Viime viikot ovat olleet aika risaisia. Buranaa on kulunut milloin mihinkin vaivaan. Nyt poden hammasta, jota on ronkittu viimeksi vuosi sitten. Odottelen viikonlopun loppumista, että pääsisi tutun lääkärin juttusille.

Jokapäiväiset kontaktit ovat usein meidän kristittyjen kipeä paikka. Olemme asemoineet ja betonoineet itsemme tiettyyn suhteeseen ympäristömme kanssa ja vetäneet tietyt johtopäätökset jokaisesta ihmisestä, joka elää ympärillämme. On uskovat tutut, joiden kanssa voimme käydä hengellisiäkin keskusteluja. Sitten on maalliset ystävät, joiden puolesta ehkä rukoilemme, mutta varomme visusti tuputtamasta tai sanomasta mitään hengellistä, koska emme halua loukata heitä. Sitten on ne meidän mielestämme toivottomat tapaukset, joiden hidasta liukua kadotukseen seuraamme sivusta. Tai ainakin niin me kuvittelemme, koska Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.

Kaikki soljuu samaa uraa päivästä toiseen ja vuodesta toiseen. Samalla ihmettelemme seurakuntien porukoissa, että missähän se herätys viipyy, eikö Jumala jo lähetä sitä?

Eilen sain raahattua itseni uimahalliin. Arvoin kauan lähtemistä ennenkuin sain kamppeet kasaan ja itseni liikkeelle. Lauantai-ilta on uimahallilla ns. ukkojen parlamentti. Pyhäjärvi on siitä harvinainen pikkupaikkakunta, että meillä on oma uimahalli ja eläkeläiset pääsevät ilmaiseksi uimaan. Siksi aika moni muukin mies suuntaa lauantaina halliin saadakseen turista ukkojen kanssa.

Lauteilla puhe kääntyi sosiaalietuuksiin ja sitä kautta maahanmuuttajiin. Keskustelu sivusi pakkopalautuksia ja uskoontuloa, silloin keskustelun avaaja tokaisi ikään kuin sivulauseessa, että kyllä minäkin uskon Jeesukseen. Mies oli muuttanut vasta paikkakunnalle ja oli selvästi nähnyt elämässään varjopaikkojakin.

Keskustelun suunta kääntyi ja samalla eräs tuttu mies totesi, että jokainen uskoo kuten tahtoo, mutta hän halusi kuitenkin osallistua keskusteluun. Haastattatelin keskustelun avannutta miestä ja siitä kehkeytyikin mielenkiintoinen keskustelu uskosta, pimeyden voimista ja ihmeistä. Meidän kahden miehen jutustelu loi saunaan ilmapiirin, johon muut miehet ikäänkuin liimautuivat kiinni. Vaikka olimme täysin tuntemattomia toisillemme, juttelimme kuin kaksi vanhaa ystävää. Tämä tuttu mieskin alkoi kertoa omista merkillisistä kokemuksistaan, jotka viittasivat pimeyden voimiin. Totesin, että jos kerta on Jumala olemassa niin on myös vastustajan pelurit omissa touhuissaan.

Pois lähtiessäni tämä uusi ystäväni kuiskasi ohi mennessäni, että eipä tuputettu yhtään mutta saatiin silti todistaa. Ja toden totta, emme olleet päälle käypiä emmekä omituisia vaan arkipäiväisesti kuvasimme sitä mitä  olimme kokeneet ja kuulleet asioita Jumalan valtakunnan yhteydessä eläessämme. Samalla vahvistimme toisiamme uskossamme.

Varsinainen kimmoke kirjoittaa aiheesta tuli kuitenkin uimahallin eteisessä, kun tapasin toisen kristityn ystäväni, joka sanoi, että hän ei jaksa olla enää hiljaa. Hän kertoi rukoilevansa omien asiakkaidensa puolesta ja myös kertovansa sen heille silläkin uhalla, että saa potkut työstään, jossa hän toimi sillä hetkellä. Hän kertoi, että rukous on auttanut hänen työtään, kun asiakkaiden asiat ovat alkaneet sujua paremmin. Mieleeni tuli heti kirurgi Sakari Orava, joka rukoilee jokaisen potilaansa puolesta.

