Syksy alkaa omenoineen, pihlajapuineen, niin kuin Juhan mukavissa kuvissa tällä sivulla 🙂 . Kuinka pian varsinainen ruska sitten alkaa silmiä hivellä, jää nähtäväksi. Kevät ja syksy, parhaat ja mielenkiintoisimmat vuodenajat. Olen usein sanonut harrastuksistani että tärkein niistä taitaa olla katselu. Sitä voi aina harrastaa ja aina se tuntuu yhtä ihmeelliseltä, en kyllästy katselamaan samaakaan maisemaa, luonto on ihmeellinen. Minulle Jumalan puhetta.

Olen nyt vertaillut kahta pihlajaa ja mietiskellyt kuinka erilaisia ne ovat. Toinen, meillä mökkipuuna, on rehevä, vihreä ja täynnä mehevän näköisiä marjoja, niitä on niin paljon että oksat eivät meinaa jaksaa kantaa. Toinen on tässä asuntoni pihalla. Sitä näyttää vaivaavan jokin tauti. Se on huonokuntoinen ja siinä on hyvin vähän surkean pieniä marjoja, se myöskin on jo kellastumassa ja tiputtelee lehtiään. Mökkipuu on saanut kasvaa siihen ja siinä mihin se on halunnut, mutta tämä toinen on tähän istutettu. Maapohja niillä on samankaltainen, mutta toinen näyttää hyvinvoinnin perikuvalta ja toinen hyvin surulliselta. Oikeastaan minäkin suren tämän kituvan puun puolesta, auttaisin sitä mielelläni mutta en osaa. Näiden kahden välillä on suuri ero. Jokin tässä kituvassa minua säälittää. Voiko puuta kohtaan tuntea myötäelämistä?

Kirjoitan tätä lauantai-iltana. Huomenna, jos Herra suo ja tytär on terveempi ja jaksaa, menemme käväisemään sen paremmin voivan puun maisemassa. Tunteellinen höpsö kun olen ja inhimillistän lähes kaiken mikä Luojani kädestä/ajatuksesta/sanasta on lähtöisin mietin voinko tuntea vilpitöntä iloa tuon rehevän puun katselemisesta, vai muistanko koko ajan tämän kituvan, huonosti voivan. Olen muutakin ajatellut. Kuinkahan monin ajattelee nyt enemmän kuin aikaisemmin, maailman tilanteesta johtuen, kuinka suurenmoista on että meillä on vapaa isänmaa? Kiitetäänkö Herra Jumalaa nyt hartaammin kaikesta siitä hyvästä jota meillä tässä kauniissa maassa on? Rukoilemmeko enemmän Jeesusta tuntemattomien puolesta kun lähes naapurissa ollaan sodan kynnyksellä?

Herra, kiitos isänmaasta, kiitos luomakunnastasi, kiitos rauhasta ja kaikesta minkä olet luonut iloitaksemme sinun hyvistä teoistasi! Kiitos elämästä Herra!

Tuhansin kielin , oi jos voisin ma Jumalaani ylistää. Ja Hälle kiitokseen kuin soisin, mun mielen maasta ylentää. Niin riemuiten ma puhkeisin Herralle kiitos lauluihin.
Mut heikko on mun kiitokseni, ylistysuhrin köyhä on. Oi, jospa yhtyis virteheni myös Luomakunta loputon. Ihmeitä Luojan lausumaan, Herralle tuomaan kiitostaan.
Oi, kuule köyhä kiitokseni, mun Jumalani armoinen. Paremmin soipi säveleni kun luokses pääsen taivaaseen. Tuhansin kielin silloin oi, autuitten kiitos Sulle soi!

Viime aikoina olen toistuvasti ajatellut niitä Raamatun kohtia joissa sanotaan ”Jeesuksen kävi heitä sääliksi”.
Kuuluuko, mielestäsi rakkauden yhteyteen sääli?
Entinen mieheni sanoi usein halveksien että ”sääli on sairautta” kuten myös että ”vain heikot tarvitsevat uskoa”, siis uskoa Jumalaan. No, voihan sen näinkin käsittää.

Myönnän olevani ihmisenä heikko, mutta minä tunnen Hänet joka on Vahva. Vahvuudestaan ja Kaikkivaltiudestaan huolimatta Hän sanoo moneen kertaan sanassaan tunteneensa sääliä ihmisiä kohtaan. Sellaisessakin tilaisuudessa jossa ihmiset tuhansin olivat lähteneet Häntä seuraamaan ja huomasivat olevansa eväittä ja nälissään. Hän tunsi sääliä myös sairaita kohtaan niin ettei jättänyt heitä, ei edes riivattuja, oman onnensa nojaan vaan yksinkertaisesti paransi heidät. Hänessä asui ihmeellinen hyvyys! Hyvyys jonka kaltaista ei maailma tunne, eivätkä hänen omansakaan pysty sitä niin syvästi käsittämään kuin hänen kaltaisensa hyvyys on. Koskaan ei tule enää maanpäälle sellaista hyvyyttä jota Hän edusti, muutoin kuin Hänen paluussaan. Hän tekee edelleenkin hyvää ja uudistavaa sielläkin missä ei luulisi, eikä uskoisi.

En mielelläni ollenkaan palaisi menneisiin, koska ne ovat takanapäin ja joka auraan tarttuu sen ei pidä kääntyä katsomaan taakseen. Tosin tällä sanomalla on syvempi merkitys kuin mihin nyt hetkeksi palaan. Ehdin lukea Ilkan blogiin tulleen ikävän kommentin ja se pahoitti mieleni. Ajattelin sitä, mutta en ehtinyt vastakommentoida, eikä ehkä olisi ollut viisastakaan, ymmärsin Ilkan sen itsekin hoitavan parhaalla tavallaan, mutta. Jos erään amerikkalaisen kokouksessa joku todella parantui tai löysi sieltä ikuisesti Elävän Jumalan, Jeesuksessa Kristuksessa, niin. – Voisiko ajatella että samoin kuin Herramme, täällä vaeltaessaan, oli kaikenlaisten ihmisten keskellä jopa riivattujen, erilaisten henkien vallassa olevien, valheprofeettojen jne. Hän olisi voinut tuollakin areenalla sittenkin olla, vain sen tähden että Hän säälii ihmistä! Hänen on rakkaus, Hänen on hyvyys, Hänen on ihmeet ja Hän On!
Itsekin tunsin syvää sääliä niitä ihmisiä kohtaan jotka kaiken toivottomuutensa ja kaipuunsa vallassa ja ajamana lähtivät ihmettä etsimään.
Miksei sitten Jeesus?!

