Tänään 28.2 Raamattuopiston ”päivän sana” osiossa Juha Vähäsarja kirjoittaa Jaakobista kuinka tästä lyödystä miehestä tuli voittaja. Vähäsarja kirjoittaa että Jaakob tuli voittajaksi häviämällä, (!) lakatessaan taistelemasta Jumalan kanssa ja näin ennen etäinen Jumala sai vihdoin olla myös Jaakobin Jumala kun jäljellä oli vain kuoleman väsynyt, Herrasta Kiinni Pitävä mies!

Voitto ei perustunut peräänantamattomaan uskoon tai miehen ehtymättömään voimaan, vaan Jumalan hyvyyden ja armon omistamiseen. Oman tahdon murtumisessa Jumalan armo kelpasi. Jumala siunasi Jaakobin ja auringon noustessa Jaakob sai jatkaa matkaansa, tosin muisto mukanaan. Hän jatkoi lonkkaansa ontuen.

Jotenkin oikein suoriksi vedettynä, tämä kosketti minua. Elämä ei ole helppoa ja usein monen tapahtuman summasta tulee pitkä vastoinkäymisten jono joka uuvuttaa. Ei tunne jaksavansa elää kuin hetkessä ja toivoa, jos sitäkään.

Sellaista on nyt ollut. Viimeksi, kun vihdoin pääsin kappelimme Raamattutunnille sanoin uudehkolle kappalaisellemme, joka sitä oli jo jonkin kerran pitänyt, väsyneenä omaan tilanteeseeni:” Emme olleet (tytär ja minä) omasta tahdostamme täältä pois vaan olosuhteiden pakosta”! Hän hymähti, katseli pöydän pintaa ja sanoi:” Vapaa maa” ja jotain vielä yksilön oikeuksista tms.

Joten voin jatkaa linjaa ja sanoa nyt tässäkin; en ole omasta tahdostani ollut täällä kirjoittamatta vaan olosuhteiden pakosta. Vanhat koneet, ohjelmat yms. Ei kulkenut, ei lähtenyt mikään mihinkään vaikka kuinka yritin. Uskalsin sitten pyytää apua ja nyt kokeilen onnistuuko?!
Ikäänkuin maailmassa ei olisi paljon suurempiakin asioita, murheita ja vastoinkäymisiä, kuin itselläni on ollut. Olen ollut kuin vankina asuntoni seinien sisällä, pitkään, olosuhteiden pakosta. Täydellisemmin kuin pitkiin aikoihin ja kun ei voinut edes kirjoittamalla murtautua ulospäin niin alakulo valtasi mielen. Oli muitakin syitä.

Kuitenkin tiesin koko ajan etten ole yksin, kanssani on ikiaikojen Jumala suuruudessaan, armossaan ja hyvyydessään. HÄn joka On, Hän, joka tietää kaiken ja antaa avun ajallaan. Vaikka pelkäsin, tunsin turvattomuutta ja koin avuttomuuteni suuruuden ja murskaavan voiman,  Hän oli rukouksissani läsnä. OLi lohdullista puhua Hänelle ääneen. Puhuin ennen nukkumaan menoa ja taas ennen kuin nousin ylös.

Hän oli lähellä ja läsnä yölläkin heräillessäni kipuihini. Hän Oli! Koko ajan. Ihmeellinen yhteys, ihmeellinen armo, ihmeellinen rakkaus, ihmettä kaikki. Kuinka kiitollinen olenkaan! Saan olla.! Hän ON Sana, Hän On Henki. Hän on kaikki ja Hän on sielläkin missä ei kukaan muu voi olla ja siellä mihin kukaan ei voi tulla. HÄN ON!

”Ei laulamasta lakkaa nyt sielu iloissaan, kun uuvutettu raukka on päässyt kuormastaan. Mä etsin kauan lepoa en sitä löytänyt. Nyt minut ahdistuksesta on JEESUS päästänyt. Ei laulamasta lakkaa nyt sielu iloissaan, kun murheen maassa alkaa jo uutta virttä saan. Se kerran luona Jeesuksen kuin vetten pauhina on soiva kanssa enkelten Karitsan kiitosta!”

Kosketa minua Henki, kosketa kirkkaus! Anna elämälle suunta ja tarkoitus! Kosketa Jumalan Henki, syvälle sydämeen. Sinne paina hiljaa luottamus Jeesukseen Rohkaise minua Henki, murenna pelkoni. Tässä maailmassa osoita paikkani. Kosketa minua Henki! Herätä kiittämään, sinun lähelläsi armosta elämään!

Niin kuin mekin.

Jälleen kaksi aihetta kilpailee keskenään mielessäni joista toinen olisi suositumpi ja aikaan sopivampi kuin minkä nyt kirjoitan.
Ainakin enemmistön mielestä.

Raamatusta, Jumalan ilmoitetusta Sanasta, ei kuitenkaan katoa pieninkään piirto ennen kuin Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan. Minä en myöskään ole kiinnostunut mistään aikatauluista ns. kirkkovuoden mukaan. Joten, toivon että osaisin ja voisin kirjoittaa, sen minkä kirjoitan, niin ettei moneen kertaan puhuttua, luettua ja saarnattua luettaisi ulkolukuna sitä sisäistämättä. Vaan niin että Sana tulisi eläväksi.
Että Jumalan Sana, Jeesus Kristus, tulisi eläväksi todelliselta olemukseltaan. Jumaluus Hänessä muuttuisi lihaksi ja vereksi. Sillä sitä Hän myöskin oli. Ihminen niin kuin mekin.

Jesaja profeetta kirjoittaa luvussa 53 Herran palvelijan kärsimyksestä että Hän, joka ei ollut koskaan mitään vääryyttä tehnyt  joutui ylenkatsotuksi, ihmisten hylkäämäksi kipujen mieheksi ja sairauden tuttavaksi ja jolla ei komeutta eikä kauneutta ollut. Tuo komeus on kansanraamatun käännöksestä. Joka jatkaa vielä ettei hänellä ollut hahmoa johon olisimme mieltyneet.

Kaikki me, jotka olemme Jeesuksesta kuvia nähneet ja tehneet, olemme nähneet hänet kauniina ja komeana miehenä, mutta kukaan ei enää tiedä millainen hän todellisuudessa oli. Me herkistymme näiden kuvien äärellä, kaunis mies vetoaa tunteisiimme. Voi olla todellisempaa että hän oli aivan aikalaistensa juutalaismiesten näköinen ja kokoinen, ei mitenkään poikkeava näöltään. Ja siksikin ihmisten oli vaikea uskoa häntä Jumalan Pojaksi, Jumalaksi. Vaikka useimmat  tunsivat vanhat profetiat, lain ja kirjoituksetkin. Ja sitten kun hänet oli henkihieveriin kidutettu ja alasti ripustettu ristinpuuhun, häntä tuskin kukaan normaali ihminen edes kärsi katsoa.

