Tapasin viikko sitten kadulla pienen mummon, joka puski rollaattorilla läpi sohjon. Olin tulossa hammaslääkäristä ja pysähdyn puhuttamaan tuota jo iän alaspäin painamaa naista. Puhekumppani tulikin ilmeisesti mummolle tarpeeseen, niin vuolaasti alkoi tarinaa tulla. Mutta se ei ollut mikään jouluinen juttu vaan vuodatus joulun yksinäisyydestä, kun kaikki omaiset asuivat muualla ja ystävät olivat jo kuolleet aikoja sitten. Mummo kertoi lopettaneensa joulun vieton kokonaan, koska se ainoastaan satutti häntä. Televisiota hän ei aukaise jouluna lainkaan, vaan hän lukee yksin kotonaan kirjoja. Koko maailma näytti hetken aikaa rujolta ja kylmältä paikalta. Ja sitähän se onkin. Tämä maa elää erossa luojastaan ja on kirottu. Sen tuulet puuhaltavat kylmästi ilman suojaa.

Ajatukseni kääntyvät parin tuhannen vuoden taakse pieneen perheen alkuun, joka etsi yösijaa itselleen. Maailman tuulet puhalsivat kylmästi Rooman valtakunnan suunnalta, eikä omat hallitsijatkaan järin ystävällisiltä vaikuttaneet. Kuitenkin paikka löytyi, liekö olleet sukulaisia tai tuttavia, jotka ottivat hoteisiinsa nuo kaksi matkan uuvuttamaa.

Nuoren vaimon raskaus löi varmaan leimansa hänen olemukseensa. Mutta oliko hän peloissaan vai jaksoiko hän luottaa siihen mitä enkeli oli hänelle kertonut.

Kun lapsi syntyi, löytyi pikku äidille ja vauvalle oma soppi talon toisesta päädystä, eläin suojasta ja pienokaiselle oma peti seimestä. Lampaat joutivat syödä heinänsä muualla. Sieltä paimenet ja muut erikoiset vieraat löysivät tuon Jumalan pojan, jota he saivat kumartaa kuninkaanaan. 

Mitä lie Joosef ajatellut tästä kaikesta. Mies joka oman kunniansa menettämisen uhalla oli ottanut raskaana olevan tytön vaimokseen. Siirtänyt syrjään oman tahtonsa ja alistunut Jumalan tahtoon. Joosef lie yksi suurimmista uskon sankareista jonka tiedän.

Pian pikku perhe joutui pakenemaan maailman kylmyyttä toiseen maahan. Pikku Jeesuksesta tuli pakolainen.

Runsas kolmekymmentä vuotta myöhemmin Jeesus sai kokea koko maailman kylmyyden ja kovuuden Golgatalla. Hän otti tämän kaiken harteileen ja sanoi, Isä anna heille anteeksi!

Ristin mies oli lopulta yksin ja koko maailma oli häntä vastaan ja silti hän halusi rakastaa jokaista ihmistä. Hän haluaa tulla jokaisen luo vaikka kukaan muu ei haluaisi.

Mietin olisinko voinut olla edes vähäsen kuin Jeesus tuolle pienelle mummelille, joka lähti työntämään rollaatoriaan läpi sohjon. Ehkä olinkin. Joskus jo pelkkä toisen näkeminen voi muuttaa jotain. No Jeesus yksin tietää sen.

Viime viikot ovat olleet aika risaisia. Buranaa on kulunut milloin mihinkin vaivaan. Nyt poden hammasta, jota on ronkittu viimeksi vuosi sitten. Odottelen viikonlopun loppumista, että pääsisi tutun lääkärin juttusille.

Jokapäiväiset kontaktit ovat usein meidän kristittyjen kipeä paikka. Olemme asemoineet ja betonoineet itsemme tiettyyn suhteeseen ympäristömme kanssa ja vetäneet tietyt johtopäätökset jokaisesta ihmisestä, joka elää ympärillämme. On uskovat tutut, joiden kanssa voimme käydä hengellisiäkin keskusteluja. Sitten on maalliset ystävät, joiden puolesta ehkä rukoilemme, mutta varomme visusti tuputtamasta tai sanomasta mitään hengellistä, koska emme halua loukata heitä. Sitten on ne meidän mielestämme toivottomat tapaukset, joiden hidasta liukua kadotukseen seuraamme sivusta. Tai ainakin niin me kuvittelemme, koska Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.

Kaikki soljuu samaa uraa päivästä toiseen ja vuodesta toiseen. Samalla ihmettelemme seurakuntien porukoissa, että missähän se herätys viipyy, eikö Jumala jo lähetä sitä?

