Aamulla herätessäni soi eräs vanha hengellinen laulu (jälleen) mielessäni. Kaivoin kirjan pöytälaatikostani siinä hämärissä ja ajattelin katsoa vieläkö se laulu siellä oli. Olihan se, mutta yrittäessäni sytyttää pöytälamppuun valoa, lamppu ei syttynyt. No, annoin olla. Noustessani vähän myöhemmin ylös ajattelin laulua mutta aloin sitten aamutoimille. Pari raamatunlausettakin tuli siinä mieleeni, mutta unohdin ne päivän mittaan. Mitäpä yhdestä laulusta kun se herätyslauluna lienee jo aikansa elänyt, niin  kuin kaikki muukin entinen. Avasin, tapani mukaan radio Dein siinä kahvitellessani, ja vähän hätkähdin kun kuulin vanhanaikaista opetusta herätyksestä ja sen tarpeellisuudesta. No, ei siinäkään taas mitään, mutta kummasti päivän mittaan tuli sieltä ja täältä ”todistusta” herätyksen , siis vanhanaikaisen, tiimoilta. Kävin pitkästä aikaa myös K24 ja mitäpä luinkaan. Juuri siitä mistä Ilkka nyt kirjoittaa – ja kommentoinkin.

Tässä välissä olen joutunut tekemään maanantaiksi raporttia vammaispalveluun omasta avuntarpeestani päivä päivältä ja tunti tunnilta 2 viikon ajalta. Se on tehokkaasti vienyt vanhanaikaiset ajatukseni mennessään ja tunnen oloni täysin tyhjäksi ja mitättömäksi. Ajattelin piristää itseäni katsomalla onko blogitaivaalla mitään uutta ja innostavaa. Ja kuinka ollakaan siellä on. !

Palaan aamuiseen lauluun ja ajattelen että yritän vielä saada kiinni siitä mitä aikaisemmin ajattelin. En saa, mutta sen laulun sanat ovat edessäni. Niitä lukiessani en voi olla muistelematta 41 vuotta sitten ollutta ensirakkauteni aikaa. Rakkauteni palon kohteena Jeesus!! Nyt taas itkupilliä itkettää. –  Voi kuinka rakas Hän minulle olikaan! Kuinka rakasta, ihmeellistä ja korvaamatonta oli kaikki mikä Häneen liittyi. Muistan millainen olin ennen, olin hurskas ja hyvätapainen, mutta en ymmärtänyt yhtään mitä on olla uskossa. Uskovainen olin, mutta en uskossa. Onnekseni ja siunauksekseni Jumala tekee ihmeitä vailla määrää. Ilman yhtäkään ihmistä Hän voi herättää ihmisen ”synnin unesta” uuteen elämään. Hän voi myös johdattaa mitään tietämättömän ja ymmärtämättömän oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan ja opettaa kuinka tulee sellaiseen mielenmuutokseen jossa on pakko kääntyä ja tehdä täysi suunnan muutos. Kuinka rakkaaksi minulle tulivatkaan hengelliset laulut ja herätyskokoukset. Ei voi sanoin kuvailla millä tunteella ne elin.

Voi tätä aikaa. Raamatussakin on monta Voi huutoa. – Voiko Jumalan Sana olla koskaan ”entistä/vanhanaikaista/aikansa elänyttä? Ei Voi! Ei, vaikka muuta todistettaisi kuinka. Kuinka iloinen olenkaan tästä meidän taivasblogistammekin. Täällä me vielä saamme ja voimme puhua; kirjoittaa sitä sydämen kieltä joka laulaa ylistystä ja kiitosta Jumalalle. Mikä myös on hyvää täällä, ettei meidän tarvitse riidellä vaikka ajattelemmekin ja koemme kukin yksilöllisesti näin ihmeellisessä asiassa kuin usko Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen on! Onkohan yllämme siunaus 🙂 ? Voi olla, koska toivomme ja rukoilemme toisillemme siunausta, varmaan jokainen, omissa kodeissammekin. En osaa sanoa tuliko tässä nyt se minkä olisi pitänyt tulla, mutta ehkä nuo laulun sanat kertonevat jotain siitä mielenmuutoksen mahdollisuudesta, joka johtaa ihmisen Jumalan kalleimman aarteen, Jeesuksen tuntemiseen ja Sanan äärelle. Muistan kyllä miten tuomitsevalta minustakin, ennen heräämistäni, parannukseen kehottamiset jne. vaikuttivat, torjuin ne kerta kaikkiaan. Mutta varoitukset ja kutsut, ovat Jumalan rakkautta, todellakin kaikkein suurinta rakkautta mitä maailman kaikkeudessa voi olla! Aivan siis menneeseen tapaan, Sinä rakas ihminen, joka kenties et vielä ole lähtenyt seuraamaan Jeesusta, tee se nyt 🙂 ! Kuolemattoman sielusi ja iankaikkisen autuutesi tähden.

Jeesus keskellämme kulkee, niin kuin aina ennenkin.  Moni sydämensä sulkee, niinkö teet nyt sinäkin. Kulkee Kuningas nyt tiellä, tervehditkö riemulla? Sydäntäsi älä kiellä, kruunaa Hänet palmuilla.
Kulkee pyhä voittosaatto, tiellä taivaan vaeltaa. Nythän on jo juhlan aatto, määränpää jo kangastaa. Kulkee kuningas nyt…
Päivä etsikon on tänään, kenties päivä viimeinen, siksi kuule hänen ääntään, sullekin on armoinen. Kulkee Kuningas nyt…
Hetki koittaa Herra saapuu, juhla portit aukeaa. Kaikkein polvet maahan taipuu, kaikki laulaa kunniaa. Kulkee kuningas nyt tiellä. Tervehditkö riemulla? Sydäntäsi älä kiellä. Kruunaa Hänet palmuilla.

”Ja tultuaan sille paikalle Jeesus katsahti ylös ja sanoi hänelle: ”Sakkeus, tule nopeasti alas, sillä tänään minun pitää oleman sinun huoneessasi”. Ja hän tuli nopeasti alas ja otti hänet iloiten vastaan. Niin Jeesus sanoi hänestä:” Tänään on pelastus tullut tälle huoneelle….sillä ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on” (Luuk. 19:5-)

”Maksettu on velkani mun. Ylistys olkoon Ristiinnaulitun. Henkesi on voimani mun. Ylistys olkoon Ristiinnaulitun. Luonasi on kotini mun. Ylistys olkoon Ristiinnaulitun.”

Tässäpä pulma. Pelkästään jo senkin takia että on kertynyt aiheita liikaa ja niistä pitäisi osata valita se, omasta mielestäni, tärkein? Tosin aiheeseeni haen rohkaisua Ilkan kommentista Virpille jossa hän sanoo jotenkin näin, Virpin avoimesta tekstistä,  että joskus olisi helpompi olla kirjoittamatta kuin kirjoittaa. En käynyt tarkistamassa kuinka tuo meni oikeasti, mutta ajatus lienee sama. Itse en taida ollenkaan hahmottaa kuinka laajalle nämä blogit saattavat levitä ja kuinka henkilökohtaisia olisi syytä harkita kirjoittaa. Olen sen verran lapsellinen että annan tulla mitä tunnen ajattelematta riskejä. Siis, alkulauseista ”asiaan”.

Useamman päivän ajan olen saanut tuntea jälleen jotain taivaallista, olosuhteistani riippumatonta iloa sisimmässäni. Tänä aamunakin, fyysisen tuskan riepotellessa minut aikaisin hereille, mieleeni tulvi kaikkea sitä mistä olen saanut iloita, nauttia ja hurmioitua elämän aikana. Kiitos Jumalalle täytti koko ajatusmaailmani ja itkupilli kun olen, itkin.
Uudenvuodenpäivänä oli tyttäreni hakenut minut pitkästä aikaa luokseen kylään. Hänellä on hyvin pienet ja ahtaat tilat, siellä ei pysty juurikaan liikkumaan p-tuolilla. Ja niinhän siinä sitten kävi että kaaduin ja siitä asti on ollut joku, lähes sietämätön kipu lähinnä vasemmassa puolessa kehoani. Eilen olin hermorata tutkimuksessa tunnin ja hermoja kiusatessa ne ärtyivät ja yö oli tuskaa. Ennen kuin tähän asti olen päässyt on mieli, ajatus ja rukoukset vaihdelleet äärestä toiseen. Nyt olen tyyntynyt ja otan hetken kerrallaan.