Virpin viimeisin blogin eräs kommentti rohkaisi.
Ajattelin kuinka suurta Jumalan hyvyyttä on sekin että me kaikki olemme saaneet jo syntymässämme erilaisia lahjoja. Eikä mitenkään sattumalta, koska sellaisia ei edes ole, sattumia. Vaan siksi että Hän itse voisi ottaa ne käyttöönsä ja tehdä niistä palvelun välineitä Jumalan Valtakunnan rakentamiseksi. Hän tekee koko ajan ruokkimisihmettään, meidän niin pienten ja vajaitten ihmistensä kautta. Voi kuinka se murtaakaan! Me saamme rohkeudella ”käydä armoistuimen eteen” ja ottaa vähäisetkin lahjamme luottavaisesti käyttöömme ja pyytää että Isä tekisi niistä kyllin ruokaa kaikille jotka nälissään ovat. Yksi yhdellä, toinen toisella tavalla. Ei ole erotusta lahjojen laadulla eikä tehdyllä työn määrällä tai päivän pituudella (Matt.20) Loppuunsa asti Jeesuskin teki hyvää, aivan viimeiseen hengenvetoonsa!
–  Oi Jumalan karitsa, joka pois otat maailman synnin, armahda meitä. Sääli ja armahda ettemme katsoisi ihmisten ulkonäköön, emme näkisi sitä minkä luonnollisilla silmillämme näemme, vaan saisimme nähdä syvemmälle, hyvyyden silmälasien läpi. Tekisimme sen minkä voimme, emme halveksisi omaa leiviskäämme, vaan niin kun Jeesus kehottaa Matt. 14:15-20. Hän sanoo: ”Ei heidän tarvitse mihinkään mennä. Antakaa te heille syötävää”! Oi!

Tiedän että toistan itseäni, mutta lohduttaudun sillä että niin tekee Sanakin. Alusta loppuun, eri varioin, sanoma Raamatussa on sama, muuttumaton Jumalan Pyhä Sana. Tietenkin se on kokonaan toinen asia, mutta ”sydämen kyllyydestä suu puhuu” – kömpelöt sormet kirjoittaa sanoja joita sydän tuottaa. 🙂 Minulla on soinut monta päivää mielessäni laulu:
1. Katso Kristus kadulla kulkee ja hän kurjinta tervehtää Hän ohi ei kiirehdikään vaan juttelemaan jää. Ja katso nyt mitenkä kätensä arpisen ja siihen suo tarttua käden, heikon syntisen ihmisen.2. ”Kansanjoukko ohi vain kulkee. Joku taaksensa vilkaisee, ja ivaten toiset nauraa ja joku aattelee: Ei ansaitse tuo kurja syntinen noin valtavaa rakkauttaan. On tuollainen huomaavaisuus ihan turhaa tuhlausta.
3. Vaan he eivät käsitä lainkaan mitä kadulla tapahtuu. Käsi heikko kun Herran puoleen jo hiljaa ojentuu. He eivät nyt käsitä syvyyttä, ei voimaa sen rakkauden, mi koskaan ei saata käydä ohi kärsivän syntisen.

Kun nyt yritin koota ydintä kaikesta mikä sielussani soi, tuli toinenkin laulu mieleeni ja lopuksi vielä sekin….

Suo mulle Jeesus mielesi laatu, pyyntöni hartain kuule nyt tää. Toiveeni maiset rauetkoot kaikki, Kuvasi kun vain jäljelle jää
Tahtoisin olla sääliä täynnä, niin kuin Sä Jeesus Herrani mun.  Anteeksi annoit, langenneet nostit avuksi riensit ahdistetun.
Tahtoisin olla hengessä nöyrä, niin kuin Sä Jeesus, Herrani mun. Että mä voisin alttiina aina lahjani antaa käyttöösi Sun.
Tahtoisin olla niin kuin Sä Jeesus, suo mulle Henki rakkauden, niin että muita auttaa mä voisin. Lievittää tuskaa kärsivien.
Ei menestysteologiaa vaan elämän joittenkin kokemusten ja aikojen tuomaa syvää kaipuuta Jumalan hyvyyden puoleen ja saadakseni Valoa sisimpääni ja nähdä sen Kirkkauden mikä Taivaallisissa on. Kiitos, ystävät jos jaksatte muistaa iltarukouksissanne, minäkin lupaan muistaa kaikkia rakkaita kaikkialla 🙂 Herran hyvään haltuun ja Isän sydämelle!

Viime aikoina olen lukenut parikin hyvää kirjaa. Viimeisin on Pekka Eskelisen ”Minä olen teidän kanssanne” Ahaa elämyksiä Matteuksen evankeliumista. Nautin kirjasta täysin siemauksin, taas yksi kirja jonka haluaisin omistaa.
Loppu on yllättävä. Hän, rovasti, kirjoittaa: ”Matteuksen evankeliumin äärellä voi joutua toteamaan oman kristillisyytensä surkean tason suorastaan masentavasti. Itselleni paljastui.”
Ja sitten hän luettelee pitkän listan synneistään evankeliumin lukuihin ja jakeisiin verraten. Luettelo käy kohti. Rehellisyydessään/totuudessaan ihmisestä, se koskettaa. Kaksi viimeistä laitan tähän. Ensimmäisenä hiukan hymyilyttävänäkin kokemani tunnustus:” En ole myynyt kaikkea enkä antanut rahoja köyhille (19:21), tuskin niin teenkään.” – Tekisinkö minä, tekisitkö sinä?
Toisena:
”En ole jättänyt kaikkea enkä seurannut Jeesusta.

Sitten hän toteaa ilman Jeesusta joutuvansa varmasti helvettiin, mutta. ”Jeesuksessa ja hänen armossaan ja anteeksiantamuksessaan on ainoa toivoni. Siksi kiitän Jeesusta, että hän on Isän tavoin täydellinen, että hän täytti Isän tahdon, luopui kaikesta, ei tehnyt pahalle vastarintaa, vaikka sai iskuja molemmille poskilleen, että hän ristillään maksoi kaiken velkani.
Voi, miten paljon minulla vielä olisi opittavaa! Herra, armahda minua syntistä!”

Minut tämä johdatti mm. psalmin 51 äärelle jossa Daavid toteaa mm. tietävänsä Jumalan tahtovan totuutta salatuimpaan saakka. Ja näinhän se on Jumalalta ei voi kukaan salata mitään, oikeastaan se on autuas tunne, puhdistava ja lohdullinen, mieltä ylentävä tunne. Onhan Jumalan lapsella kuitenkin Hengessä kaipuu Jumalan mielen mukaiseen kasvuun. Samassa psalmissa Daavid vielä rukoillen pyytää ettei Jumala ottaisi häneltä pois Pyhää Henkeään. Ihminen voi oikeasti kokea olevansa siinä vaarassa kun on oikein kuiva ja kaipaa virvoitusta Jumalalta. Psalmi 51 on syvällinen ja ytimeen keskittyvä. Siinä rukoillaan että saisi tulla pestyksi lunta valkeammaksi että murtunut mieli elpyisi ja pyydetään että Jumala loisi puhtaan sydämen uudistaisi ja antaisi vahvan hengen. Sydämeen käyviä rukouksia synnin painaessa.

Psalmi johdattaa edelleen Apostolien tekoihin aivan toisessa merkityksessä. Siinä ei ole kyse synnin tekemisestä vaan Jumalan tahdon toteuttamisesta. Apt.5: 27-29: Apostolit tuotiin neuvoston eteen, ja ylipappi alkoi kuulustella heitä. Hän sanoi:” Me kielsimme jyrkästi teitä opettamasta sen miehen nimessä. Mutta nyt koko Jerusalem on täynnä teidän oppianne ja te yritätte panna sen miehen kuoleman meidän syyksemme.” Tähän Pietari ja muut apostolit vastasivat:”Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä”! Vanhemmassa käännöksessä taitaa olla ”ihmistä”.

