”Auringon vaimea näyttäytyminen taivaanrannalla sai minut hetkeksi istuskelemaan terassini oven pieleen. Katselin avautuvaa maisemaa. Odotin. Mieleni alkoi täyttyä surumielisellä haikeudella jota jäin kuuntelemaan. Mietin miksi koen niin herkästi juuri merkittävinä juhla aikoina usein alakuloa. Miksi juuri silloin kun pitäisi tuntea iloa ja riemua, ehkä jonkinlaista onneakin sen mausteena onkin haikeus.?

Maailmassa on paljon kärsimystä. Yksinäisyyttä, hylkäämistä, pelkoa, avuttomuutta, kipua, ikävää jne. Monille ihmisille juhla muistuttaakin juuri siitä kipeydestä mitä kukin tahollaan on kokenut. Olen monesti, kohdatessani käsittämätöntä raakuutta, ajatellut että sekin joka tekee toiselle pahaa, on uhri. Usein pahantekijä kyllä tietää tekevänsä pahaa mutta ei myönnä sitä, eikä häntä silloin voi myöskään auttaa. Perheissä on usein vaikea ilmapiiri, varsinkin jouluna kun pitäisi olla ihmisiksi tuntea ja osoittaa lähimmäisen rakkautta ja iloa jota ei välttämättä tunne.

Ajattelin joulua, kristikunnan suurta juhlaa ja muistin hyvin Jesaja profeetan 9 luvun jakeet 1-6 ja sen riemun. Muistin monta muutakin aiheeseen liittyvää Raamatun kohtaa. Kuten Ef. 1:3-14. ja lohdullisen hebr.2:5-18 jossa jo kerrataan Jeesuksen kärsimystä.

Kysyin itseltäni oliko ensimmäinen joulu pelkkää iloa? Raskaana viimeisillään ollut nuori nainen synnyttää kaukana kotoa huonoissa olosuhteissa ensimmäisen lapsensa,  eikä aikaakaan kun hirmuhallitsija jo uhkaa pojan henkeä ja vanhemmat joutuvat pakomatkalle.

Ajattelin miltä tuntui Isästä Jumalasta kun hän oli alkanut  täyttämään aikojen alussa tekemäänsä lupausta, lähettämällä poikansa tähän kärsimyksen ja väkivallan maailmaan. Kuitenkin näin piti tapahtua. Miksi? Koska Hän on täydellisen oikeudenmukainen. Selitän itselleni että vaikka hän tiesi ihmisen luodessaan mihin kärsimykseen koko luomakunta syntiinlankeemuksen myötä joutuu ja hänen täytyi itse Pojassaan kärsimysten kautta tulla ihmiseksi syntymällä pelastamaan luotunsa, hän halusi rakastaa ja pelastaa luomansa ihmisen. hebr. 2: 10 ”Hän, kaiken luoja ja perusta, tahtoi tuoda paljon lapsia kirkkauteen, ja siksi hänen tuli tehdä pelastajansa ja perille viejänsä kärsimysten kautta täydelliseksi.”

”Katso ihmistä”, sisältää niin sanomattoman paljon. Sen sanomassa on koko ihmiskunnan kärsimys Pojan myötä. Siinä on kärsivän lapsen apatia ja kuivuneet kyyneleet. Siinä raiskattujen naisten, surmattujen lapsien äitien. Siinä hyljättyjen vaimojen ja sotiin lähetettyjen miesten, heidän äitiensä ja vaimojensa tuska. Luomakunnan saastuminen ja eläinten kärsimys. Siinä Jumalan viha syntiä kohtaan ja hylkäämisen kokemukset. Jumalakin tuntee tuskaa, minä uskon että Hän itkee, koska Jeesuskin itki.

Mietitkö miksi näin synkkiä mietteitä kirjoitan?! Eikö ole mitään mukavampaa, eikö olisi syytä iloon ja pikemminkin rohkaisuun ja lohdutukseen nyt juuri niille jotka surevat ja tuntevat tuskaa. Kyllä varmasti on, mutta minä en voi teeskennellä että nyt tuntisin itse toisin kuin kirjoitan. Elämällä on tämäkin puoli. Joskus ihminen laitetaan itkemään että sielu puhdistuisi, Jumalan rauha laskeutuisi ja kiitos nousisi kuin suurten vetten pauhina ylitse näkyvän maailman. Itku on Jumalan lahja joka saa antamaan anteeksi ja saamaan anteeksi. Ylistys on vaippa joka puetaan puhdistautumisen jälkeen ihmisen alastomuuden ihanaksi verhoksi. hebr.2:17-18 Niinpä Hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa synnit. Koska Hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, Hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan”.

Istuessani siinä ensimmäinen kuusitiainen, pieni lintu uskaltautui metsän siimeksestä ruokintalaitteelleni, aurinko alkoi laskea ja minä katsoin taivaalle. Sieluni täytti jälleen ihmetys kaikesta siitä mitä näin ympärilläni ja kiitin Jumalaa. Tiesin että Hän On  ”Minä Olen” ja että Hän valmistelee valtavia! Hetki vielä ja Hän asettaa kaiken kohdalleen niin kuin on luvannut eikä kukaan enää muista menneitä eikä tunne ikävää, ei surua eikä murhetta sillä kaikki entinen on mennyt ja uusi on sijaan tullut .

Istun huoneessani niin kuin jo kauan
olen istunut, kunnes Hän
tulee ja sanoo
– Nyt olen tullut.
Ja minä nousen Hänen kanssaan.
Palaamatta
taakseni katsomatta.