Hänen, Jeesuksen, sanotaan olleen hiljainen ja nöyrä. Hän kohtasi edellä kirjoitettuun vedoten ihmisiä vaatimattomuuteen pukeutuneena. Ei erottunut kansasta. Kunnes aika tuli.
Hän alkoi puhua ja tehdä ihmeellisiä. Ymmärrän kuitenkin kuinka vaikea ihmisten oli uskoa ja on aina ollut uskoa Jeesusta siksi, joka Hän On. Jos tavallinen naapurin mies, joka veistelee ja rakentaa, tulisi kertomaan että hän on Jumala uskoisinko.? Siis Ilman Ihmettä. Mutta kaikki me, jotka olemme saaneet ihmeen kokea, sen kaikkein suurimman joka tarkoittaa uudelleen syntymistä, uskoon heräämistä, Jumalan Armotyön tuloksena vain voimme uskoa. Emme itsestämme vaan Pyhän Hengen ja kirjoitetun Sanan perusteella.

Jeesus näki ihmisten sisimpään. Hän etsi niitä jotka tarvitsivat Häntä ja hänen apuaan. Ja meitähän riittää!
Hän todellakin paransi ihmisiä, hän on parantanut meidätkin –  taivaskelpoisiksi! Kuinka voisimme siitä koskaan täällä kyllin osata kiittää ja Jumalaa ylistää.
Jeesus näki syvälle ja hänellä oli ja on kaikki tieto. Hän ei vihastunut ihmiseen, vaan jos vihastui kohde oli se vihollinen joka pyrkii kaiken tuhoamaan! Jeesus vihasi sielujemme ja Jumalan vihollista, ihmisten kärsimyksien tähden ja ihmisten puolesta. Jeesus tuli tekemään tyhjäksi pahan vallan, ja korjaamaan meidät niin monin tavoin särkyneet.

Joka ei tarkoita sitä että meistä tulisi yliluonnollisia maailmassa ollessamme. Täysin terveitä fyysisesti ja henkisestikin ja että me kulkisimme näkyvästi voitosta voittoon kuin olisimme yli-ihmisiä. Ei, Hän Tuli pelastamaan meidän sielumme. Hän pelastaa meidät Jumalan Valtakunnan kansalaisiksi ikuiseen kuolemattomuuteen, iloon, rauhaan ja rakkauteen!

Vaikka VT onkin kirjoitettu valitulle kansalle lupauksineen ja kertoo Jumalan armosta sitä kansaa kohtaan ja sen tulevaisuudesta, se on myös meille, tämän ajan ihmisille lohduksi ja toivoksi, joka jatkuu UT:n puolella kun Jeesuksesta kirjoitetut profetiat täyttyvät. Voimme olla turvallisella mielellä ja rikastua kaikesta mitä on kirjoitettu Jumalan ilmoituksen perusteella! – Aloitin Jesaja 53 pohjalta mutta, rakas ystävä, lueppa jatko ja sovita vaan sekin itsesi kohdalle, se alkaa luvusta 54 (Raamattu kansalle käännös)

”Huuda riemusta, sinä hedelmätön, joka et ole synnyttänyt. Puhkea riemuhuutoon ja ilakoi sinä, jolla ei ole ollut synnytyskipuja! Sillä yksinäisellä naisella on enemmän lapsia kuin aviovaimolla, sanoo Herra. Laajenna telttasi ala, levitä majojesi seinäkankaat…..Älä pelkää, sillä sinä et joudu häpeään. Älä ole häpeissäsi, sillä sinä et tule pettymään….sillä hän, joka sinut teki, on sinun aviomiehesi, Herra Sebaot on hänen nimensä.
Sinun lunastajasi on Israelin Pyhä, Häntä kutsutaan kaiken maan Jumalaksi. Sillä niin kuin hylätyn vaimon on Herra sinut kutsunut – nuoruusajan vaimon, jota on halveksittu – sanoo sinun Jumalasi……Vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, Sinun Armahtajasi!”

Voit tietysti ajatella millainen lohtu tämä profeetan sana on ollut Jeesuksen äidille Marialle, silloin kun hän joutui ahtaalle Jeesuksen tähden, ja oli ahtaalla. Sillä, niin kuin oli kirjoitettu, myös hänen sydämensä läpi oli miekka käyvä. Tässä maailmassa ei lopu kärsimys ennen kuin Jumala todellakin luo uudet taivaat ja uuden maan, mutta ei mitään hätää, meillä on varjelijamme ja suojelijamme joka ei nuku eikä jätä meistä ketään yksin – koskaan.!

Kiitos Kaikkivaltiaalle Jumalalle, kiitos Herralle Vapahtajallemme Jeesukselle Kristukselle ja Pyhälle Hengelle joka alati ja joka hetki rukoilee puolestamme ja kanssamme ja on meissä! Aamen.

”Jeesuksesta laulan, Jeesuksesta vaan, jolta syyni suuret anteeks SAIN ja saan. Jolta syyni suuret anteeks sain ja SAAN. Hän mun syyni suuret poisti verellään, otti synnin orjan Armoon Elämään. Otti synnin orjan armoon elämään. Katkoi verkot valheen, kahleet kuoleman, vangin vapautti, laps oon Jumalan. Vangin vapautti, laps oon JUMALAN.
Lapsi oma Herran, Taivaan Kuninkaan, kruunun perin kerran Valtakunnan saan, Kruunun perin kerran Valtakunnan saan. Pääsen asukkaaksi Kultakaupunkiin, Viedään viedään vierahaksi Häihin iäisiin, Viedään vierahaksi häihin iäisiin.”

Tänä aamuna koin ihmeen. Se tuli yhtä yllättäen kuin aikoinaan n. 45 ja 1/2 vuotta sitten heräämiseni/ uudestisyntymiseni ja olen aamuista yrittänyt ”sulatella”!
Niin monesti kuin olen tuota rakasta ja lyhyehköä, mutta ehkä kaikkein tärkeintä raamatun kirjettä lukenutkin niin moni asia on jäänyt vain tiedon ja jonkinlaisen keskensyntyneen uskon tasolle.
Kirje galatalaisille elää!

Ihmeellinen, uudenlainen kokemuksellinen tieto laskeutui riemun lailla syvälle sisimpääni. Pysähdyin täysin ja koin olevani kaikesta vapaa! Aivan Kaikesta! Mikä ihmeellinen ja hämmästyttävä tunne!
Olen monenlaista joutunut tänäänkin askaroimaan, vaikeitakin asioita käsittelemään, mutta tuo, riemu vapaudesta, ei katoa vaan saa ihmettelemään, niin kuin ei olisi koskaan vapaudesta kuullut tai lukenutkaan!

