Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


Jätä kommentti

Väärin uskottu

img_20200819_174554

Törmäsin netin palstoilla ajatukseen, jossa jonkun puoliso uskoi väärällä tavalla. Hän uskoi vapaammin Raamatun sanaan kuin toinen ja sai siksi moitteet osakseen ja vaikutti siltä,että jopa taivaspaikka oli uhattuna.

Kuitenkin vaikutti siltä, että molemmat uskoivat Jeesuksen sovitustyöhön ja että Jeesus on Herra.

Pystyin vaivoin hillitsemään itseni siltä, että olisin laittanut oman lusikkani tuohon soppaan. Jätin sen tekemättä, koska en lainkaan tunne kyseistä avioparia. Ohjaaminen näissä asioissa kun kuuluu minusta ihmisille, jotka ovat samasta yhteisöstä. Taustat pitää tuntea.

Miettimättä sen enempää sitä mikä opillinen asia on kyseessä pitää kuitenkin pohtia asiaa pelastuksen kannalta. Siltä kannalta, että koskeeko  Jeesuksen sovitustyö myös väärin ymmärrettyjä raamatun tulkintoja. Mikä on evankeliumin kova ydin ja mitkä asiat ovat kehällisiä ja ehkä synnin hämärtämiä asioita.

Tarvitseeko ottaa taakakseen sellaisia asioita, jotka Jeesus on ottanut kannettavakseen. Ymmärrän jos joku on huolissaan läheisestä, joka kieltää Jeesuksen sovitustyön ja sellaisessakin tilanteessa joudumme jättämään huolen Jumalalle. Hän antaa uskon. Ihmiselle jää vain rukous.

Jumala haluaa, että olemme vapaita elämään ja rakastamaan eikä huolissamme ja jatkuvassa puolustustaistelussa läheistemme kanssa. Välillä tuntuu että uskonasiat on annettu ihmisille taakaksi eikä tuomaan turvaa ja toivoa elämään. Tulee tahtomatta mieleen se laitapuolen kulkija jolle tarjottiin mahdollisuutta tulla uskoon. Hän torjui ajatuksen toteamalla, että hänellä on jo tarpeeksi ongelmia.


Jätä kommentti

Unelmia

Olen luonteeltani jonkin sortin taivaanrannan maalari. Etenkin nuorena haavelin ja unelmoin siitä miltä elämäni tulisi näyttämään. Mielikuvitukseni laukkasi kilpaa pilvien kanssa ja kiipeilin Konsta Pylkkäsen tavoin taivaan ja avaruuden katoille.

Tänään uskonnontunnilla pohdimme mitä ovat unelmat ja miksi niitä tarvitaan. Unelmat luovat ihmisen elämään toivoa ja antaa parhaimmillaan hyvää oloa. Etenkin lasten ja nuorten elämässä unelmat antavat sitä tarpeellista polttoainetta siihen, että elämä menisi eteenpäin.

Pohdin sitä mistä tulee rohkeus ponnistella kohti unelmia, jopa sellaisia unelmia jotka ympäröivistä ihmisistä tuntuvat yliampuvilta tai liian rohkeilta.

Aikuisten maailmassa elämä usein murjoo meitä ja Taivaanrannan maalareiden siveltimet kuivuvat ja Konsta Pylkkäset katsovat parhaakseen pysyä maan kamaralla. Unelmat muuttuvat realismiksi ja arki muuttuu selviämistaisteluksi. Elämä niin sanotusti hioo niitä kuuluisia särmiä, poistaen samalla joskus jotain tärkeää elämästä. Unelmien mukana saattaa myös elämän halu hiipua pelkäksi olemiseksi.

Unelmien vastakohta on näköalattomuus ja jopa elämän pelko. Lasten maailmassa on paljon asioita, jotka tukahduttavat kyvyn unelmoida. Koulukiusaaminen, ankarat kotiolot ja sairaudet sammuttavat helposti. Ja samat lainalaisuudet toimivat aikuisten maailmassa, kun sama sisäinen lapsi katselee maailmaa silmiemme läpi.

Kun pohdime näitä asioita yhdessä. Päädyimme yhteen tärkeään ja yksinkertaiseen toteamukseen, jolla pääsee eteenpäin. Huominen tulee aina, myös silloin kun elämä päättyy. Koska silloin astumme Jumalan valtakunnan alueelle ja iankaikkiseen elämään. Kun tämän muistamme, katsomme elämää toivon silmin. 

img_20200705_160252-1 Psalmi 121 puhuu ihmiselle, jonka taivaan avaruus on kutistunut yksiön seiniksi tai elämän lintuhäkiksi.

