Nuorena tuskailin sitä, että en osannut enkä oikeastaan ymmärtänyt rukouksesta ja rukoilemisesta juurikaan mitään. Ainoa järkevä rukous oli iltarukous. Rukous oli papin hommia, ja silloin se olikin riittävää. Tämä lienee melko luterilainen näkemys asiasta. Opiskelijaseurakunnassa harrastettiin yhdessä rukoilemista. Kukin vuorollaan rukoili, mutta minä vaikenin. En tiedä mitä olisin sanonut. Tällainen tapa rukoilla oli kultuurishokki josta en ole oikein vieläkään toipunut. Ja en tiedä olivatko ne maratonrukoiluhetken kovinkaan rakentavia kenellekkään.

Oma hengellinen uudistuminen toi mukanaan myös uuden ymmärryksen rukoukseen ja siihen mitä rukous on. Tajusin rukoilleeni koko elämäni. Sisäinen dialogini oli aina suunnattu Jumalalle, en vain ollut tajunut, että Jumalalle jutteleminen on enemmän rukousta kuin ne kaavamaiset lorut, joita olin tavaillut eri tilanteissa. Muutenkin uskon elämäni muuttui vähitellen kaiken kattavaksi enkä enää erottellut arkea ja hengellisiä tilanteita omiin lokeroihinsa. Aikaa tämä kasvuprosessi on vienyt ja se on yhä  kesken.

Hengellisessä kasvussa omituisinta on se, että mitä enemmän kasvan kohti Jeesusta, sen vähemmän suhteessa on mitään sellaista mitä itse toisin mukanani. Tämä vaikuttaa myös rukoukseen. Ainaisen kinuamisen ja pyytämisen edelle on ajanut kiitos ja Jumalan ylistäminen. Jumala antaa aina kaiken mitä tarvitsen, myös kärsimyksen ja vaikeuksien keskellä. Rukouksessa korostuu se ketä me rukoilemme, ei se mitä me rukoilemme. Jumala on huolehtiva isä, joka ei tuo käärmettä lapselleen vaan leipää. Isä huolehtii vaikka en pyytäiskään mitään. Ja siitä huolimatta Raamattu kehoittaa meitä anomaan.

Kun luotan siihen että Jumala tuntee tarpeeni jää minulle aikaa myös kuunnella mitä hän puhuu minulle paimenen ominaisuudessa. Jeesuksen omat tuntevat paimenensa äänen. Raamattu on avain kaikkeen. Sen mukaan voimme palvella toisiamme ja evankeliumia armolahjoilla, joista profetoiminen ja tiedon sanat ovat yksi osa rukousta ja seurakunta elämää. Jukka Jämsen on luonut käsitteen kuunteleva rukous joka hyvin ilmentää sitä kuinka Pyhä Henki voi toimia seurakunnassa ja sielä missä on ihmisiä jotka elävät Jumalan valtakunnan läsnäolossa, tahtoen palvella Jumalaa täydellä sydämellä.

Näin hiihtolomalla on hyvä lukea raamattua, rukoilla ja kuunnella mitä Pyhä Henki tahtoo meille sanoa. Katsella Kuusamon kauniita vaaramaisemia ja olla hiljaa.

Kirjoitan paljon rukoilemisesta.Tuli mieleeni voiko joku käsittää sen toisin kuin tarkoitan, siksi nyt tämä.
Raamatussa sanotaan että kaikki hyvä tulee Jumalalta valkeuksien Isältä? Muistelen niin.  Siksi Häneltä tulevat myös rukousaiheet ja Henki joka rukouksissa vaikuttaa. Se ainakin sanotaan että Pyhä Henki rukoilee puolestamme lakkaamatta – ja meissä.  Minulle rukous on yksi suurimmista tarpeistani. Rukous ääneen, nyt kun siihen on mahdollisuus, tekee suhteeni Jumalaan aina vaan läheisemmäksi.

Rukous on minulle sielun ja Hengen hoitoa ja voi olla ruumiinkin. Minä uskon ja koen että rukouksessa me muutumme, ainakin hetkeksi, toisiksi kuin muutoin arjessa olemme, mutta rukoileminen muuttaa vuosien mittaan myös asenteitamme ja meitä itseämmekin. Rukoillessa me voimme aavistuksen tasolla himmeästi kokea olevamme kuin Mooses vuorellaan kohdatessaan Jumalan kasvoista kasvoihin.

