Paljon on sellaisia ajatuksia tälläkin viikolla ollut joita olen mielinyt kirjoittaa. Aina ei voi kuitenkaan tietää,  eikä osata päättää aihetta. Siksi on karsittava ja kuunneltava puhuisiko Herra – vai vain minä itse!? Vakava paikka. Siksipä tähän alkuun vielä yksi Maaria Leinosen runo:

” En voi tehdä/ mitään pakolla/ en ottaa/ ellei anneta
Sanojakaan.
Vain odottaa voin./
Ääneti
Korvin/ joita kuiskaus/ ja huokauskin
satuttavat.

Jotkut yöni ovat vaikeita. Joudun ottamaan iltaisin kipulääkkeitä saadakseni edes muutaman tunnin yössä nukuttua, välillä heräämättä, ja silti unet jäävät vähiin. Lääkkeet vaikuttavat uniini. Näen painajaisia jotka ahdistavat. Joskus jäävät kiusaamaan heräämisen jälkeenkin, jopa niin että toivoisi voivansa saada niistä ”synninpäästön”. Että joku kuuntelisi, siunaisi ja vapauttaisi, että poistuisivat nuo menneistä kokemuksista nousevat painajaiset.

Tänä aamuna olo oli tukala ja laitoin radio Dein soimaan, sieltä kun tulee lauantai aamuisin sitä tauotonta hengellistä musiikkia. Vähän myöhemmin Jumalan sanaakin. Yleensä ne rauhoittavat, saa ikäänkuin tuntea kuinka apu tulee ylhäältä, Valkeuksien Isältä. Aina se ei kuitenkaan ole yhtä helppoa. Siunattu on kuitenkin Jumalan sana, onneksi on ollut vuosikymmeniä aikaa Raamattua lukea ja jotain on jäänyt muistiinkin.

Se mikä tänä aamuna muistui oli tämä:” Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä!”.
Häntä, Jeesusta, siis sallittiin kiusata vaikka Hän oli Jumalan Poika ja vailla syntiä! Kuinka valtavaa ja murtavaa! Ja teksti jatkuu:” Käykäämme sen tähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme Armon, avuksemme oikeaan aikaan!”  – Löytyy hebrealaiskirjeestä 4 luku jakeet 15 ja 16.  Koko kirje ja tämäkin luku, on aarre aarteiden joukossa! Alaviitteistä löytyy lisää aiheesta.

Menneellä viikolla minua on kovasti puhutellut myös se Kirja josta puhutaan mm. Johanneksen ilmestyksessäkin, useaan eri otteeseen (ilm. 5:1 10:2 20:11-15  2:10, 18.19) Jos joku näitä lukee voi kokea tekstit rankaksi ja onhan ne, mutta kuitenkin Jumalan ilmoitusta, niin kuin kaikki muukin Raamatussa alusta loppuun.

Ajatellessani kuitenkin kaikkia niitä joilla on lähes kestämätöntä murhetta, hätää ja orpoutta, voi tuonkin avattavan kirjan kokea lohdullisenakin. Omista lähtökohdistani käsin sen sanoman kuvittelin lapsellisesti niin, kuin se minua, eniten auttaisi. Kuvittelin että meillä kaikilla, jotka uskomme,  saattaisi olla ikioma väkevä enkeli, jonka tehtävä olisi kirjata kaikki elämässämme kipeää tuottavat asiat ja ajat siihen kirjaan  kuin päiväkirjana, joka itse kunkin kohdalla avataan. Ja tyhjäksi tehdään.

Kuinka se lohduttikaan minun lapsen mieltäni, joka koki niin paljon sellaista jota ei olisi saanut kokea. Eikä jättänyt pois sitäkään osaa aikuisuudesta, joka nyt kiusaa unina. Sillä ei syyttäjä syytä ainoastaan omista synneistä, vaan niistäkin missä on ollut uhrina!

Kuinka niin? No, sillä tavalla kun on sellaistakin hirveää tuskaa jota ei ole koskaan voinut ja uskaltanut kenellekään puhua. Vain Jumala tietää ja sen takia siinä kirjassa on sekin, jota kautta tulee vihdoinkin ymmärretyksi ja vapautetuksi aivan kaikesta. Kaikista niistä painolasteista joita on pitänyt, uskostaan huolimatta, kantaa yksin. Kun Kirja avataan se ei syytäkään vaan Vapauttaa täydellisesti, kaiken peittävän rakkauden, armon ja ymmärryksen nimissä ja avulla. Vihdoinkin saa olla täysin tyhjennetysti Vapaa! Ei enää koskaan ole mitään salattua, on vain ilo, lepo, rauha ja – Syli, jota ei koskaan ollut.

Hilja Aaltonen tuo Jumalan sanansaattaja, on kirjoittanut kauniit säkeet jotka ovat sävelletyt lauluksi: ”Meren tiedän kirkkahan”. Muistankohan sanat?

”Meren tiedän kirkkahan, meren tiedän valtavan. En mä tiedä äärtä sen, meren suuren taivaisen. Armon meri se on, armon meri se on, Veri Jeesuksen on.
Meren tiedän kultaisen, meren tiedän rakkauden. Vaikka rantoja en nää, missä laine levähtää. Armon meri se on, armon meri se on, Veri Jeesuksen on.
Meren tiedän aallot sen, kantaa heikon ihmisen, meren tiedän voimakkaan, kotiin päin vie laineillaan. Armon meri se on, armon meri se on, Veri Jeeuksen on
Kotirannan tuolla nään, kauniin kirkkaan määränpään. sinne armon aallot vie, sinne valkenee vain tie. Armon meri se on, armon meri se on, Veri jeesuksen on”

Aika moni on tuota laulanut ja löytyy youtubestakin.
Olemme hiljalleen menossa pääsiäistä kohti. Kiitos Jumalalle ristin uhrista, ristin voitosta, armosta ja vapaudesta joka täydellisenä odottaa meitä Jeesuksen ansiosta ja tähden –  nyt ja silloinkin kun viimeinen kirja avataan!
Ylistetty olkoon meidän Jumalamme, kaikkivaltias ja armollinen Isä, Poika ja Pyhä Henki! Hänessä on jokaisena elämämme aamuna armo uusi.

Kun Maria, Jeesuksen tuleva äiti, kuuli Jumalan valinnasta hän joutui ihmetyksen valtaan kuinka hän voisi tulla raskaaksi kun ei mitään miehestä tiennyt? Pelkoa ja iloa yhtáikaa. Tiedämme tästä kaiken, mutta vieläkö on uskoa!?