Rakastan lauantai aamuja, nämä ovat arkiaamuistani niitä jolloin tiedän saavani elää oman itseni kanssa, eikä tarvitse nousta väkisin ylös muutoin kuin pitääkseni päivärytmini oikeana. Oli siis ihana aamu, kiitollinen ja taivaallinen. Ajattelin pystyisinkö tästä kiitollisuudesta laittamaan jotain tänne Ilkan luomalle taivaallekin. Kiitos Ilkka! Taivasta tämäkin on, uskon kaikille meille jotka saamme täällä kirjoitella!

Jotenkin johduin lukemaan Hesekieliä? Luin Hes.33 ja 34. Kuinka ajankohtaista. Eniten varmaankin on tutut luvun 34 jakeet 11-16, mutta minua liikutti myös jae 18 jossa Herra sanoo:” Onko teistä niin pieni asia olla hyvällä laitumella, että te vielä tallaatte jaloillanne loput laitumestanne? Tehän saatte juoda kirkasta vettä, miksi siis likaatte jaloillanne loput siitä.
Tutkin vielä uuden testamentin puolelta näihin lukuihin viittaavia paikkoja ja nehän ovat niitä lopunajan viestejä. Miksi siis olen kiitollinen? No juuri siksi. Olen niin sanomattoman kiitollinen elämästä! Tästä Jumalan ilmoituksesta itsestään, maailmasta ja ihmisestä. Kuinka voisin jaksaa ja kestää tämän ajan kaiken kauhun ja kivun, murheen ja surun ellen tietäisi että Jumala on Minä Olen!

Me, ihmiset saamme tietää kaiken minkä vain voimme ottaa vastaan kaiken alusta ja lopusta. Se on Jumalan armoa ja suurta ihmettä. Ajattelin aamulla kaikkea sitä mikä elämästäni on tehnyt suuresti nautittavan, ihastuttavan ja elämisen arvoisen. Ennen kaikkea se on tämä ihmeellinen ja kaunis luomakunta, luonto, ja eläimet. Illanruskot ja auringon nousut, vuodenajat, metsät ja järvet. Kaiken Jumala teki kauniisti aikanaan. Toinen itseäni aina uudestaan hurmaava asia on luovuus ihmisessä. Kuinka paljon on ihania säkeitä ihmiskunnassa kirjoitettu, kuinka taivaallista musiikkia sävelletty ja kuvataiteita aikaansaatu. Olen aina ollut sitä mieltä että itse elämän lahjan lisäksi suurinta Jumalan lahjaa on ihmiselle annettu luovuus. minusta se on enemmän kuin kipinä Jumaluutta. Jumala kaiken Luoja ja ylläpitäjä, kaiken kauniin ja täydellisen aikaansaaja, on uskonut ihmiselle osan itsestään luovuutena. Tosin ihmisraukka on saanut ehken enemmän pahaa ja tuhoa aikaan kaikella luovuudellaan kuin sitä kaunista ja hyvää, mutta sitä en tahdo ajatella.

Rakastan lukea Raamattua, Jumalan Puhetta ihmisille. Sen alkua ja loppua ja kaikkea siltä väliltä. Kun luen tuota Jumalan Sanaa, olen jo kuin olisin perillä. Mitä on tämä lyhyt ja hetken kestävä ahdistus, jonka suurin osa maailman ihmisistä jollain tasolla joutuu henkilökohtaisessa elämässään kokemaan, ikuisuuden rinnalla. Eikö tämä saa minua ajattelemaan kuinka tärkeätä olisi, että maalliset paimenet ja jokainen Jumalan perheeseen jo kuuluva pyrkisi tekemään kaikkensa, että mahdollisimman moni vielä saisi mahdollisuuden löytää Jeesus elämäänsä ja ymmärtää kuinka kuoleman vakavasta asiasta tässä on kysymys. Kun mikään ei meitä voi erottaa Jumalan rakkaudesta sen jälkeen kun olemme saaneet tulla hänen omikseen, ei mikään! Eikä varsinkaan kuolema joka kukistetaan vihollisista viimeisenä! Ilmestyskirja on ehtymätön toivon ja uskon lähde, jota en taaskaan voi itkemättä lukea. Lue sinäkin ystävä, ainakin lopusta luvut 20-22. Kiitos, ylistys ja kunnia maailman kaikkeuden Luojalle Pyhälle Jumalalle Hänen Sanastaan ja armostaan!

Sinusta Jeesus laulan ilomielin. Mun lauluni, mun lauluni. Ja kiitostasi sydämin ja kielin matkallani, matkallani.
Jokainen laulaa rakkahimmastansa. Niin minäkin, niin minäkin. Sua kiittää sieluni nyt riemuissansa, myrskyissäkin, myrskyissäkin.
Maailman korvessa mä kuljin harhaan. Sä tielle toit, sä tielle toit. Sain sulta ahdinkooni avun parhaan. Sä toivon soit, sä toivon soit.
Sä olet onneni kun täällä kuljen. Ja toivoni, ja toivoni. Sun armohosi itseni mä suljen. Mun Herrani, mun Herrani.
Sun turviis Jeesus, riennän aamuvarhain. Se virvoittaa, se virvoittaa. Suo Herra, luonasi myös lepo parhain, kun ilta saa, kun ilta saa!

Liina Sandell-Berg

Luomme juhlan toisillemme

Me levottomat
annamme joskus syvän onnen toisillemme.

Me pelokkaat ja usein huolissamme.
luomme juhlan toinen toisillemme.

Kaipaamme, kyselemme mielen uuvuksiin.
Äkkiä hymyssä levähdämme,
tartumme käteen,
syleilemme.

Taas jäämme ikävään
ja kirjoitamme pitkiin kirjeisiin
Olisit tässä!
(Irja Hiironniemi)

Maan ääriin, pimeyden ääriin/ hiljaisuuden ja kysymysten rajoille/ ja niiden yli/ ulottuu Jumalan armo./ Ihmisen tieto, ihmisen pelot,/ ajatukset ja murheet/ eivät sitä murenna, / eivät vähennä sitä rakkauden määrää,
jolla Jumala omaansa rakastaa.
(Pia Perkiö)

Ja
HÄN ON
pyyhkivä pois kaikki kyyneleet
heidän silmistänsä,
eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta, eikä parkua
eikä kipua ole enää oleva sillä,
kaikki entinen on mennyt.

Ja
valtaistuimella istuva sanoi: ”Katso
uudeksi minä teen kaikki”!

Suloista ja siunattua ystävänpäivää ❤ hyvän sanoman äärellä!

Tämän hetkinen avustajani on noin pari vuotta sitten muuttanut perheineen Suomeen. Olemme käyneet hänen kanssaan mielenkiintoisia keskusteluja. Huomaan kuinka vaikeaa on todella ymmärtää toistemme kulttuuritaustoista nousevia käsityksiä. Kun yhteistä kieltäkään ei ole kuin auttavasti, saamme nähdä vaivaa yrittäessämme selittää asioiden ”perusluonteen”. Suurin ongelma on uskoa koskevissa asioissa. Hän on kuitenkin näistä kiinnostunut.
Suurin osa meistä suomalaisista lienee syntyneet ev.-luterilaisina, vieläkin. Kuinka selittää ettei kirkkoon kuuluminen, kansana, todista siitä että kaikki uskovat oikeasti siihen mitä Raamatussa on kirjoitettu. Tai miksi on niin monenlaista uskoa,- mitä on helluntailaisuus, vapaakirkollisuus, katolilaisuus jne. Babtismista hän tietää jotain, koska Virossa on ollut sen suuntaisia opettajia. Ei auta muu kuin yrittää kertoa omia kokemuksiaan ja sitä tietoa mikä itsellä on.

