Aamuyöstä mieleeni tuotiin uni jonka olen nähnyt yli 40 vuotta sitten. Pohdin voisinko sen tänne kirjoittaa, mutta 2 asiaa tältä päivältä tuli niin kohti että otan risikin, jos vaikka  tällä olisi jokin tarkoitus? Unen kertomiseksi voin käyttää vain kovin maallisia sanoja jotka eivät kuvaa kaikkea sitä mitä unessa oli.

Ensin vielä vähän tästä päivästä! Helluntai on minulle henkilökohtaisesti  suuri päivä, juhlien Juhla. Kappelillamme rakas pappimmekin puhui väkevästi helluntain Hengessä, puhui niin ettei sanat riitä kertomaan, kiitos Jumalalle! Toivotan kaikille niillekin, jotka tätä kenties lukevat, siunattua Pyhän Hengen juhlaa!

Uni.
Olin jossain tilassa joka vaikutti ikäänkuin matkalta. Kunnes edessäni oli pieni vanha mökki johon menin sisään. Eteisessä ”porstuassa” oli hämärää mutta näin kaksi viereistä huonetta joista toinen oli melko pimeä. Sen ovella seisoi vanhahko nainen. Me vaihdoimme sanoja ajatuksin ja tulin tietämään että siinä hämärässä huoneessa makasi toinen vanha nainen joka odotti kuolemaa. Eteisessä oleva nainen sanoi: ”Kuka nyt jatkaa meidän työtämme kun me olemme iälliseksi tulleet”? Sanoin riemulla ”minä”, vaikka en tiennyt mitä piti tehdä.?

Nainen kaatoi kädestään lattialle pienen jyvistä koostuvan kasan. Hän sanoi minulle että minun pitäisi syödä ne jyvät siitä lattialta eikä yhtään jyvää saanut jäädä syömättä vaikka se olisi ollut lattian raossa. Kun olin sen tehnyt ja olin täysi (?) niin  hän sanoi:” Katso, jyvänkantaja”.

Kun tein matkaa en ollut yksin vaan tunsin että joku oli minun kanssani, mutta en nähnyt häntä enkä tiennyt kuka hän oli. Naisen sanojen jälkeen näin siihen toiseen huoneeseen. Se oli valon kirkastama ja ajattelin että siellä on iso ikkuna kun se valo oli niin valkoista ja kirkasta että se melkein häikäisi. Näin myös että huoneessa ei ollut muuta kuin suuri jyvä byramidi kasa valkoisia, puhtaita, suuria jyviä, ja minun sieluni täyttyi ilon tunteesta ja toivosta. Vaikka kourallinen jyviä oli pimeän huoneen oven edessä jossa joku teki kuolemaa ja lattialla, joka oli vanha eikä kovin ehjä, niin tuon valohuoneen jyvät loistivat noiden pienten jyvien.  Ja minä tiesin ettei se jyväbyramidi vajene vaikka siitä ottaisikin.

Kaikkea en muista mutta välttämättömimän, ja koko ajan ”joku” oli siinä kanssani? – Unet ovt unia, mutta näen tuon kaiken vieläkin sisäisillä silmilläni sellaisena kuin se oli. Ja sen pimeän ja Valoisan vastakohdan. Uni voi olla mitä vaan, mutta nyt jo vuosikymmeniä myöhemmikin voisin ajatella sitä hengellisesti. Kyllä me todellakin olemme kahden maan kansalaisia. Me joudumme tässä maailmassa tekemisiin joka päivä sekä pimeyden että Valon kanssa. Pimeys tulee lähes kaikkia kanavia myöten päivittäin eteemme ja myös sisältämmekin, tahdoimme tai emme. ?!

Useimmiten emme todellakaan tahdo, jos tiedämme olevamme Jumalan lapsia. Pimeys kuitenkin usein voittaa valkeuden koska olemme syntisiä. Se tekee surulliseksi ja vie parannuksen paikalle, mutta joskus tuntuu siltä kuin olisi aivan avuton oman syntisen luontonsa suhteen, niin kuin onkin! Vain Jumalan armo ja rakkaus siinä tulee pelastukseksi ja lohdutukseksi. Sillä Jumalan lapsi ei tahdo tehdä syntiä, ei tahdo tekemällä tehdä syntiä. Huomaa kuitenkin tekevänsä, ellei muuten, niin ajatuksin, sanoin, laiminlyönnein ja asettaen oman mukavuutensa helposti parhaimman rinnalle.

Meidän rakas pappimme puhui, ja minä itkin. Hänen sanansa olivat Hengen Hedelmää ja helmiä, kuin nuo ihmeelliset taivaalliset jyvät unessani; ”Katso jyvänkantaja”!

Maailma on pimeä ja me joudumme taisteluihin ja ehkä eväämme ovat joskus lattian raossa ja niitä on vähän, mutta on toinen todellisuus se, joka on totisesti tosi! Jumalan jyvät eivät lopu, eikä niitä kaiveta lattian raosta vaan ne annetaan Valosta! Mitä enemmän niitä nautimme, mitä enemmän niitä jaamme sen enemmin ne lisääntyvät! Taivaallinen byramidi ei vajene. Jumalan Sana ei ehdy kun sitä oikein julistetaan. Suloista on kuitenkin sekin, vaikka olisi pienetkin jyvät, ne kelpaavat  Jumalalle, nekin ovat Jumalan rakkauden jyviä!

OI, siunattu Helluntai! Eikä minulta kyyneleet ehdy. Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus murtavat pohjia myöten. Kiitos, ylistys ja Kunnia Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle! Amen.

Sana koskettaa: Apt.2

Kaikista vuodenajoista kaikkein väkevimmin juuri kevät todistaa minulle Jumalan olemassa olosta! Hänen käsittämättömästä hyvyydestään ja armostaan luomaansa ja luotujaan kohtaan! En koskaan muulloin ole niin riemuissani niin elinvoimainen, kuin juuri keväisin, kaikista rasitteistani huolimatta.

Runoilijan säkein:
Hän käärii pois lumilakanat, herättää ruohon leposijoiltaan./
Taivaan Hän pyyhkäisee sinisellä ja aukaisee veräjät pilvikaritsoille.
Hän panee laulut lintujen suihin, Hän käskee tuulen liikkua kepeästi/
ja pukea hartioilleen sateensiivet./
Että voi antaa kukkien lehtivihreän tulla/ ja aukaista salvat ilontupien ovilta!
Tule kanssani kedolle voikukkien aikaan,/ jotka äkkiä rävähtävät piilostaan kaikkialle. /
Katso: Näin paljon aurinkoja Hän antaa meille pitkän pimeän jälkeen.
Mihin varastoisimme tämän valtavan määrän Valoa?!

Ei ainoastaan tämän rakkaan pohjoisen maamme Valo, vaan kaikki se kasvun ihme joka pitkän pimeän ja kylmän jälkeen rävähtää kaikkialle aistittavaksi, Vaan että Jumala On Armollinen!

Juuri tänään saamme, kalenterin mukaan, viettää Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen, taivaaseen astumisen muistopäivää, Kiitos Jumalalle! –  Eikä tarvitse kauaa odottaa sitäkään juhlapäivää josta Raamattu kertoo,  jolloin Jeesus lupasi taivaaseen astumisensa jälkeen, silloisille opetuslapsilleen lähettää toisen puolustajan, Pyhän Hengen. Eikä ainoastaan niille, jotka saivat tuntea Hänet henkilökohtaisesti ihmisen osassaan, vaan myös kaikille jotka tulisivat hänet myöhemminkin tuntemaan ja vastaanottamaan luvatussa Hengessä.