Tästä johduin ajattelemaan Pietaria, jälleen kerran. (Markus 14:66-72) Me kaikki tunnemme tuon syvästi sydämeen käyvän kertomuksen siitä kuinka Pietari kieltää Jeesuksen ja me muistamme Pietarin puhkeamisen itkuun. Minuakin itkettää. Niin inhimillistä kaikki on täällä ihmisten maailmassa. Kuka meistä ei lankeaisi? Saan sanoa kuten rovasti Eskelinen kirjansa loppusanoiksi: Herra, armahda minua syntistä. Ja uskoa että hän armahtaa ja on jo armahtanut. Lopuksi mielestäni maailman kaunein synnintunnustus.

Oi Sinä kaikkein armollisin ristiinnaulittu Herra Jeesus Kristus. Armahda minua, vaivaista syntistä, ja katso puoleeni laupeutesi silmin, niin kuin Sinä katsoit Pietariin, kun hän oli kieltänyt sinut, ja niin kuin sinä katsoit syntiseen naiseen fariseuksen kodissa ja ryöväriin ristinpuulla. Anna minulle armosi, että minä niin kuin Pietari itkisin syntejäni, niin kuin syntinen nainen Sinua sydämestäni rakastaisin ja ryövärin kanssa saisin katsella Pyhiä Kasvojasi taivaassa iankaikkisesti.

Joh.3:16: Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka Häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän 17. Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen. Kiitos Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle. Aamen

Jos haluat tietää todellisesta ihmeestä, mene Seurakuntalainen.fi sivustolle. Kävin siellä eilen, menin vielä tänäänkin, mutta se jota varten sinne menin oli jo arkistoitu. Kuitenkin se löytyy sieltä. Blogin nimi on ”Mies meni meidän edeltä” kirjoitettu 11.8. Löytyy Teuvo Riikosen kirjoittamana, palkin alta jossa ensin lukee Blogipoiminnat ja sitten ”lisää blogeja”. Jos kertomuksen miehet eivät mitään muuta koko elämänsä aikana olisikaan tehneet, kertomuksen teko on enemmän kuin taivasosuus kunniamerkkien kera.

Oli siellä useampikin blogi, kovasti koskettava, mutta tämä jonka luin, oli sellainen että toivoisin sen muistavani. Minun mielestäni po.  kertomus, jos mikä, kirkastaa tuhannesti enemmän Kristusta Jeesusta, kuin mikään ”ihmeiden ajan” ihme. Minä kohtasin  kertomuksessa, sellaisen Herran ja Vapahtajan joka loisti kirkkaammin kuin mikään pitkään aikaan sitä Jeesuksen sydämen laatua ja tehtävää jonka Hän tuli tänne rikkinäisten ja synnin kahlitsemien ihmisten maailmaan toteuttamaan.

Tätä ennen meidän omalla blogitaivaallamme Juhan laittamat muutamat lauseet pysäyttivät todella ajattelemaan. Jatkan ajatusta.
– Helppo on kirjoittaa rakkaudesta, vaikea osoittaa rakkautta. Helppo laittaa kauniin empaattisia sanoja peräkkäin kuin osoittaa todellista empatiaa kenelle tahansa vastaantulijalle. Helppo on iloita ja säteillä valoa omiensa joukossa, mutta kirkkaus, valo ja säteily himmenee kun kohtaa naapurin rähisevän juopon. On hyvä olla hyvä hyvien joukossa. Muistaa rukoilla monien, nytkin kärsivien ja kuoleman uhan alla olevien kristittyjen perheiden puolesta, mutta. Pystynkö tekemään sen sydämestäni ja hiljentyen sen murheen ääressä jota on vaikea ymmärtää, kestänkö sen?  ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” voi kääntää näinkin, kohteletko lähimmäistäsi niin kuin itseäsi kohtelisit? En. En pysty siihen.

Kaiken tämän ohella ajattelin Jeesusta uudella tavalla. Näin hänet yksin pimeässä, väsyneenä, hikisenä, ympärillään pelkkää pimeyttä jossa hän uupuen riensi työmiehen asussa auttamaan avuntarvitsijoita  ihmiseen katsomatta!! Ei hänellä ollut aikaa miettiä kuka ansaitsee avun, kenellä on varaa maksaa siitä ja saako hän itse valonheitinten loiston ja ihmisten suosion. Ei. Hän kosketti ihmistä Hengen, sielun ja ruumiin puolesta. Hän kärsi ihmisen kärsimystä, ja pyysi: ”Isä, anna heille anteeksi”.

Herrani, anna anteeksi! Anna anteeksi pieni itsekäs hyväosainen elämäni.
Ja kuitenkin Herra, minä pyydän, varjele elämääni ja koko kansani elämää. Varjele maatamme, niin kuin olet tähänkin asti tehnyt. Herra siunaa koko maailmaa ja kaikkia rakkaitani. Armahda Herra meitä ja kosketa. Anna meidän koskettaa sinun sydäntäsi niin että me oppisimme koskettaisimme toisiamme. Jokaista ihmistä joka kosketusta kaipaa, niin sydämen kuin mielen tasollakin. Rohkaise tarttumaan käteen, silittämään poskea ja, katsomaan silmiin rakastaen. Herra suo minun kierrättää vajavuuteni sinun kauttasi, niin että minä muistaisin kuka Sinä Olet, ja mitä Sinä Olet tehnyt ja teet. –  Herra minä näin sinut niin yksin ja väsyneenä, yksin työssä. Mutta tiedän että sinä vain tahdoit minun sinut sellaisena näkevän. Niin kuin olisit sanonut: ”Minun on mentävä uudelleen ristiin naulittavaksi”. Herra, toivottavasti et minun takiani! Auta ymmärtämään se minkä Paavalikin ymmärsi ettemme ole lain vaan armon alla.

Sinun ristisi, kuolemasi ja ylösnousemisesi armon alla. Meissä virtaa Elämä. Sittenkin Sinun elämäsi. Tahdon kiittää sinua tästä maasta ja kansasta jota olet niin monesti siunannut ja varjellut uudeksi tekevällä ja herättävällä Hengelläsi. Herra pyydän ja rukoilen että varjelisit omiasi kaikkialla maailmassa.

Kosketa minua Henki, kosketa, kirkkaus! Anna elämälle suunta ja tarkoitus.
Kosketa Jumalan Henki, murenna pelkoni. Tässä maailmassa osoita paikkani.
Valaise, Jumalan Henki, silmäni aukaise, että voisin olla ystävä toisille.
Kosketa minua, Henki! Herätä kiittämään, Sinun lähelläsi armosta elämään!

Inspiroiduin edellisen tekstin muutamista kommenteista. Etten vastaisi niihin liian pitkästi ajattelin voivani kirjoittaa hiukan lisää tärkeäksi kokemastani aiheesta. Virpi otti esille Apostolien teot omalla kommentillaan ja siihen vastasinkin, mutta omassa blogissani mainitsin myös Johanneksen evankeliumin, jota suosittelen ahkerasti lukemaan. Otsikon aiheeseen liittyen laitan tähän muutaman raamatunlauseen ja sitten vähän muuta tekstiä.

Joh. 16 ja 17. molemmat mutta lainaan tähän luvusta 17 jakeet 20-23 ikään kuin vastauksena Virpin kommenttiin. Jeesus rukoilee tässä  ylimmäispapillista rukoustaan, näin sanoen: ”Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun. Minä rukoilen että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi Sinun lähettäneen minut. Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille että he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun minä olen heissä ja Sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut, ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.