Kuulun siihen ikäluokkaan jonka vanhemmat olivat olleet sodassa ja jotka kuollessaan olivat sotaveteraaneja. Molemmilta kaatui veli ja molempien äidit olivat leskiä jo ennen sotia. Nämä äidit kasvattivat lapsikatraansa ilman miestä. Koska kaikki vaikuttaa kaikkeen, jotkut ihmiset katkeroituvat kovista koettelemuksista, mutta minun isoäideistäni ei kumpikaan ja ansioksi luen sen että he olivat syvästi kiinni uskossaan ja toivossaan Häneen joka on Kaikkivaltias. Omalla esimerkillään he kasvattivat lapsensa ja nämä lapset, eli omat vanhempani jatkoivat samaan henkeen.Olen siis kasvanut uskonnollisessa ja isänmaallisessa kodissa ja saman olen pyrkinyt siirtämään omaan rakkaaseen lapseeni.

Muistoja kunnioittaen ja Jumalaa vapaasta isänmaastamme kiitäen ajattelin voida kirjoittaa tänne tänään pari runoa. Eilen illalla jo kahlasin nämä kansallisrunoilijamme läpi, joihin siis luetaan ensimmäisenä Leino. Paljonhan tämän arvon alla on, ainakin minun mielestäni, muitakin. Valitsin tähän Koskenniemeä. Hellaakoski on minulle Leinon veroinen mutta olkoon nyt näin. Teen tämän kiittäen Jumalaa kaikesta mitä Hän on ja mitä Hänen Poikansa on puolestani ja puolestamme tehnyt!

Sen verran kuitenkin tästä ensimmäisestä runosta että on hyvä muistaa ja tiedostaa missä tilanteessa tämä ihanteellinen runo on kirjoitettu. Sodissa ei ole mitään ihailtavaa, siellä vaan ollaan ja tehdään se mikä tehdä täytyy.

Sotilaspoika

Kuustoista kevättä harteillaan/ hänen lähtevän näin ma kotoaan/ päin vihollista ja vaaraa päin./ Minä äidin silmissä loisteen näin, / punan hehkun poskilla siskojen./ Sanaa valituksen ma kuullut en./ Ei kääntänyt päätään hän lähteissään,/ kun hiihti hän iltaan hämärtyvään,/ kun kevein vedoin hän painui pois/ kuin koulutielleen kadonnut ois./ Hän lähti kuin lähti aikoinaan/ hänen isänsä kutsun kuultuaan./ Minä näin hänet kerran vieläkin,/ kun tuli hän keväällä takaisin:/ kuustoista kevättä elämän/ näin kylmänä paareilla lepäävän.Näin äidin ja siskon kyyneleen,/ sanaa valituksen ma kuullut en./ Vain rukouksen hiljaisin/ koti siunasi nuoren sankarin./ Mitä vaatii Suomessa vapaus maan/ se isästä poikaan maksetaan.

Koska minulle tämä blogitaivas on ennen kaikkea minun sydämeni Herralle suunnattu, jatkoksi samalta tekijältä suloinen runo toisenlaisesta sankarista.

Eräs pienimmistä profeetoista

Ma olin pienin profeetoista vain/ ja äänen pienen Herralta ma sain,
niin pienen, että tuskin ainoaa/ ma saatoin sanallani vakuuttaa.
Ja uskoani, totta puhuen,/ myös kalvoi epäilyksen matonen.
Sen minkä totuudesta tiesin, ties/ Jerusalemin joka kadun mies,
ja sokeat ja rammat edelleen/ jäi multa sokeuteen ja rampuuteen.
Ja Juudan kaikki suuret profeetat,/ nuo salaisuutten suurten vartiat,
ja saddukeukset, kirjanoppineet/ on säälivästi mulle hymyilleet,
kun taivaan avaimia kilistäin/ he ohitseni astui kopein päin.

Mut hetkeni on ollut mullakin,/ on suurin, säteilevin, loistavin,/
kun ristin juurella ma Golgatan/ näin uuden valkeuden maailman
ja, profeetoista pienin, todistaa/ sain nöyryydessä Herran Kunniaa.

Virsi 577

Hyvää itsenäisyyspäivää 75v.

”Oi Herra, valtaa mun sydämeni. Se synnin saastasta puhdista, mä että voisin sun sanaas kylvää ja veren voimasta kertoa.
Nyt Sulle tahdon ma kaiken antaa. Ja pyydän Pyhitä huuleni, suo Hengen liekin mua kosketella niin Sua kiittelee kieleni.
Myös käten Herra, mä sulle annan, ne tahdon työhösi uhrata. Suo kärsivälle mun apu tuoda ja lientää kuumeisen tuskia.
Suo armo mulle, niin että aina mä rauhan viestiä viedä saan. On sielut synkässä synnin yössä. Oi, auta Sulle ne voittamaan!”

Jumala, ole minulle armollinen hyvyytesi tähden, pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden. Pese minut puhtaaksi rikoksestani, puhdista minut synnistäni.
Sillä Sinä tunnet rikokseni, ja minun syntini on aina minun edessäni. Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt, tehnyt sitä, mikä on pahaa Sinun silmissäsi, mutta Sinä olet oikea puheessasi ja puhdas tuomitessasi….
Katso totuutta Sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni Sinä ilmoitat minulle viisauden.

