Kun sanoja ei ole
– Tai niitä on liikaa…..

Kun joku sanoo:
olen väsynyt – sallittakoon se hänelle.
Kun joku haluaa aamulla vetää tilkkutäkin
päänsä yli
ja nukkua pahan päivän ohi –
kunpa se sallittaisiin!
kun joku haluaa
elää omaa elämäänsä toisin
kuin normittaja on suunnitellut –
kun se vain ei vahingoita muita
sallittakoon se.

Orjuuttajia on monia
elämä itse niistä pahin, lahjomattomin.
Sallittakoon ihmiselle vapaus
hengittää omaan tahtiinsa.
Yleensä ottaen: sallittakoon enemmän.
ja katso
sallijankin elämä helpompaa.

Kultaomenia hopeamaljoissa ovat sanat, sanotut aikanansa Snl.25:11

Joskus sana satuttaa,
yksi ainoa. Joskus sanattomuus.
eikä parempaa lääkettä suurempaa lahjaa
kuin sana silloin kun on sen aika.
Hyvä sana lohtunasi vielä
kun sanojaa eivät enää
sanat saavuta.

Tulee päivä, jolloin sinun muurisi rakennetaan, sinä päivänä rajasi laajenevat. Miika 7: 11

Tähän
juuri tähän aurinkopälveen
haluaisin istuttaa sinut joka sanoit:
Olen niin uupunut. Peloissani. Yksin.
olen aivan lopussa.
Tässä istuisin viereesi, kuuntelisin sinua,
sinä lintuja, veden helinää
puiden lempeää puhetta.
Tässä luonto hoitaisi meitä. Elämä armahtaisi.
Rakastaisi.

”Hedelmätarhojen asujatar, ystävät kuuntelevat ääntäsi. Anna minunkin kuulla sitä”
”Riennä, rakkaani, ja ole kuin gaselli tai nuori peura tuoksuvilla vuorilla”. Laulujen laulu 8:13-14

Kuulkaa kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen! Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää. Tulkaa, ostakaa ilman rahaa, ilman hintaa viiniä ja maitoa. Miksi punnitsette hopeaa maksuksi siitä, mikä ei ole leipää, ja annatte työnne ansion siitä, mikä ei ravitse? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvää, ja sielunne nauttii yltäkylläisyydestä. Kallistakaa korvanne, tulkaa minun luokseni. Kuulkaa, niin sielunne saa elää. Minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, Daavidille antamani armolupauksen mukaisesti. Jes. 55: 1-3

Joskus kun sanoja ei ole, niitä on lainattava. Runot Maaria Leinosen teoksesta ”Silta joka kantaa” Ilon ja Voiman runoja.

Kun luet otsikon, laittaisitko sen perään kysymys merkin vai huutomerkin? Muuttaisiko mielestäsi otsikko sisältöään, jos olisin laittanut jommankumman merkin sen perään, ja kuinka?

Aamuyöstä mietiskelin syntyjä syviä. Saisin usein aikaiseksi mahtavia saarnoja juuri silloin, kun vaan jaksaisin nousta kirjoittamaan 🙂 . Päivän mittaan arki täyttää mielen ja unohtuu se mikä olisi ollut niin, mielestäni, tärkeää. Joka tapauksessa olen pidempään jo miettinyt mitä kaikkea merkitsee olla Jumalan lapsi. Yksi on ainakin varmaa; roomalaiskirjeen 8 luku (kokonaisuudessaankin) ja jae 14 – 17 Kaikki, joita Jumalan Henki johdattaa, ovat Jumalan lapsia. Te ette ole saaneet orjuuden henkeä elääksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden Hengen, jossa me huudamme :”Abba! Isä!” Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia.

Oletan että kaikki täällä blogitaivaalla ovat kokeneet millaista on syntyä uudesti ylhäältä, Pyhän Hengen vaikutuksesta, elävään uskoon. Edelleen oletan, että olemme kaikki kokeneet senkin, kuinka Pyhä Henki meissä todistaa tästä Yhdessä Hengessä elämisestä. Meihin on tullut Jumalan jatkuvasti uudistava Henki. Henki joka vaikuttaa meissä jatkuvaa muutosta.

Minua siunaavat niin monet asiat Raamatun lehdillä. Minulle Raamattu on, virren sanoin ”Aarre verraton”. Silloinkin kun koen olevani savenvalajani pöydällä. Hiljaisella paikalla, tai huolten painamana. Silloinkin, kun elän tämän maailman varjojen alla. Silloin voin vain levätä lupausten varassa, hiljaa odottaen.

Parasta on kuitenkin kun olen Pyhän Hengen vaikutuksen vallassa, kun tuli lämmittää, ilo ja riemu sykähdyttää ja kirkkaus täyttää maan ja taivaan. Mutta tuntisinko niin suurta iloa ja riemua jos en välillä kokisi erämaa koulua? Jos ilon hinta on koulu, se kannattaa. –  Silloinkin on hyvä, kun Herra yllättää rakkaan sisareni tai veljeni. Nyt olen iloinnut viimeksi Tapion ja Virpin teksteistä. Onko puolueellista mainita tämä, minusta ei ja selitys tulee tässä.
Samalla tavalla, kuin voi iloita Hengellä täyttyneestä elävässä uskossa Jeesukseen olevasta tuntemattomasta ihmisestä jonka tapaa, ja josta aistii saman Hengen joka itsessäkin vaikuttaa, voi iloita  myös siitä kun lukee, esim. juuri täältä ”taivaalta” jonkun tekstin ja huomaa että Jumala on puhunut samasta aiheesta minullekin jo pidemmän aikaa. On riemua kokea että Jumala puhuu! Kuinka se siunaa ja rohkaiseekaan. Useimmilla nämä kokemukset liittyvät yhteyteen seurakunnissa ja yleensäkin ihmisten tapaamisissa. Minulla ei ole kovin usein näitä yhteyksiä, mutta Herran Henki on kaikkialla! Samalla tavalla Hän opettaa, kasvattaa, puhuu jne. kammioissakin kuin ihmisjoukoissa. Se on ihmeellistä, se on armoa, se on Rakkautta, kaikkialla vaikuttavaa, aina olevaa.

Tapio kirjoitti mm.siitä kahdesta luonnosta joka meillä on.
Henki meissä tahtoo parasta, Jumalan tahdon mukaista elämää, mutta luonnollinen ihminen kamppailee tässä välissä. Tahtoa minulla on, mutta ei aina voimaa sen hyvän toteuttamiseen. Itse olen herännyt ajattelemaan paljonko itsessäni on farisealaisuutta. Mistä minun pitäisi tehdä, ihan oikeasti parannusta. Kyllä sitäkin on hyvä ajatella, jos kokee Herran Hengen siitä muistuttavan. Vaikka syytä on muistaakin Galatalaiskirjeen opetukset, niin kuin myös 2.kor. 3:17. Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siellä on vapaus.-  ja   jae18: Me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niin kuin muuttaa Herra, joka on Henki! Viimeisimmässä tekstissään Virpi kirjoitti innoittavasti mitä oli tapahtunut kun hän oli antautunut palvelutehtävään, lähtenyt auttamaan ja tullut itsekin autetuksi. Raamatussa sanotaan ettei Jumala jää meille koskaan mitään velkaa.
Mitä tällä kaikella on tarkoitus sanoa, kuinka siis kiteyttäisin?