Erittäin tärkeä jatko samalle asialle on Matteus 11:25-30 hyvin tunnettu, mutta tänä päivänä jotenkin toisarvoiseksi annettu ymmärtää. Otsikkona on uudemman käännöksen mukaan Jumalan salaisuuden tunteminen!!! ”Tuohon aikaan Jeesus kerran puhkesi puhumaan ja sanoi: Minä ylistän Sinua Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin Sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt. Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä, eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat, Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne  ja Katsokaa minua: Minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani kevyt.”

Kenelläkään ihmisellä ei ole oikeutta taivasten valtakuntaan vain itseään varten. Vaikka olemme saaneet nähdä ja kuulla aikojen saatossa ns. valemessiaiden sitä omineen. Kirkonkin aika, jota olemme eläneet, ei ole ihmisvoimin rakennettu. Sen on alun alkaen rakentanut Jumalan Pyhä Henki.(Apt) Ja kuten tuossa yllä Jeesus itse sanoo, Taivasten Valtakunta on tietynlaisia ihmisiä varten, ei hengellisesti itseään korottavien. Lapsenmieliset, eivät omasta mielestään viisaat, ovat otollisimmat, kuten työn ja kuormien uuvuttamat. Olemme nyt juuri siinä tilanteessa jossa ihmisviisaus repii Jumalan Sanan ilmoitusta kappaleiksi. Se on se synti joka oli alussa ja joka nostaa ihmisessä päätään yli Jumalan viisauden ja Pyhyyden. Siihen ansaan älä rakas Jumalan lapsi kompastu.

Jumalan Valtakunta On vanhurskautta, iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä ja vapaata pääsyä Vapahtajan luo taakoitetulle syntiselle Jeesuksen lempeässä hoivassa. Se on ennen kaikkea sitä, mutta myös työtä sen hyväksi että sanoma tästä levosta ja vapaudesta leviää niiden kautta jotka Jumalaa rakastavat. Valtakunta tarvitsee jokaista Herran omaa. Palvelu työssä, Jumalan Valtakunnan hyväksi, tuo juuri sen ilon jota mekin saamme omassa tehtävässämme kokea. Eikä ole eritelty tärkeitä ja vähemmän tärkeitä tehtäviä vaan riittää että palvelemme Jumalan antamilla armolahjoilla joissa ei tarvitse ponnistella yli voimiensa, koska oma yrittäminen ei mitään lisää armon lahjaan. Kristus itse valmistaa Valtakunnan, ”Hän kutsuu nöyryyteen ja antaa seuraajilleen levon ja juuri hänelle sopivan ikeen” lainaten Eskelisen sanomaa.

Lopuksi pari tärkeää asiaa vielä itse itsensä suosittelusta. Snl. 27:2 sanoo ”Kehukoon sinua toisen, ei oma suusi” Ja sama ajatus löytyy Jeremiasta 9:23. 2Kor. 10:17-18 sanotaan sama kuin Jeremiassa ”Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta.” Luotettava ei ole se, joka itse suosittelee itseään, vaan se, jota Herra suosittelee”! Tämän kirjoitin siksi että se on hyvä ohje kaikenlaista sellaista yritystä kohtaan jossa Herran Henki ei ole mukana, vaikka siltä näyttäisi. Joka uskoo Jumalaan, jaksaa odottaa oikeaa aikaa Jumalan kutsuun siinä että löytää oman paikkansa palvella työtä tehden. Kokemuksesta sanon ettei itse itseään tarvitse suositella, mutta pitää tarttua uskollisesti mihin tahansa työhön seurakunnassaan ja suuri ilo on kun sinut huomataan ja sinua suositellaan ”toisen suun kautta”. Se ei sulje pois sitäkään etteikö Jumalan henkilökohtainen kutsu voi olla yhtä pätevä, mutta usein sen toteutuminen vaatii aikaa jotta kutsu tulisi koetelluksi.
Niille ystäville tiedoksi jotka eivät vielä tiedä: tämän kirjoittaja on maallikko, joka rakastaa Jeesusta ja Jumalan sanaa. Jumaluusoppineet antakoot anteeksi.

Tämän tekstin otsikko olisi voinut olla niinkin negatiiviis sävyinen kuin ristivetoa? Joten kovin selkeää tekstiä tästä ei varmaankaan tule. Kuitenkin lähden raamatunlauseesta jossa sanotaan että ”kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat”!
Meillä kaikilla lienee sellaisia asioita omassa uskonelämässämme jotka ovat henkilökohtaisesti kullekin erittäin rakkaita ja syvästi koettuja. Meihin/minuun sattuu jos joku niihin suhtautuu kovin armottomasti arvostellen. Siitäkin huolimatta että pitkän kokemuksen ja vaelluksen kautta ymmärtää sen toisenkin ihmisen kannan. Koska, itsekin on elänyt samat vaiheet aikoinaan, ja ollut asioista yhtä varmasti samaa mieltä. Kunnes Jumalan koulussa vuosikymmenten mittaan on saanut oppia että koko tämän elämänaika menee opettelussa. Sen huomaaminen ja ymmärtäminen tekee ihmisestä aika hiljaisen ja sävyisän. Jotkut ovat sitä nopeammin, jotkut hitaammin. Samanlaista ei ole yhtäkään.

Olen lukemassa nyt Pekka Eskelisen kirjaa ”Minä olen teidän kanssanne” alaotsikkona ”Ahaa- elämyksiä Matteuksen evankeliumin äärellä”. Kirjassa on niin paljon hyvää asiaa että en ota siitä kuin yhden kohdan tähän tuekseni, kaikki muu on omaa pohdintaani. Eskelinen kirjoittaa lyhyen kappaleen siitä kuinka erilaisia apostolit olivat taustoiltaan, hän sanoo:” olivat varsin monen kirjava joukko”,  ja luettelee:” Siihen mahtui jopa publikaani ja kiivailija (selootti). Edellinen oli Rooman vallan kätyri, jälkimmäinen kiihkokansallisen liikkeen edustaja, liikkeen, joka saattoi syyllistyä terrori-iskuihin roomalaisia miehittäjiä ja näiden hännystelijöitä vastaan, ja joka myöhemmin toimi juutalaiskapinan nostattajana.” Tärkeää tästä erilaisuudesta kirjoittamisessa oli että eri taustoista lähteneet rajutkin vastakohtaisuudet sulautuivat yhteen Jeesuksen seurassa. Ja kuten tiedämme olihan siellä kavaltaja Juudaskin.

Mekin kaikki olemme, emme ainoastaan eri ikäisiä vaan myös taustoiltamme aivan erilaisia. Ja niin on joskus hyväkin, silloin Jumala voi käyttää meitä paremmin lähestymään monenlaisia ihmisryhmiä. Kun olemme keskenämme, saman perheen jäseninä uskoessamme samaan Isään Jumalaan, Poikaan Jeesukseen ja Pyhään Henkeen, meidän tulisi pyrkiä esiintymään yhdessä sopuisasti. Varsinkin maailman edessä, eikä sen tarvitse olla teeskentelyä. Minä sanoisin sitä kasvuksi. Tilannetta ei edelleenkään helpota se että meillä on erilaiset taustat myös hengellisten kotiemme suhteen. Menneinä aikoina on ollut kovin jyrkät rajat esim. kirkollisten ja vapaitten suuntien kesken, ei tarvitse mennä kuin -70 luvulle. Onneksi nyt on tämä yhteiskristillisyys, ainakin teoriassa, työn alla. Tosiasia joka tapauksessa on että me kristityt tulemme entistä enemmän tarvitsemaan toinen toistamme. Meillä on ollut helppoa täällä kotimaassa, mutta välttämättä niin ei tule aina olemaan. Alkusoittoa siitäkin jo on. En lakkaa korostamasta Raamatun luvun tärkeyttä, siellä on kaikki mitä me tarvitsemme elämään ja jumalisuuteen.