Puhdista minut isopilla, että minä puhdistuisin, pese minut, että minä valkeammaksi tulisin. Anna minun kuulla iloa ja riemua, että ihastuisivat ne luut, jotka särkenyt olet. Peitä kasvosi näkemästä minun syntejäni, pyyhi pois kaikki minun pahat tekoni.
Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi vahva henki. Älä heitä minua pois kasvojesi edestä, äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi.
Anna minulle jälleen autuutesi ilo, ja tue minua alttiuden hengellä.
Minä tahdon opettaa väärille Sinun tiesi, että syntiset Sinun tykösi palaisivat.
Ps. 51: 1-15

Niin paljon pahaa mieltä on ollut viime päivinä ilmapiiri sakeana että tekee mieli tunnustaa olevansa syntinen ja kaipaavansa kaikkea sitä mitä joskus viattomuuden ajassa lapsena oli. Saada huuhtoa korvansa, silmänsä, huulensa, ajatuksensa ja sydämensä ja pyytää: Pese minut puhtaaksi. Anna minulle jälleen autuutesi ilo. Anna minun kuulla iloa ja riemua, kaiken pimeyden ja ahdistuksen keskellä. Jumala, luo minuun puhdas sydän. Oi, Herra, valtaa mun sydämeni!

Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et Sinä Jumala hylkää!

Olen jo jonkin aikaa tahtonut kirjoittaa rukoilemisesta, mutta en ole rohjennut. Laakson Tapion, lähes kaiken mainittavan sisältänyt, viimeisin blogi antoi rohkeutta ja ikään kuin pakottaa nyt aiheesta jotain sanomaan. Meinasin ensin kommentoida, mutta siitä olisi tullut liian pitkästi tekstiä, joten!
Tunsin aikoinaan erään helluntaiseurakuntaan kuuluvan sisaren joka tunnettiin esirukoilijan tehtävästään. Kerran tulin kysyneeksi häneltä kuinka hän jaksaa kaikkien niiden pyyntöjen kanssa joita hänelle esitetään, olin silloin aika nuori näissä uskon asioissa vielä. Hän vastasi ettei hän ota niitä rukousaiheita kantaakseen vaan jättää ne Herralle, ja lisäsi vielä että rukoilee niiden pyyntöjen puolesta joihin Pyhä Henki yhtyy. Silloin en oikein ymmärtänyt mitä hän sanoi koska minusta tuntui siltä että hän otti jotenkin kevyesti ihmisten hädän. Tänään ymmärrän paremmin.

Minulla oli ystävä, aivan muutaman kuukauden ikäisenä polioon sairastunut ja jaloistaan halvaantunut. Olin pyydetty ”vetämään” kristillisiä leirejä kesäisin erääseen lomanviettopaikkaan Pälkäneellä. Muistan kun näin tämän ystävän ensimmäistä kertaa. Olimme suuressa salissa jossa sekä ruokailimme että pidimme kaikki hartaus ym. ohjelmalliset tilaisuudet. Tytär oli mukanani näillä leireillä, hän oli silloin ehkä peruskoulun 2 luokalla. Istuimme jo pöydän ääressä paikallamme kun tämä ystävä tuli kainalosauvoineen sisään. Hän oli kaunis, loisti jotain sisäistä valoa ja hymyili kauniisti katsoen suoraan ja avoimin kasvoin eteensä. Sanoin hiljaa tyttärelleni:” Tuo täti on uskossa”. Ja niin oli. Hän oli yksi väkevimmistä esirukoilijoista joita olen koskaan tavannut. Hän oli ompelija ammatiltaan ja sanoi sen helpottavan hänen varsinaista työtään, eli rukousta. Pitkät päivät hän ompeli mm. helluntaievankelistoille vaatteita, miehille jopa paitoja jne. Ja rukoili. Todisti myös lauluillaan ja puheillaan, uskoi Jumalan hänet parantavankin ja ”todisti” siitä ilolla. Meni Benny Hinnin kokoukseen aikoinaan ja Hinn laskeutui lavalta nosti ystäväni sauvat kattoa kohti ja sanoi tämän parantuvan. Hän ei parantunut, vaikka minäkin uskoin että jos joku paranee jo pelkästään uskonsa voimalla ja sillä antautumisella jolla hän Jumalaa palveli niin se on hän. Ei parantunut. Vuosia myöhemmin kuulin että hän oli saanut aivohalvauksen ja kuollut siihen.

Itse olin aina pitänyt itseäni huonona rukoilijana, mutta silti olin kokenut joskus joissain rukoustilanteissa pakottavaa tarvetta rukoilla ääneen. Sain yllättävää palautetta. Kerrankin eräs vahvasti uskossa oleva, väkevästi aina esiintyvä mies alkoi lähes hillittömästi itkeä rukoukseni aikana. Olin silloin jo sen verran kokenut että itsekin tiesin rukouksen olevan todennäköisesti profetian hengestä. Ja niin oli. Itse oikeastaan olin aika järkyttynyt kun tajusin ketä se rukous kosketti, me emme oikein olleet tulleet toimeen keskenämme, mutta tämä vahva mies sai avun.

Rukousta on yhtä monenlaista ja yhtä moneen tarpeeseen kuin on meitä ihmisiäkin. Jumala käyttää meitä jokaista juuri oikealla tavalla ja ajalla. Täytyy vaan uskaltaa. Olen senkin kokenut kuinka Jumalan Henki on kehottanut mutta en ole uskaltanut ja kuinka sen kyllä muistan. Onneksi myös tiedän että ellen minä niin Jumala löytää kyllä jonkun toisen. Apua tarvitseva ei jää apua vaille, mutta parempi olisi jos hän saisi sen juuri silloin kun tarvitsee. Itse olen huono vastaamaan myöntävästi jos joku pyytää puolestaan rukoilemaan, en ole hyvä siinä. Yleensäkin olen aika riippuvainen Pyhän Hengen läsnäolon tunnosta voidakseni tehdä jotain. Tapion blogissa tuli ihanasti esiin kuuliaisuus. Todellisuudessa mikään ei ole meistä itsestämme lähtöisin vaan kaikki kaikessa vaikutta Jumala. Meiltä odotetaan vaan kuulevia korvia, herkkyyttä ja nöyryyttä. Julkinen rukous tms. julkinen Hengen vaikutuksesta tapahtuva toiminta ei todellakaan ole helppoa luterilaisuudessa. Olen itse kokenut jo pelkästään armolahjoista puhumisen sellaiseksi jota jotkut pitävät itsekorostuksena, kyllä se panee hiljaiseksi. Surullista, kun Jumalalla olisi niin paljon enemmän meille kaikille annettavaa. Rukoustakaan ei oikeastaan kovin tärkeänä armolahjana pidetä, mutta itse olen kokenut sen ihmeenä lähes joka kerta rukoillessani. Kuinka lähellä Herraa siinä saakaan olla.

