Psalmissa 16 jakeessa 6 sanotaan:” Ihana maa on tullut osakseni, kaunis perintö minulle annettu”. Tämä sanoma vastaa näkemystäni tästäkin, nyt juhlavuottaan aloittavasta isänmaastamme.
Ihana maa, kaunis perintö! Isien, isovanhempien ja äitien ansiosta, taistelujen ja työn tuloksena nyt meidän nautittavanamme sellaisena kuin se on. Kiitos menneille sukupolville.

Aikojen saatossa ei ikävä kyllä, ole osattu tätä kallista perintöä, aina, oikein viljellä ja varjella. On alkanut näyttää enenevästi unohtuvan se tosiasia ettei mikään ole onnistunut pelkin ihmisvoimin, vaan ”Hengellä Jumalan”! Saamme olla kiitollisia kaikista niistä jotka ovat aikojen saatossa rukoillen työtä tehneet.

Elämä jatkuu vaikka vuodet vaihtuvat. Ihmiset syntyvät ja kuolevat, itkevät ja iloitsevat ja kaikella on aikansa. Elämäntavat ja arvot muuttuvat, vanha väistyy uuden tieltä, on vain yksi joka pysyy muuttumattomana.
Jumalan Pyhä Sana. Kiitos Jumalalle.

Psalmi 16 on otsikoitu (v.-33) ”Herra on hurskaan ainoa turva”. Siinä Daavid laulaa:
”Varjele minua Jumala, sillä sinuun minä turvaan. Minä sanon Herralle”: Sinä Olet Minun Herrani, paitsi Sinua ei ole minulla mitään hyvää…Herra on minun pelto- ja malja osani; Sinä Hoidat minun arpani. Arpa lankesi minulle ihanasta maasta ja Kaunis on minun Perintöosani”!

Vaikka Jumalan sana on ”niin ja aamen” eli aina voimassa, ihminen on täällä ajassa loppuunsa asti vain ihminen. Tapahtuu asioita jotka saattavat suistaa uskovankin elämän hetkeksi pois sijoiltaan. Jumalan sallimatta ei kuitenkaan mitään tapahdu, vaikka, ihmisenä joutuisikin pimeyden enkelin rusikoimaksi. Omallakin kohdallani koin vastikään tällaista. Pari vuorokautta meni niin että olin aivan tolaltani ja ymmälläni tapahtumasta johon en saanut mitään tolkkua. Varsinkin yöt olivat yhtä avutonta taistelua ja rukousta että Jumala lähettäisi Valkeuden enkelin auttamaan minut vapaaksi tästä pimeydestä josta en mitään selvyyttä saa.

Ja sitten yht´äkkiä huomasin pimeyden väistyneen, kaikki oli kuin pois pyyhkäisty, vaikka en ymmärrystä asiaan saanutkaan. Tosin siinä auttoi myös rukoileva ystäväni, hengellinen sisareni jolle lopulta rohkenin avuttomuuteni uskoa. – Itselleni selitin että olin ollut jotenkin huoleton ja valvomaton. En ollut ruokkinut itseäni Jumalan sanalla, eikä minulla ollut sen tuomaa suojavarustusta. Olin laiminlyönyt todellisuuden ja rukoillut vain vähän.? Voi, kuitenkin, yhtä hyvin olla että kokemuksellani oli jokin toinenkin tarkoitus? Tällä hetkellä vain Jumala sen tietää.

Vaikka psalmi 16 kertookin ihanasta maasta, niin tiedämme ettei se kerro tästä, juhlavuottaan viettävästä kalliista ja rakkaasta Isänmaastamme, niin kiitollisia kuin Jumalalle tästäkin saamme olla. Psalmi kertoo siitä ikuisesta ihanasta maasta ja Valtakunnasta johon olemme matkalla. Sen ihanan maan ja Valtakunnan todellisuus tulisi olla aina päällimmäisenä mielessämme ja sydämissämme, sillä ”siellä missä on aarteesi on myös sydämesi”.

Ps.16, alkaen jakeesta 7:” Minä kiitän Herraa, joka on minua neuvonut, Yölläkin siihen minua sisimpäni kehottaa. Minä pidän Herran aina edessäni, kun Hän on oikealla puolellani en minä horju. Sen tähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni riemuitsee, ja myös minun ruumiini asuu turvassa. Sillä Sinä Et Hylkää minun sieluani tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa. Sinä Neuvot minulle Elämän Tien; ylenpalttisesti on iloa Sinun kasvojesi edessä, Ihanuutta Sinun oikeassa kädessäsi Iankaikkisesti!”

Isänmaallisia virsiäkin luin monta kiitollisin mielin ja vähän joitain hyräilinkin, mutta sitten! Mieleeni tulivat virren 461 sanat ja olen aina valmis kuuntelemaan sitä ääntä joka vahvimmin sisälläni vaikuttaa. Tämä virsi alkaa sanoin:

”Kiitä Herraa yö ja päivä, pimeys ja valokin! Aurinko ja kuu, myös kiitä, hän on tehnyt teidätkin.
Taivaan tähdet, hiljaisella matkallanne kiittäkää. Lähde, virta, meren laine, ylistykseen yhtykää.” –  ja loppuu 6 säkeistöön:
”Sieluni, nyt kiitä Herraa, lunastajaa luojaasi! Lapsekseen Hän sinut osti, orjuudesta vapaaksi.
Hän on aina auttajasi, armossaan vie autuuteen. Kiitä riemuiten siis Herraa nyt ja aikaan iäiseen”!

Jumala, Herramme, siunatkoon ja varjelkoon maatamme ja kansaamme ja koko maailmaa Hyvyyden voimallaan alkavanakin vuonna 2017!

Eilen illalla tulin lähteneeksi paikkaan johon en olisi lähtenyt jos olisin tiennyt kuinka vaikea se liikunnallisesti oli. Mutta tytär oli saanut kutsun erään ystävänsä pienimuotoiseen ensikonserttiin ja pyysi minut mukaan. Olin kuullut paljon tästä ystävästä ja hänen ystäväpiiristään. Tiesin tapaavani taustoiltaan vaikeissa olosuhteissa eläneitä ja eläviä ihmisiä.