Itse olen sekä pataluterilainen syntymäni perustalta, se lienee käynyt ainakin niille selväksi jotka ovat tällä ”taivaalla” pidempään jo olleet. Sain sitten elämäni ahdingossa kokea uudestisyntymisen/heräämisen armon. Se teki minusta sen mikä nyt olen, Jeesuksen seuraajan. Tuo ”uudestisyntyminen” sanana ja käsitteenä on jakanut ja jakaa kristikuntaa oppiensa puolesta, niin kuin armolahjatkin. Ja kuitenkin nämä molemmat ovat täysin luettavissa Raamatusta. Uudestisyntymisen selittää itse Jeesus Joh. 3:1-15. Armolahjat 1.Kor.14 mutta hyvä on aloittaa jo 13 luvusta. Liisi Jokiranta on selittänyt Hengellisten kokemusten syntyvän vain Jumalan sanan vaikutuksesta, koska vain Pyhä Henki tekee sanan eläväksi! Tämän todistan oman kokemukseni perusteella. Kokemukset kuitenkaan ilman Raamatun sanaa ovat ns. sielullisia. Ihminen on kokonaisuus, ruumis, sielu ja Henki. Kaikki meissä vaikuttaa, mutta jos meillä ei ole Pyhää Henkeä ja sanan tuntemusta, mitä tahansa voidaan pitää jumalasta lähtöisin, mutta siis ei Jumalasta ilman noita mainittuja.

Jos kuka tahansa meistä haluaa tutkia totuutta itsestään, voi mennä lukemaan Hengen hedelmistä ja koetella itseään (Gal.5) Niitähän ovat rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensä hillitseminen, ainakin. Tosin ne hedelmät eivät löydy eikä kasva katselemalla itseämme ja toinen toistamme, vaan ne toteutuvat katselemalla ristin uhria, joka on annettu puolestamme. Siinä kärsivää ja puolestani kuolevaa Vapahtajaa katsoen tulen pieneksi ja haluttomaksi katsella sisarta tai veljeä arvostellen. Arvostelun henki häviää. Niin kallis kuin armo on ja syvä ymmärrettäväksi, sitä ei ole ilman Golgatan ristiä jossa saamme syntimme anteeksi ja joka vapauttaa meidät synnin tuomiosta ja omantunnon syytöksistä, kuten myös vapauttaa sisareni tai veljeni, erilaisuudessaankin, kaikesta arvostelusta. Jos arvostelun sijaa oikeasti on ja hänen pelastuksensa on vaarassa mennä synnin tai harhaoppisuuden tähden turhaksi niin Raamattu kyllä kehottaa varoittamaan, mutta siinä tarvitaan suurta viisautta, lempeyttä ja armoa. Ja lopulta vain Jumala näkee ihmisen sydämeen ja totuuden meistä.

Lopuksi, mitä armolahjoihin ym. kiistan alaiseen käyttäytymiseen tai ilmenemisiin tulee niin olemme yksilöitä, se pitää muistaa. Ja näissäkin, kuten kaikessa muussakin ilman Jumalan armoa ei ole mitään todellista Hengen elämää. Hengen elämä lähtee siitä että Jumala näyttää meille todeksi synnin ja sen voittajan! Kun Jumala on puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan. Ja kun Hän on puolellamme me saamme voiman ja oikeuden Jumalan lapseuteen johon on kätketty kaikki hyvä ja oikea, kaikki totuus ja käsittämätön rakkaus ja laupeus, kaikki anteeksianto.

Johanneksen evankeliumi on ihana, siinä on niin paljon Jeesuksen puhetta ja ihana jäähyväisrukous. Eikö se murra meitä hyväksymään toinen toisemme, antamaan anteeksi sekä itsellemme että toinen toisillemme kaiken sen mitä emme itsessämme ole kasvaneet ja toisissamme sen, mikä heilläkin vielä kasvussa puuttuu, rakkaan Jeesuksemme tähden. Kärsitään toinen toistamme ja rakennetaan Jumalan seurakuntaa kukin uskollisesti omalla paikallamme.

”Lähemmä Jeesus, lähemmä vaan, kaipaan mä ääntäsi kuuntelemaan. Sulje oi Jeesus armohosi, siellä on turvaisa satamani, siellä on turvaisa satamani”

Niin pienestä on ihmisen elämän kuviot kiinni. Olen oleskellut koko päivän sisätiloissa kun vähän tuntuisi olo flunssaiselta, eikä se nyt passaa.
Tunteet kulkevat edestakaista rataa mutta päällimmäisenä on ilo. On ihmeellistä kuinka jonkin kauan hiertäneen asian tai tilanteen ratkeaminen helpottaa oloa. Ilkka laittoi minut ”lööppiin” 🙂 ja siellä olen nyt roikkunut hissukseen ihmetellen miksei kukaan kirjoita mitään? Ei elämä nyt niin surkeata ole. Vaikeuksia ja monia leikkauksia on minulla ollut ennenkin, mutta nyt on vielä nyt. Kiitos silti meidän Ilkalle vielä kerran, ja kaikille jotka muistatte. Pahin on kuitenkin edessä, mutta ei haittaa.

En jaksa hellettä, voin huonosti kun sitä on liikaa, olkoon sen laatu sitten vaikka henkistä tai ihan vaan aurinkoa. Päätin kuitenkin käväistä tuossa ulkona terassillani, nyt kun ilma on jo vähän viilentynyt.  En juuri muuta ehtinyt kuin istahtaa tuolista tuoliin, kun ilo ja kiitollisuus täytti sydämeni, mieleni ja sieluni. Tulivat sanat ”Iloitkaa !”

”Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vieläkin kerran: iloitkaa”.

Mitä iloon tarvitaan? Onko vastaus Herra? On ja On, koska Hän vaikuttaa niin että muutumme Herran läheisyyden ilosta lempeiksi ja oikealla tavalla huolettomiksi. Eli: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon.
Mitä siitä seuraa: ”Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.” Tässä, meillä on aarre verraton, kalliimpi kultaa!!! –  Käväisin siis ulkona ja katselin kesän kauneutta ja yltäkylläisyyttä. Sydämeni täyttyi kiitollisuudesta, sanoi itsekseni: Herra kiitos elämästä! Ajattelin että jos tämä jäisi viimeiseksi ajatuksekseni ja sanoikseni, niin toivoisin sen kaikkien tietävän. –  Ja ei kun sisään ja koneen ääreen. Sitä ennen huomasin sähköpostissa että Virpi oli laittanut jonkin kommentin, luin sen ja se oli tämä sama ajatus! Niin sain vahvistusta kokemalleni ja tässä istun, enkä muuta voi. Eikä tarvitsekaan.