Jesaja 57 jakeesta 15 sanoo:” Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että Minä Virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi!”
Näin hyvä ja hellä on meidän Isämme Pyhä Jumala! Hän ajattelee aina parastamme ja antaa antamasta päästyään hyviä lahjojaan. Hän siunaa uskoviaan! Vaikka ei sitä vaikeuksissaan aina ymmärräkään.

Kun joskus tunnen tuskaa niistä jotka eivät vielä tunne Jumalaa, enkä tiedä mitä voisin tehdä, jää lopulta ainoaksi asiaksi kääntyä Jumalan puoleen. Mutta olen kyllä joskus kirjoittanut seuraavanlaisen runonkin jolla olen kuvitellut voivani jotenkin kertoa kuinka itse olen uskoni kokenut.

Et ole ulkoa opittu pääni tieto,
olet sydämeni syke ja veri joka minussa virtaa.
Olet koti jota ikävöin, sylittömän syli
orvon ja lesken turva, ikikallio joka kestät
elämäni myrskyt.
Vakaa virta sisälläni, juoma jota janoan
ruoka joka täyttää tyhjän.
Vastaat isän ikävääni ja tulet veljekseni.
Sinä ainoa, jonka rakkaus on ikuisesti totta,
Sinä joka tuot pimeyteeni valon
ja kylmyyteeni lämmön. Sinä,  joka hyydät hallan
ja tuot ikikesän! Sinä, Herra!

Vielä olisi yksi ihana runo Aaltosen Hiljalta joka sopisi tähän joten:

Kivien alla, varrella tieni, kasvoi kukka sitä tuntenut en.
Varsi on matala, kukkanen pieni mutta sen ihanuus täydellinen.
Etäälle ei sen kauneus loista, läheltä katson ei kaltaistaan toista.

Katselen ihmettä varrella tieni ihminen paadella kärsimysten.
Varsi on hento ja kukkanen pieni, kätkössä heinän ja sammalten,
puuttuu terveys, läheisten suku, matka vaatteena kärsimyspuku.

Keskellä karun kasvumättään katselen kauneutta kukkasen.
nöyränä siinä,tietämättään johtaa henkeni taivaalliseen,
Kärsimysteni maassako vasta opin uutta ja arvokasta?

Näihin kauniin haikeisiin Hiljan säkeisiin lopetellen, rukoilen niiden puolesta jotka elämässään kantavat surua jota eivät voi kertoa ehkä kenellekään vaan on pidettävä salassa että jaksaisi sen kanssa elää. Uskon että kun käännyt rukouksin Herrasi puoleen saat kokea Jumalan kuuntelevan ja ymmärtävän. Jumala ON, ja Hän on sittenkin Rakkaus, näytti maailma miltä näytti! Ja jos tätä lukee joku joka vielä miettii uskon asioita, jätä elämäsi ja asiasi Hänelle, ikuisuuksien Isälle kaikkineen!. Ja jos sinulla on ilo jota et nyt voi jakaa knenkään kanssa niin jaa sekin Herrallesi! Jeesus Elää ja on kanssasi Pyhässä Hengessä siunaten!

Tänään 28.2 Raamattuopiston ”päivän sana” osiossa Juha Vähäsarja kirjoittaa Jaakobista kuinka tästä lyödystä miehestä tuli voittaja. Vähäsarja kirjoittaa että Jaakob tuli voittajaksi häviämällä, (!) lakatessaan taistelemasta Jumalan kanssa ja näin ennen etäinen Jumala sai vihdoin olla myös Jaakobin Jumala kun jäljellä oli vain kuoleman väsynyt, Herrasta Kiinni Pitävä mies!

Voitto ei perustunut peräänantamattomaan uskoon tai miehen ehtymättömään voimaan, vaan Jumalan hyvyyden ja armon omistamiseen. Oman tahdon murtumisessa Jumalan armo kelpasi. Jumala siunasi Jaakobin ja auringon noustessa Jaakob sai jatkaa matkaansa, tosin muisto mukanaan. Hän jatkoi lonkkaansa ontuen.

Jotenkin oikein suoriksi vedettynä, tämä kosketti minua. Elämä ei ole helppoa ja usein monen tapahtuman summasta tulee pitkä vastoinkäymisten jono joka uuvuttaa. Ei tunne jaksavansa elää kuin hetkessä ja toivoa, jos sitäkään.