”Tahtosi Herra tapahtukoon. Kädessäs, Jeesus, savea oon. Aivan kuin tahdot muovaile mua. Nöyränä hiljaa ootan mä Sua.
Tahtosi Herra, tapahtukoon. Syömmeni tutki, eessäsi oon. Irroita täysin kahleista maan. Alttiina auta Sua seuraamaan.
Tahtosi Herra tapahtukoon. Voimia anna väsynyt oon. Valta ja Voima Sulla on vain. Paranna auta, Vapahtajain.
Tahtosi Herra, tapahtukoon. Suo, että aina valmis mä oon. Hengellä täytä niin kokonaan. Sinulle että eläisin vaan!”

Joh.12: 24-26

On se vaan sanomattoman suloista kun kuivuuden jälkeen sataa raikasta vettä.  Kun Isä Jumala, Poika ja Pyhä Henki antaa elävän veden virrata yllin kyllin.
Hän on uskollinen! Hän jaksaa olla hiljaa ja odottaa, mutta kun Hän alkaa puhua ja muistuttaa kuinka Hän elämän päivinä on ollut aina lähellä ja läsnä, johdattanut ja opastanut, hoitanut haavat ja rakastanut niin Hän puhuu rikkaasti ja runsaasti.

Eri kanavilta on nykyisyyteeni kuulunut Pyhän Hengen tuttu ja läheinen ääni joka on vahvistamalla vahvistanut hervonnutta otettani. Myös Heikin blogi sai muistelemaan menneitä ihanuuden aikoja ja ajattelemaan että pakko on saada purkaa tämä onnen tunne.
Sydämeni ja sieluni ovat edelleen toipilaina, mutta ilo on jo hoitamassa. Ilo ja Valo. Olen saanut muistaa ensirakkauden aikaani ja sitä suurta herätystä jolloin minäkin sain herätä, ymmärtämättä, osaamatta, olematta mitään tai pyrkimättä mihinkään. Ja sydämessäni soi laulu!

Uskollisuutesi suuri on Herra, ei vaihteen varjoa luonasi Sun. Iäti kestävä perustus varma, on Sinun armosi Herrani mun.
Yhtyvät kiitokseen kesä ja talvi, kevät ja syksy myös Sua ylistää. Kuu sekä aurinko, tähtien parvi Herralle virtensä ne virittää.
Anteeksi synnit suot, rauhan Sä annat, ja näytät missä on oikea tie. Voimasta voimahan päivittäin kannat, tiellä mi valkenee, taivaaseen vie.Suuri on Herrani, uskollisuutesi. Aamuisin uusi Sun armosi on. Mitä mä tarvitsen Sulta ain saan sen. Uskollisuutesi on loputon!

En ole ollut ainoa jolla on ollut jonkinlaista, ei hoitavaa, hiljaisuuden aikaa viime aikoina. On olemassa hyvää ja ei niin hyvää hiljaisuutta. Hiljaisuutta tarvitaan se on useimmiten kuitenkin rakennukseksi ja sen aikana on hyvä olla kuulolla, mutta jos ei mitään kuulu hiljaisuus voi kääntyä itseään vastaan. Toisaalta totuus on kuitenkin virrenkin sanoin:” Kaikki kääntyy parhaaksemme, myöskin kuolo voitoksemme”.
Apostoleista suurin ja kärsinein sanoi Elämän olevan hänelle Kristus ja kuoleman voitto, mutta elävänäkin voi olla kuollut tai melkein kuollut.

Ihminen tarvitsee Jumalaa ja lähimmäisiä. Hyviä ja rohkaisevia sanoja, uskollisuutta ja tunnetta läheisyydestä. Kaiken sen muistamista mitä Jeesus on ja mitä Hän on tehnyt hyväkseni ja sinunkin hyväksesi. Mitä kaikkea näemmekään uudessa maailmassa, kun näemme uusin silmin!
Mikä muuten tekee täysin vieraista ihmisistä toisilleen rakkaita, eikö sama kokemus Herrasta, tunnetko sinä sen?

Olen kirjoittanut seuraavat sanat tänne ennenkin mutta ne ovat niin todet ja kauniit että tässä jälleen.

Maan ääriin, pimeyden ääriin
hiljaisuuden ja kysymysten rajoille
ja niiden yli
ulottuu Jumalan armo.
Ihmisen tieto, ihmisen pelot,
ajatukset ja murheet
eivät sitä murenne,
eivät vähennä rakkauden määrää,
jolla Jumala omaansa rakastaa.

(Pia Perkiö)

Nuoruudessani olin viikon verran testeissä joissa oli tutkittavana elämäni ja koulutukseni mahdollinen uusi suunta. Eli joko joku toinen ammatti tai korkeampi koulutus joka minulla oli. Testitulos oli hämmästyttävä, olin keskitasoa huomattavasti älykkäämpi ja voisin opiskella vaikka akateemikoksi asti? Hämmästynyt en ollut siitä että testien perusteella olin myös vahvasti luova ja verbaalisesti lahjakas. Mitä sitten tapahtui? Ei mitään erityistä, ei ollut rahaa mihinkään pidempään opiskeluun eikä aika ollut kohdallani enää ajankohtainen. Olin tehnyt elämänvalintoja jotka sitoivat minut silloisiin olosuhteisiini. Minusta ei siis tullut korkeakoulutettua. En puhuisi totta jos se ei olisi myöhempinä vuosina ollut kipeä ja harmittava asia, olen tyhmyydestäni todella kärsinyt. Muita en voi kuitenkaan syyttää kuin lapsellisuuttani ja vääriä valintojani.

