Sen jälkeen kun sain itse tulla tuntemaan Jeesuksen henkilökohtaisena Vapahtajanani ja Herranani, on helluntailla ollut minulle aivan korvaamaton merkitys. Helluntain sykähdyttävä tuli, ei ole lähes 40 vuoden kuluessakaan, lakannut vaikuttamasta sisintäni koskettamasta. Ihmisen elämässä on, luonnollisesti, aikoja jolloin helluntaitulen ja tuulen voimakkuus vaihtelee ihmisestä itsestään riippuen. Joskus katse on suuntautunut niin vaakatasoon ja kaikkeen sellaiseen, joka on kuulon ja näön korkeudella ihmiskehossa, ettei näe eikä kuule selvästi kaikkein tärkeintä Pyhän Hengen ihanaa ääntä.

Mitä Hän sitten puhuu, mitä Hän haluaa itseni näkevän? Hän haluaa että näen Kristuksen kuninkuudessaan ja voimassaan. Siinä olomuodossa jossa Hän on nyt voittajana Jumalan Valtakunnassa, odottaen täyttymyksen aikaa.
Pyhä Henki on itsensä suhteen hiljainen ja näkymätön, hänen tehtävänsä on tuoda sanomaa Jumalalta. Vaikuttaa meissä Sanan nälkää ja rukouksen janoa. Hän haluaa että elämme parasta mahdollista elämää tässä ajassa ja tulevassa. Ymmärtäen kuinka tärkeää on uskovien yhteys ja sanan tunteminen voidaksemme seurustella itse Kaikkivaltiaan Luojamme kanssa ja tietää Hänen tahtonsa meihin nähden.
Mitä se on?

Se on uskoa, toivoa, luottamusta, rauhaa, iloa, kiitosta, Hengen hedelmää jne, Kristuksen Jeesuksen läsnäolossa olipa elämäntilanteeni mikä tahansa. Helluntain Henki, Jumalan Pyhä Henki, Jeesuksen Henki ja olemus, kuinka ihmeellisiä asioista tässä kuoleman varjojen maassa. Jokainen joka raamattua ahkerasti ja sydämensä halusta lukee, tietää mistä tulee todellinen ilo ja rauha, usko ja toivo ja Elämä.

Raamattu On elämän kirja!  Kiitos Jumalalle! 

Pekka Simojoki on, jälleen, sanoittanut kertakaikkiaan ihanan laulun jossa hän muutamalla sanalla sanoo/rukoilee kaiken olennaisen. Säveltä en ole kuullut, luin vain uutisen ja laulun sanat jotka saivat kyyneleet silmiini ja sydämeni lähes pysähtymään. Laulun nimi on Tule, Henki

1. Tule henkäys hiljainen
auta askeleitamme.
Avaa aarteita autuuden,
puhu Puolustajamme.

kerto: Henki toivon ja totuuden,
Henki rauhan ja rakkauden,
Henki voiman ja viisauden,
Sana kirkasta meille.

2. Tule tuulena helluntain
tulen liekkinä loista.
Sinä oppaamme olet vain,
meidän pelkomme poista.

3. Tule lohtu ja laupeus,
tule taivainen tuoksu.
Siunaa kättemme kosketus,
siunaa jalkojen juoksu.

Aikoinani minulla oli myös tuttava perhe jossa mies maalsi ja runoili. Häneltä on Hengellisessä Laulukirjassa ainakin yksi helluntai aikaan tekstitetty laulu. Hän on jo kotona Herran luona, mutta hänen muistokseen vielä tämäkin.

Kalevi Ahonen:

Puhalla Jumalan tuuli, ylitse synnyinmaan. Puhalla valosta taivaan niin, että nähdä saan
heräävän nukkuvat sielut, uskossa valvomaan.
Puhalla Jumalan tuuli, Pyhien joukkohon, puhalla Golgatan kautta kuoleman laaksohon,
niin, että yhtyisi kaikki ylistyskuorohon.
Puhalla Jumalan tuuli, kaduille kaupunkiin, puhalla ristiltä Herran sydämiin kärsiviin,
että he saisivat kerran juhlihin taivaisiin.

Apt. 1 ja 2.  Kiitollisena Jumalalle Hänen sanomattomasta lahjastaan ihmis – ja luomakuntaansa kohtaan! Ylistys ja kunnia Hänen nimelleen Halleluja!

Noin parisen kuukautta sitten, eräänä aamuna, heräsin kuin kellon soittoon nimeen jonka kuulin? Tommy Hicks! Tommy Hicks???
Mistä se tuli, kuka, mikä? Jäin makaamaan hiljaa ja odotin. Sitten muistiini palasi, jostain kaukaa sama nimi. Rupesin miettimään ja minulle tuli mielikuva että joskus  varhaislapsuudessani joku olisi sanonut että pitäisiköhän Tuulikki viedä Tommy Hicksin parannettavaksi. En tiedä onko joku sanonut niin, mutta rupesin etsimään tietoa tämän nimisestä henkilöstä. Wikipediastakaan ei paljoa selvinnyt. Tiedustelin sitten kirjastosta löytyykö mitään? Löytyi 3 vanhaa ja ohutta kirjaa vuodelta 1956.