Sellaista on nyt ollut. Viimeksi, kun vihdoin pääsin kappelimme Raamattutunnille sanoin uudehkolle kappalaisellemme, joka sitä oli jo jonkin kerran pitänyt, väsyneenä omaan tilanteeseeni:” Emme olleet (tytär ja minä) omasta tahdostamme täältä pois vaan olosuhteiden pakosta”! Hän hymähti, katseli pöydän pintaa ja sanoi:” Vapaa maa” ja jotain vielä yksilön oikeuksista tms.

Joten voin jatkaa linjaa ja sanoa nyt tässäkin; en ole omasta tahdostani ollut täällä kirjoittamatta vaan olosuhteiden pakosta. Vanhat koneet, ohjelmat yms. Ei kulkenut, ei lähtenyt mikään mihinkään vaikka kuinka yritin. Uskalsin sitten pyytää apua ja nyt kokeilen onnistuuko?!
Ikäänkuin maailmassa ei olisi paljon suurempiakin asioita, murheita ja vastoinkäymisiä, kuin itselläni on ollut. Olen ollut kuin vankina asuntoni seinien sisällä, pitkään, olosuhteiden pakosta. Täydellisemmin kuin pitkiin aikoihin ja kun ei voinut edes kirjoittamalla murtautua ulospäin niin alakulo valtasi mielen. Oli muitakin syitä.

Kuitenkin tiesin koko ajan etten ole yksin, kanssani on ikiaikojen Jumala suuruudessaan, armossaan ja hyvyydessään. HÄn joka On, Hän, joka tietää kaiken ja antaa avun ajallaan. Vaikka pelkäsin, tunsin turvattomuutta ja koin avuttomuuteni suuruuden ja murskaavan voiman,  Hän oli rukouksissani läsnä. OLi lohdullista puhua Hänelle ääneen. Puhuin ennen nukkumaan menoa ja taas ennen kuin nousin ylös.

Hän oli lähellä ja läsnä yölläkin heräillessäni kipuihini. Hän Oli! Koko ajan. Ihmeellinen yhteys, ihmeellinen armo, ihmeellinen rakkaus, ihmettä kaikki. Kuinka kiitollinen olenkaan! Saan olla.! Hän ON Sana, Hän On Henki. Hän on kaikki ja Hän on sielläkin missä ei kukaan muu voi olla ja siellä mihin kukaan ei voi tulla. HÄN ON!

”Ei laulamasta lakkaa nyt sielu iloissaan, kun uuvutettu raukka on päässyt kuormastaan. Mä etsin kauan lepoa en sitä löytänyt. Nyt minut ahdistuksesta on JEESUS päästänyt. Ei laulamasta lakkaa nyt sielu iloissaan, kun murheen maassa alkaa jo uutta virttä saan. Se kerran luona Jeesuksen kuin vetten pauhina on soiva kanssa enkelten Karitsan kiitosta!”

Kosketa minua Henki, kosketa kirkkaus! Anna elämälle suunta ja tarkoitus! Kosketa Jumalan Henki, syvälle sydämeen. Sinne paina hiljaa luottamus Jeesukseen Rohkaise minua Henki, murenna pelkoni. Tässä maailmassa osoita paikkani. Kosketa minua Henki! Herätä kiittämään, sinun lähelläsi armosta elämään!

Oppikirjan valinnalla ja opettajan asenteilla on väliä kun puhutaan katsomusaineista. Ei ole samantekevää kuka lapsellesi opettaa uskontoa.

Itse ajattelen että minun on huomioitava omassa luokassani jokaisen oppilaan kotitausta ja uskonto. Pienessä kunnassa vanhemmat ovat hitaampia vaatimaan elämänkatsomustietoa tai oman uskonnon mukaista opetusta ja siksi lapset osallistuvat lähes järjestään Ev.lut. uskonnon opetukseen. Tämä ei ole ainakaan meillä aihettanut mitään ongelmia.

Mutta mitä tämä edellyttää opettajalta. Kävin läpi opetussuunnitelmia uskonnonopetuksesta. Kaikkiin suunnitelmiin oli sisällytetty ajatus siitä, että lapsi oppii tuntemaan oman uskontonsa, sen perinteiden, opin ja tradition merkityksen ja vaikutuksen omaan elämään.  Kyse ei ole opettajan arvomaailmasta vaan perheen ja kirkon arvoista ja niiden siirtämisestä eteenpäin. Opettajan tehtävä ei ole ajaa samaan putkeen yhteiskunnan arvoja, vaan edistää suvaitsevaisuutta ja uskontojen lukutaitoa. Yksisilmäinen, suvaitsevaisuuden nimissä tehty uskontojen sensurointi johtaa vääjäämättä törmäyskurssille, joka ruokkii ääri-ilmiöitä yhteiskunnassamme. Suvaitsevaisuus ei voi olla siis toisinajattelevien vaientamista vaan avointa keskustelua arvoista.