Omalta kohdaltani saan todistaa! Vaikka lapsesta asti olen saanut kuulla Jumalasta ja häneen lapsellisesti uskoa, en olisi elämästäni selvinnyt ilman Jeesuksen  kohtaamista henkilökohtaisesti juuri Pyhän Hengen kautta. En olisi tässä, jos olisin ollenkaan, ilman tätä ihmeellistä puolustajaa, lohduttajaa ja minussa rukoilijaa Pyhää Henkeä jonka Herrani ja Vapahtajani minullekin lähetti. Usko Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen ei olisi mahdollista ilman tätä ihmettä ja armoa!

Minä luen Raamattua uskoen sen mikä kirjoitettu on ja saan kokea Sanan todeksi! Toinen korinttilaiskirje 13 luku on juuri nyt minulle tärkeä, niin kuin kaikki muukin minkä voin Jumalan Sanasta lukea. Erityisesti luvusta 13 jakeet 3-5:  ” Koska te etsitte todistetta siitä, että minussa (Paavalissa) puhuu Kristus, joka ei ole heikko teitä kohtaan, vaan on teissä voimallinen. Sillä vaikka hänet ristiinnaulittiin, kun hän oli heikko, etlää hän kuitenkin Jumalan Voimasta: Olemmehan mekin hänessä heikot, mutta me elämme Hänen kanssaan Jumalan Voimasta teitä kohtaan. Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa, tutkikaa itseänne!  Vai ettekö tunne, että Jeesus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.”

On totta että me tulemme monin tavoin, sekä elämässämme, että uskossamme koetelluksi emmekä kestä ellemme tunne että Kristus Pyhän Hengen kautta on meissä ja auttaa kaikissa heikkouksissamme ja vaikeuksissamme. Kuitenkin, vaikka emme pääsekään ilman koetuksia olkoot millaisia hyvänsä, meillä Pyhässä Hengessä uskon kautta, on Toivo paremmasta ja myös Voittovoima jonka turvissa voimme kestää.

Joitakin aikoja sitten aamulla herätessäni, mielessäni olivat sanat: Rukous meissä on Pyhän Hengen hengitystä. Se kantaa vaikeinakin aikoina sillä Jeesus on lähellä ja yhteydessä minuun Pyhässä Hengessä, joka rukoilee puolestani joka hetki, puolustaen, lohduttaen, antaen voimaa ja viisautta ja kykyä kestää sitä mikä on läpi elettävä.

Näissä viime aikaisissa olosuhteissani sain myös runsasta siunausta Tapion ”Siipirikko” blogista. Teksti todisti sanojen olevan Pyhästä Hengestä ja siten Jumalan, Isän sydämeltä lähtenyt. Lukiessani oli, kuin olisin kuunnellut viestiä Taivaalliselta Valtaistuimelta, kuinka se mursikaan, kuinka sitä tarvitsinkaan. Kuinka suunnattoman ilon ja lohdutuksen se toikaan.! Kuinka ihana onkaan Jumalan omien yhteys, korvaamaton lohdutuksen ja rohkaisun tuoja. Kiitos, kaikille, mutta ennen kaikkea Tapiolle tästä yhteydestä, kiitos siitä että jaksat tätä blogia  ylläpitää. Kaikki tämäkin todistaa:

Jumala On. Hän elää!

Koska kaikki ympärilläni oleva luontokin niin väkevästi todistaa ikuisesta, niin vielä yksi Jumalan hyvyyttä ja armoa kuvaava runo jotka ovat Anni Korpelan Kootuista runoista.

Tänä aamuna säteilevänä:

Tänä aamuna säteilevänä sydän autuas ihmettelee, miten jokainen ruohonkorsi niin säihkyy ja kimaltelee./ Ja pieninkin kukanterä on aamuun nostanut pään/ ja sen lehdissä kasteisissa kuin Jumalan hymyn nään!
Tänä aamuna säteilevänä sydän pyytäen kumartuu: Suo Jumala, minunkin loistaa/ kuin ruoho, kukka ja puu ja julistaa suuruuttasi/ ja säteillä rakkauttas:
Minä tahtoisin lakkaamatta olla armosta autuas!

Koska Isä Jumala luo, rakastaa ja lähettää. Poika Jeesus, lunastaa, sovittaa ja pelastaa ja Pyhä Henki, opettaa, pyhittää ja varjelee oikeassa uskossa  ja Jumalan Sana antaa turvan harhaoppeja vastaan, olemme turvassa ja saamme olla armossa autuaita. Näin uskon, Isän ja Pojan ja Pyhä Hengen nimeen Aamen.
Siunattua juhlapäivää!

Tänä aamuna minulla oli suunnattoman ikävä Jumalaa! Kaipasin Häntä ja Sanaansa. Tunsin olevani kuin haudan partaalla, en ainoastaan fyysisesti, vaan myös hengellisesti. Ajattelin että kuolen ellei Jumala puhu minulle, Hänen on kohdattava minut! Minun täytyy saada kohdata Elävä Jeesus!

Tiesin ettei minusta itsestäni lähde mitään ja siksi etsin! Sieltä ja täältä ja olin kuin erämaan uuvuttama. Yhtään keidasta en enää tuntenut jaksavani hakea mutta En luovuttanut vaan vielä kerran, yhden kerran. Menin tutulle paikalle SROn sivulle ja hain, edes, päivän sanan.

Psalmi 52: 10-11. ” Mutta minä olen kuin viheriöivä oliivipuu Jumalan pyhäkössä. Alati minä luotan Jumalan armoon. Herra, minä kiitän sinua ikuisesti siitä mitä olet tehnyt. Minä luotan Sinun nimeesi, sillä Sinä olet hyvä omiasi kohtaan.!”

Lyhyessä opetuksessa sanotaan että on Jumalan ylistämistä, kun kaikista kokemisistamme vastoinkäymisistä huolimatta uskomme Jumalan yksinkertaisen lupauksen:” Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” (2.kor.12:9) Teksti jatkaa, ettei kaikkeen elämämme kipuun ja kärsimykseen tulla saamaan vastausta tässä elämässä ja siihen meidän on suostuttava. On olemassa niin monia käsittämättömiä elämänkohtaloita joihin olisi suorastaan synti vastata Jumalan puolesta! Ja, vaikka emme ihmisen osassamme voi tavoittaa Jumalan ajatuksia ja suunnitelmia, lohdutuksen tuo Raamatun vakuutus että kaikella kokemallamme on ihmistä suurempi selityksensä, joka on kerran avautuva niin että saamme vastauksen jokaiseen kysymykseemme.!

Tämä jo avasi hiukan sieluni umpisolmua. Sitten tuli tytär terveisineen sovittuun sunnuntai tapaamiseemme. Olemme usein, toisistamme tietämättä, samoissa tilanteissa, niin nytkin. Kumpikin kaipasi, ja oli kaivannut,  saada kohdata ensirakkautensa Herran. Saada kokea ja tuntea Hänet ylösnousemusvoimassaan!

Ja niin tapahtui! ”Halleluja, kiitos Herran Suuren Voitonruhtinaan”! –  Niin yksinkertaiselta kuin se kuulostaakin, se ei ole itsestään selvyys. Pitää olla tarpeeksi suuri tarve, pidempi kuivuus ja aina vaan huonompi olo? On Saatava Kohdata Herra! – Alamme lukea Raamattua, kuuntelemme väkevää  hengellistä musiikkia ja sitten rukoilemme – Ja Jumala Vastaa!