Alkuun oli pieni esittelykierros jossa kukin sanoi nimensä ja mainitsi lyhyesti missä suhteessa oli illan solistiin. Ei sen enempää ja esitys alkoi. Kaunis aikuinen nainen alkoi laulaa, ensin hyvin jännittyneenä mutta vähitellen laulu laululta rentoutuen. Kun tiesin taustat olin hämmästynyt että laulut olivat parhaasta päästä hengellisiä joululauluja, näitä kaikkien tuntemia joissa lauletaan Jeesus lapsesta. Mitä pidemmälle ilta kului sen ihmeellisemmäksi ilmapiiri muuttui. Me olimme sekalainen ja rikkinäinen seurakunta, toisiimme ahtautuneina, pienehkössä tilassa.

Ennen kuin ohjelmassa tuli tauko olimme kaikki yhdessä laulaneet ”Maa on niin kaunis”. Olin katsellut seinällä olevaa maalausta. Siinä oli taivas meri ja maa. Loistavasti maalattuna. Kun lauloimme tuota laulua tunsin Pyhän. Siinä taulun alla oli joitain instrumentteja ja sen edessä minä henkeni silmin näin Lempeän Jeesuksen! Vasemmalla puolellaan istuivat lähimmät laulajan ystävät ja säestäjä, laulajan kanssa, oli Jeesuksen oikealla puolella. Minä Tunsin Pyhän! Tytär vierelläni kyynelehti.

Koin väkevästi olevani ”omieni parissa” vaikka tiesin ettei heistä kukaan ollut niin sanotusti uskossa. Melkeinpä päin vastoin, mukana oli myös eräs toinen pyörätuolilainen joka näki enkeleitä, oli siis näitä enkeli ihmisiä. Tiesin että näissä piireissä harrastettiin jotain sellaista mikä ei ollut tervettä Jumalan Sanan mukaista hengellisyyttä…ja siitä huolimatta! Jeesus!

Kun tauko tuli, sanoin ”me nyt teemme tästä lähtöä, mutta en voi olla sanomatta, vaikka nyt on laulettukin paljon Jeesus lapsesta, niin minä näen tuossa taulussa Jeesuksen miehenä. Jeesushan vietti paljon aikaa rannoilla, kulkien opetuslapsiensa ja kansan kanssa läsnä ollen.” Tuli täysi hiljaisuus.

Minua jäi syvästi puhuttelemaan illan hämmästyttävä ilmapiiri! Minä syvästi liikuttuneena ajattelin kuin ihmeellinen Jeesus onkaan, kuinka valtava hänen armonsa ja rakkautensa kaikkia ja kaikenlaisia ihmisiä kohtaan! Hän ei erottele, ei katso ketään ylen vaan rakastaa rakastamistaan! Tulee sinnekin, mihin ei kukaan muu, tulee uskollisena ja lämpöisenä, lempeänä ja täynnä ylimaallista rakkautta. Runouden ystävänä ajattelen kaikkia niitä pieniä kauniita legendoja joita Jeesuksesta on aikojen saatossa kirjoiteltu. Ne ovat satuja kyllä, mutta ihania. Tuo kokemukseni ei ollut satua. Se oli totta, Jeesus oli ja on totta!

” Jos ei joulua olisi, olisiko laulua enkelten, iloa pienten sydänten?
Olisiko ihmisten tahtoa hyvää, mielen rauhaa, hiljaista syvää?
Olisiko Valoa keskellä syksyn synkeän, mikä poistaisi mielestä kaiken ikävän?
Olisiko syntymäjuhlaa Vapahtajan, armoa suuren Jumalan?”

”Älköön viisas kerskuko viisaudellaan, älköön väkevä voimillaan, älköön rikas rikkaudellaan. – Joka haluaa kerskua, kerskukoon sillä että tuntee minut ja tietää mitä minä tahdon. Sillä Minä Olen Herra. Minun tekoni maan päällä ovat uskollisuuden, oikeuden mukaisuuden ja vanhurskauden tekoja. Niitä minä tahdon myös teiltä sanoo Herra!” Jer.9:22-23

”Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa. Ja hänen päällänsä lepää Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki. Tiedon ja Herran pelon henki. Hän halajaa Herran pelkoa ei hän tuomitse silmän näöltä eikä jaa oikeutta korvan kuulolta, vaan tuomitsee vaivaiset vanhurskaasti ja jakaa oikeutta maan nöyrille…..Vanhurskaus on hänen kupeittensa vyö ja totuus hänen lanteittensa vaate.” Jesaja 11:1-5…

Niin paljon Jumala rakasti maailmaa että antoi ainoan Poikansa, Jeesuksen, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän! Tämä on totisesti totta!
Kiitos Jumalalle.

”En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan mä pyydän taivaan valoa. Ja rauhaa päälle maan. Se joulu suo, mi onnen tuo ja mielet nostaa Luojan luo! Ei valtaa eikä kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan!
Suo mulle maja rauhaisa, ja lasten joulupuu. Jumalan Sanan valoa, joss´ sieluin kirkastuu! Tuo kotihin, jos pieneenkin, nyt joulujuhla suloisin. Jumalan Sanan valoa ja mieltä jaloa!
Luo köyhän niin kuin rikkahan saa joulu ihana, ja yöhön synkkään maailman tuo Taivaan Valoa! Sua halajan, Sua odotan, Sä Herra maan ja taivahan. Nyt köyhän niin kuin rikkaan luo Suloinen joulus tuo!”

Yöllä ajattelin näille sanoille, jotka vain kirkastumistaan kirkastuvat ja syvenevät merkitykseltään sielussani ja hengessäni vuosi vuodeltaa uudelleen ja aina vaan voimakkaammin, nimeksi ”Nyt jos Koskaan”. Mutta kun Sakari Topelius on tämän runoillut 1887 ja Jean Sibelius säveltänyt 1909, niin ikiaikaisethan nämä sanat ovat. Niin ajankohtaisilta kuin ne aina tuntuvatkin.

Usein öisin olen huomannut olevani kaikkein herkimmilläni kuullakseni Jumalan puhetta tai ollakseni vapain kaikesta häirinnästä myös rukoillakseni. Viime yönä ajattelin maailmaa, ajattelin Jumalan luomistyötä. Ajattelin ihmistä täydelliseksi luotuna Jumalan kuvana ja luomakuntaa puhtaana ja rikkaana. Ja sitten tuli suru.

