Jätin hiukan kesken eilisen tekstini, kun ajattelin ettei tule liian pitkästi! Mutta Voi olla että joku muukin, kuin minä, on joskus ihmetellyt miksi Jumala Kaikkivaltias ja kaikki tietävä loi tämän maailman ja siihen niin vajaan ihmisen? Mutta tuo sanl. 8 antaa siihenkin vastauksen ja sitä vastausta on koko Raamattu. Kaikkein kauneimman osion tuosta luvusta 8 jätin jokaisen itsensä luettavaksi, mutta tänä kauniin kirkkaana aamuna päätin jatkaa, se niin polttaa sydäntäni.

Edellinen teksi päättyy maailman luomiseen mutta jatkuu ihanan suloisesti:” jakeet: 30-35

”Silloin minä Hänen sivullansa hoidokkina olin, ihastuksissani olin päivästä päivään ja  ja leikitsin Hänen edessänsä kaikin ajoin; leikitsin Hänen maanpiirinsä päällä, ja ihastukseni olivat IHMISLAPSET! Siis te lapset kuulkaa minua; autuaat ne, jotka noudattavat minun teitäni…Autuas se ihminen, joka minua kuulee, valvoo minun ovillani päivästä päivään, vartioitsee minun ovieni pieliä! Sillä joka minut löytää, löytää elämän ja saa Herran mielisuosion.!

Jumalalle olisi riittänyt, kuten Jeesuksellekin ja Pyhälle Hengelle, se sanomattoman ihana suhde joka heillä/hänellä oli. Mutta niin kuin tuossa sanotaan, Jumala tahtoi luoda ihmisen ja Hän päätti niin, koska Hänen, ja koko kolminaisuuden ihastuksensa olivat ihmislapset.!

Minut tämä johtaa juuri siihen miksi Jeesuksen piti syntyä ihmiseksi ja kuolla meidän tähtemme!

Siksi, että taivas ei olisi tyhjä vaan siellä olisimme me kaikki jotka uskomme, yhdessä iloitsemassa ikuisesti. Jaettu ilo on kaksinkertainen ja tässä suhteessa moninkertainen. Me olemme Jumalan luomistyön ilo. Ja kun Hän luo uudet taivaat ja uuden maan, täydellisyys palaa täyteen ihanuuteensa.

Josta roomalaiskirjeessäkin kirjoitetaan. Luku 8:”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.

 Ja jatkaa jakeessa 18:” Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin! Sillä luomakunnan harras ikävöiminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä. Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle – ei omasta tahdostaan, vaan alistajan- kuitenkin toivon varaan! Koska itse luomakuntakin on tuleva vapaututetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan Lasten kirkkauden vapauteen.”

Edelliseen tekstiini liittyen ajattelin eilen, ja tänäänkin vielä, että kaikki mitä me ihmiset kaikkina aikoina olemme tahtoneet tietää, on meille sanassa kerrottu, JOS vain Uskomme Jumalan Sanan! Sen takia on tärkeää että sitä kaikinpuolin esillä pidämme ja sellaisena kuin se kirjoitettu on! Vaatipa se meiltä mitä tahansa. Olen lukenut Paavalia ja se aina vaan saa ihmettelemään kuinka hän kaiken kesti, eikä kieltänyt Herraansa!

Johanneksen ilmestyskirjan lopussa on edelleenkin tärkeä viesti joka sopii tällekin ajalle, kuten kaikki mitä Raamatussa Jumalan sanana on kirjoitettu. Vain lopun 3 jaetta ja lopputoivotus:

”Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan  profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.

HÄN joka näitä todistaa, sanoo: ”Totisesti, minä tulen pian” Amen, tule Herra Jeesus! Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa! Amen!

Luontokin on tänä aamuna kirkkaudellaan todistamassa Jumalan hyvyydestä, pitkämielisyydestä ja rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan. Siunattua sunnuntaipäivää kaikille ihmisille ja kaikille luoduille, taivaan linnuillekin! ❤ Herra meidän kanssamme.

”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä Hänen kauttaan, ja ilman Häntä ei ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on!” Amen ja Halleluja!

Tämän todistaa koko Raamattu, mutta kohta on siis, niin kuin ”jokainen” tietää Johanneksen evankeliumin 3 ensimmäistä jaetta. Minua itkettänyt tänä aamuna ja edelleenkin. Kiitos Jumalalle!

Pakko myöntää ettei ilman yllämainittuja jakeita minullakaan olisi mitään sanottavaa, koska en olisi olemassakaan. Eikä muutenkaan! Sillä: ”Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt”! Minulle ei ole olemassa evankeliumeista rakkaampaa kuin tämä, jonka lienee Johannes Sebedeuksen poika on kirjoittanut, ainakin joidenkin tutkimusten mukaan.

Tätä evankeliumia olen aikoinani hallinnut ulkolukunakin, niin se on rakas. Mutta kun tuli tämä, anteeksi vaan, vesitetympi painos niin sitä en enää opi ja samalla vanhakin unohtuu joiltain tärkeiltäkin osiltaan. Vanhat käännökset ovat minulle, minun raamatuissani, jo liian pienellä tekstillä painetut ja se hankaloittaa asiaa. Mutta Jumala ja Hänen Sanansa on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti!

Sananlaskujen kirjassa, edellä mainitun lisäksi, mm. on myös aarteita! Sen 8 luvussa otsikkona on ”Viisaus, joka on ikiajoista ollut Jumalan tykönä, kutsuu ihmisiä luokseen”! Se On Ihana. Lainaan, jakeesta 19 lähtien:

”Minun hedelmäni on parempi kuin kulta, kuin puhtain kulta. Minun antamani voitto valituinta hopeata parempi. Minä vaellan vanhurskauden polkua, oikeuden teitten keskikohtaa. Antaakseni niille, jotka minua rakastavat, pysyvän perinnön ja täytääkseni heidän Aarrekammionsa. HERRA  loi minut töittensä Esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua.

IANKAIKKISUUDESTA MINÄ OLEN asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista. Ennen kuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennen kuin oli lähteitä, vedestä rikkaita. Ennen kuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kaikkia kukkuloita, synnyin minä. Kun Hän ei ollut vielä tehnyt maata, eikä mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan, Kun Hän taivaat valmisti, OLIN MINÄ SIINÄ, kun Hän veti piirin syvyyden pinnalle…..jne.

Tämä Kaikki todistaa Jumalan Sanan ikuisesti todelliseksi kaikkine tapahtumineen ja Jumalan sanan alusta loppuun saakka. Vieläkin pidemmästi tuo luku 8 Snl. jatkuu! Jos jonkun lukijan mielenkiinto heräsi sen voi, – ja kannattaa lukea omasta Raamatustaan!

