Jeesus ON alusta loppuun saakka. Hän oli, on ja tuleva on. Vain Hänellä on oikeus käyttää itsestään Jumalan nimeä ”Minä Olen” ja sitä Hän käytti ja käyttää! –  En voi kyynelehtimättä lukea esim. Johanneksen evankeliumia vaikka olen sitä aina uudestaan lukenut. Minusta se on niin täydellinen. Siellä on paljon Jeesuksen puhetta. Mikä voisi olla tärkeämpää. Ei mikään, Hän on Elämän leipä ja vesi. Aamulla ajattelin Herran siunausta, rukousta. Siinähän pyydetään että Herra kirkastaisi kasvonsa meille ja olisi armollinen. Edelleen että hän kääntäisi kasvonsa meidän puoleemme (ja antaisi meille rauhan). Keskityn tähän.

Nythän on runsaasti puhetta siitä mitä voi uskoa todeksi Raamatussa ja mitä ei. Monet ovat sitä mieltä esim. että kaikki pääsevät taivaaseen, mutta Jeesus sanoo selkeästi muuta! Hän selittää tarkemmin. – Ei, älä lopeta tähän, sinä joka tätä luet. Jumala tosin on sanonut että (Joh. 3.16) Niin on Jumala maailmaa rakastanut ettei yksikään joka häneen uskoo (hukkuisi) joutuisi kadotukseen. Korostus kuitenkin on, koko sanomaa ajatellen,  kohdassa ”Joka Häneen uskoo”! Ilman uskoa ei voi olla otollinen, sanoo Raamattu. Tarkoittaa sitä että sen joka Jeesuksen luokse tulee  täytyy uskoa Häneen ts. siihen että Hän voi ja tahtoo pelastaa. Usko ei koskaan lähde meistä itsestämme vaan on Jumalan lahjaa ja armoa. Kun se on lahjaa niin sitä tarjotaan meille, halutaan antaa, mutta otammeko vastaan?

Mutta nyt tulen tuohon Herran siunauksen kohtaan. Pyydämme että hän kääntäisi kasvonsa meidän puoleemme. Emmekö silloin mekin ole kääntyneet Hänen kasvojensa puoleen? Odottaen! Kun kohtaan ystävän tai vieraan, ihmisen yleensäkin, niin en käännä hänelle selkääni vaan kasvoni. Siis jos todella haluan kohdata hänet, olla hänen kanssaan parhaassa mahdollisessa kontaktissa/yhteydessä häneen. Jos meillä on onni saada rakastaa jotain ihmistä, aviopuolisoa, lasta, sisarta, veljeä, äitiä isää jne. sitä hanakammin ja useammin haluamma nähdä hänen kasvonsa ja hänen silmänsä, tuntea hänen läsnäolonsa. On varmaan vaikea uskoa että Jumala haluaa samalla tavall, ja vielä enemmän, nähdä meidän kasvomme kääntyneinä hänen puoleensa. Hän haluaa nähdä rakkautta silmissämme ja tuntea sydäntemme kaipuun ja halun hänen puoleensa. Rakkaus hänen kanssaan on täydellistä, sellaista ei ihminen voi edes täysin ymmärtää.

Mihin perustan väitteeni etteivät kaikki pääse taivaaseen. Jumalan Sanaan Raamatussa. On totta että Jeesus itse erottelee ihmiset toisistaan. Hän puhuu kahdenlaisille ihmisille, niille jotka ovat hänen omiaan ja niille jotka eivät. Mutta se ei tarkoita etten minä, syntinen ihminen, olisi hänelle rakas ja tahtomisen arvoinen, olen minä. Minun vuokseni hän kärsi tuskallisen kuoleman ja nousi kuolleista, että minä voisin saada syntini anteeksi, kääntyä hänen puoleensa ja antaa elämäni hänen hoidettavakseen ja pelastettavakseen. Hän, Jumala on ensin rakastanut minua ja hänen rakkautensa syyvyys, hyvyys ja käsittämättömyys vetää minua puoleensa, niin että haluan enemmän kuin mitään muuta, olla matkalla Hänen iankaikkiseen valtakuntaansa. Sinne on ovi auki kaikilla jotka Jeesusta rakastavat.

Tätä aihetta olen ajatellut, tahtonut kirjoittaa, koska tämä on evankeliumin sanoma. Nyt sen tein ja se voi olla viimeinen tekoni, mutta en pelkää. Rakkaani, Jeesus, sanoo mm. Joh. 14 lvun heti alussa:” Älköön sydämenne olko levoton, uskokaa Jumalaan ja USKOKAA MINUUN. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa….” Tässä kohtaa hän on opetuslastensa kanssa ja puhuu heille. Kannattaa oikeasti lukea Johanneksen evankeliumia rukoillen. Ainakin 14-18 asti. Ja siitä eteenkin päin. Jumala rakastaa luomaansa ihmistä ja koko maailmaa. Ei hän tahdo pitää mitään asiaa niin vaikeana että joku jäisi Taivaan Valtakunnan ulkopuolelle. Tulihan Hän Jeesuksessa itse kärsimään, kuolemaan ja sovittamaan meidät itsensä kanssa.