Kuuntelin kahden arkkipiispa ehdokkaan haastattelua jossa molemmilta kysyttiin uskovat he neitseestä syntymiseen? Toinen heistä vastasi selkeän kirkkaasti hetkeäkään empimättä: ”MINÄ USKON!” Kun toinen vastasi ettei asiasta voi olla varma. Ja jos minulta kysytään uskon että tämä vastaus ”minä uskon” oli yksi ratkaiseva seikka Espoon piispan Tapio Luoman arkkipiispaksi valitsemiseen. Espoolle menetys, mutta koko Suomen kristikansalle siunaukseksi.

Olin onnellinen ja kiitollinen siitä että, vastoin kuin yleinen media antaa ymmärtää, Uskoa Raamatun Jumalaan vielä löytyy  kansassamme, muutoin tulos ei olisi ollut tällainen. Suomessa rukoillaan ja uskotaan! Ihmetystä herätti yleensäkin se kuinka on mahdollista olla uskomatta neitseellisen syntymään kun joka ikinen sunnuntai kirkoissa lausutaan uskon tunnustus!? Onko se pelkkää ulkolukua joillekin?!

Vielä mietin kaikkia niitä jotka ovat joutuneet ratkaisun paikalle oman uskonsa suhteen vuosituhanten vieriessä. Ja vähän lähempääkin. Viisisataakin vuotta riittää eräälle Martti nimiselle munkille:” Tässä seison enkä muuta voi”. Eikö se niin ollut. Koko Raamattu kertoo näistä ratkaisun paikoista. Jumala on kutsunut, Jumala on herättänyt, Jumala on valtuuttanut ja antanut voiman ja viisauden matkaan lähetetyille ja kaikille jotka ovat lähteneet Häntä seuraamaan. Kaikille!

Ja Jeesus! JEESUS! Sanat eivät nyt riitä kertomaan kuinka ihmeellinen Hän on!
Joka tapuksessa ajattelin hakea tälle tekstilleni rohkaisua Raamatusta ja uskon että se löytyi Jesajan 65 luvusta, jonka itse luin vanhan käännöksen mukaisesti, en katsonut kuinka se uudessa menee.
Mutta yksi asia vielä ennen kuin laitan tähän loppuun muutaman Maaria Leinosen runon jotka itseäni kovasti koskettavat.

Laakson Tapio kirjoitti edellisessä blogissaan tosiasioita elämästään joihon voin omista kokemuksistanikin lähtien yhtyä:” Jumala on ollut mukana jopa ne vuodet kun itse olin heikoilla ja eksyksissä”!!! Näin on ollut minullakin, jälkeenpäin olen  tämän täysin ymmärtänyt. Hän, Jumala, on kaikessa kaikkina aikoina ollut kanssani, antanut tehdä omat ratkaisuni mutta kuitenkin pitänyt huolta ja varjellut kaikkein pahimmilta. Hän on Voimallinen toteuttamaan kaiken,  minkä on suunnitellut ja tekee sen minkä on päättänyt, se on lohdullista. Hän On Isä! Hän siunatkkoon, varjelkoon ja rohkaiskoon kaikkia meitä jatkossakin ja ennenkaikkea tulevaa arkkipiispaammekin, hänen läheisiään ja työtään kansamme hyväksi!

Rohkaisuksi Maaria Leinosen 3 runoa kirjasta ”Matka on laulu”:

1. Olla erilainen./ Toinen. /Kuulua Muihin./ Kuin kataja hongikossa/ leppäpensas koivujen/ keskellä!
   Kuin sivullisena/ vierottuna. /
   Mutta kun aika on:/ lähteä omaa tietään/ taakseen katsomatta/ pystypäin/ mielessä rauha.

2.  Kun ovat menneet/ laupiaat samarialaiset/ simonkyreneläiset/ viimeisetkin/ joita odotit – älä luovuta/ älä toivoa menetä/
vaikka vain ohikulkijoita/ hylkääjiä.
Vielä on yksi,/ hiljainen ja nöyrä. /Ei kulje ohi/ tienoheen unohdetun jolla ei ketään. / EI vain kuormaasi ristiäsi sairauttasi sinut itsesi kaikkinesi/kantaa perille.
Eikä syytä./ Ei käske. /Ei kysy. /Ehjäksi rakastaa.

3. Vain tuulen hyminä:
Sinä luulit että myrskyssä Elia/ kaikkivaltias on Jahve/ vain rajuilma kyllin voimakas/ sanansaattajakseen./ Mutta myrsky vaimeni. / Ja vaikeni Jumala.
Sinä luulit että maanjäristys/ joka murskaa vanhan/ uuden tieltä:/ Jumala, uutta luova/ elämää synnyttävä. Vaan järistys laantui. / Ja Jahve vaikeni.
Sinä luulit että tulessa Elia:/ Jumala, kuluttava tuli/ joka polttaa jumalattomat/ kuin oljenkorret./ Myös Moosekselle Jahve puhui/
palavassa pensaassa.
/Mutta tuli sammui/ ja uskosi Elia lepatti/ kuin hiipuva liekki./ Vaan sitten/ hiljainen tuulen hyminä/lempeä kevättuulen vire/
joka hellästi nostaa/
kedonkukkien päät/ silittää rakkaudella/ryppyiset hiirenkorvalehdet/ kevätaurinkkoon. Ryömit ulos/ luolan pimeydestä Elia/
epätoivon yöstä./ Ja ääni puhui:/
Nouse Elia Tisbeläinen. /Nouse. Mene.

Jesaja 65 matkaevääksi: Minä Uskon. Minä rakastan Jumalaani, kaiken näkyvän ja näkymättömän armollista Luojaa! Kiitos Elämästä!

En malta olla jatkamatta vielä yhden blogin verran yhteiskristillisyydestä ja yhdessä tekemisestä. Kimmokkeen tähän kirjoitteluun antoi kommentti, jonka kuulin jokunen viikko sitten. Sen sävy ja sisältö on jäänyt kaikumaan sisimpääni ikävällä tavalla.

Kommentin sisältö vähätteli Luterilaisen seurakunnnan jäseniä ja heidän uskonsa syvyyttä. Luterilaiset eivät kommentoijan mielestä ole uudestisyntyneitä kristittyjä. Tämän kaltaista keskustelua käydään paljon erilaisilla nettisivustoilla ja vaikuttaakin siltä, että juuri internet on antanut tilaa sielunviholliselle rellestää ja raadella seurakuntaa.