Hyvää lääkettä tulee jo psalmeista ensin.” Meidän Jumalamme on taivaassa. Kaiken, mitä hän tahtoo, Hän myös tekee – Herra siunaa niitä, jotka Häntä palvelevat, niin pieniä kuin suuria”!  Ps.115 – 113 – 116 jne. Ja me rakastamme Herraa!!! Rukoillessamme Hän täyttää meidät kaikella ihmeellisellä hyvyydellään, rakkaudellaan, Armollaan, Uskolla ja Toivolla! Me uskallamme odottaa ihmettä, rukoilemme seurakuntamme puolesta, ja kaikesta, mistä Pyhä Henki meitä muistuttaa ja mistä Hänkin kanssamme rukoilee! Ja me saamme ylistää sillä Herra on avuttomien auttaja!

Minulla ei ole ollut sanoja puhuttavaksi, ei kirjoitettavaksi, kun ei ole ollut itsellenikään! Mutta aamulla herätessäni mielessäni oli ajatus ettei tule antaa sydämensä paatua! Ei tule antaa vihollisen vähätellä Jumalan tekoja, eikä Hänen tekoaan meissä! Eikä epäillä sitä kaikkein suurinta tekoa, jonka Hän teki Pojassaan koko maailman puolesta, ettei yksikään… Ja mitä Poika tekee koko tämänpuolisen elämämme ajan!

Nämä ajatukset johtivat heprealaiskirjeen lukemiseen, sitä ei voi itkemättä lukea, Se antaa kaiken, alkuluvuista lähtien. Korottaa ja kirkastaa totuuden ja totuus on Jeesus Kristus meidän edestämme ja puolestamme! Hän Joka Elää!

Herra Jumala totisesti pitää meistä huolen elämämme loppuun asti, tuntui miltä tuntui. Suuri Hän On. Käsittämätön armossa ja totuudessa!
Minäkin voin olla Hänessä kuin ”viheriöivä oliivipuu” vaikka minusta ei tuntuisi siltä, niin kuin ei tunnukaan, mutta se on Jumalan Sanaa uskottavaksi. Meidän Herramme On Uskollinen ikuisesti. Ikuisuudesta ikuisuuteen.

Joten:” Minä rakastan Herraa, sillä Hän Kuulee anomiseni äänen ja on kallistanut korvansa puoleeni. Siksi minä huudan Häntä avuksi kaikkina päivinäni – Minä Uskon siksi minä puhun, minä joka olin kovin ahdistettu – millä minä korvaan Herralle kaikki hänen hyvät tekonsa minua kohtaan? Minä kohotan pelastuksen maljan ja huudan avukseni Herran nimeä”! (R:ttu kansalle Ps. 116)

Totisesti Jumala puhuu tavalla ja toisella!
virsi 339 ”Halleluja kiitos Herran Suuren Voiton ruhtinaan!”

En ajatellut tänään kirjoittaa mutta eilisen ihanan illan jälkeen jonka vietimme kappelillamme kuunnellen efesolaiskirjeen opetusta, sain herätä valoisaan aamuun! Ihania nämä aurinkoiset päivät joita nyt on jokunen jo ollutkin. Mitään kovin selkeää tekstiä ei mielessäni ole, vain ajatuksia joita olen mietiskellyt näinäkin päivinä. Kaiken lisäksi keskiviikkoisin on ”vapaa päivä” voin siis tehdä mitä haluan, eli kirjoittaa, se on luxusta ;). Siksikin kun oma Pappimme taas kertaalleen rohkaisi meitä sanoen jokaisella olevan oman armolahjansa ja tehtävänsä seurakunnassa, ja että sen tarkoitus on palvella seurakuntaa. Ja niinhän se Raamatussakin on.

No, minulla ei enää ole muuta kuin tämä taivaallinen blogi – ja rukous. Olen kuitenkin aina kirjoittanut ja rakastanut kirjoittamista, silloinkin kun vielä muuhunkin pystyin. Minä uskon että Jumala on tämän nähnyt ja rakkaudessaan antanut tätä tehdä!

Elämme nyt pääsiäisviikkoa joka herättää monia ajatuksia ja tunteita. Onhan vastakkain elämä ja kuolema. On pimeys ja valkeus. Raamattukin on vastakohtien kirja. Jumalallinen ja inhimillinen yhtä aikaa. Realistinen ja käsittämätön.

Tänä aamuna ajattelin sitä suunnatonta joukkoa joka kerran tulee Jumalan Valtaistuimen eteen ja on kuin suurten vetten pauhu! Kuinka siitä selvitään ja kuinka kauan kestää ennen kuin jokaisen asia on käsitelty? Sitten tajusin että siellä missä ollaan Jumalan Valtaistuimen edessä, ei ole enää aikaa, siellä kaikki on erilaista, sitä käsittämätöntä. Kuolema on meillä täällä läsnä, mutta sieltä siirrytäänkin ikuiseen elämään. Täysin käsittämätön on se tila, niin kuin on ihmisymmärrykselle Jeesuksen ylösnousemuskin, sitä ei käsitä, mutta se onkin uskon asia!

Kirjoitin aiemmin kiusauksista. Ikääntyvälle, minulle, kiusaus on siinä että nuoruuden synnit muistuvat mieleen. Ei auta vaikka 44 vuotta on halunnut elää ilman tekosyntejä Jumalan armosta ja siitä rakkaudesta joka itseni ja Jeesukseni välillä on ja Pyhän Hengen auttamana.

Se mitä Jeesuksen tehtäväksi oli tuleva tässä maailmassa ihmisten hyväksi ja joka toteutui noin 2000 vuotta sitten hänen maanpäällisen aikansa lopussa, on niin vaikea ymmärtää että heikkoina hetkinä usko tulee koetelluksi! Pääsenkö minä sinne jossa Hyvyys, Rakkaus ja Anteeksianto asuu?  Jonne Jeesus on mennyt, Jumalan Sanan mukaan, valmistamaan myös minulle sijaa!?

Tähän ikään jo tietää jonkin verran siitä mitä ihmisenä oleminen on ja että usko tulee koetelluksi. Onneksi ei tarvitse olla yksin, ei silloinkaan kun on yksin.

Tässä on se kyynelten paikka! Hyvän ja armollisen Jumalan teko ja kaiken kattava rakkaus ja armo, se käsittämätön. Tässä se pimeyden ja Valon Kirkkauden raja. Tässä JEESUS! Ihmisen murtuminen Jumalan ihmeellisen hvyyden koskettamana. Niin paljon olisi sanottavaa johon eivät sanat riitä. Niin paljon kiitosta ja tarvetta ylistykseen että sydän pakahtuu, eikä tiedä kuinka tarpeeksi voisi nöyrtyä. Liian suurta, liian käsittämätöntä ja kuitenkin on uskottava, Se OnTotta!

Ainakin sata kaunista laulua olisi tarjottavana joita Pyhä Henki on henkeyttänyt ja ihmiset yrittäneet sanoihin ja säveliin purkaa. Mutta jos sallit ehkä ainakin yksi pieni runo Hilja Aaltoselta!

” Kivien alla, varrella tieni, kasvoi kukka sitä tuntenut en.
Varsi on matala, kukkanen pieni, mutta sen ihanuus täydellinen.
Etäälle ei sen kauneus loista, läheltä katson, ei kaltaistaan toista.

Katselen ihmettä varrella tieni, ihminen paadella kärsimysten.
Varsi on hento ja kukkanen pieni, kätkössä heinän ja sammalten.
Puuttuu terveys, läheisten suku, matkavaatteena kärsimyspuku.

Keskellä karun kasvumättään, katselen kauneutta kukkasen.
Nöyränä siinä, tietämättään, johtaa henkeni taivaalliseen.
Kärsimysteni maassako vasta, opin uutta ja arvokasta.”