Ainakin ihmeellisestä rakkaudesta on kyse. Rakkaudesta, jonka Jumalan Pyhä Henki meissä vaikuttaa tämänkin kanavan kautta, sinänsä tuntemattomien ihmisten kesken. – Sisarten ja veljien jotka Jumalan lapseuden kautta ovat alkaneet rakastaa toisiaan?! Niin ainakin minä koen. Uskovat ovat todellinen perheeni. Tuntuu aivan ”taivaallisen” ihanalta ajatella että me olemme matkalla Isän kotiin elämään sitä ikuista elämää, jonka meille on rakkautemme kohde, Jeesus Kristus, luvannut ja mennyt sitä jo edeltä valmistamaan. Maallinen vaelluksemme ei ole kivutonta, tarvitsemme toistemme tukea jaksaaksemme, mutta meillä on kirkkauden toivo, aarre näissä saviastioissa.
2kor.4:16-18 Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, sisäinen ihmisemme kuitenkin, uudistuu päivä päivältä. Tämä hetken kestävä, kevyt ahdistuksemme tuottaa määrättömän, ikuisen kirkkauden meille, jotka emme kiinnitä katsettamme näkyviin vaan näkymättömiin, sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia!….. (Raamattu Kansalle käännös)

Tahdon myös osoittaa kiitollisuutta, kiittää kaikkia kanssamatkaajia, Tien kulkijoita. Henkilökohtainen Kiitos kaikille ”taivaan” omille, –  ja vieraille ja tervehdys näille uudemmille blogisteille, kuten Patrick ja Juha. Kiitos kun tuotte tuoreutta tullessanne, vaara on  urautua ja luutua vanhoihin kaavoihinkin, elleivät uudet viinit virtaa väkevinä. Onneksi, Kiitos Jumalan, Hän tekee uutta ja uudistaa myös vanhat leilit.
Vielä kerran Virpi.  Hän teki sen, hän kiitti Ilkan blogissa Ilkkaa siitä että on ”luonut” tämän kanavan jossa me saamme tuntojamme ja kokemuksiamme jakaa. Harvemmin tulee ajatelleksi kuinka tärkeä tämä kanava on ja että se ei ole syntynyt itsestään. Tämäkin, Ilkan teko, on Pyhän Hengen vaikuttamaa rakkautta ja Jumalan lapseutta. Kiitos Ilkka.

Jokainen voi, jos sydämessään tuntee halua,  rukoilla tähän loppuun Herran siunauksen, ja kohdistaa sen yhteisen asiamme ja toinen toisemme hyväksi.. Kiitos. 🙂

Raamattu Kansalle todellakin kääntää, riivatun pojan kertomuksessa, epätoivoisen isän pyynnön juuri otsikon tavalla. Minusta se onkin paljon ymmärrettävämpi tuossa muodossa kuin mihin ollaan totuttu.

Mennyt vuosi on ollut kohdallani ainutlaatuisen raskas. Ei niin, etteikö aikaisempikin elämäni olisi sitä suurelta osin ollut.
On kaksi asiaa jotka ovat vieneet voimani. Toinen, se luonnollista surua ja huolta tuottanut, päättyi kuolemaan elokuun alun yönä ja siksi se oli ainutlaatuista. Ei kuolema, vaan rakkaan ihmisen taistelu sairautta vastaan ja sen loppu.
Toinen tapaus on aivan toisenlaatuinen.
Hankaluus joka liittyy jokapäiväisestä arjesta suoriutumiseeni. Tilanne joka on suorastaan kurja ja näyttää päättymättömältä. Pitkä pimeä tunneli jonka päässä ei valoa näy.

Ensimmäinen otsikkoni oli lyhyesti ”Luotatko”?
Tapahtui nimittäin eräänä päivänä, ollessani kovin ahdistununut ja tiskaamassa astioita, että voimakas mutta lempeä ääni lausui vain yhden sanan ” Luotatko?” Jähmetyin paikalleni, keskeytin työni ja kuuntelin, olinko oikeasti kuullut kuulevin korvin? Ääni oli kuitenkin tuttu, siinä oli Kaikkivaltiaan auktoriteetti rakkaudella silattuna. Kun kuvaan tätä, sanani eivät riitä koska sitä ääntä vaan ei voi kuvata. Ei senkään takia koska siihen liittyy tietynlainen Hengen silmillä näky…. Ellei tämä olisi hengellinen sivu joku voisi nyt tilata piipaa auton ja kiireesti. Luotan kuitenkin siihen etten ole ainoa joka ”kuulee ja näkee” näkymättömiä.

Näin selkeästi en ole aikaisemmin tullut kuin kerran pysäytettyä. Siinä oli vain yksi sana ja kuitenkin siinä oli kaikki. En tiennyt mitä vastata. Teki mieleni sanoa tutulle äänelle välittömästi että luotan, mutta jokin pidätti. Tiesin Hänen tietävän että olin joutunut jo pois siitä uskosta ja luottamuksesta jota Hän tarkoitti. Mietin mihin lymyäisin ettei sisimpäni tila paistaisi niin selvästi ja niinpä sitten muistin tuon kohdan Raamatusta jossa riivatun isä pyytää apua Jeesukselta. Vastasin Herralleni: Sinä tiedät kaiken, tiedät tilani sanomattakin, mutta minäkin pyydän, ”Auta minua voittamaan epäuskoni”! Lisäsin vielä:” Minä uskon, minä tahdon koko sydämestäni uskoa Sinuun Herra – ja luottaa”. Kun luen tuota kertomusta riivatun pojan tapauksesta, niin sehän päättyy siihen että opetuslapset kysyvät Jeesukselta miksi he eivät pystyneet parantamaan poikaa, eli ajamaan hänestä riivaaja henkeä ulos. Jeesus vastasi:” Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella” (R.K)

Minulla on hyvä ystävä, itseäni 10v vanhempi, olemme tunteneet toisemme 40 vuotta. Hänellä on uskomattoman kova elämänosa. Hän soitti pari iltaa sitten ja päivitimme tilanteet toinen toistemme kanssa. Oma tilanteeni on kuitenkin kärpäsen siipien surinaa häneen verrattuna. Ellemme olisi niin hyviä ystäviä, en olisi tiennyt mitä sanoa hänen tämän hetkisestä tilanteestaan. Enkä paljoa sanonutkaan, minua van itketti ja ihmettelin kuinka Jumala voi sallia tämän, uskon sankarin, elämään niin paljon kuormaa ja niin pitkälle ajalle. Kun olimme puhuneet – ja olleet puhumatta kun molempia itketti, niin lopuksi sanoin hänelle, rakkaalle ystävälleni: mitä muuta voimme kuin todeta, jälleen kerran ja kaikesta huolimatta, kuinka ihmeellistä ja täysin käsittämätöntä on että saamme kuitenkin olla uskossa Jumalaan, sillä ”Kenen tykö me menisimme, Sinulla on iankaikkisen elämän sanat!” Tämä toi lohdun ja rauhan ja lopetimme puhelun rukoillen toistemme puolesta.

Kun tätä ajattelen, tunnen rakkauden Hengen läsnäolevana. Ihmettelen sitä luottamusta joka Jumalalla on lapsiinsa/luotuihinsa, omiinsa kun Hän antaa taakkoja kannettavaksi. Kun Hän kysyi minulta luotanko, siihen sisältyi paljon! Koen ettei hän kysynyt sitä menneisiin nähden ainoastaan, vaan nyt oleviin ja tuleviinkin. Ei ole helppoa, mutta rakkaus, suuri rakkaus tekee nöyräksi ja auttaa jaksamaan Isän lapsena.

Olen tänään löytänyt psalmin 9… jakeesta 10.” Herra on sorretun linna, turvapaikka ahdingon aikoina. 11. Sinuun luottavat ne, jotka sinun nimesi tuntevat, sillä sinä et hylkää niitä, jotka etsivät sinua, Herra. 12. laulakaa ylistystä Herralle, joka asuu Siionissa, kertokaa kansojen keskuudessa hänen teoistaan. 13. Sillä veritekojen rankaisija muistaa heidät, hän ei unohda kurjien huutoa.

Vielä Sefanja 3:17 (vk) Herra, Jumalasi on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa.
Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemulla riemuitsee sinusta.

Kiitos Jumalalle!