Tekisi mieleni kirjoittaa tuo kirje kopioiden tähänkin aivan kokonaan sillä niin sen sanoma on todellinen ja kirkkautta täynnä!
Voin kuvitella tämän kokemukseni sellaisen ihmisen kohdalla joka vankilasta vapautuu! Varsinkin jos vapautumiseen on mennyt niinkin pitkä aika kuin minulla tämän asian sisäistämiseen. Enkä olisi tätä vieläkään näin nähnyt ellei Herra itse olisi ilmestynyt –  niin kuin silloin kauan sitten. Inhimillinen ajatus, vaiko joku muu, yrittää viedä tämän rauhan ja riemun kysymyksellä pysyykö tämä ihmisluonnossani lopullisesti yhtä kirkkaana ja vaikuttavana? Mutta sisimpäni sanoo, onhan sekin kohtaaminen Herrani kanssa pysynyt josta kaikki alkoi, ja jonka varassa olen saanut elää ELÄÄ!
Kun Kristus julistaa Vapaaksi, se on todellista ja sanoinkuvaamatonta!

Ei tarvitse enää koskaan olla ihmisten orja eikä minkään muunkaan. Ei elämässä olevien ja vastaantulevien vaikeiden asioiden, ei kaikkeen väsymisen, ei minkään!
On Vapaaksi Julistettu ja siitä seuraa että on mahdollista rakastaa, antaa anteeksi ja elää ilossa. Ei tarvitse olla vähemmän kuin on, ei enempääkään, eikä kenekään alamainen eikä pyydellä anteeksi olemassaoloaan. Saa tietää ja luottaa siihen että Jumala on Eloon ja Elämään kutsunut ja antanut kaiken siinä samalla mitä tarvitaan. Hän on hyväksynyt, Hän varustaa, Hän Rakastaa, pitää kaikesta huolen, antaa jokapäiväisen Leivän ja ruokkii ruokkimistaan uskollisesti. Ja kuivaa kyyneleet.

Voi kuinka tahtoisinkaan lainata täältä rakkaasta kirjastani, Raamatusta, kirkastuneita, kirkkauttaan kirkkaampia Jumalan Sanan kohtia, mutta kun kirjoituksiani ehkä lukevatkin ne, jotka itsekin ovat Jumalan lapsia, niin samat ovat luettavissa itselläänkin.
Kunhan vain muistaa että on Vapaaksi julistettu ja Pyhällä Hengellä sinetöity!
Paavalin sanoin:” Lain vaikutuksesta minä kuolin, mutta kuolin vapaaksi laista elääkseni Jumalalle. Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. En elä enää minä vaan, Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani.”

Tähän olen uskonut, tätä elämää elänyt, mutta en ole ollut niin vapaa kuin olisin voinut olla. Nyt olen toistamiseen saanut mahdollisuuden uuteen elämään. Jumala minua armahtakoon, niin kuin Hän on jo aikojen alussa ajatellutkin ennen kuin olen syntynytkään.
Hän tuntee ja tietää kaiken, niin minusta kuin sinustakin, se on turvallista ja vapauttavaa!

Jumalan Rauhaa, Vapautta ja Riemua Sinullekin, Herra On Hyvä!

Kahden aiheen paineessa oli vaikea löytää otsikkoa mutta vanhemmassa raamatunkäännöksessä psalmin 119 otsikko oli suurinpiirtein noin. Jää nähtäväksi kuinka onnistuu tai ei.?

Joka tapauksessa kyseisen psalmin jakeissa 54 ja 55 ovat sieluani innoittavat sanat jotka ovat kohdallani totta usein!
” Sinun käskysi ovat riemulauluni, kun asun täällä muukalaisena, Yölläkin minä muistan sinut Herra, minä tahdon alati noudattaa lakiasi.”  Vanhemmassa käännöksessä se on:” Sinun käskysi ovat minun ylistysvirteni minun muukalaisuuteni majassa. Yöllä minä ajattelen sinun nimeäsi, Herra ja minä noudatan sinun lakiasi”.

Öisin on hyvää ja autuasta kiittää ja ylistää Jumalaa, ymmärtää kuinka hyvä osa itsellä on verrattuna niihin joilla ei Jumalaa ole, tai omaa kotia ja sänkyä.
Minä todellakin heräilen öisin kun kipu herättää ja on tukala olo. Muutamia öitä sitten Jumala lohdutti tuolla riemulaululla. Sain Häntä kiittää ja ylistää, eikä ole ainoa kerta/yö. Tuona yönä oli juhlaa. Herra on hyvä.

Ja sitten toinen psalmista 118. ” Kiittäkää Herraa, sillä Hän On Hyvä, sillä Hänen armonsa pysyy iankaikkisesti”!  Olen vuosikausien jälkeen aloittanut Raamatun lukemiseni aivan alusta ja lukenut sitä nyt sivusivulta eilisestä perjantaista lähtien ja päässyt Joosuaan, jota vain vähän ehdin aloittaa.

Aika pitkä alustus tälle aiheelle, mutta kun luin vanhaa testamenttia niin varsinkin Mooseksen kirjojen 2, 3 ja 4 luku muistuttivat siitä kuinka Jumala on väkevä, Pyhyydestään joustamaton ja suorastaan pelottava. Noissa luvuissa Jumala sallii paljon väkivaltaa ja kuolemaa. Lait eivät tunnu loppuvan koskaan ja niitä on vaikea edes ymmärtää. Toisaalta hän pitää omiensa puolta lähes säälimättömästi. Ainakin niitten jotka pitävät hänen sanansa.

Herää ajatus, voiko tämä Jumala olla sama kuin uudessa testamentissa, mutta kyllä hän on.

Hän ei kuitenkaan tänäänkään tingi pyhyydestään. Hän on Pyhä! Ja sellaisena puhuteltava. Sellaisena pidettävä. Hän, ikuisesti oleva ei muutu. Hän on se sama Jumala joka kaiken loi! Sama, joka kirjoitutti vanhan että uuden testamentin. Hän joka antoi ainoan Poikansa ettei yksikään, joka Häneen uskoo hukkuisi, joutuisi kadotukseen. Hän turvamme ja lohtumme silloinkin kun emme sitä ansaitsisi.

Paavali kirjoittaa roomalaisille:” Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne. Joka rakastaa toista, ON TÄYTTÄNYT LAIN VAATIMUKSET!”  Ja jatkaa: ” Käskyt Älä tee aviorikosta, Älä tapa, Älä varasta, Älä himoitse, samoin kaikki muutkin, voidaan koota tähän sanaan:” Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain.”

