Istun mummolan vintissä ja kuuntelen hiljaisuutta. Illan saunominen ja avanossakäynti antoi hyvät yöunet ja heräsin aikaisin ja levänneenä. Maailma ja sen murheet tuntuvat olevan kaukana. Illalla kuuntelin Jukka Norvannon opetusta Paavalin kirjeistä. Jukan rauhallinen ääni oli hyvää unilääkettä mutta myös Jumalan Sana rauhoitti ja antoi turvaa.

Joskus on hyvä vain olla hiljaa. Unohtaa maailman melske ja melu. Jeesus, Ihmiseksi Jumaluudesta riisutunut Jumalan poika, tarjoaa meille rauhaa ja lepoa. Hänen läsnäolonsa elämässä nostaa kipujen ja kärsimysten yläpuolelle ja antaa lohdun. Lupaus iankaikkisesta elämästä avartaa edessä olevaa maisemaa ja antaa elämälle merkityksen. On ainakin yksi taho joka rakastaa ihmistä pyytettömästi.

Jouluna saimme juhlia Jeesus lasta joka syntyi valoksi maailmalle. Nyt taivallamme kohti Pääsiäistä,  Kristikunnan suurinta juhlaa. Pääsiäisenä Jumala teki suurimman ja kalleiman uhrauksen, mitä voi kuvitella. Hän uhrasi Jeesuksen,  ainoan poikansa meidän syntiemme tähden, jotta meillä olisi elämä. Synti on muuri, joka erottaa meidät Jumalan yhteydestä. Nyt tuo muuri on murrettu Jumalan ja Jeesuksen omien väliltä.

Saamme juhlia ja ylistää Jumalaa kaikesta yhdessä seurakuntana. Vaikka ulkoisesti kristikunta on jakautunut lukuisiin tunnustuskuntiin ja kirkkoihin. Jumala näkee meidät yhtenä  maailmanlaajuisena seurakuntana jonka päänä on Jeesus Kristus itse.

Jäähyväisrukouksessaan Jeesus rukoilee puolestamme, (koko rukous löytyy Johanneksen evankeliumista)

 ”Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle. Kaikki, mikä on minun, on sinun, ja mikä on sinun, on minun, ja minun kirkkauteni on tullut julki heissä. 

”Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun.  Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.

 ”Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä.  Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.

Jeesuksen rukous on raamatun tärkeimpiä kohtia ja sitoo koko Jeesuksen toiminnan ja opetuksen yhteen. Se on kuin polttolasi, joka kokoaa Jumalan viestin ihmiskunnalle. Te olette minun rakkaita lapsiani ja haluan teidät takaisin kotiin.

Koko raamattua tulisi lukea tämä rukous mielessä. Seurakuntia tulisi johtaa tämä rukous mielessä. Arjen keskellä kohdatessa muita ihmisiä tulisi tämän rukouksen viesti olla huulillamme. Rukous jossa Jumala rukoilee itseään on ainutlaatuinen ja käsittämätön rakkauden osoitus ihmistä kohtaan.

Kuluvalla  viikolla 18.1. päivä on Kristittyjen ykseyden rukouspäivä.

Rukouspäivä on oivallinen tilaisuus pohtia millainen on suhteemme toisiin kristittyihin ja tunnustuskuntiin. Jos Jumalalla on varaa rukoilla yhtenäisyyttä ja rakkautta niin eikö meillä ihmisillä  sitten ole siihen suoranainen velvollisuus? Jos katseemme kiinnitetty Jeesukseen meidän ei tarvitse pohtia toisten uskoa tai sen vähyyttä tai erilaisuutta.

Ehkä meidän tulisi tässäkin harjoittaa Pietarin uskaliaisuutta ja uskoa. Astua veneen reunan yli ja luottaa Jeesukseen kun rakennamme yhteyttä muihin kristittyihin sen sijaan että etsisimme virheitä ja eroavaisuuksia.

Jeesus sanoo:  ”Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen. Siellä he näkevät minun kirkkauteni, jonka sinä olet antanut minulle, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman luomista. Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen, ja nämä, jotka ovat tässä, ovat tulleet tietämään, että sinä olet lähettänyt minut.  Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.”