Filippiläiskirjeessä Paavali puhuu, jälleen kerran, niin hyvää asiaa ettei meinaa sielu kestää lukea. On pakko pitää taukoa ja sulatella. Me kaikki tiedämme millaiseksi hänen elämänsä muuttui kun Herra otti hänet kiinni. Ei tullut maallista menestystä eikä loistavia oloja, kärsimystä tuli, vankilaa, kivitystä jne. Ja silti hän riemuitsee! Herra on suonut minulle suuren ilon, että te vihdoin olette voineet antaa minulle uuden osoituksen huolenpidostanne. Sitä te tosin olette koko ajan halunneet, mutta ette ole saaneet siihen tilaisuutta. Tällä en tarkoita sitä, että kärsin puutetta, koska olen oppinut tulemaan toimeen sillä, mitä minulla on. Tunnen köyhyyden ja hyvinvoinnin, olen tottunut kaikkeen ja kaikenlaiseen, syömään itseni kylläiseksi ja näkemään nälkää, elämään runsaudessa ja puutteessa.
Kestän kaiken Hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa!” Tähän on pakko sanoa Kiitos ja hallelujaa. Kiitos Jeesus, kiitos elämästä! Kiitos Kristusruumiista johon saa jäsenenä kuulua, kiitos kaikesta taivaan ja maan välillä. Herra Sinun kanssasi on ihmisen onni olla. Minun onneni on olla Herraa lähellä. – Ystävä niin sinunkin.

”Lopuksi, veljet (ja sisaret) ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen!”

Herrasta veisaa kieleni, ylistää armoansa, ei unohtaa voi sieluni hyviä tekojansa. Kun etsin niin Hän vastasi, ja nöyrät kiitosvirttäni iloiten kuuntelevat.
Ne jotka Herraa etsivät, löytävät lohdutuksen, ja jotka häntä pelkäävät, ne saavat varjeluksen. Ja ahdingonkin aikana on heillä rauhaa iloa, kun Herra heitä hoitaa.
Kasvoihin Herran katsokaa, ne loistaa suloisesti, ja hyvyyttänsä maistakaa, se vuotaa iäisesti. On autuas se ihminen, ken elää Herraan turvaten. Ei mitään silloin puutu! (virsi 340)

Aikamoinen otsikko? Tätä aloittaessani luotan siis siihen että kaikki jotka täällä kirjoittavat tuntevat Raamatun hyvin, sillä niin laaja olisi aihe Raamatun alusta sen loppuun saakka etten poimi tähän luultavasti montaakaan sanan paikkaa.

Itse koen että tänä aikana yksinkertainen, puhdas ja raitis, Sanan mukainen usko on harvinaista ja vaikeaa. Ihmisten tieto ja tekniikan ylenpalttinen kehitys ja käyttö tavallisessa arjessakin on sitä luokkaa että jos uskaltaisin, sanoisin että tätä käyttää hyväkseen myös tämän maailman ruhtinas. Autuaita ovat, siis ne harvat puhdassydämiset joita ehkä vielä jossain on. Toisaalta tosiasia on myös se että ihmisten evankelioiminen on nyt aivan toisella tavalla mahdollista kuin aikaisemmin. Ei ole enää kovinkaan mahdotonta toteuttaa Jeesuksen käskyä mennä kaikkeen maailmaan julistamaan evankeliumin ilosanomaa ihmisten iankaikkiseksi pelastukseksi.

Lopun ajat. Nehän alkoivat kun Jeesus tuli maailmaan. Kun Hän nousi taivaaseen alkoi myös Pyhän Hengen aika. Tästä ajasta ennustivat jo vanhan testamentin profeetat ja Pyhät. Jokainen, jonka silmät on Herramme lähettämä Pyhä Henki avannut, tunnistavat että elämme näiden aikojen ristitulessa. Paha tekee työtään eksyttääkseen jos mahdollista valitutkin, mutta Pyhä tekee myös työtään ja seulonta on alkanut.

Rakastan Apostolien tekojen kirjaa. On uskomatonta millaisesta aineksesta Jeesus opetuslapsensa valitsi – ja valitsee myös tänään. Eli sellaisista joiden Hän tietää ottavansa Hänet Herranaan ja Messiaanaan vastaan. Mikä se luettelo siis olikaan missä sanotaan ettei ollut montaa viisasta, ei vaikutusvaltaista, eikä jalosukuista (1 kor.1).Yksinkertainen usko, jos sinä tunnustat suullasi että jeesus Kristus on Herra. Sydämen usko ja suun tunnustus riittää Raamatun mukaan, mutta riittääkö se minulle tai sinulle. Onko meillä taipumusta lisätä jotain, tuntea tarvetta tehdä jotain, uskoa enemmän, olla enemmän, hakea etummaisia paikkoja, etsiä mainetta ja kunniaa, miellyttää yleistä mielipidettä. Missä kohtaa menee raja!?

Entäs Pyhä Henki? Saako Hänestä ilolla puhua? Saako Häntä spontaanisti ylistää riemulla niin ettei lähimmäinen tee tulkintoja? Joku kokee että kun hänellä ei ole tunnetta Pyhän Hengen läsnäolosta sisäisessä maailmassaan eikä kokemusta sellaisista armolahjoista joita sisarella tai veljellä, hänen täytyy puolustella omaa uskoaan.
Miksi? Etkö voi uskoa että olet Jumalan lapsi vaikka et koe samalla tavalla kuin tuo toinen, joka on herkkä Pyhän Hengen vaikutuksille. Salli minun sanoa, ettei sinun tarvitse puolustella, mutta et sinä saa myöskään asettaa kyseenalaiseksi tai arvostella ylhäältäpäin sitä joka toisin kokee. Niin kuin perheessä, maanpäällä, on erilaisia lapsia samoista vanhemmista, niin on Jumalan lastenkin perheessä. Yksinkertainen asia, jonka me kaikki tiedämme, sietäkäämme siis toisiamme, vaikka emme ihan rakkauteen kykenisikään.
Itse olen kokenut että kun oikein hyvin tutustun toisenlaiseen Herran omaa kuin itse olen, opin häntä rakastamaan jos koen että hänellä on kuitenkin elävä usko Jeesukseen. Ihan totta, se on itsellenikin ihme mutta sellaista Jumalan rakkaus saa aikaan.

Ilkalla oli tuolla pieni testi meille 🙂 . Johannestahan se näytti aika tavalla pukkaavan (siis näytti 🙂 ), mutta rakastan minä Pietariakin, oikein paljon rakastankin. Millainen muutos hänessä tapahtuukaan helluntain jälkeen.( Apt. 2 )erityisesti tuo valtava todistus ja puhe jonka Pietari nousee pitämään 14 jakeesta lähtien. Siinä hän poikkeaa jo vanhan testamentin ennustustenkin puolelle profeetta Joelin myötä, todistukseksi kaikille ettei se mitä tapahtui ollut mitään maallista, vaan ennustettua ja taivaallista joka nyt toteutui.
Näin siis todistetaan että lopunaikoja eletään ja myös Pyhän Hengen aikaa jossa ilmenevät armolahjat niin kuin niistä on opetettu 1Kor.13-14 luvuissa.

 Lopuksi vielä minulle rakkaan profeetan Jeremia kirjasta 9:22-23. Näin sanoo Herra: – Älköön viisas kerskuko viisaudellaan, älköön väkevä voimillaan, älköön rikas rikkaudellaan. Joka haluaa kerskua, kerskukoon sillä, että tuntee minut ja tietää mitä minä tahdon. Sillä Minä Olen Herra, minun tekoni maan päällä ovat uskollisuuden, oikeuden, ja vanhurskauden tekoja. Niitä minä tahdon myös teiltä, sanoo Herra.”

