Aamulla varhain sain kuunnella, henkeni korvin, ihanaa puhetta. Se insipiroi ja tarkoitukseni oli mahdollisimman pian saamani tekstit kirjoittaa, mutta tulikin muuta. Sillä aikaa tapahtui täälläkin. Tekstini on ikäänkuin tullut jo toisten kautta, mutta voinen yrittää jotain.
Mietin ihmistä?( kirjoitan vaikkapa minä muodossa) Miksi on niin vaikeaa ymmärtää Jumalan ehdotonta rakkautta lastaan kohtaan. Miksi en jaksa uskoa että minun ei tarvitse tuntea Jumalan lapsena huolta eikä murhetta omasta huonoudestani ja inhimillisyydestäni. Tietäähän minun Luojani, mitä tekoa olen ja siksi Hän on minut omakseen ottanutkin ja lunastanut. Olen kuninkaan lapsi, en vähempää. Minut on vapautettu katselemasta luonnollista minääni joka, syntiinlankeemuksen seurauksena, minussa on ilman Taivaallisen Isäni asiaan puuttumista Jeesuksen Kristuksen kautta.
Vuosikymmeniä sitten jo tiesin vastauksen kysymykseen mikä on elämän tarkoitus ja mitä Onni on. Olin oppinut että elämän tarkoitus on tulla tuntemaan Jumala ja Onni on olla ja elää häntä lähellä. Tämä tosiasia ei ole miksikään muuttunut. Tässä on rakkauden ja vapauden avaimet. Tässä kaikki mitä tarvitaan elämän sujumiseen oman itsen ja lähimmäisteni kanssa. Kun muistan olevani armahdettu ja yläpuolella niiden puutteiden ja heikkouksien joita arjessani koen, olen vapaa. Vapaa katsomasta itseeni väheksyen, rakastamaan ja armahtamaan itseäni Jumalan rakkauden kohteena, ja siitä ilosta myös lähimmäistäni. Ei helppoa mutta Taivaallisen Kirkkauden Jeesuksen valossa ja avulla mahdollista.
Näin tänä aamuna myös henkeni silmin koko elämän kaareni. Kuinka olin varma ja tosissani lapsen uskossani, jopa niin että sitä ihmeteltiin. Rippikoululeirillä ohjaajat puhuivat vahvuudestani uskossa ja konfirmaatiossa lupauduin koko sydämestäni olemaan Jeesuksen oma ja seuraamaan häntä. En tietenkään muista miten se kysyttiin, mutta tiedän vastanneeni ”tahdon”. Sitten tulivat nuoruuden ja varhaisaikuisuuden hapuilevat vuodet ja oman itseni uudenlainen etsintä. Niitä vuosia en tahdo muistaa, mutta muistan kuitenkin ja häpeän. Jumala tiesi kuitenkin jotain mitä en itse tiennyt. Hän joka oli lapsesta asti ollut uskollinen seuralaiseni ja varjelijani, ei ollut koskaan minua jättänyt. Hän kulki mukanani ja eräänä päivänä, elämäni kaaoksessa, Hän kutsui uudelleen ja minä vastasin. Näen kuinka Herra on ollut kaikessa mukanani suojellen ja varjellen ettei mitään pahempaa, kuin tapahtui, päässyt tapahtumaan. Palatessani tein kertakaikkisen täyskäännöksen ja siitä oli seuraamuksensa..
Silti en ole, kovankaan edessä, kieltänyt Herraani. Tiedän mikä on elämäni tarkoitus ja mikä on lopullinen onneni. Tuli, mitä tuli, ja niin kuin on tullutkin, voin sanoa Jobin tavoin”: korvakuulolta olin sinusta kuullut, mutta nyt silmäni ovat sinut nähneet… ja minä tiedän lunastajani elävän ja viimeisenä Hän on seisova multien päällä”. Jokainen rakastaa omaa kertomustaan siitä kuinka on tullut Jeesuksen kohtaamaan, niin minäkin. Sydämeni hartain halu on kertoa ilosanomaa, niin että mahdollisimman moni sen kuulisi ja uskoisi että Pyhän Jumalan tunteminen on sekä elämän että kuoleman kysymys, mutta myös voimaksi ja iloksi tälle maanpäälliselle taipaleelle kohti iankaikkista kotia.
Pitkästi tekstiä, kyllä. Silti vielä rakkaasta psalmista 30. ” Minä ylistän sinua, Herra, sillä sinä pelastit minut etkä sallinut viholliseni minusta iloita.3. Herra, minun Jumalani, sinua minä huusin, ja sinä paransit minut, 4. Herra sinä nostit minun sieluni tuonelasta, sinä herätit minut henkiin hautaan vaipuvien joukosta. 5 Veisatkaa kiitosta Herralle, te Hänen hurskaansa, ylistäkää hänen Pyhää nimeänsä. 6 Sillä silmänräpäyksen kestää hänen vihansa, eliniän hänen armonsa: ehtoolla on itku vieraana, mutta aamulla ilo. 7 Minä sanoin menestykseni päivinä:” En minä ikinä horju”.8 Herra sinä armossasi vahvistit minun vuoreni. Mutta kun sinä kätkit kasvosi, minä pelästyin. 9 Sinua Herra, minä huusin ja Herraa minä rukoilin: 10″Mitä etua on minun verestäni, jos minä hautaan vaivun? Ylistääkö tomu sinua, julistaako se sinun uskollisuuttasi? 11. Kuule, Herra, ja armahda minua, Herra, ole minun auttajani”
12 Sinä m u u t i t minun m u r h e e n i ilokarkeloksi, Sinä riisuit minun s u r u p u k u n i ja vyötit minut r i e m u l l a,
13. että minun sieluni veisaisi sinulle kiitosta, eikä vaikenisi. Herra, m i n u n Jumalani, Sinua minä ylistän i a n k a i k k i s e s t i!
Ja vielä, koska sydämen kyllyydestä suu puhuu! Isäni siunaustolaisuudessa pidin puheen ja siinä oli myös tämä Fransiscus Assisilaisen rukous:
Vapahtajani tee minusta rauhasi välikappale niin että sinne missä on vihaa toisin rakkauden, missä loukkausta, toisin anteeksi annon, missä epäsopua, loisin yksimielisyyden, missä erehdystä, osoittaisin totuuden, missä epäilystä, auttaisin uskoon, missä epätoivoa, nostaisin luottamukseen, missä pimeyttä, loisin sinun valoasi, missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen. Niin että, Oi Mestari, en yrittäisi niin paljon etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita, haken ymmärrystä, kuin ymmärtää toisia, pyytää rakkautta, kuin rakastaa muita.
Sillä antaessaan saa, kadottaessaan löytää, unohtaessaan saa anteeksi. Kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.
Minusta tämä kaunis rukous sopisi olemaan blogitaivaallakin loistamassa ja tietä näyttämässä, meille täällä tähtenä maata kiertäessämme?! 😉 Vai voisiko?
Blogitaivas 