Minäkin synnyin ”luterilaiseksi” ja sellainen olin 27 vuotiaaksi – ja olen taas. Lapsesta asti vietiin kirkkoon ja minä olin pitkään lapsen uskossani, varmaan rippikouluikään asti ja sen jälkeenkin. Pidin itseäni hyvänä ihmisenä ja uskon oppiani oikeana, ainoana oikeana, jos sitä sen pitemmälle edes ajattelinkaan kun en oikeastaan muusta tiennytkään koska olin siinä suhteessa niin tynnyrissä kasvanut. Kyllä minä uskoin Jumalaan aina. Piti kuitenkin tulla sellaiset vuodet joista oli pakko sanoa etteivät ne minua tyydyttäneet. Itse asiassa kauhun vuodet. Siinä vaiheessa, oikeasti henkeni hädässä, pelossa ja häpeässä en osannut hakea mitään ulkopuolista apua, vaan tartuin Raamattuun viimeisenä oljenkortenani. En yhtään ymmärtänyt mitä minulle tapahtui kun luin vain sen mikä sattui eteeni avautumaan ja se oli Johanneksen evankeliumi. Kun tulin kolmanteen lukuun minä heräsin. ”Jeesus vastasi hänelle: ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.” Ja siitä eteenpäin ahmin kuin nääntyvä Eläviä Sanoja jotka muuttivat elämäni suunnan.

Naapurissa asui helluntailaisia, joista en ollut koskaan kuullutkaan, ja jotka olivat kovia todistamaan, ajattelin että kysyn heiltä osaavatko selittää mitä minulle on oikein tapahtunut? Kerroin että oli lukenut Raamattua ja sitten tapahtui jotain, ”mistäs kohtaa luit”? ”Johanneksesta”. Ja niin minun annettiin ymmärtää että olin kokenut suuren ihmeen elämässäni. Sen tulin totisesti myös kokemuksen kautta tietämään ja uskomaan ja sitä tietoa vaalin ilona sydämessäni suuren hämmästyksen vallassa.
”Sinä olet uudestisyntynyt”. Se oli siinä. ”Tuuli puhaltaa, missä tahtoo ja sinä kuulet sen huminan mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee: Näin on jokaisen Hengestä syntyneen”. Siitä alkoi minun sisäisen ihmiseni uusi elämä. Sanon näin koska ymmärsin heti etten voinut alkaa ulkoisesti kodissani ”todistamaan”. Ja muualle en päässytkään. Noin 20 vuotta olin sitten enemmän ja vähemmän pakotettu elämään salaa uskovaisena ja salaa käymään uskovaisten kokouksissakin. Pääsin todistamaankin ja pihalla lastani ulkoiluttaessa kertomaan halukkaille sieluille Jeesuksesta. Jumala teki ihmeitä kauttani ja vahvisti uskoani, mutta Ennen kaikkea Hänestä, Jeesuksesta, tuli opettajani, tukeni, lohduttajani ja koko elämäni. Hän on ollut ihmeellinen neuvonantaja vaikka olenkin elänyt ”ulkopuolella” kaikkien leirien. Häntä ei pitele ihmisten asettamat muurit.

Sitten tulivat Amerikan muodin tuulet helluntaiseurakuntiin ja minä en sopinut niihin raameihin. En ollut saanut rukousvastauksina mieheni pelastumista enkä ruumiin terveyttä, elin köyhänä jne. Tyttäreni kasvoi teini-ikään eikä löytänyt myöskään paikkaansa menestyneitten uskovienkotien nuorten ja lasten parista. Kontrasti meidän ja heidän perheidensä välillä oli liian suuri. Palasin takaisin isieni kirkkoon. Kun nyt jälkeenpäin olen saanut kaikkeen tapahtuneeseen etäisyyttä olen vakaasti sitä mieltä että olen tarvinnut kaiken kokemani, olen ollut Jumalan johdatuksessa kaikesta huolimatta. En olisi se mikä nyt olen ilman kaikkia vaiheitani. Siunaukseksi koitui monella tavalla tuo helluntai aikanikin, kiitos Jumalalle, vaikka rankkaa olikin, mutta eikö elämä aina ole?

Niin kuin ensimmäisten ihmisten oma pukeutuminen ei riittänyt Jumalalle, niin ei riittänyt minunkaan omat tekeleeni vaan Jumalan piti pukea minut ylhäältä ja valaista minulle Kristus Pyhän Henkensä kautta, että näkisin ja ymmärtäisin oman riittämättömyyteni ja Jumalan Lahjan, iankaikkisen elämän Jeesuksessa Kristuksessa. Olen kiitollinen Jumalalle, sanomattoman kiitollinen, että Hän on ollut lohtuni, tukeni ja valoni. Pyhän Hengen osallisuus on ollut niin valtava elämässäni että se on ihme. Elämän suurin ihme onkin se että ihminen saa syntyä uudesti ja tulla tuntemaan elävän Jumalan joka antaa kaiken mitä ihminen tarvitsee, ja ennen kaikkea pitää omistaan niin huolen ettei näiden tarvitse koskaan pelätä hylkäämistä.

Nyt me elämme, kaikesta kuohunnasta huolimatta, ihanaa aikaa. Pinnan alla Jumala luo koko ajan uutta. Uskovien väliset rajat murtuvat, rakkaus ja anteeksianto, armo ja Hengen voima yhdistävät yli kaikkien rajojen ja me saamme tunnistaa toisemme siinä Hengessä joka on Isän ja Pojan ja joka on meihin vuodatettu ja joka meissä asuu. Voimme jäädä omiin seurakuntiimmekin, mutta voimme lähteä poiskin, kunhan vain olemme kuuliaisia Jumalalle ja vilpittömästi etsimme ja kyselemme Hänen tahtoaan elämässämme. Uskon johdatukseen, uskon että Jumala näyttää meille tiemme. Pääasia on seurata Jeesusta, se tie vie Isän kotiin. Ihanaan kotiin. ”Minun isäni kodissa on monta huonetta…” Sitä kohti, yhdessä, katse Kristuksessa. ” – Kristus teissä, kirkkauden toivo. Häntä me julistamme neuvoen ja opettaen jokaista ihmistä kaikella viisaudella, asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa” Kol.1:27-28
Joka haluaa lukea enemmän tätä samaista lukua suosittelen Paavalin kirjettä kolossalaisille etenkin 1:13-29
Herra siunatkoon sinua sanansa kautta!

Aamulla kuuntelemassani radio ohjelmassa kerrottiin kuinka Japanissa on jouduttu tekemään lähetystyötä. Siellä ei ole voinut aloittaa puhumalla Jeesuksesta pelastajana, koska he eivät tiedä mistä tulee pelastuakaan. On alettava alusta, ensimmäisestä Mooseksen kirjasta lähtien. Minut herätti tätä asiaa ajattelemaan lähetystyöntekijän toteamus siitä, kuinka täällä suomessakin näyttää jo siltä, että täälläkin olisi jo aloitettava alusta. Jostain muistojeni hämärästä mieleeni tuli pieni runon pätkä Aale Tynniltä. Runon nimi on ”Kalastajan tytär”. Se ei ole hengellinen runo, mutta voisi ollakin, jos sen niin lukisi. Se on ikään kuin maallinen versio ”Lulujen laulusta”. Tästä lienee tulossa vähän pitempi blogi, laitan runon tähän kuitenkin ”johdannoksi”.

”Ei vaatteissa eikä alaston/ Sinun tyttäres olla saa,/ Kun huomenna luokse kuninkaan/ hänen täytyy vaeltaa.
Ei vaatteissa, eikä alaston/ – ja jos arvoituksen sen/ hän selvittää, niin silloin saa/ hän kruununi kultaisen.
Ja isänsä verkot kasteiset/ hän otti huoleton./ Veden silkkiä tummaa ne kiilsivät/ ja kultaa auringon.
Ja isänsä verkot kasteiset/ kuin vaippa harteillaan/ hän lähti, ja katso, verkkoihin/jäi sydän kuninkaan.
Ei vaatteissa eikä alaston/ ole kukaan neito maan/ kun herää katseelle hellyyden/hän vailla verhojaan.
Joka neidolla verhot on kasteiset/ yli poven ja hartiain:/ ilon lanka on niissä kultainen/ ja silkki unelmain.