Ajattelin ihmisten kärsimystä. Sotaa ja väkivaltaa, lapsia, vanhuksia ja vammaisia sodan jaloissa. Äitejä jotka pakenevat lastensa kanssa, jos pääsevät ja miehiä, isiä ja puolisoita jotka kuolevat taisteluissa. Myös kaikkia niitä suomalaisia, ystäviä ja vieraita, joille ei kaikista toivotuksista huolimattakaan tule hyvää joulua. Ei kaikille tule vaikka kuinka toivottelisi.

Ei kuitenkaan tarvinnut jäädä ajatuksineni tähän. Minut siunasi kyyneliin kun ajattelin että JUMALA ON! Hän ei ole muuttunut, ei muuttanut ikiaikaista suunnitelmaansa. Hän ei ole lakannut välittämästä, eikä lakkaa, vaikka maailma kuinka toista todistaisi. Koen että meidät, ainakin meidät, jotka olemme saaneet armon tulla tuntemaan Pyhän Jumalan ja Hänen rakkautensa Sanassaan ja Teoissaan tulisi rakastamalla rakastaa kaikkea sitä minkä Jumala on luonut. Viljellä ja varjella niin kauan kuin aika on.

Pyhä Jumala, Kaikkivaltias Isä, kiitos että saamme sanoa Sinua Isäksemme! Olet minulla täysin käsittämätön, mutta ihmiseksi tulleen Poikasi Jeesuksen Kristuksen tähden, voin kiitollisena ja rukouksin Sinua lähestyä! Kiitos Jeesus, että tulit pelastajaksi tähän maailmaan! Kiitos että taivaaseen palatessasi lähetit meille Pyhän Henkesi Viisaudeksi, Valoksi ja Voimaksi! Herra siunaa ja varjele meitä kaikkia. Tapahtukoon Sinun hyvä tahtosi niin meissä kuin maailmassakin. Anna meille Sinun rauhasi ja auta meitä Tiellä, Totuudessa ja Elämässä. Anna tulen palaa sydämissämme evankeliumin sanoman hyväksi. Anna rakkautta lähimmäisiin ja anteeksiantavaa mieltä aina kun sitä tarvitsemme, ja tarvitsemmehan me.

Siunaa Herra joulumme! Siunaa rakkaitamme kaikkialla! Myös tätä pientä blogitaivas seurakuntaa ja kaikkia jotka käyvät täällä ammentamassa. Anna Herra meille sanoja sinun sydämeltäsi! Kiittäen rukoillen.

Sinun on Valta, Voima ja Kunnia iankaikkisesti aamen.

Nyt kun luonnossa on valoa ja lämpöä vähän, on aikaa lukemiselle enemmän. Jokaisella ihmisellä on omat lempiaiheensa jonka perusteella useimmiten tulee valinneeksi luettavansa. Ihminen haluaa vastauksia. Olen jo vähän pidemmän aikaa askarrellut todellakin, tuon ”kivun kautta” asian parissa, josta edellisessä blogissani mainitsen. Kysyn, onko ihmisen sisäisen ja myös hengellisen kasvun parhaaksi tuntea ja kokea kipua, sisäistä tai ulkoista tai molempia. Ilman toista ei kai ole toistakaan?

Kääntyykö kipu itseään vastaan tavalla tai toisella vai tapahtuuko niin että Jumala kääntää pahankin hyväksi, parasta palvelemaan? Suuri kysymys, monenlainen vastaus.

Koska huomenna palautan lainassa olevat kirjat ja saan taas uudet tilalle, nyt on sen verran kiire saada sanottua jotain kirjasta jonka juuri olen lukenut. Kirjan nimi on ”Avoimella sydämellä”, sen on kirjoittanut Kari Honkanen. Hän on tehnyt, niin kuin hurskaasti sanotaan, ”pitkän päivän Herran elopellolla”, tämä lienee sitä Kaanaan kieltä.? Mutta joka tapauksessa hän on helluntaisaarnaaja (älä lopeta tähän) lähetystyöntekijä ja rehellinen monitaitoinen ja lahjakas mies. Tämä on ensimmäinen kirja jonka hänen teoksistaan luen ja luultavasti se että näin on, on suuri virhe.

Avoimella Sydämellä hän kertoo elämästään ja yllätyksestä joka häntä kesken runsaiden ja antoisien työpäivien kohtaa. Hän alkaa oirehtia monin hankalin tavoin, mutta onneksi hänellä on hyvä ystävä, alan erikoislääkäri, jonka luokse hän menee ja saa vahvistuksen asialleen. Hän on sairastunut Parkinsonin tautiin, voisi sanoa parhaassa iässään.

Sen verran, tai aika hyvinkin, tunnen menneiltä muinaisilta vuosilta helluntaiherätystä sisältäkin päin, että voin hyvin ymmärtää mitä kaikkea hän joutui läpikäymään lopulta kun pystyi julkistamaan tilansa ja sairautensa nimen. Hyvin kauniisti ja lempeästi hän kuitenkin asiasta kertoo, ei syytä ei soimaa, vaikka monenlaisia joutuukin kuulemaan ja kohtaamaan sairautensa aiheuttajasta jne. Kypsää tekstiä kypsyyteen kasvaneelta mieheltä. Tunsin valtavaa myötätuntoa ja nytkin itkettää hänen kohtalonsa, saman kohtelun ihmisten taholta itsekin kohdanneena. Ei valita, vaan kasvaa ja tahtoo ymmärtää.

Hyvä kirja kenen tahansa lukea. Kenen tahansa jota mikä tahansa sisäinen tai ulkonainen kipu kalvaa eikä tahdo millään jättää. Lohdullinen kirja. Tässä hän myös mainitsee toisen kirjan, jonka myös olen itsekin lukenut, Tapio Puolimatkan ”Kärsimyksen tarkoitus”. Kari Honkanen sanoo tästä kirjasta ja sen kirjoittajasta: ”Puolimatka ei langennut teoksessaan Puolittaiseen kärsimyksen tarkoituksen käsittelyyn, vaan kulki  Kokomatkan kirjoittamassaan kirjassa. Lainaan hiukan: ” Kärsimys on yksi elämän ratkaisemattomista salaisuuksista, jonka edessä ihminen joutuu myöntämään ymmärryksensä rajallisuuden…”! Tämä yksipuolisesti ja lyhyesti nyt tässä.

