta eikä voimia kysyä miksi. Päin vastoin, miksi ei yhtä hyvin minulla kuin jollakin toisellakin ja kaikilla jotka eivät nuorena kuole?
En kuvittele ettei elämääni voisi tulla vielä paljonkin vaikeuksia joissa sanani ja ajatukseni punnitaan, mutta toivon että elämä on tähän mennessä opettanut ottamaan vastaan jonkinasteisella tyyneydellä sellaistakin jota en toivoisi. Sillä katsellessani omaa elämääni taaksekin päin näen Jumalan ihmeen ja varjeluksen. Tiedän myös että voisi olla ollut paljon pahemminkin kohdallani ja – voi vielä ollakin, miksi siis en nyt kiittäisi?

Näen Suuren Jumalan. Jumalan joka puhui Jobille luomakuntansa kautta. Kaiken sen ihanan jonka Hän loi ja mekin päivittäin kohtaamme luonnossa, jos meillä on kyky nähdä ja kuulla. Nyt jo linnutkin laulavat!

Jumala on suuri ja käsittämätön, mutta ei piilossa. Sanotaan että Hän on salattu? En oikein tiedä mitä se tarkoittaa, onhan Hän ilmaissut itsensä ihmisille aikojen alusta lähtien ja ilmaisee jatkossakin jos ihminen vain ottaa vastaan. Meillekin kaikille voi tapahtua sama ihme joka Jobillekin kun hän sanoo vain korvakuulolta Jumalasta kuulleensa, mutta kaikessa kokemassaan nyt saaneensa Hänet nähdä.

Olen edelleen sitä mieltä että kaikki mikä meitä kohtaa on Jumalan tiedossa ja hallinnassa. Jumala on uskollinen, oikeudenmukainen ja ikuinen. Hän on Valo pimeydessä jolloin pimeyskään ei enää ole pimeää. Hänellä ovat vastaukset ja lohdutus silloinkin kun ihminen kärsii. Jumala antaa ihmiselle kyvyn ymmärrykseen, toden näkemiseen ja äänensä kuulemiseen.

Hän on myös syli, Hän on Isä, Hän ja Jeesus ovat yhtä. Kun Jeesus kärsi meidän edestämme se tapahtui rakkauden tähden, sen tähden että Jumala tiesi ihmisen lankeavan syntiin ja vetävän kärsimyksen päälleen ja koko luomakunnan päälle. Hän ymmärtää kivun ja itkun jopa hammasten kiristelynkin kunhan ihminen vaan on rehellisesti sitä mitä on.

Ihmisen ei tarvitse katkeroitua ja jäädä katkeruudessaan yksin ja hiljalleen tuhoutua. Jos, ja kun ihmiset tahtovat hyvää mutta siinä epäonnistuvat ja vain lisäävät kärsivän ahdistusta, meillä on tieto. Me emme elä enää vanhassa vaan uudessa liitossa, ja meillä on Sana. Raamatussa kehotetaan toistuvasti antamaan anteeksi ja pyytämään anteeksi. Jos sen teemme vilpittömin ja hoidetuin mielin me pääsemme vapaiksi.

Ja kuitenkin surulle on annettava tilaa, kysymyksille ja epätoivon purkauksillekin. Se kaikki on tarpeen sydämen rauhoittumiseksi ja ihmeellisen elämän Jumalan armon ja hyvyyden voiman avulla jatkumiseksi. Ollaan hiljaa suuren edessä, olkootpa se kärsimys tai Jumalan hyvyys.

”Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käsiin elämämme. Hän itse meille rauhan valmistaa.
Suo Herra, toivon kynttilöiden loistaa, tyyneksi, lämpimäksi liekki luo. Valaiset pimeän, voit pelot poistaa. Jää keskellemme, Kristus rauha tuo!