Olen itse uskonut niin kauan kuin muistan. Olen kasvanut ja juurtunut kiinni Jeesukseen seurakunnan kerhoissa ja pyhäkoulussa. Kotona on opetettu iltarukous ja sen myötä myös toisten siunaaminen. Vaikka Pyhän Hengen toiminnasta ja armolahjoista ei erikseen opetettu, mikä on valitettavaa sinällään, kuitenkin Pyhä Henki on ollut selkeästi läsnä elämässäni. Tunnistan näin jälkeenpäin että Jumala on ollut mukana jopa ne vuodet  kun itse olin heikoilla ja eksyksissä. Perheessäni on luotettu aina Jumalan johdatukseen.

Opetan itse luterilaisen seurakunnan yhteydessä Pyhän Hengen toiminnasta ja armolahjoista. Olen opettanut samoista teemoista myös yhteiskristillissä tilaisuuksissa. Olen vuosien varrella joutunut yllättymään siitä, siitä miten vieraaksi PH:n toiminta on suomalaisille taustoista riippumatta käynyt. Opetus Hengen täyteydestä ja armolahjoista on jäänyt puheen asteelle. Pyhä Henki ja hänen ”työkalupakkinsa” seurakuntaa varten on päässyt pahasti pölyttymään Suomessa ja koko läntisessä maailmassa. Vain kielilläpuhumista on pidetty jonkinlaisena mittarina hengellisyydestä mitä se ei itse asiassa ole laisinkaan.

Uusien seurakuntien Pyhää Henkeä korostava toiminta tuntuu ihmisistä oudolta ja jopa villiltä. Ja on todettava että opetuksen puute vaivaa myös näitä yhteisöjä koska ylilyönnit ja pelkästään armolahjoihin keskittyminen tekee niistä haavoittuvia. Uskoon ja armoon juurruttava raamatun opetus jää niissä turhan usein ohueksi. Hyvä Raamattuopetus tekee väistämättömät erämaataipaleet uskonelämässä helpommaksi elää läpi.  Siksi, jos haluamme pohtia millään tasolla armolahjoja ja siitä miten ne erottavat ihmisiä, niin usko Jeesukseen on ainoa tekijä joka merkitsee jotain.  Usko on armolahjoista ensimmäinen ja suurin. Usko on aina Pyhän Hengen työtä.  Näin jos haluamme toimia yhteiskristillisellä pohjalla on meidän luotettava siihen että jokainen joka uskonsa takia haluaa tulla mukaan toimintaan on Jeesuksen oma. Hän tekee uskostaan tiliä Jumalalle, ei meille. Toisekseen mukaan voi tulla myös ihmisiä joiden usko voi syvetä ja kasvaa kun hän pääsee mukaan hengelliseen toimintaan. Moni ei-uskova on löytänyt Jeesuksen, kun hän on ollut mukana Kristittyjen vapaaehtoistoiminnassa. Jumalan valtakunnalle onkin vierasta rajanveto ihmisten välille.

Yhteiskristillisyys on näiden tosiasioiden tunnustamista. Jättäytymistä Jumalan toiminnan varaan ja toisten ihmisten rakastamista ehdoitta! Yhteiskristillisyydessä Jeesus ratkaisee ja jos hieman miettii niin näinhän sen tulisi olla kaikessa kristillisessä toiminnassa.

Jokaisella paikkakunnalla on vain yksi Kristuksen seurakunta ja maailmassa vain yksi Kristuksen ruumis, maailmanlaajuinen Jeesuksen omien yhteisö. Koska Jeesus on tämän yhteisön pää, ihmiselle jää aika vähän miettimistä miten ruumiin jäsenet pitäisi toimia. On keskityttävä siihen, että itse toimii Jeesuksen johtamana.

Johtajuus nousee seurakunnissa tärkeään asemaan siinä miten tulisi suhtautua yhteiskristilliseen toimintaan. Jos linja on torjuva ja tiukka, silloin pitäisi vähintäänkin kulmakarvojen kohota ja kysyä miksi näin on. Jokainen yhteisö on jo itsessään arvokas ja palveleminen sen sisällä on tärkeää ja monelle riittävää. Mutta Evankeliumin eteneminen omalla paikkakunnalla on yhteinen asia kaikille Kritityille yhdessä ja yhteisvastuullisesti. Yhteisö joka ei tätä tosiasiaa tunnusta, ei tule menestymään. Nykyihminen on hyvin herkkä aistimaan rakkaudettoman ilmapiirin ja sisäänpäin kääntynyt Kristillisyys antaa tällaisen vaikutelman ulospäin. Yhteisö joka rakentaa identiteettiään toisten yhteisöjen painamisen ja arvostelemisen varaan on rakennettu tyhjän päälle.

Olisi toivottavaa että jokainen yhteisö kävisi keskustelua sisällään omasta kyvystään tehdä yhteistyötä toisten ryhmien kanssa omalla paikkakunnallaan. Ensimmäinen askel on tutustua ja mennä kylään. Istua kahvikupposen äärelle ja porista Jeesuksesta! Kyllä Jeesus sitten ottaa ohjat ja asiat lähtevät luistamaan.

Meillä täällä Suomessa on moni asia paremmin kuin aina ymmärrämmekään, ei kuitenkaan kaikki. Viimeaikaisten, kirkkoakin ravisuttavien uutisten ja maallisten lakien muutosten vuoksi ts. niistä johtuen, tämän blogin aihe on mietityttänyt jo jonkin aikaa. Tiedän että aihe on tulenarka, mutta eikö tuon edellä mainitun vuoksikin aiheen pitäisi johdattaa meitä ennen kaikkea valvomaan omaa hengellistä tilaamme? – Siis riskillä jälleen.

Kuten olen aiemminkin kirjoittanut minua on koskettanut vanhan testamentin profeettojen kohtalot, niin erilaisia kuin he ihmisinä olivatkin. Myös ne kolme Pyhää miestä tulisessa pätsissä jne. Uuden testamentin puolelta evankeliumit, kaikki neljä, kertovat samaa tarinaa keskenään vaikakin vähän eri tavoin.