Mielessäni olikin kirjoittaa blogi aiheesta ”Via dolorosa –  tie tietoon ja ymmärrykseen?” Mutta se ei ollut tarpeeksi kypsä vielä, ei ehkä tule olemaankaan, monet ovat niin paljon parempia aiheesta kirjoittajia, joskin muilla nimillä.

Kari Honkanenkin mainitsee kirjassaan toisenkin todellisen suurteoksen, jota minä en tosin ole lukenut – vielä? Valtter Luodon viiden vuoden urakan, kirjan nimeltä ”Job, kärsivä hurskas”. Siitäkin pieni lainaus.”Mitä pienempi on meidän Jumalamme, sitä enemmän meillä on hänelle kysymyksiä ja vaadimme häneltä vastauksia. Mitä suurempana kohtaamme Jumalamme, sitä enemmän haluamme olla hiljaa hänen suuruutensa edessä, koska luotamme että kaikki asiat ovat hänen hoidossaan”.

Niin,  kasvua on koko elämä. Mutta autuasta on saada ”kulkea” enemmän kasvaneiden rinnalla, olipa se sitten hyvä kirja, hyvin kirjoitettu ja ”kypsää kauraa” tai ystävät joille Jumala on sallinut suuressa rakkaudessaan kivun, joka valmistaa sen kantajassa helmeä.

”Avoimella sydämellä” on yksi suositeltavimpia kirjoja joita olen lukenut. Onneksi kirjan lopussa on osoite johon lähettää palautetta. Mielestäni Kari Honkasen teksti kirkastaa rakasta mestariamme Kristusta Jeesusta, tuo lohtua lohduttomuuteen ja tyyneyttä taakan kantamiseen. Lisää, usko tai älä, entistä suurempaa rakkautta Pyhää Jumalaa kohtaan, koska sanoista joita kirjoittaja kirjoittaa, tulee läpi Jumalan hyvyys ja se kaikkein käsittämättömin asia että Jumala voi niin luottaa pieneen ihmiseen että antaa hänen kannettavakseen ”pistimen”. Mikä se sitten itse kullakin on.

Eräänä aamuna oli lumi sulanut ja aurinko paistoi, katselin ulos ikkunasta. Lumen sulamisvedestä oli muodostunut, punakanukkapensaan alle,  pieni lampi. Siinä kylpi talitiainen. Kylpi kylpemistään ja nautti, nousi ylös ja meni uudelleen kylpemään. En riemullisempaa näkyä ollut aikoihin nähnyt. Lopulta se nousi ravisti sulkansa joi pienen tipan samaa vettä ja lensi pois.

Minä olin onnellinen koko päivän ja vieläkin hymy nousee kasvoilleni kun sitä ajattelen!

Jumala On Rakkaus!

Kirjoituspöytäni yläpuolella on kolme pientä taulua. Vasemmalla taiteilijan vuonna 1935 piirtämä kuva saunasta jossa isäni on syntynyt. Tosin isäni oli syntynyt jo 1915. – Keskellä Kristus Kaikkivaltias ikoni ja oikealla kehystettynä ”Kunnia Isänmaa”, joka alkaa tekstillä ” Suomen armeijan sotilaat”. Teksti on minun mielestäni kaunis. En kuitenkaan kopioi sitä tähän. Sen on saanut isäni. Sotamarsalkka Mannerheim on siinä myöntänyt isälleni ”Karjalan Kannas” mitalin.

Mitaleja tuli hänelle yhteensä 4 ja äidillenikin 2 kpl. Ja saipa tyttärenikin juuri tietää Tasavallan Presidentin ”päättäneen antaa” niin kuin tekstissä lukee, Suomen Valkoisen Ruusun 1 luokan mitalin, josta serkkuni, joka on sotaorpo lausui:…” Se mitali on kiitos hyvin hoidetusta virkaurasta yhteisen isänmaamme palveluksessa…. Eikä ole omena kauas puusta pudonnut. Sillä jos en väärin muista, niin myös tyttäresi isoisän ansioita sotiemme aikana palkittiin useammallakin mitalilla.”
Vaikka tämä onkin maallista, tähän maailmaan kuuluvaa kunniaa, joka kerran tuhkaksi palaa, on sillä arvoa joillekin muillekin, kuin meille. Serkkuni oli 2v menettäessään isänsä, mutta on samalla alalla Isänmaata palvellut, kuin tyttärenikin, tosin korkeammalla arvolla.

Tiedän että historiallisesti kansamme on ollut jakaantunut ja on edelleenkin näiden sota ajan muistojen suhteen. Aika harva haluaa niitä muistaa, niitä kerrata tai kunnioittaa. Vaikka, muutosta parempaan onkin tapahtunut nyt viime vuosina vielä elossa olevien sotaveteraanien ja Lottien  suhteen. Ja minusta on hyvä niin. Kuusikymmentä luvulla ei isänmaamme puolustajia arvostettu julkisesti juurikaan, päin vastoin. Heille sanottiin ”mitäs menitte”!

Ei meillä kotonakaan sodasta puhuttu, mutta arvot olivat kohdallaan ja ne vaikuttivat myös kasvatuksessa. Samoin kuin kristillisetkin arvot. Meille, minulle, veljilleni ja suvulleni se oli luonnollista ja itsestään selvää. Siksipä hämmästyn sitä että oli sellaistakin kristillistä katsantokantaa ettei Isänmaata voinut näin juhlien, kuin me teemme, arvostaa. Sanottiin että uskovien isänmaa on taivas. Onhan se totta sekin, mutta kyllä minun ikäiseni vielä tietävät kuinka sota ajan presidenttikin kehotti kansaa rukoilemaan. Olen toki syntynyt sotien jälkeen, mutta tuon asian tietäminen kuuluu mielestäni yleis-sivistykseen.