Jokaisen haavan äärellä valvoo kärsimyksen enkeli,
kaikki muut ovat jo lähteneet pois,
ovet sulkeutuneet, tieto kadonnut, toivo luopunut.
Elämä lyö meihin haavansa,
siksi enkelit rukoilevat lakkaamatta,
eikä heidän silmissään yksikään yö
ole pimeä.     (Niilo Rauhala)

Aina kun en pääse oman seurakuntani kokoontumiseen sunnuntaisin, kuuntelen kaikki radia saarnat joita kahdelta eri kanavalta tulee. Niitä tulee jonkin muotoisina, eri tavalla laskien 5 tai 6. Tänään se yleisradion yleisin oli toinen järjestyksessään, niin tyypillinen ettei se oikeastaan vaikuttanut mitenkään. Kolmas tuli radio Deiltä. Se taas on yleensä mielenkiintoinen, mutta tänään se iski täysillä niin että kaikki mitä olen tähän asti elämässäni vammaisuudesta kokenut, vyöryi ylitseni hetkessä tuhoten kaiken mikä oli rakentunut 40 vuoden aikana. Niin voi sattua sana jonka ihminen tulkitsee, niin kuin tulkitsee. Sielustani nousi huuto EI! Hätä ja epäusko täytti mieleni ja itkin.

Aiheena tänään oli ”Usko ja epäusko”. Raamatun kertomus josta aihe kumpuaa oli Markus 2:1-12. Saarnaaja saarnaasi siihen tapaan kuin useimmiten kuulee että puhui halvaantuneen epäuskosta. Kuitenkaan Raamattu ei missään mainitse tämän halvaantuneen uskosta yhtään mitään. Kuinka kukaan siis voi tietää ettei tällä onnettomalla ollut uskoa. Ehkä hän ei ollut vielä edes kuullut Jeesuksesta vaan hänelle kävi, niin kuin minulle 40 vuotta sitten, että hänen ystävänsä olivat kuulleet miehestä joka parantaa sairaita ja sanoneet että haluavat viedä hänet tämän parantajan luokse. Oman kokemukseni perusteella uskon että toivo oli olemassa, jopa harras toivo paranemisesta juuri sillä sairaalla. Kun he sitten laskivat miehen Jeesuksen eteen kerrotaan:” Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle, Poikani sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi”. Tässä ei puhuta mitään kenen uskosta tai epäuskosta oli kysymys. Ei myöskään mikä oli se perimmäinen syy miksi Jeesus yleensäkin paransi sairaita.

Jeesuksen parantumis ihmeistä kerrotaan jonkin verran, mutta aina niillä on syvempi merkitys kuin ruumiin paraneminen. Ihmeet ovat niitä varten jotka eivät usko. Vaikka eivät kaikki koskaan tule uskomaan ihmeidenkään vuoksi. Tässäkin oli olennaista se että Jeesus on Jumala, joka ainoana voi antaa syntejä anteeksi, kuten tekstistäkin käy ilmi.

Betesdan lammikon ihme seuraavana. Minusta tässäkin on kysymys sairaan kohdalla siitä, oliko hän yleensäkään kuullut vielä Jeesuksesta, näyttää ja kuulostaa siltä että ei ollut kun sitä häneltä kyseltiin. Joh.( 5:1-14)

Johannes kertoo luvussaan 9 jakeesta 2 eteenpäin sokean näkönsä saamisesta.
Minua aina koskettanut kysymys:” Kuka teki syntiä, tämäkö vai hänen vanhempansa että hänen piti sokeana syntymän”? Vastaus siihen on ettei kumpikaan vaan että tämän(kin) miehen kohdalla piti Jumalan tekojen tulla julki. Olen itse hyvin pienenä saanut hengenvaarallisen polioviruksen joka halvaannutti alavartaloni. Siihen aikaankin vielä maalla asuttaessa usein tällaisiin onnettomuuksiin suhtauduttiin niin että ne ovat Jumalan rangaistusta. Minä kuulin siitä usein. Äitini oli yksinkertainen, heikolla itsetunnolla varustettu työn ja sota-ajan rasittama ihminen ja sairastumiseni oli hänelle liikaa, minusta tuli perheeni syntipukki jota äiti häpesi. En vammautunut rujoksi, niin kuin moni muu tuossa maailman laajuisessa epidemiassa ja jossa monet kuolivat. Ei olisi ollut mitään syytä äidin tuntea häpeää.

Tuon yleisradion saarnan jälkeen ajattelin että uskallankohan enää muita saarnoja kuunnellakaan kun olo oli niin lyöty, raskas ja syyllinen. Olen kokenut omaavani oman ”Kainin” merkkini parantumattomuuteni tähden ja on ollut pitkä tie pettymyksistä, rukouksista, uskosta, toivosta ja ihmemiehistä lähtien päästä sopuun itsensä ja Jumalansa kanssa. Kun en äitini mielestä koskaan olisi saanut olla olemassa, on parantuminen kestänyt kauan. Eikä sitä ole helpottaneet kokemukset parantumiskokouksista jolloin on taas ollut syyllinen, ilman olemassa olon oikeutta sellaisena kuin on. Kun kukaan ihminen ei ole voinut tilanteelleni mitään, enkä itsekään niin minkäs teet?! Mutta Jumala, Kaikkivaltias itse, Jeesuksessa Kristuksessa on minua lohduttanut. Ettei menisi liian pitkäksi ja henkilökohtaiseksi, en kerro enempää. Jumala yksin on nähnyt kaiken ja tietää kuinka paljon kaikenlaista on vammautumisen myötä elämääni tullut ja monen muun vammaisen. Sen verrran kuitenkin että ollessani joskus 70 -80 luvuilla viitenä kesänä Hämeenlinnan seudulla vetämässä, lähinnä poliovammaisille, mutta myös muuutenkin vammatuneille kesäisin hengellisiä leirejä tapasin siellä pääasiassa uskossa olevia ja, Jumalalle kiitos, myös uskoon tulevia!

Eräs erittäin vaikeasti cp vammainen komea nuorimies ei pystynyt puhumaan eikä pysynyt pyörätuolissaan kiinni sitomatta jäi mieleeni. En tiedä oliko jo silloin jokin laite millä hän pystyi kirjoittamaan vai ymmärsikö joku häntä niin että sai kirjoitetuksi hänen puolestaan. Eräänä päivänä tämä mies tuotiin luokseni ja hänen avustajansa tarjosi tekstiä luettavakseni sanoen että tämä mies haluaisi että lukisin sen meidän ilta tai aamuhartaustilaisuudessamme. Luin tekstin ja menin ihan hiljaiseksi, mitään niin syvällistä en ollut siihen päivään mennessä nähnyt. Katsoin tuon miehen sinisiin silmiin enkä ole eläessäni nähnyt niin puhuvaa katsetta. Olin jo kysynyt ihmeissäni ”Oletko sinä kirjoittanut tämän”?! Avustaja vastasi hänen puolestaan. En tiedä miten tuon miehen myöhempi elämä on mennyt, mutta uskon että hän on ollut Jumalan elopellolla yksi mahtavimpia! Todistaja vailla vertaa. Minua itkettää nykin kun häntä muistan!

Miten kävi loppujen saarnojen? Hyvin, todella hyvin, niin hyvin että itkin vielä hartaammin ja todella pitkään ja kiitin Jeesustani. Kiitin siitä mitä Hän on minulle ja kaltaisilleni ollut. Pitkään iltaan tunsin Hänen rakkautensa vaikutuksen ja muistin kuinka uskoontuloni jälkeen väkivallan alla Hän ilmestyi kerran kun olin taas peloissani. Hän toi rauhan, ymmärrystä ylemmän ja näytti minulle Golgatan ja sanoi:” Se mikä sattuu sinuun, sattuu myös minuun”. Siinä oli niin käsittämätöntä rakkautta ja hellyyttä että se murtaa minua vielä 40 vuoden jälkeenkin. Jeesus, kallis Jeesus minä rakastan sinua, yli kaiken minä RAKASTAN sinua!