Niin, että turhaa on spekulointi maailman synnystä ja kaikkeen siihen liittyvästä. En siitä sen enempää ala ”kiivailla” jokainen päättäköön itse mihin ja kuinka uskoo. Minä olen kuitenkin saanut armon, uskoa Jumalan kirjoitettuun ja ilmestyneeseen sanaan ja Sanaan. Ja vielä kerran: ”Alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan tykönä ja Sana oli Jumala. Eli Hän Jeesus Kristus, maailman Valo, ihmiseksi syntynyt Jumala!

Tulisi pitkästi jos kirjoittaisin tähän samaan vielä Johannes kastajasta, joka on minulle, yksi näistä rakkaimmista henkilöistä joista Raamattu kertoo. Hän, Johannes Kastaja ikäänkuin samalla tavalla Valittu tehtäväänsä kuin Jeesus, mutta vain hetkeksi ja ihmisenä. Niin kuin olivat kaikki muutkin, ainakin kutsuttuja Jeesuksen todistajiksi, jos ei aivan jokainen valittu, (kuten Juudas Iskariot ?) jotka tässä suuressa sanomassa meille ovat kirjoittaneet elämämme tärkeimmästä asiasta ja ihmisestä joka oli ja on Myös Jumala.

Rakas Johannes Kastaja, valittu todistaja kertoo Hänestä, Jeesuksesta, niin kauniisti ja itsensä unohtaen ja syrjään pannen kuin vain valittu ja kutsuttu tehtäväänsä voi! Taas liikutun kun ajattelen kuinka äärimmäisen kaukana, me tämän ajan ihmiset, Jeesuksen lähipiiriin kuuluneista henkilöistä olemme! Vaikka, Johannes Kastaja lähettikin kysymään itseltää Jeesukselta, onko Jeesus hän, joka  oli ennustettu ja tuleva. Kuinka kiitollisia me saammekaan olla kun meillä on sana ja Sana, ikuinen ja muuttumaton!

”Ihmeinen Jeesus, kuningas Herra, Eloni annan käteesi Sun. Pelastustyöstä iloitsen aina. Verellä ostit vapaaksi mun. Synnit on poissa, ihmeiden ihme! Saastainen lunta valkeempi on. Jeesus on sielun Valtias suuri. Kiitos nyt Hälle kaikukohon. Sinua Jeesus, seurata tahdon. Sinua yksin rakastan ain. Tietäsi johda kirkkauteesi, Tietä mi vie mun taivohon vain. Kaupunki kaunis kerran kun aukee, Jeesuksen siellä nähdä mä saan. Uudeksi silloin minäkin muutun. Ylistän Herraa mä ainiaan Ihmeinen Jeesus, ihmeinen Jeesus, Kallehin aarre sydämeni! Ihmeinen Jeesus, Ihmeinen Jeesus, Sinulle  Soikoon Kiitokseni”

” Mutta kaikille, jotka ottivat Hänet vastaan, Hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille jotka uskovat Hänen Nimeensä,…” (Joh.1:12)

Herra siunatkoon ja varjelkoon meitä ja koko Suomen Kansaa, ja kaikkia maailman uskovia ja kaikkia niitä, jotka Herran kutsusta Hänen elopelloillaan uskolliseti työtä tekevät!!!

Loi Jumala, taivaan ja maan.

Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki, liikkui vetten päällä. Ja Jumala sanoi:” Tulkoon valkeus”. Ja valkeus tuli! Ja Jumala näki, että Valkeus oli hyvä; ja Jumala erotti valkeuden pimeydestä! (V.T. -v.33)

Kuinka rakastankaan tätä totuutta, Jumalan Sanaa ja kertomusta siitä kuinka kaikki alkoi ja – mihin kaikki loppuu. Ja mitä kaikkea tässä välissä tapahtuukaan. Mikä on kaikkein tärkeintä kaikille ihmisille tietää ja uskoa. Kiitos Jumalalle!

Kun koettelemukset tulevat, ovat, ja jäävät itse kunkin elämään, niin Usko ja Toivo ovat Sanassa. Lihaksi tulleessa Kristuksessa Jeesuksessa, Vapahtajassamme, joka voi ihmistä ymmärtää ja auttaa. Tietäen oman kokemuksensa perusteella ihmisen osan, rankimman jälkeen. Emme helpolla pääse, sitä ei meille ole luvattukaan, mutta turvamme on Ikiaikojen Jumala. Tuntui ja näytti miltä hyvänsä.

Mutta meidät ihmiset on tarkoitettu myös toisiamme varten. – En usko että Jumalan sanomana, luotuaan Aadamin, ettei ihmisen ole hyvä olla yksin, tarkoita ainoastaan sitä ihaninta suhdetta, joka voi parhaimmillaan, syntyä miehen ja vaimon välille vaan myös kaikkea muuta. Kuten ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta ja suhdetta uskovina toisiimme.

Tämä maailma ja sen henki on vastaan kaikkea tätä, siinä on se taistelun paikka, joka uuvuttaa. Siis kaiken muun lisäksi, joka henki, tässä ajassa ja maailmassa vaikuttaa ja on syntiinlankeemuksesta lähtien vaikuttanut. Uskovina me joudumme ahtaalle, mutta jos emme joudu sotimaan yksin, me saamme voiton Herramme avulla ja Pyhän Hengen kirkastaessa Jeesusta Kristusta.

Sanoihan Jeesus itsekin: ”Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä Minä Olen voittanut maailman.” Niin. Silloin kun on todella ahtaalla, toivoisi vahvaa, kaiken voittavaa tunnetta vahvasta uskosta, joka voi vuoria siirtää, mutta pääasiassa se ei mene niin. Ei ainkaan tämän kattoni alla. Se on surullisista surullisinta. Uskoa koetellaan ja kestävyyttä, mutta on vain riiputtava Herrassa kiinni. Ja ennen kaikkea Sanassa. Ei ole muuta Tietä.

Pitkä ”alustus” sille ajatukselle mikä aamulla tuli mieleeni kun tulin katsomaan, onko tällä taivaalla jotain uutta!? Tämäkin ”Taivas”on, ainakin minulle se yksi ”taivaan ikkunoista” jonka kautta paljolti elän. Minusta on ollut ihanaa, kun nyt joukkojemme vähettyä jotkut ovat jaksaneet kaivaa entisiäkin kirjoituksia esiin! Kiitos siitä!

Alussa, täällä oli monta hyvää kirjoittajaa ja vilkasta keskustelua mutta sitten tuli tämä ”koneaika,” jonka syyksi taidan aikalailla usein kaiken sen vyöryttää  mikä itseäni rasittaa!? Ehkei elämä koskaan ole ollutkaan helppoa tai toisenlaista, jos vaikka historiaa tai Raamattua lukee. Ihmiset aina samanlaisia, ajat vaan muuttuu ja tavat, mutta muuten ihminen ei.