Meillä on se suuri siunaus ja armo että olemme saaneet lukea Raamattua kylliksemme ja tiedämme kuinka kaikki alkoi, jatkui ja jopa kuinka kaikki tulee päättymään. Tiedämme, mutta uskommeko? Kun Jumala alkoi luomisentyönsä, Hän aloitti sen tyhjästä. Kun hän oli kaiken saanut valmiiksi hän oli tekoonsa sangen tyytyväinen, kaikki oli hyvää. Ajattelen kuinka hän riemuitsi luovuudestaan, siitäkin että loi ihmisen. En voi olla kuitenkaan ajattelematta ilon toista puolta. Tiesihän hän Kaikkivaltiaana kuinka ihmisen kanssa tulisi käymään. – Niin kuin ihminen luovuudessaan kokee sekä tuskaa että hurmiota, hurmio voittaa tuskan ja kaiken uhallakin hän aloittaa työnsä ja vasta kun työ on valmis, ihminen vasta näkee mitä sai aikaiseksi. Jumala sen sijaan näki jo alkuun ja siksi hän sanoi:”Tehkäämme ihminen”. Samalla kun hän oli päättänyt tehdä ihmisen , hänellä jo oli suunnitelma tämän pelastamiseksi. Ehkä hän sitten miehen luotuaan ja sanottuaan ettei ”ihmisen ole hyvä yksin” ajatteli itseäänkin koska oli halunnut , kaikesta itselleen aiheutuvasta kärsimyksestä huolimatta luoda kauniiseen maailmaansa tämän ”lähes Jumalolennon, kaltaisensa”. Niin hän loi naisen. Kaiken luomansa hän myös siunasi. Sitten ihminen suostui petetyksi ja he huomasivat olevansa alasti. Luomisen tilassaanhan he eivät alastomuuttaan hävenneet.
Heillä ei ollut mitään tunnollaan, ei mitään mitä olisi pitänyt peittää. Synti saa ihmisen häpeämään ja pelkäämään alastomuuttaan Jumalan edessä. Kaikin tavoin ihminen yrittää selitellä tilaansa parhain päin ja peitellä tilaansa sekä ihmisten että Jumalansa edessä. Synti on Ihana katsella, hyvä syödä, ja tuntuu alkuun suloiselta vaikka se jälkeenpäin kirvelee ja karvastelee, saa paatumuksen tilaan ja ihminen kietoutuu valheiden verkkoon.
Ja kuitenkin!
Koko Vanhan testamentin ydinsanoma on Armo! Koko ajan, kerta toisensa jälkeen Jumala armahtaa ja siunaa. Hän kyllä katui luoneensa ihmisen ja päätti tuhota nämä, mutta antoi Nooalle tehtävän. Kun Nooa totteli ja pääsi taas asuttamaan maata, Jumala vannoi itsensä kautta ettei enää koskaan tuhoaisi maata ja ihmisiä vedenpaisumuksella. Vanhasta testamentti kertoo ihmisistä sellaisina kuin olemme ja kerta toisensa jälkeen Jumala armahtaa, ensimmäisistä viimeisiin: Mooses, Aabraham, Joona, Job, Jeremia, Joosua, 3 miestä pätsissä, Hiskia, Daavid jne.
Miksi? Siksi että he kääntyvät Jumalan puoleen, laittavat toivonsa ja uskonsa Herraan ja tekevät parannusta. Uudessa testamentissa luettelo jatkuu. Tutuinta sieltä lienee Paavalia ja Pietaria koskevat kertomukset. Paavalin kääntymys ja kärsimykset ja Pietarin itku hänen kieltäessään Mestarinsa ja paluu sanomaan Herralleen: ”Kenen tykö me menisimme, sinulla on ikuisen elämän sanat” ja Pietarin joutuessa kolmeen kertaan todistamaan rakkauttaan Jeesukseen.
Olen lukenut juuri kirjan ”Jumalan rakastetut” Sen on kirjoittanut David Wilkerson. Olen saanut rohkaisua, uskoa, luottamusta ja toivoa kirjaa lukiessani sillä siinä käydään läpi ihmisenä oleminen tässä maailmassa, eikä vältetä kärsimyksen puoltakaan. Teksti on realistista, mutta hoitavaa ja aina palataan Jumalan suuruuteen. Siihen kuinka kaikki on aina ollut ja tulee olemaan Jumalan hallinnassa vaikka näyttäisi ihmissilmin miltä. Niin kuin Raamatussa kerrotut Pyhät joutuivat kärsimään monilla jopa käsittämättömän ankarilla tavoilla jotka näyttävät ihmissilmiin kaikelta muulta kuin että Jumala olisi heidän kanssaan joka hetki, he panivat luottamuksensa ja uskonsa Jumalaan ja voittivat. Jos se voitto ei tullutkaan tässä ajassa se odotti heitä siellä missä näkymättömät muuttuvat näkyviksi. Itselleni tulee aina vaan vahvemmaksi se että Jumalan Voima todellakin tulee esiin siinä ihmisen kokemassa heikkoudessa ja pienuudessa jossa Jumala toimii.

Vaatteissa vai alaston? Mitä enemmän ikäännyn, sen hartaammin odotan saada pukeutua siihen valkaistuun vaatteeseen jossa ei ole ryppyä eikä tahraa. Täällä olen ainaisessa sodassa, kahden tulen välissä, joista toinen näyttää ja tuntuu aina voittavan, ellen pidä katsettani Jeesuksessa, Jumalan iäti muuttumattomassa Sanassa ja valvo itseäni niin että muistan alastomuuteni. Jumala haluaa totuutta salatuimpaan saakka, Hän haluaa että vaellan valossa, rukoilen Hänen Hengessään, pyydän ja annan anteeksi ja ainakin yritän kohdella lähimmäistäni niin kuin toivoisin itseänikin kohdeltavan. Minun on myös opittava lepäämään yksinkertaisessa uskossa ja jättämään ongelmani ja ahdinkoni Isäni rakastaviin käsiin. En ehkä näe näkymättömiä, mutta uskon että Jumala toimii. Jokaisena päivänä ja yönä hän valmistaa minulle tietä ja hänen suunnitelmansa on aina aikataulussaan. Siksi että Hän on minut luonut ja lunastanut, ja että Hän rakastaa minua:”Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, sankari, joka auttaa. Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee. (Sef.3:17) Sillä armolla, josta saan nauttia on niin korkea hinta että voin olla turvallisella mielellä ettei sitä voi riistää kukaan eikä mikään.

Lopuksi, koska Jeesuksen seuraajat ovat aina joutuneet myös kärsimyksiin uskonsa tähden, Jeesuksen nimen tähden, haluan lohduttaa kaikkia meitä jotka joskus joudumme mielestämme ja toistenkin mielestä liian kovaan ahdistukseen joka on sortaa uskomme, laitan sanan David Wilkersonilta: ”Haluan tarjota erityisen sanan kaikille, jotka ovat läpäisseet ahdistusten tulvat, tuliuunit, ja jotka kohtaavat kasvavia koetuksia. Uskon olevan mahdollista, että koetuksesi ajalla ei ole mitään tekemistä kurituksen kanssa. Sen sijaan kyse on tästä: Jotain iankaikkista – jotain tulevan maailman elämään liittyvää – on koetuksesi ytimessä. Taistelu, jota nyt koet, ei ole tästä maailmasta, ei lihasta, ei vihollisesta johtuvaa. Sen sijaan sota, jota käyt, valmistaa sinua ikuiseen palvelukseen kirkkaudessa. Sinua valmistetaan palvelukseen rajan tuolla puolen. Tuskat, joita me ehkä juuri nyt koemme, ovat synnytystuskia. Jumala on antanut meidän heikentyä inhimillisestä voimastamme, jotta me lakkaisimme ponnistelemasta ja antaisimme hänen kuljettaa meitä lopun matkaa.
”Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä” (Ilm.22:3) Eikä yötä ole enää oleva… ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti (22:5) Ja vielä Ef.2 josta poimin aiheeseen jakeet 6-8 Jumala on herättänyt meidät yhdessä hänen kanssaan ja asettanut yhdessä hänen kanssaan istumaan taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa, osoittaakseen tulevina maailmanaikoina ylenpalttisen runsasta armoaan hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa. Armosta te olette pelastettuja uskon kautta, ette itsenne kautta – Se On Jumalan Lahja!

Tapahtui ketjureaktio. Minä inspiroiduin, puolestani, Tapion viimeisimmästä Pyhää Henkeä koskevasta tekstistä niin että jatkan ketjua, johon hän inspiroitui Heikin tekstistä. Yleensä kirjoitan hyvinkin nopeasti ja intuitiivisesti, mutta nyt olen ensin joutunut etsimään Raamatusta tietoa ja ajatusta siitä, mitä tulisi kirjoittaa. Tukea ja rohkaisua Jumalan Sanasta.

