Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


1 kommentti

27 miljoonaa

Miten tästä osaa puhua? Miten tästä voi vaietakaan?  Pia Rendic osaa, sillä hän on ollut lähellä ihmiskaupan uhreja työnsä kautta, ollut näiden vangittujen ja vaiennettujen auttamiseen omistautunut pioneerityöntekijä jo vuosia. Istun kuuntelemassa hänen puhettaan, katson videoita, joissa yksi seksityöläisyydestä pelastettu puhuu. Kertomukset eivät nosta mieltä, vaan ahdistavat ja itkettävät. Samalla on kiitollinen mieli, että on ihmisiä, jotka ovat lähteneet liikkeelle. Puhumaan niiden puolesta, jotka eivät itse pysty itseään puolustamaan.

Maailmassa on tällä hetkellä arvioitu olevan ihmiskaupan uhreja yli 27 milj. Heistä suurin osa on seksiperäiseen ihmiskauppaan pakotettuja. Euroopasta on viime vuosina tullut kansainvälisen ihmiskaupan suurin kohdealue. Yli 60 prosenttia Euroopassa työskentelevistä seksiorjista tulee EU:n omista jäsenvaltioista, lähinnä Bulgariasta ja Romaniasta.

Pornografian myyntiin sisältyy myös virtuaalista ihmiskauppaa. Käytännössä tällä on erilaisia ilmenemismuotoja. Amerikkalainen pornoteollisuuden guru on sanonut, että pornofilmeissä on nähtävissä suuntaus, jossa mikään ei enää riitä. Tämä tarkoittaa myös lisää uhreja filmien valmistuksessa. Kuvauksiin pakotetut naiset eivät välttämättä selviä.

Yksi rahanlähde on internetin kautta myytävä live akti. Usein länsimaiset ostavat Aasiassa tehtyjä kuvauksia, joissa käytetään paikallisia ihmisiä, myös lapsia. Jokin aika sitten tehtiin testi, jossa animoitiin 7-vuotiaan tytön hyväksikäyttö. Pia Rendic sanoi puheessaan, että kuvaus oli tehty hyvin aidoksi. Sitä myytiin netissä ja palvelin meni minuutissa tukkoon.

Pari vuotta sitten näin ihmiskauppaa maailmanlaajuisesti kuvaavan dokumentin Nefarious – A Merchant of Souls. Ulkomuistista muistan siinä välähdyksen, jossa kerrottiin ihmiskauppaa harjoittavien tahojen sanoneen, että esimerkiksi Ruotsissa on vaikeampi myydä naisia, koska seksin osto on kriminalisoitu. Kriminalisointiin on havahduttu myös muualla. Suomessa on nyt mahdollisuus vaikuttaa kansalaisaloitteen kautta.

Pia Rendic sanoo uskovansa, että kirkko on kutsuttu auttamaan. ”Kukaan ei usko Jumalaan, joka kulkee kärsivän ohitse.” Hänen mukaansa kysymyksenasettelu: missä on Jumala, on väärä. Itsekin tätä kysyneenä hän sanoo, että meidän tulisi kysyä, missä ovat Jumalan ihmiset. Niin kauan kuin yhdenkin ihmisen silmiin syttyy takaisin toivoa ja luottamusta, kannattaa työtä tehdä. Ja taas yhden ja yhden. Kaikki eivät voi mennä pahimpiin kohdemaihin auttamaan, mutta jokainen voi tehdä jotain.

 

 


Jätä kommentti

Kohti omia seutuja II

Nousin täyteen pitkän matkan bussiin kera koirien ja tavaroiden. Saattamaan tullut poika nosti kipeäselkäisen koiramme kyytiin, sillä ylös kapuamiset sattuivat. Allergiaohjeiden mukaisesti lähdimme hivuttautumaan mahdollisimman taakse. Paikka löytyi peräseinältä aivan wc.vierestä. Sinne tähdätessä toiseksi viimeisen penkkirivin selkeästi päihtynyt mies alkoi jutellen vastaanottaa meitä.