Itseäni yllätti se miten ihmiset arkisessa keskustelussa olivat auki ja miten tarkkaan he kuuntelivat kertomuksia pienistä ihmeistä, joita Jumala oli tehnyt. Miten turhaa on lähteä sensuroimaan arkisissa keskusteluissa omia puheitaan Jumalasta. Jos olemme hiljaa, emme koskaan saa tietää onko lähellämme ihmisiä, jotka mahdollisesti etsivät Jumalaa. Tutun miehen elämän sain puhua Jumalasta, joka ei tuputa vaan odottaa sitä hetkeä kun hän tarvitsee Jumalaa.

Puhutaan ystävillemme siitä mikä on meille tärkeää ja kerrotaan ihmisille miten hyvä Jumala on ollut meille ja meidän ystävillemme. Ei olla enää hiljaa!

Erään Aila Meriluodon runon nimi on Largo. Runo joka on odottanut tässä pöydälläni viikon verran saadakseen tulla julki. Ja nyt kun Juha, pitkästä aikaa taas muistutti olemassaolostaan, niin inspiroiduin ja jotenkin koin –  nyt on largon vuoro! Minua se puhuttelee lähes joka päivä aina vaan syvenevällä tavalla, on ihana ja moneen erillaiseen hetkeen sopiva. Mutta kukin lukekoon sen itselleen juuri siten kuin tuntee. Minusta sen saa sopimaan myöskin Juhan tekstiin? Vai mitä sanoo Juha?

”Korkeita, lujia kaaria syvyyden yli,/ Vaikene. Ei ole mitään,/ sointujen syli,/ Jumala vain, joka alussa kaiken loi. Muodoton läike muu on. Mut yli sen/ voimakas ehdoton ääni, levollinen, Kasvaen soi.

Ei ole vihaa. Ei ole uhmaa ees./  Vain syvä, leveä sävel, täysi ja sees. Eikä se poikkea eikä se haparoi. /Rohkeita kaaria, mutta ne jaksavat kantaa,/ toisiinsa liittyen päin olevaisen rantaa/ tyyninä nousevat./ Nähdä ne voi.

Olevan rajaan jo yltävät, ohitse siitä/ rakennus verkkaan kasvaa suunnaton./ Ei, älä pelkää. Ei, älä silmiäs peitä./ Väkevä rauha vain./ Ei Jumala heitä kenenkään kättä, kelle ei riitä se mikä on.”

” Ei Jumala heitä kenenkään kättä, kelle ei riitä se mikä On!.”

Kuinka kauniisti sanottu, kuinka kaunis runo! Nyt se on kirjoitettu ja lähetetty! Kenelle en tiedä, vai oliko kenellekään? Se vain pyysi päästä ja minä päästin. Voin vain toivoa rauhaa, tyyneyttä ja iloa tämän myötä.

Ehkäpä Jumala siunaa sen matkaan.

– Juha, voisitko näppäillä kitaraa rukoushetken taustalle?

Olin päätynyt soittamaan cajonia perusjumalanpalvelusta vähän vilkkaampaan hengelliseen tilaisuuteen. Jonkin tauon aikana olin langennut hipelöimään läsnä olevaa kitaraa. Se oli melkein vireessäkin. Niinpä minua heti kohta rangaistiin hipelöinnistä. Voisinko soittaa kitaraa!

Verrataanpa minulle osoitettua pyyntöä johonkin toiseen taiteenlajiin, vaikka kokkaukseen. ”Juha, tuolla nurkassa on uuni. Voisitko pikaisesti loihtia meille vege-chateaubriandit?” Minä vastaisin, että en toki sellaiseen suoritukseen pysty, mutta voin kyllä hakea Lidlistä nakkeja ja käristää ne. Jos kelpaa.

Mutta kitarakysymykseen minulla ei ollut tarjota vastaavaa nakkivastausta. Tai oli; vastauksen saisivat antaa nakkisormeni, joilla on taipumus lipsahdella kitaran kaulalla ihan minne sattuu. Siinä tilanteessa en voinut soittamisesta kieltäytyäkään. Mitäs menin näpelöimään toisten kitaroita!