Heti kasteensa jälkeen, kun taivaat olivat auenneet ja Jeesus oli nähnyt Jumalan Hengen laskeutuvan päälleen kuin kyyhkynen, ja kuullut Jumalan äänen vei Henki hänet autiomaahan. Hän paastosi 40 päivää ja yötä ja hänen tuli nälkä. Silloin kiusaajan sallittiin tulla hänen luokseen sanoen:” Jos, olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi”. Jeesus vastasi:” On kirjoitettu: ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.”

Sitten paholainen vei Jeesuksen pyhään kaupunkiin ja asetti hänet temppelin harjalle sanoen:” Jos, olet Jumalan Poika, niin heittäydy alas, sillä on kirjoitettu: Hän antaa enkeleilleen käskyn sinusta ja He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaisi jalkaasi kiveen.” Jeesus vastasi:” On myös kirjoitettu Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi.”

Vielä paholainen vei Jeesuksen hyvin korkealle vuorelle, näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston sanoen:” Tämän Kaiken minä annan sinulle, jos heittäydyt maahan ja kumarrat minua.” Silloin Jeesus sanoi hänelle:” Mene pois Saatana, sillä on kirjoitettu: Herraa sinun Jumalaasi, sinun tulee kumartaa ja vain häntä palvella.” Tämän jälkeen Paholainen jätti Jeesuksen ja enkelit tulivat Jeesusta palvelemaan. (Matt.4: 1-11)

Tuntuu käsittämättömältä että Jeesuksen piti tulla kiusatuksi, mutta olen jostain lukenut, tai kuullut, että tämän kiusauksen yksi merkitys olisi että se valmisti Jeesusta tuleviin paljon rankempiin kiusauksiin. Ajattelen tässä niitä kiusoja joita hän joutui kokemaan ennen ristiin naulitsemistaan ja sen aikana. Mutta ajattelen myös että tämäkin kertomus on tarpeen myös meille ihmisille, niin kuin kaikki mitkä Raamatussa ovat.

Paholainen on ovelista ovelin, hän on murhaaja ja valheen isä. Hänessä on pelkkää pimeyttä, mutta se on niin taidollisten naamioiden takana että me ihmiset olemme vaarassa langeta Paholaisen eksyttäviin juoniin. Kuinkahan monta ns. suurta Jumalan miestä, tai jopa naistakin, on sortunut oman maineensa ja loistonsa pettämänä? Kauheinta siinä on että he uskovat itsestään liikoja ja lupaavat sellaista johon heillä ei ole valtuuksia.

Paholainen kääntää valkeuden pimeydeksi ja päinvastoin. Hän lupaa paljon, mutta ei kerro mikä on lupausten seuraus. Ihmiset himoitsevat valtaa ja kunniaa, tämän maailman loistoa ja mainetta, ovat sen eteen tekemässä kaikkensa kun ovat oikein eksyneet pois totuudesta ja valosta. Jeesus ei kuollut tämän maailman loiston ja vallan tähden vaan sen tuskan, hädän ja toivottomuuden tähden jonka syntiinlankeemus aikaan sai.

Mitä syvemmin ihminen kiinnittyy Jeesukseen ja totisemmin tahtoo Hänen seurassaan kulkea, sitä ovelammaksi Paholainen käy. Tyttäreni on äärimmäisen lahjakas ja myös ulkonäöltään päitä kääntävä. Hän eli lapsen uskossaan täyttä elämää lähes aikuisuuteen asti, mutta raskaiden kokemusten myötä ajautui ”maailmaan”. Vietti siellä aikansa mutta Suuri Jumala kutsui voimallisesti takaisin. Tänä päivänä hän on kokonaisvaltaisesti sitoutunut palvelemaan Jumalaa. Jeesus on hänen elämänsä ehdottomasti tärkein ja kallein asia. Jeesus yksin.

Miksi kerron? Siksi että mitä syvemmin ja tiiviimmin hän on kiinni Isässä, Pojassa ja Pyhässä Hengessä, sitä houkuttelevimpia tarjouksia hänelle satelee. Kaikilta mahdollisilta tahoilta. Ellei hänellä olisi kokemuksia Paholaisen valheellisista tarjouksista, vastakohtanaan Jumalan pettämättömät ja suurenmoiset lupaukset, sitä suurempi olisi vaara.

