Herätessäni viime yönä tuli mieleeni eräs tapaus vuodelta -91 maaliskuulta. Mietin sitä aamullakin vielä. Sitten tulin tänne ”taivaalle” ja luin Patrickin tekstin. Just!
Tuolloin maaliskuussa sain tehtävän mennä tekemään haastattelua eräästä Eveliinasta. Hän oli sen lehden perustaja ja ensimmäinen päätoimittaja josta minut hänen luokseen lähetettiin. En hänestä paljoa tiennyt etukäteen, sen kuitenkin että hän oli täyttämässä 90 vuotta ja sen kunniaksi lehti halusi jutun. Liina, joksi häntä myös kutsuttiin, oli ollut jo pitkään sairaalassa, itse asiassa hän asui siellä. Tiesin että hän oli merkittävä henkilö ja minua jännitti, mutta lähdin tekemään työtä käskettyä.

Astuttuani sisään pieneen huoneeseen huomasin ensimmäisenä seinällä olevan Jeesuksen kasvoja esittävän taulun. Sitten näin Eveliinan. Hänen katseensa oli kirkas, kädenpuristuksensa vahva, puheensa ja ajatuksensa selkeä. Hän istui sängyllään ryhdikkäänä ja huomasin etten ollut tullut heikon vanhuksen luo, vaan energisen, voimakasluonteisen ja lahjakkaan ihmisen. Mitä kauemmin häntä kuuntelin, sitä pienemmäksi ja tehtävääni kyvyttömämmäksi itseni tunsin. Ihailuni ja kunnioitukseni häntä kohtaan kasvoi kasvamistaan. Eveliinan Hengen palo, monipuolinen lahjakkuutensa ja aikaan saannoksensa eri aloilla suorastaan mykistivät.

Hän oli joutunut lähtemään rajan taakse jääneeltä kotiseudultaan evakkona, jossa hän oli toiminut opettajana. Hänellä oli mies ja kaksi lasta. Hän oli syntynyt 30 henkiseen talonpoikaistaloon jossa Iso- Isä oli patriarkka joka piti huolen tapakasvatuksesta ja ennen kaikkea uskon vaalimisesta väkensä keskuudessa. Luki Lutheruksen Postillasta pitkiä saarnoja ja kokosi väen sunnuntaisin yhteen laulamaan ja soittamaan, suku oli hyvin musikaalista. Eveliina totesi että usko Jumalaan säilyi suvussa vahvana ja on ollut koko elämän pohja ja tuki kaikissa myöhemmissäkin vaiheissa.

Vuonna -45 Eveliina sairastui polioon ja joutui pyörätuoliin. Siihen aikaan ei juuri ollut esteettömiä asuntoja, puhumattakaan mistään muusta. He asuivat Mannerheimintiellä silloin ja kun ”Liina” joksi hän itseään nimitti, oli yksin kotona ja tarvitsi apua, hän laittoi sanomalehden ikkunaan lapsilleen merkiksi että nämä tietäisivät tulla kotiin.
Miksi kirjoitan tätä, kiinnostaako ketään?
Siksi että liiallinen hyvinvointi ja kaiken helppous tekee ihmisestä herkästi tyytymättömän nurisijan. Kun haastattelin ”Liinaa” hän sanoi minulle etten saa tehdä hänestä mitään ”korkeata veisua” eli ankarasi varoitti minua ylistämästä häntä. Kertoi sitten omana käsityksenään että kun meitä kohtaa jokin onnettomuus se ei ole Jumalan rankaisu vaan Jumalalle on tärkeintä että me oppisimme jotain, että me perisimme iankaikkisen elämän Hänen luonaan. Ihmisen tulisi oppia elämään ikuisuutta varten, tämä elämähän on vaan koulua. Sitten hän sanoi ettei usko ole ollut ollenkaan aina helppo asia, eikä hän ole varjeltunut kapinallisiltakaan ajatuksilta ja kysymyksiltä. Sitten hän lausuu koskettavan runon, joiden kautta minäkin hänestä olin ollut kiinnostunut. Runoa en tähän laita, mutta hiljaiseksi se veti.

Haastattelua on pitkästi, kahden aukeaman verran tiivistä tekstiä. Hänen ansioluettelonsakin on pitkä. Hän oli ihminen jota eivät elämän kolhut olleet lamauttaneet, ei sinne päinkään. Hän pursui kiitollisuutta, auttamishalua, vaikka itse oli liikuntakyvytön, ja kaikenlaista hänellä oli vieläkin ns. ”työn alla”. Mieluusti hän näytteli, lähinnä tutkimustöitään ja keräämiään ja tekemiään tekstejä eri aloilta. Tasavallan presidentti oli myöntänyt hänelle mm. Kotiseutuneuvoksen arvonimen vuonna -84. Olivathan hänen saavutuksensa upeat ja hän oli kiitollinen elämästään Jumalalle, mutta niin kuin Paavali, hän luki kaiken roskaksi ”tuon ylen kalliin Jeesuksen Kristuksen tuntemisen rinnalla”. Hänellä olivat arvot kohdallaan.

Haastattelumme lopuksi kyselin Eveliinalta vielä mikä nykyisessä, siis silloisessa, maailman ajassa oli sellaista hyvää tai pahaa mitä ei ennen ollut ollut. Epäröimättä hän vastasi pahaa olevan ettei ”nykyihmisellä ole uskoa Raamatun Jumalaan”! (v.-91) Toisena hän mainitsee rahanahneuden. Kaikesta huolimatta Liina lainaa Lutheria vielä istuttamalla omenapuun. Tärkeimpänä elämässään hän piti että Jeesus on synnit sovittanut, ja siihen uskoen saamme siirtyä kuolemasta elämään. Useampaan kertaan hän sanoi tärkeimmän rukouksensa, Isä meidän lisäksi, olevan oman pyyntönsä Jumalalle ” Järkeni valo ja sydämeni lämpö varjele Oi Pyhä Kaikkivaltias Herra Jumala”. Totisesti Eveliina sai molemmat pitää elämänsä loppuun saakka. Lähtiessäni hän sanoi:” Ei anneta polun välillämme ruohottua”! ja hymyili kasvot kirkkaina elämän valoa.
Olin hänen hautajaisissaan kutsuttuna, enkä ole koskaan kauniimmissa ollut. Hänen tyttärensä oli ollut niin ”otettu” ystävyydestäni äitinsä kanssa että pyysi vielä sanomaan arvovaltaisen saattojoukon edessä vielä jotain äitinsä muistoksi.

Kun näitä ajattelin ja muistelin, mieleeni tuli toisen Samuelin kirjan luku 9 .Daavid kysyi:” Mahtaako Saulin suvussa olla ketään, jolle voisin Jonatanin tähden osoittaa ystävyyttä?” Saulin talossa oli ollut Siba-niminen palvelija. Hänet kutsuttiin Daavidin luo, ja kuningas kysyi:” Oletko sinä Siba?” Hän vastasi:” Olen Herrani”. jakeet 1-2.

Daavid edelleen tiedustelee onko Saulin suvussa jäljellä ketään kenelle hän voisi osoittaa ystävyyttä. Käy ilmi että on, Joonatanin rampa poika Mefiboset.  Mefiboset, joka ei katsonut olevansa Kuninkaansa edessä koiranraatoa kummempi. Ja kuitenkin Daavid kutsutti hänet luokseen, hän sai suuren omaisuuden ja syödä yhdessä kuninkaansa kanssa kuninkaanpoikien rinnalla. –  Jae 13. mutta Mefiboset itse asui Jerusalemissa, koska hän sai aina syödä kuninkaan pöydässä; ja hän ontui kumpaakin jalkaansa.

Minusta Eveliinan motoksi sopisivat myös sanat ora et labora! Niin hän eli. Rukoili ja teki työtä.

Viimepäivinä olen mietiskellyt mennyttä elämääni ja paljon asioita sieltä on noussutkin. Taitaa olla joku prosessi menossa? Tänään olen lueskellut kymmentä käskyä ja joutunut pysähtymään kahdeksannen kohdalle, Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi. Blogitaivaan ja meidän kaikkien Ilkka 🙂 taisi kirjoittaa jossain kohtaa että elämä olisi helpompaa ilman internetiä. No, jokainen voi miettiä olisiko niin, mutta joka tapauksessa kulttuurin se on muuttanut, niin kuin ihmisten käyttäytymisenkin aivan tyystin. Harva tänä päivänä tulee syvällisemmin ajatelleeksi millainen valta ja merkitys ihmisten elämään sanoilla on! En enää itsekään, ellen olisi joutunut väärän todistuksen takia vaikeaan tilanteeseen.