Luukkaan evankeliumin 19 luvussa on koskettavia hetkiä Jeesuksesta ja hänen kohtaamisistaan ihmisten kanssa. Luvun alussa kerrotaan  Sakkeuksesta joka tahtoi lähes intohimoisesti päästä näkemään Jeesuksen ja kerrotaan että hän  juoksi ja kiipesi puuhun!  Sen tien varteen josta Jeesus oli kulkemassa. Molemmat olivat valmiit kohtaamaan toisensa. Sakkeus tuntemaan ”näkemään” Jeesuksen ja Jeesus ”näkemään” Sakkeuksen! Kuinka kauniin yksinkertaisesti Jeesus Sakkeuksesta heitä arvosteleville sanookaan:” Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan!” Sen jälkeen tulee evankeliumeissa kerrottu tapaus jossa Jeesus menee temppeliin (Pyhäkköön) ja ajaa ulos kaikki ostajat ja myyjät, kaataa kumoon rahanvaihtajien pöydät, kyyhkysten myyjien istumet jne. julistaen: ” On kirjoitettu, Minun huoneeni pitää kutsuttaman rukoushuoneeksi, mutta TE teette siitä ryövärien luolan!”

Etsikkoaika käsitteenä ei usein Raamatussa esiinny, mutta juuri tämän 19 luvun jakeissa 41-44 se tulee esiin:” Kun Jeesus tuli lähemmäksi (Jerusalemia) ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden ja sanoi: Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty! Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset rakentavat ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimpuusi joka puolelta. He murskaavat maan tasalle sinut ja sinun asukkaasi. Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska  et tajunnut etsikkoaikaasi.”! Ja tämän jälkeen hän, Jeesus, tyhjensi temppelin ja opetti siellä  joka päivä, suututtaen ylipapit, lain opettajajat ja muut kansan johtomiehet.

Viikko sitten sunnuntaina kappelillamme saarnasi suomalaistunut Virolainen pappi. Eniten mieleeni jäi kuinka kauniisti hän puhui meistä suomalaisista Ja Suomesta, mitä Suomi oli heille Virossa menneinä aikoina merkinnyt. Sitten jossain kohtaa saarnaansa hän kuitenkin sanoi, vähän hymyillen:” Parannuksen teosta ei passaa puhua”! Niin! Ei siis puhuta synnistä, ei että ihmisen pitäisi kohdata Jeesus voidakseen sisäisesti muuttua, tehdä Jumalan Hengen voimasta ja armosta parannus entisestä elämästään ja muuttua sydämeltään ja tavoiltaan Jumalan lapseksi.

Näinä muutamina vuosikymmeninä meidän kirkkomme ja henkilökohtainen elämämme ratkaisuineen on saanut ”suruttomuuden” leiman, jos käsitettä edes ymmärretäänkään.. Joka tapauksessa millään mitä ennen kirkoissa, pyhäkouluissa, kouluissa ja kodeissakin opetettiin Jumalasta ja Hänen sanastaan, ei näytä olevan enää sijaa, eikä sellaista merkitystä joka sillä ennen oli. Joka oli johtamassa ihmisiä synnintuntoon ja parannukseen. Katumaan tekojaan ja tekemättä jättämisiään ja etsimään elämälleen uutta suuntaa. Saamaan Jeesuksen  tähden syntinsä anteeksi ja vapautumaan elämään Jumalan tahdon mukaan.

Mikä tähän surulliseen tilanteeseen on johtanut? Raamattu siitäkin kertoo, mutta jokin osuus lienee sellaisella puheella rakkaudesta ja armostakin joka on vailla totuutta. Kuitenkaan ilman totuutta ei ole oikeaa ja kestävää rakkauttakaan, on vain halpaa korviketta. Parannuksen teko, ja tahto, lähteä seuraamaan Jeesusta vaatii  muutosta, koko menneen elämänsä taakse jättämistä ja uuden aloittamista. Uskoa ei kuitenkaan voi ilman Jumalan asioihin puuttumista.
Ns. uskoon tulo, tai miten sen kukin kokee ja ymmärtää, ei voi tapahtua ilman Pyhän Hengen työtä ihmisessä, mutta siinä onkin sen Voima ja mahdollisuus Jumalan tahdon toteutumiseksi. Tarvitaan koko kolminaisuus tähän ihmeeseen, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Tänään Viron maa ja kansa juhlii 100 vuottaan itsenäisenä valtiona. Ehkäpä Viron ateismiin pakottaminen toisen vallan taholta, teki Raigo papistakin toisenlaisen, sen jota saimme kuunnella! Jumala Viron maata ja kansaa siunatkoon.

Siunatkoon ja varjelkoon myös meitä, vai toivoisiko kukaan meille vähemmän hyvää ja helppoa elämää? Eikö kaiken mitä olemme kokeneet, niin hyvässä kuin pahassakin, tulisi todellakin johdattaa meitä Jumalan Sanan luo ja katsomaan omaa tilaamme, ja koettelemaan olemmeko uskossa siihen Jumalaan JOKA ON, SE – JOKA ON!

”Ilmoita Herra, Sun Kunnias, Voimas. Tulla jo Sun Valtakuntasi suo. Johdata kansamme armosi tuntoon. Sun Pyhä Pelkosi mielihin luo. Siunaustas me nyt pyydämme sulta. Anna sä meille Sun Henkesi Tulta. / Työs ala Herra, ja päätä se itse, vaivatut sielumme virvoittaen. Hengelläs saata sä kaikille julki Sun Valtakuntasi Voimallinen. Muista Oi, Jeesus, ja rmahda meitä, ethän sä syntistä luotasi heitä. / Uskossa heikkoja auta Sä Jeesus, Turvassa turvaton luonasi on. Taas olet antanut autuuden päivän, Sun Sanas vielä on muuttumaton. Hengelläs virvoita, Jeesus, Sä meitä. Ansios vaatteella riisutut peitä. / Meitä kun polttavi auringon helle. Murhe ja kiusat kun ahdistavat. Vaivamme kaikki on tuttuja sulle, Sun Sanas, armosi lohduttavat. Kun vihamiehemme raivo on suurin, Lyödä ne kaikki sä voit perinjuurin. / Siionin muurit ei sortua saata. Kun peruskallio Jeesus on sen. Rynnätä saavat nyt helvetin joukot, Sen Apu Herra On Voimallinen.! Vahvista, HERRA, sä taistelijoita, luopunehet SINÄ Laumaasi Voita!