Tämän olen kirjoittanut ja sydämeni on malja kyyneliä täynnä. Mutta tiedätkö, Jumala laskee joka ikisen kyyneleen jonka ihmiset hänen ja lähimmäistensä vuoksi vuodattavat.

”Käännä katseesi Jeesukseen ja odota Herraasi vaieten, sillä Jeesuksen suuren rakkauden saahan syntinen osakseen.

Suuntaa mielesi Jeesukseen ja syvälle armonsa syvyyteen, näet tyhjäksi kaiken turhuuden näet Jeesuksen suuruuden.

Tunnen Jeesuksen pyhyyden ja ylistän, rukoilen kiittäen, nytkin edessä Herran Jeesuksen tahdon viipyä palvoen.”

Hiljaiset silmäsi suo vuoteekseni/ se paikka hiljaisin on maailmassa.

Näin olen kirjoittanut joskus. Kuten olen kertonut, aamuyön tuntini ovat usein sisäistä puhetta itseni ja/tai Jumalani kanssa. Yleensä se on minua rakentavaa antaen päivääni viisautta ja voimia. Tänään tuhannet ajatukset risteilivät päässäni, johtuen siitä että olen miettinyt tilaani ja mahdollista tehtävääni elämässä yleensä ja täällä blogitaivaassa.

Katselin tänä aamuna muutaman tallentamani ohjelman mm. esirukousohjelman ”Taivas kuulee”. Se kesti yli tunnin ja siinä oli mm. Riki Sorsa. Riku Rinne on sen ohjelman ns. vetäjä. Ohjelma kosketti, myös syvästi Riki Sorsaa ja hänen kauttaankin, monia. Sitä katsellessani tuli mieleeni jälleen eräs laulu jossa sanotaan että ”hätä ja tuska maailman, suurempi on kuin uskotaan”. Mutta myös Rikin nöyrä, vilpitön ja sydämellinen ote lukemiinsa rukouksiin ja koskettavat laulut laittoivat miettimään millainen itse olen. –  Vai olenko??

Taivas kuulee, mutta kuuleeko tämä taivas? Varmaan meistä jokainen kokee blogitaivaan aivan omalla tavallaan, joten en kirjoita me muodossa. Itse lähdin mukaan suurin odotuksin. K24 viidakko oli ollut täynnä keskustelua, väittelyä, hyvää sanomaa ja huonoakin. Välillä väsytti ja toivoi jotain vähemmän ajan rasittamaa ja seesteisempää kanssakäymistä. Sitten siellä asetettiin kaikki ruotuun, jopa kommenttien pituutta rajusti lyhennettiin. No tämän tietävät ne jotka siellä olivat ja vieläkin käyvät. – Pitkä alustus, mihin tällä pyrin? Tiedänköhän itsekään?

Joka tapauksessa minulle on tullut tunne että tässä ”taivaassamme” me yksinpuhelemme? Ei synny vuorovaikutusta, on tosi hiljaista. Jään henkilökohtaisesti kysymysmerkiksi miksi keskustelua ei synny? Huuhtooko esim. omat tekstini tuuli!? Onko niillä mitään merkitystä? Onko hiljaisuus hyvä vai huono merkki? Onko esim. oma tähteni tällä taivaalla niin kaukana toisista tähdistä että jään yksin radalleni, kunnes musta aukko minut imaisee?

Aamulla ajattelin Paavaliakin. Ja se taas johtui Heikin kirjoituksista. Paavalihan sanoi mm. että joutuu kerskaamaan siitä mitä oli kokenut ja ollut, ja sitten toteamaan että kuitenkin kaiken menneen hän lukee roskaksi tuon ”ylen kalliin Kristuksen Jeesuksen tuntemisen rinnalla”. Kaikilla meillä on enemmän tai vähemmän elämää takanamme ja kyllä sellaistakin mistä kerskata! Aivan varmasti. Kuka millekin linjalle lähtee. Sen tiedän kokemuksesta että kun, ja jos, on jotain meriittiä ollut, ei ole helppo asettua olemaan ei mitään ja nähdä kuinka ei olekaan korvaamaton, vaan tilalle löytyy aina joku, joka saattaa olla entistä parempikin kuin itse oli. Jos vielä kokee että tehtävä Herran elopellolla on ollut itselle tärkeä ja Jumala on ihan oikeasti työhönsä valtuuttanut ja kutsunut, on tehtävän hiipuminen syystä tai toisesta, kova paikka. Siitäkin huolimatta että Jumala ei armolahjojaan kadu vaan aina löytyy työtä elopellolla vaikka tehtävä muuttuu.