Kyllä minä yhden hetken pärjään e-mollia varioiden. Kitaralla e-mollisoinnun ottamiseen tarvitaan kaksi nakk… siis kaksi sormea. Oikeakätiselle ne kaksi sormea ovat vasen etu- ja keskisormi. Samaisen käden pikkusormea korkeimmalla kielellä heilutellen saa aikaan erilaisia muunnelmia, joita musiikkiin ei-kovin-perehtynyt ihminen saattaa erehtyä luulemaan melodiaksi, vaikka kyseessä on vain paniikissa harhaileva pikkusormi.

Mutta oletteko koskaan ajatelleet, kuinka pitkä on rukoushetki? Luterilaisen kirkon jumalanpalveluksessa hetki kestää ehkä kaksi minuuttia. Hallituskriisin aikana vajaat kolme. Vilkkaammassa hengellisessä tilaisuudessa hetki kestää helposti vaikka puoli tuntia. Siinäpä lipsuttelet pikkusormeasi e-kieltä ylös ja alas. Hyvällä säkällä harhailu saattaa kaukaisesti muistuttaa Metallican Nothing Else Mattersin alkua. Metallica ei ehkä kuitenkaan ole kaikkein vahvin musiikkivalinta vilkkaampaan hengelliseen tilaisuuteen. Ratkaisu on siis se, että e-mollissa mennään, vältellään kuulostamasta Metallicalta ja toivotaan, että hetki kestää vaikkapa vain vartin.

Niin minä soittelin. Soittelin ja soittelin. Vartti meni. Tulin niin epätoivoiseksi, että aloin jo taiteilla. Näppäilin myös D-duurisointua. Uskalsin kokeilla jopa h-mollia, jossa sentään täytyy yhdellä sormella painaa kaikkia kuutta kieltä. Se on kuulkaas haastavaa, vaaditaan väkeä ja voimaa. Palasin e-molliin. Ja soittelin.

Mietin soittaessani kiirastulta ja loikkaamista keikkuvalle jäälautalle. Tiesittekö, että palovammat ja paleltumat ovat luonteeltaan hyvin samanlaisia vammoja. Paleltuman saaminen kestää toki yleensä kauemmin. Siitä huolimatta pikkussormeani alkoi kuumottaa siinä kahdeksantoista minuutin kohdalla.

Minkäs teet. Rangaistus oli suoritettava loppuun ja lopusta päättivät minua korkeammat voimat. Päädyin mietteissäni siihen ratkaisuun, että en ollut kiirastulessa vaan keikkuvalla jäälautalla. Tosin jäälautoilla on taipumusta hiljaksilleen sulaa. Onneksi jo siinä kahdennenkymmenennen ensimmäisen minuutin kohdalla rukoilijat alkoivat lausua aamenia. Joskus aamen on totisesti odotettu sana!

Ei se hetki vissiin niin huonosti mennyt. Kiitoksiakin sain. Ehkä juuri siltä musiikkiin ei-kovin-perehtyneeltä ihmiseltä. Mutta kuitenkin.

Mitä tästä siis opin? Älä koskaan koske muiden ihmisten soittimiin. Ajatelkaas, jos kyseessä olisi ollut vaikka trumpetti! Semmoisesta en olisi e-mollia löytänyt, kun en ole mokomaan koskaan edes koskenut. Olisi tullut luultavasti lyhyt ja meluisa rukoushetki.

Opinko jotain muuta? Jees. Kannattaa hypätä kiikkerälle jäälautalle. Se on opulta aika jännää. Ja saa pitkästä aikaa aiheita blogeihin.

Aamen.

Lähestymme joulua ja sen Suurta Sanomaa.

Joulu koskettaa henkilökohtaisesti, juuri nyt aivan erityisesti. Laittoi ajattelemaan kahta erilaista todellisuutta. Kahta  elämää joista toisen voi kirjoittaa suurella alkukirjaimella ja toisen pienellä. On Elämä ja elämä. Ikuinen Elämä, joka syntyi jouluna meidän hyväksemme ja se elämä jota täällä hetken elämme.