Ensimmäisenä tuli mieleeni korinttilaiskirjeen 13 ja 14 luvut koska kielillä puhumisen armolahja on itselleni ollut korvaamaton apu ja tuki uskon elämäni varrella. Tosin vastustin sitä väkevästi aikanani ja pidin todella kummallisena. Sanoinkin etten koskaan puhu kielillä, enkä muutenkaan koe mitään sellaisia vaikutuksia joita näin ja kuulin toisten kokevan. Se oli -70 luvun herätyksen aikoihin. Vahvasti silloin ”todistin” etten koskaan puhu kielillä ellei Jumala ota itsekontrollia minulta ja tee siten minusta vastustuskyvytöntä. No, niin sitten kävi.
Ei ole tarpeen tästä sen enempää, muuta kuin, että minulle Herra Jeesus on ilmestynyt Pyhässä Hengessä juuri voimakkaimmin kielillä rukoiluni/puhumiseni kautta. Kielillä rukoillen saan rakentua pääsemällä sellaiseen suoraan yhteyteen Kaikkivaltiaan Jumalani kanssa, kuin en mitenkään muuten. En puhu julkisesti kuin korkeintaan sellaisessa seurassa jossa se on ”normaalia” ja silloinkin hiljaa, muita häiritsemättä, ellei ole kyse profetiasta. – Muutenkin, kuin tältä osin Tapion teksti oli useamman lukukerran arvoinen, koska siitä avautui joka kerralla enemmän ja syvällisemmin asiaa tälle ajalle.

Luin siis ensimmäistä korinttilaiskirjettä koska aamuyön tunteina käsitin uudella tavalla jotain rakkaudesta. Mutta aloitin alusta 1-3 varsinkin 3:10-16, 23 ja 4:5-7. Suosittelen. Tämän jälkeen tapahtui jotain ennakoimatonta, minut siirrettiin 1 Sam.2 :1-10 ja siitä kolmanteen lukuun. Yleensä kun Pyhä Henki alkaa ilmoittaa minulle jotain alkavat kyyneleet nousta silmiini. Minä en tiedä pitäisikö tästä kirjoittaa koska tämä on yhtä henkilökohtaista kuin kielillä rukoilemiseni. Nämä ovat niitä joita Jumala armossaan antaa omilleen lahjoina ja jokaisen yksilölliseen tarpeeseen, mutta niillä saattaa olla myös tarkoitus tulla julki jonkin toisen ihmisen rakennukseksi. Sen tähden on oltava se mieli joka oli Samuelilla kun Eeli häntä rohkaisi; Puhu Herra, palvelijasi kuulee”. Suuri opetus on vielä 3 luvun jakeessa 18 jossa Samuel joutuu kertomaan pappi Eelille surullisen viestin Eelin kysymykseen mistä asiasta Herra oli Samuelille puhunut. ”Niin Samuel kertoi hänelle kaiken salaamatta häneltä mitään. Eeli sanoi: Hän on Herra. Hän tekee, mitä hyväksi näkee.”  Uutinen jonka Samuel kertoi oli raskas, mutta Eeli oli nöyrä eikä kapinoinut Jumalaa vastaan, hän tyytyi Jumalan päätökseen ja suostui siihen kapinoimatta.

Aamuyöstä minua itketti kaikki se eripura jota sielunvihollinen on aikaan saanut uskovien ja eri seurakuntien välillä. Ajattelin miten voisin/ voisimme yhdessä tuoda tervettä iloa, rauhaa ja rakkautta tähän ihmisten maailmaan, niin että olisimme Jumalan voimaa täynnä, ja pääsisimme kaikki samasta riemusta ja elinvoimasta osallisiksi, masentuneen hengen sijaan. Kun luin tuota ”rakkauslaulua” korinttilaiskirjeestä (mm.) niin, ensiksikin mitä kielillä puhumiseen tulee, siinä on täydellistä opetusta siihenkin miksi se kuulostaa joidenkin korviin torjuttavalta. Maailmassa on lukemattomia kieliä joita harvat ovat kuulleet. On menneitä kieliä ja ehkä tuleviakin, mutta on myös enkelten kielet. Sillä perusteella siis, ettei joku kieliä opiskellut tunne jotain kieltä, ei todista ettei kieli olisi todellinen. Tämä on sivujuonne, mutta katsoin tarpeelliseksi mainita. Tärkeintä on rakkaus jonka kautta kaikki arvioidaan. Kun luen tätä 13 lukua tällaiseen rakkauteen ei pysty ihminen:” Mutta kun tulee se, mikä on täydellistä, katoaa se mikä on vajavaista”! Ei katsota itseemme, ei toinen toisiimme vaan Ylös ja ulos! Luetaan 3:10-16. Kristus on ainoa perustus. Riemuitaan siitä että nimemme on elämän kirjassa Kristuksen Jeesuksen täytetyn työn tähden ja nähdään se rakkaus jonka hän on täyttänyt ja annetaan sen silata kullalla myös lähimmäisemme maallinen olemus.

Galatalaiskirje 5:16, 22-26  ja kuudesluku kokonaan, poimin siitä 4,9,10 ja 18 jakeen: Tutkikoon kukin omat tekonsa. Silloin hänellä on kerskumista vain siitä, mitä hän itse on, vertaamatta itseään toisiin… Ja kun hyvää teemme, älkäämme väsykö, sillä aikanaan saamme niittää, jos emme lannistu. Niin kauan kuin meillä siis on vielä aikaa, tehkäämme hyvää kaikille, varsinkin uskonystäville.

Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa, veljet –  ja sisaret. Aamen!

Isä Meidän rukouksessa minulle vaikein kohta on ollut sydämestäni sanoa:” niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet”. Lapsuudessani luimme kotonani vuonna 1948 kirkolliskokouksen hyväksymää Katekismusta. Siinä tuo kohta kokonaisuudessaan kuului näin:” Ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin anteeksiannamme meidän velallisillemme”. Tämä velallisuuden asia on puhuttanut minua pitkään.
Minä rikon, ja minua rikotaan. Siksi olen mieltynyt tuohon pyyntöön, jonka muoto on minulle se, että pyydän omia velkojani anteeksi sekä Jumalalta että lähimmäisiltäni, jota kautta toivon voivani koko sydämestäni antaa anteeksi myös niille joille olen velkaa. Niille, jotka kokevat että olen heille velkaa. Joiden mielestä en ole ollut sellainen kuin he olisivat toivoneet tai olettaneet minun olevan. Erityisen kipeää on ollut tuottaa pettymys omille läheisilleen alkaen äidistäni.

Äiti. Äiti oli kärsivä ihminen, kaikkea sitä vaille jäänyt jonka toivoisi jokaiselle ihmiselle kuuluvan edes sillä tasolla ettei ihmisestä tulisi katkera ja sitä myöten kahlittu omassa elämässään. Ettei ihminen tuntisi jatkuvasti tulevansa torjutuksi sellaisena kuin on, tai olisi jos voisi olla, puhumattakaan rakastetuksi tulemisesta. En myöskään toivoisi että kukaan ihminen joutuisi kärsimään sodista, kuten vanhempani. En liian tiuhaan syntyvistä lapsista, liiasta työstä tai sellaisesta jossa joutuu puolustelemaan erilaisuutta perheessään. Sukupolvien ketjussa kannetaan erilaisia kuormia ja ne siirtyvät vanhemmista lapsiin. Minä olen velkonut, minua on velottu. Mikä siis avuksi?

Joitakin aikoja ennen elämänsä päättymistä äiti ilmoitti minulle tulevansa pariksi viikoksi luokseni. Ahdistuin. Me olimme molemmat suhteessamme toisiimme jo niin rikki ettei siitä seuraisi mitään hyvää. Yritin paeta, mutta en päässyt pakoon, hän tuli. Kävimme samat vanhat vaikeudet ja väärinymmärrykset läpi eikä mikään ollut muuttunut vaikka äiti sanoi tulleensa uskoon. Kuilu oli liian suuri ylitettäväksi. Ilta tuli, äiti oli mennyt vuoteeseen ja minä kärsin huonosta omasta tunnosta. Oli mentävä. Minulle ei ollut ollut koskaan syliä joten olin kauhuissani, mutta menin, otin äitini syliin ja pyysin häneltä anteeksi…… Kun hän oli kuolemassa syöpään, soitin hänelle viimeisen puheluni sairaalaan sanoin:” Äiti taivaassa tavataan”. Äiti vastasi:” Niin kai”. Minulla on ollut isäni kuolemasta aikaa yli 30,  äitini kuolemasta 15 vuotta ja veljeni kuolemasta 4 kuukautta. On ollut aikaa.