Joka tapauksessa uskon syvästi että elämme aina vain lähempänä Herramme paluuta. Ja niitä profetioita joita saamme Jumalan sanasta lukea. Kukin lukee niitä joko pelon, tai toivon varassa. Meille, jotka uskomme Jumalan sanan on annettu aika tehdä kukin paikallamme, Jumalan johdatuksessa ja niissä mahdollisuuksissa jotka itse kullakin on työtä, Jumalan Valtakunnan hyväksi. Saarnaamalla Sanaa ja mikä vaikeinta, rakastamalla lähimmäistämme, niin että emme pelkäisi tuoda Herraa Jeesusta Kristusta ihmisten Vapahtajana ja Pelastajana esille. Tavalla tai toisella. Ryhtymättä kuitenkaan väittelemään asiasta.

Jumala on ainoa joka pystyy ihmisen sisimmän muuttamaan. Se ei kuitenkaan vapauta meitä vastuusta, mutta antaa levon yrittämisestä. Minä uskon Jumalan johdatukseen ja rukoukseen. Rukoilla voi vaikka kuinka paljon, mutta ihmisten kohtaaminen on sitten jo toinen asia. Siihen tarvitsemme viisautta ja näkökykyä. Sitä voimme todellakin rukoilla että meillä olisi näkevät silmät ja kuulevat korvat, myös toinen toistamme varten. Ihmisen kaipuusta ihmisen luo, lauletaan jo eräässä vanhemmassa iskelmässäkin! Ihmisellä on ikävä.

”Sillä kaikilla ihmisillä on Ikävä päällä maan” kuten Kaarisilta runossakin mainitaan. Perusikävä, joka juontaa juurensa alun lankeamisesta. Ikävä, joka todellisuudessa ja kaikkein perimmältään on Jumal´ikävää. Jolle lähimmäisten tuen ja uskon yhteyden pitäisi kuitenkin antaa lohtua ja tukea tämän maallisen matkan ajan. Muistetaan toisiamme hellyydellä. Samassa veneessä ollaan maailmassa, mutta myös Jeesuksen kanssa.

Pitkästi tuli, mutta tahdon vielä lopuksi laittaa psalmin 8 jakeet alusta loppuun ja erikoisesti 4-7 ja 10. Alun teksti sanoo: Luoja pitää huolen ihmisestä, jonka Hän on pannut luomakunnan herraksi: (v.-33)

” Kun minä katselen sinun taivastasi, sinun sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet luonut, niin mikä on ihminen että sinä häntä muistat, tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen? Ja kuitenkin Sinä teit hänestä lähes jumal olennon, sinä seppelöitsit hänet kunnialla ja kirkkaudella; panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja, asetit kaikki hänen jalkainsa alle… (10) Herra, meidän Herramme, kuinka korkea onkaan Sinun nimesi kaikessa maassa!”

Herra siunatkoon ja varjelkoon meitä…!

Psalmista 119/105 ” Sinun Sanasi on minun jalkaini lamppu ja Valkeus minun tielläni” ja edelleen jakeessa 162 sanotaan:” Minä riemuitsen Sinun puheestasi, niin kuin suuren saaliin saanut!” Rakkaat blogitaivaan ystävät, Kiitos teille tuestanne!

Tämä aamu on ollut ihmeellinen! Minun sieluni ja Henkeni on ravittu ja laulaa kiitosta! Ennen kaikkea kiitoksen kohde on Herramme ja Jumalamme Kolminaisuudessaan. Aamuni venyi pois aikataulustaan, koska koin olevani Jumalan läheisyydessä niin etten voinut muuta. Toivon sydämestäni että se näkyisi myös tämän vuoden viimeisimmän päivän tekstissäni. Kuitenkin tiedän että kaikki mitä yritämme ja yritän tai teemme on vajaata, mutta Jumala Itse on täydellinen!

Suuri on otsikko ja suuri ajatus, mutta jotain siitä kuitenkin. Tänään olen saanut, jälleen kerran, häivähdyksen taivaan todellisuudesta. Siitä kuinka ihmeellinen on Jumalan sana ja Sana josta saamme ammentaa! Se Todellinen Elämän leipä ja vesi, etten sanoisi viini. Olen Jumalan armosta, sen ymmärrän nyt, se mikä olen ja mikä olen ollut koko elämäni ajan, vaikka välillä hukassakin. Juuri nyt Jumalan armo tuo jälleen kyyneleet silmiini sillä Hän ON Nimensä veroinen! Eikä ole ketään toista!

Olen elämäni aikana, kaikkina aikoina, saanut kirjoittaa jo monta kirjaa, jotka kuitenkaan eivät ole yksissä kansissa vaan pieninä palasina maailmalla. Ikuinen unelmani on ollut julkaista jonkinlainen runo tm. elämänkerrallinen kirja ja siitä puhuttukin useammankin kerran milloin missäkin ja kenenkin kanssa. Mutta tähän se on jäänyt. Pensseli vei suurimman osan luovuudestani ja tämä karu elämä loput. Mutta Koko Ajan olen ollut Jumalan kämmenellä! Elämäni karuissakin olosuhteissa, vaikka en olisi sitä tiedostanutkaan aina. Niin kuin en olekaan.

Tämä vuoden viimeisin päivä valkeni kirkkaana ja kauniina, aurinkokin paistoi, olisi ollut ihana ulkoilukeli. Ehkä oli onni etten päässyt tästä kuin ikkunasta ihailemaan, sillä muutoin en istuisi nyt tässä todistamassa Jumalan ihmeistä. Joita meidän kaikkien kohdalla kuitenkin on, näimmepä niitä näillä savisilmillämme, tai sillä ymmärryksellä mikä itse kullakin on.

Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan on ääretön ja rajaton jokaisen ihmisen viimeiseen hengenvetoon asti. Ja vain Jumala tietää itse kunkin kohdalla mikä pääteasema on. Vain Jumala, kaiken luomakunnan Kruunu, Luoja ja Isä! Tänä aamuna tajusin jotenkin selkeämmin kuin aikaisemmin että saan nähdä omankin elämäni kuin kaarena taivaalla, lupauksena Jumalalta, Armon ja pysyvyyden lupauksena.

Tosin jos, ja kun tästä nyt kirjoitan on pakko mainita kuinka ns. ”maailman henki” on ottanut tämän lupauksenkaaren lippuihinsa tunnuksenaan. Kuitenkin tiedostan ja tunnustan etten ole tähänkään asiaan muuten ottamassa kantaa kuin että, muistutan itseäni tästä mikä sateenkaaren alkuperäinen lupaus oli.