Mielessä nousi nopeasti rukous: ”Herra, ei juuri nyt tätä tähän hetkeen… Vaan anna minulle nöyryyttä ja armoa!” Joka kerta vastaavanlaisissa kohtaamisissa tiedän, että tässä olisi taas mahdollisuus avata jotenkin kanavia  Jumalan puoleen. Olen kuitenkin huomannut, että usein hetkissä ei tule mahdollisuutta puheelle Jeesuksesta, mutta rukoukselle on aina tilaa. Ja niin rukoilen, että tuo mies ja hänen seuralaisensa tulisivat Jumalan kohtaamisen paikalle.

Seuralaisia on kaksi, vieressä istuva tyttöystävä ja edessä istuva jokseenkin vain venäjää puhuva kaveri. Päihtynyt mies (kutsuttakoon vaikka Vanjaksi) alkaa selkeällä suomella mutta venäläisellä pehmeällä aksentilla selittää: ”Tykkään koirista niin kovin, meilläkin on… Olen ollut kaksi vuotta pois Suomesta, olin Ukrainassa sotimassa. Tyttöystävä odotti ja tässä me nyt olemme” Puhetta jatkuisi, mutta koska olen huono puhumaan pitkiä rupeamia päihtyneiden kanssa, pyytelen anteeksi etten nyt jaksa keskustella.

Vanja alkaa puhua edessään istuvan venäläisen ystävänsä kanssa. Mitä ilmeisemmin ovat olleet rintamatovereita, kuvia panssarivaunuista näytetään kännykältä. Kun polttavimmat jutut ovat päättyneet ja miehet ovat hetken hiljaa, Vanja kääntyy takkiaan kohti, ottaa povitaskusta Camel-askin ja kömpii vessaan. Voi ei, puuskahdan mielessäni, ei kai tuo nyt tuolla tupakoi. Vaan kyllähän hän, koko nikotiininhimon kyllyydestä. Savua ja hajua tihkuu käytävälle ja jotkut kääntyvät katsomaan. Päätän pitää suuni kiinni, mutta harmittaa.

Seuraavaksi vessaan tulee ikäiseni nainen, joka pyörittelee silmiään ja tuulettelee wc.n ovea kunnes saa mentyä sisään. Hän astuu taas sujuvasti koirani yli mennessään takaisin paikalleen ja hetken saadaan jatkaa hiljaisuudessa eteenpäin. En malta torkahtaa vaikka väsy on kova. Sitten Vanja nousee ja pujahtaa jälleen sauhuilleen. Mietin, tunkeeko hän nyt useampaa savuketta kerralla suuhunsa, kun vessanoven saranapuolelta tihkuu matkustajien niskaan sankempi savu kuin viimeksi. Bussin keskiosasta nousee joku kuljettajan luo ja kuljettaja kuuluttaa miten tupakointi on ehdottomasti kielletty. Vanja se vain istuu vessassa. Jokusen kilometrin päästä, Vanjan asetuttua paikoilleen, kuski pysäyttää ja tulee kertomaan, että Lahden linja-autoasemalla katkeaa Vanjan matka. Minun käy vähän sääliksi, mutta samalla ajattelen, että hyvä näin, koska eihän ole oikein toisten joutua altistumaan myrkyille, joita eivät halua keuhkoihinsa vetää.

Vanjan tyttöystävä kihisee kiukkua koko tilannetta kohtaan. Sättii Vanjaa ja siinä samalla saavat useammat matkustajat kuulla, miten hanakalassa suossa ovat tapahtuneen takia ja muutoin. Vanja on kyllä peruksiltaan sympaattisen oloinen, mutta toimii vain juuri kuin tuntuu huvittavan. En tietenkään voi olla miettimättä, millaisia jälkiä sodassa oleminen ihmisen sisimpään jättää. Lahdessa Vanja jää pois huolimatta tyttöystävän yrityksistä puhua kuljettajaa ympäri. Neitonen tulee takaisin paikoilleen ja bussin takaosasto tuntuu torkkuvan loppumatkan.

Espoon bussien laitureille kulkeudumme vielä parin laiturin päähän toisistamme. Istun hiljaa koirien kanssa ja yhtäkkiä ohitse kävelee Vanja tyttöystävänsä kanssa. Nopeasti tuo on Lahdesta jollain toisella kulkupelillä saanut seurueensa kiinni. Tyttö puhuu miten hirveä nälkä hänellä on ja että tarvitsee ruokaa. Hampurilaiselle menevät. Vanja pitää kiinni tytön kädestä, jossa on kipsi. Ihan sovussa näyttävät olevan, taas jälleen.