Iltapäivän istuin terassillani ja katselin kaunista ruskaa. Luin myös Anna-Mari Kaskisen ruokirjan ”Minä en sinua unohda”. Rauha oli läsnä, rakkaus oli läsnä, kiitollisuus ja ilo oli läsnä. Kaikkea sitä toivotan sinullekin, joka tämän jaksat lukea. Herra olkoon sinun kanssasi yhtä väkevästi kuin minunkin! Sinua siunata tahdon!

En luultavasi koskaan ole alkanut kirjoittaa ilman inspiraatiota, ilman selkeää ajatusta tai johdatusta, mutta!

Eilen etsin hengelleni ravintoa, jotain lohduttavaa…. jotain joka sytyttäisi tämän kituliaan liekin joka yrittää pysyä hengissä ja jonka myrskytuulet ja päivien hämäryys tahtovat totisesti sammuttaa. Löysin sanan: ”Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen.” (1 Piet. 2:2) Siinä on hyvä selitys mukana ja laitan sen tänne jonnekin, mutta se, ja viimeisimmät vaiheet elämässäni, saivat minut ajattelemaan tämän ihanan Pietarin kirjeen ohella myös Paavalia. Hänessähän onkin paljon ajattelemista.

Kun luen näiden apostolien kirjeitä vertaan niitä nyt elettävään aikaan, ja näen kuinka ajatonta apostolien tekstit ovat. Ihminen ei ole miksikään muuttunut, aina samat taistelut ihmisten kesken. Harvemmin tyyntä ja seesteistä, kiitoskin tuskan ja vaikeuksien kanssa yhtäaikaisesti. Luen Galatalaiskirjettä sen ensimmäistä lukua jakeesta 6 eteenpäin. En sitä tähän kirjoita, mutta ken haluaa lukekoon itse. Laitan vain pari jaetta: 11-12 Teen teille selväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen. Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle opettanut vaan sain sen, kun Jeesus Kristus ilmestyi minulle”!  Niin suurelliselta kuin se kuulostaakin, minulle kävi samoin. Synnyin toki luterilaiseksi ja kasvoin ”kirkollisesti” niin kuin suurin osa ikäisistäni ihmisistä ennen kasvoi. Mutta se on eri asia, kuin tulla tuntemaan Jeesus henkilökohtaisesti ja alkaa hänestä todistaa. Tässä on vaan se, että tänä päivänäkin on puolustauduttava vähän sinne tai tänne suuntaan, voidakseen/saadakseen edes jollain tavalla uskottavasti todistettua omasta uskostaan. Minusta se on raskasta, mutta eipä ollut ennenkään helppoa.

Sitten menen Pietrin kirjeeseen sen ensimmäiseen  ja toiseen lukuun. Hänkin tässä nyt väkevästi todistaa Herrastamme ja rohkaisee kanssaveljiään ja kaikkia valittuja jotka asuvat ”hajallaan” ja jotka Isä Jumala suunnitelmansa mukaisesti on Hengellään pyhittänyt elämään Jeesukselle Kristukselle kuuliaisina ja hänen verellään puhtaaksi vihmottuina…. Pietari ylistää Jumalaa ja kertoo perinnöstä joka on varattuna taivaassa. Mutta sitten hän sanoo (jae 6 jne) Siksi te riemuitsette, vaikka nyt joudutte jonkin aikaa kärsimään monenlaisissa kettelemuksissa..Kutakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa. Jatko kannattaa jälleen lukea omasta Raamatusta. Ensimmäisen luvun loppu päättyy toteamukseen (24) Sillä ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka. Ruoho kuivuu ja kukkanen lakastuu 25. Mutta Herran sana pysyy iäti. Juuri tämä sana on teille ilosanomana julistettu.

Sitten tulee tuo yllä oleva luku 2: 1 alkaen: Jättäkää siis kaikki pahuus ja vilppi, kaikki teeskentely ja kateus ja kaikki panettelu. Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen. Olettehan te maistaneet Herran hyvyyttä.
Tämä maailma on sekasorron vallassa ja minusta se näyttää johtuvan siitä että Jumalan Sana on tehty arvottomaksi. Jokainen on olevinaan viisaampi kuin Jumala, jokaisella oma uskonsa ja tietonsa joka ei siedä tuota puhdasta sanan maitoa. Kun joku siitä pitää kiinni ja julistaa sen mukaan, sellainen saa niin uskonnolliset kuin uskomattomatkin kimppuunsa. Välillä tuntuu että ellei istuisi omassa kodissaan koneen ääressä niin tulisi kivitetyksi…. Ehkä nyt joku sanoo että nythän on hyvät ajat, on maailman laajuista herätystä ja Sanaa julistetaan runsaasti ja kaikkialla. Joku taas että aikansa puhetta tai etteihän nyt ketään vainota, nyt ollaan humaaneja ja suvaitsevaisia, kuitenkin suvaitsevaisuus loppuu hyvin lyhyeen jos ei kaikkea pueta halvan rakkauden kaapuun.
Ei ole ollut tapani näin kirjoittaa?! Ehkä tämä nyt vaan on tämän pienen liekin savua. Jos näin on, niin Jumala minua armahtakoon uudella suurella liekillä ja rukousvastauksilla. Anteeksi hyvä Jumala.

Nyt palaan alkuun ja laitan tähän tuon ensimmäisen Pietarin kirjeen 2.2 kohdan selityksen, jonka on laatinut Juha Vähäsarja. Ja se kuuluu seuraavasti:
Voi olla, että tulee vielä aika, jolloin me joudumme maksamaan Jumalan sanassa pitäytymisestä oman hintansa. Voi olla, että sanan puhdasta maitoa ei ole enää tarjolla ja kristikansa etääntyy pelastuksestaan. Historia osoittaa, että ideologinen kansalaisuskonnollisuus voi saada vallan kirkossa ja yhteiskunnassa, niin että niistä tulee Jumalan kansan vihollisia. Rukoilemme vakavasti, että oma kansankirkkomme pysyisi sanan kirkkona, eikä suostuisi kansanuskonnon pönkittöjäksi Jumalan sanan kustannuksella. Rukoilemme, että Jumalan ääni saisi kuulua kutsuvana ja armahtavana – sellaisena kuin se meille on annettu. Sana synnyttää hengellisen kevään ja virvoittaa janoiset evankeliumin lohdutuksella. Kirkko, ollakseen oikea kirkko on kutsuttu jakamaan tätä virvoitusta kaikille. Evankeliumi ei saa hukkua tärkeiden, mutta ei tärkeimmän alle.

Ehkä Jumala armossaan ja rakkaudessaan on antanut ja antaa maailmalle ennennäkemättömän herätyksen juuri sitä varten että voisimme kestää kun pahat päivät tulevat/vieläkin pahemmat. Joka tapauksessa me tarvitsemme suojaksemme sitä ylimmäispapillista rukousta jonka Jeesus Johanneksen evankeliumin luvussa 17 omiensa puolesta rukoilee. ”Tämän puhuttuaan JEESUS nosti katseensa kohti taivasta ja sanoi: Isä hetki on tullut. Kirkasta Poikasi, että Poika kirkastaisi sinut. Sinä olet uskonut kaikki ihmiset hänen valtaansa, jotta hän antaisi ikuisen elämän kaikille, jotka olet hänelle uskonut. Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen! Aamen.

Ystävät, tiedän etten ole linjassa blogitaivaan yleisen linjan kanssa. Joskus vaan on niin että sielu käy syvissä vesissä, on maallinen sanonta:” eikahta kolmannetta”. Lisättiinhän Jobillekin kuormaa kuorman päälle, eikä hänellä edes ollut sitä tietoa mikä meillä on, lohtunaan, Job jäi Jumalan salaisuuksien taakse, mutta armon varaan.
Olen runouden ystävä ja viime aikoina lukenut Niilo Rauhalan runoja jotka ovat koskettaneet. Sen tähden ajattelin niitä vähän kanssanne jakaa, saa ottaa tai jättää, tällä hetkellä millään ei ole kovin suurta mjerkitystä, paitsi sillä että Jumala, nimensä mukaisesti ON!