Jumala Yksin! Hän aikaansaa sekä tuhon että pelastuksen. Hän tietää mitä tekoa me ihmiset olemme ja mikä on sydäntemme tila ja suhtautuminen Kaikkivaltiaan tekoihin, tietoon ja päätöksiin, niin taivaassa kuin maanpäälläkin! Koskaan emme saata tarpeeksi kiittää Herraamme siitä että meillä on Hänen Sanansa! Niin kirjoitettuna kuin persoonanakin. Rakas kirja ja Rakas Ihmisen ainosyntyinen Poika. Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus! Hän On kaiken A ja O. Alku ja Loppu.

Vaikka tiedämme sanan pohjalta että aika on rajallinen tälle maailmalle, tiedämme myös että Jumala, Isämme luo uudaet taivaat ja uuden maan jossa elämme ikuisesti rakkauden, Armon, terveyden ja ihanuuden aikaa. Minulla on tässä auki Pietarin toinen kirje josta aioin lainata muutamia lauseita, mutta se on kokonaisuudessaan lukemisen arvoinen. Joskaan en ole aivan varma kuinka se tähän sopii, mutta vanhan käännöksen mukaan alunjohdatus sanoo seuraavasti:

”Pietari toivottaa uskoville armoa ja rauhaa ,kehoittaa heitä uskossaan osoittamaan hyviä avuja ja tekemään kutsumuksensa lujaksi, sanoo aina muistuttavansa heitä tästä, koska tietää äkisti kuolevansa ja koska hän itse on Pyhällä Vuorella nähnyt Kristuksen Kirkastuksen ja Kuullut Taivaallisen Todistuksen Hänestä. Joten profeetallinen Sana on käynyt sitä luotettavammaksi.

Tämäkin Pietarin kirje on sitä liikuttavampi kun muistamme mitä hänelle kerran tapahtui. Jumalan Armo ei muista meidän heikkouttamme vaan on aina yhtä varma ja voimallinen. Sitä todistaa tämäkin että tässä nyt jälleen istun ja sain virrenkin sanat evääkseni. Pitkä on teksti, mutta niin oli vuosikin ja tulee uusikin olemaan. Otan vanhasta pienestä virsikirjastani vaikka se onkin myös uudemmassa kirjassa, numerolla 388, tässä 324.

” JEESUS, johdata Tiemme kulkua, Auta että kiiruhdamme, Jälkiäsi noudatamme. Kätes meille suo, ohjaa Isäs luo. Alla kyynelten, JEESUS pyytelen, etten turhaan valittaisi, enkä Tieltäs poikkeaisi. Koetusten Tie, luokses , Herra vie.

Murheen alhossa, Ole turvana, että Armos vahvistaisi, kestävyyteen totuttaisi. Mieltä ylentäin, Maasta ylöspäin. Johda Matkani, Rakas Herrani, Auta taistoin, tuskain tiellä, korjaa tieni päässä siellä. Avaa Ovesi, Päästä lepoosi!”

Kiitos Kaikkivaltiaalle ja Armolliselle Jumalalle jokaisesta elämäni päivästä!

Rakastan Sinua, joka olet ensin rakastanut minua ja pitänyt minut rakkaudessasi ja armossasi. Olet pitänyt Tiellä ja lahjoittanut minulle Totuutesi ja Pelastuksesi Herrassani Jeesuksessa Kristuksessa, Joka syntyi ihmiseksi että voisi meitä armahtaa, ja joka nousi kuolleista Sinun luoksesi Jumala, istumaan Sinun oikealla puolellasi, kunnes aika tulee täyteen! Ja adelleenkin, korotettuna, tekemään Sinun tahtosi ja opettamaan sen meille lapsillesi, Pyhän Henkesi kautta. Jää meitä kaikkia siunaamaan, Jeesuksen kalliissa nimessä. Aamen.

Kiitos ilon ja Armon kyynelistä!

Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Viheriäisille niityille Hän vie minut lepäämään, virvoittavien vetten tykö Hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle Nimensä tähden. Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä Sinä olet minun kanssani, Sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat. Sinä valmistat minulle päydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä Voitelet minun pääni öljyllä; Minun Maljani on Ylitsevuotavainen. Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani, ja minä Saan Asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti!

Kiitos Jumalalle.

Aamulla heräsin hiukan voipuneena kaikista normaaliaikatauluista poikkeamisten vuoksi. Ikääntyvänä ihmisenä sellainenkin jo väsyttää, vaikka ihanienkin asioiden tapahduttua. Mutta tänään on kaunis pakkaspäivä, eikä tiedossa mitään ylimääräistä. Päätin pukea hyvin ylleni ja käydä laittamassa taivaan linnuille einettä. Vaihdoin ulkotuoliini ja silti vähän jännitti, kuinkahan mahdan pärjätä ja päästä takaisin sisälle, jos vaikka on liukasta. Mutta kuten näkyy, sisällä ollaan.

Jäin ensin istumaan terassilleni ja ajatukseni olivat sekä maallisia että taivaallisia. Ensimmäisenä kuitenkin, jälkeen aamun haikeimipen ajatusten, mieleeni tulivat nämä tutut psalmin sanat, ne kun kaikki varmaan osaavat unissaankin ulkoa. Vaikka sitten kun avasin Raamatun osuinkin psalmin 24 kohdalle ja sehän sytytti!

Istuin siis ulkona ja aurinko paistoi taivaan rannalla ja olin mietteissäni. Mietin tämän kuuden vuoden jälkeen, vieläkö jatkan täällä ja onko minulla lukijoita vai lopetanko jos jo ei ole mitään uutta tuotavaa? Kun näitä mietin, huomasin taivaalle kohoavan valopatsaan!?? Aurinko oli matalalla ja ilmeisesti paistoi jonkinlaiseen pilvipylvääseen? Jäin sitä katsomaan ja minua tietenkin TAAS itketti. En malttanut lähteä sisälle vaan ajattelin katsoa sitä valopatsasta niin kauan kuin se metsän rajasta kohti taivaitten taivasta olisi.

En kuitenkaan voinut jäädä, koska se valopatsas tuntui vaan olevan siinä, eikä poistuvan mihinkään. Tein muutamat kotihommat ja söin lounaan, jonka jälkeen ajattelin vähän lepuuttaa selkääni sängyn päällä ja katsella sitä patsasta, mutta se olikin siihen mennessä poistunut.

Nyt maallisiin mietteisiin. Olen vähän ihmetellyt hiljaisuutta tällä taivaalla, varsinkin omien tekstieni suhteen, mihin kaikki ihmiset hävisivät? On tullut kuitenkin viestejä etteivät enää saa perille ”tykkäyksiään” eivätkä kommenttejaan. Yksi avustajani on käynyt facebookissa, samoin tyttäreni ja kertoilivat minulle joistain muutoksista joita Tapio lienee tehnyt? Minä en näistä ymmärrä ja olen luullut että johtuu tästä Word Pressistä?