Jeesus, Mestari, tarvitsi lepoa. Hän kehoittaa meitäkin lepoon. Me emme rasitu välttämättä työstä, ainakaan tietyssä iässä tms. mutta meidän henkemme ja sielumme saattaavat väsyä, ja väsyvätkin. Hiljaisuutta ja lepoa tarvitaan, joskus sitä tuntuu olevan liian vähän, mutta joskus liikaakin. Riippuu tilanteista ja siitä miten aikamme käytämme. Näistäkin  on paljon kirjoitusta ja neuvoa elämämme tärkeimmässä kirjassa Raamatussa. Heikki tuolla kirjoitti että hän ottaa pienen, oliko 10 minuutin tauon, ollakseen Herransa hoidossa 🙂 se oli hienoa. Sitä tarvitsee jokainen ja Hän, Herra, antaa ”auliisti ja soimaamatta” kaikkea mitä ihminen tarvitsee elämäänsä ja yhteyteensä Jumalan kanssa. Tosin hektisen maailman metelissä ja vaatimuksissa on vaikea ottaa aikaa hiljentymiseen, mutta se on välttämätöntä! Vain hiljaisuudessa ja Herran läsnäolon hoidossa on täydellinen lepo. Voi luottaa Jumalan olevan ”Minä Olen”, joka hetki yhtä autuaasti kuin vain makaisi omassa sängyssään täydellisen rentoutuneena, vailla huolen häivää. Sitä lienen tuolla ensimmäisellä lauseellakin tarkoittanut.

Tässä osa näistä tämän aamun hajanaisista ajatuksista. Kun en osaa näytellä ja tapani on puhua suoraan, saa ottaa tai jättää.

Rikin ja Rikun rukousaiheet olivat niin koskettavia että ne auttoivat ulos omasta ”keljasta”, luolasta,  johon Eliakin pakeni kun menetti uskonsa ja masentui. Herra auttakoon ettei meistä kukaan masennu, mutta vakavia asioita riittää maailmassa ihmisten läpi käytäväksi. Olkoon lohduksi ja tueksi sana joka lupaa että Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi jotka JUMALAA RAKASTAVAT! – Kaunis kohta vielä kirjeestä efesolaisille luku 4: jakeet 6-16 kaikille joilla on halu Raamattua lukea.

Ja loppulaulu:

Siunaus suo Oi Herra taivahan, rukoillen nyt mä sua odotan. Sieluni on niin tyhjä, köyhä vaan. Sinulta yksin vain mä avun saan.

Yksin en voi sun tietäs vaeltaa, kun vaarat vaanii ja synti houkuttaa. Voimasi suo, niin kuljen voittaen. Helteessä kiusojen ja taistojen.

HENKESI SUO mua yössä johtamaan, silloin en eksy harhaan kulkemaan. VALKENEE TIE, jo hohtaa määränpää. SIELUNI HERRAA VAIN NYT YLISTÄÄ!

Jumalan armossaan siunatkoon tämänkin kauniin ja valoisan päivän!

Olen tänään katsellut lapsuuskuviasi ja ajatellut ikuisuutta. Rakas, täytät pian 40 vuottasi. Jumala, joka on sinutkin omakseen kutsunut, siunatkoon ja varjelkoon elämäsi taipaletta jatkossakin.

Elämämme on ihme. Mikään ei ole ollut itsestään selvää. Olemme eläneet poikkeuksellisen elämän. Kuten niin syvästi tiedät minun lapsuusperheeseeni iski syvän haavan maailmanlaajuinen polio virus. Olin vain muutaman vuoden ikäinen kun se teki minusta toisenlaisen ja perheestäni myös. Siitä on kauan aikaa.

Ei sinunkaan olemassaolosi itsestään selvää ole ollut. Sain sinut vaivoin. Synnyit rikkinäisille vanhemmille joiden elämä oli – niin tiedät mitä. Sairastit myös lapsena paljon ja usein pelkäsin menettäväni sinut. –  Mutta me emme katso menneisiin, nyt on, ON. Haluan vain sanoa aivan julkisesti, vaikka et sitä tiedäkään (et ehkä edes pitäisi tästä) että olet parasta ja rakkainta elämässäni (tämän sinä tiedät) jos jaksat sen uskoa.

Rakastan sinua yli kaiken, tyttäreni, enemmän kuin mitään tässä maailmassa.  Uskon Taivaallisen Isämmekin ymmärtävän merkityksesi minulle, onhan Hän itsekin Isä. Sitä paitsi sinähän olet Hänen luotunsa ja lahjansa, Taivaan lahja minulle. Ajattelepa jos emme olisi syntyneet tähän Jumalan luomaan ihmeelliseen maailmaan, ei meillä olisi suurinta kaikesta, Iankaikkista Elämää! Mikä ihmeellinen totuus.

Me elämme iankaikkisuutta jo täällä, jokaikisenä armon päivänämme. Monen ilon, mutta myös monen surun ja kivun maassa. Emme kuitenkaan ole oman itsemme varassa kun Jeesus, josta paljon lauloimme ollessasi lapsi, kulkee kaikissa elämämme hetkissä kanssamme. Eikö olekin huimaavaa ajatella että kerran tänne synnyttyämme olemme ikuisia! Ja ajattele että meitä ikävöidään taivaassa! Niin kuin mekin ikävöimme rakkautemme täydellisintä kohdetta, kaiken rakkauden lähdettä, itse Jeesusta Kristusta.