Näyttää siltä että tuo uskon ehdottomuus on sitä luokkaa että se saa Paholaisen intensiivisesti miettimään niitä heikompiin kohtiin osuvia kiusoja.  Toisaalta ne tulevat myös, ikään kuin hyvissä asioissa, houkuttelevina tarjolle. On aivan uskomatonta seurata tätä näytelmää. Mutta helppoa se ei ole, kyllä siinä saa totisesti olla kasvokkain Herransa kanssa, rukoilla tutkia sanaa ja kysellä Tietä.

On olemassa kahdenlaisia kruunuja. Orjantappurakruunu ja se toinen. Se, jollaisia maalliset kuninkaat omistavat, kultaa ja jalokiviä. Näitä kruunuja tavoittelevat myös ihmiset ollessaan maailman maineen ja kunnian perään. Ihmettelemme tätä. Olemme niin sisäistäneet Paavalin kokemukset omassa elämässämme että ne lohduttavat ja rohkaisevat, tekevät jopa jotkin asiat itsestään selviksi.

Siksi me emme vaihtaisi Jumalan armoa tämän maailman loistoon vaan toistamme Paavalin tavoin:
” Mutta mikä minulle oli (olisi) voitto, sen olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Niinpä minä luen kaiken tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken ja pidän sen roskana, että voittaisin omakseni Kristuksen. Ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, joka tulee laista, vaan sen joka tulee uskosta Kristukseen, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella. (Fil. 3:7-9 ja 10-14)

Me emme tietenkään millään tasolla voi verrata itseämme Paavaliin, me olemme vain tavallisia ihmisiä, mutta omassa vähäpätöisyydessämme kuitenkin Jumalalle yhtä kalliita kuin kuka tahansa muukin.

Tiedämme myös että kerran vaihtuvat kruunut! Se joukko joka sortui Paholaisen tarjoamaan maaliseen maineeseen ja loistoon, ihmisten palvontaan Jumalan sijasta, tulee puetuksi siihen kruunuun jolla he pukivat kuninkaiden Kuninkaan. Mutta kuninkaiden Kuninkaalla tulee olemaan kaikkia kruunuja loisteliain kruunu ja ehkä me saamme uskoa ilmestyskirjan sanaan:

”Koska olet noudattanut minun kestävyyteen kehottavaan sanaani, niin minäkin varjelen sinut koetuksen hetkestä, joka on tulossa koko maailmaan koettelemaan niitä, jotka asuvat maan päällä. Minä tulen pian. Pidä kiinni siitä mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi kruunuasi”! /ilm. 3:10-11 ja 7-13. Joten:

”Onpa taivaassa tarjona lapsillekin, jotka Jeesusta rakastavat, kultakruunut ja valkeat vaattehetkin, harput joilla he soittelevat.
Osa autuas on, osa autuas on, ilo lasten on lausumaton. kerran taivahassa, kotikaupungissa osa autuas lapsilla on”!

Tämä elämä rikkoo ihmistä. Joudumme usein kantamaan erinäisiä saamiamme haavoja jotka saattavat huonoissa olosuhteissa nousta pintaan meitä ahdistaen. – Siitäkin huolimatta että uskomme Kaikkivaltiaaseen Jumalaan, Isään, jonka armosta olemme saaneet anteeksiannon omista synneistämme, ja siinä samassa armon hengessä pystyneet antamaan anteeksi niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Ihminen voi tuntea ettei ole tarpeeksi hyvä sellaisena kuin on ja saattaa ruveta yrittämään olla jotain muuta ja hukkaa itsensä. Sen sijaan että antaisi Jumalan Kirkkauden säteilyn ja ainoan tosi Valon, Jeesuksen Kristuksen, valaista sisimpänsä todellisuuden ja muuttuisi, mielensä uudistumisen kautta, nöyräksi tuossa ihmeellisessä valossa. Jeesuksen Kristuksen sisäinen tunteminen on Ainoa Oikea Tie itsensä tuntemiseen ja kaiken muunkin todeksi näkemiseen.