Myöskin meidän Ari pappi, joka Ei ole sama kuin tämä Ari joka täällä ”tykkää,” laittoi viestiä ettei saanut jaettua erästä blogiani? Hän, Pappi Ari, joskus on joitain jakanutkin. Minä en osannut siihen mitään sanoa. Tytär kuitenkin kertoi Laakson Tapion jotain kyselleen facebookissa minun suhteeni, joten te jotka olette siellä FB:n puolella lukekaa sieltä.

Minusta olisi itsestäni kiva, jos palattaisiin entiseen tyyliin, mutta ei toki minun takiani! Kuten olen kirjoittanut, ihmisellä on vain juuri tämä, käsillä oleva hetki! Kukaan meistä ei tiedä vieläkö hetken päästä on tässä maailmassa vai päässytkö jo parempaan?

Mielelläni olen täällä kirjoitellut, tämä taivas on ollut minulle henkireikä ja yhteys muihin Herramme omiin. Olen siitä edelleenkin kiitollinen ja ihmettelenkin vieläkin, näitten vuosien jälkeen, kuinka veljet keksivät minut tänne kutsua.

Kiitos heille kaikille joka tapauksessa, oli miten oli ja kävi miten kävi tulevaisuudessa. Sillä:” Herra On Minun Paimeneni, ei minulta mitään puutu”! Ja tämän vuodatuksenhan voisi ottaa vaikka vuodenvaihteeseen kuuluvana katsauksena 😉 Joka tapauksessa:

”Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on, maanpiiri ja ne, jotka siinä asuvat. Sillä Hän on sen perustanut merten päälle! Kuka saa astua Herran vuorelle. Kuka seisoa Hänen Pyhässä paikassansa?”…….

Kuka on se Kunnian Kuningas? Hän on Herra, väkevä ja voimallinen, Herra voimallinen sodassa…… Kuka on se kunnian kuningas? Hän On Herra Sebaot, Hän On Kunnian Kuningas. Sela!

Kiitos, ylistys ja kunnia meidän Herrallemme, Isälle Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt ja iankaikkisesti

Tämä Herra, tämä Kunnian Kuningas, olkoon meidän kaikkien kanssamme ja tämän kansan kanssa! Antakoon Hän meille siunauksensa, armonsa ja rakkautensa ja vaikuttakoon kansassamme Herätyksen Hengellään ettei meille mitään pahempaa tapahtuisi, eikä hänen todistajilleenkaan. Mutta kaikessa tapahtukoon Jumalan Tahto!

– Isä meidän, joka olet taivaassa Pyhitetty olkoon Sinun nimesi, Tulkoon Sinun Valtakuntasi, Tapahtukoon Sinun tahtosi niin maan päällä kuin taivaassa!…..

Kiitos tästä lopuillaan olevasta vuodesta ja siunausta tulevaan 2020!

Ja tapahtui näinä päivinä että huomasin olevani kiitollisempi kuin ehkä koskaan. Olen ollut liikutuksen vallassa ja ihmeen. Kiitos ystävät jotka olette nähneet vaivaa tuottaaksenne minulle iloa! Kiitos lahjoistanne ja muistamisistanne!

Minulla on ollut kyynel herkässä kaikesta siitä mitä olen saanut vaikka en itse ole mitään tehnyt –  saati ansainnut. Me täällä blogitaivaalla ja myöskin lukijat varmaankin kaikki, annamme suurimman kiitoksen Jumalalle, kaikesta siitä hyvästä mitä meillä on! Emme ainoastaan saamistamme lahjoista ja muistamisista, vaan siitä Kuka Jeesus on! Ja että meillä vietetään Joulua! Ei aivan itsestään selvää sekään.

Ellemme Jeesusta tuntisi, emme olisi samoja joita nyt armosta saamme olla. Me, vaikka emme tunne toisiamme, kuin näitten kirjoitusten kautta, voimme kokea yhteyksistämme iloa ja kiitollisuutta.

Myös rakkautta, joka vuotaa meihin itse rakkauden lähteestä Jumalasta, joka syntyi ihmiseksi! Tätä kokiessa ja ajatellessa ei ole ihme jos kyyneleet kostuttavat silmäkulmia. Onhan Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa läsnä niin Joulu, Pääsiäinen, kuin Helluntaikin. Kuinka suuressa ihmeessä saammekaan elää! Tämä yhdistää meidät ja auttaa jaksamaan tämänpuoleista elämää.

Tuo tullessaan kaiken muun ohella käsittämätöntä sisäistä iloa, nöyryyttä, kiitollisuutta ja sitä, ehken kaikkein vaikeinta saavuttaa, lähimmäistensä rakastamista. Jumalan ihmeellinen rakkaus muuttaa ihmistä, niin kuin ei mikään muu. Mikä ihmisille on mahdotonta on Jumalalle mahdollista.

Minulla oli aiemmin aamulla ja jo eilen illallakin monta tärkeää ja hyvää ajatusta tätä tekstiä varten, mutta nyt niistä ei ole paljon muuta jäljellä kuin liikutus. On myös tapana lukea rakasta Sanaa aina ennen kuin alan kirjoittaa ja nyt se oli Paavalin 2 kirje korinttilaisille luku 7. Luettuna vanhasta käännöksestä. Kuinka se tähän taas sopikaan. Tai ainakin minun sydämeeni. Mikä ihmeellinen Joulu. Tunnen Jumalan tuoksun.

Mikä on Jumalan tuoksu, se on rakkaat ihanat ihmiset ne jotka ovat vaeltaneet Jeesuksen seurassa samaa tietä ikäänkuin opetuslapsinaan. Se on Jumalan tuoksu, ihana!Siis vielä kerran kiitos teille kanssamatkaajani, siellä missä olettekin. Jumala on rakkaus. Hän antoi ainoan Poikansa ettei yksikään joka Häneen uskoo joutuisi hukkaan.! Voisi tähän lopettaakin, mutta löytyi – jälleen herttainen runo Aila Meriluodolta:

 Jotakin tapahtuu

Keto nukkui. Uneensa kukkanen kuuli/ miten ylitse hulmahti yöllinen tuuli/ ja kuiskasi: Jotakin tapahtuu./ Vähän kukkanen raotti umppuista terää: Sydänyö nyt on. Ei, vielä en herää. / Vaan heikosti värähti öljypuu.

Joku lammas kedolla päätään käänsi/ ja mättään juuressa sirkka äänsi/ ja silmät pienten eläinten/ kuin lyhdyt syttyivät siellä täällä./ Jokin levottomuus oli nurmikon päällä,/ jokin sanaton sanoma, ihmeellinen.

Ja katso: kaikki ne valvovat tässä,/ kedon pienet oliot pimeässä./ Joka ylitse mustana kuin meri lyö./ Ja se uninen kukkakin toisten lailla/ on äkkiä auki, pelkoa vailla./ Ja siinä se on: Valo! Jouluyö!

Siunattua joulujuhlaa!