Olit pakotettu olemaan kiltti ja hiljainen lapsi. Ei sinulla juuri ollut eväitä kohdata maailmaa kun muutit kotoa pois. Olet myöhemmin kertonut mitä siinä välissä tapahtui ennen kuin uudistuit uskossasi 7 vuotta sitten. Olin saanut kylvää pieneen sydämeesi hyvää siementä ja Jumala alkoi kutsua sinua takaisin luokseen niin voimakkaasti, ettet voinut muuta kuin palata. Annoit elämäsi hallinnan täysin Jumalalle, kääntäen radikaalisti selkäsi kaikelle maailmalliselle. Kuinka suurenmoista on ollut kulkea kanssasi nämä 7 vuotta. Ei meillä ole koskaan helppoa ollut, mutta päämäärä on sama ja rukousyhteys mahtava. Usein kiitämme, kiittämästä päästyämme, tätä ihmettä. Se ei olisi mahdollista ellei Herramme eläisi. Ellei Hän olisi noussut kuolleista ja lähettänyt meille Pyhää Henkeään oppaaksemme ja opettajaksemme, voimaksemme ja lohduttajaksemme.

Kiitos Sinusta rakkainpani. Kiitos Jumalalle yhteisestä ja ikuisesta elämästä Hänen yhteydessään ja Hänen valtakunnassaan.

Kun olit 15. vuotta kirjoitin pienen runon:

Taivaan enkelinkö lähetit Herrani/ tämän lapsen muodossa/ yksinäisyyttäni lieventämään./ Taivaan enkelinkö näin/ kun hän syntyi/ ja katsoin noihin/puhtaisiin silmiin./ Taivaan enkelinkö annoit sylissäni kasvaa/ kun lapselleni/ elämän annoit.

Hän on jo mittaiseni Herra/ ystävistäni parhain/ väliin en tiedä kumpi/ on äiti kumpi lapsi/ kun vuoroin anamme ja saamme/ toistemme ilot/ ja surut jaamme./ Siksi/ Oi Herrani kiitos/ tämän taivaan enkelin/ sun huomaasi uskon/ häntä yli kaiken siunaa/ ja suojaa.

Heikki rupesi runolle ja niin tekee nyt mieleni minunkin. Omiani en tuo, mutta hyvää ja –  parasta.

Kysyt/ mikä on rakkauden mitta/sopiva annos lähimmäisyyttä

Askel liian lähelle/ tungettelevaa/ askel liian vähän/ välinpitämättömyyttä

Ihmisen askeleet/eripituisia/ihmisten tunteet/erilaisia

Kysy mittaa sydämeltäsi/ Katso lähimmäisesi/ kivun syvyyteen/ Opit asioita/ jotka eivät ole mitattavissa.

Sain maanantaina uuden kuorman Maaria Leinosen runokirjoja. Osa on vanhoja tuttuja osa uudenpia. Yllä yksi hyvä runo niistä.

Psalmit puolestaan ovat sitä parasta, niistä löytyy koko elämän kuva ja sanat kaikkiin tilanteisiin ja tunteisiin. Blogitaivaassa on ollut taas hyviä tekstejä joita on ollut rakentava lukea. Siitä syystä tähän Ps. 126. Ehkä sen lukee jossain joku joka ei normaalisti psalmeja lue, tai joku jonka kohdalle sanat sopivat. Iloa ja valoa kaikille vuoden – 38 säkein!

Matkalaulu

Kun Herra käänsi Siionin kohtalon, niin me olimme kuin unta näkeväiset. Silloin oli meidän suumme naurua täynnä, ja kielemme riemua täynnä; silloin sanottiin pakanain keskuudessa: ”Herra on tehnyt suuria heitä kohtaan”. Niin, Herra on tehnyt suuria meitä kohtaan; siitä me iloitsemme. Herra, käännä  meidän kohtalomme, niinkuin sadepurot Etelämaassa.

Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten leikkaavat. He menevät itkien, kun kylvösiemenen vievät; he palajavat riemuiten, kun lyhteensä tuovat!

Tässä on Tie, Totuus ja Elämä tätä tietä yhdessä eteenpäin.

Jotkut ihmiset tuntuvat, tavallista useammin, olevan varmoja siitä mitä Jumala heiltä tai joiltain muilta tahtoo. Jotkut tuntuvat kulkevan jatkuvassa johdatuksessa. Joidenkin elämä vaikuttaa olevan jatkuvaa ja voimakasta vuorovaikutusta Jumalan kanssa ja he kertovat etteivät tee mitään ilman selkeää tietoa siitä missä Jumala tahtoo heitä käyttää.

Tunnen itseni hyvin heikoksi ja olemattomaksi näissä. En tiedä kuinka paljon minun pitäisi lukea Raamattua ja olla rukouksessa tai jotenkin pyrkiä pyhittämään elämääni että voisin tuntea tai uskoa olevani, aamusta iltaan ja illasta aamuun, juuri siinä missä minun kuuluisikin olla Jumalan tahdosta. Vai olenko kuitenkin, joka tapauksessa, sen perusteella että olen Hänen lapsensa. Sillä Hänen lapsensa olen.

Tänään on ollut hiljainen päivä, väsynyt. Olen lueskellut ja kuunnellut musiikkia, ollut hiljaa ja mietiskellyt, muistellut menneitä. Olen aina saanut suurinta nautintoa taiteista, kuvataiteista, kirjallisuudesta, etenkin runoista, ja musiikista. Kaikki mieluiten klassisena. Moderniin en ole saanut makua. Rajoittunut, joo olen.