Minulle jää vahvasti tarve rukoilla heidän puolestaan. Loppujenlopuksi, kaikki ihmiset ovat ’meikäläisiä’, kaikille kuuluisi olla yhtäläinen oikeus ja mahdollisuus saada päästä osalliseksi Taivaan Isän vahvistavasta rakkaudesta ja armosta. Miten usein ja paljon joudummekaan näkemään sitä, että Jumalaa ei nähdä luotettavana. Ehkei ole ketään, joka välittämisen saattelemana kertoisi. Tai elämä on jotenkin saatellut ihmisen siihen pisteeseen, ettei oikein kykene vastaanottamaan keneltäkään mitään. Mutta kenenkään ihmisen tilanne ei ole sinetöity, ennen kuin kuin se on Jumalan kasvojen edessä sinetöity. Jumala sinnikkyydessään ja hyvyydessään haluaa kohdata kaikki ihmiset. Rukousten kautta on mahdollisuus kanavoida Jumalan apua niihin tilanteisiin, joihin ei itse pääse eikä kykene. Ja ehkä rukouksilla voi mahdollistaa sen, että joku toinen kykenee. Pyhä Henki on valmistanut tilaa kohtaamiselle, avannut sydämiä, nostanut kaipuuta Jumalan puoleen ja antanut toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

 


Jätä kommentti

Kohti omia seutuja I

Meillä matka joka kerta eri lailla antoisasta New Wine.sta jatkui kohti äitini mökkiä. Autossa kaksi nuorukaista, kaksi koiraa, hiirulaisen kokoinen ja sellainen normaalihko – jälkimmäinen tosin eläinlääkärin luvalla matkassa, sillä yllättävät selkäkivut pistivät aina niin reipasta koiraa parkaisemaan ylöspäin pyrkiessä. Mutta pärjäsimme ja koira tuntui monista hetkistä myös nauttivan. Meidän rakas paimensielu.

Matkalla kuuntelimme Jukka Jämsénin perjantai-illan opetusta. Viime vuosina olen osannut rajata pois harmitukset siitä, mitä opetusta ei ehtinyt kuuntelemaan, keitä ei ehtinyt tavata, mihin ei oikeastaan tohtinut mennä mukaan, vaikka jotenkin olisi kaivannut. Nyt autossa kotimatkalla olin vain onnellinen siitä, että olin saanut tavata ja nähdä ihmisiä, mökkiin yökylään ystävän (kiitos Onnibussin näppärän pysähdyksen Himoksen kohdalla) , jonka kanssa saatiin naureskella ja pyyhkiä kyyneltä silmäkulmasta – ja rukoilla. Olin kiitollinen siitä että New Winen ydintiimi vuodesta toiseen jaksaa kasvavan tapahtuman luotsaamista. Onnellinen sielun syvyyksiä ja taivaan valtakunnan läsnäoloa yhdistävästä ylistyksestä Verkosto Kollektiivi-bändin johdolla. Ja kyllä, kuten Tapio mainitsi, oli hieno ehtiä rukoilla ja keskustella yhdessä. Sydämestäni iloitsin myös, että ylistystanssijat löysivät uomansa suuren ihmismäärän ja rajallisten tilojen laitamilla.

Koska olin itse ollut paikalla Jämsénin opetusta kuuntelemassa osasin odottaa raamatunkohtien nivomista tämän päivän arkeen ja oli ilo nähdä, että meidän pojat niitä myös kuuntelivat. Kun autolla ajellessa tultiin puheessa kohtaan, jossa kuulijoille annettiin mahdollisuus siunata toisiaan Isä Meidän rukouksen pohjalta, oli hauskaa kun vieressä istuva poika kääntyi kohti ja kysyi: ”Äiti, siunasitko sinä.. ja kenen kanssa rukoilit” Ei aina ole itsestään selvää, että jälkikasvu on kiinnostunut hengellisen elämän ilmenemismuodoista. Heillä on omat reittinsä, oikein hyvä niin, mutta myös sukupolvien yhteiset ja perheen sisäiset Jumalan kohtaamiset ovat tärkeitä. Ja keskusteluista on mahdollisuus kaikilla ammentaa jotain uutta.

Oma paluumatka mökiltä jatkui rinkan, parin nyssäkän ja kahden koirulaisen kanssa kohti välietappia Espoossa. Etelä-Savo – Helsinki  pätkä olikin oma episodinsa.. Täytynee kirjoittaa siitä erikseen.