Minä nostan silmäni vuoria kohti:
mistä tulee minulle apu?

Apu minulle tulee Herralta,
joka on tehnyt taivaan ja maan.
Hän ei salli sinun jalkasi horjua,
sinun varjelijasi ei torku.
Katso, hän, joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku.Herra on sinun varjelijasi,
Herra on suojaava varjosi
sinun oikealla puolellasi.
Ei polta sinua aurinko päivällä,
eikä kuu yöllä.
Herra varjelee sinut kaikesta pahasta,
hän varjelee sinun sielusi.
Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi,
nyt ja iankaikkisesti.


1 kommentti

Kelpaanko minä?

img_20200805_192549Kesän mittaan olen kamppailut tuon otsikon kysymyksen kanssa. Jokaisella on omat tarinansa ja oman elämänsä kanssa joutuu näköjään vähän väliä jonkin asteiseen henkiseen ja hengelliseen konkurssiin. Syyt eivät aina ole edes isoja ulkopuolisin silmin, mutta sisäiseen kamppailuun joutunut kristitty ei aina kykene tarkastelemaan omia kipujaan ulkopuolisen silmin. 

Itse olen kamppailut oman kutsumukseni kanssa. Oma jaksamiseni on ollut koetteella jo pidemmän aikaa ja kaikki hengellinen, joka liittyy tuohon kutsuun on tuntunut epämiellyttävältä. On tullut tunne, että en jaksa ja halua opettaa ja julistaa sanaa. Olen jopa kyseenalaistanut välillä koko uskoni perusteet.

Roomalaiskirjeessä Paavali avaa tätä ihmisenä olemisen tuskaa.

Room. 7

Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. 19En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. 20Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.21Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. 22Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, 23mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. 24Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? 

Paavalin parahdus omasta heikoudestaan on alkanut elää minussa. Oman parannuksen tekoni  heikkous ja mitättömyys Jumalan edessä paljastunut ja tajuan kuinka riippuvainen olen Jeesuksesta ja hänen sovitustyöstään. Ilman Jeesusta tuhoutuisin. Synti, joka itselleni ehkä eniten yhteyden puutetta Jumalaan ja lähimmäisiin, näkyy penseytenä ja välinpitämättömyytenä. Väsymys ja masennus ruokkii tätä kaikkea.

Miksi siis kelpaan Jumalalle yhä vaikka sisälläni Syyttäjä jatkuvasti nostaa eteeni lain, joka toistuvasti tuomitsee minut. Eilen illalla otin pitkästä työn alle Daavidin ja Saulin elämän luvun alle. Kaksi Jumalan valitsemaa suurta miestä, joista toinen sortui Jumalan viitoittamalta tieltä ja toinen ei. Saulin tarinassa vaikuttaa olevan jopa kunniallisempia elementejä kuin Daavidin tarinassa. Daavid jopa tapattaa miehen saadakseen tämän vaimon itselleen. Tästä suhteesta syntyy  yksi Jeesuksen esivanhemmista.

Daavidin elämästä voimme oppia, että ihminen, joka virheistään huolimatta elää jatkuvasti Jumalan kasvojen edessä ja etsii hänen tahtoaan, säilyttää Jumalan siunauksen elämässään. Tällainen ihminen on juuri oman heikkoutensa ja sen tunnustamisen tähden sopiva työrukkanen Jumalan käyttöön. Hän on tyhjä astia jota Jumala voi käyttää ja täyttää.

Syyttäjä, sielunvihollinen pyrkii kaikin keinoin horjuttamaan meidän ja Taivaallisen Isän välistä suhdetta. Se pyrkii nostamaan meidän syntisyydestämme yhä uudelleen asioita ja aiheita horjuttamaan  uskoamme. Ja jos kuvittelemme, että usko on jotain mitä me itse olemme löytäneet on se helppo myös kadottaa. Mutta jos muistamme, että usko on armolahja Jumalalta ja kokonaan Jumalalta tullutta, emme voi sitä kadottaa tyhjään. Saamme roikkua kiinni Jumalan lupauksissa ja Evankeliumin ihmeellisessä armossa silloinkin, kun emme jaksa suorittaa. Silloin saamme vain olla Jumalan suurella kämmenellä. Silloin Henki huokaa puolestamme Jumalan puoleen sanomattomin sanoin ja toteutuu Jeesuksen sana, minä annan teille rauhan!


