Allaolevan laitoin ylös joskus keväällä. Haluan sen myötä toivottaa rohkeutta ja kestävyyttä jokaiselle, joka kokee tien kohti Jeesuksen tuntemista ryteikköisenä. Jotkut kielikuvat saattavat olla outoja, mutta toivon että tekstistä välittyy Jumalan ihmeellistä luonnetta, jolle ominaista on kylvää pieniä alkuja uudestaan ja uudestaan. Elämä Jeesuksen kanssa on lopulta yksinkertaista, mutta joillakin tutustumisvaiheeseen liittyy vanhojen kipujen kohtaamista ja hankaluuksia. Toivon ettei kukaan luovuttaisi tässä vaiheessa. Elämä Jumalan yhteydessä on onnellista kaikkien olosuhteiden keskellä.

Niin paljon armoa tarvitaan, että voisi nähdä itsensä niinkuin Sinä näet. On vain yksi joka näkee oikein. Ja kuitenkin tämä ketku, sydämen valtaistuimelle pyrkivä valehtelija yrittää kertoa ohi Sinun, kuka olen, mitä olen jäänyt paitsi, miten minut korjataan. Ikäänkuin Sinä et olisi jo ollut  kun maan perustukset laskettiin. Olit tässä jo kun minun perustukseni laskettiin. Olit tässä jo kun ensimmäinen väärä kivi kaivettiin herkkään maaperään pohjustamaan linnaketta, jonka ei olisi koskaan pitänyt alkaa rakentua. Ei olisi pitänyt. Siellä pesivät tuholaiset jotka vääntävät sielun kaipaamaan pettävien lähteiden luo, huutamaan korville jotka eivät kuule. Tuholaiset joiden valheen voima on suuri. Mutta valta niin olematon Sinun lähelläsi. Ne juoksevat väliin joka kerta, kun yritän nähdä Sinut sellaisena kuin olet. Sellaisena kuin haluat näyttäytyä minulle, Pelastajana, Puolustajana, Kuninkaana, Laupiaana Samarialaisena, jolla on sydäntä pysähtyä. Kun kaipaisin Sinua lohduttajana, ne jahtaavat vääristyneillä naamioilla, valhekuvilla jotka vain satuttavat.

Kuitenkin Sinä olet ikuisesti rakkaus, armo ja voima. Suuren Pyhän Hengen voima kulkee kuin pehmä öljy sinne mihin kukaan ihminen ei voi koskea, kuin lempeä tuuli sinne missä kaikki muu kaataa hentoja versoja. Ihmeellinen Pyhä Henki. Autat ojentamaan heikon käteni pyytämään apua, osoittamaan lohtua ystävälle, puhumaan toivon sanoja erämaahan, kääntämään katseeni uuteen polkuun, jonka Sinä jo tunnet jokaista kortta myöten. Se on polku joka tihkuu kunnioitusta, jonka varrella ylväinkin puu kumartuu kunnioittamaan Kuningasta, jolle hennoinkin taimi on kallisarvoinen. Sinä pysähdyt kun minäkin pysähdyn, kannat kun en jaksa, nappaat kiinni kun juoksen väärään suuntaan, korjaat verson, jonka minä hölmöyksissäni juoksin nurin. Sinun kanssasi tämä polku on niin kaunis, säteilee ikuista voimaa. Minun tarvitsee vain suostua kuulumaan Sinulle. Kun alan todella ymmärtää että tulit minuakin varten, ei ole enää vierasta aina uudestaan ja uudestaan kiittää, rakastaa ja ylistää, pyytää Sinun kunniaasi ilmestymään. 