Tämän myötä huomasin kuinka vaikea ja monisyinen kahdeksas käsky on. Aloin vertailla käskyjä toisiinsa, nähdäkseni minkä vaikutuksen ne tekevät, mikä niistä tuntuisi hankalimmalta ja mitä kaikkein vaikeinta olisi pystyä noudattamaan. Käskyn selityshän on:” Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä hänen luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen”. Minä en pysty tähän. 2. Mooses 23:1-2 sanotaan: ” Älä levitä perättömiä huhuja äläkä suostu auttamaan väärintekijää todistamalla vilpillisesti hänen hyväkseen. Älä eksy joukon mukana tekemään pahaa äläkä riita-asiassa todistaessasi vääristä totuutta enemmistön mielen mukaiseksi.
Tähän viimeiseen on ajatella helpompi itsensä taistella.

Kumpi on muuten tärkeämpää sanat vai teot, vai voiko niitä erottaakaan toisistaan? Nyt kun kaikki istuvat pöytiensä ääressä naputellen koneestaan sanoja solkenaan, voisi ajatella että sanat ovat tärkeämpiä. Jos ja kun ajattelen kuinka ihmismieliin vaikutetaan – ja sitä kautta myös tekoihin, ajattelen sanojen mahtia.

Jumala, Isä, loi kaiken Sanallaan, kuinka se siunaakaan! ”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona ja Sana oli Jumala”. (Joh.1:1) Kun Jumalan Sanasta, ilmoituksesta on luovuttu ja enenevästi luovutaan, ei voi enää odottaa myöskään Totuutta eikä toisen ihmisen kunnioittamista. Tämä kaikki viimeaikainen ”kehitys” kauhistuttaa toisenlaiseen elämään oppinutta ihmistä. Perinteet, hyvät ja kohteliaat tavat ovat mennyttä, niin kuin lähimmäisen rakkauskin. Nyt sanat sinkoilevat tsunamin tavoin ja peittävät ihmisen omat ajatukset ja muokkaavat hänen maailman kuvaansa enemmän kuin itse ymmärtääkään.

Olen silloin tällöin miettinyt millaista kuvaa itsestäni kirjoituksillani annan. Luulen että olen kaikkein paljaimmillani juuri tässä, mutta se ei ole koko minuuteni. Aika pelottavaa on tietää että sydämen kyllyydestä suu puhuu. Katkeruus tulee julki, samoin kuin hyvyys tai pahuus. Turhat sanat ovat osoituksena turhanpäiväisyydestä jne. Muistamme mitä kielestä sanotaan, se on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän! Ja kielikin on tuli.

Olisi ehkä hyvä vähän pysähtyä ja useammin miettiä mitä ja miten tulisikaan päivittäin puhua (tai kirjoittaa)lähimmäisilleen, tuodako sydämen kyllyydestä esiin siunausta vai kirousta. Varsinkin kirjoittaessa ja lähettäessään niitä julkaistavaksi, niitä ei enää saa takaisin, tilannetta ei voi perua. Älköön nyt kukaan ajatelko että tämä kirjoitukseni syntyy moitteeksi jollekin! Ei, ei minulla ole moitittavaa, mutta tämä kahdeksas käsky sai minut ajattelemaan. Itsekin olen kaiken tämän tekstin suurennuslasin alla. Nykyään olisi vaan niin paljon pois pantavaa ja itse kunkin mentävä itseensä ja ajateltava vakavasti ettemme sanoillamme tapa ketään. Henkisestikin voi toisen ihmisen tappaa. Kukaan, paraskaan ihminen ei ole tästä synnistä vapaa.

Kuitenkin meitä kutsutaan sotaan pahaa vastaan todistamaan totuudesta ja Jumala on antanut meille aseen Pyhän Hengen miekan, eli oman Sanansa (Ef.6:17). Tosin maailma tulee vihaamaan totuudessa ja rakkaudessa pysyviä. Kuitenkaan meidän ei tarvitse koskaan hapuilla pimeässä, jokainen joka kuulee Jeesuksen äänen tulee tietämään totuuden ja saamaan voiman totuudessa vaeltamiseen. Kun meistä valhetellen puhutaan kaikkinaista pahaa, me katsomme Kristukseen Vapahtajaamme ja Jumalan Poikaan kuinka hän suhtautui herjauksiin, pilkkaan ja vääryyteen. (1.Piet.2:23) Häntä herjattiin, mutta hän ei vastannut herjauksella, hän kärsi, mutta ei uhkaillut, vaan uskoi itsensä oikeamielisen tuomarin haltuun.

Meidän puolestamme, meidän edestämme on ollut yksi ainoa ihminen jossa ei vääryyttä ollut, joka puhui ainoastaan totuuden sanoja rakkaudessa. Hän ei pelännyt ihmistä, eikä meidänkään tule pelätä. Ihminen voi toista vahingoittaa, jopa viedä toiselta hengen, mutta Jeesusta kukaan ei voi meiltä, jotka panemme uskomme ja toivomme Häneen, viedä. Palaan jälleen Johanneksen evankeliumiin. 14:1… ”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun…6. – Minä olen Tie, Totuus ja Elämä..”

 Lue vielä 1Joh. 3 omasta rakkaasta Raamatustasi Kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä suuresta armosta jonka kohteeksi olet saanut tulla, mutta älä unohda sitäkään että Jumala tahtoo sinulle ja minulle hyvää, hän tahtoo varjella meidät pahasta ja siksi käskyjenkin kertaaminen on joskus hyväksi 🙂 Ole turvallisella mielellä Jumala tietää kaiken ja on Kaikkivaltias. Hänellä on kaikki hallinnassaan täälläkin, kaaokseen joutuneessa, kauniiksi luodussa maailmassaan.

”Minä tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan, maksan kullekin hänen tekojensa mukaan. Minä Olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu. Autuaita ne, jotka pesevät vaatteensa: he pääsevät syömään elämän puusta ja saavat mennä porteista sisälle kaupunkiin!  (Ilm.22:12-14) Tänään on Toivon päivä 🙂 !

Lepäilen makuuhuoneeksi muuntuneessa olohuoneessani, oikaisten selkääni ja lepuuttaen istumisesta turvonneita jalkojani. Katselen ikkunastani ulos pihalle istuttamaani, nyt jo suureksi kasvanutta pihlajapuuta. Muutamien todella läkähdyttävien päivien jälkeen lämpö on ulkona laskenut rajusti ja alkaa sataa tihuttamalla. Tuuli käy myrskyisästi ja pyörittää runsaassa kukassa olevaa isoa puuta. Olen onnellinen. Tiedän että kotini on kaunis ja pihani myös. Olen tehnyt näiden eteen paljon työtä sen 24 vuoden aikana jonka olen saanut tässä asua. Nautin tuloksesta. Tunnen olevani kotona ja olen kiintynyt tähän (kalliilla alueella olevaan), isojen rikkaiden talojen ympäröimään asuntooni ja asuinpaikkaani.

Tämä ei kuitenkaan ole minun, minä en omista tässä muuta kuin henkilökohtaisen omaisuuteni, joka ei ole arvokas. Asun kotikaupunkini vuokra-asunnossa. Haluaisin asua tässä elämäni loppuun saakka, mutta näitä taloja odottaa ikänsä puolesta peruskorjaus, joka tarkoittaa sitä että tästä on muutettava siksi aikaa ainakin pois. Tunnen huolta ja surua – minun kotini, minun pihlajani ja kaikki pihani kauniit istutukset! –  Mihin mahtuvat kaikki maalaamani taulut jotka ovat niin paikkansa jo löytäneet jne. Minun, minun, minun omani.
Mikään ei ole minun, mitään en omista. Olenko uskovana kiinni omaisuudessa, olenko kiintynyt ”maailmaan”?