On lohdullista tietää, ymmärtää, ja uskoa koettuna tosiasiana Jeesuksen Kristuksen syntymä Jumalan tahdosta meidän hyväksemme, juuri siinä että Hän, Jumalan ainoa Poika syntyi ihmiseksi, niin kuin mekin olemme syntyneet. Eli määrätyn hetken kuten mekin elämme, kärsi ja kuoli. Mutta nousi kuolleista ja Elää.

Me emme kuitenkaan samalla tavoin voi kärsiä kuin Hän, josta tuli meidän Vapahtajamme. Ja kuitenkin elämä täällä, lyhyydestään huolimatta on paljolti huolta, tuskaa ja kärsimystä.

Tänä aamuna ystäväni jonka olen tuntenut lähes 47 vuoden ajan on sairaalassa leikattavana syövän takia. Hän on minua 9 vuotta vanhempi ja lapsuudestaan asti kärsinyt monenlaista vaivaa. Mainitsen senkin, kun itsenäisyyspäivääkin 6.12 vietettiin että hän oli yksi niistä lapsista jotka vietiin Ruotsiin sotalapsina.

Hän oli siellä niin pitkään että unohti suomenkielenkin, ummikkona meni ja ummikkona palasi. Kaikki oli opittava uudelleen. Eikä elämä ole häntä säästänyt myöhemminkään. Mutta hän ei koskaan valita, ei mistään vaan ottaa kaikkein raskaimmatkin asiat rauhallisesti ja lujasti Uskoen horjumatta, Jumalan armoon ja rakkauteen. Hän on valtava ihme ihmisenä. Ja ollut minulle kuin isosisko, jota minulla ei muuten olekaan. En tiedä mitä muuta rukoilisin kuin että Jumalan tahto hänen kohdallaan tapahtuisi. Jos hän palaa elävänä hän palaa kärsimystensä pariin. Jos ei, niin pääsee kärsimyksistään vapaaksi ja todelliseen Elämään, jota hän on sydämessään kantanutkin!

Jostain syystä Raamattu avautui minulle tänä aamuna profeetta Miikan kohdalta; (5:1/ 6:8 /7:18-19 mm.) Ja edelleen, jostain syystä, sitä lukiessani minua alkoi itkettää. Voisin sitä analysoida mutta jääköön, on muutakin. On Jesajan kirjan luku 11, rakas! ”Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa. Ja Hänen päällänsä lepää HERRAN HENKI, neuvon ja voiman henki, tiedon ja ja Herran pelon henki jne.( 1-5 )

Siunattu Sana ja lupaus iankaikkisuudesta, armosta ja loppumattomasta rakkaudesta. Tänään taitaa ollakin kyynelten päivä, ovatko ne ilon vai surun jäänee nähtäväksi? Onneksi olen ottanut tämän päivän vapaaksi avustajista. Saan rauhassa olla omine ajatuksineni ja rukouksineni. Myös kirjoittaa.

Jo muutama päivä sitten, tuli taas mieleeni eräs lapsuuteni ihanimmista virsistä. Voi olla että olen siitä aikaisemminkin kirjoittanut, mutta kertaus on opintojen äiti ;). Kaiken keskellä siis. En uudemmista kirjoista mistään, sitä löytänyt entisin sanoin! Joten, kaivoin rippilahjaksi saamani pienen, pienen kirjani, jonka isäni äiti oli minulle lahjaksi tuonut. Tästäkin säilyttämisestäni olen suunnattoman iloinen, kuten vanhasta 1953 Kuopiossa painetusta Katekismuksestani.

Jumalan Sana ikuinen ja Tosi! Ei muutettu ajan hengen mukaiseksi ihmisten ”korvasyyhyyn” sopivaksi. Ihana Sana! Vanhanaikainen kuten minäkin, mutta turvallinen ja koeteltu. Jumalan Sana kirjoitettuna ja Persoonana! Rakkaana Vapahtajana, Jeesuksena Kristuksena, ihmiseksi syntyneenä Jumalan ainoana Poikana. Vanhan virren sanoin:

” Nyt seisahdun mä seimelles, Oi Jeesus, autuuteni. Tuon lahjat kaikki etehes, jotk´ annoit osakseni. Mun henkeni ja mieleni, mun sydämeni, sieluni. Ne ota synnyinlahjaks.