Ennen, paljon aikaisemmin kuin nyt on nyt, harrastimme tyttäreni kanssa mm. runojen lukemista ääneen yhdessä ja toinen toisillemme, se oli antoisaa. Nyt noin 7 vuoden ajan olemme lukeneet yhdessä Raamattua, silloin kun tilaisuus on tullut, ja se on ravitsevaa ja innoittavaa. Kumpikin sitten kuuntelee oman makunsa musiikkia. Tyttäreni käy edelleen paljon taidenäyttelyissä, minä en enää niin paljoa jaksa.

Mihin tällä kaikella nyt oikein pyrin? En sen kummempaan kuin kiitollisuuteen Jumalaa kohtaan siinä, että hän on noillakin em. lahjoilla rikastuttanut ja ilahduttanut ihmismieltä. Olen aina kokenut luovuuden kipinänä jumaluutta. Onhan Jumala kaiken luovuuden lähde ja alku. Kaiken Hän on kauniisti luonut aikanansa. Kuinka olen sitä kauneutta osannut varjella ja arvostaa? Vai olenko? Nauttinut olen kaikesta kauniista, puhtaasta ja hyvästä, kiitoksella ja ihmetyksellä. Voisiko siitä käyttää ilmausta, olen palvonut Jumalaa kaiken luomansa ihmeellisen kautta. En kuitenkaan luotua enemmän kuin Luojaa itseänsä.

Alakulon päivinä, joita ainakin itselläni on, parasta lääkettä olisi hyvän ystävän tapaaminen rukouksen tai laulamisen merkeissä. Jos siihen ei ole mahdollisuutta parasta on lukea Jeesuksen sanoja ja sopivia psalmeja. Kuitenkin joskus, kuten tänään on ollut runojen vuoro. –

Aloitin tekstini kaukaa eli, mistä ihminen voi tietää mitä Jumala juuri nyt haluaisi että sanon tai teen? En tiedä, mutta itselleni tänään on puhunut jälleen Maaria Leinosen runot. Voi olla että joku lukee tätäkin vuodatusta ja saa myös, jotain itselleen  kahden pienen runon kautta. En voi tietää, mutta ellei mitään tee niin se lienee vieläkin turhempaa? Joten:

Valo askeltaa/ vanhaa polkua/ runkojen lomitse,/varjojen välitse./ Houkuttaa./ Taluttaa

Kuljen askelissa

Ei talvi valoa tapa/ ei syksy surmaa./ Ei pimeys.

Kuolematonta.

Valo on tulossa./ Lähellä. Näet jo varjon.

Älä pelkää pimeää/ pimeyttäsi,/ sinä on toivon siemen:

se voi muuttua valkeudeksi./ Ja vain hän/ joka on pimeyden kokenut

osaa iloita valosta.

Valo muuttuu kirkkaudeksi/ pimeyttä vasten.

Vain pimeässä näkyvät tähdet./ Vain hiljaisuudessa/ kuuluu laulu.

Salatun surun hiljainen huone.

Kauan sitten löysin ihanan puutarhan ja minut täytti riemu. Paljon myöhemmin, vuosien saatossa, puutarhan ihanuus vain syveni. Puutarhan, tai oikeastaan puiston sydämestä löytyi talo, ulkoapäin jo ränsistynyt ja hyljätyn oloinen. Tunnen talon. Sisälle mentyäni minun ei enää tarvitse pysähtyä ensimmäisiin huoneisiin, vaan lähden kulkemaan eteeni aukeavaa käytävää. On määrä mennä kaikkein perimmäisimpään huoneseen, sen syvimpään kammioon.

Ovi sinne on pieni ja piilossa. Sitä ei voi kukaan muu avata kuin Hän joka siellä asuu – ja minä. Huonessa ei ole mitään silmin nähtävää, mutta siellä asuu lemepä rauha. Kyyneleet ovat siellä kuivuneet, nyyhkytyksiä ei enää kuulla. On tyyntä.

Siellä minä kohtaan Hänet, joka samanaikaisesti on siellä ja kulkee sinne kanssani. Vaikka Hänen läsnäolonsa suu siellä, ja vaikka Hän on aina ja kaikkialla kanssani, tunnen joskus kulkevani huoneeseen yksin ja hädissäni, turvattomana ja pelkoa tuntien. Siellä Hän kuitenkin aina on, huoneessa jossa Hän puhuu kanssani sanomattomin sanoin. Niin ihana on Hänen läsnäolonsa, että tahtoisin jäädä siihen asumaan, mutta tähän asti on ollut palattava tähän rikkinäiseen, kaiken murheen ja tuskan täyttämään maailmaan.

Tuo käynti hiljaisessa salatun surun huoneessa auttaa minua kuitenkin jaksamaan. Olen saanut kohdata Ikuisen, olla yhtä Kaikkivaltiaan Pyhän kanssa ja kokea kuinka näkymättömät ovat todempia ja kestävämpiä kuin näkyvät.

Tiedän, kun talo kerran vanhuuttaan lempeästi puretaan, alkaa lopppumaton ilo.