Opettajan on noudatettava opetussuunnitelmia myös uskonnonopetusen osalta. Se, että opetus ei saa olla tunnustuksellista, tarkoita sitä, että oppisisällöistä voisi tinkiä ja väheksyä opetettavaa asiaa. Asian on itse asiassa päinvastoin. Open on kyettävä välittämään lapsille tunteen, että hän arvostaa lasta ja hänen kotinsa arvomaailmaa vaikka ei itse jakaisikaan samoja arvoja.

Ev.lut. uskonnon opetus tulisi nousta kirkon tunnustuksesta niin kauan kuin oppitunnin edessä on kirjainyhdistelmä ev.lut. Vain silloin voidaan puhua oman uskonnon opetuksesta. Siksi paikalliset seurakunnat ovatkin luontevia yhteistyökumppaneita kouluille näiltä osin. Valitettavasti monet rehtorit ja koulut tahtovat unohtaa tämän tosiasian.

Koulujen ei tarvitse säikkyä erilaisten etujärjestöjen ja yhdistysten yhteydenottoja ja sen takia sulkea seurakuntien toimintaa pois kouluista. Itse asiassa monet seurakunnat ovat tarttuneetkin härkää sarvista ja tarjoavat esim. koulukinkereiden yhteydessä myös uskonnottoman vaihtoehdon ja opetuksen niille jotka eivät halua osallistua itse kinkereille.

Ei ole siis samantekevää kuka lastasi opettaa tai millaisella asenteella. Vanhemmilla on oikeus vaatia asiallisuutta uskonnonopetukseen positiivisen uskonnonvapauden nimissä. Meillä on oikeus harjoittaa omaa uskontoamme ja pitää kiinni oikeuksistamme olimmepa sitten uskovia tai uskonnottomia.

Miten kirkon pitäisi uudistua? Miksi kirkon pitäisi uudistua?

Viron kirkon johtaja arvosteli Suomen  Luterilaista kirkkoa ja totesi, ettei uudistukset kirkon opissa ja arvoissa tuo Kirkkoon toivottua väen ryntäystä. Jäsenmäärä putoaa tasaiseen tahtiin ja verotulojen putoaminen kuormittaa seurakuntia.

No, kirkon oppiin ei olla koskettu, mutta arvot lienevät hakusessa. Kirkolliskokouksessa ei turhaan ole 3/4 enemistövaatimus kirkkon oppia koskevissa päätöksissä.  Valitettavasti vain kaikkien kirkon työntekijöiden arvot eivät nouse kirkon tunnustuksesta vaan siitä mitä he käsittävät synnillä ja mikä on ihmiselle luontaista.  Toisaalta inhimillistä ja ymmärrettävää, mutta mietin sitä, että mitä minulle tapahtuisi opettajana, jos päättäisin jättää pois sellaisia oppiaineita tai aihekokonaisuuksia jotka ovat minun mielestäni vanhanaikaisia tai aikansa eläneitä. Ei taitaisi hyvä heilua.

Olisiko kuitenkin valittava aivan toinen lähestymiskulma koko asiaan. Viimeiset vuodet on keskitytty tasa-arvoon ja sen eri muotoihin. Pappeus on ollut tikun nokassa jo pitkään ja viime vuodet on näperrelty avioliiton parissa. On keskitytty ihmiseen.

Jotkin herätysliikkeet ovat kiristäneet otettaan jäsenistä painottamalla raamatun opetuksia pappeudesta ja avioliitosta. Tämä ei liene väärin, mutta sen seurauksena juopa muun yhteiskunnan väillä on kasvanut, koska kirkon sisällä ei ole pystytty näitä asioita sopimaan. Ulospäin näyttää siltä , että elämän tilalla on kuivakkaa, elämälle vierasta teologiaa, joka ei puhuttele vaippavuoren keskellä painivaa nuortaparia tai kavereiden kanssa hengaavaa teiniä ja hänen stressaantuneita vanhempiaan.Keskittymällä oppiin, on opista on tullut ihmisiä pois sulkevaa. Olemme valuneet tähän tilanteeseen hitaasti mutta varmasti.