En ollut vielä syntynyt kun synnyit auttajaksi. En armoas mä kysynyt, kun tulit turvaajaksi. En vielä ollut päällä maan, kun riensit tänne maailmaan. Aukaisit taivaan mulle.

Yö synkkä peitti silmäni, vaan tulit, Jeesukseni. Teit yöni selväks päiväksi ja nousit valokseni. Ah, armas aurinkoiseni, nyt valaise mun mieleni säteilläs kirkkahilla.

Kun murhe murtaa mieltäni, kun epätoivo kaivaa. Mun rohkaiset sä sieluni, sen lievität sä vaivaa. Kun synti mieltä ahdistaa, näin lohdutat sä surevaa: ”Sun velkas maksoin kaikki”!

Oi, Jeesus, tänne maailmaan et tullut itses tähden. Mua auttamaan sä tulit vaan, mun kurjuuteni nähden. Sä kannoit ristin raskahan, sieluni vuoksi surkean. Sua Kuinka Kiittää voisin!

Sua, Vapahtaja, rukoilen, sit` älä multa kiellä. Tää ota sydän syntinen Asuaksesi siellä, sen Valtiaana ainiaan, niin että murheissani saan Sult`avun lohdutuksen.!

Vaan, Kuinka Suuren Vierahan, Sun ottaa voisin vastaan?! Oot Herra, maan ja taivahan, mä multa ainoastaan. Kuitenkaan, Jeesus laupias, Et Hylkää uskovaisias Vaan Armos heille annat!

Tämä virsi löytyy uusimmista kirjoista uudistetuin sanoin numerolla 25

Kiitos Pyhälle Jumalalle armostaan, ja iankaikkisesta rakkaudestaan joka ilmestyi meille ja on Pyhässä Hengessä meissä nyt ja aina, siihen päivään asti kun todellinen Elämä ilman kuolemaa tulee osaksemme.

Suuresti siunattua, rauhallista ja taakoista vapaata joulun aikaa teille kaikille jotka uskollisesti olette tekstejäni lukeneet 🙂 ❤

Meillä kaikilla on vain tämä hetki tässä ja nyt! Vain Jumala, tietää milloin itse kunkin kohdalla alkaa se toinen, Oikea Elämä, josta saamme olla Armosta osallisia –  jo tässä ajassa. Joskin saatamme kokea oikean ja ikuisen Elämämme kaipuuta, tämän elämän taisteluissa ja kyynelissä. Kuitenkin Uskossa, Toivossa ja käsittämättömän suuressa Armossa ja rakkaudessa joka Meille on lahjoitettu syntyneessä Messiaassa.

Jesaja 11:9 ”Ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa, eikä vahinkoa, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta, niin kuin vedet peittävät meren” Kiitos Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle! Aamen.

Kun sinut luotiin taivas ja maa riemuitsivat. Enkelit taivaassa juhlivat. Jokainen piirteesi kuvasti Luojasi rakkautta. Silmäsi pilke heijasti Jumalan kirkkautta. Huuliesi kaari oli valmis iloon ja ylistykseen. Kaikki sinussa julistaa elämän ihmeellisyyttä ja Jumalan voimaa. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä.

Ihmisen elämä on hauras. Silloinkin kun koemme olevamme vahvoilla, elämän lankamme Suuren Jumalan edessä on olemattoman ohut. Kaikki mitä teemme tässä ajassa on lopulta turhaa jos se kohdistuu itseemme. Emme millään tavoin voi nostaa tai kehittää itseämme Jumalan edessä.

Sen mitä itseeni panostan katoaa ennemmin tai myöhemmin.

Sen sijaan se mitä teemme hyvää toisille lähtee kasvuun. Se kasvaa ja valaisee pimeyttä ja suo lohtua kanssa kulkijoillemme.

Hyvyyden siunaus leviää ja palaa aikanaan siunaajan elämään.

Sen sijaan että surkuttelisimme elämää ja kiroaisimme elämää ja pimeyttä, sytyttäkäämme kynttilä.