2 kommenttia

Suoraa puhetta

Niin raskaaksi kuin korona pandemia onkin elämän tehnyt on se aikaansaanut jotain hyvääkin. Nyt on ollut viikon verran mahdollisuus kuunnella Suomen Raamattu opistolta radio dein kautta suoria ohjelmia! Tänään itselläni oli mahdollisuus kuunnella lähes kaikki jotka radioitiin, ja tulla siunatuksi! Suuresti siunatuksi!  – Näitä puheita ja tapahtumia voi lukea jo Seurakuntalaisen sivultakin!

Parhaimmat puheet pitivät, mielestäni, Juha Vähäsarja ja Lauri Vartiainen. Alkupuheesta asti Sana oli selvä ja meitä uskovia ravitseva! Eläkkeelle jäänyt Keijo Rainerma puhui myös aivan aluksi ja hän sai elämäntehtävästään mm. SRO:N hyväksi tehdyn työnsä vuoksi muistokseen kunniamerkin. Koko ajan näissä puheissa oli sama aihe jokaisen yksilöllisesti esittämänä, eli tämä aika hengellisesti ristiriitojen värittämänä.

Avauspuheesta Vartiaiselta otan tähän vain yhden tärkeimmistä lauseistaan:” Vaikka piispa vaatisi meitä kääntymään pois Sanan viitoittamalta tieltä, me emme voi!” Tämäkin puhe on kokonaisuudessaan Seurakuntalaisen sivulla. Kaikkien ihailema lastenpsykiatri Jari Sinkkonenkin piti erittäin tärkeän ja ajankohtaisen puheenvuoron, josta ei hänelle tyypillisesti, huumoriakaan puuttunut! Aihe silti erittäin vakavasti varteenotettava!

Loppu huipennus sai sydämeni sykkimään! –  Tänä aikana harvoin kuulee sellaista puhetta kuin Juha Vähäsarja ja Lauri Vartiainen kävivät keskenään. Se oli jotain sellaista jossa todellakin kuului ääni ikuisuudesta!

Erityisesti tämä aika oli esillä monin eri variaatioin, mutta myös ja ennen kaikkea myös Hänestä joka on kaiken Alku ja Loppu! Todistusta siitä että Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti, ja että Jumalan Sana pysyy. Juha Vähäsarja sanoi myös sen, jota olen kaivannut monet vuodet kristittyjen tunnustavan sekä suullaan että sydämissään! Osoittavan myös arjessa ja pyhässä käytöksellään.

Hän sanoi mm. verratessaan tätä aikaa entiseen, näistä ns. tämän ajan uskonnollisista liikkeistä jotka ovat milloin mitäkin kuten esim. erilaiset mystiuskonnot ja  joogat. Nämä ajassa vaikuttavat harhaopit. Hän sanoi että ennen oli sentään selvä ero niiden välillä jotka ja ketkä olivat kristillisiä ”kirkkoja”. Ja mainitsi samaan joukkoon kuuluviksi Suomessa vaikuttavat raamatulliset herätysliikkeet kuin ns. viralliset kristilliset kirkotkin. Vähäsarja sanoi aiheesta mm. ” On aika unohtaa vanhat riidat eri järjestöjen välillä”! Kuinka se siunasikaan!

Voiko todellakin olla jonain päivänä totta tuo Jeesuksen rukous, että ”he yhtä olisivat”! Uskon että Kyllä se voi, mutta voi vaatia ankaran koulun ja Sanasta kiinni pitämisen meillä kaikilla joille Herra on rakas! Kaikki jotka Kirjaa lukevat, tietävät mitä ”korvasyyhy” Raamatussa mainittuna tarkoittaa.

Osa tästä lopusta on omia mietteitäni ja osa kuultua ja sanomattoman rakasta. On jo myöhä. Oikeasti ja ehkä raamatullisestikin?! Voi meitä ellemme tee parannusta jos kelläkin penseyttä tai uupumusta Jumalan Sanan suhteen on. Sanassa on Elämä ja yltäkylläisyys! Sanassa on usko, toivo ja luottamus. Myös se rakkaus joka meitä Herran omia ja ainoastaan kantaa! Kiitos kaikille niille jotka Sanaa rohkeasti ja oikein julistavat! Nyt on Aika pitää totuudesta lujasti kiinni. Meillä kaikilla on vastuu sieluista.