Ja nyt asiaan, ellei se tuossa jo ole ja aika ankarasti. Kuka meistä pystyy rakastamaan lähimmäistään, saati kuin itseään?
Ei kukaan ihminen, mutta tahto meillä siihen tulisi olla.
Roomalaiskirjeen 14 luvussa on otsikkona Älkää tuomitko toisianne ja sitten 12-13 lukujen välissä vielä otsikko ”Heikon veljen tukeminen” ja siinä voisi olla myös sisaren. Varsinainen asia ikäänkuin kristallisoituu luvussa 15. ”Yksimielisyyden ylistys”.

Me ihmiset olemme kaikki erilaisia, ei ole kahta samanlaista koko luomakunnassa. Ja tässä se vaikeus onkin.
Olisi hyvä jos meissä itsekussakin pääsisi kasvamaan Galatalaiskirjeen  5 luvussa mainittu Hengen hedelmä, edes jokin niistä ts. siitä. Niin vaikeaa kuin se onkin koska ” Liha haluaa toista kuin Henki, Henki toista kuin liha. Ne sotivat toisiaan vastaan ja siksi te ette tee mitä tahtoisitte”.  Hengen hedelmästä puhutaan kokonaisena, siis yhtenä hedelmänä jonka pitäisi toteutua Tässä: Rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja i t s e h i l l i n t ä. 26 jakeessa sanotaan vielä ettemme saisi tavoitella turhaa kunniaa emmekä ärsyttää ja kadehtia toisiamme.

Palaan roomalaiskirjeen 15 lukuun. Tämä on niille jotka kokevat olevansa vahvoja!
Kysyn oliko heikkoja kohtaan lempeä Jeesus, vahva vai heikko?! Oliko Hän heikko kun kuoli ristille meidän tähtemme!? Ei ollut, ei edes silloin kun Getsemanen puutarhassa hikoili verta rukoillen Jumalaa, Isäänsä, kun ”veljet” nukkuivat.? Niin.

Minä en lue itseäni vahvojen joukkoon mutta kirjoitan tähän Paavalin sanat:” Mutta meidän, vahvojen, tulee kantaa heikkojen vajavaisuuksia, eikä elää itsellemme mieliksi. Olkoon kukin meistä lähimmäiselleen mieliksi HÄNEN PARHAAKSEEN, että Hän rakentuisi! Sillä ei Kristuskaan elänyt itselleen mieliksi, vaan niin kuin kirjoitettu on”. …
”Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo.

Ja lopuksi vielä;” Jumala jolta kestävyys ja rohkaisu tulevat, antakoon teidän olla keskenänne yksimielisiä Kristuksen Jeesuksen tahdon mukaisesti. Niin että yksimielisesti, yhdestä suusta ylistäisitte Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalaa ja Isää. Hyväksykää siis toinen toisenne, niin kuin Kristuskin on hyväksynyt omikseen teidät, Jumalan kunniaksi!”

” Niin alhaalla ei kukaan kulje, ettei siellä Jeesus ois. Hän ei yhtäkään luotansa sulje eikä karkoita ketään pois. Maan alimpiin paikkoihin astui, Hän kantaen ristiään Hänen viittansa verehen kastui. Repi piikit tuon puhtaan pään.
Vaan alas oi alemma vainen vei tuskien raskas tie. Sinne missä vain syntinen nainen ja ryöväri yössä lie. Kun kieltäjän kurjan hän kohtaa, ei vältä vaan luokse käy. Pyhä rakkaus silmistä hohtaa, eikä kostoa, vihaa näy.
Ja alemma vieläkin tulla Hän tahtois jos siellä ois, joku tunnolla haavoitetulla jotta korjata kurjan vois. Niin alhaalla ei kukaan kulje ettei siellä Jeesus ois. Hän ei yhtäkään luotansa sulje, eikä karkoita ketään pois.”

Uskollisuutesi Suuri on Herra, ei vaihteen varjoa luonasi Sun. Iäti kestävä perustus varma on Sinun armosi, Herrani mun. Suuri on Herrani, uskollisuutesi, aamuisin uusi Sun armosi on. Mitä mä tarvitsen, sulta ain saan sen. Uskollisuutesi on loputon!
Kiitos Jumalalle!

Näinä menneinä päivinä on monta ajatusta/aihetta tullut mieleeni joista olisin voinut kirjoittaa… Nyt kun lopulta ryhdyn pyysin Herralta sanaa. Avasin Raamatun, kuten aina, kun aloitan. Luin toista korinttolaiskirjettä sen lukuja 11,12, 13.. Pöydälläni tässä vanha käännös. Näissä Paavali puolustaa itseään.
– Olen ollut herkillä muutenkin mutta tämä herkistää entisestään.

Minulla on kahtena päivänä viikossa filippiiniläinen avustaja ja kolmena suomalainen. Tämä filippiiniläinen on tullut 7 vuotta sitten tänne Suomeen alakoulu ikäisten 2 poikansa kanssa, mies oli täällä jo ennestään. Huomasin heti että tämä pienikokoinen, kaunis ja nuori nainen on aivan mahtava töissään. Hän puhuu huonosti suomea mutta on oppinut luonani koko ajan enemmän.

Hän on paljon yrittänyt kertoa elämästään kotimaassaan ja perheestään siellä. On uskomatonta kuinka alkeellista elämää he ovat viettäneet. Ovat uskonnoltaan katolilaisia ja tällä minun ”tytölläni” on 11 sisarusta. Äiti ollut aina myös synnytystensä välissä tienaamassa ja tämä lapsista kolmanneksi vanhimpana joutunut tekemään kaiken minkä yleensä äiti tekisi. Hänen vanhempi sisarensa on jotenkin sairas, siksi hän.  Juuri nyt perjantaina hän näytti kuvia millä tavalla he ovat tehneet mm. ruokaa – Hiilillä paistaen. Ei sähköä, ei mitään niistä koneista joita meillä on. Kasvattaneet oman ruokansakin aikaisemmin.

Hän itki kertoessaan kuinka kovaa elämä on ollut, toistellen ”anteeksi, anteeksi, anteeksi että itkee”. Minäkin itkin. Olen luvannut olle hänen ”suomi äitinsä” Hänellä on ikävä omaansa. Hän uskoo Jumalaan ja että hän vielä saa äitinsä ja isänsä täällä nähdä! Hän sanoi muutamaan kertaan: ”Jumala tietää” (milloin antaa äitin ja isän tulla Suomeen). Sen hän sanoi osoittaen taivasta ja hymyillen silmät kyynelissä. Mitään realistisia mahdollisuuksia siihen ei ole. Minä olen rukoillut hänen ja perheensä puolesta ja sen myös sanoin ja hän:”kitos, kitos, kitos Tuulikki”.