Me kaikki, jotka uskosta todistamme, tiedämme myös että nytkin maassamme rukoillaan. Ehkäpä vieläkin runsaammin kuin koskaan ennen, vaikka julkisuus siitä vaikeneekin, ei ehkä edes tiedäkään? Miksi kirjoitan, siksi että ilman Jumalaa meillä ei ole turvaa. Ilman rukousta me pakanoidumme, emme enää erota oikeaa väärästä. Lakimme muuttuvat ja väkivalta lisääntyy.

Me emme aloittaneet sotaakaan, ja toivon rukoillen, ettei sellaista aikaa enää koskaan tulisikaan jonka vanhempi ikäluokka on jo kokenut. Mietin sitäkin tuleeko näistä maahanmuuttajista sellainen uusi kansanosa joka ymmärtää  kuinka arvokas on rauha ja perinteiset arvomme.! Niin moni heistä on jo löytänyt rauhan omaankin elämäänsä Kristuksessa. Tosin kivun kautta. Tuo oikeastaan olisikin oman bloginsa arvoinen, tuo ”kivun kautta Jumala luo uutta”!

Minä en pelkää arvostelua, en isänmaallisuuteni vuoksi enkä uskoni vuoksi. Minä kiitän koko olemuksellani ja elämän lahjallani Jumalaa siitä että olen saanut syntyä tähän maahan, tähän uskoon. Kiitän että minulla on Jumalan Sana elämäni matkalla ollut ja on mukanani tienviittana loppuuni asti. Kallein  kaikista aarteistamme, minun ja tyttäreni, on Tie jota olemme saaneet Jumalan armosta lähteä kulkemaan. Hänen askeleissaan joka on itse Tie, Totuus ja Elämä. Meidän Herramme ja Vapahtajamme, joka on kerran tuleva noutamaan omansa siihen lopullisen Rauhan Satamaan, maahan joka on se todellinen Isänmaamme!

Parempaa Tietä ei voi ollakaan. Kiitos Kaikkivaltias Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki Elämästä ja Isänmaasta.

”Siunaa ja varjele meitä, Korkein kädelläs. Kaitse ain kansamme teitä, vyöttäen voimalla meitä heikkoja edessäs. Sulta on kaikki suuruus, henki sun hegestäs.
Herramme kirkasta meille kasvosi laupiaat, niin että armosi alla toivoa rohkaisemalla kukkivat roudan maat. Vaivoissa näytä meille kasvosi laupiaat.
Tutkien sydämemme silmäs meihin luo. Ettemme harhaan kääntyis, ettei kansamme nääntyis, silmäsi meihin luo. Alati synnyinmaalle siipies suoja suo.” virsi 584

Tänä aamuna oli mielessäni, itsellenikin yllättäen, yksi kauimmin mukanani kulkenut rakastamani runo. Eino Leinon ”Rauhattoman rukous”.

”Minä tääl´olen vieras, vieras vaan,/ olen ollut alusta saakka,/ ovat outoja minulle laaksot maan ja outo on elämän taakka./ Minä kuljen ja katson kummastuin/ joka puuta ja joka kukkaa, minä kuljen kumpuja itkusuin/ ja itken ihmisrukkaa”…

Olen ollut tavallista pitempään ilman kontaktia ulkomaailmaan ja varsinkin seurakuntaani. Olen potenut tautia ja yrittänyt jaksaa lueskella levätessäni. Aika rankkoja teoksia. Ei kuitenkaan elämälle vieraita, päinvastoin. Ehkä siksi tämä Leinon runo nousi pintaan. Oletan että moni tunteekin sen, en sitä tähän tämän enempää kopioi.

Tapani on käydä joka päivä lukemassa sähköpostit ja vilkaisemassa samalla blogitaivaan uutiset 😉 . Tänä aamuna ”taivaalla” odottikin yllätys! Iloinen sellainen ja sain taas aihetta (?) kirjoittaa.

Aika ajoin olen kylläkin aivan tosissani miettinyt josko olisi ymmärrettävä lopettaa? Blogitaivas on ollut minulle kuitenkin kovin tärkeä ja rakas, samoin täällä olevat ja olleet kirjoittajat ja kommentoijat! Kiitos teille kaikille, jo tässä vaiheessa, ja kiitos että pääsin joukkoon! Tosin en tiedä miksi ja kenen aloitteesta, mutta kuitenkin!
Voiko koskaan kiittää liikaa? Mielestäni ei voi, siksi tämä.

Kun ajattelen Koko elämääni, ensimmäinen ja suurin kiitos nousee Jumalan, Kaikkivaltiaan puoleen. Kaikista ikävän, orpouden, ja muukalaisuuden tunteistani huolimatta tässä maailmassa, näen aivan valtavan kirkkaana sen ihmeellisen armon ja rakkauden jolla Jumala on tietäni valvonut, turvannut ja johdattanut. Olen saanut uskomiseen eväät jo varhaislapsuudessani ja saanut vielä lahjaksi syntyä elävään uskoon aikuisiälläni. Tämän ajatteleminen jo murtaa. Seuraava suuri kiitosaihe on kallein maanpäällinen aarteeni, rakas tyttäreni, joka on samalla uskonsisareni Jumalan armosta! Valtavaa, ihmeellistä! Jumalalle Kiitos!

Monenlaista vaihetta on elämässäni jo ehtinyt olemaan. Oman paikan hakemistakin, mutta kaikissa vaiheissani olen kokenut olevani Jumalan johdatuksessa. Silloinkin kun olen vaihtanut seurakuntaa.

Lapsuuden ajat lienevät ihmisille, kaikista olosuhteista huolimatta, muistoissa kauniit. Niin on myös se hengellinen koti jossa on saanut uskonsa ensimmäiset eväät. Onnellinen se, jonka seurakunta on elävä, johon voi palata ja johon saa tuntea kuuluvansa ja kelpaavansa juuri sellaisena Jumalan lapsena, kuin on. Jumalan armo, rakkaus ja uskollisuus on todellista ja ikuista. Hänessä on kaikki tulevaisuus ja toivo ja lopulta myös iankaikkinen elämä Isän Jumalan, Ainoan Poikansa Jeesuksen Kristuksen ja Pyhän Hengen Valtakunnassa.
Siellä kiitos ei koskaan lopu.