Kukaan ei ole niinkuin Sinä, vain Sinun rakkautesi puhuu näin suurta toivoa. Vain Sinun rakkautesi voi koota Jumalan lasten yhteyden palvelemaan sitä mihin meidät on luotu, polvistumaan sen ääreen, jonka puolesta Sinä annoit henkesi, ja sanomaan taas kerran: Sinun tahtosi on hyvä. Tämä polku on hyvä. Sinun tahtosi on hyvä. Sinä puhut kestävämmin kuin mikään menneisyyden, nykyisyyden tai tulevaisuuden valhe. Sinun äänesi ympäröiköön minut tässä, nyt ja iankaikkisesti. Piirrä minulle taivaanrantaan pilvi, jossa on Sinun kuvasi. Ja opeta ymmärtämään se sydämellä, jonka Sinä muovaat. 

Jeesus Nasaretilanen oli maanpäällisessä esiintymisessään kaikin puolin yllättävä hahmo. Myös syntyessään seimeen pistävien olkien sekaan. Kukaan ympäröivistä ihmisistä ei ymmärtänyt, miten ihmeellinen oli hänen alkuperänsä, miten ylenpalttinen hänen taivaallilnen kuninkuutensa ja mikä hänen osansa tulisi olemaan. Maria ehkä aavisti suurimman hippusen tästä tiedosta. Joosef myös Marian puolisona ja Jumalaan uskovana miehenä jotain. Itämään viisaat tietäjät lähtivät kaukaa tähteä tähyten etsimään kumarrettavaa kuningasta. Paimenet pääsivät paikalle kirkkaan enkelijoukon kutsumana. Jeesuksen synnyinpaikaksi löytynyt eläinten talli oli täynnä ihmetystä ja kirkkautta.

Jeesuksen maanpäällinen elämä oli myös täynnä hämmästystä. Ihmeellinen parantaja, jonka seuraan hakeutui jatkuvasti niin valtaisa määrä ihmisiä, että välillä piti paeta vettä pitkin vastarannalle. Jonne hätääkärsivät ihmiset nokkelasti heti löysivät tiensä. Silloinkin Jeesuksen tuli heitä sääli ja hän kohtasi ja paransi.

Jeesus myös hakeutui itse niiden seuraan, jotka muut kunnon ihmiset olivat hylkineet joukostaan pois. Hänen rakkautensa oli valikoimaton. Kun hän puhui Taivaan valtakunnasta ihmiset tunnistivat kuninkuuden. ”Hän puhuu niinkuin se jolla valta on”. Myös uskonnolliset johtajat joutuivat usein vaikenemaan hänen totuutensa edessä. Koston ajatukset alkoivat hautoa neuvoston valtaapitävien mielessä.

Kukaan itseään kunnioittava historioitsija ei nykypäivänä voi kiistää Jeesusta historiallisena henkilönä. Sen lisäksi että Uuden testamentin tekstit ovat aikalisten kuvauksia, perimätietoa ja tallennettua ajankuvaa, löytyy mainintoja Jeesuksesta myös muissa aikalaiskirjoituksissa. Jeesuksen ylönousemuksenkin todenperäisyydestä löytyy nykyään jo niin paljon puolestapuhuvia argumentteja, että voi ihan rauhallisesti todeta sen olevan paljon todennäköisempää kuin esim. se että hänen ruumiinsa olisi varastettu. Tätä kyllä uskonnollinen eliitti pelkäsikin ja siksi pyysi roomalaisia asettamaan vartijat haudalle.

Jeesuksen elämä ja olemus huokuu rakkautta, hyväksyntää, ymmärtämistä. Hän ei pakota, ei vaadi ketään uskomaan, että hän on totta ja haluaa vain auttaa ja varjella ihmistä. Mutta useimmiten meille ei kelpaa. Jeesus on vähän kuin turhake, joka on helppo lakaista pois ja täyttää tajuntansa häipyvillä ja murentuvilla asioilla. Kun taas Jeesus on elävä persoona, joka haluaa tarjota ystävyytensä suojaa iankaikkisesti.