Tunnen miehen joka vaelsi paikasta toiseen omistamatta mitään, edes kattoa päänsä päällä, ei edes vakituista vuokra-asuntoa. Häntä seurasi vain muutama uskollinen ystävä suurten kansanjoukkojenkin kerääntyessä hänen ympärilleen. Kun he tekivät taivalta, muuan mies sanoi hänelle:” Minä seuraan sinua, minne ikinä menetkin.” Tämä mies jolle sanat osoitettiin oli nimeltään Jeesus, ja hän sanoi hänelle:” Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.” Hän kutsui ihmisiä seuraansa ja kun hänellä meni hyvin ihmiset kuulivat kutsun. Kun hän joutui vainotuksi suurin osa jätti hänet yksin. Hän myös koki ihmisjoukkojenkin ympäröimänä olevansa yksin, yksin maailmassa, koska oli kotoisin taivaasta. Hän kaipasi Isäänsä ja oikeaa kotiaan. Hän oli todellinen kahden maan kansalainen ja koti-ikävä oli hänen ainainen seuralaisensa.

Nyt aamulla kun heräilin, mielessäni oli erikoisen tuntuinen virsi, onhan nyt kevät kuitenkin kukkeimmillaan, eikä virsi tuntunut sopivan ollenkaan tähän aikaan, mutta koska se ei mielestäni poistu, runoilen sen tähän oman mieleni mukaiseksi.

Oi Herra,
luoksein jää jo ilta on,
ja kadonnut on valo
auringon.
Ken muu mua murheissani lohduttais, kelt turvan hädässänsä
sielu sais.
On ilo maallinen kuin varjo vaan, ei ole täällä mitään pysyvää
vain Sinä Herra,
sinä luoksein jää.
Sun Herra, ristisi mua
valaiskoon.
Sen valon tieltä varjot häviää.
Eläissä kuollessa sä
luoksein jää.

Sitä mukaa kuin nämä rakennukset huononevat, rappeutuvat korjausten hitaudesta ja puutteesta, tänne myös asutetaan aina vaan huonompiosaista kansanosaa. Alussa ei niin ollut. Kaupunkien ongelmana usein on että asuinalueet pääsevät/päästetään slummiutumaan ja ongelmat sitä mukaa voimistuvat. Kuinkahan kauan, nuo isot ja rikkaat, tässä ympärillä kestävät tätä pientä yhteisöä joka aiheuttaa olemassa olollaan jatkuvaa häiriötä.
Me kaikki asukkaat saamme samanlaisen häiritsevän joukon leiman, minä muiden mukana. Se ei tunnu hyvältä, ei!

Olen pysytellyt erossa tästä muusta porukasta, aivan olosuhteittenikin vuoksi, mutta aamulla mietin pitäisikö minun uskaltaa mennä tuonne pihalle ja heittäytyä Jumalan hulluksi! Ruveta kuin Johannes kamelinkarvaviitassaan huutamaan:” Tehkää parannus, kääntykää hyvät ihmiset omaksi parhaaksenne, Te olette hukkumassa, te olette hukassa ilman Vapahtajaa Jeesusta Kristusta, jonka Jumala lähetti maailmaan syntisiä pelastamaan! Antakaa pelastaa itsenne Jeesuksen nimessä ja veressä, antakaa pelastaa itsenne!” Vai pidänkö oman vanhurskauteni salassa.

Tunnen myös miehen, joka ei hävennyt julistaa evankeliumia vaikka se ei ollut ihmismielen mukainen, ja vaikka hän oli oppinut ja arvossa pidetty henkilö. Hän oli saanut rabbin koulutuksen ja hänen johtotähtenään olivat olleet arvostettujen juutalaisten oppineiden selitykset ja suullinen perimätieto. Hän oli, mutta hän, kuten hänen mestarinsakin joutui ulkopuolelle leirin totuuden ja veren evankeliumin vuoksi. Hän kertoo ”Teen teille selväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen. Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle opettanut, vaan sain sen, kun Jeesus Kristus ilmestyi minulle”! Hän koki saman kohtalon kuin hänen mestarinsa, väkivaltaisen kuoleman. Me tiedämme hänen nimensä, hän oli Paavali. Ja on, niin kuin mestarinsakin nyt, todellisessa kodissaan, pois täältä murheen ja kuoleman varjon maasta.

Jos otan kiitoksella vastaan sen mitä minulla nyt on, voin varmaan ajatella että se on Jumalan lahjaa, suurta lahjaa. Josta kuitenkin on oltava koska tahansa valmis luopumaan sen kaikkein kalleimman aarteen tähden. Huomaan että niin kuin talo vaatii peruskorjauksen, niin minäkin. Perus korjausta vaatisivat nämä onnettomat ihmisetkin tässä ympärillä, nämä jotka ovat aivan hukassa elämänsä kanssa. En tiedä kuka se tulee olemaan joka ilosanoman heille kertoo, ”en kai se vain ole minä”?!

Toivottavasti siihen löytyy joku muu, joku toinen, joku paremmin sopiva! Joku Johannes tai Paavali. Paavali joka julistaessaan muuttumatonta evankeliumia ei kysynyt miellyttikö se ihmisiä vai ei. Hän ei voinut muodostaa sanomaansa sen mukaan mitä ihmiset toivoivat tai odottivat. Hän oli kuin vanhan testamentin profeetat, sidottu sanomaansa. ”Sinun tulee puhua minun sanani heille, kuulkoot tai olkoot kuulematta” ”Puhu, minkä minulta saat puhuttavaksesi”! Ei siis edelleenkään tänä päivänä tule(tulisi) välittää kenestäkään joka on eri mieltä Jumalan sanan kanssa, eikä varsinkaan katsoa Henkilöön vaan julistaa rohkeasti ja peräänantamattomasti puhdasta Jumalan Sanaa.

Tarvitseeko minun taloni peruskorjausta? Tämä missä fyysinen asumiseni tapahtuu on oikeasti kalliolle rakennettu, mutta onko minun taloni myös. Minun Hengellinen kotini? Sisäinen maailmani? Helluntain läheisyys on minulle elintärkeää. Minä rakastan helluntain henkeä, Kallista Pyhää Henkeä ja odotan sitä hartaammin ”kuin vartijat aamua”! Tiedän että Isä ja Poika ovat minussa mutta tarvitsen päivittäin uutta voimaa, Pyhän Hengen koskettavaa läsnäoloa, sellaisena kuin olen, heikkona, köyhänä, vajaana, sairaana jne.

Oi, tullos Henki helluntain, suo meille taivaan tulta. Me voimaa pyydämme nyt vain, Oi Jeesus, yksin sulta. Kuin raikas aamukaste tuo, taas luontoon virvoitusta. Niin sieluun kaipaavaan nyt suo, OI Herra, lohdutusta.

Tarvitsen voimaasi Jumalani, tuon uuden voitelun helluntain. Tulkoonpa hiljaa tai myrskyn lailla, tarvitsen voimaasi Jumalain!

Raamatun kohdat ovat Luukkaan evankeliumista, Galatalaiskirjeestä ja Hesekielin kirjasta. Sen verran tuttuja ne ovat että helposti löytää, ainoastaan tuo kirjeen galatalaisille kohdan tähän merkitsen koska se ON hyvä ja lukemisen arvoinen Gal. 1:11-24 ja meneehän se koko kirjekin siinä saman tien 🙂 ! Siunattua helatorstaita kaikelle kansalle!

Monet Raamatun kertomukset tuntuvat joskus liiankin tutuilta, samoin kuin ne ihmiset joista siellä kerrotaan. Joskus jokin tuttu luku, jae tai kertomus ihmisestä pysäyttää uudella tavalla. He jotka tänä päivänä pääsevät erilaisiin tapahtumiin ja kuulevat paljon opetusta, niille harva asia on uusi. Sen tähden näin omavaraisena maallikkona kirjoittaminen on uskaliasta, mutta kirjoitan kuitenkin.