Ensiksikin, kuinka kirjoittaa siitä mihin sanat ja ymmärrys ei riitä? Joka valvotti aamuyöllä klo. neljään! Joka auttaa kehon kivuissa, jotka pitkä istuminen aiheuttaa ja vain jatkaa istumista? Ja, jos ovat otsikot vaikea keksiä niin nyt vasta onkin. Mutta:

Kaikki alkoi 2 viikkoa sitten kun meidän raamattupiiriläiset ideoivat yllätysretkeä rakastamamme Ari papin luennolle Katekismuksesta, joka aie toteutui eilen illalla 3.12.-19 ! Niin kuin aina, ilta oli ihmeellinen! Laki muuttui Armoksi, Kirkkaudeksi ja Rakkaudeksi.

Saimme ohjeeksi matkalle valaistun ison ristin, kun se näkyy olemme perillä. Risti kyllä olikin, mutta yhtä pimeänä kuin iltakin. Matka oli pitkä mutta pääsimme perille. Rantauduimme Kalajärven kappelille pimeästä rististä huolimatta. Ilta oli ihana, Sana ruokki, tuki ja lohdutti.

Mitä pidemmälle luennossa/opetuksessa päästiin sen kirkkaammaksi ja pyhemmäksi ilmapiiri. Arin siunattu ominaisuus on, ainakin minun mielestäni se, että hän saa voimansa yksinkertaisuudesta ja Pyhästä Hengestä. Kun hän opettaa Sana muuttuu vereksi ja Hengeksi. Risti loistaa ja ruokkii. Lohduttaa ja siunaa! Jumalan koko kolminaisuus on läsnä. Rakkauden Henki lähes käsin kosketeltavana.

Kun tänään puolenpäivän aikoihin, vasta, nautin aamukahviani mieleeni nousivat sanat:” Missä synti on suureksi tullut siinä Armo ylenpalttiseksi”! (Roomalaiskirje 5 jne.)

Minusta ja minulle ainakin, tämä totuus kirkastui entisestään kun lakia luimme. Ymmärsin mistä kaikesta olemme pelastetut ja armahdetut ja ettei meillä ole mitään yhteyttä Kristuksessa enää tähän maailmaan. Tämä maailma ei voi meitä sitoa eikä orjuuttaa, se ei voi vetää meitä lokaan. Ei siihen missä ”maailma” itse rypee. Minua itketti. Laki on oikeasti hyvä ja kuten Ari sanoi, Lutherin kehoittaneen lukemaan myös lakia, ettemme unohtaisi mistä olemme pelastetut.

Mitä kaikkea meidän pitäisikään harrastaa lukemalla oikeaa asiaa, että ymmärtäisimme pelastuksemme arvon! Sen kirkkauden joka Rististä loistaa. Sen kirkkauden jolla Pyhä Henki kirkastaa, ei itseään eikä mitään muutakaan, kuin Jeesuksen täytetyn työn! Meidän puolestamme, minun ja sinun.

En varmaankaan osaa tätä niin ilmaista kuin mitä se elävänä todellisuutena eilen illalla oli! Sillä sitä rakkauden täyttämää ilmapiiriä ei voi sanoin kuvata, mikä vaan tihentymistään tihentyi illan loppua kohti. Se oli taivashetki maanpäällä. Kiitos Herralle, kiitos kolmiyhteisen Jumalan!

Kun illan päätyttyä matkasimme takaisin puolikuun loisteessa, olimme tyttäreni ja minä kuin toisissa maailmoissa! Kuin uudelleen uudestisyntyneet. Niin kuin hengellisesti olimmekin! Tytär sanoi ikäänkuin puhdistuneensa kaikesta siitä ”sälästä” jota arkisin kohtaa etenkin työpaikallaan, puhtaudesta puhui ja sitä ihmetteli. Minä taas tunsin erityistä onnen tunnetta? Olin niin onnellinen etten oikein osaa edes selittää. Minä kun en normaalisti kovin onnellinen ihminen ole, kai? Tai tunne olevani, ellen syvällisiä mieti (hymyilee itsekseen)!