Kesken sekavan uniseikkailuni havahdun hiljaiseen mutta selvään ääneen joka kysyy, Rakastatko sinä minua.  Ensimmäinen ajatukseni oli, että vaimoni kysyy asiaa ja vastaan ääneen, -Kyllä  minä rakastan sinua, mutta tajuan, että hän nukkuu sikeästi ja tyytyväisenä. Ympärilläni oli hiljaista. Katselin pimeään ja toistin hämmentyneenä, että kyllä minä rakastan. Hiljaista ääntä ei kuulu toistamiseen ja painan pääni takaisin tyynyyn.

Jeesus kysyi Pietarilta kolmesti samaa asiaa. Nuotiolla, kalojen keskellä ylösnoussut vapahtaja sitoo kalastaja Pietarin lopullisesti itseensä, eikä Pietari koskaan poikennut siltä tieltä, jota hän lähti sinä päivänä kulkemaan. Siinä hetkessä Pietarin häpeä väistyi ja hän ymmärsi kuka hän itse oli ja kuka Jeesus todella oli.

Aamulla kerron vaimolleni mitä oli tapahtunut ja kysyin oliko hän herännyt yöllä, mutta hän ei ainakaan muista heränneensä tai kysyneensä mitään. Jäin ihmettelemään asiaa sen kummemmin hengellistämättä sitä. Päivän mittaan asia kuitenkin alkoi elää mielessäni. On oikeastaan turha miettiä sitä mistä ääni tuli. Oliko se unen tuottamaa vai jotain muuta. Minulle se oli kuitenkin suora selkeä kysymys lempeällä hiljaisella äänellä.

Tuo hiljainen ääni yössä vie minut lähemmäs todellista elävää Jeesusta.  Olenko valmis antamaan kaikkeni hänelle. Ne valinnan paikat, joiden avulla Jumala on minua kuljettanut elämässäni ovat johdattaneet minutkin öiselle nuotiolle ylösnouseen Kristuksen kanssa ja hän haluaa sitoa minut itseensä kysymällä, – Tapio, Rakastatko sinä minua?

Olen tiettyyn pisteeseen asti touhun poika, mutta näin kevään tullessa meinaa joskus kamelinselkä katketa. Ei fyysisesti, ei myöskään henkisesti vaan hengellisesti. Usko on koetteella kun talven Majataloillat alkavat olla pian ohi ja puheet pidetty. Oman hengllisen elämän hoitaminen on jäänyt lukemisen ja bloggaamisen varaan. Raamattu- ja rukouspiirin perustaminen on siirtynyt ja siirtynyt. Keskiviikkoisin olen sentään […]

via Mitäs tehtääs notta mainittaas? Jos sanoos notta häpeä Suomen Siioni! — Blogitaivas

On vaikea lähteä purkamaan sitä tunnemylläkkää, jonka olen saanut tai joutunut käymään viimeisen viikon aikana. Syitä siihen en ala purkamaan, mutta tuloksena on ollut jonkinlainen itsensä löytäminen uudelleen. Yksinkertainen huuto pimeästä Jumalan puoleen ja pitkä Jumalan puhuttelu hiljaisuudessa. Oman ylpeyden nieleminen ja oman itsekkyyden tajuaminen. Sen tajuaminen, että en vieläkään ollut antanut kaikkia asioitani Jumalan haltuun.

Ihmiselämä on näyttää olevan alusta loppuun saakka keskeneräisyydessä elämistä. Vaikuttaa siltä, että ainoastaan Jeesukseen keskittyminen pitää elämän linjassa niin, että levottomuus ja rauhattomuus pysyvät sydämestä poissa. On vaikea luovuttaa oma tahto, halut ja unelmat Jumalan haltuun. Jos näin ei tee, ihminen ryhtyy itse etsimään ja toteuttamaan itseään ilman Jumalaa. Ajatus kietoutuu omien haaveiden ja tavoitteiden ympärille ja samalla ihminen helposti rikkoo itseään ja rakentaa muureja ympärilleen.

Vajaan viikonpäivät olen katsellut maailmaa kirkkaampien lasien läpi. Olen kyennyt nauttimaan hiihtämisestä ja pelkästä olemisesta. Tuntuu kuin olisin saanut koskea Jeesuksen haavoja ja nähnyt niiden aitouden. Kipujen mies on tullut rinnalleni ja laskenut kätensä omien kipujeni päälle. Nostanut häpeästä ja ottanut sen päälleen.

Sinä, joka luet tätä ja jonka elämässäsi on salaisuuksia ja asioita, joista et millään haluaisi luopua, vaikka tiedät, että ne vielä erottavat sinut Jumalasta. Anna ne Jeesukselle, hän tietää ne jo. Hän on odottanut pitkään, että tekisit niin. Hän haluaa laskea armahtavat kätensä kaikkien elämäsi asioiden ylle. Heitä vanha pois ja ota uusi tilalle. Ota rauha sydämeesi! Olethan Jeesuksen oma!