9 kommenttia

Siivillään suojaa

Sinulle, taivaan Isän kyyhkyläinen
Joka tiedät miltä tuntuu
hukkua ihmismassaan kipusi kanssa
ilman että kukaan näkee
miten syvältä sinua on satutettu

Sinulle haluan sanoa
vaikka olet kyllä kuullut nämä sanat
sadoissa ja taas sadoissa
tilaisuuksissa joissa olet käynyt
Haluan sanoa sinulle:
Jeesus rakastaa sinua

Hän rakastaa sinua peräänantamattomalla ja ikuisella
rakkaudellaan joka kykenee
tulemaan kohti niin varovaisesti
että opit olemaan kyyristymättä
käpertymättä ja kovettamatta
sydäntäsi
Hän rakastaa sinua niin varoen
että jonain päivänä uskallat nojata häneen
Ja rakastaa takaisin

Ja sinulle taivaan Isän kotka
joka haluat olla uljas vahva
ilmestys jossa mikään kipu ei näy
sinulle haluan sanoa
että Isän rakkaudessa
saat olla turvassa
ja jos ylläpidät voimaasi omalla kovuudellasi,
Sinä saat pehmetä

Isän rakkauden kanavat
virtaavat sinuun ja opit
lentämään hänen voimassaan
ja ymmärtämään miten moninainen
on Jumalan valtakunta
ja miten Jumalan voima
luo sinuun uutta voimaa
lentää kotkan siivin
etkä enää koskaan halveksi heikkoutta

Sillä särkyneisyyden ja epätoivon
hetkissä Jumala haluaa näyttää
minkälainen on hänen
myötätuntonsa,
minkälainen on Jeesuksen katse
täynnä rakkautta, vailla tuomiota,
vain tulevaisuuden toivon
loputonta iloa

Eivätkä kyyhkyläinen ja kotka ole ääripäitä tai poissulkevia
Jumalan rakkauden siipien suojassa
puhdistettu moninaisuus
on elämä itse

Puhdistettu tarkoittaa:
olen suostunut tuomaan likani valoon
ei sitä että olisin valmiiksi täydellinen
Vain Jeesus on täydellinen
Hän on

 

 


1 kommentti

Ääni ja pisaroita

Voiko tyhjyyteen hukkua?
Kyllä varmaan, jos ei ole mitään
mistä pitää kiinni

Siksi hiljaisuudessa
kuuntelen ja odotan
kaikupohjasta kumpuavaa vastausta

Sillä lopulta täytyy olla valhetta
että tyhjyyttä olisi äärettömiin.

Niin riippuvainen olen
Sinun rakkaudestasi, läsnäolostasi,
että jokainen hetki
uudella pettävän tuntuisella maaperällä
ilman sinun lämpöäsi
tuntuu hukuttavan

Ja niin opettelen puhumaan
sielulleni rauhaa,
koska siten ovat viisaat
tehneet jo muinoin
Ja koska sinä siihen kutsut

Sinun ihmeellinen olemuksesi
voi kutsua äänettömän
autiomaan keskellä
Se voi nostaa pienen hiljaisen
äänen joka sanoo:

Katso, vielä löytyy keitaita,
löytyy kaupunkeja ja virtoja
Löytyy ihmisiä jotka odottavat sinua
minun lämpöni sydämessään.

Heitä on täällä autiomaassa
matkasi varrella kertomassa
ihmeellisestä kaupungista
ja että minä rakastan
sinua ja näitä kaikkia muita

Kun jatkat, älä juokse vaan katso ympärillesi
että voit pysähtyä
niin kuin sinunkin luoksesi on pysähdytty
jakamaan toivon pisaroita

Sillä minä olen rakkaus
olen ääni autiomaassa
olen kallio joka ei horju
olen tie tiettömälle
Koskaan en hylkää enkä jätä
Luota vain ja odota


2 kommenttia

Korkeammalle 1/2

 

Luulin kavunneeni korkealle
nähdäkseni sinut
Mutta enhän edes itse kiivennyt
se oli kupla jonka noste oli liian vahva
jotta näkisin oikein
Vaikka näin kauas en nähnyt sinua