Miksi vain ihmisiä? Olemmehan Jumalan silmissä ja Jeesuksen täytetyn työn ansiosta aivan erityisasemassa, miksi siis tuo vain? Aikoinaan vanhassa testamentissa profeetta Eliastakin sanottiin että ”Hän oli ihminen, niin kuin mekin” ja kuitenkin Jumala teki hänen kauttaan ihmeitä. Muistamme kuivuuden ja nälän hädän, kuten myös Sarpatin lesken ja hänen poikansa tapauksen jne. Kaikista ihmeistä joilla Jumala Eliaa siunasi,  Elia jossain vaiheessa masentui ja tunsi itsensä hyljätyksi. Hänkin oli vain ihminen.

Uuden testamentin puolelta voin ottaa esille Pietarin. ”Miksi te meitä katsotte, ikään kuin omalla voimallamme saisimme jotain aikaan”  jne.? – Olen nyt kiinni Johanneksen evankeliumin 13 luvussa ja siitä eteenpäin. Uudempi raamatunkäännös on otsikoinut 13 luvun 31 jakeesta lähtien otsikolla; uusi käsky. Voitaisiin siis sanoa että elämme uuden käskyn aikaa. Poimin tähän vain muutamia jakeita, joten joka haluaa tarkemmin paneutua asiaan voi lukea omasta Raamatustaan. Jeesus opettaa tässä rakkauden käskyä, mutta minä nostan esiin ihmisen osan.

Jae 36 ” Herra minne sinä menet?” kysyi Simon Pietari. Jeesus vastasi:” Minne minä menen, sinne et sinä nyt voi tulla minun kanssani, mutta myöhemmin kyllä tulet”. Jae 37. Pietari sanoi:” Herra, miksi en nyt pääse mukaasi? Minä annan vaikka henkeni puolestasi!”. Tiedämme jatkon. Itkuiikkana minua tämä kohta murtaa. Tässä on maailman Luoja ja Vapahtaja ja ihminen vastakkain. Ihminen joka on vain ihminen, joka kuitenkin tulee kokemaan ja oppimaan paljon, joka kasvaa ihmisenä siihen mittaan johon Jumala hänet on tarkoittanut. Marttyyrikuolemaan asti.

14. luvun jakeesta 15 Herra antaa suurenmoisen lupauksensa Pyhästä Hengestä!!! Ajatellessani itseäni, voin sanoa etten olisi mitenkään selvinnyt elämästäni ilman, ellen olisi saanut kokea tätä Jeesuksen lupausta omakseni.
Jeesus jatkaa lupauksella 18: ”En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne” On siinä ihmettelemistä opetuslapsilla, kuinka kummallisia Jeesus puhuu, kuinka kuolemaan suostuva voi tulla takaisin heidän luokseen. Sillä Jeesus jatkaa ihmeellistä puhettaan 19.
Vielä vähän aikaa, eikä maailma enää näe minua, mutta te näette, sillä minä elän ja tekin tulette elämään”. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä”!!! Jeesus jatkaa jae 23 :” Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen.” Kuinka usein olemmekaan lukeneet ja kuulleet nämä kohdat, mutta ovatko ne ulkoluvuksi jääneet, vai tunnemmeko Hänet läsnä olevana meidän vain ihmisten elämässämme? Jos emme tunne, uskommeko kuitenkin? Pyhä Henki tuo suuren rikkauden ihmisen henkilökohtaiseen uskon elämään. Vain Hän voi kirkastaa Kristuksen Jumaluudessaan, Pyhyydessään ja Kaikkivaltiudessaan. Hän antaa voiman ja oikeuden Jumalan lapseuteen.

Lopuksi se kaikkein järkyttävin asia josta Jeesus puhuu, ja joka sitten tapahtuu ihmisten silmien nähden ja korvien kuullen, jae 30. ”Paljon en enää puhu, sillä tämän maailman ruhtinas on jo tulossa. Mitään valtaa hänellä ei minuun ole. Mutta tämän täytyy tapahtua, jotta maailma tietäisi, että minä rakastan Isää ja teen niin kuin Isä on käskenyt minun tehdä. Nouskaa, me lähdemme täältä!”

Tässä kohtaa on koneeni pitkään hiljaa ja nielen kyyneleitä, kunnioituksesta suurta Jumalaa kohtaan ja järkyttyneenä siitä rakkaudesta jota hän meille, vain ihmisille, osittaa vaikka niin monin tavoin olemme rikkoneet häntä, lähimmäisiämme ja koko luomakuntaa vastaan ajatuksin, sanoin ja teoin.  Ihminen on ollut aina kapinaa ja uhmaa täynnä ja taistellut Jumalaa vastaan, kunnes! Hän Elävä Herra ilmestyy ja täyttää sydämemme, sielumme ja koko ihmisen olemuksemme Pyhän Henkensä ihmeellisellä ja murtavalla läsnäololla. Puhdistaen meidät Sanallaan ja uudistaen meidät Luojansa kuvan kaltaisiksi, vaikka se ei meistä niin näkyisi eikä kuuluisikaan. Me pysymme vain ihmisinä, mutta armosta ja rakkaudesta osallisina. Uusina luomuksina jo tässä elämässä ja täydellisesti siellä tulevassa jossa saamme vihdoinkin nähdä Herramme ja Kuninkaamme kasvoista kasvoihin!

Mikä hetki se onkaan. Me voimme luottaa siihen että meitä rakastetaan sellaisina kuin olemme ja me saamme rakastaa maailman kaikkeuden Luojaa ja Jumalaa, Kaikkivaltiasta Isää ihmisinä, sellaisina kuin olemme ja iloita itsestämme ja toinen toisistamme. Eikö olekin riemullista tietää ja tuntea että meitä on paljon saman Isän lapsia, rakastettuja, ikuisesti rakastettuja. Saanko sanoa sinulle joka tätä luet että rakastan sinua! Haluan rakastaa koska minuakin rakastaa yhteinen Taivaallinen Isämme. Isä Meidän.

Uusi Käsky: 13:34 ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne.” Ja loppujen lopuksi, älä katso itseesi nurjasti tai epäuskoisesti vaan vastaanota lupaus Jeesukselta itseltään 15:3 ”Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut,on puhdistanut teidät”! 4.” Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä!”

Aamen, kiitos Herra Jeesus!

Eräs tapaus tässä lähimenneisyydessä sai minut miettimään, jälleen kerran ihmistä, sielunvihollista ja Pyhää Jumalaa. Jonkinlainen kolmiyhteys tässäkin, joskaan ei Pyhä.
On ihmisiä, toisilleen tuntemattomiakin, jotka tutustuessaan toistensa ajatusmaailmaan ovat välittömästi kuin vanhoja tuttuja. Sitten on niitä joiden kanssa ei tunnu syntyvän mitään muuta kuin pahaa mieltä ja väärinkäsityksiä. Kaikkein vaikeinta on kun ei näe toista kasvoista kasvoihin, kun ei voi aistia toisen mielenlaatua, eikä lukea kehonkieltä. Näinhän on esim. näillä blogisivustoilla. Helposti ymmärtää vajaasti, tai ollenkaan täysin vieraan ihmisen tekstiä. Vahinkoja sattuu, kun kukin on vain omien ajatustensa ja tunnetilojensa vallassa. Tarvitaan paljon harjoitusta että paras voisi toteutua. Onneksi sillä joka uskoo on maailman kaikkeuden paras oppikirja ja opettaja.

Nuori uskossaan ja elämässään voi olla erittäin kypsä ja sisäisesti valmis, mutta voi olla päinvastoinkin. Nämä eivät ole ikäkysymyksiä.
Mistä sitten voisi johtua toisten nopeammalta näyttävä kasvu? Tai yleensäkin kasvu ihmisenä ja etenkin uskovana ihmisenä. Kuinka joissakin ihmisissä näkyy voimakkaammin Hengen Hedelmä? Vai näkyykö?- Minusta näkyy ja kuuluu. Toisaalta tekisi mieli sanoa että vanhemmalla uskovalla jolla on ollut enemmän aikaa elää Herransa Jeesuksen Kristuksen seurassa olisi ilman muuta enemmän mestarinsa muotoa kuin jollain nuoremmalla. Kun tämä ei kuitenkaan a i n a pidä paikkansa syyn täytyy olla joku muu. Tietäisitkö sinä joka tätä luet mikä se voisi olla?