Toisen kirjoista oli joku nainen, nimeltään Matilda, lahjoittanut kirjastolle saatesanoin ja Hebr. 10:16-17 kohdalla merkiten. Kirjastossa oli lyöty leima LAHJA. Tämän kirjan nimi on Sairaat paranevat. Sen esipuheen on kirjoittanut Aapeli Saarisalo 7.11.1955. Toinen kirja jonka olen nyt lukenut on nimeltään Uskon Saarna. Ensilehdellä  teksti: Tohtori Tommy Hicksin evankelioimisristiretkellä 1956 pitämiä saarnoja. Tähän on esittelyn kirjoittanut Kaleva Saloranta.

Ennen näitä olin löytänyt vaikuttavan profetian jonka T.H oli saanut. Olen erittäin varovainen tuntemattomien ”Hengen miesten” suhteen ja tarkka siitä ovatko he Sanan pohjalla. Koin suurenmoisen yllätyksen ja jäin ihmettelemään montaa asiaa, ja ennen kaikkea sitä, miksi tästä miehestä en lapsuuteni jälkeen ole kuullut mitään?! Kuitenkin hän kävi täällä, ilmeisesti ainakin kahteen kertaan, ja kiersi koko Suomen saarnamatkoillaan.

Kaikkein suurin ihme ja yllätys minulle oli se miten voimallinen, puhdas ja Raamatullinen on hänen sanomansa ollut. Ei mitään sinänsä uutta, mutta vieläkin niin sytyttävää ja aitoa, nöyrää ja vilpitöntä, että tunsin tarvetta rukoilla oman hengellisen elämäni uudistumista ja uutta läheisyyttä Herrani kohtaamisessa. Minulle tuli todellakin huoli omasta penseydestäni, arjen huolien murtamasta mielestäni ja kaikista vaivoistani. Minulle tuli ikävä Jeesusta!  Sanomattoman ikävä.

Kuinka voi pari pientä ja yksinkertaisesti kirjoitettua, sanomaltaan myös yksinkertaista kirjasta, niin tehdä vaikutuksen. Sanoman ja sen miehen, joka itseään nimitti vartiomieheksi, on täytynyt olla mitä voimakkaimman Pyhän Hengen vaikutuksesta elävä ihminen. Vaikka ruumiin paraneminen on minulle ollut tuskaa tuottava asia, minua ei yhtään häirinnyt se tapa jolla Hicks sen Raamattuun vedoten esitti. Olkoon lyhyenä selityksenä edelliseen lauseeseeni se että elin Yli-Vainion ajan ja sain osaksen paljon ymmärtämättömien ihmisten taholta kokea kaikkea mahdollista inhimillistä yritystä. Mutta ne ajat ovat menneet ja minulla rauha itseni ja Jumalani kanssa näissä asioissa.

Lopuksi lainaan tähän Kaleva Salorannan esipuheesta lopun. Se vain kertoo ettei ole mitään uutta auringon alla, ihmiset ovat ihmisiä mutta Jumala ON ja pysyy. Hänen sanansa on muuttumaton.

K.S.” Mikä on kaiken lopputulos – summa summarum? Evankelioimisretken tulisi yhä jatkua. Vielä vaeltavat sielut pimeydessä. Jokaisella kristityllä on tärkeä tehtävä: rukoilla jatkuvasti sielujen puolesta. Asia on niin kuin evankelista Hicks eräässä puheessaan sananjulistajille sanoi:” Yksikään herätys ei ole syntynyt eikä tule syntymään, ellei sitä ensin ole rukoiltu alas taivaasta.”
JUMALA ON luvannut kuulla rukouksemme, siksi meidän on jatkuvasti anottava herätystä kansallemme!

Ja vielä toinen asia. Tarvitsemme kipeästi elävää ja toimivaa kristittyjen yhteyttä. Pelkät sanat eivät enää riitä, vaan nyt tarvitaan tekoja. Evankelista Hicks sanoi hyvin sattuvasti tästä puhuessaan Jyväskylässä sananjulistajille. Hän lausui mm. seuraavaa:
”Tämän päivän maailmassa on tapahtunut aivan tarpeeksi kirkkojen ja seurakuntien yhteen liittymisiä. Mutta tarvitaan vieläkin enemmän, tarvitaan Hengen yhteyttä. Te voitte ottaa kaksi vanhaa kattia, sitoa niiden hännät yhteen ja heittää ne yli aidan. Siinä teillä on yhteys, mutta ei hengen yhteyttä. Me kristityt tarvitsemme kipeimmin Pyhän Hengen yhteyttä. Vain siitä voi maailma tuntea meidät kristuksen opetuslapsiksi, että meillä on keskinäinen rakkaus.”

Tätä yhteyttä me hitaat suomalaiset olemme saaneet kuluneiden viikkojen aikana opetella. Jos olemme sen oppineet, olemme oppineet kristillisen elämämme kalleimman asian, jonka siunaukset ovat rajattomat.
Olkoon siis yhteinen rukouksemme:”Tulkoon sinun valtakuntasi meihin ja meidän kauttamme muihin!”

Näin siis kirjoitti Kaleva Saloranta pitkässä esipuheessaan v.1956. Niin mielelläni kirjoittaisin tähän jonkun niistä ihanista Pyhän Hengen voitelemista saarnoista joita näissä kirjoissa on, mutta jos joku nyt sattumalta haluaa ja onnistuu saamaan näistä kirjoista jonkin käsiinsä, niin kannattaa lukea! Ja jos täällä käy joku sellainen vanhempi ihminen jolla on tietoa Hicksin historiasta tai täällä käynneistä, niin voisitko lyhyehkösti kertoa?

Kun huomenna on äitien päivä, niin saanen toivottaa kaikille äideille, isille ja lapsille hyvää, rauhallista ja siunattua juhlapäivää!