Sieluni on levoton kunnes saa levon sinussa.. Sydän etsii yhteyttä Jumalaan ja kaikki mikä omassa sydämessä estää tuntemasta häntä, häiritsee. Jollei häiritse sen voi todeta vaikka lepotilana tai asioiden paaduttamisena. On onnellista jos voi vain levätä Isän rakkauden äärellä ja luottaa että Hän nostaa käsittelyyn asioita ajallaan. Auttaa ja osallistuu. Läsnäoleva Jumala. Hän haluaa että sydämemme on sovitettu Jeesuksen armon kautta. Kaikenlaiset asiat. Helpottaa oppia näkemään armo elämän joka vivahteessa ja erilaisten ihmisluonteiden yhteentörmäyksissä. Synnin seurausten kipu ja hankaluudet vaikuttavat tässä ajassa, mutta samalla Jeesuksen lohtu ja myötätunto parantavat. Jeesuksesta poispäin kääntynyt ja virheensä kätkevä sydän ei tätä armoa oikein kohtaa. Kyllä Jeesuksen armolle voi sulkea sydämensä. Se on ihan helppoa. Bam, ovi kiinni. Helppoa mutta lopulta tuskallista – jäädä ilman ihmeellisen ja iankaikkisen rakkauden kokemista.

”Maa on oleva täynnä Herran voiman tuntemista, niinkuin meri on vettä tulvillaan” sanoi Habakuk ihmeellisessä kirjassaan, joka päättyy uskon ja toivon näkymiin. Minusta yksi suuria Jumalan voiman tuntemisen esilletuloja Jeesuksen kohtaamisen jälkeen on sovitus ihmisten kesken – tässä ajassa, tämän maailman tuulien keskellä. Myös meidän Jumalan lasten kesken. Suurta lahjaa on kun erilaisuutemme on siunaus ja saamme toimia yhdessä Hengen antamin rauhan sitein. Vaikka sen toisen persoona reagoisikin asioihin erilailla kuin minä olen tottunut. Yksi suuria kiusauksia Jumalan voiman ääressä on alkaa yrittää pumpata sitä itse, kun kanava vastaanottaa sitä onkin tukossa. Tällöin tulee lähdettyä hengellisen voiman reiteille, joiden juuret eivät välttämättä olekaan turvallisia. Uskon että samalla lailla kuin meihin on istutettu tietyt fyysiset ja psyykkiset valmiudet, on meissä kyky olla yhteydessä näkymättömään. Jumala ylläpitää meissä avointa tiedostoa, johon saamme pyytää Jeesusta tallentumaan. Tuon tiedoston voi tukkia toteamalla, että näkyvä on kaikki, muuta todellisuutta ei ole. Tiedostoon voi myös säädellä erilaisia todellisuuksia, vapaan valinnan mukaan. Turvallisuustekijöitä en pitäisi taattuna. Alkuun hauskalta kikkailulta näyttävä hengellisten todellisuuksien raja-aitojen venyttely voi myöhemmin saada yllättäviä kasvoja. Leiki sitten niiden seurausten kanssa. Mutta kokeilunhaluinen ihminen kun on, moni suree jälkeenpäin sotkua ja ahdistusta, johon on päätynyt. Voihan niidenkin kanssa mennä ihmeellisen Jumalan luo. Aina voi mennä:”Isä avaa tämä sotku, ja auta”