Herra siunatkoon ja varjelkoon kaikkia jotka opetuslasten työtä totuudesta kiinni pitäen jatkavat! Herra siunatkoon ja varjelkoon maatamme ja kansaamme ja kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme niin että saamme vielä kerran mahdollisuuden kansakuntana kääntyä oikean ja totisen Jumalan puoleen!

”Tie valmis on, voin löytää sen keskellä kysymyksien. On koottu sirpaleenikin kämmeniin Herran pieninkin. – Tie valmis on, ja päässä sen vastaus löytyy ikuinen, ja kerran ehjä ihminen ylistää tietä Kristuksen”! virrestä 511.


1 kommentti

Talentit

Eräs hengellinen laulu on tänä aamuna soinut sisimmässäni ja ajattelin laittaakin sen otsikoksi, mutta en ollut varma joko olen siitä aiemmin kirjoittanutkin. En alkanut asiaa tutkimaan koska kuuntelin radio Deiltä SRO:n Jumalan palveluksen Raamattuopistolta Kauniaisista. Siinä oli aiheena talentit! Tässä mielentilassa missä olen ollut saarnan sisältö lohdutti ja itketti.

Olen joskus kauan sitten ihmetellyt tuota aihetta? Varmaan joku muukin joskus ajatellut ymmärtämättä mistä siinä on kysymys, missä on Armo ja anteeksiantamus sille joka sai kaikkein pienimmän talentin? Mutta tänään tuon aiheen sanoma koitui hengelliseksi siunaukseksi ja kiitoksesi! Suureksi Kiitokseksi!

Sanotaanhan Sanassa niinkin ettei Jumala katso henkilöön! Ei sellaiseenkaan kuin minä olen. Herra on Hyvä ja armollinen kaikille ja rakastaa kaikkia ihmisiä samanlaisella rakkaudella.

Kaiken kruunuksi tyttäreni tuli ajoissa luokseni, kun oli lähdössä Lohjan suuntaan nuorimman veljeni tyttären tyttären, rippijuhliin. Minutkin oli kutsuttu mutta kunto ei antanut myöten. Mutta me rukoilimme ja ihmeellinen on HERRA! Ihmeellinen ja armosta rikas. Saimme kokea juhlahetken! Ja minä näin henkeni silmin mitä Jumala tahtoo ja siunata tyttäreni matkaan oikein voimalla. Jumalan hyvyyden ja rakkauden kaikella Voimalla ja Pyhän Hengen ihanalla läsnäololla.

Minulla on kolme nuorempaa veljeä, kuten olen tullut maininneeksi joskus. Kotimme kasvatuksen ja suuntautumisen mukaan kaikki ”kuuluvat kirkkoon” mutta siihen se sitten jääkin. Tämä nuorin veljeni lienee kaikkein lähimpänä näitä asioita. Rippilapsen isällä ei ole perinteitäkään tähän suuntaan ja on pannut vaimonsa, veljeni tyttären, ”luokalle” tästä ripillä käymisen asiasta!

Mietin kuinka se mahdollisesti vaikuttaa rippilapseen, hänellä kun on läheisempi yhteys isäänsä. Mutta me rukoilimme ja olemme aina rukoilleet myös tuonkin perheen puolesta. Tyttäreni on rippilapsen nuorimman sisaruksen kummi ja Raamatussa puhutaan myös pienten alkujen päivistä tai ainakin siihen suuntaan, nyt en käynyt asiaa tarkistamassa.

Minua niin siunasi ja rohkaisi, rukoilemisen lisäksi, RSO:n saarna että uskalsin kirjoittaa kaikesta siitä huolimatta mitä edellissä blogissani kirjoitin. Siinä SRO:n saarnassaan pappi nimittäin sanoi niinkin että se yksikin talentti on todella suuri summa. Kertoi että uusimmassa Raamatun käännöksessä sen yhden talentin eteen on laitettu sana ”vain”! Hän sanoi ettei se niin ole aiemmin koskaan ollut, eli ”vain”!

Vaan että sen yhden talentinkin summa on ollut todellisuudessa  suuri. Oma mielipiteeni saarnan sanomasta talentin suhteen on että sillä yhdelläkin olisi asioinut todella hyvin, ei olisi tarvinnut suuria tehdä, eikä ainakaan haudata maahan!