Suo mulle, Jeesus, mielesi laatu, pyyntöni hartain kuule nyt tää.
toiveeni maiset rauetkoot kaikki, kuvasi kun vain jäljelle jää.
Tahtoisin olla niin kuin sä, Jeesus. Suo mulle Henki rakkauden.
Niin että muita auttaa mä voisin, lievittää tuskaa kärsivien.

Tahtoisin olla sääliä täynnä. Niin kuin sä, Jeesus, Herrani mun.
Anteeksi annoit, langenneet nostit. Avuksi riensit ahdistetun.
Tahtoisin olla niin kuin sä, Jeesus. Suo mulle Henki rakkauden
Niin että muita auttaa mä voisin, lievittää tuskaa kärsivien.

Tahtoisin olla Hengessä nöyrä, niin kuin sä, Jeesus, Herrani mun.
Että mä voisin alttiina aina, lahjani antaa käyttöösi Sun.
Tahtoisin olla niin kuin sä, Jeesus. Suo mulle Henki rakkauden.
Niin että muita auttaa mä voisin, lievittää tuskaa kärsivien.

Muutaman viime aikaisen blogin takia, jotka täällä ovat luettavissa, sekä niihin liittyvien eräiden kommenttien vuoksi, sydämessäni alkoivat soimaan nämä hengellisen laulun sanat.
On hyvä että ihmiset ovat erilaisia ja huumorikin on elämän suola, mutta olisiko niin että hyvät tavat ja toisin kokevien ymmärtäminenkin olisivat huomionarvoisia. Toisten erilaisuuden kunnioittamista, esimerkiksi uskon kokemisessa, olisi ettei  laskettaisi niin rajua ja rajatonta huumoria että se lähimmäistä loukkaa. Tulisihan meidän kaikkien kuitenkin olla, sydämestämme, toinen toisemme tukijoina mieluummin, kuin  olla hajoittamassa sitä haurasta yhteyttä jota vielä voisi Jumalan lapsilla jäljellä olla..
Asiansahan voi ilmaista niin monella tavalla.

Tärkeintähän elämässämme on että uskomme Jumalaan, Isään, Poikaan Jeesukseen ja Pyhään Henkeen. Että laitamme toivomme iankaikkiseen elämään Jumalan Valtakunnassa. Jos emme voisikaan rakastaa toisiamme, kunnioittaisimme kuitenkin ja sallisimme toisillemme sen, minkä itsellemmekin. Jokaiselle sen oman ja parhaan tavan uskoa. Itse ainakin tahtoisin että Jumalan Sana, joka meitä kaikkia yhdistää, erilaisista mieltymyksistämme ja Jumalan Palvlus tavoistamme huolimatta, olisi se kallaien aarteemme jota tutkisimme ja jonka olisi mahdollista rakentaa meitä Hengen hedelmää kantaviksi.

Vaikeaa ihmiselle, mutta ei Jumalalle jos nöyrrymme hänen edessään tutkimaan itseämme ja sallimme Hänen valonsa valaista pienimmänkin pimeytemme ja pyydämme että saisimme todellakin edes pienen osan Jeesuksen mielen laadusta. Hän kyllä on luvannut johdattaa meitä, kaikessa. kun kuljemme rukoillen. Silti en väitä, että kenenstäkään meistä tulisi läheskään täydellistä, erehtymätöntä. Eikä meissä varmaan tapahtuisi kasvuakaan ellemme joutuisi toteamaan omaa mahdottomuuttamme. Mutta sitä nöyremmäksi tulisi kasvaa. Ei minussa rakkautta ole, ellei Jumala minua rakasta. Kuitenkin mitä lähempänä Herraa pyrin olemaan, sen suurempi on Hänen rakkautens muuttava voima. Hän on ensin rakastanut minua ja antanut minulle kaikki syntini anteeksi, menneet ja tulevat, se aikaan saa minussa kasvavaa vastarakkautta.

Eikä se rakkaus pala ellen anna sen virrata ulos. Ellen hillitse itsessäni olevaa taipumusta pahaan. Taipumusta toisten aliarvioimiseen tai mitätöimiseen.  Tämän kanssa toivon että saan itse viisautta ja voimaa vastustaa huonoja taipumuksia itsessäni lähimmäisteni parhaaksi. Jumala siinä minua auttakoon.

Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona ja Sana oli Jumala….Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo….Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Ma saimme katsella Hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa Hän oli täynnä armoa ja totuutta… Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, armoa armon lisäksi.

Nostetaan katseemme itsestämme ja toinen toisistamme Kristukseen. Häneen joka on maailman valo, ja kiitetään siitä suuresta ihmeestä ja armosta että olemme saaneet tulla uskomaan häneen ja tuntemaan hänet Vapahtajanamme. Ei ole mitään tärkeämpää ikuisuuttamme ajatellen. Herra, siunaa meitä!

Luen pientä mutta paksua kirjaa. Taivaaseen menneen David Wilkersonin ”Isän sydän” nimistä. Siinä on sana jokaiselle päivälle mutta se on hyvin erilainen kuin meillä on totuttu. Se on täynnä pieniä opetuksia. Minua se on siunannut.
Kaikki ihmiset ovat ainutlaatuisia. Samallakaan ihmisellä päivät poikeavat toisistaan ja näiden mukaisesti Raamattukin puhuu eri tavalla eri tilanteissa, niin tämänkin kirjan tekstit. Juuri kun olen ihastunut jostain tekstistä ja ajattelen että voisinpa jakaa tämän useammankin kanssa, tulee uusi ja taas tuntuu että tässä se sittenkin on.