Uskon että meille on inhimillisesti tyypillistä yrittää mahduttaa Jumalaa länsimaisen ajattelun loogisiin raameihin ja päästää jumalakuvaa ohenemaan. En itsekään haluaisi olla niiden joukossa, jotka isoäitini tapaan tokaisevat: ”Siellä se Jumala istuu pilven reunalla ruoska kädessä odottaen missä Heinoskan kantapäät vilahtavat ohi.” En halua sanoa, että Jumala olisi paha tai vihainen. Jumala on rakkaus. Se on Hänessä olemuksellista, ei vain adjektiivi, mukava lisä. Kaikkivaltias on tietoinen maailmassa ilmenevästä pahuudesta ja sen vaikutuksesta ihmiseen. Jumalan Isän rakkautta on vaikea selittää – etenkin kun pysähtyy Pojan kärsimyksiin. Jeesuksen vapaaehtoisuus syntyä maailmaan, yhteys Isään maanpäällisen elämän aikana ja suostuminen ristiin vastauksena pahuuden vaikutuksiin – nämä tulee jollain lailla mieltää. Turvalliseksi Jumala täytyy saada ymmärtää. Me olemme maailmassa ahtaalla, mutta Jeesus antaa käsittämätöntä rauhaa kaikenlaisen ahdistuksen keskellä. Aina ei tunnu elämä kivalta. Me elämme langenneessa maailmassa. Kun astumme pois Jumalan suojaavien ohjeiden ja sääntöjen alta, elämän räntäsateet piiskovat ikävemmin päälle. Suojan alta tulee luiskahdettua pois joskus ymmärtämättömyyttään, joskus silkasta ’minäitte’-ajattelusta. Eikö ole suurta rakkautta ja turvaa, että Jeesuksen luo voi aina kääntyä uudestaan ja uudestaan. Jollei käänny ja alkaa lymytä sovinnolta sydän saattaa alkaa paatua. Ja saattaa alkaa muhia kaikenlaista valhekäsitystä Jumalasta. Oli niin tai näin, meistä kukaan ei voi saada tyhjentävää kuvaa Jumalasta. Jeesus sanoi Filippukselle: joka on nähnyt minut on nähnyt Isän. Isän joka pidättää pahuutta, jonka tahto on että kaikki kääntyisivät hänen puoleensa.

Katson sinuun joka istut avarassa huoneessa. Jokapuolella aloitetut työt… Turhaa, luovutettua. Lopulta niin paljon, ettei enää näy muuta. Miksi mikään ei ole valmiin arvoista?

Nostat katseesi ja näen silmät jotka eivät enää kipinöi. Sammutetut toiveet, vain pisaroita jäljellä. Mistä ne tulevat? Kyyneleet eivät puhu. Silmäsi itkevät mutta korvasi eivät enää kuule? On olemassa suurempi toivo ja jalompi taival kuin olet osannut kuvitella. Yhtäkkiä näen kipinän, jossa on elämä kiinni. Yritän tarttua siihen, hypähdän, huudahdan: ”Tule, nouse, olet kaiken kauniin arvoinen.”

Liian pian, liian vahvasti, sillä ojennettuja käsiä olet kyllä nähnyt. Et osannut tarttua oikein, et jaksanut. Ovat luovuttaneet. Katsot pois. Katson sinuun. Tiedän että tiedät että rakastan. Jatkan matkaa, mutta älä ajattele että luovutan. Rakkaus ei jätä kesken. Jonain päivänä tulet mukaan. Jaksan sinun hidastuneet askeleesi. En ole osa valheita jotka olet niellyt. Olet ehkä kuullut että vain riittävän nopeiden tulee kävellä. Voi miten sokeaa! Miten torso maailma tämä olisi! Voit olla varma että palaan. Haluan kuulla sinun äänesi. Haluan opettaa sinulle iankaikkisuuden kaiun ja puhumaan sen sävyllä. Elämä on kaunis.

*****

Löysin tuon talvisen tekstin kesän heleyden keskellä. Voiko kesälläkin uupumus taakoittaa niin sitkeästi ettei oikein toivu ja virvoitu ennenkuin luontokin taas alkaa nuukahtaa? Onhan sitä väsymystä, hellittämätöntä – ainakin sen ollessaan painon alla. Silloin armoton näköalattomuus valehtelee, etteikö askel vielä olisi keveämpi. Toivo on vain siitä ihmeellinen asia, ettei se lakkaa tuikkimasta, vaikka näkökyky olisi sumentunut. Ja jonain päivänä se on pysyvä valo, joka valaisee askeleet.