Eilen sain raahattua itseni uimahalliin. Arvoin kauan lähtemistä ennenkuin sain kamppeet kasaan ja itseni liikkeelle. Lauantai-ilta on uimahallilla ns. ukkojen parlamentti. Pyhäjärvi on siitä harvinainen pikkupaikkakunta, että meillä on oma uimahalli ja eläkeläiset pääsevät ilmaiseksi uimaan. Siksi aika moni muukin mies suuntaa lauantaina halliin saadakseen turista ukkojen kanssa.

Lauteilla puhe kääntyi sosiaalietuuksiin ja sitä kautta maahanmuuttajiin. Keskustelu sivusi pakkopalautuksia ja uskoontuloa, silloin keskustelun avaaja tokaisi ikään kuin sivulauseessa, että kyllä minäkin uskon Jeesukseen. Mies oli muuttanut vasta paikkakunnalle ja oli selvästi nähnyt elämässään varjopaikkojakin.

Keskustelun suunta kääntyi ja samalla eräs tuttu mies totesi, että jokainen uskoo kuten tahtoo, mutta hän halusi kuitenkin osallistua keskusteluun. Haastattatelin keskustelun avannutta miestä ja siitä kehkeytyikin mielenkiintoinen keskustelu uskosta, pimeyden voimista ja ihmeistä. Meidän kahden miehen jutustelu loi saunaan ilmapiirin, johon muut miehet ikäänkuin liimautuivat kiinni. Vaikka olimme täysin tuntemattomia toisillemme, juttelimme kuin kaksi vanhaa ystävää. Tämä tuttu mieskin alkoi kertoa omista merkillisistä kokemuksistaan, jotka viittasivat pimeyden voimiin. Totesin, että jos kerta on Jumala olemassa niin on myös vastustajan pelurit omissa touhuissaan.

Pois lähtiessäni tämä uusi ystäväni kuiskasi ohi mennessäni, että eipä tuputettu yhtään mutta saatiin silti todistaa. Ja toden totta, emme olleet päälle käypiä emmekä omituisia vaan arkipäiväisesti kuvasimme sitä mitä  olimme kokeneet ja kuulleet asioita Jumalan valtakunnan yhteydessä eläessämme. Samalla vahvistimme toisiamme uskossamme.

Varsinainen kimmoke kirjoittaa aiheesta tuli kuitenkin uimahallin eteisessä, kun tapasin toisen kristityn ystäväni, joka sanoi, että hän ei jaksa olla enää hiljaa. Hän kertoi rukoilevansa omien asiakkaidensa puolesta ja myös kertovansa sen heille silläkin uhalla, että saa potkut työstään, jossa hän toimi sillä hetkellä. Hän kertoi, että rukous on auttanut hänen työtään, kun asiakkaiden asiat ovat alkaneet sujua paremmin. Mieleeni tuli heti kirurgi Sakari Orava, joka rukoilee jokaisen potilaansa puolesta.

Itseäni yllätti se miten ihmiset arkisessa keskustelussa olivat auki ja miten tarkkaan he kuuntelivat kertomuksia pienistä ihmeistä, joita Jumala oli tehnyt. Miten turhaa on lähteä sensuroimaan arkisissa keskusteluissa omia puheitaan Jumalasta. Jos olemme hiljaa, emme koskaan saa tietää onko lähellämme ihmisiä, jotka mahdollisesti etsivät Jumalaa. Tutun miehen elämän sain puhua Jumalasta, joka ei tuputa vaan odottaa sitä hetkeä kun hän tarvitsee Jumalaa.

Puhutaan ystävillemme siitä mikä on meille tärkeää ja kerrotaan ihmisille miten hyvä Jumala on ollut meille ja meidän ystävillemme. Ei olla enää hiljaa!

Kun sinut luotiin taivas ja maa riemuitsivat. Enkelit taivaassa juhlivat. Jokainen piirteesi kuvasti Luojasi rakkautta. Silmäsi pilke heijasti Jumalan kirkkautta. Huuliesi kaari oli valmis iloon ja ylistykseen. Kaikki sinussa julistaa elämän ihmeellisyyttä ja Jumalan voimaa. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä.

Ihmisen elämä on hauras. Silloinkin kun koemme olevamme vahvoilla, elämän lankamme Suuren Jumalan edessä on olemattoman ohut. Kaikki mitä teemme tässä ajassa on lopulta turhaa jos se kohdistuu itseemme. Emme millään tavoin voi nostaa tai kehittää itseämme Jumalan edessä.