Pojat taas kotiutuivat Turusta festareilta. Vuosia festarit ovat olleet pojille vuoden kohokohta. Vanhin nautti aikoinaan alternativepommisuojan hieman erilaisesta gospeltarjonnasta. Maata Näkyvissä Festarit ovat vuosia olleet nuoren seurakunnan ykkös juttu Suomessa. Jokainen sinne lähettävä seurakunta on ollut tietoinen Sleyn:n linjasta, kuitenkin käytäntö on osoittanut, että niinkuin Sley on jäsentensä summa niin on myös festarit ovat käytännössä osallistujensa näköinen. Eli se ns. virallinen linja ei millään tavalla määrittele tapahtuman opetusta tai henkeä.

Hesari teki festareista jutun kuulemalla muutamaa, varmasti ihan vilpitöntä pappia kuunnellen. Hyvään journalistiikkaan kuuluisi kaivella asioita hieman syvemmältä. Kuitenkaan Hesari ei nähnyt tarpeelliseksi tehdä näin. Oli liian houkuttelevaa jatkaa vanhalla linjalla eli lyödä ja rikkoa. Pitäsiköhän lehden johdon vähän katsella ketkä ja miten kirkoon liityviä juttuja kirjoitellaan.

MNF ei mässäile sukupuolirooleilla vaan festari tarjoaa aidosti hyvän kokemuksen nuorille. Se on konservatiivisen liikkeen kädenojennus tälle kristikunnalle. Omat poikani ovat allergisia kaikelle fundamentalismille ja siitä huolimatta he haluavat joka vuosi Turkuun! Olisiko siis syytä kuunnella nuoria eikä näppylöitään hierovia teologeja jotka ovat kohdanneet käytävillä hilluneen trollin.

Meidän seurakunnasta lähdetään MNF:ään koska meillä on yksi Suomen fiksuimmista kirkkorouvista!

Muutama päivä sitten sain masentavan tekstiviestin. Sen sisältö viittasi siihen, että toimintani omassa seurakunnassa olisi jotenkin epätervettä ja moitittavaa. Viestin lähettäjä ei ilmeisesti tiennyt tai ymmärtänyt, sitä mitä omassa luterilaisessa seurakunnassani tehdään ja mikä on oma roolini sen sisällä. Jäin miettimään, mikä on olennaista ja miksi pyrin olemaan kuuliainen omalle kutsulleni.

Olen itse ammatiltani luokanopettaja, en siis omaa teologin koulutusta. Olen kirkollisten muotojen ja kaavojen suhteen  melko liberaali mutta Raamatun sanoman suhteen melkoisen konservatiivinen ihminen. Miksi sanon ”melkoisen”? Ehkä siksi, että en ole teologi ja olen vuosien varrella tajunnut oman ymmärtämykseni rajallisuuden. Olen ”vain” ihminen.  Näen Raamatun Jumalan ilmoituksena, joka on kirjoitettu Juutalaisessa kontekstissa ja sen ymmärtämistä helpottaa Seemiläisen kulttuurin ja kielen ymmärtäminen. En kuitenkaan rajaa pois ystäväpiiristääni pois eritavalla ajattelevia ihmisiä vaikka pidänkin kiinni omista näkemyksistäni.

Raamatun opetus seurakunnasta kaikessa yksinkertaisuudessa mielestäni on se, että Jumala haluaa tuoda Jeesukseen uskovat ihmiset yhteen, jotta Jumalanvaltakunnan todellisuus voisi toimia ihmisten kautta. Raamattu on yhteisöllinen kirja. Jumala haluaa tehdä ihmiset seurakunnan kautta riippuvaisia toisistaan. Riippuvaisia rakkaudesta. Ei riippuvaisia siitä millaisia seurakunnan kokoontumisen ulkoiset muodot ovat.

Raamattu ei opeta siitä millainen klo 10 Jumalanpalvelus pitäisi olla tai millaisilla soittimilla sielä pitäisi soittaa. Raamattu opettaa meitä tulemaan yhteisen pöydän ääreen. Ateriayhteys on Raamatun kielessä syvin mahdollinen kuva ihmisten välisestä yhteydestä.