Olennaista lienee se millaisia toimintamalleja ja asioita seurakunnat ja kirkko pitävät toiminnan keskiössä. Kirkon merkitys yksilöille on jatkuvasti ohentunut, koska kristinopin keskeisillä elementeillä, jotka nousevat Jumalan yliluonnollisuudesta ei ole ollut enää pitkään aikaan tartunta pintaa ihmisissä. Kirkon teologia on siirtynyt hitaasti mutta varmasti järkeisoppiin ja pohtimaan sitä, mikä on ihmiselle mahdollista, ei sitä mikä on Jumalalle mahdollista. Rukouselämä on kuivunut edestä johdetuksi messuamiseksi ja henkilökohtaisuus on kadonnut lähes kokonaan. Opetus Pyhän Hengen persoonasta ja Jumalan voimasta on heikkoa.

Raamatun sisältö on julkisuudessa ja kirkon nimissä puhuville ihmisille enemmän filosofiaa, kuin todellisuutta ja elävän Jumalan sanaa. Pelätään leimautumista hörhöksi tai konservatiiviksi. Synnistä ja sen seurauksista ei saa puhua. Kadotus on piilotettu ihmisiltä etteivät he ahdistuisi liikaa. Näiltä osin pappeus ja johtajuus on kirkon yksi isoista kipukohdista.

Jeesus kehoittaa meitä ensin etsimään Jumalan valtakuntaa. Siis yliluonnollista Jumalan todellisuutta. Sitä Jumalan voimaa, joka pitää kaiken yllä. Raamattu haastaa meitä luottamaan Jumalan johdatukseen niin seurakunnan kuin yksilökin elämässä.

Seurakunnan tasolla se tarkoittaa päivittäistä Jumalan läsnäoloa, rukousta ja ylistystä sekä seurakunnan yhteistä kokoontumsta, jossa armolahjoillakin tulisi olla raamatun opetuksen perusteella jokin sija. Se tarkoittaa myös sitä, että yksilö on osa toimivaa seurakuntaa. Seurakunnalla on siis oltava sija ihmisen arjessa. Jumalan läsnäolon tulisi vaikuttaa ihmiseen joka päivä. Jumalan sana on hengellisen elämän leipää. Ilman sitä usko kuolee nälkään.

Kaiken kaikkiaan on kyse siitä pidämmekö Jumalaa ja Jeesusta todellisina arkeen ja maailmaan vaikuttavina persoonina, joilla on valta kaiken olevaisen yli. Jos pidämme, niin silloin ihminen ei ole uskon keskiössä vaan keskiössä on Jeesuksen ja ihmisen suhde. Jeesus tulee yliluonnollisella tavalla läsnäolevaksi ihmisen elämään.

Usko on Jumalan lahja eikä asia jota ihminen itse vatvoo ja epäilee. Se on omalla salatulla tavalla sokeaa ja salattua. Jeesus asettaa uskosta meille esikuvaksi lapset. Tarkasti käännettynä Jeesus puhuu sylivauvoista. Pienen vauvan tavoin heittäydymme Jumalan huolenpidon varaan.

Raamattu on ohjenuoramme uskon tiellä. Ilman sitä ihminen eksyy.

Nostan hattua Vuosaaren kirkkoherralle. Hän haluaa neuvoa tien Taivaaseen. Hän kertoo seurakuntalaisilleen, että seuraamalla Jeesusta tuo tie löytyy. Muita teitä ei ole. Näin on aina Kirkko uskonut. Myös oma kirkkoherrani on ottanut tavakseen kertoa tuon asian meille seurakuntalaisille joka sunnuntai. Messussa tunnustamme uskoamme kolmiyhteiseen Jumalaan eikä kyse ole vain seurakunnan yhteisestä uskosta vaan myös henkilökohtaisesta sitoutumisesta siihen miten ja mihin uskomme.

Jeesus itse sanoo, että hänen ikeensä on kevyt kantaa. Hän tahtoo antaa levon työn raskauttamille ja uupuneille. Hän antaa uskon lahjan niille, jotka sitä haluavat. Onko tässä sisällä vaatimus vai lupaus?

Jeesus myös käski! Hän käski tekemään ihmisistä opetuslapsia. Ei käännynnäisiä. Ei seurakunnan hevijuusereita tai ammattiuskovia. Hän haluaa että olisimme hänen seuraajiaan. Hän haluaa että uskoisimme Häneen. Hän haluaa, että olisimme Jumalan lapsia ja perillisiä.

