Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


4 kommenttia

Jeesuksen kanssa kahvilassa

WP_20140412_002

– Minä tarvitsisin ystäviä. Muuten muutun lopullisesti erakoksi, murehtii ystävä. Kahvilassa, kuinkas muuten.
Katson häneen. Kaveri on tosissaan. Huolissaan.
– Otan rukouslistalle, älä murehdi.

Toisinaan sydämeen tulee suuri varmuus: Tämä homma hoituu rukoilemalla. Siihen saattaa muutama kuukausi mennä, mutta varma on aina varma. Se on mysteeri. Kun uskonikaan ei ole kovin suuri.

Markku Sarento puhui sunnuntaina Liedossa suhteestaan rukoukseen. Ennen hän ajatteli, että rukous toimii vähän niin kuin limsa-automaatti. Kolikko sisään ja painallus napista. Vastaus kolahtaa jos kolahtaa, joskus jopa sen makuinen kuin tilasi. Nyttemmin Markun ajatukset rukouksesta kuulemma ovat vähän kehittyneet.

Itse sorrun toisinaan ajattelemaan, että rukous on kuin pankkikortti. Vastaus tulee, jos tilillä on katetta. Toinen versio rukouksesta, johon voisin langeta, olisi ehkä luottokorttirukous. Rukoile nyt, lasku tulee aikanaan.

Viime aikoina olen huomannut, että rukous toimii toisin. Rukous vain toimii. Riippumatta sattuuko uskoni juuri olemaan kuivettuneen mustapippurin kokoinen vai kuin mehukas appelsiini. Rukous vain toimii. Toisinaan.

Aina se ei toimi. Vaikka kuinka rukoiltiin, potilas menehtyi. Vaikka kuinka rukoiltiin, kaveri on vielä työttömänä. Se on mystistä.

Sekoittelen rooibospussia teelasissa. Mietin, ajatteleeko ystäväni, että suhtaudun hänen ongelmaansa liian kevyesti. ”Just a moment, hoituu kyllä.” No, juttelemme murheesta laajemminkin. Kahvilavertaistuki tuntuu olevan päivän sana. Keltainen bussi lähtee pysäkiltä ikkunan takana.

Minun rukouslistallani on muutamia asioita. Ei monta. Olen viime viikkoina pohtinut tuota varmuuden aspektia. Mistä johtuu, että toisten rukousaiheiden kanssa varmuus puuttuu. Toisten aiheiden kanssa taas uskaltaa sanoa, että älä murehdi, asiasi on vireillä. Sellaisia aiheita ottaa mielellään kannettavakseen.

Olen oikein iloinen, kun saan rukoilla jollekin seurakuntayhteyttä tai ystäviä. Voisiko olla niin, että joillakin ihmisillä on vaikka sairaiden puolesta rukoilemisen armolahja. Minun lahjani olisi sosiaalisten suhteiden puolesta rukoileminen.

Jeesus yllytti pyytämään asioita: ”mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa”. Toisessa kohdassa hän vielä kehottaa rukoilijaa uskomaan jo asian saaneensa. Ihan noin helpolta homma ei käytännössä kuitenkaan tunnu.

Pikemminkin tähän tuntuu olevan sovellettavissa toinen kohta. Siteeraan sitä vähän pidemmästi: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.  Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”

Minusta tuntuu, että ”minun luokseni tulemista” on nykymaailmassa juuri vaikka kahvilassa keskustelu. Missä kaksi tai kolme ovat koolla hänen nimessään, hän on mukana.

Eihän me kahvilassa istuttu minkään uskonnollisen kaavan mukaisesti. Juteltiin siinä vain ja viskeltiin kuormistamme kiviä kahvilan lattialle. Lupauksensa mukaan Jeesus istuskeli siinä ja kuunteli. Ja myös minä kuuntelin ystävääni. Mietin, että hänen asiansa otan mielelläni kevyeksi kantamukseksi.

Tämä blogi on käsitellyt lähinnä pyyntörukouksia. Ne mielletään usein kolikoiden pistämiseksi limsa-automaattiin tai luottokortin vinguttamisena. Kuitenkin pyyntörukouksetkin kääntyivät nyt Jumalan läsnäoloon, Jeesukseen kahvilan pöydässä.

Yksi kysymys tässä vielä jää auki. Miten rukous oikeasti toimii? Se on mystistä.