Minä olen kokenut kipeäksi asiaksi sen ettei minua ole kutsuttu nimelläni. Minulla ei ikään kuin olisi ollutkaan sitä nimeä jonka olen saanut kasteeni yhteydessä. Lapsuuskodissani, kun olin ainoa tyttö meidän viidestä lapsesta, minua myös nimitettiin tytöksi. Entinen aviomieheni ei koskaan kutsunut minua nimelläni ja nyt on ollut avustaja joka ei vielä kertaakaan ole puolentoista vuoden aikana kutsunut minua Tuulikiksi.

Kysynet mikä on ongelmasi, jos se on noin vähäinen?

Minulla ei ole ollut kotia, tai siis on, mutta olen suurimman osan elämääni elänyt muitten kodeissa tai erilaisissa laitoksissa. Olen sitä ikäluokkaa jolle vammaisuus aiheutti tuon. Siksi minä tahtoisin olla minä, nimelläni. Nuorempana kirjoitin runoja ja yhtenä aiheena oli tämä nimettömyys.

Tänä aamuna heräsin ihanaan hengelliseen lauluun, ja kun niin käy, tiedän että minulle tulee jonkinlainen viesti/sanoma. En useinkaan saa sitä niin valmiina ettei siihen tulisi omaakin ns. astian makua kun sen tuon julki. Pyrin kuitenkin olemaan uskollinen Hänelle, johon uskon, ja täyttämään sen vaatimattoman tehtävän, jonka uskon Häneltä saaneeni. En voisi mennä Hänen kasvojensa eteen jos niin väheksyisin itseäni että hautaisin leiviskäni maahan.

Siksipä hain jälleen Raamattuni rakkaimpia kohtia, jotka usein löytyvät VT:n puolelta. Rakastan eniten ehkä Jesaja profeettaa ja psalmeja. Uudessa testamentissa kaikki on yhtä hyvää, paitsi Jeesus joka on paras! Mutta UT. on kirjoitettu Pyhän Hengen vaikutuksen jo ollessa lähetettynä maan päälle. Ei niin ettei Hän olisi jo VT.a, mutta toisella tavalla.

Jesaja 43:1-3 ” Ja nyt – näin sanoo Herra, joka sinut loi, Jaakob (sinä ja minä) joka sinut muovasi  Israel (sinä ja minä) – Älä pelkää. MINÄ OLEN, lunastanut sinut. MINÄ OLEN sinut nimeltä kutsunut. Sinä olet minun. Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi, kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa, kun astut tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta. MINÄ, Herra, olen sinun Jumalasi. Minä Israelin Pyhä, olen sinun pelastajasi….. (jae 4)  – Koska olet arvokas minun silmissäni, koska olet Kallis ja Rakas….
(jes.54:4,6,10-17 jos jaksat jatkaa)

Samaan sarjaan löytyy myös paljon  psalmeja. Laitan tähän vaikkapa psalmin joka aina koskettaa se on 22 kaikki löytävät siitä Jeesuksen mutta siihen voi samaistua, kuten kaikkeen mitä Raamatusta löytyy. Raamattu on Jumalan kirja Hänestä itsestään, Pojastaan, joka on yhtä Isän kanssa, Pyhästä Hengestä joka asettuu ihmiseen asumaan uudesti syntymisen kautta –  ja ihmisistä ihmisille.

Ps.22:11.” Syntymästäni saakka olen ollut sinun varassasi, sinä olet Jumalani ensi hetkestä alkaen. (22) Älä ole kaukana nyt, kun hätä on lähellä eikä kukaan minua auta. (25) Ei Hän halveksinut heikkoa eikä karttanut kurjaa, ei kääntänyt pois kasvojaan vaan kuuli, kun huusin.”
– Ja mitä tästä seuraa! Jakeet psalmin loppuun ovat riemulliset (26-32) En osaa kirjoittaa lyhyen ytimekkäästi, joten vielä yksi raamatunkohta UT:a Joh.16:1733 korostan jakeita 25,27 ja 33. Ja sitten osia siitä laulusta joka aamulla virvoitti mieleni, kirkasti ajatukseni ja tuli riemuksi hengelleni.