Luterilainen Jumalanpalvelus  lähtee siitä,  että  se tarjoaa ihmiselle armonvälineet kasteen- ja ehtoolisensakramenttien kautta. Ongelma on vain se, että kovinkaan moni kadunmies, olkoonkin, että kuuluisi kirkkoon, ymmärtää yhtään mitään siitä, mitä tuo lause pitää sisällään. Nykymuotoisen Jumalanpalveluksen toinen ongelma on se, että siitä on kuihtunut vuosistuhannen aikana sinne luonnollisesti kuuluvia asioita. Armolahjat, jotka ovat annettu välineiksi seurakunnan keskelle palvelua varten, on rationalisoitu kokonaan piiloon. Jumalanpalvelus on kuitenkin  keskeinen toimintamuoto jokaisessa luterilaisessa seurakunnassa ja Jumalan sana, elämän leipä on aina tarjolla jokaisessa seurakunnassa sunnuntaisin. Siksi messua tarvitaan! Mutta yhtä paljon tarvitaan seurakunnissa toimintaa, jossa rohkeasti lähdetään opettamaan sitä mikä on seurakunta ja mitä  merkitsee Jeesuksen opetus: ”Jumalan valtakunta on tullut lähelle”.

Tähän kaikkeen meidän seurakunnassa on vastattu pitämällä Majatalo-Iltoja. Iltojen keskeinen tavoite on tuoda ihmisiä seurakuntaan ja opettaa heille Raamattua. Pyhäjärvellä nämä illat ovat osa seurakunnan omaa aikuistyötä. Majatalo-illat eivät siis ole minkään pienen piirin puuhastelua vaan koko seurakunnan rakentamiseksi aloitettua toimintaa, joka ei ole poissa esimerkiksi Jumalanpalveluselämän kehittämisestä. Pyhäjärvi on naapurin esimerkin mukaan ottanut käyttöön Jumalanpalvelusryhmät ja ilahduttavan iso porukka on lähtenyt Majatalo-iltojen vastuuryhmään. Majatalon lauluryhmä on omien voimavarojensa rajoissa antamassa oman panoksensa Jumalanpalveluksiin. Kyseinen kuoro on myös pienryhmä, joka kokoontumisilla on oma tehtävänsä tuoda ihmisiä yhteen Jeesuksen luo.

Majatalo-illat ovat lähentäneet vuosien mittaan eri hengellisiä ryhmiä paikkakunnalla ja toiminta on aidosti luterilaista mutta myös aidosti yhteiskristillistä. Tämä on mahdollista kun työn keskuksessa on yksinomaan sanoma ylösnousseesta Kristuksesta ja kaikilla toimijoilla on yhteinen halu toimia yhdessä. Vaikka kaikki perustuu maallikkotoimintaan, suunnittelu tapahtuu yhdessä kirkkoherran kanssa ja hyväksytään kirkkoneuvostossa muun aikuistyön suunnitelmien mukana. On tärkeää että kaikki tapahtuu luottamuksen hengessä ja yhdessä tehden.

On väärin ajatella, että  majatalot tai muu seurakuntaa kokoava toiminta olisi hajottavaa toimintaa.  Meidän seurakunnassamme on ajatus, että jokainen saa tulla mukaan sellaisena kuin on. Tämä ajatus pitää sisällään niin vahvan hengellisen kutsumuksen saaneen kuin seurakunnasta vieraantuneen ihmisen.

Tälle ajalle tuntuu olevan tyypillistä, että vahva usko Jeesukseen ja raamattuun erottaa ihmisen perinteisestä luterilaisesta seurakunnasta. Tällaista ajattelua vastaan pitää taistella. Jos haluamme puolustaa seurakuntaa on meidän löydettävä yhteys ihmisten kesken ja kyettävä kunnioittamaan toistemme näkemyksiä uskosta ja seurakunnasta. Meidän rohkeasti elettävä todeksi Sanan kohtaa, ”Keskinäisestä  rakkaudesta heidät tunnetaan”

Saamani  tekstiviesti teki minut surulliseksi, koska sen lähettäjä ei ole ymmärtänyt miksi paikkakunnallamme ihmiset etsivät yhteyttä eri hengellisten ryhmien välille ja haluavat yhdessä rakentaa seurakuntaa. Meidän on etsittävä sitä mikä meitä yhdistää, ei sitä mikä erottaa.

Lapset pakertavat luokassa matematiikan kokeen parissa. Syksyn ensimmäinen iso koe nostaa ilmaan jännityksen huokailua ja ähinää. Nyt mitataan onko kaikki asiat ymmärretty ja osataanko opittua soveltaa käytäntöön. Koulu ei tänä aamuna ollutkaan kaikille kiva paikka tulla.