Murheellisten on saatava vastaus/ niin kuin pellon/ syksyn kynnyksellä,
niin kuin virran/ joka huokuu eteenpäin,
niin kuin iltapäivän/josta ei ole paluuta aamun sineen.

Lyököön sydän sydäntä vasten,/ ei viileä viisaus,
ei tuhon sokea voihke –
lyököön läpi ikuisuuksien/ Jumalan sydämen ääni!
Pilvet väistyvät, niin te sanotte. Puhutte asioista, joita ette tunne.
Linnut sateenväriset liukuvat ilman halki laulamatta yhtään laulua.
Ehkä ne ajattelevat.
Linnuilla on viisaus, niiden silmiin on piirtynyt meren viiva.
Ne kuulevat, kun silmut parkaisevat auetessaan ja
pudottavat ajatuksensa, vaitiolonsa pitkät yöt tuulten seulaan.

On kirjoitettu, että sinä kutsut nimeltä tähdet,
joka ainoan. Sinä siis olet.
Tämä poistaa minulta yksinäisyyden,
kun avaruus on hyytävän autio.
Nen sinut niin kuin huurre yön valon.

Rovasti Niilo Rauhala on ollut sairaalapastori ja hänen teoksensa ”Hän ei väisty viereltäsi on osin raskasta luettavaa, mutta myös toivoa antavaa. Lainaan muutaman kappaleen. ”Kärsimys rajaa kuvaamme Jumalasta. Kukaan ei käsitä hänen olemustaan, suuruuttaan eikä hänen voimaansa. Olemme kuin meren rannalla, josta näemme vain lähimmälle ulapalle, emme kauemmaksi. Se, miksi Jumala johdattaa meitä kärsimyksen tietä, jää salatuksi…..Tarvitsemme sanaa armahtavasta Jumalasta…Meille pelkistyy se, mikä elämässä on ja on ollut tärkeintä…. Aikaamme ja ikuisuuteemme saakka ulottuva Jumalan teko on se, että me saamme turvautua pelastuksen armoon, joka tuo ikuisen elämän ja tänne kipujen tielle. Kristuksen sovintotyön ja hänen evankeliuminsa lahjana meille annetaan…anteeksi.

Elämän laulu puhkeaa soimaan

Kuuntele,/kuinka elämän laulu/kaikissa meissä/puhkeaa soimaan.
Kuuntele, kuinka se särkyneissä/ etsii tietä toivoon ja voimaan.
Kuuntele kivun ja tuskan kieltä,/matkalle lähde/ja vierellä kulje.
Kuuntele elämän, kuoleman mieltä,/ älä sen viestiltä korvaasi sulje.
Kuuntele: ihminen ihmiselle/tuskaa ja valoa matkalla jakaa./
Siinä on tilaa rakkaudelle/kaiken hädän ja hoivan takaa.

Kaikki luotusi tarkkaavat sinua Herra, ja odottavat ruokaansa ajallaan. Sinä annat, ja jokainen saa osansa, avaat kätesi, ja kaikki tulevat ravituiksi (Ps.104:27-28)

Sydämeeni sinun rauhasi

Anna minulle tähden rauha/ja oksilla kuultavan yön./ Anna minulle erämaata kastelevan virran rauha/ ja kosken pyörteessä läikkyvän kiven./ Anna minulle ristiltä laskeutuvan voittajan rauha/ ja ovelle kolkuttavan käden./ Anna huoneeseeni Hänen silmiensä rauha,/
sydämeeni Sinun rauhasi.

Eilen illalla kokoonnuimme kappelillemme kesäiltaa viettämään. Ei meitä paljoa ollut, mutta yhteys toisiimme yhtä lämmin kuin aina. Saimme vielä kerrata ja muistella uskomatonta kirkkoveneretkeä Espoosta Viroon. Rukoilimme, lauloimme ja monet kertoivat tärkeinä pitämiään asioita kesän ajaltaan ja sitten hyvä kappalaisemme alkoi puhua. Hän aloitti sanomalla että joistain kohdista Raamatussa ei tahdo mitenkään päästä irti, luki muutaman kohdan ilmestyskirjasta ja kertoi käyneensä vaimonsa kanssa Patmos saarella. He olivat käyneet siinä pienessä ja pimeässä luolassa jossa Johannes oli ilmestyksensä Jeesuksesta saanut. Hän alkoi ensimmäisestä luvusta korostaen Jumalan ikuista olemusta (jae4 ja 8). Hän puhui kirjeistä seurakunnille korostaen sanomaa: Minä tulen pian…..Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. (3:11 ja 13) Tässä kaikessa oli jo paljon.

Kun sitten olimme kahvipöydissä olleet ja osa poistunutkin, tuli hän siihen pöytään jossa istuimme tyttäreni ja parin muun seurakuntalaisen kanssa. Puhuimme ensin niitä näitä tulevan syksyn ohjelmista ja vieläkin kesän kuulumisista. Kun harva kysyy mitä papille kuuluu, kysyin sitä. Hän alkoi kertoa kuinka syvästi hengellinen kokemus hänelle oli ollut tuo pieni ja pimeä luola jossa Johannes sai kohdata Jeesuksen. Minua se kosketti. Ajattelin Jeesusta kuinka hän ei hae paikkaa kansakuntien kaapin päällä eikä etummaisia sijoja, vaan Hän on siellä missä kukaan muu ei ole, Hän menee sinne minne kukaan muu ei. Minua itketti. Rakas Jeesus! En koskaan unohda kuinka hän tuli minun pimeyteeni valoksi, voimaksi ja rohkeudeksi. Kuinka hän poisti pelon väkivallasta ja valoi luottamusta siihen että Hän on ”Minä Olen”! Hän näytti Golgatan tiensä ja sen kuinka kaikki mikä sattui minuun, sattui myös häneen ja ennen kaikkea häneen, se mursi minut.

Viime yönä heräsin joskus kahden kolmen maissa ja tunsin kuinka ylistys, kiitos ja ilo pulppuili sisimmästäni. Kuuntelin lähelle neljään ast,i jälleen kerran, suloista Pyhän Hengen puhetta sisälläni enkä olisi malttanut ollenkaan nukkua. Sain kokea taas kuinka mitättömiä ovat näkyväiset. Ne ovat kuin uni tai varjo sen rinnalla mitä ovat näkymättömät. OI! Kuinka sitä voikaan nousta yläpuolelle kaiken sen mikä maasta ja maassa on. Sanat ovat vain sanoja, eivätkä ne voi koskaan kertoa riittävästi Herran läsnäolon tuntemisesta. Tiedän että on tulossa päiviä ja aikoja jolloin tulen tarvitsemaan näitä kokemuksia, näitä ylimaallisen ilon, kiitoksen ja ylistyksen hetkiä jaksaakseni. Herra on hyvä!

Aamulla oli tullut tyttäreltäni postia töistä ja hän oli samassa hengessä! 🙂 Laitoin hänelle vastapostia; Totisesti Ilo Herrassa On meidän väkevyytemme!  (Neh.8:10) Ilo Herrassa tuo meille ylenpalttisen runsaan pöydän. Tuli vielä mieleeni PS. 50 ja vaikkapa jae 23:” Joka kiitosta uhraa, se kunnioittaa minua. Joka pitää vaelluksestaan vaarin, se saa nähdä pelastuksen, jonka Jumala antaa!”