Tänä aamuna koin Jumalan rohkaisevan sisaren kautta jota en ole koskaan nähnyt ja jota en ollenkaan tunne. Hän oli käynyt läpi, pitkän hiljaisuutensa jälkeen, blogejani lähes urakalla ja laittanut kommenttinsa jotka liikuttivat mieltäni. Hän on toinen niistä ”sisarista” jotka ovat löytäneet teksteistäni aina sen olennaisen ytimen! Ja se, jos mikä on ihme! Molemmat sisaret ovat uskollisesti minua(kin) tukeneet blogitaivaalla. Olen ollut murheellinen kun en ole tiennyt miksi ja mihin tämän aamun yllättäjä katosi. Lisäksi olen tuntenut murhetta siitäkin, että toinen sisar on joutunut jättäytymään osittain taka-alalle elämän taakkojensa alla.  Haluan aivan erityisesti kiittää teitä molempia lämpimästä sisaruudestanne. Uskon että se on ikuista ja jaksamme muistaa toisiamme rukouksin, kunnes aikamme täyttyy.

Paljon on sellaisiakin sisaria ja veljiä Herrassa, jotka ovat kantaneet kortensa kekoon tässä meidän pienessä, mutta rakkaassa blogitaivas seurakunnassa. Olette kaikki olleet tärkeitä, ilman teitä ei meitäkään tarvittaisi. Uskallan tämän sanoa koska olen lähes ensihetkistä asti kuulunut joukkoon ja tunnen ennen kaikkea olevani ”taivaalla” vanha äiti 😉 .

Meillä kaikilla on todennäköisesti myös sellaista, rakastakin,  sukua joka ei vielä Vapahtajaansa tunne ja rukoilemme heidän puolestaan. Tämänkin voi tehdä uskoen siihen että meillä on rukouksia kuuleva Jumala. Monet kokevat tuskaa ajatellessaan mikä on  tällaisten sukulaisten kohtalo elleivät he käänny Jumalan puoleen. Emme voi voi tietää milloin Jumala heitä kohtaa tai miten se mahdollisesti tapahtuu?

Kaikella on aikansa, tuskarukouksillakin. Mutta voimme myös vain jättää lähimmäisemme rauhallisin mielin ja luottamuksella Hyvän  Jumalan tahdon ja armon varaan kiittäen Jeesusta että Hän edelleenkin kutsuu kaikkia ihmisiä kaikkialla. Kuinka käsittämätön on ollutkaan Hänen uhrikuolemansa, kärsimisensä ja ylösnousemuksensa, ja kaikki vain ihmisen tähden. Jokaisen ihmisen. Enkö siis Herraa Jumalaani riemuvirsin kiittäisi!

Eino Leino päättää runonsa..:”Herra, tee minut lapseksi jälleen! Minä tahdon soittoni särkyneen viedä suurelle virittäjälleen!”
Kaikesta huolimatta meidän on hyvä muistaa että meidänkin tiemme on usein tuskien tie, niin kuin Mestarimme ja Vapahtajamme Jeesuksenkin, emme vielä ole perillä taivasten valtakunnassa. Sen tähden me todellakin tarvitsemme toistemme tukea, myötäelämistä, laupeutta, rohkaisua ja lähimmäisyyttä. Kukaan ei jaksa eikä pärjää yksin. Ihminen tarvitsee ihmistä, siksi Jumala ei jättänytkään ensimmäistä ihmistä yksin vaan teki hänelle kumppanin.

Kiitos Blogitaivaan väki, blogistit ja kommentoijat, siitä että olette –  ja jaksatte kukin oman elämänne lisäksi jakaa sitä hyvää minkä olette Jumalan armolahjana saaneet!

Psalmi 33 josta muutama jae tässä:
”Onnellinen se kansa, jonka Jumala on Herra, kansa, jonka Herra on omakseen valinnut. Taivaastaan Hän katsoo meitä, Hän näkee kaikki ihmislapset. Korkeudestaan Hän valvoo maata, kaikkia jotka siinä asuvat, joiden sydämen Hän Itse on Luonut, joiden teot Hän kaikki tuntee…….Herran silmä on niiden yllä, jotka palvelevat häntä ja luottavat Hänen uskollisuuteensa. Hän pelastaa heidät kuoleman vaaroista ja auttaa nälkävuosien yli. Me odotamme Herraa, Hän on meidän turvamme ja kilpemme. Hän on meidän sydäntemme ILO, Hänen Pyhään nimeensä me luotamme. Herra, tue meitä uskollisesti, kun me panemme turvamme sinuun!”

Siitä on jo 43 ja 1/2 vuotta kun minulle, suuressa ahdistuksessa yksin kotona ollessani tapahtui se Suuri Ihme, joka ennen minua oli tapahtunut lukemattomille, Jumalan tiedossa oleville ihmisille. Tulin tuntemaan Elävän Jeesuksen, Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen kautta ja  Uudestisynnyin. Rakastuin Jeesukseen ja kaikkiin joista Raamatussa kerrotaan, jotka Häneen olivat ennen minua rakastuneet.

Luin kyynelin aina vaan uudestaan esim. Johanneksen evankeliumia ja varsinkin sen 3 lukua. Tuo kohta toistuu toistumistaan kun kerrotaan Jumalan rakkaudesta ja siitä kuinka me pelastumme ja saamme lupauksen iankaikkisesta elämästä Jumalan Valtakunnassa, Hänen rakkaan Poikansa Jeesuksen, ristinkuoleman ja ylösnousemuksen ansiosta.

Rakkaaksi tulivat Apostolit. Erityisesti Pietari ja Paavali. Heidän kirjeitään luen uudelleen ja uudelleen. Pietarin ensimmäinen kirje on nyt juuri vertaansa vailla. Jakeesta 13, joka on otsikoitu ”Kutsu pyhään elämään”. En haluaisi rajoittaa, mutta jakeista 20-25 muutama jae:” Hänet oli valittu jo ennen maailman perustamista, ja nyt aikojen lopulla hänet on tuotu julki teitä (meitä) varten. Hänen kauttaan te uskotte Jumalaan, joka herätti hänet kuolleista ja antoi hänelle kirkkauden, niin että te uskoessanne myös panette toivonne Jumalaan. Kun te totuudelle kuuliaisina olette puhdistautuneet elääksenne vilpittömässä veljellisessä rakkaudessa, niin rakastakaa toisianne uskollisesti ja kaikesta sydämestänne. Olettehan te uudestisyntyneet, ette katoavasta siemenestä, vaan katoamattomasta, Jumalan elävästä ja pysyvästä sanasta …” Jatkoksi Ps.34 .