Saarna oli niin armollinen että se minut mursi. Ajattelin kuinka suuressa velassa olenkaan Jumalalle, Taivaalliselle Isälleni, kun olen saanut lapsesta asti kuulla Jumalan Sanaa ja laulaa virsiä. Olen käynyt pyhäkoulua ja sitä pitänyt myös. Olen saanut eri yhteyksissä olla Herran todistajana ja nyt kun olen ”liikkumaton” olen saanut Jumalan Armosta kirjoittaa!

Siis Hän, on lahjoittanut minullekin talentin elämääni varten, joka muuten saattaisi olla todellakin surkea! Onneksi saan voimia uskoa että olen kerran kirkkauden saleissa ja saan nähdä Hänen Kasvonsa, kumartua eteensä ja laulaa kiitosvirttä.!

Minäkin saan (!) laulaa kiitosvirttä, minä joka en ilman häntä mitään ole! Siksi minä asioin talentillani niin kauan kuin Herra Voimia antaa ja työtäni tukee ja toivottavasti myös siunaa.

Uskollisuutesi Suuri On Herra. Ei vaihteen varjoa luonasi Sun! Iäti kestävä pelastus varma, On Sinun armosi, Herrani mun. Suuri on Herrani, uskollisuutesi, Aamuisin uusi Sun Armosi on. Mitä mä tarvitsen, Sulta ain saan sen. Uskollisuutesi on loputon.

Yhtyvät kiitokseen kesä ja talvi, kevät ja syksykin Sua ylistää. Kuu sekä aurinko, tähtien parvi Herralle virtensä ne virittää. Suuri on Herrani, uskollisuutesi, aamuisin uusi Sun Armosi on .Mitä mä tarvitsen, Sulta ain saan sen. Uskollisuutesi on loputon.

Anteeksi synnit suot, rauhan Sä annat,. Ja näytät, missä on oikea tie. Voimasta voimahan päivittäin kannat, tiellä mi valkenee, Taivaaseen Vie. Suuri on Herrani, uskollisuutesi, Aamuisin uusi Sun armosi on. Mitä mä tarvitsen, Sulta ain saan sen. Uskollisuutesi on loputon.


4 kommenttia

Muuttuuko Ihminen

Tänä aamuna on ollut ikävä, ikävä!

Hain lohtua ja menin lukemaan ”Seurakuntalainen” sivuja. Olen sieltä saanut poikkeuksetta evästä aina kun olen tarvinnut. Mutta sitä ennen minulle tulivat mieleeni sanat ”Muuttuuko ihminen”? Muistan Georg Otsin laulun aiheesta ja se alkoi soida mielessäni, muistin jopa sanat?! Mutta minulla oli jostain syystä mielessäni myös virsi 361 ”Koska valaissee kointähtönen”? Nämä kuvannee mielialaani aika pitkältä ajalta.

Menin siis Seurakuntalaisen sivuille ja kuinka ollakaan siellä oli suurenmoinen teksti aiheella ”Muuttuuko ihminen”?!! Ja tietysti kirjoittajana Elämä lehden päätoimittaja Juha Vähäsarja! Kuinka hän osaakaan kirjoittaa –  niin ja saarnata!!! Hänessä on ihminen paikallaan. Oikea, tunteva ja ajatteleva jopa nöyrä ihminen.!

Koko kevät on mennyt karanteenissa ja nyt tulee jo kesälle loppu ja alkaa syksy. Mitä se tuokaan tullessaan – uuden korona aallon! Minulla on vahva tunne etten enää jaksa. Avustajat ovat tämän tästä vaihtuneet ja osin olen ollut avustajia vaillakin ja olen. Mitään asioitani en ole päässyt hoitamaan edelleenkään. Mietin mihin tämä kaikki johtaa ja tuleeko vielä helpompia aikoja? Mitä Jumala mahdollisesti kaiken tietävänä ja sallivana ehkä tahtoisi meidän ymmärtävän?Tiedän vain yhden asian, olen todella väsynyt.

Niin varmaan moni muukin ikäiseni ihminen ja tavallani sidottu elämiseen toisten ihmisten avustamana. Niinpä siis kyselen lapsena oppimani virren sanoin:” Koska valaissee kointähtönen mua köyhää kerjääjää? Koska päättyy matka yöllinen? On yhä hämärää? Luon taivahalle yhtenään mä katseen kaipaavan. Valoa veik en näekään, SEN TIEDÄN LOISTAVAN”! 