Miksi kerron tämän ja miksi tuo alku? Ehkä kerron koska tällä ”tytöllä” on suurempi usko kuin minulla ja oma uskoni minua surettaa kun ajattelen etten voi auttaa mitenkään taloudellisesti ja kärsin hänen kanssaan. Tosin meille on kirjoitettu myös:” Itkekää itkevien kanssa” ehkä se vähän edes helpottaa hänenkin suruaan.
Minun sydämeni, sieluni ja henkeni on aina siellä missä myötätuntoa kaivataan. Rakas on tämä tytär minulle.

Olen hänen aikanaan entistä enemmän ajatellut Jumalaa, ihmeellistä Jumalaa. Vaikka aina vain vähemmän pääsen mihinkään kotoani, niin Hän lähettää ihmisiä tänne. Ehkä voin kokea juuri tässä tarkoitusta kaltaiselleni elämälle.?

Todennäköisesti kauttani on kulkenut lähes kaikki ”uskonnot”. On ollut 3 Jehovan todistajaa, 1ortodoksi, 2 muslimia, 1 suitsukkeiden polttaja mietiskelijä, 1helluntailainen, ilmeisesti 1 judaisti ja nyt tämä katolilainen. Kaikista en ole tiennyt, enkä kaikkia enää muistakaan. Tänään ajattelin että kunhan aikaa kuluu voisinkohan mahdollisesti kysyä tältä tyttäreltä mitä Jeesus hänelle merkitsee? Jos, tulee oikea aika, nyt juuri se ei ole.

Joka tapauksessa, kun näitä kauttani kulkeneita ihmisiä ajattelen niin minun ei tarvitse edes sanoa mitään kun uusi ihminen astuu ovesta sisään. Kotini jo heti tekee sen, puhuu puolestani siitä uskosta josta minä elän, –  ja aina puheeksi tulee. Kaikkein vaikeampia ovat olleet Jehovan todistajat. Siinä joutuu koville.  – Ehkä siksi kovin koskettaakin Paavalin itseään puolustava puhe.

Ei tämä asia yksin nyt ole herkistämässä, on monta muutakin. Elämä on monen kohdalla uskomattoman julma. Me emme aina sitä tiedosta emmekä välitä tietääkään! Mutta hyvä olisi, voidaksemme entistä enemmän rukoilla todella kaikkinaista hätää kärsivien puolesta –  ja omasta puolestamme kiittää kaikesta siitä mikä meillä on Jumalan Armosta hyvin. Vieläkin, vaikka korjattavaakin olisi. Ja tulee enenevästi olemaankin.

Lohduttakoon meitä kuitenkin se Toivo joka meille Sanassa avautuu, Kirkkauden ja Jumalan Armon toivo ja usko. Toivo joka ei saata häpeään, vaan antaa jokapäiväisen leivän ja Ikuisen Tulevaisuuden Rauhan ja Rakkauden Valtakunnassa. Kiitos, Ylistys ja Kunnia Jumalalle!

” Anna sydän avara, anna sieluun tuulla. Silmille suo Valoa, anna korvat kuulla, että ihmisissä, hiljaa kärsivissä Sinut näkisin. Anna sydän avara, anna sieluun tuulla. Silmille suo Valoa, anna korvat kuulla, että Ihmisissä kaikkein lähimmissä Sinut näkisin”

” Kevät talven huikaiseva kirkkaus, kaikkialle tulviva valo, vastustamaton. / Ja me kaikki kaamoksen kurittamat nousemme yön sylistä,/ Päästäinen, oravan poika, perhosen toukka. Uudestisyntyneinä!
Talvilinnun reviirilaulukin pelkkää iloa. Kiitosta!”
Maaria Leinonen. ”Pohjoisen maan siunaus.”

Kun luin Tapion ja – varsinkin Heikin, viimeisimmät, kävin läpi monet tunteet ja ajatukset.
Ensin eilen 4.1 tätä vuotta, ja ajattelin että minulla ei ole enää mitään sanottavaa – jatkossakaan. Eikä se tuntunut yhtään huonolta! Ei ollenkaan – eikä tunnu tänäänkään, pikemminkin huvittavalta, sillä Jumala On. Hän yllättää! Jumalalla on omat aikataulunsa ja myös huumorinsa.

Koko aamun mielessäni toistuivat sanat jotka ovat otsikkona. Tein kaikenlaista ja ajattelin unohtaa koko asian, mutta ei, sanat vaan palasivat.
Lounaan aikaan laitoin radio Dein päälle ja ajattelin kaikessa rauhassa katsella kaunista ja aurinkoista luontoa ikkunastani samalla kuin lounastan. Kuinka ollakaan sanat jotka ensimmäisinä kuulin olivat:” Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattelevat ikuiset käsivarret” (5.Moos.27) jota seurasi ihana laulu ”Kosketa minua Henki, kosketa kirkkaus. Anna elämälle suunta ja tarkoitus..” En tiennyt itkeäkö vai hymyillä vai sekä että.  Ohjelman nimi oli: ”Yhdessä ylistämään”!

Ukkosenjylinän pojat! Niin hehän olivat Sebedeuksen Jaakob ja Johannes (Mark.3;17)
Näitä Johannes nimisiähän on aika monta Raamatussa ja välillä on vaikea erottaa kuka heistä kulloinkin on kyseessä, ainakin minun. Onneksi on viisaita!
Yksi heistä on esim. Jukka Norvanto joka on kirjoittanut mm. kirjan ”Sisälle Raamattuun” monen, monen muun kirjoittamansa ohella. Tämän kirjansa lopussa hänellä on teksti jonka otsikkona on ”Kuka oli Johannes”? Johannes joka kirjoitti ilmestyskirjan.

Eri lähteisiin vedoten hän pitää todennäköisenä kirjoittajana ”Rakkauden apostoli Johannesta” eli juuri tätä Sebedeuksen poikaa jota Jaakobin ohella kutsuttiin ”ukkosenjylinän pojaksi”. Minua huvitti ja siunasi kun ajattelin mitä ikä ja kokemus oli Johanneksen kohdalla saanut aikaan! Vaikka, loppuelämä kaivossa ei huvittavaa ollutkaan, mutta Jumala oli hänen kanssaan.!

Tälläkin hetkellä kun tätä kirjoitan, minunkin sisälläni on lempeän ihana tunne, kuin Jumalan lämmin olemus olisi kietonut minut hellään syleilyynsä. Ja minä voisin katsella kaikella rakkaudella ja hellyydellä, sekä tämän ajan ”ukkosenjylinän poikia,” että myös menneen – ja tyttöjäkin. Sillä onhan näitä ”sisariakin” ollut joita Jumala on saanut käyttää niin vanhassa kuin uudessakin testamentissa. Muistan kuinka suuren vaikutuksen minuun teki esim. Debora kun aikoinaan kuulin hänestä ja Baarakistaan. Kuten myös Rahab. Kaksi urheaa naista Vanhassa testamentissa.