Kaikkien tietämässä ja tuntemassa galatalaiskirjeessä (mm.) puhutaan Hengen hedelmästä sen viidennessä luvussa. Jae 13: Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan r a k a s t a k a a ja p a l v e l k a a toisianne. 16. Tarkoitan tätä: antakaa Hengen ohjata elämäänne, niin ette toteuta lihanne, oman itsekkään luontonne haluja. (sillä) 17. Liha haluaa toista kuin Henki, Henki toista kuin liha. Ne sotivat toisiaan vastaan, ja siksi te ette tee mitä tahtoisitte.
Paavalihan puhuu siitäkin että meissä uskovissa vaikuttaa vanha minämme herkästi ellemme valvo tilaamme. Pietari oli sellainen tulisieluinen ja nopeasti reagoiva opetuslapsi joka ehti usein tehdä ennen kuin ajatella, ja kuitenkin Jeesus valitsi hänet siksi kallioksi jolle perustaa seurakuntansa. En siis tarkoita että voisimme tulla täydellisiksi tässä ajassa ja kun emme voi, olisimme toivottomia tapauksia. Emme ole mutta hyvä on olla tietoinen omassa itsessä vaikuttavista tekijöistä että pääsisi mahdollisimman vähillä vaurioilla niin itsensä kuin toistenkin suhteen, sillä emme turhaan rukoile ”päästä meidät pahasta”.

Galatalaiskirje jatkuu kertomalla millaisia ovat lihan aikaansaannokset ihmisen elämässä. Se on pitkä ja surkea luettelo. Joten sivuutetaan se ja mennään jakeessa 22-23 Hengen hedelmään joita ovat: rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Rakkaus, ilo ja rauha ovat Jumalan ominaisuuksia jotka tulevat ilmi Jumalan suhteessa ihmiseen ja päinvastoin. Ihmissuhteissa Pyhän Hengen vaikuttamaa konkreettista elämää kuvaa kärsivällisyys, hyvyys ja ystävällisyys. Sisäisessä tilassamme pitäisi kasvun tapahtua uskollisuudessa, lempeydessä ja itsehillinnässä. Tämän kaiken kaikissa vaikuttaa Pyhä Henki opettajamme.
Jakeet 24-26:
Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen haluineen. (- Oletko kokenut kuinka vapauttavaa tällainen on?!) – Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta. Emme saa tavoitella turhaa kunniaa emmekä ärsyttää ja kadehtia toisiamme. – Aika vaikeaa luonnolliselle ihmiselle, mutta kun tarpeeksi tuota opettelemme ja muistamme rukoilla itsellemme ja toinen toisillemme taivaallista mielenlaatua ja nöyrästi otamme Pyhän Hengen opetusta ja rohkaisua vastaan rakkauden ja anteeksiannon myötä, Jumala uudistaa meitä ja saamme kokea iloa Jumalan tahdon toteutumisesta elämässämme.

Meillä on tyttäreni kanssa tapana tavata sunnuntaisin rukouksen merkeissä ja olemme saaneet kokea kuinka hyvää se on meille tehnyt ja kuinka rikkaaksi rukouselämämme on käynyt. Pyhä Henki tuo iloa antamalla meille aina uutta rukoiltavaa, joskus itkienkin, mutta lopulta aina iloiten, kiittäen ja ylistäen. Olemme kuin kerta kerralta uudestisyntyneet ja se on muuttanut meitä monessa. Pidimme aina ennen itseämme maailman huonoimpina rukoilijoina, emmekä siis juurikaan, emmekä ainakaan yhdessä rukoilleet. Arvaat varmaan kuka siitä iloitsi ja me olimme aika kuivia. Usein me nykyään päätämme Isä Meidän rukoukseen ja se tuntuu uskomattomalta hyvältä ja Pyhältä. Siksi:

Isä Meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.
Sillä Sinun on Valtakunta ja Voima ja Kunnia Iankaikkisesti. Aamen.

”Herran käsi tarttui minuun, ja Herra sanoi: Nouse ja mene laaksoon, siellä minä puhun sinulle. Minä lähdin laaksoon, ja siellä näin Herran kirkkauden. Se oli sama kirkkaus jonka olin Kebarjoen rannalla nähnyt, ja minä heittäydyin maahan kasvoilleni. Silloin minuun tuli henki, ja se nosti minut pystyyn ja puhui minulle näin”…(Hes.3:22-24)

Ihmeellinen Jumala! Kuinka paljon tuohon voinkaan sijoittaa omia elämänvaiheitani, kokemuksiani ja Jumalan, Herrani ihmeitä. En koskaan pysty niistä täällä maanpäällä ollessani niin kiittämään ja ylistämään kuin sitten Taivaan Valtakunnassa nähdessäni Hänet kasvoista kasvoihin. Kun luen Raamattua, sen vanhaa ja uutta testamenttia, saan huomata kuinka muuttumaton ihminen on. Tässä maailmassa on totta ettei ole mitään uutta auringon alla. Alusta asti ihminen on tehnyt itselleen Jumalan kuvia ja alkanut palvoa milloin mitäkin. Totuus ei ole ihmisiä pitkäjaksoisesti jaksanut kiinnostaa, ihminen on kärsimätön luonnostaan. On toki myönnettävä että elämä kaikkina aikoina on vaikeaa ja vaikeuksissaan ihminen usein ja helpoimmin etsii mitä tahansa apua kipuunsa. Mikä tahansa kelpaa joka edes hetkeksi turruttaa senhetkisen ahdistuksen jossa juuri on. Vanhan maailman aikaan keinot olivat toiset, mutta mikä on tätä aikaa, niitä en viitsi ruveta edes luettelemaan, niitä luetellaan jo tarpeeksi ja ihmisen vihollinen nauttii kun saa huomion osakseen. Ilman tietoa ja uskoa Jumalasta ihminen on hukassa omalta itseltäänkin. Se on oikeastaan aika kauheaa. Jumalattoman ihmisen elämä on epätoivoista tyhjään hosumista ja korvikkeisiin tyytymistä.

Ei Herran omienkaan elämä voitosta voittoon ihmisten silmillä katsellen, eikä Pyhien elämänkertoja lukien näytä yhtään paremmalta, mutta se onkin näköharha. Me emme elä näkyväisissä vaan totuus on näkymättömissä, ja kuitenkin näkymättömät ovat todellisimpia kuin näkyväiset. Jos näkymättömät olisivat vieläkin todellisimpia kuin ne esim. itselleni ajoittain ovat, en taitaisi jaksaa millään odottaa sitä hetkeä jolloin usko vaihtuu näkemiseksi ja ikuiseksi elämäksi. Onneksi saan vain maistiaisia ylimaallisista.

Ihmisen osana tässä maailmassa on ettei rukouksiin ja toiveisiin tule aina vastauksia. Joihinkin asioihin voi joskus tulla aivan yllättäen, joihinkin viiveellä ja joihinkin ei ehkä koskaan tässä ajassa. Kaikki tämä ihmisen elämässä vaatii kärsivällisyyttä, uskoa, toivoa ja syvää luottamusta siihen että Jumala ON!
Uskoa Hänen Sanaansa. Minkä Hän on luvannut, sen hän pitää. Omien kaaoksieni ja koettelemusteni aikana olen pikkuhiljaa oppinut hyväksymään sen että vaikka en ymmärrä, enkä näe joissain asioissani mitään ratkaisua edessäpäin, niin voin luottaa siihen että kaikki on hallinnassa. Jumalan, Kaikkivaltiaan Isäni, hallinnassa. Minun on opittava odottamaan. Teen vain sen osan mikä minulle ihmisenä kuuluu ja on mahdollista ja sitten annan Herran hoitaa.

Helppoa se ei vieläkään ole, mutta onneksi en ole enää nuori, onneksi ja Jumalalle kiitokseksi Hänen kouluaan olen saanut käydä ja kokea suurta ihmettä. Tyytyä myös osaani. En tiedä pahempaa kuin olla pakotettu yleiseen kaavaan jos Luojani ei ole minua sellaiseen asettanut. Niin kuin ei olekaan. Syvästi uskon että kaikella on tarkoituksensa mitä Jumalalle rakkaana koen, ja missä osassa olen. Kaiken sen jälkeen kun kaikki inhimillinen on tehty ja yritetty, jopa kipeällä ja satuttavallakin tavalla. Onhan kaikki yhdessä vaikuttanut parhaakseni, olen oppinut antamaan anteeksi ja olemaan sinut itseni ja Herrani kanssa, ihmisistä ei tarvitse välittää, se on suurta armoa.
Mitä kaiken jälkeen merkitseekään Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi. Minä rakastan ja minua rakastetaan, kiitos Jumalalle!

Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan. Päivä ilmoittaa ne päivälle, yö julistaa yölle.
Ei se ole puhetta, ei sanoja, ei ääntä jonka voisi korvin kuulla. Kuitenkin se kaikuu kaikkialla, maanpiirin yli merten ääriin. Hän On tehnyt sinne majan auringolle. Ja aurinko nousee kuin sulhanen hääteltastaan, kuin sankari riemukkaana juoksemaan rataansa.
Taivaan äärestä se lähtee ja kaartaa taivaan toiseen ääreen, eikä mikään jää sen paisteelta piiloon. Herra on antanut täydellisen lain, se virvoittaa mielen. Herran ohjeet ovat luotettavat, ne neuvovat taitamatonta. Herran käskyt ovat oikeat ne ilahduttavat sydämen. Herran määräykset ovat kirkkaat, ne avaavat silmäni näkemään. Herran sana on puhdas ja aito, se pysyy iäti. Herran säädökset ovat lujat, ne ovat oikeita kaikki. Ne ovat kalliimmat kuin puhdas kulta, kalliimmat kuin kullan paljous, makeammat kuin mesi, maistuvammat mehiläisen hunajaa. Ne opastavat minua, palvelijaasi, niiden noudattamisesta saa suuren palkan.

Mutta kuka huomaa kaikki erehdyksensä? Puhdista minut rikkomuksistani, niistäkin, joita en itse näe. Varjele minut myös eksyttäjiltä, etten joutuisi heidän valtaansa. Silloin olen viaton ja puhdas, monesta synnistä vapaa.
Ota sanani suopeasti vastaan, sanani ja sydämeni ajatukset, Herra, turvani ja lunastajani.

Aamen.

Elin aviomieheni kanssa lähes kolmisen kymmentä vuotta uskossa ja toivossa että Raamatun Suuret Lupaukset avioliitossammekin toteutuisivat, myös meidän kohdallamme. Vaikka rukous oli jatkuvaa ja yritin sekä itselleni ja muillekin vakuuttaa että rakkaus synnyttää vastarakkautta ja kuuliaisuus vaimona, ennen kaikkea Jumalan Sanaa kohtaan ja sen mukaisesti vaeltamalla, sikäli kuin ihmisenä mahdollista on, niin ei käynyt. Sen aikaiset ystäväni olivat kaikki (helluntai)uskovaisia ja vuosia sain heiltä rukoustukea, kunnes tuki muuttui vaatimuksiksi ja epäilyksi, mistä oikeastaan olikaan kysymys, kun toivottua ei saavutettu perheessäni. Mieheni perhetausta oli ateistinen, mutta se ei selittänyt kaikkea. Koska hän elää ja on ainoan lapseni isä, ei tästä enempää. Olen toki vaihtanut sukunimeni, häntä ei voi sen perusteella tunnistaa.

Itse olin kristillisiä tapoja ja arvoja noudattavasta suvusta ja perheestä. Kuten olen aikaisemminkin kertonut, olin lapsesta asti uskonut Jumalaan, mutta kun avioliittoni myötä tulivat suuret ahdistukset elämääni niin Jeesus ilmestyi minulle ja Uusi Elämä syntyi sisimpääni. Olin nuori äiti silloin. Väkivalta avioliitossani lisääntyi. Tämän voinen nyt Jeesuksen kärsimyksen muistopäivää viettäessämme kertoa. Epäillään ettei meillä täällä Suomi nimisessä maassa vainota ketään uskon tähden, mutta kuinka moni mahtaakaan kärsiä kodin seinien sisäpuolella myös tällaisesta. Eikä siihen tarvita mitään muuta ärsykettä kuin sisäisesti vaikuttava usko Herraan Jeesukseen. Palava vastarakkauteni Herraan ei estänyt avioerosta, vaikka Jumala sanassaan sanookin vihaavansa hylkäämistä. Syvästi uskon silti että rakkaus synnyttää vastarakkautta!

Raamatunkäännös vuodelta -38 sanoo Jeremia profeetan suulla Herran sanovan seuraavasti (31.3:”Kaukaa ilmestyi minulle Herra: Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sen tähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta”!
Minulle tämä on tullut todeksi monella uskomattomalla tavalla. Ennen kaikkea siinä että Jumalan rakkaus on muuttanut itseäni! Olen oppinut tämän, nyt jo yli 40 vuoden aikana jonka olen saanut Herrani kanssa vaeltaa, rakastamaan, antamaan anteeksi ja armahtamaan. Jopa rukoilemaan niidenkin puolesta joiden puolesta en omassa ”lihassani” mitenkään voisi. Se on ensimmäinen ja suurin Ihme. Olen oppinut tunnistamaan Pyhän Hengen äänen sisimmässäni ja se ei lakkaa liikuttamasta minua ja tuntemasta suurta nöyryyttä ja kunnioitusta Jumalaa kohtaan. Olen myös saanut Kaikkivaltiaan Hyvän ja Pyhän Isän joka yhdessä Poikansa kanssa rakastaa minua enemmän kuin kukaan koskaan voi maanpäällä rakastaa. En ole mitään menettänyt, vain saamistani saanut.

Toinen ihme on seurakuntaelämä. Kuinka niistäkin, joitten kanssa ei ensin osannut ollenkaan olla koska ei ollut yhteistä kieltä, nyt on tullut sisaria ja veljiä todellisesti. Rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus tuntuvat sisäpuolella ja ulkopuolella yhtä voimakkaina. Rakkaus on lähentänyt toisilleen vieraat ja ilmapiiri on ”taivaallinen”. Halaukset ovat vilpittömiä ja ilo kohtaamisissa vilpitön. Jumalan Henki tekee ihmeitä.Raamattu on rakas ja täysin välttämätön joka päiväisessä elämässä ja Pyhä Henki antaa rukousaiheita ehtymättömästi, niin että itsekin saa ihmetellä. Elämä on rikasta.

Välillä on ihan vaikeaa kun Jumalan rakkauden Henki, Pyhä Henki kuplii sisimmässä eikä ole juuri siinä paikassa/tilanteessa jossa voisi antaa sen tulla ulos sellaisena kuin Hengessään haluaisi. Sillä vielä on paljon työmaata. Uskon kuitenkin että mikään ei ole Jumalalle mahdotonta! Uskon Pyhän Hengen vuodatuksiin siellä missä Jumala päättää Henkensä vuodattaa. On vain oltava kärsivällinen, oltava uskollinen kaikessa siinä mihin Jumala on kutsunut ja valtuuttanut.

Kun luin Jeremiaa ja kaikkea hänen kärsimystään kansansa vuoksi, se vaikutti minuun syvästi. Ihmiset tänä päivänä eroavat kirkoistaan ja seurakunnistaan, mikä mistäkin ja välillä itsestänikin on tuntunut että voisi elämä jossain muualla olla ”siunatumpaa” kuin kaikessa tässä missä nyt olen. Kuitenkin saan kokea kuinka Herra siunaa juuri siinä missä minun kuuluukin olla. Eikö meitä kehoteta olemaan valona ja suolana kotikaupungissamme, seurakunnassamme, lähipiirissämme (joka onkin ehkä kaikkein vaikeinta) ja kaikkialla missä ne ”toisetkin” ovat, ne joista haluaisi olla mieluiten kaukana.

Olen juuri lukenut filippiläiskirjettä siitä juuri on auki 2 luku vaikkapa 1-18. Suosittelen. Ja lopuksi:

Ei kullalla maksettu lunnaita sielun/ ei maailman aartehet riittää ne voi, vaan Jeesuksen risti on kalliopohja/ ja kuolonsa terveyden mullekin toi.
Ei kullalla maksettu lunnaita sielun, syyt/ tuntoni liiaksi raskahat lie./ Nyt Jeesuksen risti on kalliopohja/ ja kuolonsa mullekin autuuden tie.
Ei kullalla maksettu launnaita sielun/ Sai sieluni säikkyä käskyjä lain./ Nyt Jeesuksen risti on kalliopohja./ ja kuolonsa pelkoni poistavi ain.
Ei kullalla maksettu lunnaita sielun./ ei aartehet viedä voi taivaasehen, / vaan Jeesuksen risti on kalliopohja,/Toi kuolonsa mullekin armahduksen.
OSTETTU OON – EN HINTAAN KULLAN. ENKÄ MAAILMAN AARTEIDEN. MUN OSTI VERELLÄNSÄ JEESUS, HINTAAN SUUREN RAKKAUDEN!