Orpo olo kuivuneen kuusen latvassa
Kunnes sinä kutsuit minua
alhaalta:”Hyppää vaikka, otan kiinni”
No höh…

Mutta sinä tulit ja autoit
turvallisella lujalla otteella
takaisin vakaammalle pohjalle
Näytit minulle kuilua etäämmällä
Sielläkin sinä olit ollut
löytääksesi minut
Ei ole mitään mitä et tuntisi

Sinun askeleissasi haluan kulkea
Auta minua näkemään oikein
sillä sinun äänesi ja sen kaikukin
on täynnä elämää


3 kommenttia

Korkeammalle 2/2

Veit minut polkua pitkin
jonka kultainen pohja oli
elävää ja lämmintä
kohti seutuja jonne
en olisi yksin uskaltanut

Pieneen vajaan
jonka oven avasi
hurjistunein katsein
pälyilevä pieni vanhus
Sinä annoit hänelle
lämpöä ja lohtua

Sinä veit minut
ihmisen luo
jolla oli kaikkea
mutta silmissään tyhjyys
Puhuit hänelle elämän sanoja
ja minäkin näin uuden kipinän
hänen silmissään

Sinä veit minut pienen pojan luo
joka turhaan oli odottanut
isäänsä kotiin
Siellä te potkitte palloa
vihreällä niityllä
ja minuakin nauratti

Jatkoimme matkaa
kultaista polkua pitkin
Korkealle laelle
josta näkyi kauneutta silmänkantamattomiin
Ja kaupunki jota osoitit
tarkemmin.
”Kuuntele”, sanoit

Ja minusta tuntui
kestämättömältä
kuulla niitä lohduttomia
kätkettyjä itkuja ja huokauksia.
”Älä pelkää, minä teen uusia polkuja.
Jokaisen luo joka minua avukseen kutsuu.
Minä kuljen edellä. Rukoilethan että heitä ollaan vastassa”

Painoin pääni ja ajattelin,
että omakin polku on
niin epävarma. Mutta nostit
katseeni ja sanoit:
”Käytä sitä voimaa
joka sinussa on.
Minulla on aina antaa lisää
kultaisille poluille.
Ja muista
ravita sydämesi
Minun rakkaudellani
ja armolla”


Jätä kommentti

Katkeransuloinen harha

 

Jokainen on varmaan jossain määrin törmännyt katkeruuteen. Se on sitä kun törmää toisessa ihmisessä voimaan, jota on vaikea käsitellä ja ikävä kohdata. Katkeruus suojaa ihmistä omalta pettymykseltään, pettymykseltä siitä mikä ihminen on, pahuuteen, ilkeyteen, epäluuloisuuteen, omahyväisyyteen ja oman vastuun väistelyyn kykenevä.

Mutta se on suojana huono ja petollinen. Katkeruus antaa harhan, että ihminen suojelee itseään, sillä sisältä tihkuva viha antaa tunteen voimasta. Vihalla vuorattu ja kuorrutettu ihminen on kuitenkin voimantunnossaan hauras ja kovan kuoren särkyminen sattuu lopulta enemmän kuin joustavan pinnan kanssa eläminen. Joustava, myötäelävä ja hyökkäämistä välttävä ihminen saattaa joutua enemmän alttiiksi surun hetkille elämänmatkallaan, mutta katkera ihminen jää lopulta paitsi elämän kauneudesta ja runsaudesta, johon joustava surulle altistumisen uhalla saa uppoutua.

 

Katkeruus myös lähes poikkeuksetta sumentaa ihmisen kykyä ajatella. Katkeruuteen ei oikein mahdu laaja-alainen asioiden tarkastelu, mm siksi että katkeruus vaatii hyvitystä asioille joille ei yksinkertaisesti enää voi oikein mitään. Ja hyvitysajattelusta käsin ei juuri tule omaa vastuuta ajateltua. Katkeruus ei suostu jättämään taakseen ajatusta ’minua vastaan on tehty väärin’. Mitä pidemmälle tämä piirre kehittyy, sitä enemmän on hyvitettävää. Koska katkeruus kehittyessään tulee yhä taitavammaksi huomaamaan loukkaamiset, kaikki ne hetket jolloin ihminen on jätetty paitsi, syrjään, arvottomaksi, osattomaksi. Osattomaksi, pois yhteydestä jätetty ihminen, etenkin jos tuolla yhteydellä on ollut merkittävä rooli omassa elämässä, alkaa helposti kokea joko vihaa tai sitten hän lannistuu eikä enää pyri yhteyteen. Näin ääripäitä luetellakseni. Vihalla on taipumus haluta hyvitystä tavalla tai toisella. Joskus vaatimisen jäljet ovat räikeän rumat, joskus salavihkaisen haitalliset.