Erotessa

Suru on hiljainen viitta joka kietoo hämärällä mäellä

usva joka ympäröi etäisen katseen,

silmät jotka katsovat kohti ja ohi – ja hiljaiset huulet.

Aamulla

Yön tummuus liukenee hiljaa aamun vaalenevaan sineen

lumen valkaisemat puut piirtyvät toisiaan ja taivasta vasten.

Yöllinen taiteilija on tuntenut suurta riemua, aamussa soi Teleman fagotti ja nokkahuilu

– odotan lintujani

Kun nämä tekstini kaivoin esiin pöytälaatikosta vuosien takaa, tuntuu kuin mikään ei olisi muuttunut ja kuitenkin on.

Kovasti mietin minkä otsikon kirjoittaisin? Lopulta päädyin tunnustamaan uskoni ja selittämään mitä se minulle henkilökohtaisesti tarkoittaa. Täydestä sydämestäni yhdyn uskontunnustukseemme kaikissa sen virallisesti hyväksytyissä muodoissaan, samoin kuin yhdyn Isä meidän rukoukseen ja kaikkeen kirkolliseen liturgiaan. Ymmärrän kasteen arvon ja merkityksen niin syvästi kuin ihminen vaan voi. Pidän rippikoulua tärkeänä jne.

Mutta uskon myös Pyhään Henkeen ja Jumalan lapsilleen antamiin armolahjoihin, niin kuin niistä Raamatussa kerrotaan ja opetetaan. Tulin kovasti siunatuksi ja ilo täytti sisimpäni kun luin piispa Jolkkosen puhetta armolahjoista. Iloani ja riemuani lisäsi vielä oman Tapiomme kirjoitukset aiheesta täällä maan päällisessä ”taivaassamme”.

Näissä tunnelmissa lähdin illalla kappelillemme tyttäreni vetämään raamattuluentoiltaan. Aiheena oli Jeesuksen ylösnousemus. Illat alkavat, rukouksen jälkeen, aiheeseen liittyvällä videoesityksellä josta jatkamme Raamattua lukien ja aiheesta keskustellen. Nyt kävi niin että videot tekivät lakon emmekä kaikista yrityksistä huolimatta nähneet alustusta. Tulin siinä tokaisseeks,i Raamatun ollessa auki edessäni:” Ei hätää, onhan meillä Sana!” Kummasti tilanne rauhoittui.

Luimme vuorolukuna etukäteen annetut luvut Raamatusta. Keskustelu ei tavan mukaan alkanutkaan kovin innokkaana ja kysyin saisinko vielä ottaa esille 1Kor.15 luvun, kun se oli auennut minulle siinä alkuhässäkän aikana ja olin ehtinyt sen lukea. Se sopi ja sen luin. Olen yleensä aika taustalla näissä illoissa tyttäreni vuoksi, mutta nyt en saattanutkaan lopettaa. Lähdin etenemään aiheesta puhuen kuka ja mitä Jeesus on, ja mitä luvannut opetuslapsilleen poismenonsa jälkeen.

Mitään en ollut suunnitellut mutta Ramatun kohdatkin, joita en tavallisesti muista ulkoa, aukesivat kuin itsestään ja minä todistin. Puhuin pelkäämättä Pyhästä Hengestä, kuka hän on ja mikä hänen tehtävänsä omiensa elämässä. Puhuin siitä huolimatta että olen vain yksinkertainen ihminen ja uskonikin on yksinkertainen, joten mitään muuta minulla ei ollut, eikä ole kuin oma henkilökohtainen kokemukseni, ja melko monta vuosikymmentä elämää takanani. Yli 60. on kai pakko paljastaa.

Minulle itselleni riittää myös uskontunnustukseki Room.10:9-10 v.38. ”Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut, sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan” (11. Sanoohan Raamattu:” Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään”.)Kun puhutaan ns yleisestä pappeudesta, minulle sekin käy, mutta mieluiten olen todistaja.

Puhuin Pyhän Hengen henkilökohtaisesta tuntemisesta ja tarpeesta. Kuinka välttämätön ja ihana armo se omalla kohdallani on. Puhuin Jumalan Hengen vaikuttamista armolahjoista ja niiden uskon elämää ja seurakuntaa rakentavasta merkityksestä, kun Pyhän Hengen annetaan vapaasti toimia ja Hänen vaikutuksestaan Jumalan kalliiden armolahjojen. Ihmiset kuuntelivat hiljaa. Eräs mieshenkilö tosin heitteli kiviä rattaisiin, mutta niin hän tekee aina. Muuten ei tullut juuri kommentteja. Mutta Henki oli hyvä! Sisimässäni olin kiitoksen ja riemun vallassa, sillä tunsin Hänen läsnäolonsa! Jumalani ja Jeesukseni kolmannen persoonan Pyhän Hengen. En todellakaan puhunut oman ”viisauteni” varassa.