Aamulla varhain nousi mieleeni lause yhdestä rakkaasta runosta ja lause kuuluu näin:” Me soudamme haahta haurasta, min ympäri aallot pauhaa; me kuljemme suurta korpea ja emme löydä rauhaa”! Runon nimi on ”Rauhattoman Rukous” ja tekijä Eino Leino. Tämäkin runo on kulkenut mukanani vuosikymmenet. Herää kysymys miksi nyt tämä vielä näin illan päätteeksi? En tiedä, yritän vaan etsiä ajatusta ja vastausta eräälle tämän loppupäivän  kysymykselle?

Olimme tänään joululaulu kirkossa joka on traditio kappelillamme ja aina yhtä ihana. Tultuamme kotiin hoitelin vähän itseäni ja sitten aloitimme joka sunnuntaisen rukoushetkemme. Meillä riittää aina runsaasti rukoiltavaa; niin kuin Henki vaikuttaa.

Tänään oli jälleen juhlaa, joka voi olla sellaistakin että rukouksemme on hätää sielujen puolesta, kyynelten ja kiitosten välimaastossa. Erikoinen päivä monessakin suhteessa. Nyt illalla katselin nauhottamani ohjelman Cafe` Raamatusta. Siinä puhuttiin Jumalan tekemistä liitoista kautta Raamatun. Polttava kysymys, joka nyt pakottaa kirjoittamaan syntyi mielessäni jos vaikka joku vastaisi? Kysymys on ns. ihmisen vapaasta tahdosta?

Kun palavasti ja toistuvastikin rukoilemme joidenkin nimettyjen ihmisten iankaikkisen elämän  puolesta että he ymmärtäisivät sen, niin voiko Jumala pidentää tämän maailman aikaa sen takia että ne, joiden puolesta rukoilemme kukin tahoillamme, eivät vaan tahdo uskoa. Tai osaa/ymmärrä, kuinka tärkeästä asiasta on kyse silloin kun Jumala kutsuu, vaikka se kutsu tulisi ihmistenkin vajaitten sanojen kautta.

Onko niin että ihmisellä on se ns. vapaa tahto? Jumalahan on kyllä ilmoittanut että sitten kun evankeliumi on saarnattu kaikille kansoille sitten tulee loppu?

Ovatko ihmiset niin erilaisia, vaikka Kutsuja on sama, että voivat päättää ottavatko Jumalan kutsun vastaan tai jättävätkö ottamatta. Sen vain tiedän omasta kokemuksestani ettei tullut/ollut mitään mahdollisuutta valitakaan uskoon tuloa/ uudestisyntymistä joka vain tapahtui itsellenikin yllätyksenä. En edes ymmärtänyt mitä tapahtui, tiesin vain että joku täydellisesti muuttui. Suunta kääntyi täysin ja hetkessä ja edelleenkin, Kiitos Herran, samalla tiellä!

Vai onko niin, että Jumala on määrännyt määräajat kaikelle? ”Kaikella on määräaikansa” jossain sanan kohdassa sanotaan. Pakko sanoa että sydän vuotaa verta monen ihmisrukan takia kun tuntuu siltä ettei mitään voi, siis muuta kuin rukoilla. Ja kuitenkin juuri tänään on täälläkin ”taivaalla” saanut lukea kuinka ihmeellisesti Jumala johdattaa luotujaan. Käyttää omiaan lähimmäistemme iankaikkisen sielun pelastumiseksi, Sanan ja Hengen opastamana.

Ehkä olen viimeaikoina vähän huonosti lukenut Raamattua kun tätä nyt kyselen, mutta se on kuitenkin ihmis elämän tärkein kysymys. Ja kuin tämä runo, kaunis ja tosi. Ihmisellä jolla ei ole Jumalaa ei myöskään ole rauhaa.  Muutama loppusäe runosta sopii juuri tähän aikaan, runossa on toivo myös niille, jotka ovat kerran tunteneet Herran, mutta pois poikenneet. Aina voi palata takaisin. Herra on hyvä.

Oi joutuos kirkkahin jouluyö, oi syntyös sydämihin, oi syttyös syömmehen jokaiseen, joka tutkivi: mistä mihin?

Oi syntyös rauha mun rintaani kuin syntyi seimehen lapsi, sinä rauhani nuori ja naurusuu, sinä kukkani kultahapsi.

Ja kilvan kulkisi kumartamaan sua turhan tietoni aatteet, kuka kullat tois, mikä mirhamit, mikä päärlyt ja purppuravaatteet.

Mun henkeni tietäjät harmaapäät erämaita ne etsien käypi, mut taivas on tumma ja tähdetön ja yö, yhä hämärtäypi.

Minä lapsena vanhaksi vanhenin. En nuor ole koskaan ollut. Toki kerran ma keväästä haaveilin, mut haavehet nuo oli hullut.

Olen väsynyt lauluni valheeseen. Herra tee minut lapseksi jälleen! Minä tahdon soittoni särkyneen viedä suurelle virittäjälleen.

Erään Aila Meriluodon runon nimi on Largo. Runo joka on odottanut tässä pöydälläni viikon verran saadakseen tulla julki. Ja nyt kun Juha, pitkästä aikaa taas muistutti olemassaolostaan, niin inspiroiduin ja jotenkin koin –  nyt on largon vuoro! Minua se puhuttelee lähes joka päivä aina vaan syvenevällä tavalla, on ihana ja moneen erillaiseen hetkeen sopiva. Mutta kukin lukekoon sen itselleen juuri siten kuin tuntee. Minusta sen saa sopimaan myöskin Juhan tekstiin? Vai mitä sanoo Juha?

”Korkeita, lujia kaaria syvyyden yli,/ Vaikene. Ei ole mitään,/ sointujen syli,/ Jumala vain, joka alussa kaiken loi. Muodoton läike muu on. Mut yli sen/ voimakas ehdoton ääni, levollinen, Kasvaen soi.

Ei ole vihaa. Ei ole uhmaa ees./  Vain syvä, leveä sävel, täysi ja sees. Eikä se poikkea eikä se haparoi. /Rohkeita kaaria, mutta ne jaksavat kantaa,/ toisiinsa liittyen päin olevaisen rantaa/ tyyninä nousevat./ Nähdä ne voi.

Olevan rajaan jo yltävät, ohitse siitä/ rakennus verkkaan kasvaa suunnaton./ Ei, älä pelkää. Ei, älä silmiäs peitä./ Väkevä rauha vain./ Ei Jumala heitä kenenkään kättä, kelle ei riitä se mikä on.”

” Ei Jumala heitä kenenkään kättä, kelle ei riitä se mikä On!.”

Kuinka kauniisti sanottu, kuinka kaunis runo! Nyt se on kirjoitettu ja lähetetty! Kenelle en tiedä, vai oliko kenellekään? Se vain pyysi päästä ja minä päästin. Voin vain toivoa rauhaa, tyyneyttä ja iloa tämän myötä.