Mitä Vuosaaren kirkkoherra teki väärin? Senkö, että hän paljasti sen kuinka Taivaaseen pääsee, silläkin uhalla, että joku alkaa pohtia oman elämänsä arvopohjaa ja merkityksiä.  Senkö, että hän oman yhteisönsä johtajana on huolissaan ihmisten sieluista. Senkö, että hän on vanhanaikainen seurakunnan luottamushenkilöiden mielestä ja julistaa 2000 vuotta sitten ylösnoussutta Kristusta?

Vai tekikö hän vain sitä työtä johon hän on pappisvihkimyksessään sitoutunut. Hän on avannut seurakuntansa ovet ja sanonut omalla tavallaan ”tulkaa kaikki”. Tulkaa Jeesuksen luo, sillä hänellä on iankaikkisen elämän sanat!

Olen huomannut, että minulla vaiva, joka on pahenemaan päin. Olen alkanut puhuttelemaan ihmisiä rakkaina. Olen vasta nyt huomannut miten vaikeasta ja hankalasta asiasta on kysymys. Klikkailen sydän hymiöitä huomaamattani keskustellessani sosiaalisessa mediassa ja käytän rakas-sanaa osoittaakseni ihmisen arvon ja merkityksen tässä ajassa.

Olenko hölmö? Ehkä. Mutta kielessämme on vain yksi sana rakkaudelle. Me rakastamme puolisoamme ja jääkiekkoa samalla sanalla. Rakastamme kalastamista ja lapsiamme verbillä, joka ei tee eroa sille mitä koemme ja tunnemme. Perhokalastus on minulle intohimo ja lasteni puolesta olen valmis kuolemaan.

Voi olla, että olen jonkin asteinen ympäristöhaitta jäyhässä kultturissamme, mutta koen että minua on rakastettu niin paljon ja vasta nyt alan käsittämään tuon asian koko laajuuden. Minun puolestani on Jumala antanut uhrata oman poikansa, jotta minulla, pienellä ihmisellä olisi mahdollisuus pelastua. Voiko suurempaa rakkauden osoitusta olla? Siksi haluan jakaa tuota rakkauden sanaa silläkin uhalla, että vaikutan hipiltä ja omituiselta.

Olen tunne ihminen, joka ihastuu ja rakastuu ympärilläni oleviin ihmisiin helposti. Nuorena se oli taakka, koska en ymmärtänyt niitä oman elämäni varjoja, jotka vaikuttivat valintoihini. Syvä kaipaus vääristyi murrosikäisen pojan mielessä läheisyyden kaipaukseksi, kun pohjimmiltaan kyse oli yksinäisen pojan  hyväksynnän ja ystävyyden kaipuusta. Jumalan puhuttelussa ja läheisyydessä olen saanut mahdollisuuden kasvaa kohti todellista rakkautta, joka ei jätä ihmistä vajaaksi ja janoiseksi. Ihmisen oma kyky rakastaa on aina vajaata ja rikkinäistä, mutta Jumalan rakkaus korjaa ja eheyttää.

Raamatun lehdiltä Jeesus puhuu meille rakkaudesta ja voimme nähdä miten Pietari kohtaa ylösnousseen Jeesuksen. Pietari vapautuu häpeästä, jota hän kantaa kiellettyään oman mestarinsa kuoleman edessä. Sielä nuotion loimussa Pietari sai kokea ja ymmärtää Jumalan rakkauden koko merkityksessään. Sillä hetkellä Pietari oli sidottu Jeesukseen koko loppu elämäkseen.

Siksi minullakin on varaa rakastaa ja kertoa se myös ihmisille.

Niin kuin mekin.

Jälleen kaksi aihetta kilpailee keskenään mielessäni joista toinen olisi suositumpi ja aikaan sopivampi kuin minkä nyt kirjoitan.
Ainakin enemmistön mielestä.

Raamatusta, Jumalan ilmoitetusta Sanasta, ei kuitenkaan katoa pieninkään piirto ennen kuin Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan. Minä en myöskään ole kiinnostunut mistään aikatauluista ns. kirkkovuoden mukaan. Joten, toivon että osaisin ja voisin kirjoittaa, sen minkä kirjoitan, niin ettei moneen kertaan puhuttua, luettua ja saarnattua luettaisi ulkolukuna sitä sisäistämättä. Vaan niin että Sana tulisi eläväksi.
Että Jumalan Sana, Jeesus Kristus, tulisi eläväksi todelliselta olemukseltaan. Jumaluus Hänessä muuttuisi lihaksi ja vereksi. Sillä sitä Hän myöskin oli. Ihminen niin kuin mekin.