Joillakin ihmisillä on ihmeellinen armolahja selittää Raamatun tekstejä ja kokonaisia kirjoja. Olen juuri saanut luettua Mailis Janatuisen teoksen profeetta Jeremiasta ”Itkevä pronssimuuri”. Kuinka se avaakaan taas suuria näkymiä. Onhan se tiedossa kaikilla jotka Raamattua lukevat että Vanha ja Uusi nivoutuvat saumattomasti yhteen. Vanhassa testamentissa puhutaan koko ajan ikään kuin valmistaen tietä Uudelle. Jeremiaa verrataan UT:n Jeesukseksi ja päinvastoin. Ja toden totta ei voisi olla kahta niin samanlaista elämän kaarta kuin näillä kahdella, vain sillä erotuksella että toinen oli Jumalan Poika ja Jumala.

Raamatussa on mielenkiintoista ja sykähdyttävää kuinka kaikki toistuu. Alusta asti loppuun. Jeremiankin sanomiset, ennustukset, varoitukset jne. toistuvat valitusvirsissä, psalmeissa, uuden testamentin kirjoissa jne. Eniten minua ihastuttaa ja järkyttää se kuinka suuresti Jumala luottaakaan ihmiseen. Jeremian elämä oli kauhea. Sellaisen joka helposti masentuu ei kannata ihan noin vaan lähteä siitä lukemaan. Kärsimystä ja pahoinpitelyä, pilkkaa ja hylkimistä riittää. Itkeväksi profeetaksihan häntä kutsutaankin. Miksi siis otan hänet juuri esille?

Juuri siksi. Tässä ajassa me tarvitsemme myös toisenlaista tietoa ja puhetta kuin mitä me haluamme kuulla. Jeremian tehtävänä oli varoittaa ihmistä synnistä, ei suosittua, mutta eikö Jeesuksenkin tehtävä ollut myös se. Samoin kuin Jeesus kertoi ihmisen syntisyydestä ja että ihmisten oli ”kaikkien kaikkialla tehtävä parannus” samaa julisti Jeremiakin. Kuitenkin molemmilla oli myös lupaus syntien anteeksi antamisesta jos, ja kun ihmiset nöyrtyvät kuuntelemaan ja toteuttamaan Jumalan tahtoa elämässään = kääntymään pahoilta teoiltaan ja valheessa elämisestään. Minä uskallan tästä nyt kirjoittaa koska on tämä aika. Tämä maailman aika jossa ihmiset ovat kuuroja ja sokeita, mutta on myös se vuoden aika jolloin on mahdollisuus pysähtyä ristin juurelle.

Profeetta Jeremia ei saanut kokea elämänsä aikana onnea. Hän katui syntymäänsäkin, kuten Job kovissa kärsimyksissään. Hän itki tehtävänsä raskautta ja tahtoi päästä tehtävästään jonka Jumala oli hänelle antanut, eikä kuitenkaan voinut. Niin kuin ei voinut Jeesuskaan vaikka hän kuoleman tuskassa rukoili että häneltä otettaisiin pois se malja jonka hänen tulisi juoda ihmisten vuoksi. Häneltä ei otettu, ja tämä minua liikuttaa sydänjuuriani myöten. ”Ei kuitenkaan niin kuin minä tahdon” sanoo Vapahtajamme. Jeremia 20:7-8 ”Herra, sinä olet taivutellut minua, ja minä olen suostunut! Sinä olet tarttunut minuun ja ottanut minut valtaasi. Päivästä päivään minä olen naurun aiheena, kaikki pilkkaavat minua. Aina kun avaan suuni, minun täytyy huutaa, minun täytyy kuuluttaa väkivaltaa ja sortoa! Herran sana tuo minulle pilkkaa ja herjaa joka päivä.”…….(20:11-12) Mutta Herra on kanssani kuin väkevä sankari, vihamieheni kaatuvat eivätkä voi minulle mitään. Heidän aikeensa epäonnistuvat, niin tyhmiä ne ovat, eikä sitä koskaan unohdeta, alinomaa he saavat kantaa häpeäänsä. Sinun haltuusi olen uskonut asiani….

Itselläni on ollut erittäin vaikea vuosi ja kun luin tämän ylläolevan kohdan itkin. Vieläkään ei elintärkeä asiani ole ratkaisua saanut, mutta en minäkään voi muuta kuin jättää elämäni, kaiken sen jälkeen mitä olen ihmisenä asiassani voinut tehdä tehnyt, Jumalani varaan.
Jeremiakin päätti muutamaankin kertaan olla tottelematta Herran valintaa omalla kohdallaan, hän jopa muistutti Herraa siitä ettei ollut koskaan omasta puolestaan pyrkinyt profeetan virkaan, mutta päätökset eivät pitäneet. Jumalan kutsu ja annettu tehtävä oli niin väkevä että se paloi kuin tuli hänen sisällään ja hänen oli huudettava julki mitä Jumala tahtoi, seurauksista huolimatta.

Minun asiani ei ole mitään tuollaista tietenkään, mutta polttava kuitenkin. Jeremian elämä oli todellakin etukäteistoisinto Jeesuksen elämästä. Profeetan elämäkin päättyi näyttäen tappiolliselta, tarkkaa tietoa ei ole kuinka hän kuoli, mutta arvellaan hänet sahatun kahtia. Hän oli usein vankina, ja upotettuna kaivoon kuolemaan jne. Hänen omansa häntä vainosivat ja hän joutui turvautumaan vihollisen apuun ja niin kävi että näissäkin hän on esikuvana Mestaristamme Jeesuksesta. Hänkin tuli omiensa luokse, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan, pakanoille hän kelpasi.

” Jeesus keskellämme kulkee, niin kuin usein ennenkin. Moni sydämensä sulkee, niinkö teet nyt sinäkin? Päivä etsikon on tänään, kenties päivä viimeinen. Siksi kuule hänen ääntään, sullekin on armoinen. Hetki koittaa, Herra saapuu, juhla portit aukeaa. Kaikkein polvet maahan taipuu, kaikki laulaa kunniaa. Kulkee Kuningas nyt tiellä, tervehditkö riemulla? Sydäntäsi älä kiellä. Kruunaa Hänet palmuilla!

Herra siunatkoon ja varjelkoon pääsiäisaikamme, sinut, minut, maamme, kansamme ja koko maailmaa.

Mitäpä maailman pölyistä harteilla kun matkallaan on nähnyt kaikki tienvarren hohtelevat lehtoniityt, ja itse lähteensilmän.
Iltarusko taivaanrannalla oli huikaiseva, hiljaisuuden vallitessa sitä jäin ihailemaan. Ajattelin jälleen kuinka kaunis maailma onkaan. Tämä päivä oli aurinkoinen ja lintujen laulua täynnä. Henkilökohtaisesti ei tapahtunut mitään mullistavaa ja kun tuli ilta tunsin rauhaa ja kiitollisuutta. Suurta kiitollisuutta. Olemme rukoilleet tyttäreni kanssa Jumalan rauhaa itsellemme ja toinen toisillemme. Voimia ja kestävyyttä kaikissa niissä projekteissa joita joudumme läpikäymään, luottaen Jeesuksen sanoihin Hänen luvatessaan meille oman rauhansa. Kuinka hoitava se onkaan ja ylitse kaiken. Iltavirret, iltarukoukset, sanan paikat, mikä siunaus.
Joku ehkä kysyy:” Millä tavoin kuolleet herätetään? Millainen ruumis heillä silloin on?” Mikä järjetön kysymys! Eihän se mitä kylvät tule eläväksi, ellei se ensin kuole. Ja kun kylvät, et kylvä tulevaa kasvia vaan pelkän siemenen, vehnänjyvän tai jonkin muun kasvin siemenen. Mutta Jumala antaa sille sellaisen varren kuin hän on nähnyt hyväksi, jokaiselle siemenelle sellaisen kuin sille kuuluu. ….. On taivaallisia ja maallisia ruumiita, mutta taivaallisten loisto on aivan toisenlainen kuin maanpäällisten.
Auringolla on oma loistonsa, kuulla omansa ja tähdillä omansa, ja toinen tähti loistaa toista kirkkaammin. Samoin tapahtuu kuolleiden ylösnousemuksessa. Se mikä kylvetään katoavana, nousee kuolemattomana. Mikä kylvetään heikkona nousee täynnä voimaa.