Ja vielä lopuksi kuitenkin, siitä uskostakin  ja toivosta jonka pääsiäis sanoma meille tuo, Paavo Virtasen hengellisen laulun sanoin:

” Kirkas aamu pian koittaa jälkeen aikojen yön. Päivä varjot jo voittaa kautta Golgatan työn. Huomenkellojen soiton kaiku sielussa soi. Meille kertoen Voiton Jeesus matkaamme toi! Taivaskotihin johtaa kaita elämän tie. Herra lastansa kohtaa kantain perille vie. Täältä katseeni nostaa ylös vuorille saan. Sieltä sieluuni hohtaa Valo taivahan maan. Oi, nyt taivaisen saaton nään mä riemullisen. Jeesus nimessä voiton saivat voimallisen. Heidän kanssansa astun maahan kirkkauden. Silloin perille saavun joukkoon voittajien.”

Vaikka vielä on edessä kiirastorstai ja pitkä perjantai.
Hän Elää, Jeesus! Ikuisesti aamen.
Siunattua Pääsiäistä!

Jonkin aikaa jo on soinut mielessäni eräs laulu johon sanat on runoillut Hilja Aaltonen. Kerrotaan että viisi päivää ennen taivaan kotiin siirtymistään hän oli antanut luvan tämän laulun julkaisemiseen? Minun taustani omaaville tämä on tuttu mutta kaikille ei, löytyy kyllä laulettunakin jos tahoo sen etsiä, minä laitan tähän nämä haikean kauniit sanat.

”Saanko kerran lunta valkeemmaksi, saanko kirkkaudestas kirkkauden? Pääseekö, Oi Jeesus vapahaksi, luonas taakoitettu syntinen?
Tätä tänään kysyn korpitiellä, missä harppu hauras valittaa? Ehkä aamulla jo luonas siellä, katsella saan iät karitsaa.?
Yössä korven harppuani soitan, jäinen tuuli särkee sävelen. Uskon kautta kiusaukset voitan, kotirannan rauhaan tähyilen.
Saanhan kerran lunta valkeemmaksi, saanhan kirkkaudestas kirkkauden? Pääsenhän oi, kerran vapahaksi, luonas taakoitettu syntinen.”

On ollut kuin raskas kivi sydämeni päällä aika pitkään, joka on vienyt loputkin voimat. On siihen ollut syynsä, mutta ainahan niitä löytyy.
Meillä on tyttäreni kanssa ollut molemmilla omat kuormamme kannettavina. Emme ole pariin viikkoon (muka) jaksaneet yhdessä rukoilla. Itseksemme kyllä, mutta se ei ole korvannut yhteistä rukoustamme, eikä kumpikaan meistä ole voinut hengellisesti hyvin. On todettava ettei täällä maan päällä mikään korvaa  yhteistä rukousta. Kuten ei seurakuntayhteyttäkään,  Jumala on niin suunnitellut.

Jumalalle kiitos tänään tahti muuttui. Mikään ei ole kuitenkaan paremmin ulkoisesti/ maallisesti kuin menneinä viikkoina, vaan etenkin mitä tyttäreeni tulee hänellä paine on entistäkin kovempi. Olimme kuitenkin rakkaalla kappelillamme tänään, Sana ja Henki ruokki ja mieltä ilahdutti myös rippikoululaisten runsas joukko, tuli kiitollinen olo siitä että on vielä nuoria jotka käyvät rippikoulun.

Tultiin sitten kotiini ja kun muut välttämättömät rutiinit oli suoritettu aloimme rukoilla. Valtava oli jälleen Hyvän Jumalan läsnäolo, taivasta maan päällä. Rukousaiheita riitti. Huolien purkamista, kyyneleitä, kiitosta, ylistystä ja lopulta varmuutta siitä että Jumala itse on läsnä nyt ja kaikissa niissä vaikeuksissa jotka jo huomenna odottavat. Tyttäreni rukoillessa omien taisteluittensa puolesta varmuuteni Jumalan asioihin puuttumisesta ja asioitten järjestymisestä vahvistumistaan vahvistui. Rukous auttaa näkemään näkymättömät! Uskomaan ettemme ole omassa varassamme, etteivät rukoiltavat asiat alkujaan edes ole meistä lähtöisin vaan Jumalasta! Pyhä Henkikin niissä rukoilee sanomattomin huokauksin, ja me uskomme vaikka emme näe.

Kaikkein ihmeellisintä on kuinka paljon Herra tahtoo että me rukoilisimme!? On ihmeellistä, mutta Hän todellakin tahtoo! Suuri Jumala, joka kuitenkin on kaikki näkevä, kaiken hallitseva ja kaikessa johdattava. Hän tahtoo kohdata meidät! Rukous on meitä pieniä varten! Se liikuttaa valtavasti. Kuinka Hyvä Jumalamme onkaan, kuinka ihmeellistä on saada kuulua Hänen omiinsa! Sitä ei voi sanoin kuvata, vain kiittää.

Ja kuitenkin ihmisen päivät seuraavat toisiaan ja samoin ”kuviot”!  On Ihmisenä olemisen taakka.
Kun olimme rukoilleet pohdimme omia kipujamme ja murheitamme Paavalin vastaaviin ja totesimme että pieniä ovat. Olimme kuitenkin kiitollisia että meillä on ollut Paavali, että meillä on Kirja joka kertoo menneistä niin realistisesti ettei epäilystä totuudesta jää. Kunka monta kertaa Raamatun henkilöt ovatkaan tulleet lohduksi ja avuksi omalla elämällään ja Voimaksi omissa taisteluissamme ja olosuhteissa joissa ei välttämättä muutosta tapahdu.

Tyttäreni tilanteeseen hain muutaman raamatunkohdan esim. filippiläsiskirjeestä luvuista 2 ja 3, ja1 Timoteus 6. jakeesta 11 alkaen: ”  Mutta sinä Jumalan ihminen… pyri nuhteettomaan elämään, hurskauteen ja uskoon, pyri rakkauteen, kestävyyteen ja lempeyteen. Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä, johon sinut on kutsuttu ja jonka olet tunnustanut päämääräksesi, kun monien todistajien läsnä ollessa lausuit hyvän tunnustuksen… hoida sinulle määrättyä tehtävää tahrattomasti ja moitteettomasti siihen saakka, kun Herramme Jeesus Kristus ilmestyy. Sen antaa aikanaan tapahtua ylistettävä ja yksin hallitseva Jumala, kuninkaiden Kuningas ja herrojen Herra. Hän yksin on kuolematon”.  Ja näin on tyttären tahtokin, kiitos Jumalalle.

Äitinä sanoin hänelle ettei tarvitse ottaa sellaista kuormaa vastuulleen joka toiselle kuuluu. Vaikka se, tai ne toiset eivät vastuutaan kantaisikaan. Kukaan ei jaksa määräänsä enempää, varsinkaan työpaikallaan jossa tehtävät ovat kuitenkin jokaiselle, omansa, jaetut.  Joka tapauksessa olimme suuresti lohdutetut ja kiitolliset että Jumala on ollut meille Niin Sanomattoman Hyvä ja kaikin tavoin pitänyt meistä huolta ja auttanut! Kun kerran saamme Hänet kohdata kasvoista kasvoihin kiitos ja ylistys ei lopu!!! Jumalalle kiitos!

” Jeesuksesta laulan, Jeesuksesta vaan, jolta syyni suuret anteeks sain ja saan. Jolta syyni suuret anteeks sain ja saan! Hän mun syyni suuret poisti verellään, otti synnin orjan Armoon Elämään. Otti synnin orjan Armoon Elämään. Katkoi verkot valheen, kahleet kuoleman. Vangin vapautti laps oon Jumalan, vangin vapautti, laps oon Jumalan. Lapsi oma Herran, Taivaan Kuninkaan, kruunun perin kerran Valtakunnan saan. Kruunun perin kerran, Valtakunnan saan.   Pääsen asukkaaksi kultakaupunkiin, viedään vierahaksi häihin iäisiin, viedään vierahaksi häihin iäisiin!”