Mutta riittääkö tieto? Vai onko se sittenkin Uskoa jonka Jumala itse Pojassaan ja Pyhässä Hengessään vaikuttaa.? Sillä muuten en ihmisenä kestäisi. Saattaakin olla niin, että vaikeinta on uskovien sisarten ja koko seurakunnan poissa olo näissä suljetuissa olosuhteissa. Herramme on kuitenkin tarkoittanut että ”He yhtä olisivat” siis konkreettisestikin, koska Raamatussa sanotaan ettei kenenkään pitäisi jättää seurakunnan kokoustaan.

Ehkä kiinnitänkin katseeni enemmän olusuhteisiin kuin Kaikkivaltiaaseen Jumalaan joka on yhtä kuin Poika Jeesus ja Pyhä Henki? Joka on uskon alkaja ja ylläpitäjä. Joka Herra ei hylkää omiaan! Nyt pitää vähän pitää taukoa että saa ravisteltua kyynelkanavat tyhjiksi.

Mutta Herra on anteeksiantavainen, ja laupias! Jostain luin kysymyksen nauroiko Jeesus koskaan? En tiedä, enkä välitäkään, minulla riittää se että Hänen sanotaan itkeneen!!! Sillä itkua maailman alusta asti on ollut yllin kyllin! Mutta me uskomme että kun se kerran päättyy, alkaa ikuinen ilo, rauha ja rakkauden täyttämä ilmapiiri joka ei enää koskaan häviä eikä himmene. Auta meitä Herra! Auta ja vahvista meitä heikkousissamme!

Minä tahtoisin nyt enemmän kuin mitään muuta kirjoittaa tähän sen Juha Vähäsarjan tekstin, joka on sekä ”Seurakuntalainen” sivulla että ELÄMÄ lehdessä. Luen sitä itse moneen kertaan päästäkseni omasta ahdingostani, eli saadakseni sen verran päätäni vedenpinnan yläpuolelle että saisin tuoretta ja raikasta ilmaa hengitettäväkseni.

”Herra Jeesus nyt sua rukoilen kaikesta sielusta. Anna Henkes lohduks murheisen suuresta armosta. Sen itseäs Suo Kirkastaa Mun Sydämelleni. Sen verelläs suo puhdistaa mun omatuntoni

Kun mä kerran pääsen tuntemaan Voimaa Sun Veresi. En mä enää jouda tuhlaamaan Kallista Lahjaasi. Tee minut isoovaiseksi ja tyhjäks kokonaan. Armoa kerjääväiseksi, et Armon Sulta saan.

Herra Jeesus, eteen kasvojes käyn tässä toivossa. Kyynelin mä käännyn puolehes ja pyydän Armoa. En mene pois ennenkuin saan Haavoissas kalliissa, Levon ja Ilon autuaan, Niin Aamen uskossa”

virrestä 380 vuodelta 1938 säkeet 3-5

Loppuun Vähäsarjan tekstistä muutama viimeisin rivi! Suosittelen kuitenkin, ihan kaikkia, lukemaan koko hänen tekstinsä sillä se on enemmän kuin lukemisen arvoinen!!!

” Eletään enemmän ihmisinä ihmisten joukossa ja kerrotaan toivosta, joka antaa meille elämän. Kerrotaan, että Vapahtajalla on lämmin sydän jokaista luomaansa ihmistä kohtaan eikä hän ole suuri syyttäjä ja sormella osoittaja vaan päinvastoin Vapauttaja, joka niiden syytösten alta päästää.”

Muistetaan toisiamme ja koko maailmaa, ihmisiä olemme kaikki. Jumalan armon Valoa kaikille! Katse taivaalle Jumalan avaruuksiin, pilvienkin taakse!


2 kommenttia

Perushyvä

On olemassa perushyviä asioita. Tuollainen totuus kolahti mieleeni, kun kävelin kaupasta kohti kotia. Muiden peruselintarvikkeiden lisäksi olin ostanut levyn yhtä suklaata. Levy kyyhötti repussa maitopurkin ja kananmunakotelon välissä. Minä saapastelin kevyenliikenteenväylää, ja maistelin ajatusta. On olemassa perushyviä asioita.

On varmasti olemassa suklaata, joka hetkellisesti maistuu paremmalta kuin perushyvä. Mutta eipä se hetkauta perushyvää. Kun taitat rivin perushyvää ja popsit sen, tiedät, mitä saat etkä pety. Vaikka suklaata on moneen lähtöön, niin on ainakin yksi, joka ei petä.