Miksi tämä henkilökohtainen teksti? Sen tähden että olen kokenut kuinka Jumalan osuus elämässäni on auttanut kahleista vapauteen. Ensimmäinen otsikkoni olikin tälle tekstilleni ”Kahleissa vai vapaa”. En nyt hae mitään raamatunlauseita tähän, koska kaikki jotka täällä kirjoittavat osaavat ne jo ulkoa.
Tiedän kuitenkin ettei ole helppoa päästä täydellisesti vapaaksi, niin että olisi täydellinen ilo kaikista niistä lupauksista joita Herramme on meille antanut, ja ymmärtää täysin sitä vapautta johon Jeesus elämällään, opetuksillaan, rakkaudellaan, totuudellaan, anteeksiantamuksellaan, ristinkuolemallaan ja ylösnousemisellaan on meille lahjoittanut. Sen saamme täydellisenä vasta nähdessämme hänet kasvoista kasvoihin, sitten, kun muutumme samankaltaisiksi kuin Hän. Vasta kun saamme riisua tämän maallisen ja pukeutua taivaalliseen. Tarkoitukseni on korostaa tuota velkaantumisesta vapautumista. Sitä rikkinäisyyden tuomaa tuskaa vähentää, joka meissä on. Pyydetään anteeksi, ja ennen kaikkea, annetaan anteeksi. Ei ole muuta tietä kestävään Iloon ja Rauhaan itsensä ja lähimmäistensä suhteen. Opetellaan sietämään erilaisuutta ja näkemään jokaisessa ihmisessä risti ja veri.
Jeesus rukoili omiensa puolesta, se on kauneinta mitä maailmassa voi olla! Kun sitä ajattelen pääsee itku. Hei, ystävät, annetaan niille anteeksi jotka eivät, vielä, tiedä mitä tekevät. Ei kanneta taakkaa jonka Jeesus on jo kantanut. Otetaan vastaan rakkaus jonka puolesta Jumala on kuollut!

Särjetyt syömmet korjaa nyt Herra, paranna haavat haavoitetun. Veresi kallis lääkkeeksi anna, haavoihin sielun ahdistetun.
Anna oi Herra, armosi mulle, näethän kaikki puutteheni. Virvoita auta, hoida ja kanna, huonoinkin lapsi laumahasi.
Oi, Jeesus Kristus lunastajamme, luoksesi kerran tulla mun suo. Autuain joukkoon, pyhien seuraan, taivaiseen kotiin istuimes luo.
– En tiedä kenen sanat mutta on kirjoitettuna vanhan Katekismukseni alkulehdelle.

Pitkästi tekstiä mutta vielä lopuksi Vilho Rantasen runo:
Hiljaa
Hiljaa, ystävät hiljaa, siellä nyt vaeltakaa missä suru ja murhe ovelle kolkuttaa./ Missä taakkojen alle uupuvat sydämet, / missä itkien käyvät/ vaivatut ihmiset.
Ken on tuskien tuttu, kyllä hän tietävi sen: siipehen satutettu arka on lintunen./ Yhtä se toivoo pyytää: paikka jos pieni ois/ minne tuulilta maailman, turvaan paeta vois.
Älkää ankarin käsin, sattuko sydämeen, jonka harpuissa soivat sävelet särkyneen/ Jollet sä ruokoa maasta korjata talteen vois,/ jätä se Mestarin huomaan, väisty vaieten pois.
Ei ole helppoa kantaa ristiä ihmisen. Työläs on kuormien alla kulkea nauraen./ Siksi, ystävät, hiljaa siellä vaeltakaa, missä elämän murhe/
portille kolkuttaa.

Näin tänään, mutta Herrassa iloiten. ”Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän” He sanoivat: ”Herra, anna meille aina sitä leipää” Jeesus sanoi heille:” Minä olen elämän leipä. Sille joka tulee minun luokseni, ei koskaan tule nälkä, ja sille, joka uskoo minuun, ei koskaan tule jano!”
Herra siunatkoon Sinua!

Ellei olisi pimeitä öitä, eivät tähdet näkyisi. Ellei yksinäisyyttä, eivät ystävät olisi niin tärkeitä. Ellei olisi ollut ”vankina”, ei vapauskaan tuntuisi niin suurenmoiselta, ellei surua, ei ilokaan olisi niin ylenpalttista. Yksinkertaisia totuuksia, mutta kärsimyksilläkin on tarkoituksensa. Hyljätyksi tulemisellakin on. Vaan silloin, kun on tuon kipeän vaiheen aika, kaikki minkä tässä edellä kirjoitin on pinnallista, satuttavaa ja loukkaavaa, kunnes! On koulua käyty, on koeteltu, on anteeksiannettu ja saatu. Kun korvakuulolta kuuleminen on lakannut ja nähty Hänet, joka on viimeisenä seisova multien päällä. Eikä kuitenkaan koskaan elämästä täällä, lopu itku eikä erilaisten kipujen tuoma tuska. Niiden kanssa vaan oppii jotenkin elämään.

Lohduttaja tulee tuomaan sanomansa:” Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin minä teen tien korpeen, virrat erämaahan.  – Sillä minä vuodatan vedet janoavaisen päälle ja virrat kuivan maan päälle. – Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi niin kuin pilven ja sinun syntisi niin kuin sumun. Palaja minun tyköni, sillä minä lunastan sinut. Iloitkaa, te taivaat, sillä Herra sen tekee, riemuitkaa, te maan syvyydet, puhjetkaa riemuun, te vuoret, ynnä metsä ja kaikki sen puut, sillä Herra armahtaa Jaakobin, kirkastaa itsensä Israelissa.

Minä, oikeasti, asun sellaisessa paikassa korkealla mäellä, jonka toisella puolella, kallioon louhittuna on kehä kolmonen ja alapuolellani noin ehkä 500 metrin päässä kiemurtelee Kuninkaan Tie. Joidenkin kilometrien päässä on ikivanha kestikievari jossa on edelleen kahvila. Minua ympäröi historiallinen miljöö. Kivikirkkokin yli 500 vuotta vanha. Minä rakastan tätä maisemaa ja asuinpaikkaa. Tämäkin on aina inspiroinut minua, näen ikivanhoja unia tässä maisemassa – kuvia.

Ajattelen, tätä tekstiä kirjoittaessani, meitä oikean Kuninkaan Tien kulkijoita, sekä matkaajina että kestikievareina. Ajattelen että olemme toinen toisillemme levähdys ja pysähdyspaikkoja matkallamme kohti päämäärää.  Kestikievarit olivat tämän maallisen Kuninkaan Tien varrella pitkienkin matkojen päässä toisistaan, joku oli tien alkupäässä, joku keskivaiheilla ja jotkut jo lähempänä matkansa päätä, mutta kaikki he tarvitsivat matkallaan pysähtymistä. Kuka pidemmän aikaa kuka lyhemmän. Toisilla oli enemmän evästä mukana kuin toisilla ja ehkä paremmat matkavaunutkin. Jos ja kun matkustettiin Helsingistä tai Porvoosta Turkuun kaikilla oli kuitenkin yhtä pitkä matka. Kestikievareita tarvittiin.

Matka meillä kaikilla on erilainen. Tarpeet kuitenkin osittain samat. Kaipaamme matkakumppanuutta, kaipaamme keidashetkiä kaltaistemme matkaajien kanssa. Haluamme rakentua yhteisestä uskostamme, päämäärästämme ja Hengen yhteydestä. Tarvitsemme tunnetta ”omia ollaan”. Kaipaamme vahvistusta vaelluksemme aikana, ravitsevaa leipää ja vettä joka sammuttaa janon ja virkistää. Tähän kaikkeen me tarvitsemme toisiamme. Kohtaamisia voi olla harvoinkin niin kuin joillakin olosuhteitten pakostakin on, mutta kun Henki on sama ystävän tapaaminen antaa voimia jatkaa pitkäksi aikaa.