Aamen! virsi 173

Aikoihin ei ole ollut varaa tilata mitään kristillistä viikkolehteä ja niinpä, lainakirjojen lukemisen lisäksi, käväisin seurakuntalainen.fi sivustolla, vanha tuttu.
Omasta kokemuksestani yli 13 vuotta sitten, jolloin jouduin rikoksesta syytetyksi 6 muun henkilön kanssa ottaessamme kantaa erääseen mielipidekirjoitukseen  tuli mieleeni tapaus Laajasalo. Meidän kohdallamme silloin Poliisi tutki asian ja tutkinnan tuloksena ketään meistä ei ”tuomittu”. Päätös ” Ei rikosta” selvityksineen saapui kirjallisena postissa. En ollut aikaisemmin joutunutkaan rikoksesta syytetyksi, enkä ole sen jälkeenkään. Silloinen ilmoitus eräältä kohdiltaan liittyy  myös Laajasalon tapaukseen.

Olen tuntenut suurta myötätuntoa piispa Teemu Laajasaloa kohtaan. En kertaa tässä mistä häntä on syytetty, mutta tahdon vaan sanoa että jälleen kerran tulee mieleeni kivi. Piispa Laajasalo on kirjoittanut artikkelin seurakuntalaisen sivulla ja minusta se oli hyvä. Siinä hän mm. sanoo että ”kirkon ja lähetystyön tärkein tehtävä on kertoa Jeesuksesta”! Lisään tähän vielä että piispa Laajasalo pyysi anteeksi tekoaan ja sanoi korvaavansa sen minkä oli väärin tehnyt. Moniko tekee niin?

Luin toistakin artikkelia, jonka kirjoitti Panu Pihkala aiheenaan ympäristö ahdistus. Ei se muuten liittynyt ollenkaan tuohon yllämainittuun asiaan mutta hän kirjoitti kaunista tekstiä seuraavasti:” Kärsimyksen ymmärtämisen tulisi johtaa meidät toimimaan myötätuntoisesti ongelmien lievittämiseksi. Tätä voi kuvata myös oman ristinsä kantamiseksi. – Joskus jokainen tarvitsee sitä, että joku kantaa ristiä hetken, kun itse ei jaksa!” Niin.

Edelleen olen lukenut Maaria Leinosen syvältä koskettavia runoja ja ajattelin, jälleen, lainata tähän yhden. Se sopii niin miehille kuin naisillekin, on pitkä mutta lyhennän sitä kirjoittamalla sen vähemmän runomittaan. Ei ole pakko lukea, mutta jos ajatuksella ja sydämellä lukee ei se ”tyhjänä palaa”. Sen innoittamana voi sitten vaikka kuunnella you tubesta ”Vain pisara Jeesuksen verta”.

Vailla Menneen Varjoa

He seisoivat hänen edessään kaikki kivi kädessä.
Tunteeton kivi valmiina irtoamaan, sinkoutumaan kohti häntä syntistä naista.
Hän tunsi miehet – kuinka ei olisi tuntenut vaikka liittyivät hänen seuraansa pimeillä kujilla
hiipivät auringon laskettua hänen ovelleen.
Siinä seisoivat samassa rintamassa: hallitusmiehet
kirjanoppineet ja fariseukset, leviitat rabbiinit kauppiaat ja tullimiehet. Kaikki. Kivi kädessä.
Ja he tunsivat hänet – kuinka eivät olisi tunteneet:
hänhän oli heidän syntinsä – jospa vain kansa tietäisi.
Ja siksi hän nyt seisoi tässä. He tahtoivat tappaa.
Joku Mooses oli käskenyt. Eivät he katsoneet häntä kohti eivät kastanjahiuksiaan eivät
revittyjä vaatteita. Tuijottivat tien tomuun tai pilviin
– tai sitä outoa miestä joka seisoi heidän välissään.
– Mitä sinä sanot, he tivasivat mieheltä?
Ei hän toki kieltänyt kivittämästä. Olihan Mooses käskenyt.
Mutta ”synnitön heittäköön ensimmäisen kiven”.
Ääni kuin tuulten huokaus Öljymäen rinteiltä.
Nainen peitti kasvonsa. Nyt se tapahtuisi. Tuli aivan hiljaista. Vain tuuli öljypuissa ja
etäinen lasten nauru kujilta.
Ja kun nainen lopulta rohkeni katsoa etäällä vilkkui tomuisia sandaalin kantapäitä
kiireesti poistuvia kyyryisiä selkiä sivukaduille pujahtavia.
Ja hänen edessään seisoi yksinään tuo outo mies
Katse kirkas kuin Gennesaret, ääni lempeä kuin oliivilehdon tuuli:
Mene, äläkä palaa entiseen se on anteeksiannettu. Kaikki.
Ja nainen jäi seisomaan siihen yksin  – kevyenä kuin untuva tuulen sylissä vailla menneen varjoa.
Edessä kasteenraikas aamunsarastus – edessä uusi Tie – ennenkulkematon

Kiitos Jeesus!

Olen kirjoittanut vuosia rakentaakseni seurakuntaa ja samalla omaa Luterilaista kirkkoani. En häpeä omaa taustaani, en revittele otsikoita oman kirkkoni piispoista tai pappien tekemisistä. En ole myöskään arvioinut tai arvostellut  muiden kristillisten yhteisöjen tekemisiä tai evankelistojen temmellyksiä Suomen siionissa. Tähän on syynsä.

Raamattu kehoittaa selvästi selvittelemään epäselvät asiamme seurakunnan sisällä eikä julkisuudessa. Meillä tulisi olla keskinäinen rakkaus ja kunnioitus Kristuksen nimen tähden vaikka olisimme joistain asioista eri mieltä.

Filippiläiskirje on ns. vankilakirje jonka Paavali kirjoitti kahlittuna. Hän julistaa miten hän on kahleissa Kristuksen tähden. Koko henkivartiokaarti ja kaikki vartijat ovat nähneet mikä vaikutus Kristuksella on ollut vangittuihin kristittyihin.  He eivät pelkää vaan heistä loistaa ilo ja he julistavat evankeliumia kahleista huolimatta.

Korintilaisia Paavali kehoittaa kilvoittelmaan Jeesuksen nimen tähden, eikä sananjulistajien tähden. Olemme Jumalan työtovereita ja jokaisella on oma leiviskänsä hoidettavanaan evankeliumin työssä.

1. Korintilaiskirjeen selkeä viesti on, keskittykää olennaiseen. Keskittykää Jeesukseen ja evankeliumiin eikä toisten sisarten ja veljien vajavaisuuksiin. Paavali kehoittaa jäljittelemään toisia kristittyjä hyvissä asioissa. Kuudes luku varoittaa meitä käräjöinnistä maailma edessä.  Tämä on luonteva varoitus, koska Paavali tahtoo meidän tulevan tunnetuksi Kristuksen valona ja rakkautena.