Kunen usko kenenkään pääsevän kärsimyksittä/vastoinkäymisittä elämänsä läpi niin nyt lainaan tähä otsikon mukaisen tekstin, ehkä on joku joka sitä nyt juuri tarvitsee, joku kristitty jolla on juuri nyt raskas taakka kannettavanaan.

Onko olemassa täysin antautuneita uskovia, jotka elävät helppoa ja huoletonta elämää? Näytä minulle Hengen johdatuksessa oleva, Jumalan täyttämä ja voideltu Herran palvelija, niin minä näytän sinulle ihmisen, jota ahdistetaan ja kuritetaan, joka on usein ymmällään ja tunteet syvät vedet ja tuliset pätsit.
Ne, jotka pyrkivät välttämään vaikeuksia, saavat harvoin ilmestystä Jumalan täyteydestä. He yrittävät käyttää uskoa välttyäkseen koettelemuksilta mutta eivär ymmärrä, että he riistävät näin itseltään mahdollisuuden nähdä, mitä on heidän sisimmässään.
Tulee päivä jolloin ahdinko ei enää ole vältettävissä, ja he sortuvat, koska ei ole koeteltua sisäisen voiman lähdettä.

Paavali kirjoitti:” Että hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta” (Ef.3:16) Herra tarvitsee palvelijoita, jotka eivät ole jokaisen opin tuulen ja aallon heiteltävissä, joilla on erottelukykyä ja jotka eivät eksy. Hän tarvitsee palvelijoita, jotka eivät tarvitse uutta ilmestystä lupaavaa opettajaa eivätkä maallista paimenta johdattamaan jokaista askeltaan.
Heidän onnellisuutensa tai Hengellinen voimansa ei ole riippuvainen yhdestäkään ihmisestä. Koetukset ovat osoittaneet, että heillä on itsessään Jumalan elämä, josta he saavat laupeuden ja löytävät armon avukseen oikeaan aikaan. Kristus on ilmoitettu paitsi näille palvelijoille, myös heissä.

Voimme oppia arvokkaan läksyn kuningas Daavidin kokemuksesta ”Mutta Daavid rohkaisi mielensä Herrassa, Jumalassansa” (1.Sam. 30:6)
On välttämätöntä, että opimme rohkaisemaan itseämme Herrassa selvitäksemme vaikein aikoina.
kehotan sinua Herran nimessä: avaa silmäsi näkemään väkevä Jumalan voima, joka sinussa vaikuttaa. Ota omaksesi Herran Jeesuksen Kristuksen täyteys. Riippumatta siitä, mihin tuliseen pätsiin joudut, ylivertainen Herrasi kulkee kanssasi sen läpi.

– Minua siunaa tuo loppu erikoisesti, vaikka tunneherkkänä ihmisenä olen välillä idässä ja välillä lännessä. Tiedän omat heikkouteni, mutta Jumala on väkevä ja uskollinen, Hän tekee minkä lupaa, vaikka ja kun, usko tulee koetelluksi.

Oli toinenkin teksti jonka olisi halunnut tähän laittaa koska se on vielä lähempänä omaa sieluani. Se olisi ollut ”Kun kaikki keinot pettävät”. Otsikostaan huolimatta se on rohkaiseva, siinä vain on se elämän toinen puoli ja ihmisen osa toisin sanottuna. Alkua en malta olla laittamatta, se alkaa näin: Uskominen silloin, kun kaikki keinot pettävät, on Jumalalle sangen otollista ja mieluista. Jeesus sanoi Tuomakselle:” Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!” (Joh. 20:29)
On tämä pieni kirja niin hyvä että täytynee se hankkia ihan omaksikin.

”Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani” Ps.119:105 näihin suloisiin sanoihin kiitos Herralleni.

”Nouse armaani, sinä kaunokaiseni ja tule
sillä katso, talvi on väistynyt,
sateet ovat ohitse, ovat menneet menojaan.
Kukkaset ovat puhjenneet maahan,
laulun aika on tullut, ja metsäkyyhkysten ääni
kuuluu maassamme!”(korkea veisu 2:10-12)

Aavikko iloitsee, aro riemuitsee, se puhkeaa kukkaan!
Kuin lilja kukkikoon maa,
se riemuitkoon, huutakoon ääneen!……

Kaikki saavat katsella Herran kunniaa,
meidän Jumalamme ihanuutta!………

Hehjuva hiekka muuttuu lammikoiksi,
janoinen maa pulppuaviksi lähteiksi…….

Ja sinne syntyy tie, valtatie,
sitä kutsutaan Pyhäksi tieksi……..

Herran vapaiksi ostamat palaavat ja ssapuvat riemuiten Siioniin.
he kantavat päänsä päällä ikuista iloa.
Ilo ja riemu astuvat portista, huoli ja huokaus pakenevat kauas. (otteita jesaja 35 luvusta)

Hän sanoi heille:” Näin on kirjoitettu, Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämäntodistajat. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.”
Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät.

Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen.
He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin! (Luukas 24:46-52)

”Aurinko painautuu meren syliin, hiljaisuus laskeutuu kyliin! Emmauksen taloissa riemu on suuri, noussut kuolleista Jeesus on juuri. Rikottu haudan on muuri!”