Jesaja profeetta kirjoittaa luvussa 53 Herran palvelijan kärsimyksestä että Hän, joka ei ollut koskaan mitään vääryyttä tehnyt  joutui ylenkatsotuksi, ihmisten hylkäämäksi kipujen mieheksi ja sairauden tuttavaksi ja jolla ei komeutta eikä kauneutta ollut. Tuo komeus on kansanraamatun käännöksestä. Joka jatkaa vielä ettei hänellä ollut hahmoa johon olisimme mieltyneet.

Kaikki me, jotka olemme Jeesuksesta kuvia nähneet ja tehneet, olemme nähneet hänet kauniina ja komeana miehenä, mutta kukaan ei enää tiedä millainen hän todellisuudessa oli. Me herkistymme näiden kuvien äärellä, kaunis mies vetoaa tunteisiimme. Voi olla todellisempaa että hän oli aivan aikalaistensa juutalaismiesten näköinen ja kokoinen, ei mitenkään poikkeava näöltään. Ja siksikin ihmisten oli vaikea uskoa häntä Jumalan Pojaksi, Jumalaksi. Vaikka useimmat  tunsivat vanhat profetiat, lain ja kirjoituksetkin. Ja sitten kun hänet oli henkihieveriin kidutettu ja alasti ripustettu ristinpuuhun, häntä tuskin kukaan normaali ihminen edes kärsi katsoa.

Hänen, Jeesuksen, sanotaan olleen hiljainen ja nöyrä. Hän kohtasi edellä kirjoitettuun vedoten ihmisiä vaatimattomuuteen pukeutuneena. Ei erottunut kansasta. Kunnes aika tuli.
Hän alkoi puhua ja tehdä ihmeellisiä. Ymmärrän kuitenkin kuinka vaikea ihmisten oli uskoa ja on aina ollut uskoa Jeesusta siksi, joka Hän On. Jos tavallinen naapurin mies, joka veistelee ja rakentaa, tulisi kertomaan että hän on Jumala uskoisinko.? Siis Ilman Ihmettä. Mutta kaikki me, jotka olemme saaneet ihmeen kokea, sen kaikkein suurimman joka tarkoittaa uudelleen syntymistä, uskoon heräämistä, Jumalan Armotyön tuloksena vain voimme uskoa. Emme itsestämme vaan Pyhän Hengen ja kirjoitetun Sanan perusteella.

Jeesus näki ihmisten sisimpään. Hän etsi niitä jotka tarvitsivat Häntä ja hänen apuaan. Ja meitähän riittää!
Hän todellakin paransi ihmisiä, hän on parantanut meidätkin –  taivaskelpoisiksi! Kuinka voisimme siitä koskaan täällä kyllin osata kiittää ja Jumalaa ylistää.
Jeesus näki syvälle ja hänellä oli ja on kaikki tieto. Hän ei vihastunut ihmiseen, vaan jos vihastui kohde oli se vihollinen joka pyrkii kaiken tuhoamaan! Jeesus vihasi sielujemme ja Jumalan vihollista, ihmisten kärsimyksien tähden ja ihmisten puolesta. Jeesus tuli tekemään tyhjäksi pahan vallan, ja korjaamaan meidät niin monin tavoin särkyneet.

Joka ei tarkoita sitä että meistä tulisi yliluonnollisia maailmassa ollessamme. Täysin terveitä fyysisesti ja henkisestikin ja että me kulkisimme näkyvästi voitosta voittoon kuin olisimme yli-ihmisiä. Ei, Hän Tuli pelastamaan meidän sielumme. Hän pelastaa meidät Jumalan Valtakunnan kansalaisiksi ikuiseen kuolemattomuuteen, iloon, rauhaan ja rakkauteen!

Vaikka VT onkin kirjoitettu valitulle kansalle lupauksineen ja kertoo Jumalan armosta sitä kansaa kohtaan ja sen tulevaisuudesta, se on myös meille, tämän ajan ihmisille lohduksi ja toivoksi, joka jatkuu UT:n puolella kun Jeesuksesta kirjoitetut profetiat täyttyvät. Voimme olla turvallisella mielellä ja rikastua kaikesta mitä on kirjoitettu Jumalan ilmoituksen perusteella! – Aloitin Jesaja 53 pohjalta mutta, rakas ystävä, lueppa jatko ja sovita vaan sekin itsesi kohdalle, se alkaa luvusta 54 (Raamattu kansalle käännös)