Jesajan kirja on ihana, sieltä riittää ammennettavaa kaikkiin matkan vaiheisiin, rasitteisiin ja iloihin(kin). Sanotaan ettei pitäisi poimia yksittäisiä kohtia Raamatusta, vaan lukea kokonaisuuksia, ja minustakin se on hyvä ohje ja viisasta noudattaa, mutta nyt juuri haluan poimia muutamia ikikukkia tämän Kuninkaan Tieni varrelta.
Jesaja 45 (Rk. 38) jae 2: Minä käyn sinun edelläsi ja tasoitan kukkulat, minä murran vaskiovet ja rikon rautasalvat. 3. Minä annan sinulle aarteet pimeän peitosta, kalleudet kätköistänsä, tietääksesi, että minä, Herra, olen se, joka sinut nimeltä kutsuin, minä Israelin Jumala….5. Minä olen Herra, eikä toista ole, paitsi minua ei ole yhtään Jumalaa. Minä vyötän sinut, vaikka sinä et minua tunne. 6. jotta tiedettäisiin auringon noususta sen laskemille asti, että paitsi minua ei ole yhtäkään: minä olen Herra, eikä toista ole.

Emme välttämättä tiedä missä kohtaa juuri nyt joku on, tai itse olemme. Emme olemmeko oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja onko meillä antaa evästä hänelle joka sitä kaikkein kipeimmin tarvitsee, mutta Jumala suokoon että kulkisimme johdatuksessa ja voisimme antaa sen lasillisen vettä johon janoinen matkaaja ilman ojentamaamme juomaa muuten nääntyisi. Monet lähtevät kaukomaille kutsunsa pakottamina, auttamaan kärsiviä joita Jumala rakastaa, toiset jäävät omille paikoilleen, mutta voivat silti saada toimia yhtä lailla raviten kanssamatkaaja, vaikka ei sitä itse tietäisikään, eikä saisi koskaan tietääkään tämän maanpäällisen vaelluksensa aikana. Ei ole väliksikään, riittää kun Jumala tietää, kyllä Hän vahvistaa jokaista, sitäkin joka ei mitään tunne olevansa tai tekevänsä. Rakkaus ja sydämen asenne ratkaisevat. Kiitos Jumalalle Hänen armostaan ja lahjoistaan joista riittää kaikille henkilöön katsomatta.

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesus Kristus ja Kaikkivaltias Jumala, Isä jota saamme kutsua omaksemme nyt ja aina.
Runsaasti asukoon maassamme rauha tulevanakin vuonna ja levätköön Jumalan siunaus runsaana kansamme yllä vuonna 2014.

Katso, onneksi muuttui minulle katkera murhe; sinä rakastit minun sieluani, nostit sen kadotuksen kuopasta, sillä sinä heitit kaikki minun syntini selkäsi taa. Sillä ei tuonela sinua kiitä, ei kuolema sinua ylistä; eivät hautaan vaipuneet pane sinun totuuteesi toivoansa. Elävät, elävät sinua kiittävät, niin kuin minä tänä päivänä. Isä ilmoittaa lapsillensa sinun totuutesi. Jesaja 38: 17-19

Avasin Raamattuni kuninkaiden kirjasta, kahdeksannesta luvusta. En ole oppinut enkä todellakaan pidä itseäni minään sanan selittäjänä, mutta minä rakastan Jumalan Sanaa ja sen lukeminen elähdyttää ja ilahduttaa sydäntäni. Tässä mainitussa 8 luvussa Elisa auttaa suunemilaista naista. Kokonaisuutta tähän tekstiin en hae, vain tämän minkä koin ikuiseksi sanomaksi kaikkina aikoina. Se on sama kuin tuossa Jesajan kirjan kohdassa jonka tähän myös laitoin..

Jostain syystä Elisa halusi pelastaa tämän suunemilaisen naisen jonka pojan hän oli aiemmin herättänyt henkiin. Elisa sanoi naiselle ”Nouse sinä ja perheesi, ja mene muualle asumaan, missä vain voit asua, sillä Herra on kutsunut tähän maahan nälänhädän, ja se myös tulee seitsemäksi vuodeksi. Nainen teki niin kuin käskettiin, lähti ja asui muukalaisena filistealaisten maassa sen seitsemän vuotta. Sen jälkeen hän palasi, meni kuninkaan luo ja vetosi tähän saadakseen taaksensa jättäneet talonsa ja peltonsa takaisin. Kuningas oli juuri silloin puhumassa Jumalan miehen palvelijan kanssa ja oli pyytänyt että tämä kertoisi kaiken Elisan suurista teoista. Kun nainen alkoi valittaen pyytämään taloaan ja peltoaan takaisin, Geehasi, Jumalan miehen Elisan palvelija sanoi kuninkaalle:” Herrani, kuningas, tämä on se nainen, ja tuo hänen poikansa, jonka Elisa herätti henkiin”. Kuningas tiedusteli asiaa ja nainen kertoi hänelle kaiken. Silloin kuningas lähetti hoviherransa naisen mukaan ja sanoi:” Järjestä hänelle takaisin kaikki, mikä hänelle kuuluu, ja korvaa kaikki pellon sadot siitä päivästä alkaen, jona hän lähti maasta, tähän päivään asti.”

”Järjestä hänelle takaisin kaikki, mikä hänelle kuuluu, ja korvaa kaikki pellon sadot siitä päivästä alkaen, jona hän lähti maasta, tähän päivään asti.” Raamattu todistaa että Herra on hyvä ja ettei Jumala jää kenellekään mitään velkaa. Jumala on suuri armossaan ja uskollinen, hän pitää minkä lupaa. Ihmisten elämässä tulee monenlaisia vaiheita ja meissä asuu syntiinlankeemuksen seurauksena taipumus uskottomuuteen ja usein käännymme katselemaan maailmaa ja sen tarjoamia helyjä ja maallista kunniaa, joita luulemme tarvitsevamme ja jonka luulemme tuovan jotain arvon lisää siihen mitä muuten koemme olevamme. Se on meidän luonnossamme.

Raamatun kertomukset eri muodoissaan toistavat samaa sanomaa. Sanomaa siitä että Jumalan rakkaus on ikuista, hän korvaa meille katovuodet jotka kalvajasirkka ja tuhosirkka ovat syöneet. Me saamme palata, saamme kääntää katseemme siihen käsittämättömään kirkkauteen joka Kristuksen Jeesuksen olemuksesta lähtee. Saamme palata, kukin sellaisena kuin olemme, kun palaamme sydämemme palosta ja tahdosta, kaipuusta saada olla Isän Jumalan läheisyydessä ja sillä etäisyydellä että kuulemme itsessämme hänen sydämensä sykkeen. Mikä on se etäisyys? Millä etäisyydellä kuulemme toisen ihmisen,  sydämen sykkeen? Silläkö että painamme päämme hänen sydäntänsä vasten. Että painamme päämme pienen kärsivän lapsen sydäntä vasten, kaikkien yksinäisten ja avuntarpeessa olevien sydäntä vasten ja olemme hiljaa. Kuuntelemme mitä sydän sykkii, mitä Jumala puhuu ihmisten sydänten sykkeessä. Tämä syke ja puhe on kuultavissa Kristuksen kautta. En tiedä mitään kalliimpaa, en arvokkaampaa, en suloisempaa, en korvaamattomampaa!

Olen kiitollinen Jumalalle kaikesta siitä mitä Hän on minulle antanut, kaikki mitä minulla on, on Jumalan lahjaa mikään ei ole lähtöisin minusta. Sen tähden tarvitsen Herraani joka hetki joka ainoana elämäni päivänä. Kiitän suurta auttajaani siitä että olen saanut syntyä tähän maahan, tähän kansaan ja että Hän on antanut rukoilevat esivanhemmat ja on pelastanut minut kuolemasta elämään ja että minä voin vapaasti viettää Jeesuksen syntymän muistojuhlaa. Sydämeni täyttää Ilo ja suru samanaikaisesti. Ilo ylös nousseesta Elävästä Jumalasta, joka rakastaa luotujaan niin paljon että tuli kuolemaan tähtemme, antaakseen meille iankaikkisen elämän täydellisessä, uudeksi luomassaan maailmassa johon Hän tulee omiaan kerran noutamaan, ei ”kauan näitten päivien jälkeen”.Ei Hän viivytä lupauksensa täyttymistä, mutta Hän on armosta rikas antaessaan monien vielä tulla tuntemaan Hänet ja voiman tulla  pysymään hänessä.

Suuri rakkaus synnyttää vastarakkautta, se ei voi olla synnyttämättä. Tätä on Jumalan maailma, tätä Hänen tahtonsa ja näissä Hänen lupauksensa. Haluatko Sinä yltäkylläisen iankaikkisen elämän? Jos haluat, kyllä Hän sen tekee, Hän antaa Elämän lahjaksi ja pitää kaikki lupauksensa voimassa. Käänny hänen puoleensa ja pyydä takaisin oikeutesi siihen taloosi ja peltoosi, jotka sinulla aikojen alussa oli ennen kuin syntiinlankeemus sen sinulta riisti.