Omat sanani eivät riitä, eivät ole kyllin Hänelle joka kuoleman voitti ja elämän antoi! Liian suurta, liian käsittämätöntä. Liian murtavaa, niinpä lainaan jo sanottuja sanoja. Ymmärtää en voi, uskokin on Hänen varassaan ja lahjaansa, mitä minulle jää?
– Iankaikkisuus Hänen kanssaan joka oli, on ja tuleva on. Ja Hänen sanomaton Rakkautensa. Minäkin haluan kumartua maahan asti ja osoittaa Hänelle kunnioitustani ja puhjeta riemuun. Herra Sinä Olet Suuri. –  Ja kuitenkin Sinä katsot minuun ja tulet minuun asumaan, kiitos että saan olla Sinun temppelisi. Herra, Herrani….

Sä jätit loiston taivaan. Sä puhdas viaton ja synnitön. Maan päälle tulit alas tuskaan vaivaan, mun tähteni näin kurjan ihmisen.
Sun päällesi mä pilkkapuvun laitoin, sun jalkoihis ja käsiis naulat löin. Mä kruunun Sulle tappuroista taitoin, ja otsan puhtaan sillä seppelöin.
Oi rakkaus, sä tuskan aateloima, nyt eessäs tahdon maahan kumartaa. On ylistetty pyhän veren voima, se kurjan kuolemasta pelastaa.
Saa lunastettu lauma luokses tulla, sen kohta kutsut päälle pilvien. Saan minäkin! Ei ansiota mulla, kuin arvet lyömieni haavojen.

He tulivat Getsemane nimiseen paikkaan, ja Jeesus sanoi opetuslapsille:” Jääkää te tähän siksi aikaa kun minä rukoilen”. Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen hän otti mukaansa. Hän alkoi tuntea kauhua ja ahdistusta.
Hän sanoi heille:” Olen tuskan vallassa, KUOLEMAN TUSKAN. Odottakaa tässä ja valvokaa”.
Hän meni vähän kauemmaksi, heittäytyi maahan ja rukoili, että se hetki, jos mahdollista, menisi häneltä ohitse. Hän sanoi ”Abba, Isä, kaikki on sinulle mahdollista. Ota tämä malja minulta pois. Ei kuitenkan minun tahtoni mukaan, vaan sinun.”

Sitten hän tuli takaisin ja tapasi opetuslapset nukkumasta. Hän sanoi Pietarille:”Simon, NUKUTKO SINÄ? Etkö edes hetken vertaa jaksanut valvoa? Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko.”
Hän meni taas etäämmäksi ja rukoili samoin sanoin. Palatessaan hän jälleen tapasi opetuslapset nukkumasta, sillä uni oli alkanut raskaasti painaa heidän silmiään. He eivät tienneet mitä vastaisivat hänelle.
Tullessaan kolmanne kerran Jeesus sanoi heille:” Yhäkö te nukutta ja lepäätte? Kaikki on selvää. Hetki on tullut. Ihmisen Poika annetaan syntisten käsiin. Nouskaa, NYT ME LÄHDEMME! minun kavaltajani on lähellä.” (Mark. 14:32-42)

Rakas Jeesus, Vapahtajani, kuinka voisinkaan sanoa Sinulle että rakastan sinua, mutta minä todella rakastan. Rakastan niin kuin vain ihmisenä on mahdollista. Älä salli minun koskaan nukahtaa, vaan anna voimaa valvoa. Valvoa siihen asti kun tulet minut noutamaan.

Oi rakkain Jeesukseni, piinattu verinen, mun särkyy sydämeni, kun tuskaas muistelen. Sua taivaan kunnialla ylhäällä palveltiin. Nyt orjantappuralla pääs Pyhä kruunattiin….Nyt kiitos haavoistasi, syntisten ystävä! On ristinkuolemasi minulle elämä. Suo voimaa loppuun asti sinua seuraamaan, Sinussa luottavasti myös kerran kuolemaan…..Suo ristin uhrin loistaa lohtuna pelkooni, se ahdistuksen poistaa, tuo rauhan sieluuni. Vain katson kasvojasi, jään Jeesus turviisi. Näin Sinun kuolemasi on minun voittoni.

Muistelen kuoleman tuskaasi kiirastorstaisin, aina yhtä kipeällä sydämellä, vaikka tiedän että SINÄ ELÄT! Herra Sinä elät! Jeesukseni, Kunnian Kuningas ja Herrojen Herra, kiitos että tulit, olet ja vielä kerran tulet!
Rakkaudella; Sinun omasi!

Päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saan. Mitä päivä tuokaan tullessansa, Isä hoitaa lasta armollaan. Kädessään hän joka päivä kantaa. Tietää kaiken mitä tarvitsen. Päivän kuormat, levon hetket antaa, murheen niin kuin ilon seesteisen.

Joka hetki hän on lähelläni. Joka aamu antaa armonsa. Herran huomaan uskon elämäni, hän suo voimansa ja neuvonsa. Surut huolet eivät liikaa paina, ne hän ottaa itse kantaakseen. ”Niinkuin päiväs niin on voimas aina” .Tähän turvaan yhä uudelleen.

Kiitos Herra, lupauksestasi, siinä annat minun levätä! Kiitos olkoon lohdutuksestasi, annat voimaa sanan lähteestä! Suo mun ottaa isän kädestäsi päivä vain ja hetki kerrallaa. Kunnes johdat minut kädelläsi Riemun maahan, päivään kirkkaimpaan.