Samalla kun näitä mietin muistin myös bogitaivaan alkuajoilta kun, Koiviston Ilkka,  kirjoitti jonkin tekstin jossa hän vertasi itse kutakin silloista kirjoittajaa johonkin Raamatun henkilöön. Muitten kirjoittajien vertaishenkilöitä en muista, mutta omani kyllä, joka oli juuri Johannes. Hän kirjoitti vielä jotenkin niin, että jos hänen pitäisi valita joku opettamaan rakkautta se olisi Tuulikki?! Vieläkin muistan kuinka häkeltynyt olin.

Mitä naisiin tulee en ole naispappeuden, saatikka piispojen kannattaja, sen enenpää selittelemättä, vaikka Jumala ei katso henkilöön kun hän valintansa tekee, siis silloin kun HÄN tekee. Hän katsoo ihmiseen, olkoon omaa heimoa tai muukalainen. Hän tietää kenet mihinkin valitsee, mutta ei vastoin omaa sanaansa.

– Mutta muuten, olen katsellut jo useamman vuoden ikkunastani pienen pientä sinitiaista. Se käy ”eineellä” aina silloin kun muita lintuja ei ole, se on aina yksin?! En tiedä miksi, mutta se sattuu minun sydämeeni. Minä olen emo luonne ja tahtoisin niin ottaa sen hoiviini kuin Jumalankin sanotaan ihmisen ottavan. Jumalassa, kuten koko kolminaisuudessa on myös äidillinen piirre luettavissa ja koettavissa. Kiitos Jumalalle.

Kiitos myös sinulle jos jaksoit tänne asti! Herran Jeesuksen Kristuksen Armo olkoon kaikkien meidän kanssamme!

” Kosketa Jumalan Henki syvälle sydämeen. Sinne paina hiljaa luottamus Jeesukseen. Rohkaise minua Henki, murenna pelkoni. Tässä maailmassa osoita paikkani. Valaise Jumalan Henki, silmäni aukaise. Että voisin olla ystävä toisille. Kosketa minua Henki, herätä kiittämään. Sinun lähelläsi Armosta elämään”!

Käväisin päivällä korjailemassa osan jouluvaloista jo pois. Jäin hetkeksi istumaan vielä oven rakoon hyvin puettuna, että tarkenin. Ilma on vaihdellut rankasti paksusta pyrystä vesisateeseen. Nyt oli lämpöasteita ja kosteaa.

Katselin pihani paria isoa puuta, mäntyä ja pihlajaa. Viimemainittuun lensi hämmästyksekseni punatulkku? Se katseli siinä hetken ehkä etsien syötävää? Kun ei ollut lensi pois. Oli ollut liian sateeton ja liian kuuma kesä, pihlaja ei ollut pystynyt kukkimaan aikä tuottamaan hedelmiään pihlajanmarjoja.

Ajatukseni palasivat Heikin kirjoittamaan tekstiin profetoimisesta. Kun sen aamulla luin mieleeni nousi muutama Raamatun jae: ”Koetelkaa kaikki, pitäkää se mikä on hyvää, älkää kaikkia henkiä uskoko. jne.”  Maallikkona usein miettii missä kaikessa mahdollisesti ymmärrys ei riitä, missä luulee ymmärtävänsä, ja kuinka rohkea tai arka olisi hyvä olla opin ja sanojensa suhteen.? Ja ennenkaikkea armolahjojen. Piilottaako sen ainoan leiviskänsä maahan jonka on saanut tai uskoo saaneensa? Kumpi on huonompi vaihtoehto, toimia vai olla toimimatta?

Nyt juuri äsken kävin lukemassa Tapion kirjoituksen näistä vuosista jotka olemme täällä blogitaivaalla kirjoitelleet. Tapion teksti oli levollisen hoitava! Itkuiikkana minulle jälleen silmät kostuivat ja sydän otti pari ylimääräistä lyöntiä.. Kaksi (erilaista) miestä? Kun ei henkilökohtaisesti ole kumpaakaan tavannut muutoin kuin kirjoitusten kautta tulkinta kummastakin on ainoastaan tunteen tasolla. Tapion koen turvalliseksi ja lempeäksi, ymmärtäväiseksi ja armonhenkiseksi. Heikistä en oikein osaa sanoa (vieläkään) mitään, ei kai tarviikkaan.

Miksi otsikkona on ”Hedelmätön puu”? Ajattelen kauhulla olenko mahdollisesti itse sellainen? Itsessäni kyllä, mutta kun Jeesus on Herra, Jumalan Sana Elävä ja voimallinen ja sitä kaipaan lukea ja annan Sanan tehdä tehtävänsä Pyhän Hengen kautta, Uskon ettei Jumalan Sana tyhjänä palaa. Minä uskon vaikka en näe. Uskon koska Jumala On.

Ihminen tarvitsee sekä Vettä että Ravintoa. Jos on liikaa hellettä on vaara nääntyä ja lakata tuotamasta hedelmää, ja jos pääsee kuivumaan elämä kaikkoaa. Tässä me tarvitsemme toisiamme ja kykyä nähdä ja ymmärtää milloin mitäkin tarvitaan että Elämän Leipä ja Vesi olisi tasapainoista. Ettei kukaan jäisi hedelmättömäksi.
Siksi myös tämä blogitaivas on niin tärkeä! Ja minä uskon että Jumalan tahto on täälläkin tapahtunut, tavalla tai toisella.

Jumala on Pyhä ja Hyvä! Hän katsoo kaikkia ihmisiä samalla armolla ja rakkaudella. Hän antaa itse kunkin toimia niillä lahjoilla joita on armossaan kullekin jakanut. Lahjat ovat tarkoitetut käytettäviksi, kiitos Jumalalle!  – Pieni lintu ilman einettä laittoi ajatuksia  mieleeni  jotka sitten johtivat avaamaan Raamatun, kirjan joka on kallein aarteeni. Luin efesolaisille kirjoitettua kirjettä, ja voi kuinka se siunaakaan!

Vaikka meillä kaikilla on vaikeutemme ja monet ahdistuksemme, olemme kuitenkin onnellisessa asemassa moneen muuhun maahan ja kansaan verrattuna. Jumala on totisesti siunannut meitä. Meidän tulisi ymmärtää tämä aarre ja toimia sen mukaisesti. Me emme saisi pilkata Jumalaa, emme poistaa Häntä elämästämme emmekä toistemme elämästä. Jumala ei siunaa syntiä. Kuinka me saisimme tämän sanoman kalliisti ostetun kansamme sydämiin uudelleen niin että Tapahtuisi Jumalan Tahto.

Minulla on auki nyt efesolaiskirjeestä neljäs ja viides luku viidennen jakeeseen 21 asti, se sopinee kaikille.

”Isä meidän joka olet taivaassa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi niin maan päällä kuin taivaassa. Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä Sinun on Valtakunta, ja Voima ja Kunnia Iankaikkisesti. Aamen!”