Saattaa tuntua pitkältä ne vaiheet, jolloin tarvitsee valonkantajia vierelleen enemmän kuin kehtaisi myöntää. On kipeää olla tarvitseva ja avuton, luottamus särkyneenä ja kyvyttömänä. Siunattuja ovat ihmiset, jotka eivät tuolloin luovuta. Kurottavat ehkä omankin tottumuksen ja osaamisensa ulkopuolelle kulkeakseen palan matkaa kanssasi. Elämän kauneus ja voima näkyvät pienissä rakkauden teoissa. Ja tulee päivä, jolloin luottamus vahvistuu, omat jalat kantavat, kenties väliin ontuen, mutta askeleissa on ilo. Ja ystävyys heleämpää.

Jeesus sanoi:  -Minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette tehneet minulle.  Sanoi vain mutkattomasti, ei määritellyt, leimannut diagnooseilla, tuominnut toivottomaksi. Hän vain oli ihmisten kanssa ja jaksoi rakastaa. Kukaan meistä ei ole niin ihmeellinen kuin hän, mutta hänen ystäviään voimme olla. Meidän puutteellisuutemme ja voimattomuutemme hän kantaa ja vuodattaa vastalahjaksi täyteyttään. Ja lupaa antaa levon, jossa sielu rauhoittuu. Ei luovuteta, ystävät, eihän?

Valtava oivallus. Jumalan valtakunta on määränpäässämme kuin magneetti, joka vetää puoleensa sisimmässä olevaa Pyhää Henkeä, joka kirkastaa Valtakuntaa meissä. Kun katseen kiintopiste on Jeesuksessa, toimii magneetti vastaansanomattomasti. Ylösnoussut vetää puoleensa ylenpalttiseen iloon, jossa ei enää ole itkua ja tuskaa. Jo nyt parhaimmillaan se voi pyyhkiä pois kaikkea matkaa hidastavaa. Jumalan valtakuntaan kuulumaton aines minussa karisee Pyhän Hengen vetovoimassa.

Kaikki tässä ajassa ympäröivä vajaavainen ja Jumalan vetovoimaa häiritsevää saattaa hidastaa tai pysäyttää, mutta Jumala ei muutu, kutsua ja vetoa ei peruutetakaan. Sinä olet Minun, sanoo tuo ihmeellinen, vastaansanomaton. Anna Minun puhdistaa ja taas mennään…

Jumalan Valtakunta sisäisesti meissä, meidän keskellämme, yhteisen kiitoksen keskellä. Yhteinen kiitos voi olla joskus sitä, että oma matka hidastuu, jotta Jeesus saa korjata jonkun toisen magneettikenttää. ”Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys” Koska itse en voi millään tietää, ketkä kaikki kuuluvat omaan vaikutuspiirini, hyvä olisi varmuudeksi osata kohdella jokaista kuten tämä olisi juuri se, jonka on tarkoitus pysyä samassa Hengen yhteydessä. Rosoinen ja romuluinen voi olla oma taival, mutta Jumala hioo eläviä kiviä ja vetää puoleensa. Uudestaan ja uudestaan joka-aamuisella tuoreella armolla.

Tietäväisemmät saattavat kärsiä vertauksen mahdollisesta asiapitoisuuden ontumisesta, sillä magneettien toiminnasta ymmärrän vain sen verran mitä lapsena ja sittemmin lapsettuneena olen niillä leikkinyt. Joten korjaavat kommentit ovat aina paikallaan.

Magneetti-idean ytimen heitti tietoisuuteen Ian Parkinson Himoksen New Winessa. En muista ketä siteerasi, mutta Pyhä Hengen vahvistus oli tärkein. Mikä ihmeen Pyhä Henki, kysyy joku. Sitä minäkin, ihmeen Pyhä Henki, yllättävä ja vangitsematon – samalla mutkaton, ihmisen puolustaja. Ajattelen pysyä kaveruudessa ja tutkimusmatkalla. Hän pitää magneettini kunnossa.

Katsoin kuvaa nettilehdessä. Mies ja vaimo siinä istuivat vierekkäin. Sopu ja rauha, rauha ja sopu rinnakkain. Yhteenhioutuneet ja iloiset. Ainakin sillä hetkellä. Ja varmasti useimmiten. Mies ja nainen yhdessä – Jumalan kuva.