Veljeni on sairastanut lantion alueen laaja-alaista syöpää reilusti vuoden. Hänellä on ollut monta leikkausta ja avanne heti syövän havaitsemisesta lähtien. Hänelle annettiin hyvin lyhyt elinajan ennuste, mutta nyt on kärsimystä kestänyt vuoden ja 4 kk. Eilen hän kertoi ettei enää voida mitään tehdä. Hän on koko tämän ajan ollut varma parantumisestaan ja hänen puolestaan on rukoiltu paljon. Tänään hän oli ensimmäistä kertaa jotenkin järkyttyneen oloinen, ei kestänyt oikein edes puhua. Hänellä ei ole henkilökohtaista uskon vakaumusta.

Hän on vanhin veljeni ja aina tavallaan suhtautunut 4 vuotta minua vanhempana minuun suojelevasti. Koko sairautensa ajankin hän on ylläpitänyt positiivista asennetta ja vakuutellut jatkuvasti että kaikki on hyvin. – Nyt ei enää ole. Silti hän on elänyt pitempään kuin on osattu, muutaman kuukauden esi ennusteen mukaan, voitu kuvitellakaan. Eikä vieläkään kukaan pysty sanomaan milloin lähtö tulee, on vain sanottu ettei mitään keinoa enää ole syövän nujertamiseksi.

Kuinka olemmekaan hänen puolestaan rukoilleet. Toivoisin niin että tuo ylläoleva laulu voisi koskea ja koskettaa häntäkin, niin kuin itseäni. Hänen lähtönsä tulee olemaan vaikea…. En tiedä mikä silloin lohduttaa. Ehkä nuo kursivoidut kohdat jotka haluaisin hänenkin kohdallaan uskoa toteutuvaksi. Tällä hetkellä tuntuu että kaikki on sanottu, mitään ei enää voi. Ei ole sanojakaan. On vain huokaus.

Uskon rakastavaan Jumalaan. Uskon armolliseen Jumalaan. Uskon Jumalaan joka on tehnyt kaikkensa ihmisten pelastamiseksi. Uskon että hän on nähnyt veljeni elämän kuinka monin tavoin raskas se on ollut. Uskon että hän on nähnyt veljeni kyyneleet je kerännyt ne kaikki omaan maljaansa ja katsoo lempeästi kärsineen lapsensa puoleen ja tulee hakemaan hänet Riemun maahan, päivään kirkkaimpaan.

Jumalan armoon ja rakkauteen turvaten: pikkusisko.

Valtaa mun sydämeni!

Se synnin saastasta puhdista, mä että voisin Sun sanaas kylvää ja veren voimasta kertoa. Nyt sulle tahdon mä kaiken antaa, ja pyydän: Pyhitä huuleni. Suo Hengen liekin mua kosketella, niin Sua kiittelee kieleni.

Myös käten Herra, mä sulle annan, ne tahdon työhösi uhrata.

Suo kärsivälle mun apu tuoda ja lientää kuumeisen tuskia.

Suo armo mulle, niin että aina mä rauhan viestiä viedä saan. On sielut synkässä synnin yössä. Oi auta Sulle ne voittamaan.

Vanha nainen istuu, aamun tv uutisissa, kylmällä kadulla polviasennossta. Musta huivi, mustat lapaset, joku pahvin pala lienee allaan, kädet anoen toisiinsa liitettyinä, pää kumarassa. Joku purkki edessään. Kun hän huomaa että häntä kuvataan hä nopeasti nostaa kuvaajan puolen kätensä kasvojensa peitoksi ja kädet vapisevat.

Minulla on lämmin asunto ja kaikki mitä tarvitsen, lääkkeet jotka pitävät minut hengissä, ruokaa tarpeeksi, vaatetta, tv, tietokone, puhelin. Olen omassa maassani jonka kielen osaan, on muutama hyvä ystävä, sukua.

Rakas Jumala! Kuinka paljon kärsimystä jolle olen turtunut, jota en helposti jaksa nähdä oman ”kärsimykseni” takaa vaikka minulla on aineellinen tuki omassa elämässäni.

Joku sanoo että rukous ei mitään auta, mutta ellen voi tehdä muuta, niin Herra, kuulethan kuitenkin rukoukseni. Jeesus, tulit ihmiseksi ja – Pyhä Jumala sinussa, jotta ymmärtäisi ihmisen osan. Jeesukseni, auta tänään kaikkia niitä joiden puolesta joku rukoilee. Ja siunaa niitä jotka voivat antaa terveet kätensä, jalkansa, aikansa ja elämänsä auttaakseen niitä joiden puolesta toiset rukoilevat.

Lähimmäisteni toiseus on samaa toiseutta kuin omani. Herra armahda!

Jeesus keskellämme kulkee niin kuin usein ennenkin. Moni sydämensä sulkee, niinkö teet nyt sinäkin? Kulkee pyhä voittosaatto, tiellä taivaan vaeltaa. Nythän on jo juhlan aatto, määränpää jo kangastaa.

Päivä etsikon on tänään, kenties päivä viimeinen. Siksi kuule hänen ääntään, sullekin on armoinen. Hetki koittaa Herra sapuu, juhlaportit aukeaa. Kaikkein polvet maahan taipuu, kaikki laulaa kunniaa.

Kulkee Kuningas nyt tiellä, tervehditkö riemulla? Sydäntäsi älä kiellä. Krrunaa Hänet palmuilla. (HL 232)

Tänään on aihe vaihtunut kolmeen kertaan. Tämän vanhan hengellisen herätyslaulun sanat syntyivät monestakin tekijästä, mutta loppusilauksen tälle antoi Ilkan mainio teksti. Asiat voi todellakin sanoa niin monella eri tavalla eikä toinen ole huonompi tai parempi toista. Mutta Nyt, jos on kuulevat korvat ja oikeat kanavat, voi sanoa että kaikkialla puhutaan herätyksestä. Se on alkanut. Ainakin rukousherätys!