Miksi minä näitä pääsiäisenä pohdin. Tulivatpa vain yhtäkkiä kohdalle. Kuten kohdalle tuli myös lausahdus ’usko on jokaisen henkilökohtainen asia’. Noniin, riippuu tietenkin mihin uskoo. Jos kuitenkin sanoo uskovansa Jeesukseen, niin tämän uskon kirkkain tähti on Jeesuksen persoona ihmisenä ja hänen jumaluutensa. Kaikki se ihmeellinen ja käsittämätön jota ei pysty luotaamaan ja se konkreettinen, selkeä vaellus joka oli Jeesuksen esimerkkiä täällä maan päällä. Ja tämän esimerkin mukaan usko ei ollut yksilölaji. Jeesus huolehti jatkuvasti ihmisistä, välitti mitä hänen ympärillään tapahtui (en tarkoita että tämän esimerkin mukaan ihmisen tulisi auttamistyössä polttaa itsensä loppuun, hyvää palvelevan auttavan yksilön tulee myös saada olla Isän suojissa) Jeesus otti ihmiset tosissaan, kohtasi paljon niitä, joiden arvo yhteiskunnassa oli tavalla tai toisella jäänyt heikoksi. Jeesuksen silmissä jokaisen arvo oli kallisarvoinen. Hänen omaa asemaansa ja henkeään kalliimpi.

Kristinuskoon sisältyy myös ajatus Jeesuksen omista Kristuksen ruumiina. Ajatus saattaa mystisesti etääntyä arkipäivästä, mutta on kaikin puolin ajattelemisen arvoinen asia. Kuva siitä että ihmiset muodostavat yhteyden, jota on kuvattu Kristuksen ruumiina, on vahva. Ihmisen keho on kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Siksi ajatus henkilökohtaisesta uskon harjoittamisesta jotenkin ihan omassa rauhassa omine ajatuksineen ja tekoineen on kehokuvalle vieras. Jos menet ja potkaiset varpaasi rikki, kivusta tulee tietoiseksi koko keho. Jos ajattelet että olkapää on nyt jotenkin väärän näköinen ja kuvittelet vaihtavasi sen, niin huoh… Jos ajattelet, että vasen jalkasi kulkee vaihteeksi eri reittiä kuin oikea, vaikeaksi menee. Kristuksen ruumiina olemme lähtemättömästi osallisia toistemme elämästä. Tämä ei ole yksilölaji. Tosin käytännössä jotkut liittyvät toisiinsa etäämmin kuin toiset, mutta saman Jeesuksen omina meidän tulisi ymmärtää mitä me olemme. Siksikin hän antoi henkensä meidän puolestamme. Että ymmärtäisimme yhteyden kallisarvoisuuden.

Tästä näkökulmasta yhden ihmisen katkeruus myöskään ei ole hänen henkilökohtainen liemensä. Katkerat teot ja sanat vaikuttavat toisiin. Ja samalla toisilla on kuitenkin velvollisuus yrittää auttaa toista havaitsemaan oma katkeruutensa, jotta sitä oppii välttämään. Koska pitkälle kehittyessään se syövistä tuhoisin.

Miten nämä pienet kirjainten yhdistelmät tekstissä on mahdollisia elää todeksi arjen elämässä, onkin iso kysymys. Siinä auttakoon meitä Herra, joka on henki. Usein Hän antaa meille voimaa arjen pieniin tekoihin, joissa on hyvän elämän eväät. Hyvät teot lisäävät hyviä ajatuksia, jotka taas lisäävät hyviä tekoja. Katkeruuden houkutuksille jää vähemmän tilaa.

Hyvää pääsiäistä kaikille. Kääntäkäämme katseemme ja mielemme pois pahuudesta, nähkäämme hyvyys ja elämän kauneus toisissamme. Kaiken keskellä ja kaikesta huolimatta. Niin Jeesuskin teki.