Kiitos Jeesus!

Paljon on sellaisia ajatuksia tälläkin viikolla ollut joita olen mielinyt kirjoittaa. Aina ei voi kuitenkaan tietää,  eikä osata päättää aihetta. Siksi on karsittava ja kuunneltava puhuisiko Herra – vai vain minä itse!? Vakava paikka. Siksipä tähän alkuun vielä yksi Maaria Leinosen runo:

” En voi tehdä/ mitään pakolla/ en ottaa/ ellei anneta
Sanojakaan.
Vain odottaa voin./
Ääneti
Korvin/ joita kuiskaus/ ja huokauskin
satuttavat.

Jotkut yöni ovat vaikeita. Joudun ottamaan iltaisin kipulääkkeitä saadakseni edes muutaman tunnin yössä nukuttua, välillä heräämättä, ja silti unet jäävät vähiin. Lääkkeet vaikuttavat uniini. Näen painajaisia jotka ahdistavat. Joskus jäävät kiusaamaan heräämisen jälkeenkin, jopa niin että toivoisi voivansa saada niistä ”synninpäästön”. Että joku kuuntelisi, siunaisi ja vapauttaisi, että poistuisivat nuo menneistä kokemuksista nousevat painajaiset.

Tänä aamuna olo oli tukala ja laitoin radio Dein soimaan, sieltä kun tulee lauantai aamuisin sitä tauotonta hengellistä musiikkia. Vähän myöhemmin Jumalan sanaakin. Yleensä ne rauhoittavat, saa ikäänkuin tuntea kuinka apu tulee ylhäältä, Valkeuksien Isältä. Aina se ei kuitenkaan ole yhtä helppoa. Siunattu on kuitenkin Jumalan sana, onneksi on ollut vuosikymmeniä aikaa Raamattua lukea ja jotain on jäänyt muistiinkin.

Se mikä tänä aamuna muistui oli tämä:” Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä!”.
Häntä, Jeesusta, siis sallittiin kiusata vaikka Hän oli Jumalan Poika ja vailla syntiä! Kuinka valtavaa ja murtavaa! Ja teksti jatkuu:” Käykäämme sen tähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme Armon, avuksemme oikeaan aikaan!”  – Löytyy hebrealaiskirjeestä 4 luku jakeet 15 ja 16.  Koko kirje ja tämäkin luku, on aarre aarteiden joukossa! Alaviitteistä löytyy lisää aiheesta.

Menneellä viikolla minua on kovasti puhutellut myös se Kirja josta puhutaan mm. Johanneksen ilmestyksessäkin, useaan eri otteeseen (ilm. 5:1 10:2 20:11-15  2:10, 18.19) Jos joku näitä lukee voi kokea tekstit rankaksi ja onhan ne, mutta kuitenkin Jumalan ilmoitusta, niin kuin kaikki muukin Raamatussa alusta loppuun.

Ajatellessani kuitenkin kaikkia niitä joilla on lähes kestämätöntä murhetta, hätää ja orpoutta, voi tuonkin avattavan kirjan kokea lohdullisenakin. Omista lähtökohdistani käsin sen sanoman kuvittelin lapsellisesti niin, kuin se minua, eniten auttaisi. Kuvittelin että meillä kaikilla, jotka uskomme,  saattaisi olla ikioma väkevä enkeli, jonka tehtävä olisi kirjata kaikki elämässämme kipeää tuottavat asiat ja ajat siihen kirjaan  kuin päiväkirjana, joka itse kunkin kohdalla avataan. Ja tyhjäksi tehdään.

Kuinka se lohduttikaan minun lapsen mieltäni, joka koki niin paljon sellaista jota ei olisi saanut kokea. Eikä jättänyt pois sitäkään osaa aikuisuudesta, joka nyt kiusaa unina. Sillä ei syyttäjä syytä ainoastaan omista synneistä, vaan niistäkin missä on ollut uhrina!

Kuinka niin? No, sillä tavalla kun on sellaistakin hirveää tuskaa jota ei ole koskaan voinut ja uskaltanut kenellekään puhua. Vain Jumala tietää ja sen takia siinä kirjassa on sekin, jota kautta tulee vihdoinkin ymmärretyksi ja vapautetuksi aivan kaikesta. Kaikista niistä painolasteista joita on pitänyt, uskostaan huolimatta, kantaa yksin. Kun Kirja avataan se ei syytäkään vaan Vapauttaa täydellisesti, kaiken peittävän rakkauden, armon ja ymmärryksen nimissä ja avulla. Vihdoinkin saa olla täysin tyhjennetysti Vapaa! Ei enää koskaan ole mitään salattua, on vain ilo, lepo, rauha ja – Syli, jota ei koskaan ollut.

Hilja Aaltonen tuo Jumalan sanansaattaja, on kirjoittanut kauniit säkeet jotka ovat sävelletyt lauluksi: ”Meren tiedän kirkkahan”. Muistankohan sanat?

”Meren tiedän kirkkahan, meren tiedän valtavan. En mä tiedä äärtä sen, meren suuren taivaisen. Armon meri se on, armon meri se on, Veri Jeesuksen on.
Meren tiedän kultaisen, meren tiedän rakkauden. Vaikka rantoja en nää, missä laine levähtää. Armon meri se on, armon meri se on, Veri Jeesuksen on.
Meren tiedän aallot sen, kantaa heikon ihmisen, meren tiedän voimakkaan, kotiin päin vie laineillaan. Armon meri se on, armon meri se on, Veri Jeeuksen on
Kotirannan tuolla nään, kauniin kirkkaan määränpään. sinne armon aallot vie, sinne valkenee vain tie. Armon meri se on, armon meri se on, Veri jeesuksen on”

Aika moni on tuota laulanut ja löytyy youtubestakin.
Olemme hiljalleen menossa pääsiäistä kohti. Kiitos Jumalalle ristin uhrista, ristin voitosta, armosta ja vapaudesta joka täydellisenä odottaa meitä Jeesuksen ansiosta ja tähden –  nyt ja silloinkin kun viimeinen kirja avataan!
Ylistetty olkoon meidän Jumalamme, kaikkivaltias ja armollinen Isä, Poika ja Pyhä Henki! Hänessä on jokaisena elämämme aamuna armo uusi.

Kun Maria, Jeesuksen tuleva äiti, kuuli Jumalan valinnasta hän joutui ihmetyksen valtaan kuinka hän voisi tulla raskaaksi kun ei mitään miehestä tiennyt? Pelkoa ja iloa yhtáikaa. Tiedämme tästä kaiken, mutta vieläkö on uskoa!?

Kuuntelin kahden arkkipiispa ehdokkaan haastattelua jossa molemmilta kysyttiin uskovat he neitseestä syntymiseen? Toinen heistä vastasi selkeän kirkkaasti hetkeäkään empimättä: ”MINÄ USKON!” Kun toinen vastasi ettei asiasta voi olla varma. Ja jos minulta kysytään uskon että tämä vastaus ”minä uskon” oli yksi ratkaiseva seikka Espoon piispan Tapio Luoman arkkipiispaksi valitsemiseen. Espoolle menetys, mutta koko Suomen kristikansalle siunaukseksi.