Ehkäpä Jumala siunaa sen matkaan.

Lähestymme joulua ja sen Suurta Sanomaa.

Joulu koskettaa henkilökohtaisesti, juuri nyt aivan erityisesti. Laittoi ajattelemaan kahta erilaista todellisuutta. Kahta  elämää joista toisen voi kirjoittaa suurella alkukirjaimella ja toisen pienellä. On Elämä ja elämä. Ikuinen Elämä, joka syntyi jouluna meidän hyväksemme ja se elämä jota täällä hetken elämme.

On lohdullista tietää, ymmärtää, ja uskoa koettuna tosiasiana Jeesuksen Kristuksen syntymä Jumalan tahdosta meidän hyväksemme, juuri siinä että Hän, Jumalan ainoa Poika syntyi ihmiseksi, niin kuin mekin olemme syntyneet. Eli määrätyn hetken kuten mekin elämme, kärsi ja kuoli. Mutta nousi kuolleista ja Elää.

Me emme kuitenkaan samalla tavoin voi kärsiä kuin Hän, josta tuli meidän Vapahtajamme. Ja kuitenkin elämä täällä, lyhyydestään huolimatta on paljolti huolta, tuskaa ja kärsimystä.

Tänä aamuna ystäväni jonka olen tuntenut lähes 47 vuoden ajan on sairaalassa leikattavana syövän takia. Hän on minua 9 vuotta vanhempi ja lapsuudestaan asti kärsinyt monenlaista vaivaa. Mainitsen senkin, kun itsenäisyyspäivääkin 6.12 vietettiin että hän oli yksi niistä lapsista jotka vietiin Ruotsiin sotalapsina.

Hän oli siellä niin pitkään että unohti suomenkielenkin, ummikkona meni ja ummikkona palasi. Kaikki oli opittava uudelleen. Eikä elämä ole häntä säästänyt myöhemminkään. Mutta hän ei koskaan valita, ei mistään vaan ottaa kaikkein raskaimmatkin asiat rauhallisesti ja lujasti Uskoen horjumatta, Jumalan armoon ja rakkauteen. Hän on valtava ihme ihmisenä. Ja ollut minulle kuin isosisko, jota minulla ei muuten olekaan. En tiedä mitä muuta rukoilisin kuin että Jumalan tahto hänen kohdallaan tapahtuisi. Jos hän palaa elävänä hän palaa kärsimystensä pariin. Jos ei, niin pääsee kärsimyksistään vapaaksi ja todelliseen Elämään, jota hän on sydämessään kantanutkin!

Jostain syystä Raamattu avautui minulle tänä aamuna profeetta Miikan kohdalta; (5:1/ 6:8 /7:18-19 mm.) Ja edelleen, jostain syystä, sitä lukiessani minua alkoi itkettää. Voisin sitä analysoida mutta jääköön, on muutakin. On Jesajan kirjan luku 11, rakas! ”Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa. Ja Hänen päällänsä lepää HERRAN HENKI, neuvon ja voiman henki, tiedon ja ja Herran pelon henki jne.( 1-5 )

Siunattu Sana ja lupaus iankaikkisuudesta, armosta ja loppumattomasta rakkaudesta. Tänään taitaa ollakin kyynelten päivä, ovatko ne ilon vai surun jäänee nähtäväksi? Onneksi olen ottanut tämän päivän vapaaksi avustajista. Saan rauhassa olla omine ajatuksineni ja rukouksineni. Myös kirjoittaa.

Jo muutama päivä sitten, tuli taas mieleeni eräs lapsuuteni ihanimmista virsistä. Voi olla että olen siitä aikaisemminkin kirjoittanut, mutta kertaus on opintojen äiti ;). Kaiken keskellä siis. En uudemmista kirjoista mistään, sitä löytänyt entisin sanoin! Joten, kaivoin rippilahjaksi saamani pienen, pienen kirjani, jonka isäni äiti oli minulle lahjaksi tuonut. Tästäkin säilyttämisestäni olen suunnattoman iloinen, kuten vanhasta 1953 Kuopiossa painetusta Katekismuksestani.

Jumalan Sana ikuinen ja Tosi! Ei muutettu ajan hengen mukaiseksi ihmisten ”korvasyyhyyn” sopivaksi. Ihana Sana! Vanhanaikainen kuten minäkin, mutta turvallinen ja koeteltu. Jumalan Sana kirjoitettuna ja Persoonana! Rakkaana Vapahtajana, Jeesuksena Kristuksena, ihmiseksi syntyneenä Jumalan ainoana Poikana. Vanhan virren sanoin:

” Nyt seisahdun mä seimelles, Oi Jeesus, autuuteni. Tuon lahjat kaikki etehes, jotk´ annoit osakseni. Mun henkeni ja mieleni, mun sydämeni, sieluni. Ne ota synnyinlahjaks.

En ollut vielä syntynyt kun synnyit auttajaksi. En armoas mä kysynyt, kun tulit turvaajaksi. En vielä ollut päällä maan, kun riensit tänne maailmaan. Aukaisit taivaan mulle.

Yö synkkä peitti silmäni, vaan tulit, Jeesukseni. Teit yöni selväks päiväksi ja nousit valokseni. Ah, armas aurinkoiseni, nyt valaise mun mieleni säteilläs kirkkahilla.

Kun murhe murtaa mieltäni, kun epätoivo kaivaa. Mun rohkaiset sä sieluni, sen lievität sä vaivaa. Kun synti mieltä ahdistaa, näin lohdutat sä surevaa: ”Sun velkas maksoin kaikki”!

Oi, Jeesus, tänne maailmaan et tullut itses tähden. Mua auttamaan sä tulit vaan, mun kurjuuteni nähden. Sä kannoit ristin raskahan, sieluni vuoksi surkean. Sua Kuinka Kiittää voisin!

Sua, Vapahtaja, rukoilen, sit` älä multa kiellä. Tää ota sydän syntinen Asuaksesi siellä, sen Valtiaana ainiaan, niin että murheissani saan Sult`avun lohdutuksen.!

Vaan, Kuinka Suuren Vierahan, Sun ottaa voisin vastaan?! Oot Herra, maan ja taivahan, mä multa ainoastaan. Kuitenkaan, Jeesus laupias, Et Hylkää uskovaisias Vaan Armos heille annat!

Tämä virsi löytyy uusimmista kirjoista uudistetuin sanoin numerolla 25

Kiitos Pyhälle Jumalalle armostaan, ja iankaikkisesta rakkaudestaan joka ilmestyi meille ja on Pyhässä Hengessä meissä nyt ja aina, siihen päivään asti kun todellinen Elämä ilman kuolemaa tulee osaksemme.