Lopuksi vielä. Kun kokemus on, etteivät ne, jotka eivät ole samoin kokeneet Pyhää Henkeä kuin minä, mieluusti vastustavat usein kiivaastikin, sanoin osallistujille että Jumalan Tie jokaisen ihmisen kohdalla on yksilöllinen ja ainutlaatuinen. Vain Jumala voi määritellä millä kohtaa Tietä kukin on, jos yleensäkään tarvitsee määritellä. Meille toistemme kanssakulkijoille sellainen ei kuulu. Kaikki mitä meillä on, on Jumalan lahjaa ja ihmiset ovat erilaisia. Jumala tietää mikä kullekin sopii. Ja mitä kukin, jaksaakseen tämän maallisen matkansa, tarvitsee.

Jotkut eivät koskaan koe samalla tavalla Pyhä Hengen vaikutuksia, eikä ehkä tarvitsekaan ja hyvä niin. Minulla ei ole siihen sanomista. Mutta koen oikeaksi myös sen että saan itsenäni myös kokea juuri niin kuin koen ja siitä todistaa. Minulle Pyhä Henki on todellakin ”Henki ja Elämä”. Olen elänyt uskonnollisena ja hyvänä ihmisenä tarpeeksi pitkään ennen kuin ”vaate” joka peitti minulta totuuden itsestäni ja luonnostani Jumalan silmissä, silmiltäni väistyi n. 39 vuotta sitten. Sitä kokemusta en tule kieltämään. Siitä(kin) käytetään nimitystä ”uudestisyntyminen”.

Se on se kohtaaminen joka toi minulle oikeuden, voiman, uskon ja toivon tulla Jumalan lapseksi konkreettisella tavalla, ja olla sitä. Kokemus kohtaamisesta elävän ja toden Kristuksen Jeesuksen kanssa muutti koko elämäni suunnan. Kiitos ja iankaikkinen ylistykseni Pyhälle ja Kaikkivaltialle Jumalalle todellisesta Elämästä. Jeesus on elvän veden lähde ja todellinen Elämän Leipä jota ilman en tahdo elää! Hänen paluutaan odottaen, kahden maan kansalaisena eläen, teitä kaikkia, jotka tätä luette, siunaten!

Viimeiseksi, jos joku haluaa lukea niitä raamatun paikkoja joihin todistukseni (myös) perustan laitan tähän. Rakkaudella sisarille ja veljille Jumalan Sanaa: 2Kor. 3-4 (12-14 armolahjat) 2Kor. 13:3-5  1Kor.15.  1Joh. 4:3-6 ja 1Joh.2: 15-28

Emme kerskaile, emmekä vertaile, jätämme toinen toisemme Jumalan rakkauden ja armon varaan täälläkin blogitaivaassa, eikö niin !

Raamattu, tuo ihmeellinen kirja muistuttaa meitä Jumalan Luomakunnan kaikkein pienimmistäkin, kuten linnuista. Olen ruokkinut niitä jo useana talvena. Tosin välillä näytti siltä että on pakko lopettaa. Eräs naapuri ei taida pitää minusta ja teki ilmoituksen isännöitsijlle toimistani ja sain kirjallisen varoituksen. Ei auttanut mikään olosuhteisiini vetoaminenkaan. Kuitenkaan ei löytynyt kieltoa taloyhtiön eikä kaupungin järjestys säännöistä vaikka niitä pyysin. Niinpä pienen tauon jälkeen jatkan taas.

Jotkut vastustavat lähetystyötäkin.

Olen oppinut näiltä pieniltä siivekkäiltä omasta mielestäni paljon. Jumala puhuu tavalla jos toisellakin, itse kullekin sen mukaan kuin parhaaksi näkee.

Eräänä aamuna kun oli tullut suojakeli ja sade madalsi lumia, huomasin pientä kuhinaa ison männyn juuressa. Ainakin kaksi talitiaista nokkivat innolla puunrunkoa maasta käsin? Oli niillä tavanomaiset eineensä telineissäänkin, mutta lienevät kaivanneet vaihtelua ruokavalioonsa. Miten on meidän, minun? Kuihduttaako yksipuolinen ruokavalio?

Olen myös huomannut linnuilla lajityypilliset käyttäytymismallinsa, sanoisinpa että vieläpä luonteensakin. Hämmästyttävästi niistä löytyy inhimillisiäkin piirteitä, huvittavaa ja hämmästyttävää. Olisi kiva kertoa enemmänkin havainnoistani, mutta kiinnostaako ketään? Siksipä siirrynkin asiaan.

Luonnon ihmeitten ja kauneuden katselu on minulle sielun ja hengen ruokaa joka johdattaa alkujen alkuun, Luomiseen, jatkuen sivu sivulta edeten Suureen Todistukseen Jumalan iankaikkisuudesta ja valtasuuruudesta. Roomalaiskirjeessä (esim.) palataan myös tähän samaan asiaan. 1 luku jakeesta 18: Sen mitä Jumalasta voidaan tietää, he (ihniset) kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja Jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan…jne.

Kun ihminen korottaa itsensä Luojansa yläpuolelle väittäen tietävänsä asiat paremmin kuin Hän joka kaiken loi, katoaa totuus ja ihminen kompastuu oman ”viisautensa” ja suuruutensa ansaan. Kun ihminen omahyväisyydessään polkee jalkoihinsa Jumalan Pyhyyden ja pelon, hänestä tulee korskea ja hän alkaa elää ja väittää Jumalan ilmoitusta, käskyjä ja kaikkea Sanaa vastaan.