Olin onnellinen ja kiitollinen siitä että, vastoin kuin yleinen media antaa ymmärtää, Uskoa Raamatun Jumalaan vielä löytyy  kansassamme, muutoin tulos ei olisi ollut tällainen. Suomessa rukoillaan ja uskotaan! Ihmetystä herätti yleensäkin se kuinka on mahdollista olla uskomatta neitseellisen syntymään kun joka ikinen sunnuntai kirkoissa lausutaan uskon tunnustus!? Onko se pelkkää ulkolukua joillekin?!

Vielä mietin kaikkia niitä jotka ovat joutuneet ratkaisun paikalle oman uskonsa suhteen vuosituhanten vieriessä. Ja vähän lähempääkin. Viisisataakin vuotta riittää eräälle Martti nimiselle munkille:” Tässä seison enkä muuta voi”. Eikö se niin ollut. Koko Raamattu kertoo näistä ratkaisun paikoista. Jumala on kutsunut, Jumala on herättänyt, Jumala on valtuuttanut ja antanut voiman ja viisauden matkaan lähetetyille ja kaikille jotka ovat lähteneet Häntä seuraamaan. Kaikille!

Ja Jeesus! JEESUS! Sanat eivät nyt riitä kertomaan kuinka ihmeellinen Hän on!
Joka tapuksessa ajattelin hakea tälle tekstilleni rohkaisua Raamatusta ja uskon että se löytyi Jesajan 65 luvusta, jonka itse luin vanhan käännöksen mukaisesti, en katsonut kuinka se uudessa menee.
Mutta yksi asia vielä ennen kuin laitan tähän loppuun muutaman Maaria Leinosen runon jotka itseäni kovasti koskettavat.

Laakson Tapio kirjoitti edellisessä blogissaan tosiasioita elämästään joihon voin omista kokemuksistanikin lähtien yhtyä:” Jumala on ollut mukana jopa ne vuodet kun itse olin heikoilla ja eksyksissä”!!! Näin on ollut minullakin, jälkeenpäin olen  tämän täysin ymmärtänyt. Hän, Jumala, on kaikessa kaikkina aikoina ollut kanssani, antanut tehdä omat ratkaisuni mutta kuitenkin pitänyt huolta ja varjellut kaikkein pahimmilta. Hän on Voimallinen toteuttamaan kaiken,  minkä on suunnitellut ja tekee sen minkä on päättänyt, se on lohdullista. Hän On Isä! Hän siunatkkoon, varjelkoon ja rohkaiskoon kaikkia meitä jatkossakin ja ennenkaikkea tulevaa arkkipiispaammekin, hänen läheisiään ja työtään kansamme hyväksi!

Rohkaisuksi Maaria Leinosen 3 runoa kirjasta ”Matka on laulu”:

1. Olla erilainen./ Toinen. /Kuulua Muihin./ Kuin kataja hongikossa/ leppäpensas koivujen/ keskellä!
   Kuin sivullisena/ vierottuna. /
   Mutta kun aika on:/ lähteä omaa tietään/ taakseen katsomatta/ pystypäin/ mielessä rauha.

2.  Kun ovat menneet/ laupiaat samarialaiset/ simonkyreneläiset/ viimeisetkin/ joita odotit – älä luovuta/ älä toivoa menetä/
vaikka vain ohikulkijoita/ hylkääjiä.
Vielä on yksi,/ hiljainen ja nöyrä. /Ei kulje ohi/ tienoheen unohdetun jolla ei ketään. / EI vain kuormaasi ristiäsi sairauttasi sinut itsesi kaikkinesi/kantaa perille.
Eikä syytä./ Ei käske. /Ei kysy. /Ehjäksi rakastaa.

3. Vain tuulen hyminä:
Sinä luulit että myrskyssä Elia/ kaikkivaltias on Jahve/ vain rajuilma kyllin voimakas/ sanansaattajakseen./ Mutta myrsky vaimeni. / Ja vaikeni Jumala.
Sinä luulit että maanjäristys/ joka murskaa vanhan/ uuden tieltä:/ Jumala, uutta luova/ elämää synnyttävä. Vaan järistys laantui. / Ja Jahve vaikeni.
Sinä luulit että tulessa Elia:/ Jumala, kuluttava tuli/ joka polttaa jumalattomat/ kuin oljenkorret./ Myös Moosekselle Jahve puhui/
palavassa pensaassa.
/Mutta tuli sammui/ ja uskosi Elia lepatti/ kuin hiipuva liekki./ Vaan sitten/ hiljainen tuulen hyminä/lempeä kevättuulen vire/
joka hellästi nostaa/
kedonkukkien päät/ silittää rakkaudella/ryppyiset hiirenkorvalehdet/ kevätaurinkkoon. Ryömit ulos/ luolan pimeydestä Elia/
epätoivon yöstä./ Ja ääni puhui:/
Nouse Elia Tisbeläinen. /Nouse. Mene.

Jesaja 65 matkaevääksi: Minä Uskon. Minä rakastan Jumalaani, kaiken näkyvän ja näkymättömän armollista Luojaa! Kiitos Elämästä!

Meillä täällä Suomessa on moni asia paremmin kuin aina ymmärrämmekään, ei kuitenkaan kaikki. Viimeaikaisten, kirkkoakin ravisuttavien uutisten ja maallisten lakien muutosten vuoksi ts. niistä johtuen, tämän blogin aihe on mietityttänyt jo jonkin aikaa. Tiedän että aihe on tulenarka, mutta eikö tuon edellä mainitun vuoksikin aiheen pitäisi johdattaa meitä ennen kaikkea valvomaan omaa hengellistä tilaamme? – Siis riskillä jälleen.

Kuten olen aiemminkin kirjoittanut minua on koskettanut vanhan testamentin profeettojen kohtalot, niin erilaisia kuin he ihmisinä olivatkin. Myös ne kolme Pyhää miestä tulisessa pätsissä jne. Uuden testamentin puolelta evankeliumit, kaikki neljä, kertovat samaa tarinaa keskenään vaikakin vähän eri tavoin.

Luukkaan evankeliumin 19 luvussa on koskettavia hetkiä Jeesuksesta ja hänen kohtaamisistaan ihmisten kanssa. Luvun alussa kerrotaan  Sakkeuksesta joka tahtoi lähes intohimoisesti päästä näkemään Jeesuksen ja kerrotaan että hän  juoksi ja kiipesi puuhun!  Sen tien varteen josta Jeesus oli kulkemassa. Molemmat olivat valmiit kohtaamaan toisensa. Sakkeus tuntemaan ”näkemään” Jeesuksen ja Jeesus ”näkemään” Sakkeuksen! Kuinka kauniin yksinkertaisesti Jeesus Sakkeuksesta heitä arvosteleville sanookaan:” Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan!” Sen jälkeen tulee evankeliumeissa kerrottu tapaus jossa Jeesus menee temppeliin (Pyhäkköön) ja ajaa ulos kaikki ostajat ja myyjät, kaataa kumoon rahanvaihtajien pöydät, kyyhkysten myyjien istumet jne. julistaen: ” On kirjoitettu, Minun huoneeni pitää kutsuttaman rukoushuoneeksi, mutta TE teette siitä ryövärien luolan!”

Etsikkoaika käsitteenä ei usein Raamatussa esiinny, mutta juuri tämän 19 luvun jakeissa 41-44 se tulee esiin:” Kun Jeesus tuli lähemmäksi (Jerusalemia) ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden ja sanoi: Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty! Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset rakentavat ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimpuusi joka puolelta. He murskaavat maan tasalle sinut ja sinun asukkaasi. Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska  et tajunnut etsikkoaikaasi.”! Ja tämän jälkeen hän, Jeesus, tyhjensi temppelin ja opetti siellä  joka päivä, suututtaen ylipapit, lain opettajajat ja muut kansan johtomiehet.