Blogitaivaalla on nyt ollut paljonkin aiheesta ja se vähän hämmentääkin, mutta uskon että kaikki ovat vilpittömia erilaisissa, samaa aihetta olevissa, teksteissään. Jumalan Pyhä Henki on ihmeellinen. Heikki kirjoitti tuolla omassa, pitkiä kommentteja keränneessä blogissaan, ettei Pyhä Henki suostu ihmisten tekemiin laatikoihin, jotenkin näinhän se oli.  Juuri näin! Jumalan Pyhä Henki toimii suvereenisti aina ja kaikkialla, Häntä ei todellakaan voi sulloa mihinkään inhimilliseen. Hän on siellä missä häntä eniten tarvitaan ja missä Hän voi ja saa luoda pimeyteen valoa.

Olen juuri lukenut erään vaikeavammaisen Jukka Sariolan toisen kirjan nimeltä ”Hyväosainen”. Tämä Jukka on alkanut kirjoittaa myös K24 sivulla. Erittäin tärkeä kirja, kannattaisi lukea. Hänen toinen kirjansa on nimeltään ”Hän vahvistaa minun askeleeni”.
Minäkin olen ollut aikoinani paljonkin erittäin vaikeavammaisten ihmisten parissa, mutta nämä Jukan kirjat vetää vanhan konkarinkin todella hiljaiseksi. Hänessä toteutuu voimalla tämäkin Johanneksen evankeliumin sana (15:8) ”Siinä minun Isäni kirkkaus tulee ilmi, että te kannatte paljon hedelmää ja niin osoitatte olevanne minun opetuslapsiani”! Vielä Jeesus lisää nuo ihanat sanat (9) Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin minäkin olen rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani!”

Jumala on totisesti Rakkaus! Suurempi kuin koskaan voimme ymmärtää täällä, maan päällä. Sen tähden älkäämme omiko Jumalan Pyhää Henkeä vain itsellemme ja vain tietyillä tavoilla, sillä Tuuli totisesti tuulee siellä missä tahtoo! Jumala on rakkaus, suuri rakkaus, Hän on Armo ja Hän säälii lapsiaan ja tahtoo ojentaa kätensä auttamaan ja pelastamaan kaikkia kaikkialla ja kaiken aikaa! Hän se tekee.

Jeesus anoo: Olen puhunut teille näistä asioista, jotta minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi!”  Ja, Mutta kun totuuden Henki tulee, Hän johdattaa teidät kaikkeen totuuteen. Hän ei puhu omia ajatuksiaan, vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu ja hän ilmoittaa teille, mitä on tuleva. HÄN kirkastaa MINUT, sillä hän ottaa minun omastani ja ilmoittaa teille. Kaikki mitä Isällä on, on minun. Siksi minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja ilmoittaa teille.” (Joh.15 ja 16 jakeista)

Ilo Herrassa On meidän väkevyytemme! Kiitos, kunnia ja ylistys Kaikkivaltialle Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle. ”Totisesti, minä tulen pian.” Aamen Tule Herra Jeesus!

Otsikko voisi yhtä hyvin olla Jumala puhuu! Ei Hän ole lakannut puhumasta, Hän puhuu sisimmmässäni siinä tilassa joka Hänellä minussa on. Aamulla heräsin puhelinviestin piippaukseen klo 8.  Ilman mitään ennakkovaroitusta tiesin viestin sisällön.

Vanhin neljästä veljestäni on ollut minulle rakas ja olen joskus antanut hänelle lempinimen jota ei juuri kukaan muu hänestä käytä. Tällä lempinimellä sanoin ääneen K…U on kuollut, ja nousin hitaasti katsomaan viestiä. Tiesin ettei kiirettä enää ollut.
Sairastihan hän paljon pidempään kuin ennustekaan oli. Tieto ei ollut sinänsä uutinen, mutta ajankohta oli. Hänen kärsimyksensä oli pitkä ja raskas. Olimme rukoilleet hänelle poispääsyä.

Ihmeellistä on ollut elämässäni, sen jälkeen kun uudestisynnyin elävään uskoon, kaikki se tieto jota Pyhä Henki  usein eri elämän tilanteissa on etukäteen antanut. Liian usein ajattelen että no, se nyt vaan on jokin ohimenevä ajatus jolla ei ole sen kummempaa merkitystä. Ja kuitenkin jälkeenpäin näen ja ymmärrän että minulle annataan tietoa.

Olimme tyttäreni kanssa torstaina 1.8 rukoilemassa täällä luonani. Usein Jumalan Henki antaa meille aiheet, näitä rukouksia nimitämme ”voimarukouksiksi”. Sellaisen koimme torstaina. Tyttäreni oli lähdössä perjantaina 2. 8 lähdössä seurakuntamme järjestämälle kirkkovenesoturetkelle Porkkalasta Viron Koseen. Tätä retkeä oli suunniteltu pitkään ja huolella, eikä sitä olisi voinut muu estää kuin huono keli. Tässä on ensimmäinen ihme. Veneet pääsivät lähtemään niin suotuisassa säässä että pelastusveneen miehistössäkin ihmeteltiin. Yö oli ollut monelle soutajalle rankka esim. pahoinvoinnin takia, mutta tyttäreni oli yksi niistä jotka eivät tulleet merisairaaksi. Viroon rantauduttiin klo 2 maissa yöllä. En ole vielä tavannut tytärtäni, kaikkea kuullakseni, mutta tapaan tänään. Netistä seurasin tapahtuman etenemistä.

Kuinka tämä liittyy aiheeseeni. NO, kun tämän ”uhkarohkean” urakan puolesta rukoilimme kiittäen ja ylistäen Jumalaa, minulle tuli ”tunne” että tässä ei ole kaikki. Sain aavistuksen veljeni lähdöstä. Tyttärelleni en sanonut mitään. Tänä aamuna tiesin että ”taivaallinen ilmoitus” koski etukäteistietoani. Tapahtui muutakin jonka Henki minulle kertoi etukäteen. Kuitenkin nämä ovat sellaisia asioita joita eivät kaikki usko. Sen tähden niistä on vaikea – ja ehkä tarpeetonkin liikaa puhella.

Minua ei itketä nyt ainoastaan Ilo siitä että tyttäreni ja koko venekunnan retki, ilmeisesti, täyttyi parhaalla mahdollisella tavalla ja Jumalan Henki oli läsnä sekä merellä veneissä, että seuraavan päivän ilojuhlassa ystävyys-seurakunnassamme Kosessa. En itke surusta enkä ilosta myöskään ainoastaan veljeni puolesta. Itken ilosta että JUMALA PUHUU!  Että saan jatkuvasti, arjessanikin, olla osallinen Jumalan Pyhästä Hengestä aivan konkreettisellakin tavalla. Se on ihmeellistä, se on elämäni suurin ja tärkein asia. Se on ihme ihmeiden! Tämä minua murtaa! Hyvän Jumalan rakkaus ja armo.

Veljestäni en tiedä mikä oli hänen iankaikkinen kohtalonsa, mutta uskon parasta. Tieto hänellä oli. Erääseen kirjeeseeni hän vastasi soittamalla ja sanomalla:” Kylläpä kirjeen kirjoitit” vastasin: ”Niin kirjoitin”. Tämä tapahtui ennen kuin tiesimme hänen kuolemaan johtavasta sairaudestaan. Samassa kirjeessä olin lähettänyt hänelle ”missio” kirjan, Mahdollisuus muutokseen. Kaikki suvussamme tietävät elämän katsomukseni. Meillä on ollut myös uskonnollinen koti ja kasvatus. Iso-äitimme ovat olleet uskovia ja rukoilleet paljon.