Paavali perustaa sanansa Jeesuksen opetuksiin. Etenkin Jeesuksen ylimäispapillinen rukous, Jäähyväisrukous peräänkuuluttaa Jeesuksen omien keskinäistä rakkautta.

Sellainen demokratia, jonka puolustajat ovat kova äänisimpiä ja voittavat sen takia,  ei oikein istu seurakunnan ja kirkon paimentamiseen. Sen sijaan demokratia, jonka keskustelukulttuuri on toisia kunnioittavaa sopii vielä Raamatun raameihin. Kova äänisimmät, olivatpa he sitten Jeesuksen puolta tai vastaan, eivät omalta ääneltään kykene kuulemaan tai näkemään Jumalan tahtoa, koska heidän teoistaan puuttuu rakkaus. Rakkauden ääni puhuu aina hiljaa ja lempeästi. Rakkaus puhuu aina totuuden äänellä, joskus hyvin kipeitäkin asioita, mutta tuota ääntä ei ihminen voi olla kuulematta sillä se on Pyhän Hengen puhetta.

Kipeintä ei ole kuulla ihmisen suusta uskoa pilkkaavia sanoja, sillä Jeesuskin tuli tänne ja kärsi kuolemansa pilkkaajien käsissä. Mutta kipeää on kuulla toisen kristityn suusta omaa uskoa vähätteleviä sanoja. Sielunvihollisen suurin voitto onkin riitelevät kristityt.

On surkuhupaisaa kuunnella  kun ihmiset  haikailevat herätyksen perään ja samaan hengenvetoon he puhuvat toisia Kristittyjä vastaan ja kieltäytyvät yhteistyöstä kun  siihen tarjoutuu mahdollisuus.  Katse on siirretty Kristuksesta ihmisiin ja puolueisiin.

Jos haluamme toimia Raamatullisesti ja haluamme herätystä, on meidän unohdettava omat  mielipiteemme uskosta ja ryhdyttävä puhumaan evankeliumia yhdessä ihmisille. Evankeliumia, joka kertoo että Jeesus elää ja tahtoo pelastaa meidät.

Monesta asiasta, viime päivinä, olen inspiroitunut niin etten malta olla jotain niistä jakamatta. Vaikkapa riskilläkin.

Ensiksi vastaan eräälle kysyjälle, uusi ja tuntematon pelottaa aina. Varsinkin jos on kysymys elämästä – ja kuolemasta. Jumalan, ja sielujemme vihollinen, vastustaa kaikkea mikä on lähtöisin Jumalasta meidän pelastumiseksemme iankkaikkisesta kadotuksesta iankaikkiseen elämään. Mutta Jumalan on Valta ja Voima!

Minulle, joka en ole koskaan tuntenut kuuluvani täysin mihinkään joukkoon, on ollut aivan välttämätöntä saada apu Jumalalta omaan rikkinäisyyteni. Häneltä, joka ainoana voi eheyttää ihmistä sisintä myöten. On kuitenkin myönnettävä oma haurautensa, tässä maailmassa, jossa mikään ei ole ehjää. Mutta kiitos Jumalan uskollisuuden, Pyhyyden, armon ja rakkauden, toivo ja usko täydellisyydestä ikuisuudessa on.

Päästäkseni sisälle sanaan olen kokenut rukoilemisen yhtä tärkeänä kuin Jumalan Sanan säännöllisen lukemisen ja kuuntelemisen. Erityisesti luettu, on paljastanut totuuden ihmisestä, mutta myös Jumalasta, sen verran kuin ihmisenä pystyn ymmärtämään. Raamattua lukiessa joutuu ja, Jumalan kiitos, myös pääsee Valoon.
Saa henkilökohtaisesti tulla tuntemaan Hänet, joka On!

Maailman Valon, Jeesuksessa Kristuksessa, jossa on kaikki se täyteys mitä ihminen eniten kaipaa ja tarvitsee. Kristus Herra, on ihmiselle lain loppu ja vapaus ihmisten orjuudesta, sillä: ”Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siellä on Vapaus.”! Minun aarrearkkuni ovat, evankeliumien lisäksi, uuden testamentin kirjeet. Henkeni aivan himoitsee noita kirjeitä joista saan iloa, rauhaa, lohtua, opastusta ja kiitosmieltä! Unohtamatta kuitenkaan Vanhan Testamentin aarteita.

Olen menneinä aikoina saanut todeta etteivät kaikki, varsinkaan jotkut naiset, ole pitäneet Paavalista, mutta  olen kysynyt, mitä meillä olisi ilman Paavalia?
Häntä joka niin ihmeellisesti sai kohdata Jeesuksen?! Kärsiä uskomattoman paljon Hänen tuntemisensa tähden ja joka piti itseään kaikista apostoleista vähäisimpänä. Joka itseään puolustaessaan kirjoitti, meillekin heikoille testamentiksi, rohkaisevat sanansa:” Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä Hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan (ole ollut turha)”!

Kaikkein hartain toiveeni on ettei Jumalan käsittämätön, ihana ja ihmeellinen armo omalla kohdallanikaan, osoittautuisi turhaksi. Että Pyhä Henki olisi päässyt vaikuttamaan edes vähäistä Jumalan tahdon mukaista hedelmää, siitä sydämen ilosta ja kiitollisuudesta, jota Häneltä olen saanut. Että olisin pystynyt rakastamaan ja armahtamaan lähimmäistäni silloinkin, kun se on tuntunut mahdottomalta. Paavalin ohella on mainittava tietysti myös Pietari ja Johannes, ainakin.

Johannes kirjoittaa ensimmäisessä kirjeessään 3:1-2.: ”Katsokaa kuinka suurta rakkautta Isä, on meille osoittanut: me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme. Tästä syystä maailma ei meitä tunne, eihän se tunne häntäkään. Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin Hän ON”!

Tähän olisi hyvä lopettaa, mutta. Kaiken ilon ja riemun pohjalla on suru. Siksi ettei Jeesuksen jäähyväisrukous (Johannes 17) ole päässyt  toteutumaan uskovissa niin kuin olisi pitänyt. Ennakkoluulot toinen toisiamme kohtaan ja se toinen voima, joka maailmassa vallitsee, ovat sitä estäneet. Jumalan sanan mukaan tosi on sekin, ettei kaikkia henkiä tule uskoa, mutta ei myöskään rajata Jumalan Pyhää Henkeä. Vilpitön, Jumalaa yli kaiken kaipaava sielu, ei eksy. Joka tahtoo tulla tuntemaan totuuden, ei tarvitse pelätä eksyvänsä. Jumala pitää siitä huolen.