Uuden elämäni alkuvuosina tiedän monien rukoilleen puolestani ja kaiken lisäksi Jumala johdatti tielleni muutamia uudestisyntyneitä uskovia joiden tuki oli aivan ratkaiseva sille että pysyin hengissä. Miksi tämän kirjoitan? NO.

Harvoin olen pyytänyt puolestani rukoilemaan, mutta nyt olen sen tehnyt ja kokenut ihmeen. Harvoin olen saanut rukousvastauksia uskonelämäni alun jälkeen, ainakaan niin, että ne olisivat tulleet tietooni –  tai nopeasti. Nyt tunsin tarvetta pyytää seurakuntani sisarten apua ja vastaus tuli välittömästi, seuraavana aamuna, kun he olivat illalla rukoilleet. Apu oli valtava todistus Jumalan, pieneen ihmiseen kohdistuvasta hyvyydestä, rakkaudesta ja armosta. Mitä sitten tapahtui?

Ei mitään, kovin ulkonaisesti, vaan jälleen kerran vapauduin ahdistavasta elämäntilanteesta. Kun heräsin, sisimmässäni oli Jumalan Rauha, olin kuin kiedottuna pehmeään peitteeseen, suojamuuriin ja mikä ihmeellisintä, rakkauteen. Sellaiseen että sen sisälle mahtui koko ihmiskunta. Tunsin sääliä, myötätuntoa ja lempeyttä kaikkia harhaanjohdettuja sieluja kohtaan ja tiesin myös että en voi muuttaa mitään omin voimin, en pelastaa ketään! Olin yksi pieni lenkki vain siinä lukemattoman pitkässä ketjussa jonka Jumala oli valmistanut ja suunnitellut tarkoituksiaan varten.

Minä sain vain olla, minun ei tarvinnut yrittää pelastaa maailmaa, ei tehdä muuta kuin olla Herran tahdossa ja suojeluksessa. Sain rauhan ja levon, tiesin Pyhässä Hengessä, mikä minun osani tässä ketjussa oli! Osoittaa rakkautta ja lempeyttä lähimmäistäni kohtaan. Opin myös uudelleen sen, että me kaikki kristityt tarvitsemme toisiamme ja seurakuntaa! Tarvitsemme toistemme apua ja tukea.
Sain kokea yhteisen rukouksen todellisen ja muuttavan Voiman.

Raamatussa ovat syvälliset totuudet. Yksi niistä on Apostolien teoissa 5:29 ” Mutta Pietari ja muut apostolit vastasivat” Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä” (jatko jakeeseen 32 asti) Voiko Raamatussa muuta ollakaan kuin totuus. Yksi lause, monista, minua on myös aina rohkaissut ja kannustanut, silloinkin kun olen ollut ”tulisessa pätsissä” ja se on ”Uskollisuutesi mukaan sinut palkitaan”! Emme ehkä juuri sellaista pätsiä ole kokeneet kuin Daniel 3:16-19 jne. Mutta sekin on totta että ”Maailmassa teillä on ahdistus.” Tosin tähän Jeesuksen sanomaan jatkossa, on  vastaus joka tuo lohdun, tulevaisuuden ja toivon!

Kun me ihmiset emme kaikkea voi ymmärtää, vaikka saman Isän lapsiakin olemmekin, niin helposti neuvomme toisiamme ihmisviisain ajatuksin ja sanoin ja kuitenkin Vain Jumala Yksin tuntee jokaisen luomansa ihmisen ja hänen elämänsä. Koska Hänellä ja vain Hänellä on alku ja loppu tiedossaan ja kaikki siltä väliltä, Hän yksin osaa ja voi neuvoa, opastaa ja johdattaa jokaista ihmistä oikein. Minä uskon että kukin meistä oppii erottamaan Jumalan Pyhän Hengen puheen sisimmässään, Sanaan perustuen ja sen valossa, niin ettei tarvitse omaa tietään ja tehtäväänsä ihmisiltä kysyä. Kysyä voi ja saa mutta lopulta kuitenkin päätös on kahdenkeskinen, Jumalan ja ihmisen välillä.

Tässä maailmassa rakkaus tulee koetelluksi moneen kertaan ja monin tavoin. Varsinkin kun tahtoo seurata Herraa. Jeesuksen seuraaminen ei ole tämän maailman mielen mukaista. Ihmiset ovat joutuneet paljon kärsimään uskonsa tähden, jo aikojen alusta ja viimeistään Jeesusta seuraten. Silloinkin kun rakkaus tulee koetelluksi se on Jumalallista rakkautta. Jumala rakastaa ihmistä, ihmisen iankaikkiseksi hyväksi, sinun ja minun ja lähimmäistemme, vaikka emme sitä ymmärtäisi tai jaksaisi uskoa, Hän Rakastaa.

Ja jälleen tuo hurskas ja kärsimyksissä koeteltu Job. Hän sanoo koettelemusten keskeltään että oli vain korvakuulolta Jumalan tuntenut, mutta kaikessa ahdistuksessaan hän oli saanut lopulta nähdä Jumalan!

–  Näin minäkin, kaikkien näiden vuosikymmenten jälkeen, sain taas uudestaan nähdä ja tuntea Suuren ja Pyhän, Kaikkivaltiaan ja lempeän, yli kaiken rakastavan ja kaikkia ihmisiä kutsuvan Jumalan, jolla on maailman kaikkeus hallinnassaan! Kun Häntä ajattelen, tiedostan kuinka köyhä on sanavarastoni! En mitenkään saa omalla kielelläni kuvattua kuinka arvokasta, rakasta ja kallista minulle on että Hän armossaan vetää minua väsymättä puoleensa, että saan Häntä rakastaa ja olla Hänen omansa, Hänen suojeluksessaan ja johdatuksessaan. Saan olla pienen pieni lenkki suuressa ketjussa kaikkien pyhien kanssa.