Psalmissa, joka nyt on minulle niin ihana että luen sitä joka päivä uudestaan, sanotaan mm. :”Herra on hyvä kaikille, hän armahtaa kaikkia luotujaan”. Jos en saanutkaan tohtorin hattua, sain pitää synnyin lahjana saamani  lapsellisen mielen. Pienen lapsen lailla olen herkästi tuntenut suurta nautintoa kaikesta mikä mielestäni on ollut kaunista ja ihmeellistä. Olen saanut pitää luovan mieleni vaikka vain vähän enää pystyn varsinaista tulosta saavuttamaan. Olen näinä päivinä ajatellut paljon Jumalan lapsilleen antamia lahjoja,  suurella riemulla ja kiitoksella.

Psalmin 145, joka nyt on se ihana, otsikko on ”Ylistäkää Herraa, kaikki luodut!” Kun itselleni luovuus on ollut taivaan lahja ja koitunut pelastukseksi monesta vaikeasta ja ahdistavasta elämän tilanteesta, niin samalla olen nähnyt Luojani uusin silmin. Luovuus on ihana pakko, se ei kysy saako se tulla se vaan tulee. Minä en, aloittaessani jotain tekemään, tiedä mikä on lopputulos ja kaiken aherruksen, jopa viikkoja kestäneen jälkeen, vasta näen mitä tuli.  Sisältö paljastuu sitten pikkuhiljaa ja saan kertoa itselleni mitä kuvasin.

Minulle kaikki taiteenalat ovat ihastuttavia usein liikutuksiin saakka. Samoin luonto ja eläimet herkistävät mieleni ja niin ovat tehneet lapsetkin. Tänään istuin hetken ulkona ja katselin panoraamaa jossa mahtavat moniväriset pilvet liikkuivat nopeasti muotoa ja värejä vaihdellen. Aika ajoin jostain kuviosta tuli taivas näkyviin ja sieltä kultaisen auringon valo. Näky oli kuin elokuvaa ja kuitenkin paljon enemmän kuin ihminen koskaan saa aikaan. Minä liikutuin ja ylistin mielessäni Häntä joka kaiken kauniin ja hyvän on luonut, ja jota edelleenkin ylläpitää meidän ihmisten tuhoyrityksistä huolimatta.

Ja minä ajattelin Jumalaa. Jos minussakin on luomisen syvä tarve ja halu jopa pakko tuloksesta riippumatta, kuinka suuri olikaan Jumalan halu ja pakko kaikesta huolimatta luoda ihminen, luomakunta, taivaat ja maa kaikkineen. Kuitenkin Hän tiesi mitä tuleman pitää mutta niin paljon Hän rakasti että otti riskin. Mutta ei sokeasti vaan tietäen että jonain päivänä Hän palauttaa kaiken alkuperäiseen tilaansa ja saa nauttia kättensä töistä iankaikkisesta iankaikkiseen yhdessä rakkaittensa kanssa. Kuinka Hyvä Hän onkaan! Kuinka suuri Hänen rakkautensa kaikkia luotujaan kohtaan! Kaikki mitä hänestä olen oppinut ymmärtämään, on vielä vähän, mutta silti enemmän kuin välillä jaksaisin kestääkään. Hän todellakin puhuu niin ihmeellisiä, ei välttämättä aina niin kuin kuullaan korvin, vaan sydämellä, silmillä ja kaikella kauniilla jonka ympärilläni aistin. Tämän blogin otsikko on psalmista 45 joka on rakkauslaulu vrt. korkea veisu/laulujen laulu.

Ennen kuin aloin kirjoittaa mieleeni tuli eräs nuoruuteni laulu josta pidin paljon ja pitkään. Kävin googlessa katsomassa vieläkö se elää, ja eläähän se. Laulu on Luis Armstrongin What a wonderful world!
Kaunis on Jumalan taivas ja maa, kaunista kaikki mikä on hänestä lähtöisin sillä kaikki minkä hän on tehnyt, on tehty suurella rakkaudella. Suuremmalla kuin kukaan ihminen voi ymmärtää.

”Minä laulan sinun kunniaasi, Jumalani, kuninkaani! Minä kiitän sinun nimeäsi aina ja ikuisesti. Joka päivä minä sinua kiitän, minä ylistän sinun nimeäsi aina ja ikuisesti. Suuri on Herra, ylistettävä yli kaiken, tutkimaton hänen suuruutensa.” Ps.145:1-3

Tyttäreni kirjoitti ”Samassa Veneessä” sivulle blogin otsikolla: ”Vähän toisenlainen Halloween”. Käväisin lukemassa. Kun olin lähes koko illan miettinyt pitkähköä tekstiä tänne, niin kosketettuna tyttäreni tekstistä, jätin ensin ajattelemani pois ja päädyin Eino Leinoon. Leinon tekstiä tytärkin seurakuntavaaleja esittelevällä sivulla  blogiinsa laittoi, olisinko häntä huonompi. Aikoinani kun kävin runoja lausumassa, muistojeni kätköistä nousi, tämä ihana, aivan itsestään. Eikö juuri tänään voisi olla vuoro menneilläkin.?

Olkaa Hyvä !

Legenda

Kun Herra ynnä Pyhä Pietari
ne merta, maata muinoin matkasi.
Niin kerrotaan, he kesäillan tullen
myös saivat Suomenmaalle siunatullen.