Siunattu varmuus: Jeesus on mun, Oi mikä riemu on pelastetun! Jumalan lapsi perillinen, verellä pesty oon Jeesuksen. Nyt oma Herran olla mä saan, sieluni kiitosta on tulvillaan. Enkelit ensin julisti sen. Sanoman rauhan rakkauden. Seurassa kuljen nyt Jeesuksen, Hänessä onnen sain taivaallisen. Riemuiten ootan tuloansa. Kätketty olen armossansa!       Tämä on laulu sydämeni. Ylistän Herraa ainaisesti. Tämä on laulu sydämeni, ylistän Herraa ainaisesti! (HL 435)

Tämä laulu oli se ensimmäisen kirjoituksen aihe, enkä malta tätäkään olla tähän laittamatta. En, vaikka oletan että harva näitä jaksaa lukea ja on muutenkin henkilöitä joille tämmöinen ”julistus” ei sovi. Mutta, sydämen kyllyydestä sielu laulaa. Oikeastihan tuokaan ei noin mene, mutta haittaaks sekään.

Miksi tämä laulu?  Siksi että saimme taas tyttäreni kanssa kokea taivaitten aukeavan sunnutairukouksemme aikana. On käsittämätöntä miten hyvä ja ihmeellinen Jumala on! Tekisi mieli kertoa mitä kaikkea Hän meille antaa ilman määrää, mutta ehkä sitä eivät kaikki ymmärtäisi oikein.  Monet kyllä tietävät miten rikas on rukousten maailma. Jälleen sydämemme saivat täyttyä suuresta uskon ilosta ja Jumalan huolenpidon ja rakkauden täyteydestä. Olemme myös molemmat kokeneet sellaista ihmettä että Jumala on ennalta ilmoittanut meille asioita rukoillessamme vaikka emme ole sitä siinä hetkessä ymmärtäneet. Eikä ole yksi eikä kaksi kertaa kun Jumala vielä vahvistaa antamansa sanoman, se on myös Raamatullista.

Kolmas aiheeni olikin jo aamusta tai oikeastaan jo useamman päivän ajan sanoa armolahjoista jotain. En tiedä sopiiko se nyt tähän myllerrykseen jota käydään läpi, mutta se mikä Raamatussa on kirjoitettuna pätee kyllä kaikiin aikoihin ja vaiheisiin. Armolahjoista puhuttaessa on jotenkin surullista se, että niistä on niin palojon ennakkoluuloja! Se on suuri vahinko. En tarkoita etteikö meillä kaikilla voisi olla kokemusta niiden kuuluvimpien ja näkyvimpien armolahjojen virheellisestä ts. inhimillisen vajaasta, sielullisesta käytöstä, mutta se ei saisi olla esteenä Jumalan Armon hyville lahjoille. Me oikeasti tarvitsemme niitä ja tulemme enenevästi tarvitsemaan ja saammekin jos uskallamme vastaan ottaa. Apostolien tekojen 1 ja 2 luku ovat tässä suhteessa tärkeitä. Niin kuin ovat muutkin asiaa koskevat, kuten korinttilaiskirje (1: luvut 12,13,14 esim.) Kaikki nämä ovat Jumalan Sanaa. Näistä puhutaan myös VT:n puolella.

En ole teologi, ja onneksi en, sillä eivät olleet ensimmäiset opetuslapsetkaan ja kuitenkin he ovat kirjoittaneet meille kaiken sen minkä tarvitsemme elämään ja jumalisuuteen. Kaiken sen mikä on elämän ja kuoleman kannalta tärkeintä tietää.

Kuka heitä opetti?  Jeesus, ja sitten hänen jälkeensä Pyhä Henki. Pyhä Henki opettaa edelleenkin. Omalla kohdallani voin kertoa siitä ja vain siitä jonka olen itse vuosikymmenien aikana oppinut kokemuksen kautta. En kuitenkaan opeta, sanon vain yksinkertaisesti että kun profetoimisesta puhutaan, sitä kohtaan tunnetaan suurta ennakkoluuloa, mutta koska se on arvostelun alaista sitä ei tarvitsisi pelätä. Itse saan mm. tiedon sanoja ja ne tulevat usein hyvin yksinkertaisesti ja luonnollisesti esim. rukouksen yhteydessä, niin ettei niitä aina välttämättä heti huomatakaan. Ihmeellistä siinä vaan on se että ne toteutuvat. Olen myös kokenut että näiden kaltaisissa armolahjoissa, kuten profetioissa, tiedot saattavat tulla paljon ennen kuin ne toteutuvat. Samoin on ns. näkyjen tai ilmestysten kanssa. Voi mennä useampi vuosikin. Eivät ne siis välttämättä heti huomenna tapahdu. Niin on kohdallani, en tiedä miksi. Mutta mikä on Jumalasta se toteutuu ja mikä ei se tyhjiin raukeaa. Ehkä tässä piilee joku salaisuus tai oppi. Ihminen tulee koetelluksi tässäkin. Kielillä rukoilen vain yksin tai tutussa seurassa, kirkossa olen hiljaa, sanottakoon nyt tämäkin. Nämä kaksi tässä nyt on niitä eniten ehkä ihmisiä puhuttavaa lahjaa siksi näistä.