Yritin tiedustella veljeltäni hänen hengellistä tilaansa ja hän vastasi:” Ollaanhan me kasvettu samassa kodissa, ei ne (uskon asiat) ole mihinkään karisseet”. Minulle tuli hyvä mieli ja ajattelin että kukin ”uskon määränsä mukaan”. Rukoillessamme hänen puolestaan saimme usein vahvistusta siitä että Herra hänet tuntee. Kuitenkaan veljeni ei halunnut ehtoollista eikä Herran siunausta kun pyysin tyttärensä häneltä tätä kysymään. Tosin veljeni oli jo niin lopussa että ei juuri puhunut eikä syönyt, nukkui morfiinin vaikutuksen alaisena vaan. Kysyn itseltäni, missä hän nyt on? Riittääkö lapsikaste, riittääkö usko joka lapsena oli? Riittääkö/kohtasiko häntä Jumalan armo ja rakkaus. Joka tapauksessa sisimpäni puhuu minulle uskollisesta Herrasta! Jeesuksesta joka raksti/rakastaa kaikkia luotujaan kuolemaansa asti. Hän on ylösnousemus ja elämä. Hän on TIE.

Tien, Totuuden ja Elämän tähden, kysyn sinulta: Oletko Sinä lähtenyt kulkemaan tarjottua Tietä?!. Täällä blogitaivaalla ei liene tarpeen tämä kysymys, mutta jos joku ei vielä tunne olevansa Jeesus Tiellä, niin lähde sinne nopeasti ennen kuin on liian myöhä. Lähde oman itsesi tähden ja läheistesi! Lähde vielä niin, että kerrot olevasi sillä Tiellä! Ei ole parempaa, ihmeellisempää, autuaampaa, riemullisempaa,lohduttavampaa eikä pelastavampaa TIETÄ!  Jumala siunatkoon kaikki Tien kulkijat!

”Ota hänet vastaan, Suuri Pyhä Jumala. Ota hänet vastaan, kaipaavia lohduta, Ota hänet vastaan, taivaan kotiin avaraan, ota hänet vastaan iloon loppumattomaan. Ota hänet vastaan, tuuli hiljaa puhaltaa. Ota hänet vastaan, virta kantaa kulkijaa. Ota hänet vastaan rantaan suuren rauhan maan. Ota hänet vastaan kotisatamaan!”

Ota hänet vastaan, meillä on niin ikävä. Ota hänet vastaan, murheellisten ystävä. Ota hänet vastaan, silta yli pimeyden. Ota hänet vastaan syli rakkauden!”

Ihmiset kysyvät kysymystä miksi? Useimmiten sitä kysytään silloin kun jotain vaikeaa tai pahaa tapahtuu. Kysymyksiä on yhtä paljon kuin on ollut ja tulee olemaan ihmisiäkin.” Jo ensimmäiset ihmiset kokivat tietämisen ja näkemisen himon”, kirjoittaa Erkki Jokinen kirjassaan ”Muukalainen”. Tulen tässä lainaamaan hänen teoksestaan kohtia jotka itselleni ovat antaneet iloa, ja rohkeutta, koska olen huomannut saman asian omassa elämässäni, kuin mistä hän kirjoittaa. Voi tulla pitkästi asiaa, joten en omakohtaisia muuten tähän kerää kuin vain sanomalla että olen aina tuntenut olevani kaikkialla ja kaikessa muukalainen.

”Muukalaisuus avautuu Vanhan testamentin alussa ihmisyyden varhaisena identiteettinä: Ihminen on juuriltaan karkotettu ja koditon. Ihmiseen piirtyi näillä alkumetreillä geneettinen paluun ikävä, kaipaus löytää oma paikka, ehjän kodin sopusointu, tehtävä ja tarkoitus!”

Jokinen kirjoittaa että näistä kaikista on ihminen kerran nauttinut, ja geenimme tietävät sen! ”Ihmisen sisälle on kirjoitettu kaipaus saavuttaa alkuperäinen ihmisyys, sopusointu Jumalan, toisen ihmisen ja muun luomakunnan kanssa”.

Otsikolla ”Muukalaisen paluu” Jokinen kirjoittaa että ihmisen itseriittoisuuden särkyminen on parasta, mitä langennelle ihmiselle voi tapahtua. ”Ihminen löytää aidon minuutensa minäkeskeisyytensä raunioilta. Vasta kun omat kyvyt on murskattu, ihminen voi tavoittaa Jumalansa kaltaisuuden, tarkoituksen ja luovuuden”. Ihminen on minuutensa löytäneenä ”kutsuttu” löytämään Jumalan mieli ajassaan, ja ennen kaikkea ”tunnistamaan Jumalan ajatus omassa elämässään ja ympäristössään”. Tästä seuraa että ihminen oppii päästämään irti ”epätoivoisesta takertumisesta elämään ja ottamaan sen vastaan lahjana.” Itselle kuoleman kautta ”syntyy kadonneesta ihmisestä paratiisin muukalainen, Jumalan puhekumppani”.

Kuoleman varjon maa otsikon alla Jokinen kertoo Kainista ja Aabelista päätyen Kainin merkin kautta lohdulliseen tulokseen ”Muukalaisuuden merkki ei ole vihan vaan suojan merkki. Jumala tarjoaa muukalaisuuteen ajautuneelle ja sen taakan tunnistaneelle suojaa”. Hän jatkaa että Raamattu maalaa ihmisen muukalaisuuden synnyn tummin, mutta ei toivottomin värein. ” Ihmisen väärien valintojen kaikissa seurauksissa on jo Jumalan uusi suunnitelma läsnä ja valmiina. Tässä on Jumalan rakkauden ja johdatuksen suuri salaisuus. Ihmisen vääristä valinnoista HÄN voi muovata oman siunatun tiensä.”

”Murhe ihmisen tähden” on se otsikko johon pitkässä johdannossa pyrin. Yritän saada siitä tähän olennaisimman, omasta mielestäni. Tässä on vastausta esim. siihen miksi Jumala sallii pahan. Jokainen joka torjuu itseltään uskon Jumalaan siksi että näkee ja kokee maailmassa niin paljon käsittämätöntä pahuutta ja kärsimystä, voi yrittää ymmärtää sitä seuraavien ”selitysten” kautta.

1 Moos.6:5. ”Jumala näki, että ihmisen pahuus lisääntyi, katui että oli tehnyt ihmisen ja murehti sydämessään..” Jokinen jatkaa ”Jumalan ainoa murhe liittyi hänen kuudennen päivän kädenjälkeensä, jonka hän oli luonut lähimmäs itseään.” Luojalle jäi murhe koko viimeisestä luomistyöstään, ihmisestä. Jumalalle ja ihmiselle jäi suru. Ihminen hautaa surunsa syvälle elämän kuohuihin, mutta ei saa sitä pois vaan se säteilee hänen jokaiseen päiväänsä. ”Ihmisen vastaus menetetyn kodin suruun oli lissäntyvä pahuus, syvenevä pimeys,ja syksyminen yhä kauemmas ajasta ennen pelkoa ja häpeää” (syntiinlankeemusta). Suunta ei ole vaihtunut vieläkään….”Viljelyyn ja varjeluun kutsuttu osasi enää kylvää pelkoa ja häpeää, jotka oli perinyt tietämisen himossaan”! Tämän jälkeen Jokinenkertoo Nooasta joka ”oli Herralle mieluinen” ja josta tuli siksi ihmiskunnan suuri muukalainen ja Jumalan hullu jonka kautta maailma kuitenkin pelastui. Kuitenkin Maa on Jumalan, ei ihmisen. ”Maa saastui ihmisen pahuuden tähden, mutta alusta asti sillä on ollut vain yksi omistaja, sen tekijä”.