Koulussa mitataan oppimista ja arvioidaan työn laatua. Opettajan rooli kasvattajana poikeaa tässä muiden kasvattajien työstä. Mutta ketä varten tuo mittaaminen tapahtuu?

Pieni oppilas ei aina ymmärrä ketä varten hän koulutyötä tekee. Usein opettaja joutuu patistamaan ja houkuttelemaan lasta opintielle. Vaikka opetussuunnitelmat muuttuvat ja käsitys oppimisesta tarkentuu ja muuttuukin, niin arviointia koulussa tarvitaan aina.

Olen tämän syksyn aikana elvyttänyt vanhaa harrastustani, perhokalastusta. Joen rannalla on ollut aikaa pohtia ja miettiä asioita kaikessa yksinäisyydessä. Tuijottaessani perhon rauhallista uintia virrassa on myös ajatukset saaneet lipua omaa tahtiaan ja aina jokin kirkkaampi oivallus on pysäyttänyt ajatuksen virran pohtimaan asiaa tarkemmin.

Opetuslapsista useampi oli ammatiltaan kalastaja. Siksipä ei ollut mikään yllätys, että että yksi raamatun suurimmista ihmeistä liityi kalaan. 5000 miehen ja ties kuinka monen naisen ja lapsen ruokkiminen tapahtui arkisilla eväillä, kahdella kalalla ja viidellä leivällä.

Jeesuksen läsnäolo oli niin vangitsevaa ja puoleensavetävää, että ihmiset unohtivat ilmeisesti ajankulun ja nälän. Kun ilta sitten saapui, kaikki havahtuivat nälkään. Opetuslapset järkeilivät nopeasti, että olisi viisasta heittäytyä vieraanvaraisuuden varaan ja mennä lähiseudun taloihin tai jopa ostaa ruokaa ihmisille, kun Jeesus kehoitti opetuslapsia ruokkimaan kaikki ihmiset. Mutta tuskinpa kukaan olisi kuollut nälkään, vaikka kaikki ihmiset olisivat kävelleet kukin omaan kotiinsa syömään.

Jeesus toimii odottamattomalla tavalla. Hänelle riitti se mitä opetuslapsilla oli. Kaksi kalaa ja viisi leipää. Enempää ei tarvittu, sillä loppu tuli Jumalalta. Jeesus rakasti jokaista läsnäolevaa ihmistä ja sääli heitä. Pian ihmiset olivat syömässä ja tähteitäkin jäi. Tämä on Jumalan tapa toimia tänäänkin. Hänelle riittää se mitä ihmisellä itsellään kulloinkin on. Hän ei vaadi yhtään enempää.

Kun minä opettajana kannustan ja pusken oppilaitani eteenpäin, jotta heidän elämänsä voisi olla tulevaisuudessa helpompaa, joudun arvioimaan ja arvostelemaan heidän tuotoksiaan. Antamaan arvosanoja, jotta heille syntyisi kuva mitä on opittu ja mitä pitäisi vielä ehkä harjoitella. Näin lapset vähitellen oppivat elämän tärkeitä taitoja lopulta auttamaan itse itseään.

Jeesus opettajana toimii aivan eri periaatteella. Hän ainoa vaatimuksensa on että saapuisimme paikalle. Hän antaa sitten eväät elämälle. Meidän ei tarvitse ansaita tai ponnistella saavuttaaksemme hyviä arvosanoja Jeesukselta. Kun minun näkökulmani kasvuun on tässä ajassa. Jeesuksen näkökulma kasvamiseen on iankaikkisuudessa.

Lestijoen yläjuoksun kalastuslupa sallii kahden lohen ottamisen yhdellä luvalla. Kalareissuja on kertynyt useampi ja kalojakin on tullut. Useampi kala on päätynyt ystävieni ruokapöytään. Kalastamisen ilo on monikertaistunut antamisen myötä. Jotain samaa on Jumalan valtakunnassa. Rakkaudesta luotuaan kohtaan Jumala haluaa antaa meidän elämäämme hyvää. Joskus se hyvä tulee kuitenkin kasvamisen ja kasvukipujen kautta. Mutta silloin kun Jumala päättää ja näkee parhaaksi kahdesta kalasta riittää särvintä jaettavaksi niin monelle kuin on nälkäistäkin.