Tiedämme tämän ajan ilmiöt. Kirkon kivijalkaa potkitaan ulkoa ja sisältäkin päin ja Kulmakivi pyritään vihan vimmassa siirtämään väkivalloin pois paikoiltaan. Jumala Sana kyseenalaistetaan eikä Raamattu, Jumalan ilmoituksen kirjana, ole enää arvossaan.

Kuinka tähän nyt sopii tuo alun johdattelu linnuista? No, jos vaikka kömpelöstikin siten, että kun tahdomme sydämestämme ihmisille hyvää, parasta ja haluamme kertoa siitä ilosanomasta joka on kuoleman vastakohta, elävästä elämästä, meiltä vaaditaan viisautta ja ihmisten vastaanottokyvyn yksilöllisyyttä. Jumala on Hän joka meille sen viisauden antaa, auliisti ja soimaamatta, kuten Raamattu kertoo. Omassa voimassamme emme mitään voi, mutta Hänen voimassaan kyllä. Sen tähden on myös pidettävä huolta itsemme kohdalla ravinnon monipuolisuudesta.

Koska kirjoitan viisaille ja ymmärtäväisille tämä lienee tuttua ja liiankin yksinkertaista. Silti kirjoitan. Toivoa emme saa menettää, siksi lukekaamme toivon ja uskon sanoja. Lohduttakaamme niillä toisiamme (Room. 8-9). Rukoilkaamme toistemme puolesta ja ravitaan toinen toistamme niin ettei Pyhän Hengen tuli pääsisi meissä hiipumaan (Room.8: 37-39).

Uskalletaan rakastaa toisiamme, rakkaus lisää ymmärrystä ja lempeyttä. Kiitos ystävät!

Tuli sitten Ilkalta illan päätteeksi sydänpilvipostia. Kirvoittipa postin sisältö jälleen laulun sielussani soimaan kera Psalmin 91 alusta: Joka korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, se sanoo: ”Herra on minun turvani ja linnani, hän on minun Jumalani, johon minä turvaan.”

Lina Sandell-Berg on tehnyt iki-ihania sanoituksia elinaikanaan 1832-1903, eikä niiden sanoma ole vähääkään vanhentunut.

Tässä teille kaikille iltalauluksi lempeää tuuditusta, olkaa hyvä 🙂

Turvissa taivaan suojaavain siipein runsahin rauha osamme on. Vaikkakin vaihtuu, haihtuvat hetket, lepo on lapsen loppumaton.

Varjossa viisaan varjelijamme kaukana kulkee myrskyjen tie. Jeesus on aina auttajanamme, voittaja varma voittohon vie.

Armonsa kautta, keskellä kuolon, Elämän Herra elämän suo. Vie meidät varmaan kotihin kerran, toivottuun turvaan Jumalan luo.

Suloisten siipein suojassa saamme viipyä vielä hetkisen vaan. Hiljaisna aivan kuunnellen, kuinka Herramme kuiskaa rakkauttaan.

Hyvää yötä Jeesuksen myötä.

Olen kuullut monien sanovan että he heräävät aamulla aikaisin lukeakseen muutaman jakeen Raamatusta ja rukoillakseen ennen päivänsä aloittamista. Siunattu tapa aloittaa uusi päivä. Jotkut lukevat Päivän Sanan eri lähteistä jne.

Itse saatan herätä joku hengellinen laulu tai vanha virsi mielessäni. Näitä heräämisiä varten on yöpöytäni laatikossa molemmat kirjat. Sytytän valon ja merkitsen annetun laulun ylös, koska haluan muistaa sen vielä aamullakin kun oikeasti herään.

Toisinaan herään rukouksen hengessä tai, vielä ihmeellisemmin, Pyhän Hengen puhuttelussa. Hän avaa minulle jotain tärkeää Jumalan Sanasta. Tai arjestani. Toisaalta en tiedä voiko arkea erottaakaan siitä että on Jumalan lapsi ja riippuvainen Hengen ohjauksesta. Ei ole arkiminää ja pyhäminää, on vain lapseus, opetuslapseus.

Tämän aamuyön laulu on T.O Chisholmin sanoin seuraava:

Uskollisuutesi suuri on Herra, ei vaihteen varjoa luonasi sun. Iäti kestävä perustus varma, on sinun armosi Herrani mun.

Yhtyvät kiitokseen kesä ja talvi, kevät ja syksy myös sua ylistää. Kuu sekä aurinko, tähtien parvi Herralle virtensä ne virittää.

Anteeksi synnit suot, rauhan sä annat, ja näytät missä on oikea tie. Voimasta voimahan päivittäin kannat, tiellä mi valkenee, taivaaseen vie.

Suuri on Herrani uskollisuutesi, aamuisin uusi Sun armosi on. Mitä mä tarvitsen, Sulta ain saan sen. Uskollisuutesi on loputon!

– Näyttää tulevan, säiltään, kaunis ja valoisa viikonloppu ja Loppiais pyhä. Siunattua ja kaikinpuolin levollista ja hengellisesti rikasta viikonloppua, ystävät! Kiitos Jumalalle teistä!