He alle istahtivat koivupuun,
mi kasvoi kaltahalla salmensuun.
Ja tavan mukaan pikku toraan jälleen
he joutuivat. Sen Pietar´alkoi tälleen.

”Oi Herra, mille maall jouduttiin,
mik´kansa, köykkyselkä, köyhä niin!
Maa karu, kallioinen, pellot pienet,
ei muuta hedelmää kuin marjat, sienet!”

Mut Herra hiljakseen vain hymyili:
”Voi olla, maa on karu, kylmäki,
ja vilja kasvaa voisi vikkelämmin.
Mut kansa, sen on sydän kaunis lämmin.”

Näin lausui Herra hymyi hiljakseen,
ja katso! Kumma hohde peitti veen.
Suo kuivi, korpi kaatui, metsä aukes,
ja vainiolta roudan valta raukes.

Pois Herra kulki kanssa Pietarin,
mut kerrotaan, kun illoin kesäisin.
Sa istut koivun alla, on kuin täällä,
viel liikkuis Herran hymy vetten päällä.

Varma en ole kirjoitusasusta, mutta näin sen muistan.
Tämä ei ole sama Leinon runo joka on tyttären ”jäähyväisblogikseen” kirjoittama seurakuntavaalien ennakkoäänestyksen loputtua. Vai joko ne loppuivat ?
Kynttilän liekki tälle päivälle, menneille Pyhille ja muinaisille ajoille.

Muutaman viikon olen nähnyt täysin turhaa vaivaa siksi että eräs pieni, ajankulukseni kirjoittamani, teksti erääseen lehteen palkittiin 200 eurolla. En ollut sellaista edes ajatellut, kunhan kirjoitin kun mieleni teki j aihe oli kiinnostava. Lahjakorttina tämän ”palkinnon” piti tulla, mutta se ei tullut minulle suoraan vaan meni ”johonkin” josta tuli ilmoitus että heidän kauttaan saan valita itselleni jonkin kodinkoneen, joko tuohon hintaan, tai maksamalla lisää jos tuote on kalliimpi lahjoitettua summaa. Kaikki oli tarkoin rajattua, merkki tuote jne. Olisin tarvinnut pesukoneen ja olisin ostanut sen lähiliikkeestä, jossa kone olisi ollut 100 euroa halvempi kuin siellä mihin lahjakortti oli toimitettu. Sen enempiä tästä nyt jatkamatta lopputulema on se että ajattelin lahjoittaa koko summan ja päästää itseni stressistä, mutta sekään ei onnistunut niin kuin oletin. Nyt rauhoitan tilanteen täysin, aikaa on vajaa kuukausi.

Minä pidän rutiineista, ne ovat turvallisia. Päiväni ovat aika organisoituja enkä kaipaa niihin mitään yllätyksiä. Tämän päivän olin suunnitellut toisenlaiseksi jo viikko sitten kuin tästä nyt tuli/tuleekaan. – Aamu alkoi silti hyvin ja uskon että jatkuukin samalla tavalla, sillä tarvitsen hiljaisuutta, pysähtymistä ja itseni tyhjentämistä kaikesta millä ei oikeasti ja totisesti ole väliä. Maailmassa ei ole rauhaa.

Aamuisin haluan edetä hitaasti ja kahvitellessani laitan radio Dein päälle, viikonloppuisin, koska tiedän mitä sieltä tulee 🙂 . Tänään äärettömän kaunis, pehmeä ja hiljaista, rauhallista tunnetta täynnä oleva naisen ääni lauloi englanniksi iki-ihanaa:”On armo suuri ihmeinen, se muutti sydämen, mä kuuro sokea sain ihmeen kokea. Nyt kuulla, nähdä voin”! Se pysäytti kirjaimellisesti. Kyyneliltäni en voinut, pala kurkussa, jatkaa syömistäkään. Ajattelin kuinka turhautunut olin jostain täysin mitättömästä asiasta, ja kuinka se oli vienyt rauhan ja kaikki ajatuksenikin pois olennaisesta. Eikä yksin se, vaan vähäinen ajankäyttöni Herrani kanssa. Tunsin suurta tarvetta hiljaiselle puheelle sisimmässäni.

Ajattelin tämän tekstin otsikoksi ensin ” Kahdenlainen hiljaisuus, vai onko sitä?” Aloin lukea Raamattua aiheesta hiljaisuus. Löytyi psalmeista ja muualtakin, mutta erityisesti psalmeissa se aina liittyi jotenkin murheeseen, Herran odottamiseen tms. Itse koin nyt hiljaisuuden hyvän ja erittäin tarpeellisena rakentuakseni siihen mikä on totta ja ikuista. Laulun saattelemana ja verrattuna tuohon tapaukseen josta alussa kerron, huomasin vertaavani Jumalan rauhaa, rakkautta, ihmeellisyyttä ja totuutta siihen mitä maailma antaa. Tunsin hiljaisuuden suuren rakkauden kutsun sisimmässäni. Riemastuin ja aloin ihmetellä sitä suurta ihmettä joka Kaikkivaltiaassa on. Kuinka Hänessä on totuus joka pitää sisällään mitä lupaa. Kuinka uskollinen Hän on uskotonta kohtaan. Kuinka Hän hakee kotiin aina tuhlaajalapsensa. Hän ei hylkää ei jätä, eikä anna lupauksia jotka ensin ilahduttavat, mutta sitten ovatkin ehdollisia, ja jotka eivät ehtojen mahdottomuuksien takia toteudukaan. Herran Sana pitää, Hän itse takaa sen kalleimmalla uhrillaan tekemällä kaiken mahdolliseksi, vaatimatta lahjan saajalta mitään ansiota.