Kiitos, ylistys ja kunnia Hänelle, Isälle, Pojalle ja Pyhälle hengelle, nyt ja ikuisesti, aamen.
Herra siunatkoon ja varjelkoon meitä kaikkia, niin kuin Hän tahtookin tehdä!

Siunattua illan jatkoa ja huomista Pyhäpäivää!

Rakkaat ystävät! En tiedä ketkä ja millä tavalla ajattelevat ihmiset näitä blogeja lukevat, mutta tämä vetoomus koskee kaikkia, sopien kaikille. Niillekin, jotka itse opettavat ja niille joille Jumalan Valtakunnan asiat ovat jo tutut ja rakkaat.

Kuuntelin toistamiseen saarnan, jota edellisessä blogissani suosittelen, mutta en päässytkään sitä kautta perille. Siksi tämä.

Menkää, ystävät, Suomen Raamattuopiston sivulle ja etsikää vuoden 2016  saarna jonka julisti Pekka Heiskanen sunnuntaina 9.10 ! Saarna käy suoraan sydämeen ja puhdistaa sielua. Vahvistaa uskoa ja toivoa siihenkin ettei iankaikkisen elämän todellisuus riipu siitä, kuka tai mikä ihmisen arvo tai arvottomuus maallisessa mielessä on vaan korostaa Jumalan armoa ja kutsumista kaikille, jotka tahtovat ottaa vastaan ja uskoa todeksi Jumalan Sanan, niin kuin on kirjoitettu.

Kuuntele itse mitä se sinulle kertoo ja sanoo! Minut se laittaa rukoilemaan entistä tiiviimmin lähimmäisteni ja koko maailman puolesta.
Jostain muistojeni aarrearkusta nousi mieleeni laulun sanat: ”Kuinka on sun sielus laita, minne kuljet matkamies?” En löytänyt sitä enää mistään, en uudesta enkä vanhasta virsikirjasta, en edes hengellisestä laulukirjastakaan? Melodian muistan, ehkä joku sen osaa, hyvä!

Kaikkivaltiaan ja hyvän Jumalan armon varaan, Jeesuksen kristuksen nimessä ja täytetyssä työssä taas tänäkin päivänä. Pyhän Hengen osallisuus olkoon meidän kanssamme ja täyttäköön meidän sydämemme ilolla, rauhalla, rakkaudella ja rukouksella aamen.

Heti kuultuani että ääriliikkeitä alettaisiin lailla valvoa ajattelin välittömästi sen uhkaavan myös sanan ja uskon vapautta entisestään. Myös me uskovat, olisimme vaaravyöhykkeessä. Milloin tahansa joku meistä voisi joutua sanoistaan tai teoistaan tuomiolle, jos joku keksisi vähän muuntaa jotain sanomaamme tai tekemäämme. Olin helpottunut kun uutta lakia ei laadittukaan, mutta sekin on varmasti vielä tulossa. Ihmiset joutuvat entistä tarkemman valvonnan alaisiksi.

Tuossa edellisessä blogissa mainitsen joitain ihmisryhmiä joille olen avuntarpeessani joutunut antamaan työpaikan. Olen runsaan 12 vuoden ajan toiminut avustajieni työnantajana ja ollut heistä ja itsestäni vastuussa. On ollut mm. varottava avustajaa palkatessani, etten missään tapauksessa saa syytettä syrjinnästä. En saa esim. laittaa rajaa iälle, kansallisuudelle tai elämänkatsomukselle. Ainoa poikkeus on sukupuolen suhteen. Kaikkein vaikeimmissa tapauksissa avustaja joutuu hyvin henkilökohtaiseen, jopa intiimiin, kosketukseen avustettavansa kanssa. Meillä on, ainakin ollut, oikeus valita sukupuolemme mukainen avustaja.

Mukana ääriliikkeessä? Niin, mielestäni olen. Eikö kaikkein radikaalein ääriliike ole löydettävissä Johanneksen evankeliumin 3 luvun 16 jakeessa!? ”Sillä – Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka Häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän”!

Ei yksikään, joka häneen uskoo!

Mitä minun suhteeni tähän ääriliikkeeseen kulumisessa tulee, voin joutua joskus siitä vastaamaan maallisen tuomarin edessä, vaikka oikea ja vanhurskas tuomarien Tuomari on Poikansa uhrin kautta minut vapauttanutkin, ja tulee vapauttamaan lopullisesti. Ei sen tähden kuka minä olen, vaan sen tähden kuka Hän on ja kuka Hänen Poikansa on. Mutta on kaksi seikkaa jossa varmasti saisin maallisen tuomion jos joku sitä minulle tahtoisi. Se on rakkaus Isänmaahan ja Kotiin. Ellei olisi puoluetta nimeltään perussuomalaiset, sanoisin että olen kasvanut perus suomalaiseksi omassa lapsuuskodissani jonka arvoina olivat Koti, Uskonto ja Isänmaa.Vanhempani olivat sodankäynyttä sukupolvea. Tästä huolimatta minussa ei ole hiukkaakaan rasistia. Jos niin olisi en voisi sanoa itseäni kristityksi.

OI, tulipa pitkästi, vaikka piti muutamaan lauseeseen jättää ja laittaa taas linkki aivan aivan mahdottoman hyvään saarnaan! Eli
http://www.sro.fi/ohjelmat-radio-deissa/jumalanpalvelusten-saarnat-2016
saarnaajana Pekka Heiskanen! Etsivä löytää 🙂

Lopuksi: ”Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt. Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan, yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käsiin elämämme. Hän itse meille rauhan valmistaa. Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa, tyyneksi, lämpimäksi liekki luo. Valaiset pimeän, voit pelot poistaa. Jää keskellemme Kristus, rauha tuo!
Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman, niin että uuden virren sävelillä kuulemme kansasi jo laulavan.
Hyvyyden voiman uskollinen suoja piirittää meitä, kuinka käyneekin. Illasta aamuun kanssamme on Luoja. Häneltä saamme huomispäiväkin!

Kiitos Jumalalle hänen suunnattomasta armostaan ja käsittämättömästä rakkaudestaan luotujaan kohtaan!