Viikko sitten sunnuntaina kappelillamme saarnasi suomalaistunut Virolainen pappi. Eniten mieleeni jäi kuinka kauniisti hän puhui meistä suomalaisista Ja Suomesta, mitä Suomi oli heille Virossa menneinä aikoina merkinnyt. Sitten jossain kohtaa saarnaansa hän kuitenkin sanoi, vähän hymyillen:” Parannuksen teosta ei passaa puhua”! Niin! Ei siis puhuta synnistä, ei että ihmisen pitäisi kohdata Jeesus voidakseen sisäisesti muuttua, tehdä Jumalan Hengen voimasta ja armosta parannus entisestä elämästään ja muuttua sydämeltään ja tavoiltaan Jumalan lapseksi.

Näinä muutamina vuosikymmeninä meidän kirkkomme ja henkilökohtainen elämämme ratkaisuineen on saanut ”suruttomuuden” leiman, jos käsitettä edes ymmärretäänkään.. Joka tapauksessa millään mitä ennen kirkoissa, pyhäkouluissa, kouluissa ja kodeissakin opetettiin Jumalasta ja Hänen sanastaan, ei näytä olevan enää sijaa, eikä sellaista merkitystä joka sillä ennen oli. Joka oli johtamassa ihmisiä synnintuntoon ja parannukseen. Katumaan tekojaan ja tekemättä jättämisiään ja etsimään elämälleen uutta suuntaa. Saamaan Jeesuksen  tähden syntinsä anteeksi ja vapautumaan elämään Jumalan tahdon mukaan.

Mikä tähän surulliseen tilanteeseen on johtanut? Raamattu siitäkin kertoo, mutta jokin osuus lienee sellaisella puheella rakkaudesta ja armostakin joka on vailla totuutta. Kuitenkaan ilman totuutta ei ole oikeaa ja kestävää rakkauttakaan, on vain halpaa korviketta. Parannuksen teko, ja tahto, lähteä seuraamaan Jeesusta vaatii  muutosta, koko menneen elämänsä taakse jättämistä ja uuden aloittamista. Uskoa ei kuitenkaan voi ilman Jumalan asioihin puuttumista.
Ns. uskoon tulo, tai miten sen kukin kokee ja ymmärtää, ei voi tapahtua ilman Pyhän Hengen työtä ihmisessä, mutta siinä onkin sen Voima ja mahdollisuus Jumalan tahdon toteutumiseksi. Tarvitaan koko kolminaisuus tähän ihmeeseen, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Tänään Viron maa ja kansa juhlii 100 vuottaan itsenäisenä valtiona. Ehkäpä Viron ateismiin pakottaminen toisen vallan taholta, teki Raigo papistakin toisenlaisen, sen jota saimme kuunnella! Jumala Viron maata ja kansaa siunatkoon.

Siunatkoon ja varjelkoon myös meitä, vai toivoisiko kukaan meille vähemmän hyvää ja helppoa elämää? Eikö kaiken mitä olemme kokeneet, niin hyvässä kuin pahassakin, tulisi todellakin johdattaa meitä Jumalan Sanan luo ja katsomaan omaa tilaamme, ja koettelemaan olemmeko uskossa siihen Jumalaan JOKA ON, SE – JOKA ON!

”Ilmoita Herra, Sun Kunnias, Voimas. Tulla jo Sun Valtakuntasi suo. Johdata kansamme armosi tuntoon. Sun Pyhä Pelkosi mielihin luo. Siunaustas me nyt pyydämme sulta. Anna sä meille Sun Henkesi Tulta. / Työs ala Herra, ja päätä se itse, vaivatut sielumme virvoittaen. Hengelläs saata sä kaikille julki Sun Valtakuntasi Voimallinen. Muista Oi, Jeesus, ja rmahda meitä, ethän sä syntistä luotasi heitä. / Uskossa heikkoja auta Sä Jeesus, Turvassa turvaton luonasi on. Taas olet antanut autuuden päivän, Sun Sanas vielä on muuttumaton. Hengelläs virvoita, Jeesus, Sä meitä. Ansios vaatteella riisutut peitä. / Meitä kun polttavi auringon helle. Murhe ja kiusat kun ahdistavat. Vaivamme kaikki on tuttuja sulle, Sun Sanas, armosi lohduttavat. Kun vihamiehemme raivo on suurin, Lyödä ne kaikki sä voit perinjuurin. / Siionin muurit ei sortua saata. Kun peruskallio Jeesus on sen. Rynnätä saavat nyt helvetin joukot, Sen Apu Herra On Voimallinen.! Vahvista, HERRA, sä taistelijoita, luopunehet SINÄ Laumaasi Voita!

Aamen! virsi 173

Aikoihin ei ole ollut varaa tilata mitään kristillistä viikkolehteä ja niinpä, lainakirjojen lukemisen lisäksi, käväisin seurakuntalainen.fi sivustolla, vanha tuttu.
Omasta kokemuksestani yli 13 vuotta sitten, jolloin jouduin rikoksesta syytetyksi 6 muun henkilön kanssa ottaessamme kantaa erääseen mielipidekirjoitukseen  tuli mieleeni tapaus Laajasalo. Meidän kohdallamme silloin Poliisi tutki asian ja tutkinnan tuloksena ketään meistä ei ”tuomittu”. Päätös ” Ei rikosta” selvityksineen saapui kirjallisena postissa. En ollut aikaisemmin joutunutkaan rikoksesta syytetyksi, enkä ole sen jälkeenkään. Silloinen ilmoitus eräältä kohdiltaan liittyy  myös Laajasalon tapaukseen.

Olen tuntenut suurta myötätuntoa piispa Teemu Laajasaloa kohtaan. En kertaa tässä mistä häntä on syytetty, mutta tahdon vaan sanoa että jälleen kerran tulee mieleeni kivi. Piispa Laajasalo on kirjoittanut artikkelin seurakuntalaisen sivulla ja minusta se oli hyvä. Siinä hän mm. sanoo että ”kirkon ja lähetystyön tärkein tehtävä on kertoa Jeesuksesta”! Lisään tähän vielä että piispa Laajasalo pyysi anteeksi tekoaan ja sanoi korvaavansa sen minkä oli väärin tehnyt. Moniko tekee niin?

Luin toistakin artikkelia, jonka kirjoitti Panu Pihkala aiheenaan ympäristö ahdistus. Ei se muuten liittynyt ollenkaan tuohon yllämainittuun asiaan mutta hän kirjoitti kaunista tekstiä seuraavasti:” Kärsimyksen ymmärtämisen tulisi johtaa meidät toimimaan myötätuntoisesti ongelmien lievittämiseksi. Tätä voi kuvata myös oman ristinsä kantamiseksi. – Joskus jokainen tarvitsee sitä, että joku kantaa ristiä hetken, kun itse ei jaksa!” Niin.

Edelleen olen lukenut Maaria Leinosen syvältä koskettavia runoja ja ajattelin, jälleen, lainata tähän yhden. Se sopii niin miehille kuin naisillekin, on pitkä mutta lyhennän sitä kirjoittamalla sen vähemmän runomittaan. Ei ole pakko lukea, mutta jos ajatuksella ja sydämellä lukee ei se ”tyhjänä palaa”. Sen innoittamana voi sitten vaikka kuunnella you tubesta ”Vain pisara Jeesuksen verta”.