Omituisinta on, että perushyvään ei edes kyllästy. Kokonaisen levyn voi syödä kertaheitolla. Ja viimeistään huomenna saman toimenpiteen voi aivan helposti toistaa.

Perushyvän paras puoli on se, että se on perushyvä. Toimii hyvin. Toimii aina. Ja huokuu siksi turvallisuutta. En ole varma, mutta luulen, että perushyvän voi matemaattisehkosti määritellä näin: Koska perushyvä on joka tilanteessa 9+, se on olemukseltaan täyskymppi.

Kuinkahan monta perushyvää asiaa tarvitaan perushyvään elämään? Ja mitkä ne lienevät!

***

Tämä teksti ei ole mainos, vaikka joku voisi niin kuvitellakin. =)

20200723_135508


3 kommenttia

Keltainen tuoli kurkkii korkean kynnyksen yli

Joka kevät omenapuun alle ilmestyy keltainen tuoli. Reippailulenkkini kulkee muutaman metrin päästä tuolista ja omenapuusta. Omenapuun takaa kurkkii keltainen omakotitalo, jossa asuu tuttuja.

– Joku kerta, kun ehdin, istahdan tuohon tuolille. Se on niin kutsuva, huikkaan tutuille ohi pyyhältäessäni, jos sattuvat olemaan pihamaalla.

– Istu pois, milloin vain.

Joskus olen talon asukkaiden läsnä ollessa istahtanutkin. Sainkohan kerran mehuakin.

Mutta että pyllähtäisin tuolille omppupuun alle ihan omin nokkineni. Minun ja tuolin väliin kohoaa hirmuisen korkea kynnys. Ei voi. On tässä vähän kiirekin jo.

Tänään loikkasin kynnyksen yli ja istahdin tuolille. Minuutin, pari siinä istuin. Katselin peltoa ja suurta maatalousrakennusta, jolle en keksi nimeä. Rakennuksen nurkalle oli vaihdettu uusi sähkötolppa. Olikohan vanha tolppa falskannut, kun taivas näytti niin sähkönsiniseltä.

Olipahan vaikeaa istuutua tuolille, vaikka oli lupakin, oikeastaan kutsu. Mutta istuinpa sittenkin.

Kohta matkani jatkui. Mietin kynnyksiä, joita rakentelemme itsellemme. Toiset näemme. Toisiin vain kompastelemme.

***

Kuvassa keltainen tuoli ei kurkistele kynnyksen yli vaan varovasti kainalon alta.

20200725_130715


5 kommenttia

Isän poikia

Istun rantasaunalla ja valmistelen puhetta Voltin rukoushuoneelle. Alahärmässä sijaitseva Sleyn paikallisosastojen kokoontumistila on vanha meijeri jonne on 80 vuotta sitten rakenettu sali ja keittiö. Kotikylän osastolla on 2.8. kesäjuhla jonne isä ja äiti ovat kutsuneet minut yhdeksi puhujaksi. Tilanteen tekee erityiseksi että sisareni Maria tulee laulamaan. edellisellä kerralla sain olla veljeni kanssa samassa paikassa.

Itselleni on pitkään ollut tärkeää puhua siitä kuinka Jeesus opetti Jumalasta. Luukkaan 15 luku puhuu siitä ehkä kauneimmin. Ja sen pohjalta tässä pohdin puheen sisältöä. Aamulla pohdin asiaa ihan ääneenkin vaikka aika lyhyiden yöunien jälkeen naama ei kovin mediaystävälliseltä Youtubessa näyttänytkään.

Luvussa 15 on kolme vertausta siitä millainen Jumala on. Meille ymmärrettävää on se että Jumala armahtaa Jeesuksen takia ihmisen, mutta vaikeampaa on hahmottaa sitä että Jumala etsii ihmistä. Hän odottaa ihmistä ja hän armahtaa ja antaa perillisyyden ja osallisuuden Jumalan kuningaskuntaa ja perhe väkeen.