”En mä aarteita etsi enkä onnea maan, mutta Jeesuksen löytää on mun toivoni vaan. Elon kirjassa ovat nimet lastesi Sun. Sano Jeesus, oi, siellä nimi onko myös mun. Nimet autuaitten ovat kirjassa Sun. Sano Jeesus, oi, siellä Nimi onko myös mun!

Minä muistelen Herran pyhää kaupunkia, joka ylhäällä hohtaa taivaan kirkkautta. Sinne synti ei pääse, yksin autuaat vaan. Minä sielläkö kerran myöskin kulkea saan? Nimet autuaitten ovat kirjassa Sun. Sano Jeesus, Oi, siellä nimi onko myös mun!

Kyllä! Eivätkä ainoastaan nämä maalliset nimemme ole Hänen tiedossaan ja kirjoissaan, vaan se uusikin nimi jonka siellä saamme, eikä siinä nimessä ole mitään painolastia eikä murheen häivää! Se nimi on ainutlaatuinen ja jokaiselle aivan oma! ”Enkö Herraa, Jumalaani, riemuvirsin kiittäisi!”

Ystäväni, ole siunattu Herramme Jeesuksen nimessä ja Pyhässä Hengessä, joka sinussa asuu!

Luovana ihmisenä minun on pakko todeta tunne elämäni olevan, vähintäänkin, vilkkaasti ailahteleva. Se tuottaa sekä itselleni että läheisilleni aika ajoin hankaluutta. Mutta on siinä omat hyvätkin puolensa, oikeastaan ehkä enemmänkin hyvää kuin huonoa, varsinkin jos ei ole minä.

Viisi viimeistä vuotta on ollut melko hiljaista elämää, ehkä tapahtuma köyhääkin nykyisistä olosuhteistani riippuen. Tosin kun sanon tämän, mieleeni tulee maailman kuulu Corrie Ten Boom. Nainen joka ryhtyi Hollannissa pelastamaan Hitlerin vainoamia juutalaisia ja joutui lopulta itsekin keskitysleirille, kuten hänen sisarensakin. Corrie säilyi hengissä mutta sisar kuoli. Corriesta tuli sitten monialaisesti Jumalan hyvyyden todistaja. Hänen ensimmäisestä kirjastaan ”Kätköpaikka” tehtiin myös elokuva. Corrie kuitenkin eli viimeiset viisi vuotta elämästään halvaantuneena ja menettäneenä puhekykynsä.

Siihen verrattuna minulla ei ole mitään valittamista. Vaikka välillä koenkin vain olevani, en eläväni. Etenkin talviaika koettelee. Avustajani on tähän vuodenaikaan minulla n. 5 tuntia arkisin ja lopun aikaa olen itsekseni. Mutta tästäkin kyllä, parhaimpina päiviä, löytyy omat hyvät puolensa.

Tuo arjesta, josta Laakson Tapio kirjoitti blogissaan ettei juurikaan kukaan meistä kirjoittele ja kuitenkin myös meillä uskovilla, on se arki samanlaista kuin ihmisillä yleensäkin. Annammeko me siis väärää kuvaa omasta uskossa elämisestämme jos ylistämme Jumalaa ja kirjoitamme (puhumme) vain ilosta, riemusta, rakkaudesta ja armosta.?

No, alussa Jumala loi taivaan ja maan, ja sitten kaiken muun, myös ihmisen todeten 1Moos.2:18 ”Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen”. Tämän sanottuaan hän loi miehelle naisen. Ihmisen ei ole hyvä olla yksin, mutta ei aina kaksinkaan. Sillä kaksin yksin on pahempi kuin yksin yksin. Näin olen kokenut.