”Luoksesi Herra saan tulla, nyt aivan tällaisena. Eihän kätkössä voi mitään olla, Sun eteesi saan vaipua. Ja vaikka sä näät kaiken heikkouden tään, olen pienoinen lammas paimenen. Sillä näin tullessaan oppii sen tuntemaan, että aina Sä mua rakastat!
Herra, voin Sinulle antaa kuormani tuskani maan. Olet luvannut taakkani kantaa. Ja auttaa ain vaeltamaan. Nyt pyydän mä vaan, että kulkea saan Sinun kanssasi kautta tämän maan. Kaiken puolestain teit, synnit ristille veit. Sinussa elän nyt ainiaan.
Luoksesi Herra saan tulla, päivä jo pian iltaan käy. Luonas rauha on armoitetulla, ei vaivoja maan enää näy. Niin turvaisaa on, Sinä viet lepohon, silloin luonasi aina olla saan. Nyt Sä voimasi suot, uutta uskoa luot, että saapuisin luoksesi Sun!

Mä olen niin pienoinen, pienoinen aivan, Sä suuri ja voimakas Isäni taivaan, Isäni Taivaan. Oi johdata jalkani totuuden teitä, et Isäni armahin lastasi heitä. Lastasi heitä.

Kiitos Sinulle Vapahtajani Herra Jeesus Kristus! Jää siunaamaan ja varjelemaan yksinkertaista uskoa ja vuodata Pyhän Henkesi voima koko maailman ylle, ennen paluutasi. Aamen.

Tulin kirjoittaneeksi edellisessä blogissani sisarelleni Virpille, etten vaihtaisi osaani uskossa Jumalaan mihinkään. Päivällä lukiessani Luukkaan evankeliumia, johduin sen äärellä neljänteen lukuun. Sivulauseena mainitsen että sen luvun ja tuon sanomani myötä ajatuksiini tuotiin Pietari, tilanteessa jossa hän vannoi Jeesukselle ettei ikinä kieltäisi tätä. Tiedämme miten kävi, joten vaikka nyt olen vuoren varma asiastani, ei pidä ihmisen liikoja luulla itsestään. Voin vain sanoa että Herra varjelkoon, etten koskaan joutuisi tilanteeseen joka olisi kauheinta mitä voisin kuvitella.

Luukkaan evankeliumin kolmas luku päättyy ihanasti Jeesuksen sukuluetteloon ja kun sen loppuun pääsee, voi että! Se nimittäin loppuu näin jae 38: tämän Enos, tämän Set, tämän Aadam, tämän Jumala!

luku 4:1-14: Jeesus lähti Jordanilta Pyhää Henkeä täynnä.
Hengen johdattamana hän kulki autiomaassa neljäkymmentä päivää, ja Paholainen kiusasi häntä. Hän ei syönyt noina päivinä mitään, ja kun tämä aika oli kulunut, hänen tuli nälkä. Silloin Paholainen sanoi hänelle:” Jos kerran olet J u m a l a n P o i k a, niin käske tämän kiven muuttua leiväksi”. Jeesus vastasi ja sanoi:” ON kirjoitettu, ei ihminen elä ainoastaan leivästä (vaan jokaisesta sanasta joka Jumalan suusta lähtee. Matt. versio) Paholainen vei Jeesuksen korkealle paikalle, näytti hänelle yhdessä hetkessä kaikki maailman valtakunnat ja sanoi: Kaiken tämän, koko maailman ja sen loiston m i n ä annan sinun valtaasi, sillä se on annettu m i n u n haltuuni ja m i n ä voin antaa sen kenelle tahdon. Jos kumarrat m i n u a, tämä kaikki on sinun”. Jeesus vastasi:” ON kirjoitettu; Herraa sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.” Paholainen vei Jeesuksen Jerusalemiin, asetti hänet temppelimuurin harjalle ja sanoi:” J o s kerran olet J u m a l a n P o i k a, niin heittäydy tästä alas. Onhan kirjoitettu; Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen!” Jeesus vastasi:” ON myös sanottu; Älä kiusaa Herraa Jumalaasi”.
Kiusattuaan näin Jeesusta k a i k i n tavoin Paholainen jätti hänet joksikin aikaa rauhaan.
Täynnä Hengen voimaa Jeesus palasi Galileaan ja hänestä puhuttiin kohta kaikkialla.

Paholainen puhuu itselleen tyypillisesti, niin kuin on puhunut aikojen alusta. Ensiksikin hän yrittää vakuuttaa että hänellä on kaikki valta tehdä mitä haluaa ja houkutella suurilla lupauksilla kohdettaan lankeamaan. Näinhän hän toimii, ja moni hairahtuu uskomaan, kun ei tiedä että Paholainen on valehtelija ja valheen isä. Luonnollinen ihminen on kiinni kaikessa maallisessa materiassa, eikä se taida kovin kaukana olla kaikista uskovistakaan. Sanoohan Raamattu että ihmistä kiusaa hänen oma himonsa ja kun himo tulee raskaaksi se synnyttää synnin. Oletko koskaan joutunut kiusaukseen, oletko tietoinen mikä sinulle on se himo joka saisi sinut mahdollisesti lankeamaan? Tiedätkö/huomaatko mikä on kaikkein paras keino välttää kiusaukset? Olla ajattelematta edes mahdollisuuksiako, johdattaako tämä kirjoitus sinut ikävyyksiin asian kanssa?

Itse uskalsin kyllä pohtia mitkä ne kipeimmät tarpeet omassa elämässäni olisivat joita toivoisin olevan, mutta joita ei ole. Omaisuutta en tarvitse kuin sen ”määräosani leipää” johon kuuluu vaatimaton toimeentulo jokapäiväisine tarpeineen. Mutta olin minä joskus ollut saamassa oman kodinkin joka haaveenani oli. Oli minulla kerran jonkinlainen elämänkumppanikin ja elämäni olisi paljon helpompaa ja mutkattomampaa jos sellainen olisi elon iltaa kanssani viettämässä vieläkin. Näistä kahdesta luopuminen on ollut ehkä haikeinta. Lapsia olin aina toivonut, kiitos Jumalalle että yhden sain, mutta enempikin olisi ollut ihan kiva, en olisi yhden taakkana vanhetessani. Onnekseni ei ole tullut kiusauksia noiden kahden ensin mainitun suhteen ja yksikin lapsi on Jumalan suurenmoinen lahja.

Mitä enemmän vuosia karttuu, sitä kiitollisemmaksi tulen. On perspektiiviä nähdä Jumalan viisaus, huolenpito ja johdatus sittenkin koko elämässäni. Ei sekään ole ollut sattumaa, tai jokin virhe, että sain poliovammaisen ihmisen elämänosan jo pienestä pitäen. Jokin tarkoitus silläkin on ollut, koska minä uskon että osani on tullut Jumalalta. En ole koskaan kysynyt miksi minä? Ei, miksi en yhtä hyvin, kuin moni muukin tuntemani tai tuntematon sisar tai veli. Meillä täällä Suomessa on kuitenkin ollut suhteellisen hyvin aina asiat, verrattuna joihinkin kehitysmaihin, vai vieläkö niin saa sanoa?