Yleensä seemiläisessä kultuurissa opetettaan tarinoilla ja vertauksilla. Mitä tärkeämpi asia niin sen useampi tarina. Kadonnut kolikko, Kadonnut lammas ja tuhlaaja-isä, ne kaikki kuvastavat miten poikkeavalla tavalla Jeesus puhuu Jumalasta isänä. Ja millainen on tämä Taivaallinen Isä. Hän on valmis pilkattavaksi ja unohtamaan arvokkuutensa vain löytääkseen ja pelastaakseen ihmisen. Hän ei katso ihmisen elämän saavutuksia ja menetyksiä vaan hän katsoo sydämeen. Hän näkee ihmisen ja hänen hätänsä kuin tuon pelosta värisevän lampaan, joka on kannettava kotiin. Hän pitää tuota mitätöntä, pientä ihmistä korvaamattoman arvokkaana, kuten vertauksen nainen kolikkoa ja Hän odottaa tuhlaaja poikia ja tyttö kotiin antaakseen rakkautensa heille.

Jeesuksen kuva Jumalasta on lohduttava ja rauhoittava koska kuten Tuhlaaajapojasta tulee taas isän poika niin samoin meistä tulee kun palaamme Isän luo. Siksi olemme Jeesuksen kanssa saman Isän poikia ja tyttöjä


Jätä kommentti

Juurihoitoa

Olen kulkenut aika tiiviisti hammaslääkärissä viimeisen vuoden. Keväällä kuvittelin, että nyt on hampaat hoidettu kuntoon. Mutta mitä vielä. Juhannuksen jälkeen leukaperiä on juiminut säännöllisen epäsäännöllisesti. Kaksi viikkoa sitten ajoin Sotkamosta tutulle hammaslääkärille kotimaisemiin. Jukka on hoitanut hammaskalustoani kauan ja tietää miehen olotilan. Tulehduksia ja reikiä ei tällä kertaa löytynyt mutta hammas reagoi rajusti kylmään. Ienkaula oli paljastunut ja vaati fluoripastaa paikkaamaan huokoista hammaskaulaa. Samalla todettiin, että olen viimeaikoina purrut tavallista kovempaa hampaita yhteen öisin. Viime perjantaina jouduin käymään uudestaan ja sama toimenpide toistettiin. Purenta ei ollut rauhoittunut ja hampaitten hermot olivat herkillä. Maanantaina hammaskipu vain paheni ja edessä oli juurihoito. Nyt hammas on kaiken jälkeen vain puruarka. Kuukausia kestänyt aaltoileva kipu on poissa ja nukuin ilman särkylääkettä pitkät yö unet.

Ihminen on konaisuus ja reagoi elämään ja sen tapahtumiin kehollaan. Huolet, murheet, ikävä ja kaipaus, kaikki mikä järkyttää elämää, tuntuu ihmisessä ja vaikuttaa. Ilmeisesti minä puren hammasta.

No hampaitten kiristely ei ole uutta suomalaisille miehille mutta hampaitten hengiltä pureminen ei taida olla sama asia. Maailman murheet ilmenevät eri ihmisillä eri tavoin ja kukaan ei ole niistä vapaa. En tiedä vapaudunko moisesta kiristelystä koskaan. Tuskin. Se on osa minua ja persoonaani. Hammaskisko, jota inhoan, on taitaa olla ystäväni loppu elämäni.

Syyt jotka murehduttavat joutuvat tässä samalla myös juurihoitoon ja hammaslääkärinä toimii Jeesus. Hieman korni vertaus ehkä, mutta mielestäni hyvä. En osaa heittää kaikkia murheiden lankoja käsistäni. Enkä kaikkia kipujani pysty antamaan pois. Mutta tämä juurihoito ulottuu olemassa oloni ytimeen. Siihen, että lopussa juurihoito tuottaa tuloksen ja kaikki kivut ja murheet ovat poissa. Sen tiedon varassa jaksan taistella tämän kaiken kanssa. Elämäni matka perustuu silloin toivoon Taivaasta ja pelastuksesta, jonka Jeesus sovituskuoleman kautta tarjoaa minulle. Aina välillä, jo tässä ajassa näen ja koen pieniä pilkahduksia Jumalan valtakunnasta, sillä Jeesus on luvannut kuulla rukouksemme ja olemaan meidän kanssamme. On merkillistä, että Hän haluaa olla kanssamme vaikka emme kykene elämään sen valtakunnan arvoista elämää vaan aiheutamme uutta murhetta niin Jumalalle kuin itsellemmekin.

Mutta Jumalaa ei kiinnosta meidän tekomme vaan se keitä me olemme. Hän haluaa, että pysyisimme hänen edessään ja kanssaan ja tulisimme juurihoitoon kipujemme kanssa.