Pieni tapaus, suuret vaikutukset. Psalmissa 62:2 ” Jumalan edessä mieleni hiljenee, hän antaa minulle avun” ja 6 jae ”Hiljene, sieluni, Jumalan edessä! Hän antaa minulle toivon” jae 9:” Luottakaa aina Jumalaan tuokaa hänen eteensä kaikki mikä sydäntänne painaa! Jumala on turvamme (ja 10 🙂 ) Ihmisiin ei ole luottamista, he ovat kuin tuulen henkäys. Vaakakupissa he eivät paljon paina, kaikki he ovat tyhjää ilmaa.”
No, parempi psalmi on heti seuraava eli 63 ” Sinun armosi on suurempi kuin elämä”! Ihana, kaunis lohdullinen psalmi ja niin tosi.

Kahdenlainen hiljaisuus? Vaikka sielussa on joskus hiljaisuutta, se voi olla sekä pahan vaikutuksesta että hyvästä. Kun käännän katseeni Jumalani puoleen saan kuulla tuulen hyminän, nähdä todellisen elämän värit ja kuulla sanat uskollisuudesta. Minun sisäisen huoneeni, joka on pyhitetty Jumalan Hengelle täyttää Herran kirkkaus, sieluni täyttyy Hänen läsnäolostaan, rakkaudestaan ja ihmeestään. Hänen Sanoistaan, uskollisuudestaan ja rauhastaan joka häivyttää maailman hälinän ja se mikä ei mitään ole joutuu pakenemaan olennaisen, todellisen kirkkauden edestä.

Minun sieluni suuresti ylistää Herraa.
”On siellä juhla voittajain ja päivä kestää ain. Kun vuosituhannen soi laulu pyhien, se alkusoitto vain”!

Jos en olisi pohjalais-keskisuomalais- turkulaista sukujuurta voisin hyvin kuvitella itseni kannonnokkaan istuskelemaan, kuten Konsta Pylkkänen, nauttimaan luonnosta ja filoseeraamaan omiani. Sellaista on elämä ollut ja sellainen lienen, aika syvästi, yhdeltä olemukseltani. Olen aina ollut paljon yksin ja nykyään enenevästi. Se ei ole ollenkaan minua ole haitannut, koska muuten en olisi voinut toteuttaa itseäni luovana. Kuitenkin olisin, ehkä, voinut viettää tyyliltään aivan päinvastaisenkin elämän, – jos olisin voinut. Meissä ihmisissä on monta moneksi. Samassa persoonassa täysin päinvastaisiakin piirteitä ja tarpeita. Itse olen suhteellisen ristiriitainen persoona, luova mutta en boheemi, eristäytyvä mutta seurassakin oikein hyvin viihtyvä. Impulsiivinen ja kuitenkin rauhallisen harkitseva. Olen joutunut ”julkisuuteen” joka kuitenkin on minulle täysin vastoin sisintäni olemustani. Kaikkein mieluiten, kun olen joutunut puhumaan yleisöille, olisin tehnyt sen verhon takaa. En ulkonäköni takia vaan siksi ettei ihminen minussa olisi esillä/tulisi esille, vaan asia.

Ilkka Sinähän olet psykologi, joten Ilkka, suhtaudu Sinä armeliaasti näihin kotikutoisuuksiin. Kiitos :)!

Oletan ikäjakautumamme täällä ”taivaallamme” olevan suurin piirtein sellainen että blogisteista olisin nyt vanhin kun Valma muutti muualle. Varma en voi olla, mutta suurin osa muista taitaa olla 50 ikävuoden molemmin puolin. Olen miettinyt tuota 50 ikää.  Kun luen tekstejänne, minusta näyttää siltä että saman minkä itse koin tuossa iässä, kokevat jollain omalla tavallaan myös moni muu. Jokin kriisinpoikanen iskee päälle ja on pakko lähteä uudella tavalla kysymään itseltään kuka olen, mitä tahdon ja mihin suuntaan pitäisi mennä. Usea ehkä yrittää vielä tehdä kaikkea niin kuin ennen täysissä voimissaan ja pettyy kun se ei onnistukaan. Ihmissuhteisiin saattaa tulla muutoksia jne. Eniten, ehkä, ihmisenä joutuu katsomaan todellakin itsensä sisään, niin kuin sanotaan, peiliin. Koska oletan olevani ”vanha äiti” teksteissäni saattaa olla sellaista iän ja kokemuksen tuomaa jota en itse huomaa 🙂 eli älkää katsoko pahalla ja antakaa anteeksi.

Olen myös miettinyt millaista olisi jos tapaisimme toisemme todellisesti, mitä tapahtuisi? Muuttuisivatko tapamme kirjoittaa, muuttuisiko suhde jonka uskoo olevan jonkun kanssa läheinen tms. ? Yksi erikoisimmista asioista ihmisissä on ruumiin kieli ja äänen painot. Jokainen meistä on myös eletyn elämänsä vaikutusten alainen ja sen kuva. Kuinka selkeästi se meistä tulisi julki, enemmänkö vai vähemmän kuin kirjoittaessa? Minua oikeastaan välillä askarruttaakin se mitä itsestäni täällä paljastan. Sekin, mitä olen ymmärtävinäni teistä toisista. Kirjoittaessani olen impulsiivinen, teen ennen kuin ajattelen. Bloginikin syntyvät hetken tunteesta tai nopeasta ajatuksesta ja ellen sitä heti pääse kirjoittamaan se useimmiten jääkin. Joskus kirjoitan aiheen otsikon ylös, muistaakseni mitä piti kirjoittaa. Saattaa kuitenkin olla että aika tulee väliin ja itsekin ihmettelen mitä pitikään sisällään tämäkin? Nämä ovat tätä arjen ihmisen elämää, ajatuksia, pohdintoja ja kokemuksia. On eri asia kun saa olla hengellisissä. Silloin on taivas auki, eikä mikään muu ole enää tärkeää. Se on ihmeellinen olotila.