” On rakkaus Herran niin mittaamaton, sille rantoja löydy ei. kuin virta tuo verensä ihmeinen on, minun syntini kaikki se vei. – Käy ystävä aaltoihin puhdistaviin, armovirtahan Jeesuksen. Se nostavi maasta pois taivaallisiin, syntikuormasi kirvoittaen.
Vie maailman äärihin asti viesti Golgatan rakkauden. Se kerro niin armahtavasti, että kaikki voi uskoa sen”.

Ei ole joulua ilman pääsiäistä, eikä kumpaakaan ilman Kristusta Jeesusta. Herra siunatkoon ja varjelkoon sinua ja antakoon sinulle Elävän leivän nälän ja Elävän veden janon, niin ettet koskaan enää olisi nälissäsi etkä janoissasi. Sinun Herrasi Jeesus on se Leipä ja Vesi.

Edellisen blogini nimi oli ”Joskus”. Tälle piti tulla nimeksi ”Väkevä ja Voimallinen”. Kävi kuitenkin näin että ajatukseni sinkoilevat sinne, tänne, ja sanoja on liikaa.
Aamuyöstä ajattelin kaikkea sitä mitä tähän, kohta menneeseen vuoteen on mahtunut, ja sitäkin minkä Tapio viimeisimmässään mainitsee, eli tätä yhteistä taivalta täällä blogitaivaallamme. Aika vähäiset ovat olleet varmaankin voimamme, mutta hyvän arvosanan saanemme kaikesta ahkeroinnistamme, tai ainakin ne jotka ovat ahkeroineet 😉 !
Selasin omatkin kirjoitukseni läpi kyllä, kun muistelin myöskin kirjoittaneeni otsikolla ”Minä Uskon” ja niin oli. Koskaan ei voi tarpeeksi todistaa uskostaan, ei Herrastaan ja Vapahtajastaan eikä siitä elävästä Sanasta joka meillä Jumalan ilmoituksena Raamatussa on.

Valma, joka kirjoitti täällä ennen, kirjoitti ajankohtaisesta aiheesta tuolla toisaalla ja sai paljon kommentteja puolesta ja vastaan.
Mikä oli aiheenaan? Pari Tv haastattelua eräänä lauantaiaamuna. Kerettiläiseksi papiksi itseään nimittäneen, sekä arkkipiispan. En koskaan katso kyseistä aamuohjelmaa, mutta nyt katsoin. En viitsi sanoa mitä pappi sanoi, se oli minusta Jumalan pilkkaa. Arkkipiispa sen sijaan ilmoitti ettei hän usko Raamattuun vaan Jumalaan. Koska kommentoin jo siellä en paljoa tässä enää, mutta laitoin sinne vastineeksi Room. 10:13-17. –  Saatesanoikseni:” Mikä muu kirja kertoo totuuden Kristuksesta kuin Raamattu? … Kuinka kukaan voi ajatella olevansa viisaampi kuin Jumala. Jos Raamattu ei ole kannesta kanteen Jumalan ilmoitusta ihmiskunnalle, niin eikö silloin ihminen tee itsestään viisaamman kuin Jumala? Minulla ei ole siihen varaa. Alusta loppuun Hän On, Minä Olen!  –
Raamatun lukijoita, evankeliumin rohkeita ja tinkimättömiä julistajia ja opettajia jotka Raamattunsa tuntevat, tarvitaan. Minusta Raamattu on todellakin maailman tärkein kirja, mutta saahan siitä tämän maailman viisaat olla vapaasti toista mieltä. Itse en ilman Raamattua tietäisi missä on Tie, Totuus, Elämä, ja Valkeus! Näin siis siellä.

Väkevä ja Voimallinen! Kuka on tämä Kunnia Kuningas? Sen ilmoittaa mm. Psalmi 24. Herra on kunnian kuningas!
Ja mikä ihmeellisintä me saamme Hänessä tulla olemaan, ja olla, Hänen temppelinsä. 1 kor.3:16. Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä!

Kun tätä ajattelin, välittömästi tuli mieleeni ajankohtainen Luukkaan evankeliumi joka kertoo Jeesuksen syntymästä. Ja sieltä kaikki se kuinka Jumala vahvistaa sanansa useaan kertaan. Hän ilmoittaa Marialle hämmästyttävän uutisen Jeesuksen syntymästä ja asemesta 1:32 -33 ”Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen. Hän hallitsee kuninkaana Jaakobin sukua ikuisesti, eikä hänen valtakunnallaan ole loppua.” Kun Maria sitten menee Elisabetin luo ja kuulee sanat jotka tämä sanoo, Maria puhkeaa ylistämään ja kiittämään Herraa. Sen jälkeen enkelit ilmestyvät paimenille ja paimenet todistavat messiaasta jonka jälkeen vanha Simeon ottaa lapsen syliinsä ja ylistää Jumalaa jne. Emme tietäisi kaikesta tästä mitään ilman Raamatun vahvaa kerrontaa ja todistusta että Jeesus kristus syntyi maailmaan valkeudeksi ja Vapahtajaksi ihmiskunnalle..

Minusta tuo Marian kiitosvirsi on yksi ihanimmista mitä tiedän. Se sopii lukea muissakin yhteyksissä.! ”Minun sieluni ylistää Herraa ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, pelastajastani…”
Minunkin sieluni ylistää ja kiittää, sillä Voimallinen on tehnyt minullekin suuria! Mikä voisikaan olla suurempaa kuin saada olla Jumalan lapsi ja perillinen. Saada vaeltaa Jeesuksen jalanjäljissä ja Hänen ohjauksessaan. Saada tuntea Hänet henkilökohtaisesti ja olla Pyhän Hengen opetettavana ja hoidettavana. Mikä ihmeellinen ja autuas osa, mahtava ja väkevä. Saa ilosta itkemään ja sielun voimaantumaan, saa tuntemaan Elävänsä ja väkevöityvänsä siksi että Herra on Kuningas!

Jesaja 9: Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa valkeus. Sinä teet kansan suureksi, annat sille suuren ilon. He iloitsevat sinun edessäsi niin kuin elonkorjuun aikana iloitaan, niin kuin saaliinjaossa riemuitaan. Sillä heidän kuormansa ikeen, heidän hartioitaan lyövän kepin ja heidän käskijänsä sauvan sinä särjet niin kuin Midianin päivänä. Kaikki taistelun melskeessä kulutetut sotasaappaat ja veren tahrimat vaatteet poltetaan, ne joutuvat tulen ruuaksi. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu. Hänen harteillaan on herruus, ja hänen nimensä on Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas!

Hän Jeesus, rakas, rakas Jeesus, ei Hän jäänyt kapaloihin, ei ristin puulle, vaan Hän nousi kuolleista ja Elää, elää, elää! Ja tästä elämästä minäkin, ja me kaikki jotka Häntä tunnustamme, saamme elää! Elää ikuista elämää jo täällä, Hallelujaa!

Kiitä Herraa minun sieluni ja kaikki mitä minussa on Hänen Pyhää nimeänsä. Kiitä Herraa minun sieluni, äläkä unohda mitä hyvää Hän on tehnyt. Hän joka antaa kaikki syntini anteeksi ja parantaa kaikki sairauteni, joka lunastaa henkeni tuonelasta ja kruunaa minut armolla ja laupeudella! – Kiitä minun sieluni Herraa! (Psalmista 103)

Kiitos myös teille, kaikille rakkaille sisarille ja veljille, jotka olette täällä Sanaa ja elämäänne jakaneet! Tämä vuosi on ollut elämässäni raskas, mutta teidän avullanne olen jaksanut! Herra on hyvä ja te olette siunatut. Kuinka Jumala teitä kaikkia rakastaakaan.
Kiitos myös tästä mahdollisuudesta saada itsekin täällä kirjoitella! Kiitos Jumalalle että Hän on ilmoittanut itsensä ja meitä rakkaudellaan armoonsa kutsunut jotta saamme tukea toinen toistamme ja olla yhteisellä Tiellä kohti iankaikkista kotia!
Hyvää ja siunattua joulua kaikille henkilöön katsomatta. Herra kanssanne.