Jätä kommentti

Pääsiäinen lähestyy, vahvistukoon sydämet

Pääsiäinen lähestyy. Juhlapyhien aikana seurataan Jeesuksen viimeistä ateriaa, vangitsemista, kuolemaa ja ylösnousemusta. Muistellaanko tässä historian henkilöä, jonka merkitys on tänä päivänä jokseenkin himmentynyt?

Jeesuksen kuolema on UT.n ulkopuolisten historiankirjoittajien, ei-kristittyjen roomalaisen Tacituksen ja juutalaisen Josefuksen kirjoituksissa mainittu. Hyväksyttävä tosiasia. Ylösnousemus taas on sitä tukevista järkiseikoista huolimatta uskonasia. Loppusilaus sen hyväksymiseen tulee uskon kautta.

Jos Jeesus olisi ollut yksi ristiinnaulittu kapinoitsija muiden joukossa, mikä olisi selittänyt seuraajien rohkaistumisen ja kristinuskon nopean leviämisen? He muuttuivat lukittujen ovien takana suojatuneista itsensä vaaralle alttiiksi asettaviksi uranuurtajiksi. Uusi testamentti selittää tämän kuolleista nousseen Jeesuksen kohtaamisella. Jeesuksen rohkaisu ja luvatun Pyhän Hengen voima antoi ihmeellistä uskallusta. Kristinusko levisi hämmästyttävällä tavalla. Jeesuksen seuraajat eivät pelänneet ja epäröineet. (Tai toki oli myös pelkoa ja ehkä epäilystä, mutta Jeesuksen opetusten, ylösnousemuksen ja Pyhän Hengen vahvistavan voiman merkitys oli suurempi)

Tähän aikaan päästyämme tiedämme, että samalla kun kristinusko on laajalti levinnyt ja leviää edelleen, on siihen myös petytty. Usein pettymys lähtee siitä, että Jeesuksen seuraajat ovat epätäydellisinä ihmisinä epäonnistuneet heijastamaan Kristusta. Ja ihmiset ovat jääneet katsomaan tätä vajaata heijastusta, tyytymättöminä. Jumalan kohtaaminen on jäänyt vajaaksi. Oman elämän kysymykset ovat jääneet vaille vastausta ja hankalat olosuhteet ovat uuvuttaneet.
Jeesus kuitenkin haluaa kohdata jokaisen ihmisen. Hän haluaa auttaa meitä näkemään muut ihmiset (myös kristityt) vajavaisina ihmisinä, joiden hyvyys on Jumalan täyttämää hyvyyttä. Jumala kykenee kääntämään tilanteita hyväksi. Ihmistä auttaa, kun haluaa nähdä toisten ja omat vajavuudet Jeesuksen näkökulmasta.

Hänellä on toivo, jota kukaan ei voi täyttää paremmin. Vain Jeesus voi täyttää Jeesuksen muotoisen kolon. Hänellä on valta sanoa, että hän on kärsinyt itse kaiken kärsimyksen, jota ihmiset ovat maan päällä kärsineet. Tämä kaikki ladattiin hänen päälleen ristillä. Risti ei ollut ilmentymä Jumalan vihasta, vaan siinä kulminoitui kaikki se viha, johon ihmisyys on kykenevä. Jeesuksen suosio kääntyikin pilkaksi, koska hän ei täyttänyt kansan ajatusta messiaasta. Pettymys kääntyi vihaksi. Jeesus kuitenkin sanoi ristillä: Anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät. Vielä tänä päivänä anteeksiantamus, johon Jeesus antaa voimaa, tuo ihmiselle vapauden ja mahdollisuuden päästä eteenpäin. Jeesus tietää, hänellä on ikuisen elämän avaimet ja hän haluaa antaa ihmisille sisäisen vapauden. Jo ennen viimeistä rajaa.

Pyhän Hengen apu avartaa ihmisen asenteita näkemään näitä puolia Jeesuksesta. Pyhä Henki vahvistaa ymmärrystä ja sydämen luottamusta. Ihmisen osa, eikä lopulta niin vaikea, on uskaltaa ja haluta tarvita Jumalan apua. Vahvistukoon sydämen luottamus.


4 kommenttia

Pyhän Hengen apua janoten

”Pyhä Henki on paras terapeutti”, kuulin kerran sanottavan. Tähän on helppo uskoa, jos tuntee jotain Pyhän Hengen luonteesta.