Sinä joka etsit, ole turvallisella mielellä!
Laitan tähän muutamia vinkkejä sinulle. Ole rohkea!
1 Johanneksen kirje kokonaan tai ainakin luku 4:1-21  – Ja ehkä ei aivan alussa oleville, mutta kuitenkin, ensimmäinen Pietarin kirje 1 luku ja vaikkapa 4:14-16. Jukka Norvanto,  luotettava Raamatun opettaja,  on kirjoittanut ihanan pienen  kirjasen ”Turvapaikka”! Suosittelen ja lopuksi;
Ikävä kyllä, olen huomannut etten osaa laittaa linkkiä TV7 ohjelmiin joten vain opastukseksi  ; Isännän pöydässä ohjelmassa 2.2-18 oli haastateltavana Erkki Hietanen (klo.20) löytyy TV7 arkistosta nro 282. Jos joku ystävällinen sielu osaa tuon tänne linkittää niin kiitos!

Olemme kevättä kohti menossa, mutta joulun ikuinen sanoma ei vanhene: Jesaja 9: 1- 6! Ikuiselle Totuudelle Kiitos!

Olen joihinkin Raamatun henkilöihin erityisen kiintynyt ja yksi niistä on Tuomas. Usein häntä nimitetään kielteisesti epäilijäksi. Minä en ole kokenut häntä niin. Olen iloinen että löytyi eräs toinenkin, runoilija Maaria Leinonen, jo edesmennyt. Lainasin hänen teoksensa ” Matka on laulu”, koottuja runoja vuosilta 1994-2005.Osiossa ”Et voi kätkeä elävää tulta” on erään runon nimenä, ei enempää eikä vähempää kuin ”Tie Totuus Elämä”.

Kun lueskelin Tapion blogia Jumala Voi, ja sen kommentteja, ajattelin tuon löytämäni runon jotenkin sopivan aiheeseen ja siksi en malta olla kirjoittamatta sitä tähän, koska sydämeni yhtyi liikuttuen runoilijan näkemykseen ihmisestä, joka etsi totuutta eikä tyytynyt ennen kuin sen löysi. Lue ja liikutu.

”Et juossut huhujen perässä
alun alkaenkaan Tuomas.
Totuuden halusit tietää, vain totuuden
mitään siihen lisäämättä, mitään siitä vähentämättä.
Kun mestarisi sanoi menevänsä edeltä
sinne ”minne te tiedätte tien”
sanoit suoraan: Emme edes tiedä mihin menet
kuinka tietäisimme tien
Mutta edessä seisoikin tie totuus ja elämä
ja kaikki oli niin kirkasta niin selkeää.
Sitten tuli kiirastorstai
tuli pitkäperjantai etkä enää tiennyt
mitä ajatella uskomisesta puhumattakaan
Tie totuus ja elämä
Tie vajonnut jalkojen alta
totuus naulittu ristille
ja elämä päättynyt pimeään hautaan
mykän kivipaaden taakse.

Tuli pääsiäinen
ja muut kertoivat ilmestyksestä
lukittujen ovien takana
Sanoit Tuomas:
Minä en usko.
Sanoit rehellisesti kaunistelematta.

Halusit uskoa. Mitään et sen hartaammin halunnut
Et ollut kieltäjä
et epäilijä Tuomas
et epäuskoinen
vaan totuuden etsijä
Totuutta kysyvä viimeiseen asti.

Rehellisyytesi palkittiin.
Sait nähdä näkevin sormin
kokea kaksin kämmenin.
Ja haavat
sormenpäittesi alla todistivat:
Minun Herrani. Ja minun Jumalani. Tie totuus ja elämä
Muistit
muistit Tuomas ja astuit tielle
joka oli valinnut sinut jo kauan sitten!”

Me ihmiset ajamme itsemme joskus umpikujaan itsemme kanssa. Kukaan ei uhkaa eikä mikään tunnu painavan meitä alas, mutta siitä huolimatta kaikki asiat tuntuvat vaikeilta ja lähes mahdottomalta. En puhu nyt masennuksesta vaan siitä selittämättömästä pahan  olon tunteesta, kun kaipaamme jotain, mutta emme edes tiedä mitä ja silti tavoittelemme jotain. Se on yksinäisyyden ja hämärässä kulkemisen kirous ja erämaa, johon ihminen eksyy.

En tiedä kuinka moni tunnistaa tämän olotilan. Se on se suunnaton orpouden olo joka huutaa jotain isompaa ja vahvempaa rinnallemme. Yritämme kaikella tavalla tyydyttää tai tukahduttaa tuon kaipauksen. Emme osaa antaa sille nimeä emmekä tiedä sille lääkettä.

Ihminen ei ole luotu olemaan yksin ja siitä huolimatta me löydämme itsemme yksinäisyydestä. Jopa isossa ihmisjoukossa katselemme ihmisiä kuin vieraita.

Mistä on kyse? Lapsuuden täyttymättömistä toiveista? Rakkauden ja läheisyyden puutteesta? Vaikeasta lapsuudesta vai epäonnistuneista ihmissuhteista?

Ihminen on rikki!

Meidän olemuksemme on tarkoitettu olemaan yhteydessä maailman Luojaan ja kaikkein pyhimpään. Mutta emme voi tässä luonnollisessa olotilassamme olla yhteydessä siihen voimaan, jota sielumme ja henkemme kaipaa. Ihminen on ruumis, sielu ja Henki. Tuo Henki on peräsin Jumalalta ja se kaipaa yhteyttä omistajaansa. Joskus muu olemuksemme herää huokaamaan sen kanssa. Se saa meidät etsimään yhteyttä, joka tyydyttäisi kaipuumme. Maailma on täynnä uskontoja, mutta vain yksi Jumala on lähtenyt etsimään yhteyttä itse. Jeesus tuli maailmaan ja hän sanoi olevansa tie, totuus ja elämä. Hän tuli korjamaan yhteyden, jotta voisimme täyttyä Jumalan läsnäolossa hänen Hengellään ja saamaan rauhan sielullemme.

Jumala voi täyttää pohjattamalta tuntuvan yksinäiyytemme ja tuoda lohdun. Emme ole enää orpoja.