”Ihmisen mielettömyys näyttää mitätöivän Jumalan kaikkivaltiuden. Ihminen tekee mitä tahtoo, eikä Jumala näytä voivan häntä enää pysäyttää”. Vaikka näyttääkin siis siltä että Jumala ei puuttuisi ihmisen massiisivisiin pimeyden tekoihin, se merkitse että hän olisi kyvytön ihmisen pahuuden edessä. ”Jumala ei puutu ihmisen harjoittamiin joukkotuhon liikkeisiin, sillä hänen kiinnostuksensa polttopiste on aina yhden ihmisen muutoksessa, ei massojen historian korjailuissa. Hän on yhdestä totuuden etsijästä kiinnostuneempi kuin tuhannesta toisiaan vääryydellä tuhoavasta!”   että Jumalan rakkauden virta juoksee toisessa tasossa. ”Se ei kastele ihmiskunnan tuhotöiden autiomaita, vaan juottaa kaipaavan sielun elämän vedellä. Yhden ihmisen muutos on Jumalan silmissä suurempi ihme kuin historian virtojen kääntäminen! Ihmisen intohimot kuohuvat historian pintavesissä, Jumalan muuttava rakkaus virtaa syvällä ihmisen hallinnan ulottumattomissa.” Tämän jälkeen tulee vastauksien vastaus.

Lopulta yksi ihminen muutti maailman kaikkeuden!”Sodat jatkuivat, ihmisen pimeys velloi läpi myöhäisen antiikin, mutta maailma oli tämän yhden tähden peruuttamattomasti toinen”! Kuka on tämä yksi? Jumalan ainosyntyinen Poika Jeesus Kristus joka oli, on ja tuleva on! Tässä on vastaus joka tuo meille  lopullisen Kodin tuoksun maahan asti, ”keskelle ihmisen pimeyttä ja pahuutta. Jokainen joka pysähtyy, lopettaa hetkeksi tuoksun hukuttamisen elämän kuohuntaan, tuntee tuulen, joka puhaltaa ylhäältä ja kantaa kodin ääntä mukanaan. Tuonne minä kuulun, me kaikki.” Muukalaisuutemme aika on kerran päättyvä, koska Jeesus puhdisti ihmisen pahuuden omalla verellään ja pesi maan puhtaaksi veljien verestä, jota ihmiset olivat vuodattaneet kautta koko planeetan pinnan. ”Yksi on edestämme perillä, ovi on

Lopuksi: Erkki Jokisen teos oli mukana Vuoden kristillinen kirja arvonnassa, ei kuitenkaan voittanut, mutta minusta sen olisi pitänyt voittaa. Sivuja kirjassa on 247 tässä siis vain alun sivujen sanomaa. minusta tuon ”Yksi on edestämme perillä” jatkoksi sopii erinomaisesti lukea vielä Ilmestyskirjan loppulukuja! Minulla nyt juuri auki 22 luku. Jumala siunatkoon jokaista joka pystyy sanomaan sydämestään tähän lupaukseen ”Tämä on tosi, minä tulen pian.”Aamen, tule Herra Jeesus!

Talvi oli pitkään raskaana. Kevään synnytys meni yliaikaiseksi, mutta kun sen aika tuli se tapahtui voimalla ja kiihkolla. Ihminen ei perässä pysynyt, ihmetteli vaan kaiken yhtäaikaista runsautta. Alkukesän päivät ovat olleet kuumat, vain illaksi vähän viilenee.

Istun vuokra-asuntoni terassilla, tunnen maan tuoksun. Kaikki ympärilläni kukkii ja metsänreunassa laulaa illasta aamuun lintu. On kaunista. Olen hoitanut, viljellyt, varjellut ja kasvattanut pientä pihaani niin, että se on runsas kukista ja pensaista. Syreeni kukkii ja tuoksuu. Minulla on varattuna hyvää hengellistä lukemista ja ajattelen nauttia hiljaisuudesta, linnun ihanasta laulusta ja lukemisesta. Kaikki on seesteisen oloista. Olen kiitollinen ja onnellinen.

Talo jossa asun on osittain kaksikerroksinen. Minun asuntoni talon päädyssä on yhdessä tasossa. Viistosti vasemmalla yläpuolellani on parveke ja sinne kerääntyy joukko vanhempia miehiä, ovat maistissaan ja juopuvat kokoajan lisää. Äänet kohoavat, kielenkäyttö on törkeää. Kärsin ja hyvä tuuleni on mennyt. Toisen talon päädyssä nuorehko avopari laittaa stereot soimaan. Koko asuin alue saa nauttia kummallisesta metelistä jota en sanoisi musiikiksi, mutta kai se sitä on? Sielläkin, ainakin alkoholi, kuuluu asiaan. Meno kiihtyy, vetäydyn sisälle. Toivon ja jopa rukoilen että meteli hiljenisi. Yöllä, ensimmäistä kertaa eläessäni, joudun soittamaan poliisit jotta saisin hetken levähdettyä. Myöhemmin kuulen että naapuri pienen lapsensa kanssa oli myös soittanut. Olen väsynyt.

Sinnikkäästi yritän iltaisin mennä istuskelemaan ulos, pihalleni, onhan kesä. Tulee taas ilta, kaunis ilta. Lintu on aloittanut ihmeen ihanan laulunsa. Yläkerran parvekkeella miehet kiroavat ja mesovat. Rukoilen mielessäni ja yrittän erottaa linnun äänen metsiköstä. Katson edessäni olevaa kaunista pihaa, kadun toiselta puolelta alkavaa pientä metsikköä, ja auringon laskun kultaamaa taivaanrantaa kukkivan syreenipuuni oksien lomasta. Kyyneleet alkavat valua poskilleni enkä ensin tiedä mitä itken. Sitten ymmärrän. Vastakohta ihmisen ja Hyvän Jumalan välillä on pelottavan suuri.

Itken kaikkea sitä kaunista ja hyvää mitä näen ja koen ympärilläni. Itken ihmistä joka ei herää tajuamaan kuinka suuri, rakastava ja armollinen Jumala hänellä voisi olla, kun hän sen ymmärtäisi. Itken ihmisraukkaa ja Rakastavaa Luojaani. Kuinka pitkämielinen Hän onkaan, kuinka suuresti Hän ihmistä rakastaakaan. Hän joka antaa luonnolle kauneuden ja linnulle äänen. Jonka suunnitelmasta taivaanranta muuttuu kullaksi ja maa tuoksuvaksi.
Kuinka minun tekisikään kaiken melun yli huutaa: ”Katsokaa millainen Luoja Jumala teillä on! Katsokaa ja herätkää, löytäkää ihmisyytenne sellaisena kuin sen Jumala on täydelliseksi luonut. Voi ihmiset, voi ihmiset.” Oi miten olenkaan surullinen – ja sääliä täynnä.

Tajuan kuinka suuressa velassa olen Jumalalle Jeesuksesta, rakkaasta Vapahtajastani.
Kun ylhäällä huudellaan rivoja, minä saan kiittää Jumalaa hänen sanomattomasta armostaan. Kuinka sen voi ymmärtää?!
Miksi juuri minä olen saanut armon? Kiitän kiittämästä päästyäni ja ylistän Jumalaani.

Kun sitten viime viikonloppuna menimme tyttäreni kanssa kesäpaikallemme luonnon helmaan, ja meidän piti alkaa rukoilla, en voinut olla kertomatta hänelle ensin miten kiitollinen olen että saamme siinä Jumalaan uskovina olla ja yhdessä rukoilla. Vastoin kuin monet ihmiset ympärillämme. Luomakuntakin sai metsätemppelissämme yhtyä  kanssamme Jumalaa kiittämään ja ylistämään.
Kiitos Jumalalle hänen armostaan ja käsittämättömästä rakkaudestaan luomiaan kohtaan.

Tähän tekstini aiheeseen, jollain tasolla liittyen, olen kantanut nuoruudestani asti mukanani Eino Leinon ”Rauhattoman rukous” runoa. Minusta siinä on sanottu kaikki olennainen. Runojen ystävänä laitan tähän kuitenkin ihanan uuden löytöni! Kiitos jos jaksoit lukea 🙂 !

Niilo Rauhala on kirjoittanut:

Jumala, sinun haltuusi
uskon asiani,
sinä hoidat minua
rauhan evankeliumilla.
Sanasi valkoiset purjeet
täyttyvät sinun voimastasi.
Armon kirkkailla vesillä
suljen maan silmiltäni,
että vain taivas näkyisi.