Sen mitä itseeni panostan katoaa ennemmin tai myöhemmin.

Sen sijaan se mitä teemme hyvää toisille lähtee kasvuun. Se kasvaa ja valaisee pimeyttä ja suo lohtua kanssa kulkijoillemme.

Hyvyyden siunaus leviää ja palaa aikanaan siunaajan elämään.

Sen sijaan että surkuttelisimme elämää ja kiroaisimme elämää ja pimeyttä, sytyttäkäämme kynttilä.

Koko syksyn on Vanha Testamentti pitänyt minua otteessaan. Halu tuntea Jeesus paremmin on heittänyt minut maailmaan joka vasta odotti Messiasta tulevaksi. Messiasta, joka korjaisi sen mitä Adam tuhosi eli yhteyden Jumalaan. Juuri se mitä ihmiset odottivat, avaa jotain siitä kuka Jeesus on. Jos palaamme ajassa 3000 vuotta taaksepäin löydämme sieltä Daavidin touhuamassa Liitonarkille uutta kotia. Kuningasten kirja maalaa eteemme lähes AD/HD tyyppisesti puuhailevan kuninkaan joka yrittää  kaikella tarmollaan korjata sen mitä Saul oli jättänyt hunningolle.

Liitonarkki, joka merkitsi kaikkea Jumalan siunausta ja voimaa, tarvitsi Daavidin mielestä  paremman kodin. Hän itse asui setripuisessa palatsissa mutta arkki oli teltassa. Daavidista tämä oli väärin ja hän ajatteli, että on rakennettava temppeli Jumalalle ja Liiton arkille. Mutta mitä mieltä oli Jumala?  Profeetta Naatan, joka ensin myötäilee Daavidia, saa Jumalalta sanan, jossa Jumala kieltää temppelin rakentamisen, sen sijaan Jumala haluaa rakentaa Daavidin huonetta ja vahvistaa Daavidin kuninkuutta niin, että Daavid ja hänen sukunsa tulisi hallitsemaan tuota Jumalan rakentamaa huonetta ja valtaistuinta ikuisesti. Katse kääntyy Daavidin unelmista ja touhuamisesta Jumalan tahtoon ja toimintaan. Katse kääntyy tässä Daavidin poikaan, luvattuun pelastajaan, joka polveutuisi Daavidin huoneesta eli Kristukseen

On merkillistä, että aina se mitä itse ajattelemme olevan Jumalalle mieluista, onkin vain meidän oman mielemme retkiä ja Jumalalla onkin mielessä aivan muuta. Jumala tahtoo etsisimme hänen tahtoaan lakkaamatta. Se onnistuu vain alistamalla oma toimintamme Raamatun sanalle ja odottamalla kärsivällisesti, jos ovet edessämme ovat suljettuja. Omilla voimilla ponnistellen tulemme ainoastaan väsyneiksi. Jumalan pelastussuunnitelma on se mihin kaikki tulee kiinnittää. Siihen, että tunnemme Jumalan ja se on ainoa kerskauksemme.

Aika kuluu nopeasti. Vielä äsken lämmittelin päivittäin mummolan rantasaunaa ja liottelin varpaitani kesävedessä jonka pinnalla aurinko leikki leikkejään. Nyt luonto on vaihtanut syystakin ylleen ja kylmenevän sään ja lyhenevän päivän vastapainona loistavat syksyn lämpimät värit. Olen toisaalta syksyihminen mutta nautin kesästä ja lämmöstä. Mitä kuumempaa on, sitä pidemmän lenkin teen Vuokatin vaaroilla. Mutta kesällä on varjonsa. Oma hengellinen elämäni kuivuu kesän auringossa samalla kun mökkiydyn mummolan rantasaunalle. Toisaalta kesän erämaataipaleet herättävät nälän saada vahvistusta ja ravintoa omaan vaellukseen. Yhteyden ja seurakunnan merkitys kirkastuu kun  kulkee yksin kesäisessä maisemassa.

Me kohtaamme Kristuksen toisissa ihmisissä. Elämä virtaa seurakunnassa ja Kristuksen omien läpi raviten kaikkia osallisia. Elämän lähde on Kristus itse Pyhän Hengen kautta.