Jumalan armoa ja rakkautta alkaneelle vuodelle 2019 Siunaten!

Aaamukahvilla ollessani ja tytärtä odotellessani laitoin radio Dein auki. Siellä kirsi Rostamo kertoi millä tavalla muualla kuin Suomessa vietetään joulua. Sitä ei vietetä aattona vaan Joulupäivänä, Ja että kun meillä ollaan hartaita ja totisia (perinteisesti) niin muualla toisin iloisissa jopa riehakkaissa tunnelmissa. No, makunsa kullakin ja mkäpä meilläkään enää olisi niin kuin ennen, vaikka minulla kyllä tuppaa olemaan.

Itse tuosta puheesta tuli mieleeni laulu Jouluilta:” Taivahalla syttyi juuri, tähti kirkas tähti suuri, josta viisaat itämaan riemastuivat aikoinaan…. viimeisessä säkeistössä muistetaan joulun päähenkilöä sanoin:” Seimen lasta muistakaamme koska taasen laulaa saamme: Joulu, joulu, joulu on, lasten juhla verraton”. Kaikki jotka sen osaavat muistavat sen melodialtaan reippaana.

Kun saan joulutervehdyksiä kirjallisina niissä pääsääntöisesti ei ole mitään kristillistä, itselläni päinvastoin.
Meillä lapsuukodissa oli tuo harras, vähän ehkä jännittäväkin ilmapiiri. Isä aina pukeutui jouluaaton illan päivälliselle tummaan pukuun ja meillä luettiin, pöydän ympärillä seisten, jouluevankeliumi. Kovin riehakas ei ilta ollut ja aamulla kirkkoon, jos mahdollista. Isä ainakin hän oli reipas kävelijä matka, vaikka pitkäkin, ei ollut hänelle este.

Mietin kuinkahan rauhallinen, tai ei, ihmisten joulunvietto nykyään on ja mistä se koostuu, onko seimen lapsella, aikuiseksi kasvaneella Kristuksella sijaa jouluajan ajatuksissa? Tiedän että ainakin jossakin on. Hurstin tarjoamalla joulujuhlalla Helsingin kaupungissa! Jumala häntä ja hänen vieraitaan siunatkoon!

Tästä pääsenkin sitten yhteen rakkaista vanhoista lauluista joita mielelläni vieläkin laukeskelen. Nimi on tuossa otsikossa.

Tätä ”Pyhäaamun rauhaa” toivon koko maailmaan! Kaikille jotka ehtivät kiireeltään ja aivan kaikille. Tätäkin laulua lauletaan vähän eri sanoin, sen takia laitan vaan pari säkeistöä, sen olennaisen kuitenkin. Tosin tämä ei ole vain varsinainen joululaulu vaan sitä lauletaan läpi vuoden ja ihana se on. Laulu on vuodelta 1900.
Tämän myötä hyvää jatkoa sinun jouluaikaasi ja senkin jälkeen kun arki koittaa.

” Pyhä aamun rauhaa Hiljaa huokaa maa. Kiire, melske tyyntyy, työmme taukoaa. Kuule juhlakellot kaukaa kuminoi. Herran temppelistä meille kutsu soi.
Herra juhlamieli sydämiimme luo, lepoa ja rauhaa sieluilemme suo. Anna meille voimaa Korkeudesta. että suloisesti voimme palvella”!

Psalmi 138 vanhan käännöksen mukaan, otsikolla: ”Ylistys Herralle, joka täyttää lupauksensa”!
Sydämellisin toivotuksin!

Useampikin aihe on ollut ajatuksissani, mutta Tapio on kahdessa viimeisimmässä blogissaan niitä omalla tavallaan jo käsitellyt, joten jatkan uudella aiheella.
Julkisuudessa on nyt kyselty mikä ihmisille on pyhää. En siihen muuten ota kantaa kuin lyhyesti, muutamin omin sanoin ensin.

Minusta on surullista etteivät ihmiset ymmärrä ettei ole mitään Pyhää eikä hyvää ilman Lähdettä. Pyhyys on kaiken hyvän alku ja ainoa Pyhä on Jumala, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luoja. Hän josta kaikki on!

Jos puhutaan hyvistä asioista joita myös ne, jotka kieltävät Jumalan, voivat tehdä tai arvostaa, niin niittenkin aikaansaaja on Hän joka Itse on Pyhä. Ihminen on Hänen varassaan, Hänen armonsa ja rakkautensa. Vain Hän, Jumala, saa aikaan ihmisessä aitoa, epäitsekästä hyvyyttä ja ymmärrystä pyhyydestä. Kaikki hyvä lähtee Elävän Veden Lähteestä ja Jeesus Kristus Vapahtajamme on Elävän Veden ainoa Lähde.

Nyt alamme viettää joulua. Millainen se itsekunkin elämässä tulee olemaan, ja nyt on, riippuu niin monesta asiasta.
Itselläni on helppoa kun saan rauhoittua jo tänään, lauantaina, ja jättää kaikki kiireet ja aikataulut vaikka aatto onkin vasta maanantaina ja itse Pyhä tiistaina. Siksi mieleeni nousi, kaikkien uusien kauniiden joululaulujen ja virsien joukosta kaksi vanhempaa, sillä toivoisin jokaiselle edes hetken rauhaa kaikesta, koko maailmasta. Aikaa lukea Sanaa ja hiljentyä joulun Suuren Sanoman ääressä, hiljaisuudessakin ja – rukouksessa.
Hyvää joulua sinulle kahden kauniin vanhan laulun ja yhden uuden sanoin, sen kaikkein koskettavimman tänä jouluna, joka laulettiin meidän kappelimme joululaulukirkossa!

Ensin vanhat:

” Jumalan rauhaa mä tahdon sulle toivottaa. Jumalan Rauhaa saat tänään ammentaa. Sielusi täyttyköön, ylitse läikkyköön se näin. Jumalan rauha saavuttaa sut tänään ystäväin.
Yhteys Luojaan, se yhdeksi myös meidät saa. Rakkauden tuojaan saat kätes kohottaa .Sielusi täyttyköön, ylitse läikkyköön se näin. Jumalan rauha saavuttaa sut tänään ystäväin.
Jumalan rauha se kaikkialla vallitkoon. Jumalan rauha se meitä hallitkoon. Sielusi täyttyköön, ylitse läikkyköön se näin. Jumalan rauha saavuttaa sut tänään ystäväin”

”Sinua siunata tahdon jos olet väsynyt työstä. Tai levottomasta yöstä. Sinua siunata tahdon!
Sinua siunata tahdon Jos joudut elämään yksin. Voit kulkea käsityksin. Sinua siunata tahdon!
Sinua siunata tahdon. Herra sun kuormasi kantaa, Ja sinulle rauhan antaa. Sinua siunata tahdon.
Sinua siunata tahdon lyhyen elämän ajan. Kun ylität kerran rajan. Sinua siunata tahdon!