Alussa oli kaikki kaunista ja vahvaa. Meillä oli hyvä Isä, joka rakasti katseellaan, lämmöllään, suojallaan. Sanoi vahvistukseksi: ihan kaikkea voit syödä, mutta tuosta yhdestä puusta, älä siitä napsi.

Miksi tämä koukku? Meidän pitää tänä päivänä tietää kaikki. Tyhjentävästi ja luotettavasti. Ikäänkuin järkemme ja hahmotuskykymme riittäisi hallitsemaan kaikkea. Silmämme hengellisiin ulottuvuksiin ovat kiinni kuin vastasyntyneen koiranpennun, mutta vakuuttava näkökyky pitää olla.

Ehkei se ollut koukku, tuo ’tästä älä syö’. Ehkä Jumala tiesi paremmin, miksi ja mitä seurauksia oli odotettavaissa. Ehkä kaiken motiivi oli rakkaus, jonka tarkoitus oli ympäröidä ja täyttää meidät. Rakkaus täynnä suojattua vapautta, turvaa, onnea ja iloa iankaikkisesti.

Kaiken hyvän ja pyhän keskellä asui paha ennen ihmistä. Se oli ollut kaikkein hienoin enkeli, kunnia-asemassa lähellä Isää. Vapautensa ja ylpeytensä vimmassa se nousi sotaan. Ehkä se hävittyään kapinansa joutui rajatuksi tuohon yhteen puuhun. Siksikin sitä tuli karttaa. Ettei pahuus tarttuisi ja leviäisi. Huonosti kävi. Isä otti nopeasti käyttöön pelastussuunnitelman, sillä luomaansa ja rakastamaansa hän ei halua tuhota.

Paha lähti ihmisen perään vimmalla. Henkäisi perään kylmän orpouden tunteen, jonka tarkoitus oli tappaa lapseus, ilo ja turva. Valehdella häikäilemättömin keinoin Isästä kaikki mahdollinen. Ettei kukaan ihmislapsi saisi osaa, jonka se oli menettänyt – olla lähellä Isää. Orpouden painostuksen keskellä ihminen janosi, etsi ja tavoitteli rakkauttaan Isään. Hän oppi rukoilemaan.

Isä näki milloin aika oli täysi ja laski liikkeelle Poikansa, joka kaikessa taivaallisessa majesteettisuudessaan oli vain odottanut milloin pääsee syntymään pieneksi ihmislapseksi olkien ja eläinten joukkoon täynnänsä ihmisiä tunkeilevaan pieneen kaupunkiin. Jeesus tuli. Ihmeellinen Jeesus. Pyhä Henki varjeli hänet. Ylösnousemuksen läpi.

Paha saattoi Jeesuksen surmatessaan luulla vihdoinkin tappaneensa ihmisen mahdollisuuden olla Isän lähellä. Kosto ja orpous oli täydellinen, eikä kukaan enää saisi mitä sekään ei saanut, olla lähellä Isää. Mutta sepä ei tiennyt miten ihmeellinen on Isän rakkaus, Jeesuksen armo ja Pyhän Hengen osallistuva voima. Kuolemansa kautta Jeesus luotasi syvyyksien syvyydet, antoi lähtölaskennan orpouden päättymiselle ja sanoo meille tänä päivänä: avaa ovi ja aterioidaan yhdessä, Isän rakkauden tähden. Olet minun, salli minun rakastaa.

Niin entä sitten, saatat sanoa – myyttihän tuo muiden joukossa. Myytti on vain mytty ihmisen tarumaailmaa. Ikiaikojen Jumala on eri asia. Kaikki muu jumalaa etsivä uskonnollinen kehitelmä on harhautusliikettä pois kolminaisuuden Isän rakkauden kuvasta. Ja todellisuudesta. Miten paljon Jumala arvostaakaan ihmistä elämän myrskyn ja tyvenen keskellä. Meillä on vastuu ja vapaus valita mihin käännymme. Pakotettu ja lohduton rakkaus ei iankaikkisuudessa elä.