”Huuda riemusta, sinä hedelmätön, joka et ole synnyttänyt. Puhkea riemuhuutoon ja ilakoi sinä, jolla ei ole ollut synnytyskipuja! Sillä yksinäisellä naisella on enemmän lapsia kuin aviovaimolla, sanoo Herra. Laajenna telttasi ala, levitä majojesi seinäkankaat…..Älä pelkää, sillä sinä et joudu häpeään. Älä ole häpeissäsi, sillä sinä et tule pettymään….sillä hän, joka sinut teki, on sinun aviomiehesi, Herra Sebaot on hänen nimensä.
Sinun lunastajasi on Israelin Pyhä, Häntä kutsutaan kaiken maan Jumalaksi. Sillä niin kuin hylätyn vaimon on Herra sinut kutsunut – nuoruusajan vaimon, jota on halveksittu – sanoo sinun Jumalasi……Vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, Sinun Armahtajasi!”

Voit tietysti ajatella millainen lohtu tämä profeetan sana on ollut Jeesuksen äidille Marialle, silloin kun hän joutui ahtaalle Jeesuksen tähden, ja oli ahtaalla. Sillä, niin kuin oli kirjoitettu, myös hänen sydämensä läpi oli miekka käyvä. Tässä maailmassa ei lopu kärsimys ennen kuin Jumala todellakin luo uudet taivaat ja uuden maan, mutta ei mitään hätää, meillä on varjelijamme ja suojelijamme joka ei nuku eikä jätä meistä ketään yksin – koskaan.!

Kiitos Kaikkivaltiaalle Jumalalle, kiitos Herralle Vapahtajallemme Jeesukselle Kristukselle ja Pyhälle Hengelle joka alati ja joka hetki rukoilee puolestamme ja kanssamme ja on meissä! Aamen.

”Jeesuksesta laulan, Jeesuksesta vaan, jolta syyni suuret anteeks SAIN ja saan. Jolta syyni suuret anteeks sain ja SAAN. Hän mun syyni suuret poisti verellään, otti synnin orjan Armoon Elämään. Otti synnin orjan armoon elämään. Katkoi verkot valheen, kahleet kuoleman, vangin vapautti, laps oon Jumalan. Vangin vapautti, laps oon JUMALAN.
Lapsi oma Herran, Taivaan Kuninkaan, kruunun perin kerran Valtakunnan saan, Kruunun perin kerran Valtakunnan saan. Pääsen asukkaaksi Kultakaupunkiin, Viedään viedään vierahaksi Häihin iäisiin, Viedään vierahaksi häihin iäisiin.”

Tämä aamu alkoi puhelinkeskustelulla. Tavallisesti puhelimeni on aika hiljaa aamuisin. Se on samalla tavalla aamu-uninen kuin minä. Tai  sitten ihmiset jo tietävät, ettei Tapsasta saa mitään järkevää irti aamu seitsemältä.  Puhelu oli tärkeä, se oli täynnä ihmisen ahdistusta ja pelkoa. Täynnä anteeksisaamisen tarvetta.

Kun istahdin puhelun jälkeen yksin  kahvikupini ääreen. Tajusin mitä Jumala puhuu meille Vanhan testamentin suulla. Pieni valaistumisen hetki siitä, mistä uskossa on perimmiltään kysymys. Mitä on se totuus,  joka aina heitetään peliin, kun puhutaan ”liikaa” rakkaudesta. Miksi sanassa sanotaan, ettei hän muserra taipunutta ruokoa.

Jumala sanoo raamatussa monella suulla ”Älä pelkää” ja taustalla on aina hiljainen ääni, ”minä  olen sinun kanssasi”!

Sana parannus tarkoittaa kirjaimellisesti Jumalan puoleen kääntymistä. Synnistä luopuminen, niiltä osin kun ihminen kykenee sen tekemään, on pelastuksen vastaanottamista ja Jumalan kasvojen edessä elämistä. Jumala hyväksyy meidät sellaisina kuin olemme. Ja hän sanoo meille ”älä pelkää, Minä Olen sinun kanssasi”.

Sama Jumala, joka ilmoitti  itsensä Moosekselle. Sama Jumala, joka uhrasi ja nosti kuolleista oman poikansa, että sinä ja minä voisimme saada oikeuden olla Jumalan lapsia

Siitä kaikki alkaa, mutta se myös riittää, koska tämän jälkeen kaikki tulee Jumalalta. Riittää kun jäämme hänen johdatukseensa.