Ja uusi:

”HÄN seimessä nukkuu, ei vuodetta saa, vain oljille päänsä hän saa kallistaa. Yötaivaalta tähdetkin näkevät sen: On seimessä lapsi tuo ihmeellinen!
Nyt ääntelee karja, jo heräilee hän – Hän kuuleeko laulun yön säteilevän? Jää luokseni Jeesus, niin kylmä on maa. Jää luokseni Jeesus jo aamu saa.
Jää vierelle Jeesus, kun matkaani teen, ole voimani aina ja tie huomiseen. Ja siunaa, oi Jeesus, nyt LAPSIA MAAN. Me liitymme joukkoosi riemuitsevaan!”

Siunattua, armollista ja suloista Vapahtajamme syntymä juhlaa!
Jumalan Rauhaa!,

Mieleeni on usein tullut sana jossa sanotaan:” Ja harrastakaa sen kaupungin menestystä johon minä olen teidät siirtänyt ja rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidän menestyksenne” (VT 1993) Raamattu kansalle, jota useimmin käytän sanoo saman:” Tavoitelkaa sen kaupungin parasta, johon minä olen teidät siirtänyt, ja rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen hyvinvointi koituu teidänkin parhaaksenne”. Kohdat löytyvät Jeremian kirjasta luku 29 jae 7.

Kaikkein useimmin olemme tätä sanaa käyttäneet ohjeena tyttäreni kanssa yhdessä rukoillessamme. Rukoilemme kaupunkimme, kirkkojemme, pappiemme ja tietysti myös koko maamme puolesta. Nyt kun aloin asiaa oikein sisältä lukea huomasin miten mielenkiintoinen teksti tästä avautuukaan! Usein olen kuullut sanottavan ettei mitään raamatunlausetta pitäisi kokonaisuudestaan irroittaakaan väärin käsitysten välttämiseksi. Viisas neuvo jota itse en ole läheskään aina noudattanut. Ei ole väärin rukoilla kotikaupunkinsa, maansa tai koko maailmankin puolesta, mutta tarkempikin voisi olla.

Tässä profeetta Jeremian kirjassa ainakin luvut 27 alkaen kertovat vakavaa asiaa. Jumala varoittaa vääristä profeetoista ja kertoo oman profeettansa kautta pakkosiirtolaisuudessa olevalle kansalleen mitä tuleman pitää. Tulevaisuus josta väärät profeetat puhuvat ei pidä paikkaansa ja Jeremia joutuu kantamaan totuudesta vastuun. Mutta jo luvussa 29 Jumala puhuu lohduttavasti Jeremian suulla ja jatkaa sitä seuraavissakin luvuissa. Oikoo valheprofeettojen puheita, antaen varoituksia, lupauksia ja toivoa joka on ihanaa luettavaa vieläkin.

Varmaankin kaikilla on elämässään hyvinkin raskaita vaiheita jopa epätoivoa,  ja epäilyksiä siitä kuuleeko Jumala, näkeekö hän, välittääkö siitä mitä minulle kuuluu? Tuleeko jonain päivänä apu tässä ajassakin vai odotanko vain kuolemaa helpotuksekseni? Niin, vai jäävätkö lupaukset, huokaukset, rukoukset ja kiitokset vain oman kattoni alle? Kuitenkin, vaikka aika kävisi loputtoman pitkäksi näissä kysymyksissä, lohtua tuo raamatun historia ja lupaukset jotka ainakin joskus tulevat olemaan totta. Sillä aikaa voi saada lohtua Jumalan sanasta, rukoilemisesta ja mahdollisista lähimmäisistä jotka uskovat.

Tässä Jeremian kirjassa 29:10 on otsikkona ”Herra antaa tulevaisuuden ja toivon” jakeissa 11-13 on lupaus. ” Sillä Minä tunnen ajatukseni, joita minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra. Ne ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia – minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Silloin te huudatte minua avuksenne, tulette minun luokseni ja rukoilette minua ja minä kuulen teitä. Silloin te etsitte minua ja löydätte minut, kun etsitte minua kaikesta sydämestänne.!” 

Luvussa 30 Jumala kertoo tietävänsä mitä hänen omilleen kuuluu. Jakeessa 12-13: ”Näin sanoo Herra: Parantumaton on  vammasi, kipeä on saamasi isku. Ei kukaan aja sinun asiaasi, haavaasi ei paranneta, se ei kasva umpeen.” Huokaus. Kuinka usein saattaa tältäkin tuntua, aika liian pitkältä ja Jumala kaukaiselta.  Ja kuitenkin jo aikojen alusta Jumala on ollut hyvä ja armollinen, luvannut olla sitä loppuun saakka.  Samasta luvusta 30, Jakeesta 17 alkaen Jumala lupaakin Hyvää; sanoen:” Mutta sinun haavasi minä kasvatan umpeen, minä parannan sinun vammasi, sanoo Herra, koska sinua, (Siion) kutsutaan hylätyksi, sellaiseksi jota kukaan ei kaipaa.!”

Olen usein ajatellut koskevatko VT:n lupaukset noilta lohduttavilta osiltaan myös tämän ajan ihmisiä? Mutta eikö Herra Jumala ole sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Totisesti, odottaahan meitä/meitäkin lupaus joista suurin on jo tapahtunut, Jeesus Kristus on tullut maailmaan. Ja Hän tulee vielä kerran uudelleen ja parantaa meidän parantumattomattomaksi jääneet haavammekin ikuisesti, kun katsomme Häneen ja uskomme että Hän on Messias ja meidän iankaikkisen autuutemme takaaja.

Kun käännän monia sivuja rakkaassa kirjassani tulen Ilmestyskirjaan ja kirjeeseen joka on kirjoitettu Fildelfiaan. 4 luku on otsikoitu ”Taivaallinen Jumalanpalvelus”. Alun ymmärrän ja itken, mutta sen jälkeen en enää ymärrä enkä pysty selittämään kuin osan itselleni. Mutta minulle riittää se minkä voin ymmärtää. Lopultakin Jumala Kaikkivaltias istuu Valtaistuimellaan! On kirjakäärö ja Karitsa!

On lupaus uudesta taivaasta ja maasta, uudesta Jerusalemista Pyhästä kaupungista,  mutta:” Temppeliä minä en siinä nähnyt, sillä sen temppelinä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, ja Karitsa!

Mitä tekee pieni ihminen tämän suuruuden edessä? Menee hiljaiseksi, ei käsitä tätä Pyhyyttä, tuskin hengittää.
Paljon myöhemmin uskaltaa kuiskata ”Kiitos”!