Suuresti siunattua, rauhallista ja taakoista vapaata joulun aikaa teille kaikille jotka uskollisesti olette tekstejäni lukeneet 🙂 ❤

Meillä kaikilla on vain tämä hetki tässä ja nyt! Vain Jumala, tietää milloin itse kunkin kohdalla alkaa se toinen, Oikea Elämä, josta saamme olla Armosta osallisia –  jo tässä ajassa. Joskin saatamme kokea oikean ja ikuisen Elämämme kaipuuta, tämän elämän taisteluissa ja kyynelissä. Kuitenkin Uskossa, Toivossa ja käsittämättömän suuressa Armossa ja rakkaudessa joka Meille on lahjoitettu syntyneessä Messiaassa.

Jesaja 11:9 ”Ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa, eikä vahinkoa, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta, niin kuin vedet peittävät meren” Kiitos Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle! Aamen.

Ensiksikin, kuinka kirjoittaa siitä mihin sanat ja ymmärrys ei riitä? Joka valvotti aamuyöllä klo. neljään! Joka auttaa kehon kivuissa, jotka pitkä istuminen aiheuttaa ja vain jatkaa istumista? Ja, jos ovat otsikot vaikea keksiä niin nyt vasta onkin. Mutta:

Kaikki alkoi 2 viikkoa sitten kun meidän raamattupiiriläiset ideoivat yllätysretkeä rakastamamme Ari papin luennolle Katekismuksesta, joka aie toteutui eilen illalla 3.12.-19 ! Niin kuin aina, ilta oli ihmeellinen! Laki muuttui Armoksi, Kirkkaudeksi ja Rakkaudeksi.

Saimme ohjeeksi matkalle valaistun ison ristin, kun se näkyy olemme perillä. Risti kyllä olikin, mutta yhtä pimeänä kuin iltakin. Matka oli pitkä mutta pääsimme perille. Rantauduimme Kalajärven kappelille pimeästä rististä huolimatta. Ilta oli ihana, Sana ruokki, tuki ja lohdutti.

Mitä pidemmälle luennossa/opetuksessa päästiin sen kirkkaammaksi ja pyhemmäksi ilmapiiri. Arin siunattu ominaisuus on, ainakin minun mielestäni se, että hän saa voimansa yksinkertaisuudesta ja Pyhästä Hengestä. Kun hän opettaa Sana muuttuu vereksi ja Hengeksi. Risti loistaa ja ruokkii. Lohduttaa ja siunaa! Jumalan koko kolminaisuus on läsnä. Rakkauden Henki lähes käsin kosketeltavana.

Kun tänään puolenpäivän aikoihin, vasta, nautin aamukahviani mieleeni nousivat sanat:” Missä synti on suureksi tullut siinä Armo ylenpalttiseksi”! (Roomalaiskirje 5 jne.)

Minusta ja minulle ainakin, tämä totuus kirkastui entisestään kun lakia luimme. Ymmärsin mistä kaikesta olemme pelastetut ja armahdetut ja ettei meillä ole mitään yhteyttä Kristuksessa enää tähän maailmaan. Tämä maailma ei voi meitä sitoa eikä orjuuttaa, se ei voi vetää meitä lokaan. Ei siihen missä ”maailma” itse rypee. Minua itketti. Laki on oikeasti hyvä ja kuten Ari sanoi, Lutherin kehoittaneen lukemaan myös lakia, ettemme unohtaisi mistä olemme pelastetut.

Mitä kaikkea meidän pitäisikään harrastaa lukemalla oikeaa asiaa, että ymmärtäisimme pelastuksemme arvon! Sen kirkkauden joka Rististä loistaa. Sen kirkkauden jolla Pyhä Henki kirkastaa, ei itseään eikä mitään muutakaan, kuin Jeesuksen täytetyn työn! Meidän puolestamme, minun ja sinun.

En varmaankaan osaa tätä niin ilmaista kuin mitä se elävänä todellisuutena eilen illalla oli! Sillä sitä rakkauden täyttämää ilmapiiriä ei voi sanoin kuvata, mikä vaan tihentymistään tihentyi illan loppua kohti. Se oli taivashetki maanpäällä. Kiitos Herralle, kiitos kolmiyhteisen Jumalan!

Kun illan päätyttyä matkasimme takaisin puolikuun loisteessa, olimme tyttäreni ja minä kuin toisissa maailmoissa! Kuin uudelleen uudestisyntyneet. Niin kuin hengellisesti olimmekin! Tytär sanoi ikäänkuin puhdistuneensa kaikesta siitä ”sälästä” jota arkisin kohtaa etenkin työpaikallaan, puhtaudesta puhui ja sitä ihmetteli. Minä taas tunsin erityistä onnen tunnetta? Olin niin onnellinen etten oikein osaa edes selittää. Minä kun en normaalisti kovin onnellinen ihminen ole, kai? Tai tunne olevani, ellen syvällisiä mieti (hymyilee itsekseen)!

Ihana yllätys oli myös tavata pitkästä aikaa, eräs ihana ja rakas pariskunta. En heitä tunne, olen kerran tavannut heidät meidän kappelillamme ja heistä silloin kirjoitinkin. He ovat lukeneet näitä blogejani ja lukevat edelleen! Halaus oli lämmin, rakkaus jonka Pyhä Henki välillemme muodostaa, melkeinpä murtava. Sain heistä voimaa ja uskallusta, tulin siunatuksi! Nyt tiedän, on minulla ainakin kaksi ystävää jotka seuraavat blogejani. Se rohkaisee, ja lohduttaa myös. Usein mietin kirjoitanko turhaan?

Kiitos teille rakas, suloinen, pariskunta! Jumala teitä siunatkoon ja suokoon kaikkea hyvää jokaiseen hetkeenne! ”Minkä olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä” olette tehneet itselleen Jeesukselle, kiitos siitä!  Rakkaus On ja se on muuttava ja kantava voima!

Virsi joka on soinut sielussani liittyy tulevaan itsenäisyyspäivään ja on 579:

” Oi Herra, korkein valtiaamme, kansaamme kaitse, armahda. Hengelläs siunaa päämies maamme ja esivaltaa johdata. Suo vallankäyttöön viisautta ja vastuun mieltä, rakkautta

Oi, Herra, siunaa Suomen kansa, tee siitä palvelijasi, se että täällä toimissansa sinua aina kuulisi. Suo mieli uskollinen meille, varjelus Suomen heimon teille.

Oi Herra, siunaa synnyinmaamme runsailla taivaan lahjoilla, niin että ahkeroiden saamme rakentaa maata rauhassa. Myös lapsenlapset saavat kiittää, kun halki aikain Armo riittää!

Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, rakkaus ja kirkkaus on meidän kanssamme Pyhässä Hengessä, silloinkin kun emme sitä tiedostaisi. Kiitos kaikille!