Ihmiset voivat todella syvästi haavoittaa toisiaan, jopa tappaa toisensa. Jos ei fyysisesti, niin ainakin henkisesti ellei mitään muutosta tapahdu toisilleen sopimattomien ihmisten kesken, lähinnä nyt siis aviopuolisoiden. Tämä ei kuitenkaan ole aiheeni, sillä kaikkein kauhein asia millä voidaan Jumalan luomaa järjestystä rikkoa, on viha ja hylkääminen. Hylkääminen voi tapahtua monella tavalla. Esimerkiksi niin että mitätöi toista. Ei anna ihmisarvoa, ei puhuttele nimellä edes.

Yksinäisyys ei siis aina ole kahle ja vankila, van se voi jopa tuoda vapauden. Vapauden olla aidosti sitä mitä on. Olla Jumalan lapsi, saada rakentua Jumalan lasten yhteydestä. Saada rohkaisua yhteisestä uskosta, rukouksista, Raamattupiireistä jne. Vain se joka on vuosikymmenet ollut vankina omassa kodissaan ja vain salaa voinut kohdata Herraansa, voi kokea sen suunnattoman riemun ja ilon, jonka yhteys toisiin kristittyihin tuo aina tullessaan.  Juuri näin sain minä kokea tänään.

Silti nekin jotka uskovat ovat vain ihmisiä, mutta ehkä meissä kuitenkin vaikuttaa Jumalan ihana Pyhä Henki joka auttaa meitä heikkouksissamme ja vajavuuksissamme. Koska ”Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti”! (Hebr.13:8)  Jumala on ikuisesti ja Hän on uskollinen. Kuinka ihania ovatkaan Jumalan sanat, kuinka ihana Hän on kaikissa lupauksissaan. Olen itkuiikka ja nyt minua taas itkettää Kun ajattelen kaikkea sitä mitä Raamatussa on meille kerrottu Jumalasta, Isästä, Pojasta Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä.

On suurta armoa ja rakkautta että saamme tätä Jumalan Sanan leipää jakaa keskenämme ja elää siitä rakentuen. Otetaanpa vaikka 2 Tim.2:11-13 joka kuuluu näin. ”Tämä sana on varma. – Jos olemme hänen kanssaan kuolleet, saamme hänen kanssaan myös elää. Jos kestämme lujina, saamme myös hallita hänen kanssaan. Jos kiellämme hänet, myös hän on kieltävä meidät. (Mutta) Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää.”

Jumala on uskollinen. Tuo uskollisuus on niin ylimaallista käsittää että sen kai kaikessa täyteydessään ymmärtää vasta Hänen Valtakunnassaan. Kuitenkin niinä parhaina hetkinä jolloin on kaikkein lähimpänä Jumalaa tuo Jumalan uskollisuuteen luottaminen vapauttaa pelosta ja yrittämisestä. Ihmisinä me herkästi ryhdymme yrittämään, jopa niin että itse aiheutamme itsellemme kuormaa ja turhaa kipua. Voisi ajatella että juuri levosta käsin Jumala, Luojamme, tahtoisi meidän nauttivan Jumalan lapsena olosta. Ja tosi on, kun ihmistä rakastetaan ehdottomasti ja hän sen saa tuntea ja aina vaan enenevästi ymmärtää, hän ihminen,  vapaasta tahdostaan elää Jumalan tahdon mukaan. Ei siis pakosta tai lain vuoksi vaan vastarakkaudesta.

Kun Jumala on kaikkensa antanut meidän puolestamme ja hyväksemme niin emmekö mekin osoittaisi ystävällisyyttä ja lempeyttä toisillemme ja erityisesti niille jotka ovat meidän sisariamme ja veljiämme Herrassa. Emmekö tahtoisi muistaa Herramme ja veljemme Jeesuksen rukousta ”että he yhtä olisivat”. Tänään minulla on niin hyvä olla, niin hyvä mieli, sain niin paljon hyvyyttä osakseni tänään meidän Kyläkirkossamme. Aivan odottamatonta hyvyyttä. Jumala antoi lahjojaan. Hän on ihmeellinen! Kiitos ystävät, kiitos Jeesus!