Me olemme niin erilaisia täällä ”taivaallakin”! On ihme että mahdumme kaikki tänne suuremmin kiistelemättä. Jumala suokoon että niin on jatkossakin! Itselleni on helppo ymmärtää kahdenkin leirin ajattelua koska se perustuu omakohtaisten kokemusteni piiriin. Perusluterilaisuus ja herätyskristillisyys. Uskonnollisuus/Kansankirkko ja helluntailaisuus/henkilökohtainen usko. Kirkonmenot –  ja vapaus Pyhässä Hengessä. Itku ja ilo, murhe ja ylistys. Kaikki kaikessa, ylimpänä ja kalleimpana aarteenani Rakas Vapahtajamme Jeesus Kristus! Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Kuinka kuollut ilman tätä rakkautta ja armoa olisinkaan, kuinka tyhjää elämäni sen sijaan että se kaikessa käsittämättömyydessäänkin on niin rikasta ja taivaalta tuoksuvaa! Kaikissa toivottomuuksissaankin toivoa täynnä, kaikissa epäilyksissä ja heikkouksissakin uskon lahjaa. Kaikessa inhimillisyydessäkin Jumalallista. Sinä, Herra, olet meidät luonut ja Sinun me olemme! Ole kiitetty ja ylistetty iankaikkisesti!

virsi 525 jälleen kerran. Herra siunatkoon ja varjelkoon meitä.

Tänä aamuna löysin koneeltani lyhyen kirjeen. Eräs Herramme Jeesuksen veli kysyi sydämellisesti vointiani?! Hän oli myös laittanut pienen raamatunlauseen mukaan, hiukan mukaillen sitä niin että se kosketti sydäntäni ja sai silmäni kostumaan. Olin sen lauseen vieressä pitkään hiljaa niin syvälle se uppoutui elämäni tähän hetkeen. Luin sen tauottaen kolmeen kertaan, niin että se uskossa sulautuisi sydämeeni ja saisin siitä vahvistusta heikkouteeni.

On nimittäin niin, että tunnen syyllisyyttä. Te ystävät olette rukoilleet puolestani ja seurakunnassanikin, itseni tietämättä, on rukoiltu paranemiseni puolesta. En ole parantunut. Se ei ole sinänsä minulle mitään uutta, mutta teidän rukoustenne tähden ja minut leikanneen lääkärin tähden olisin niin toivonut että olisin voinut ilmoittaa teille ilouutisen. En voi, mutta kiitän kaikkia jotka olette rukoilleet. Tulevaisuus näyttää vieläkö jotain voitaisiin tehdä vai jäänkö tällaiseksi kuin nyt olen.

En ehkä olisi asiani kanssa kuitenkaan niin tyyni, ellen olisi saanut jo paljon ennen leikkaustani pari ihmeellistä kysymystä sisimpääni. Olen niistä täälläkin kertonut. Hän, joka Taivaassa asuu, kysyi luotanko Häneen? Myöhemmin vielä uudemman kerran, tarkennettuna, luotanko vaikka Hän veisi minut tilanteisiin joita en ymmärrä. Ennen leikkausta sain myös sen ihmeellisen kokemuksen tuossa pihallani josta myöskin täällä kirjoitin. Uskoin aivan varmasti herääväni parantuneena ja kivuista vapaana, ei tullut muuta mieleenikään, mutta nyt olen tässä, kipuineni ja kömpelöine sormineni.

Mitä tämä kultasydäminen veljeni sitten kirjoitti? ”Hän, joka sinussa on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa”!!!
Nyt olen lukenut ensimmäistä Johanneksen kirjettä ja itkenyt. Tämä lausehan löytyy 1Joh 4:4 kokonaisena näin:” Te lapseni olette Jumalasta, ja te olette voittaneet nuo väärät profeetat, sillä se, joka on teissä, on suurempi kuin se, joka on maailmassa.” Johanneksen kirje on aivan järkyttävä kaikessa sanomassaan ja rakkaudessaan. Ystävät, rakkaat sisaret ja veljet, lukekaa Johanneksen kirje omaksikin rakennukseksenne, siinä on maailman kaikkeuden suurin menestysteologia!

Ja minun menestysteologiani tulee tässä:

”Golgatalle saavuin synteineni, sinne painoi tyhjyys maailman. Rauhatonna kuljin taakkoineni, kunnes kuulin tiestä Golgatan.
Golgatalla kuului ääni hellä, siellä lempeen katseen kohtasin. Siellä ainoo turva syntisellä, sinne itkien mä uskalsin.
Siellä nähdä sain Sun rakkautesi, kipujen ja kärsimysten mies. Armovirta puhtaaksi mun pesi, kirpos kantamani synnin ies.
Totisesti kannoit sairauteni, voimatonna väistyi eestäs kyy. Totisesti olet autuuteni, olet ikikiitokseni syy.”

Herrani Jeesus, kiitos että olet antanut minulle veljiä ja sisaria yhteisestä perheestämme. Siunaa ja varjele heitä kaikkia ja anna heidän kokea Sinun läheisyyttäsi ja rakkauttasi oikein kaikin tuntein. Anna, Oi Herra, heille Pyhän Henkesi autuaaksitekevä voima heidän jokaiseen päiväänsä ihan siihen saakka kun heistä kukin täällä maailmassa on tarkoitettu vaeltamaan. Jeesus Sinä Olet Tie, Totuus ja Elämä. Kiitän Sinua että olet se, joka olet, suurempi kuin se, joka maailmassa on! Ole ylistetty ja kiitetty.

Sinun omasi.