Muutama yö sitten mietiskellessäni jälleen raamatunlauseita, tuli väkevänä, toiset voittavana mieleeni Johanneksen evankeliumin alku:
” Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, Ja Sana oli Jumala!”

Tämän jälkeen tunsin valtavaa Pyhyyttä ja – pienuutta. Sanat ja ajatukset  loppuivat sen Pyhyyden ja Suuruuden rinnalla, oli oltava hiljaa.
Kun siitä tokenin, ajattelin maailman luomisen edeltävää ”aikaa” eli ajattomuutta, kuinka käsittämätön se ihmiselle onkaan! Ja silloinkin Jumala oli ja On! Oli Isä, Poika ja Pyhä Henki. Niin kuin tänäänkin On!

Seuraavaksi ajatuksekseni nousi yksi, minun mielestäni, kauneimpia lukuja Raamatussa. Sananlaskujen luku 8 otsikolla ”Viisaus kertoo itsestään” joka vanhemmassa käännöksessä on ihanasti:” Viisaus, joka on ikiajoista ollut Jumalan tykönä, kutsuu ihmisiä luokseen”!  Erityisesti minua sykähdyttää ja riemastuttaa jakeet 22-35 ikuisuuden ytimestä! Luotan siihen että sinulla, joka tätä kenties luet, on Raamattu?!

Tänä aamuna, ajatuksiini nousi Hengen hedelmä ja lopunaikojen ihmiset. Kaksi niin toisistaan poikkeavaa ihmiskuvausta. Ensin mainitusta kirjoitetaan Galatalaiskirjeessä luvussa 5 jakeissa 22-26 muistin virkistämiseksi:” Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensä hillitseminen. Ja että ne jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen haluineen, Ja, Jos elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta. Emme saa tavoitella turhaa kunniaa, emmekä ärsyttää ja kadehtia tosiamme.

Lopunajan ihmisistä voi lukea  mm. 2 Tim.3 ja toisesta Pietarin kirjeestä, siis ainakin. Mikään Raamatussa ei kuitenkaan rajoitu niin ettei koko Raamattu olisi yhtenäinen kaikissa opetuksissaan ja kannattaisi sitä laajasti tutkia.

Mitä sitten ihmisenä olemiseen tulee niin, jo vähän kauemmin eläneenä, on saanut kokea kaikenlaisia aikoja, hyviä ja huonoja. Niin elämänsä kuin uskonsakin suhteen. Jumalan Sana ei kuitenkaan koskaan hukkaan mene sillä varmaa on, ettei luettu tai kuultu tyhjänä palaa –  eikä tyhjäksi jää. Uskollisuutta ja kärsivällisyyttä on hyvä harjoittaa, molempien suhteen.

Joku voi ehkä kysyä sitäkin miksi tällä ”taivaalla” kirjoitan, ehkä ihan itsestään selviäkin, kun en ole opettaja enkä pappi. Ehkä siksikin, nykyään, että minulla lienee eniten aikaa tähän. On muitakin syitä, joita en kuitenkaan luettele, mutta ehkä täällä on joku lukija joka etsii jotakin, sellaistakin, jota eivät osaa sanoittaa ja mahdollisesti löytävät sen täältä? On sellaistakin tapahtunut.

Kun mietin Jumalan lahjoja ja ”leivisköitä” minua on rohkaissut ja lohduttanut moni asia minkä olen Raamatusta lukenut. Ensimmäisenä tulee mieleeni ettei esim. apostolienkaan joukossa sanota olleen montaa viisasta, ei jalosukuista, vaikka heitäkin siis oli. Jumala kuitenkin uskoi Poikansa tavallisten ihmisten oppaaksi ja veljeksi. Suuresti lohduttaa myös evankeliumit, tuo ensin mainittu ylimmäisenä, ja uuden testamentin kirjeet! On taas oikein pala kurkussa ja silmät vesissä kun näitä ja Jumalan Armon suuruutta ja hyvyyttä ajattelen. En saa näistä opeista tarpeekseni, Jumalalle kiitos!

Tällä hetkellä meillä on onni ja siunaus saada tutkia kappelimme luennoilla ihanaa Efesolaiskirjettä. Se innoittamana olen ottanut esille muutkin kirjeet UT:ssa. Jotkut niistä ovat hyvin sydämellisiä  ja henkilökohtaisuudessaan liikuttavia. Paavali esim. tietää pian pääsevänsä työnsä päätökseen ja huolehtii rakkaistaan. Siellä on Pietari kirjeineen ym. En aseta ketään toisten edelle, olemmehan kaikki ihmiset omanlaisiamme persoonia. Yksi innoittuu ja tulee siunatuksi yhdestä, toinen toisesta.

Aloitin Johanneksen evankeliumista ja lopetan Johanneksen kirjeeseen. Vanhemmassa käännöksessä kirjeen alkuopastuksessa sanotaan:” Johannes julistaa elämän sanaa, Kristusta, että lukijoillakin olisi yhteys Isän ja Pojan kanssa 1-4.  Ollakseen tässä yhteydessä heidän tulee vaeltaa valkeudessa ja tunnustaa syntinsä, joista heidät puhdistaa Kristuksen veri”. ja jatko:” Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet ja omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme, Elämän Sanasta!”
Tämä on silminnäkijöiden todistus ja meillä sen todeksi, tämän lisäksi, todistaa meissä oleva ja vaikuttava Pyhä Henki, puolustajamme ja uskollinen puolesta rukoilijamme/opettajamme, joka ei korota itseään vaan Kristusta, Vapahtajaamme, pelastajaamme, Jumalan ainoaa Poikaa joka oli ja On, yhtä ikuisesti kuin Jumala, kaiken luoja ja ylläpitäjä! Kiitos Jumalalle.

Totuuden Henki, johda Sinä meitä, etsiessämme Valkeuden Teitä. Työtämme ohjaa, meitä älä heitä. Tietomme siunaa.
Kaikessa näytä käsiala Luojan, Mahtavan, Viisaan, Kaiken Hyvän suojan. Kristuksen luokse Rakkauden Tuojan, johdata meidät.
Kristus on Tiemme, Valo sydäntemme, Toivomme ainut, Pyhä Totuutemme. Armosi Jeesus, anna Voimaksemme, uudista meidät!
Anna nyt Kristus, Valos meille hohtaa, anna sen meitä Isän Kotiin johtaa. Jos mikä murhe meitä täällä kohtaa, Voittamaan auta! (virsi 484)