”Uskollisuutesi suuri on Herra, ei vaihteen varjoa luonasi Sun. Iäti kestävä perustus varma, on Sinun armosi, Herrani mun. Suuri on Herrani, uskollisuutesi. Aamuisin uusi Sun armosi on. Mitä mä tarvitsen, Sulta ain saan sen. Uskollisuutesi on loputon…”

Minä ihailen ja kunnioitan presidentti Sauli Niinistöä. Olen tänäänkin kahteen kertaan kuunnellut ja katsellut hänen uudenvuoden puheensa. Jonka päätteeksi hän rohkeasti ja suoraselkäisesti toivottaa meille kaikille Jumalan siunausta!

Olen saanut hänestä, ihmisenä, sellaisen käsityksen että hän elää niin kuin opettaa. Sen lisäksi hän puhuu niin yksinkertaisen selkeästi ja todesti että uskoisin kaikkien nämä puheet ymmärtävän. Hänellä on lahja lähestyä ihmistä ja silti säilyttää asemansa kunnioitus. Ehkäpä se juuri siinä onkin, hän on ihminen. Ihminen johon sopii myös yhtenä ulottuvuutena hengellisyys. Voisiko paremmin olla?

Mennyt vuosi on ollut yllättävä kaikkine  uusine ilmiöineen. Henkilökohtaisestikin on ollut ehkä enemmän murheita, surua ja huoliakin kuin aikaisemmin, vai kasaantuivatko ne vaan? Kuolemaa on ollut, sairautta, ihmissuhdekriisejä jne.

Jos jotain hyvää vielä presidentistämme, niin vaikka hän myöntää rehellisesti kohdatut ongelmakohdatkin, hän korostaa myös asennetta näkemään menneissä tapahtumissa myös hyvät puolet itse kunkin kohdallaan ja maailman laajuisestikin.

Erityisesti minua kuitenkin kosketti kun hän korosti tietynlaista tasapuolisuutta suhteessa köyhyyteen ja rikkauteen siis aineellisesti. Sanoen jotenkin näin:” Suurimman edun saivat ne, joilla jo ennestäänkin oli suurimmat edut” ja niin ei olisi oikeudenmukaista (oma lisäykseni). Tässä hän puhui minun mielestäni lähimmäisyydestä ja aivan oikein.

Uskokaa tai älkää, mutta tämä, ja omatkin kokemukseni, johdatti minut lukemaan Paavalin kirjettä filippiläisille, tarkemmin sen neljättä lukua.

Lainaan Uuras Saarnivaaran käännöstä.
Ensiksikin viidennestä jakeesta lähtien:” Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä”!

6s ja 7s jae neljättä lukua on otsikoitu ”Murheet ja Jumalan rauha”. Joista 6s alkaa tavallisen ihmisen kannalta aika vaativasti:” Älkää mistään murehtiko vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalan tietoon”. –  Minä en ole tuossa onnistunut ja kuitenkin tuon kehotuksen luvattu seuraus on sitä mitä eniten kaipaan, tässä levottomassa ja turvattomassa maailmassa:” Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa”!

”Kilvoitus kaikkeen hyvään” jakeet 8-9 :” Vielä veljet: kaikki mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa.  – Tehkää sitä, mitä olette minulta oppineet, saaneet, kuulleet ja minussa nähneet, niin Rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.” Aika paljon sanottu ihminen Paavalilta, mutta ei yhtään liikaa. Hän jos kuka eli niin kuin opetti.  Ja minkä opetuksen ja esimerkin oli Jeesukselta itseltään saanut.

Ja kuitenkin, ehkä eniten tunnettu ja siteerattu sanonta on Paavalilla jakeissa 10-19. Jossa otsikko on: ”Kiitos avustuslahjasta”?!