Armolahjat ovat monet, samalla ihmisellä voi olla useampikin. Uskon jokaisen tietävän omat lahjansa tai sitten lähimmäisten näkevän ja kokevan ne, jos jollain on vaikka palvelemisen armolahja. Tai toisista välittämisen, tai lahjoittamisen jne. Nämä nyt tähän keksin. Jumalalla ei ole lahjattomia lapsia. Ja kaikki hänen lapsensa ovat hänelle veren hinta, rakkauden ja itsensä uhraamisen hinta ja uskon että siksikin Hän haluaa antaa lapsilleen rakkautensa lahjoja. Että Hänen rakkautensa tulisi esiin niin täydellisenä kuin se täällä ihmisten maailmassa on mahdollista. Jumala rakastaa meitä niin paljon, niin paljon, ei murehduteta hänen Pyhää Henkeään vaan avataan Hänelle itsemme kokonaan.

Niin pysyvät nämä kolme, usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on rakkaus. Jumala rakastaa ihmistä, rakastetaan mekin, osoitetaan sitä ja kerrotaan se. Kiitos jos jaksoit tänne asti. Jumalan, Isän haltuun!

”Purten kestää sen. Turvan antaa pyhä veri, siksi pelkää en.. Johdossa saan olla Herran, Taivaan kuninkaan. Hänpä voitti meren kerran, hältä avun saan. Vaaroja on paljon kyllä, mutta pelkää en taivashan on meren yllä, hallitsija sen. Puhdistaahan myrsky purren , painot pudottaa. Kulkisinko sitten surren, vaikka aaltoaa.”

Tänä aamuna oli ajatuksissani ruuhkaa. Nyt olen yrittänyt kuunnella mikä on tarpeellista ja mikä ei. Ensin herätessäni mielessäni olivat nuo hengellisen laulun sanat, mutta sitten aikaa kului kaikenlaisessa. Kahvia juodessani laitoin radio Dein päälle, en tiedä oliko virhe vai ei mutta uskon kuulleeni luonnollisten korvieni lisäksi Jumalan Hengen puhetta. Sen puheen olen osittain kirjoittanut tuonne Ilkan blogiin ”Väärin parannettu”. Tosin lupasin Ilkalle että saa sen poistaa jos hänestä siltä tuntuisi.

Olin jo sivuuttamassa tämän laulun sanat paremman tieltä, mutta sitten Heikki kirjoitti oman tekstinsä ja Henkeni yhtyi siihen sykähtäen. Kävi niin kuin eilen illalla Virpin kanssa, kun hän laittoi saman virren säkeen tekstiinsä jota itse olin päivällä hyräillyt keittiön pöydän ääressä istuen.  Ellen vedä liian suoria johtopäätöksiä kaikesta, herkkyydessäni, niin nyt sanoisin että kuunneelkaa tarkasti ”mitä henki seurakunnille puhuu” eli nyt täällä olevat, olkaa herkkiä kuulemaan Pyhän Hengen sanomaa. Mutta Sanan valossa ja rukoillen. Uskon että Jumala puhuu. Uskon vaikka koen erittäin suurta alamittaisuutta ja arkuutta. SIIS koetelkaa kaikki ja pitäkää se mikä hyvää on!!!

Yhtenä ajatuksena mielessäni on ollut myös Jesajan kirjan luku 40 niin että se itkettää minua. Siihen aion vielä paremmin perehtyä täällä tykönäni. Minulle kuitenkin liikutus on Hengen merkki. –  Tutkikaa kukin tykönänne, älkää minua uskoko. Nämä minä olen ”saanut”. Enkä tiedä mitä muuta pitäisi vielä kirjoittaa. Lisätköön hän, joka kokee tähän jotain tarvittavan.

Inhimillisenä ajatuksenani kuitenkin vielä sen verran että ellemme kohtaisi ulkoista painetta, emme niin sulautuisi yhteen. Emme niin oppisi rakastamaan toisiamme emmekä kohottamaan katsettamme Kristukseen Jeesukseen, kuin silloin kun ulkoapäin alkaa tulla painetta. Jeesus tahtoo tulla entistä elävämmäksi ja voimallisemmaksi meissä ja meille.

Lopuksi jälleen muutama ihana säe Hilja Aaltoselta Jumalan rakkaalta.

”Kuuntele Siion, kevättä tuulet jo soittaa. Vuorilla aamunkoi hiljaa säteitä luo. Morsiuskansa, sinun juhlasi koittaa, sydämen kaipuu Hengen pilviä tuo. Rakkauden kaste kuin Hermonin huippujen lumi, loistetta hohtaa Jumalan kirkkauden. Syttyös Henki, väistyköön epäilyn uni, pilvet kertoo sateesta lupausten.

Hiljenny Siion, kuuntele airueet soittaa. Kohta jo päättyvi öinen itkujen tie. Jumalan kansa veren voimassa voittaa, helkähdä harppu, Jeesus perille vie. Vaikkapa tänään on murhetta murheitten mailla, kirkkaaks se muuttuu tuhkaksi hiiltyessään. Aamulla kerran, kilvoitus valjaita vailla, saavut juhlaan Jumalaa ylistämään!

Ensin meinasin toisen säkeistön jättää pois, mutta en voinutkaan, olkoon niin kuin on, totta joka sana ja ihanaa toivoa täynnä!

Siunattua loppuviikkoa kaikelle kansalle! Herra on hyvä ja uskollinen, rakkautta, armoa ja totuutta täynnä. Pelkoa ei rakkaudessa ole!

Kiitos Jumalalle.