Maat metsät hiljenneinä ja meret tyyntyneinä kiittävät Jumalaa.
On laannut voima tuulen, vaikene puhe huulten. Vain sydän puhua nyt saa.
Nyt ihmettelen tässä, näin Herra, elämässä, lastasi talutat: Suot
armolahjojasi ja hoidat sanallasi. Ja joka päivä armahdat.
Aamusta aamuun herään, ja ilta illan perään, käyn rauhaas nukkumaan.
Voin päivän päivään liittää. Ja hyvyyttäsi kiittää. Et Herra, väsy auttamaan

(virrestä 546 ja 1 Kor.15: 35-43)

Blogitaivaalla on ollut mielenkiintoista keskustelua ja moneen on tehnyt mieli osallistua. Kommentit ovat houkuttaneet ja inspiroineet.
Omassakin mielessäni on ollut hautumassa, jo jonkin aikaa, myös aiheita jotka osittain tuntuvat tulleen nyt keskusteluun täälläkin. Yritän joitain ajatuksia poimia, omiani ja muiden.

Mitään muuta valmista vastausta ei tule olemaan, kuin se minkä Jumala on sanassaan antanut, ja siitäkin ollaan montaa mieltä. Voin vain kirjoittaa sen minkä itse olen kokenut todeksi elämässäni. Uskon ja uskonnollisuuden raja on omalla kohdallani ns. entisessä ja sen jälkeisessä elämässä. Sen rajan syntyminen oli niin valtava muutos kuin on yön ja päivän, valon ja varjon.

Täällä on vähän kritisoitu raamatunalauseitten käyttöä, mutta minulle se on välttämätöntä koska usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta. Ei kukaan voi uskoa ”ellei ketään lähetetä” eli ellei kukaan julista Sanaa. Kukaan ei voi pelastua ellei tiedä mistä pitäisi pelastua ja mihin. Tärkeintä on kuitenkin tietää ja ymmärtää ettei kukaan ihminen voi aikaansaada sellaista mikä vain Jumalalle on mahdollista. Yritän nyt kuitenkin kirjoittaa ilman rakasta ”Kaanaan kieltäni” ja liiallisia raamatunlauseita. Hmm.

Heikki kirjoittaa mielenmuutoksesta josta minäkin mainitsen tuolla aikaisemmassa blogissani.
Ainoastaan Jumala voi kutsua ihmistä uuteen elämään, yhteyteen kanssaan. Ennen sitä sanottiin etsikkoajaksi.  Sillä tarkoitetaan juuri tuota Jumalan sisäistä ääntä jolla Hän ihmistä kutsuu ja herättelee. Olen kuullut ja lukenut uskonelämäni aikana lukemattomia ”todistuksia” siitä kuinka Jumala on kutsuessaan, itse kutakin, toiminut ja jokainen kertomus on ainutlaatuinen. Niin, että lepo ja rauha vaan, Jumala tuntee luotunsa ja tietää tarkalleen mikä kenenkin kohdalla toimii – ja milloin. Hän myös ottaa vastuun opettamisesta.

Tero tuolla jossain kommentissaan kertoo isästään ja hänen käsityksestään tavasta joka johtaa ihmisen Jumalan luo ja selittää sitten omaa kantaansa. Molemmat ovat toimineet ja toimivat edelleenkin. Ei ole yhtä oikeaa tapaa ”tulla uskoon”. Kuitenkin on vain yksi, joka voi ihmisen pelastaa ja muuttaa elämän suunnan ja Hän on Jeesus Kristus. Hän on ainoa joka pystyy mielemme muuttamaan ja tahtomme uudistamaan niin että alamme Pyhän Hengen vaikutuksesta ”halata” Jumalan mielen mukaista elämää. Itse emme voi itseämme muuttaa emme parantaa, emmekä alkaa tekemään sellaisia tekoja jotka, ikään kuin, nousisivat hyvänä tuoksuna Jumalan eteen. On nimittäin olemassa myös kuoleman haju.

En kirjoittanut ylös niitä kommentteja joihin olisi tehnyt mieli ”osallistua” joten tämä jää vajaaksi, niin kuin ihmisen yritykset jäävät. Kuitenkin koen että taivaassa iloitaan kaikesta siitä mitä Jeesuksen tähden ja nimessä tahdomme tehdä. Luen tähän joukkoon myös rukouksen ja raamatunluvun, joista täällä myös on keskusteltu, eli kaiken sellaisen hengellisen aktiviteetin johon ihmistä Pyhä Henki kehottaa ja johtaa. Minä uskon että kaiken hyvän ”tekemisen” vaikuttajana on Herra. Silloinkin kun ei ihminen itse tiedä,  tai – vielä tiedä kuka hänessä vaikuttaa tahtomista hyvään ja sen tekemistä.

Minulla on tässä tietokoneeni vieressä aina joku Raamatuistani. Nyt se on ollut auki muutamana päivänä ensimmäisestä korinttilaiskirjeestä ja olen jäänyt kiinni sen 4 luvun jakeeseen 20: ” sillä Jumalan valtakunta ei ilmene puheina vaan voimana”. Halleluja! Sydämeni sykähtää ja sieluni liikuttuu kun tätä ajattelen. – Kuinka voisikaan ihmisten kielillä kuvata kaikkea sitä mitä Jumala on, ei mitenkään.

Palaan näihin maisemiin. Tero arveli tuolla jossakin, muistaakseni Ilkan blogissa että vanhemmalle ihmiselle olisi jokin asia helpompi hyväksyä kuin nuoremmille/ luopua jostakin. En toista sitä, mikä se asia oli, haluan vain sanoa että voihan niinkin olla, mutta ei ollenkaan välttämättä. Kyllä vanhempikin ihminen on ihminen ja samoilla tarpeilla ja tunteilla varustettu kuin nuorempikin. Siinä on vain se ero että kärsivällisyys on kasvanut ja on oppinut ”oloihinsa tyytymään” Paavalin sanoja lainatakseni. On asioita joille vaan ei kerta kaikkiaan mitään voi ja itseänsä kiusaa jos kapinoi. Ja ehkä muitakin. Katkeruus on hirveän tuhoava myrkky. Niinpä siis on viisautta pyytää Jumalalta sitä armoa että oppisi sanomaan koko sydämestään ja vilpittömästi ”Tapahtukoon Sinun tahtosi”.

Lopuksi vielä. En voi olla korostamatta Raamatun lukemisen tärkeyttä, ei pakosta eikä pelosta, vaan rakkaudesta. ”Ei mikään niin voi virvoittaa”, ei tuoda iloa, eikä valoa. Ei lohtua, eikä voimaa, ei mitään sellaista joka yhtä lailla tyydyttäisi ihmisen sisimmät tarpeet kuin Elävä Sana, mistään ei myöskään niin paljoa opi. Mitä kauemmin olemme olleet Herramme hyvässä hoidossa sen varmemmin tunnistamme karikot ja osaamme rakentaa sitä rauhan ja rakkauden ilmapiiriä, sitä Hengen hedelmää jota Pyhä Henki meissä vaikuttaa.
Voi, kiitos Jumalalle hänen sanoin kuvaamattomasta armostaan ja rakkaudestaan ihmisiä kohtaan!

Muistolauseita kerättiin ennen vanhaan pyhäkouluvihkoihin, olisikohan tästä nyt muistolauseeksi meille kaikille tähän viikonloppuun ja seuraavaan kertaan 🙂 rakkaudella:
1Kor. 3: 16 ”Ettekö tiedä, että olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä”? –  Tiedätkö Sinä?