Näissä jakeissa Paavali kirjoittaa ihastuneensa suuresti että hänestä oli vihdoinkin elvytty pitämään huolta aineellisestikin. Tosin hän toteaa että hakua olisi aiemminkin ollut, mutta ei tilaisuutta.? Kuinka on meidän laitamme, onko halua auttaa vaikka olisi tilaisuuskin? Paavali jatkaa sillä kaikkein tutuimmalla jakeella:” Ei niin, että puutteen vuoksi tämän sanon. Olen näet oppinut (oloihini tyytymään) tyytymään siihen, mitä minulla on. Osaan elää niukkuudessa, osaan elää myös runsaudessa. Kaikkeen ja kaikenlaisiin oloihin olen tottunut, sekä olemaan ravittuna että nälkäisenä, elämään sekä runsaudessa että puutteessa. Minä voin kaiken hänessä, joka minua vahvistaa.”

– En voisi toivoa mitään enempää kuin että tuon kaiken oppisin. En silti kestäisi sitä koulua jonka Paavali joutui läpikäymään.

Paavali antaa hyvää palautetta filippiläisille siitäkin että olivat ottaneet osaa hänen ahdinkoonsa. Kiittää filippiläisten seurakuntaa alkuajoistaan jolloin he kävivät Paavalin kanssa tiliyhteyteen annetuista ja saaduista varoista. Paavali toteaa saaneensa kaikkea tarvitsemaansa jopa runsaasti ja sanoo sen olevan ”suloinen tuoksu” ja Jumalalle mieluinen uhri.

Muistamme muualtakin kuinka suuren arvon saa sellainen joka ei ajattele itseään ja omia tarpeitaan aina ensimmäisenä vaan pystyy antamaan vähästäänkin tai vaikka kaiken jos Herra tarvitsee. Mutta on niinkin että juuri ne joilla ei olisi aineellista rikkautta saattavat helpommin antaa toiselle tarvitsevalle kuin ne joilla paljon on. En sano tätä yleistäen ollenkaan. Tämän ratkaisee sydämen tila ja rakkaus Jumalaa ja kärsiviä lähimmäisiä kohtaan.

Niin kuin kaikessa ja aina, Paavali kiinnittää sekä omansa että ohjaa meitäkin kautta aikojen, kohottamaan katseemme Kristukseen jotta saisimme oikean ja oikeamielisen suhteen itseemme ja lähimmäisiimme Kristuksesta käsin. Ajalliset ovat ajallisia, joskin tärkeitä ja täysin välttämättömiäkin, mutta kaiken päämäärä on iankaikkisuus ja Jumalan Valtakunta. Kaiken minkä teemme tulisi tapahtua niin ettemme mistään kerskaisi, emme ylpistyisi emmekä pitäisi itseämme sen parempina kuin muita vaan muistaisimme osamme ”ansiottomina palvelijoina”, mutta niin että se tulisi totuuden ja aitouden kautta.  Oikealla asenteella ja terveellä nöyryydellä jossa kunnioitamme Pyhää Jumalaa ja jonka aikaan saa meissä asuva Pyhä Henki.

Lopuksi Paavali lupaa:” Jumalani on rikkautensa mukaisesti täyttävä kaikki teidän tarpeenne kirkkaudessa, Kristuksessa Jeesuksessa. Jumalallemme ja Isällemme kunnia aina ja ikuisesti! Aamen.  – Huomaa kirkkaudessa! Ei välttämättä tässä ajassa niin kuin nyt on monen mielestä tapahduttava.

En voi olla tässä yhteydessä kertomatta seurakuntaneuvos Valtter Luodon kirjoittamasta uudesta 500 sivuisesta kirjasta jonka nimi on ”Job, kärsivä hurskas”. Sen minkä olen siitä kuullut, en vielä lukenut, uskallan sanoa että tervettä oppia.

fil.4: 23:”Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon henkenne kanssa/ (teidän kansanne)”!