Vailla Menneen Varjoa

He seisoivat hänen edessään kaikki kivi kädessä.
Tunteeton kivi valmiina irtoamaan, sinkoutumaan kohti häntä syntistä naista.
Hän tunsi miehet – kuinka ei olisi tuntenut vaikka liittyivät hänen seuraansa pimeillä kujilla
hiipivät auringon laskettua hänen ovelleen.
Siinä seisoivat samassa rintamassa: hallitusmiehet
kirjanoppineet ja fariseukset, leviitat rabbiinit kauppiaat ja tullimiehet. Kaikki. Kivi kädessä.
Ja he tunsivat hänet – kuinka eivät olisi tunteneet:
hänhän oli heidän syntinsä – jospa vain kansa tietäisi.
Ja siksi hän nyt seisoi tässä. He tahtoivat tappaa.
Joku Mooses oli käskenyt. Eivät he katsoneet häntä kohti eivät kastanjahiuksiaan eivät
revittyjä vaatteita. Tuijottivat tien tomuun tai pilviin
– tai sitä outoa miestä joka seisoi heidän välissään.
– Mitä sinä sanot, he tivasivat mieheltä?
Ei hän toki kieltänyt kivittämästä. Olihan Mooses käskenyt.
Mutta ”synnitön heittäköön ensimmäisen kiven”.
Ääni kuin tuulten huokaus Öljymäen rinteiltä.
Nainen peitti kasvonsa. Nyt se tapahtuisi. Tuli aivan hiljaista. Vain tuuli öljypuissa ja
etäinen lasten nauru kujilta.
Ja kun nainen lopulta rohkeni katsoa etäällä vilkkui tomuisia sandaalin kantapäitä
kiireesti poistuvia kyyryisiä selkiä sivukaduille pujahtavia.
Ja hänen edessään seisoi yksinään tuo outo mies
Katse kirkas kuin Gennesaret, ääni lempeä kuin oliivilehdon tuuli:
Mene, äläkä palaa entiseen se on anteeksiannettu. Kaikki.
Ja nainen jäi seisomaan siihen yksin  – kevyenä kuin untuva tuulen sylissä vailla menneen varjoa.
Edessä kasteenraikas aamunsarastus – edessä uusi Tie – ennenkulkematon

Kiitos Jeesus!

Monesta asiasta, viime päivinä, olen inspiroitunut niin etten malta olla jotain niistä jakamatta. Vaikkapa riskilläkin.

Ensiksi vastaan eräälle kysyjälle, uusi ja tuntematon pelottaa aina. Varsinkin jos on kysymys elämästä – ja kuolemasta. Jumalan, ja sielujemme vihollinen, vastustaa kaikkea mikä on lähtöisin Jumalasta meidän pelastumiseksemme iankkaikkisesta kadotuksesta iankaikkiseen elämään. Mutta Jumalan on Valta ja Voima!

Minulle, joka en ole koskaan tuntenut kuuluvani täysin mihinkään joukkoon, on ollut aivan välttämätöntä saada apu Jumalalta omaan rikkinäisyyteni. Häneltä, joka ainoana voi eheyttää ihmistä sisintä myöten. On kuitenkin myönnettävä oma haurautensa, tässä maailmassa, jossa mikään ei ole ehjää. Mutta kiitos Jumalan uskollisuuden, Pyhyyden, armon ja rakkauden, toivo ja usko täydellisyydestä ikuisuudessa on.

Päästäkseni sisälle sanaan olen kokenut rukoilemisen yhtä tärkeänä kuin Jumalan Sanan säännöllisen lukemisen ja kuuntelemisen. Erityisesti luettu, on paljastanut totuuden ihmisestä, mutta myös Jumalasta, sen verran kuin ihmisenä pystyn ymmärtämään. Raamattua lukiessa joutuu ja, Jumalan kiitos, myös pääsee Valoon.
Saa henkilökohtaisesti tulla tuntemaan Hänet, joka On!

Maailman Valon, Jeesuksessa Kristuksessa, jossa on kaikki se täyteys mitä ihminen eniten kaipaa ja tarvitsee. Kristus Herra, on ihmiselle lain loppu ja vapaus ihmisten orjuudesta, sillä: ”Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siellä on Vapaus.”! Minun aarrearkkuni ovat, evankeliumien lisäksi, uuden testamentin kirjeet. Henkeni aivan himoitsee noita kirjeitä joista saan iloa, rauhaa, lohtua, opastusta ja kiitosmieltä! Unohtamatta kuitenkaan Vanhan Testamentin aarteita.

Olen menneinä aikoina saanut todeta etteivät kaikki, varsinkaan jotkut naiset, ole pitäneet Paavalista, mutta  olen kysynyt, mitä meillä olisi ilman Paavalia?
Häntä joka niin ihmeellisesti sai kohdata Jeesuksen?! Kärsiä uskomattoman paljon Hänen tuntemisensa tähden ja joka piti itseään kaikista apostoleista vähäisimpänä. Joka itseään puolustaessaan kirjoitti, meillekin heikoille testamentiksi, rohkaisevat sanansa:” Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä Hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan (ole ollut turha)”!

Kaikkein hartain toiveeni on ettei Jumalan käsittämätön, ihana ja ihmeellinen armo omalla kohdallanikaan, osoittautuisi turhaksi. Että Pyhä Henki olisi päässyt vaikuttamaan edes vähäistä Jumalan tahdon mukaista hedelmää, siitä sydämen ilosta ja kiitollisuudesta, jota Häneltä olen saanut. Että olisin pystynyt rakastamaan ja armahtamaan lähimmäistäni silloinkin, kun se on tuntunut mahdottomalta. Paavalin ohella on mainittava tietysti myös Pietari ja Johannes, ainakin.

Johannes kirjoittaa ensimmäisessä kirjeessään 3:1-2.: ”Katsokaa kuinka suurta rakkautta Isä, on meille osoittanut: me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme. Tästä syystä maailma ei meitä tunne, eihän se tunne häntäkään. Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin Hän ON”!

Tähän olisi hyvä lopettaa, mutta. Kaiken ilon ja riemun pohjalla on suru. Siksi ettei Jeesuksen jäähyväisrukous (Johannes 17) ole päässyt  toteutumaan uskovissa niin kuin olisi pitänyt. Ennakkoluulot toinen toisiamme kohtaan ja se toinen voima, joka maailmassa vallitsee, ovat sitä estäneet. Jumalan sanan mukaan tosi on sekin, ettei kaikkia henkiä tule uskoa, mutta ei myöskään rajata Jumalan Pyhää Henkeä. Vilpitön, Jumalaa yli kaiken kaipaava sielu, ei eksy. Joka tahtoo tulla tuntemaan totuuden, ei tarvitse pelätä eksyvänsä. Jumala pitää siitä huolen.

Sinä joka etsit, ole turvallisella mielellä!
Laitan tähän muutamia vinkkejä sinulle. Ole rohkea!
1 Johanneksen kirje kokonaan tai ainakin luku 4:1-21  – Ja ehkä ei aivan alussa oleville, mutta kuitenkin, ensimmäinen Pietarin kirje 1 luku ja vaikkapa 4:14-16. Jukka Norvanto,  luotettava Raamatun opettaja,  on kirjoittanut ihanan pienen  kirjasen ”Turvapaikka”! Suosittelen ja lopuksi;
Ikävä kyllä, olen huomannut etten osaa laittaa linkkiä TV7 ohjelmiin joten vain opastukseksi  ; Isännän pöydässä ohjelmassa 2.2-18 oli haastateltavana Erkki Hietanen (klo.20) löytyy TV7 arkistosta nro 282. Jos joku ystävällinen sielu osaa tuon tänne linkittää niin kiitos!

Olemme kevättä kohti menossa, mutta joulun ikuinen sanoma ei vanhene: Jesaja 9: 1- 6! Ikuiselle Totuudelle Kiitos!