Kaikesta huolimatta liian huoleton ei voi olla. Täytyy valvoa, olla lähellä Herraa Hänen Sanansa kautta, rukoilla ja olla nöyrä Jumalan edessä. Muistaa että niin kuin Hän on antanut elämän, Hän voi sen myös ottaa milloin hyväksi näkee. Hyvä omatunto, vilpittömyys, rakkautena vaikuttava usko ja huomaavaisuus lähimmäisen tarpeita kohtaan olisi hyvä omistaa jos jokin. kaikkein tärkeintä on muistaa ettemme omin voimin pysty mihinkään. Mutta Jumala vaikuttaa meissä tahtomisen ja tekemisen ja mitä voimattomimmiksi tulemme ja avuttomimmiksi itsemme tunnemme, mitä vähemmän itseämme ajattelemme suhteessa lähimmäisiin ja koko maailmaan, sen enemmän me Jumalan armoa ja rakkautta tarvitsemme.

Neljännen luvun alku ja loppu Luukkaassa oli olennainen: Jeesus lähti Jordanilta Pyhää Henkeä täynnä….. Täynnä Hengen voimaa Jeesus palasi Galileaan. Tässä on se suuri salaisuus ja voittovoima; Pyhä Henki meissä Herramme lupauksen mukaan! Kiitos Jumalalle.

Herra on varjelijasi/ Matkalaulu
Minä kohotan katseeni vuoria kohti. Mistä saisin avun?
Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan.
Herra ei anna sinun jalkasi horjua, väsymättä hän varjelee.
Ei hän väsy, Ei hän nuku, Hän on Israelin turva. Hän on suojaava varjo,
HÄN ON vartijasi hän ei väisty viereltäsi.
Päivällä ei aurinko vahingoita sinua eikä kuunvalo yöllä.
Herra varjelee sinut kaikelta pahalta, hän suojelee k o k o  e l ä m ä s i.
Herra varjelee kaikki askeleesi, Sinun Lähtösi ja Tulosi, Nyt ja Aina!
Ps. 121.
Ollaan siunattuja Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ylistys Jumalalle. Aamen.

Suurin osa ihmisen elinajasta taitaa mennä niin että kokee elävänsä pelkkää arkea. Jossain lausutaan jopa että ”tuli arki arjen koura, utulinnat kaas”. Raamatun Jumalaankin uskovan ihmisen elämä on usein ”tavallisen” tuntuista. Tavallinen lainausmerkeissä koska kuka sen määrittelee mikä kullekin on ”tavallista”. Jokainen ihminen elää ainutkertaisen ja laatuisen elämän, tuntui tai näytti se siltä tai ei.

Joskus Jumala yllättää erikoisella tavalla. Aina ei ole ollenkaan helppoa kuvata näitä ihmeitä siksi että ne voivat näyttää vain sattumilta. Itse en usko sattumiin ollenkaan. Minä uskon tehtyyn suunnitelmaan ja siihen että ihminen elää jatkuvassa ihmeessä, ihmeessä joka on alkanut aikojen alussa ja jatkuu ikuisesti.

Eilinen sunnuntaiaamu jo alkoi erikoisella tapauksella. Olimme kirjoitelleet aiheesta antaa kaikkien kukkien kukkia ja kaikkihan tietää mitä sillä tarkoitetaan, mutta itse halusin viedä keskustelun luonnon kukkasten tasolle. Kaipasin pois kaikesta vaikeasta sillä elämäni on ollut pitkään ja on edelleen taistelua oikeuden puolesta vääryyttä vastaan. Se on rasittanut kovasti myös tyttäreni elämää ja vienyt hänen aikaansa kohtuuttomasti. Välillä minulta on loppunut toivo että tässä elämässä oikeus asiassani toteutuisikaan.

Kuinka kukat tähän liittyy? Juha Hassilan blogiin ja valokuvaan. Sen ihmeen voi lukea sieltä, mutta mainitsen vaan että pienessä sinisessä kukkasessa oli minulle minua rakastavan Kaikkivaltiaan taivaan ja maan Luojan viesti. Viesti joka hämmästytti ja jäi puhuttelemaan koko päivän ajaksi.

Vietimme päivää tyttären kanssa meidän vaatimattomalla kesäpaikallamme. Pihatöitäkin harrastimme vähän kunnes tuli tunne että nyt on aika rukoukselle. Istuimme kauniin luonnon ympäröimällä terassillamme ja aloimme aivan arkisesti. Jonkin ajan kuluttua Jumalan Henki alkoi tuoda aiheita joista rukoilla ja meillä (ehkä muillakin) se usein käy niin että saamme saman aiheen yhtä aikaa, niin nytkin. Saimme Jumalan armosta kokea ihmettä. Sellaista joka laittaa ihmisen itkemään, kiittämään ja ylistämään, joka saa kokemaan että on osa suunnattoman suurta kokonaisuutta kaikessa omassa ihmisen pienuudessaan. Osa suurta ja ikuista, osa jostain sellaisesta jossa on tietämättään, ymmärtämättään, mutta jossa on suunnattoman hyvä ja turvallinen olla.

–  Koska on suunnitelman osa, suunnitelman jonka ikuinen on laatinut ja jota Hän toteuttaa luomansa ihmisen kautta. Tytär sanoi olennaisen:” Äiti on ihmeellistä saada elää ihmeessä, koko elämä on yhtä ihmettä. Ajattele, emme olisi tässä oman itsemme tahdosta tai tiedosta, vaan Jumalan suuresta suunnitelmasta! Elämä on ihme! Elämä on kuin helminauha jossa helmi seuraa toista tai niin kuin Tie joka vie varmasti oikeaan ja perille!” Meitä johdatetaan vaikka emme sitä ymmärrä, joskus vain vaikeina aikoina Jumalan rakkaus koskettaa niin syvältä että saamme katsella mennyttä ja nykyistä kuin esiripun auettua. Jumala tietää mitä lapsensa tarvitsee jaksaakseen. Ihmisen tarvitsee saada nähdä joskus kaiken todellisen olemus. Taivashetki.

Nämä ovat vaikeita ja henkilökohtaisia asioita, eikä ole kovin viisasta näistä puhua, mutta uskon että muillakin näitä on, näitä Jumalan aarrearkun aarteita jotka eivät lopu vaikka niitä kuinka jakaisi.

Lopuksi osia kahdesta psalmista. Kaikille on tuttu ja rakas psalmi 139. ”Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut. Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa näet aikeeni. Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni….Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut”!

Ps. 71:5-8 Sinä olet minun toivoni, Herra, Herra, minun turvani nuoruudesta asti. Syntymästäni saakka olet ollut tukeni, siitä saakka kun kohdusta minut päästit. Sinulle minä laulan ylistystä. Monelle olen ollut ihmetyksen aihe! Mutta Sinä olet luja turvani. Siksi minun suuni tulvii kiitosta ja alati ylistää Sinun ihanuuttasi….17: Jumala, sinä olit opastajani jo kun olin nuori ja tähän päivään asti….20: Sinä olet antanut vaikeita vuosia ja monia ahdistuksen aikoja, mutta yhä uudelleen sinä virvoitat minut, syvyyksistä sinä minut nostat! 23: Minun huuleni avautuvat ilohuutoon. Minä laulan sinulle kiitosta, koska sinä lunastit minut!

Kiitos Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle aamen.