Mutta entä ihmiset jotka eivät Pyhän Hengen apua vielä tunne, mutta janoavat Jumalan apua. Kenen puoleen he kääntyvät? Varmastikin myös Jumalan omiksi tunnustautuvien puoleen. Minkälaisia vastauksia he saavat? Minkälaisia vastauksia olen itse osannut antaa? Ehkä joku joskus sanoo Jeesuksen myötätuntoa ja sisäistä tasapainoa etsivälle: sinun on paras hakea ammattiapua jättäen ilmaan käsityksen, että kristittyjen yhteydellä ei tässä tapauksessa ole vastausta. Tuskin kukaan näin voi antaa ymmärtää, kun on kontakti Jumalaan, joka ihmisen sielusta kaiken ymmärtää.

En sano, etteikö inhimillisellä viisaudella kootusta ammattiavusta ole apua.(Ihmismielen puoskareista en tässä yhteydessä yritäkään sanoa muuta kuin, että rukoilen vain että ihmiset varjeltuisivat näiltä… tässä monimutkaisessa maailmassa ) Kuitenkin parhaimmankin avun ja pätevimmänkin ohjauksen jälkeen ihminen jää jotenkin puolityhjäksi, jos Jumalan kohtaamisessa ei pääse kasvamaan. Tätä tyhjyyttä voi peittää ja sen olemassaolo voi olla painuksissa, mutta ajoittain tulee hetkiä, jolloin aito jumalakaipuu nostaa päätään. Toivottavasti silloin on ympärillä ihmisiä, tai edes yksi, jonka kautta ja ehkä kanssa saa vahvistua ja mennä eteenpäin ystävyydessä Jeesuksen kanssa.

Onkohan taas jotenkin luettelonomaisesti ilmaistu…Vakuuttuneesti sanon ja ilmoitan että kyllä jumalakaipuu nostaa päätään. No, anteeksi, paremmin en osaa ilmaista omaa havaintoa elämästä. Pintaraapaisukin ihmiskunnan historian kokonaiskuvaan riittää huomaamaan, että ihminen on aina etsinyt jumalaa, palvonnan kohdetta.

Olin ilahtunut Ilkan tekstistä Kuninkaasta. Siinä oli syvällisesti hahmotettu ristin merkitystä. Kuka tai mikä on jumalien joukossa se, joka olisi samaan pystynyt kuin Jeesus. Nykyinen raadollinen todellisuus pirstoutuneessa maailmassa ei ole  todistus siitä, etteikö Jeesus olisi totta. Keskeneräinen maailma on vain…keskeneräinen maailma, monine vivahteineen, virheineen ja onnistumisineen, ihmisen hyvyyteen kykenevää kauneutta ilmentävä sankaruus ja pahuuteen sortuva raukkamaisuus – kaikki tämä on välimaastoa matkallamme todelliseen hengelliseen kotiin. Tällä matkalla Kolminainen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki haluaa meitä vahvistaa – uskomaan häneen ja kylvämään hyvää. Vahvistaa meitä kysymään aina uudestaan ja uudestaan Pyhän Hengen apua. Vaikka kuinka joskus putoaisimme, on paras tilanteiden korjaaja aina kanssamme. Ei väkisin tuputettuna apuna, vaan parhaana vapaaehtoisuuteen perustuvana yhteytenä.

Itse ajoittain, säännöllisesti, väsyn omiin kipuiluihin elämän pyörteissä. Hiljattain muistin miten Paavali rohkaisi Timoteusta 1.Tim6:6: ”Tyytyväisyys yhdessä jumalisuuden kanssa on suuri voitto”. Ja haluan muistaa, että minun on hyvä olla Jumalan edessä tyytyväinen. Pienistäkin askelista. Tämä ei tarkoita, että kannattaisi luovuttaa ja jättää tavoitteita syrjään. Mutta jos ponnistelusta ja tyytymättömyydestä tulee elinpiirin täyttävä uuvuttava suo, on unohtanut jotain elämässä oleellista: lepo Jumalan läsnäolossa on hyvinvoinnin lähde. Siihen kannattaa aina palata, jos se on jäänyt syrjään. Jeesuksen avaama yhteys antaa levon. Levon jossa on lupa olla aito. Jossa saa antaa surun ja levottomuudenkin tulla pintaan ja huuhtoutua pois.