Viime kesän pelasti omalla tavallaan tieto siitä, että NW-kesätapahtumassa oli luvassa palvelutehtävä rukouspalvelussa ja lisäksi syksyn mittaan opetusta Miesten viikonlopussa Kainuunopistolla. Nuo tapahtumat antoivat jonkinlaisen syyn pitää Raamattua ja muita hengellisiä kirjoja yöpöydällä ja opiskella sanaa. Minussa toteutui se Matt 4:4 ssä oleva Jeesuksen sana ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee’  Sana piti minut hengissä ja myös rukouselämäni sai sen verran happea että jaksoin viedä asioitani Jumalalle ja puhua niistä hänen kanssaan.

Kristinuskon ja evankeliumin keskeinen asia on se, että Jumala tuli ihmiseksi. Jumalan ja ihmisen välistä murtui pois erottava muuri. Jumala tahtoo tulla osaksi arkeamme ja siksi ero Jumalan todellisuudesta aiheuttaa uskovassa ahdistusta ja jopa syyllistymistä. Siksi rukouselämä on aivan ehdottoman tärkeää. On ymmärrettävä että rukous on keino omakohtaiseen Jeesuksen kohtaamiseen ja ilman sitä on turha puhua Jeesuksen seuraamisesta. Rukous taas voi jäädä tyhjän hokemiseksi ellei ihminen kohtaa Jumalaa Sanan kautta. Ilman ravintoa rukouksesta ja hengellisestä elämästä loppuu puhti. En tarkoita tässä mitään tunnekokemuksia ja mielenkuohuja vaan ruukista raamatun lukemista, joka on Jumalan lapsen perusravintoa. Seurakunnissa ja yhteisöissä tulisi sanoa tämä asia selvemmin ääneen. Raamatun keskeiset teemat toistuvat Isä meidän rukouksessa, uskontunnustuksessa ja katekismuksen teksteissä jos raamattu on liian vaikea lähestyä. Myös  erilaiset hengelliset raamatuun perustuvat hartaus ja rukouskirjat ovat mainio tapa ylläpitää sitä Hengen virtausta omassa elämässään.

Olenko liian vaativa? Kääntäisin asian toisinpäin. En halua että kukaan jäisi osattomaksi siitä kaikesta hyvästä mitä Jumalan läsnäolo antaa. Jeesus sanoo että minun ikeeni on kevyt kantaa. Hän haluaa olla mukana koko ajan meidän arjessamme. Hän haluaa antaa meille levon ja rauhan kuten Raamattu lupaa. Jos muistat miten oli helpotus lapsena kun vanhempasi ottivat vastuun elämästäsi vaikka lopulta sinähän se itse kuljit oman lapsuutesi läpi. Samalla tavalla Taivaallinen Isämme haluaa että kokisimme olevamme hänen lapsiaan.

Virsi 600 on kirjoitettu natsien keskitysleirillä täysin mahdottomissa olosuhteissa. Myöhemmin Bonnhoeffer, virren kirjoittaja hirtettiin vehkeilystään Hitleriä vastaan. Vain Jumalan läsnäolo mahdollisti sen että hän kirjoitti noissa olosuhteissa virren hyvyyden voimaan ihmeelliseen suojaa….

Tämän aamun ensimmäinen ajatus tai pohdinta vei minut yhden Raamatun siteeratuimman lauseen äärelle. Etsi ensin Jumalan valtakuntaa. Olen itsekin tuota lausetta käyttänyt puheissa ja kirjoituksissani, mutta olenko lopulta sisäistänyt sen sanomaa ja sisältöä.

Kun kamppailemme arjen ja Jeesuksen seuraamisen välillä, kun kipuilemme sen kanssa teenkö oikeita asioita Jumalan silmissä, unohdamme kokonaan, mistä koko uskossa on kysymys. 

Jeesus tuli maailmaan sovittamaan ihmiskunnan synnin ja pelastamaan ihmiset Jumalan luo iankaikkisuuteen. Sen sijaan että yrittäisimme teoilla ja elämällämme osoittaa Jumalalle, että olemme tehneet parannuksen, odottaa Jumala että olisimme todellakin yhteydessä häneen, niin harjoittaisimmekin hänen läsnäoloaa ja etsisimme hänen tahtoaan. Niinkuin Sana sanoi Israelin ja Juudan kansalle, etsikää Minun kasvojani niin saman hän sanoo meille.

Rukoile, lue hengellisiä tekstejä ja tutki Raamattua joka päivä. Ole hiljaa aamuisin ja kuuntele mitä Jumala sinulle tänään haluaa sanoa. Kun kohtaat ihmisiä, siunaa heitä mielessäsi ja rukoile ystäviesi kanssa aina kun on mahdollista. Älä keskity itseesi vaan keskity Jeesukseen.