Ihana yllätys oli myös tavata pitkästä aikaa, eräs ihana ja rakas pariskunta. En heitä tunne, olen kerran tavannut heidät meidän kappelillamme ja heistä silloin kirjoitinkin. He ovat lukeneet näitä blogejani ja lukevat edelleen! Halaus oli lämmin, rakkaus jonka Pyhä Henki välillemme muodostaa, melkeinpä murtava. Sain heistä voimaa ja uskallusta, tulin siunatuksi! Nyt tiedän, on minulla ainakin kaksi ystävää jotka seuraavat blogejani. Se rohkaisee, ja lohduttaa myös. Usein mietin kirjoitanko turhaan?

Kiitos teille rakas, suloinen, pariskunta! Jumala teitä siunatkoon ja suokoon kaikkea hyvää jokaiseen hetkeenne! ”Minkä olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä” olette tehneet itselleen Jeesukselle, kiitos siitä!  Rakkaus On ja se on muuttava ja kantava voima!

Virsi joka on soinut sielussani liittyy tulevaan itsenäisyyspäivään ja on 579:

” Oi Herra, korkein valtiaamme, kansaamme kaitse, armahda. Hengelläs siunaa päämies maamme ja esivaltaa johdata. Suo vallankäyttöön viisautta ja vastuun mieltä, rakkautta

Oi, Herra, siunaa Suomen kansa, tee siitä palvelijasi, se että täällä toimissansa sinua aina kuulisi. Suo mieli uskollinen meille, varjelus Suomen heimon teille.

Oi Herra, siunaa synnyinmaamme runsailla taivaan lahjoilla, niin että ahkeroiden saamme rakentaa maata rauhassa. Myös lapsenlapset saavat kiittää, kun halki aikain Armo riittää!

Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, rakkaus ja kirkkaus on meidän kanssamme Pyhässä Hengessä, silloinkin kun emme sitä tiedostaisi. Kiitos kaikille!

Aralla tunnolla olen lueskellut julkisuudessa käytäviä keskusteluja ja kuunnellut  eräänkin ns.”sisäpiirin” mietteitä, jotka ulkopuolisena ovat joutuneet asiaa käsittelemään ja olen myös lukenut itseäni viisaampien tekstejä asiasta. Jokainen meistä vastaa kaikesta sanomastaan tai sanomatta jättämisestään henkilökohtaisesti Jumalansa edessä, niin vaikeaa kuin se onkin. Ja ehkä siksikin käyn omalle näkemykselleni hakemassa vahvistusta Raamatun lisäksi myös mm. Seurakuntalainen.fi sivustolta. Mutta, miksi tämä aihe?

Moni varmaan arvaa tekstin nousevan siitä kaikesta mihin Päivi Räsänen on joutunut puolustaessaan Jumalan sanaa. Olkoon hän persoonana ja ihmisenä mitä tahansa mutta rohkea hän on ja minusta tarvitsee kaikkien Sanaan uskovien tuen ja rukoukset.

Nyt ihmiset, jotka eivät tunne Raamattua, eivätkä tiedä mitä Jumalan Sana pitää oikeasti sisällään, tuomitsevat niitä jotka yrittävät vielä pitää kiinni ikiaikaisesta totuudesta. Ja kuitenkaan totuus ”Ei pala tulessakaan” eikä Jumalan Sanasta katoa pieninkään piirto, vaikka sitä kuinka muuksi muutettaisikaan ihmisten halun ja himojen mukaisesti.

Jumala on Vanhurskas Tuomari, ainoa oikea. Hän on Rakkaus ja Armo, mutta hän on myös PYHÄ! Ja hänen sanansa on Pyhä.

Jumala armahtaa kaikki jotka Häneen uskovat ja Hänen ainoan Poikansa Jeesuksen Kristuksen sovitustyöhön/kuolemaan meidän syntiemme puolesta, mutta! Joka ylenkatsoo Jumalan rakkauden, armon ja Totuuden, tekee itselleen vahingon. Sillä, Pyhä ja täydellinen Rakkaus:” ei voi katsoa läpi sormien jos joku vahingoittaa itseään tai lähimmäistään.”

Jumalan Sana, joka on myös yhtä kuin Jeesus Kristus, sanoo Herrastamme että :” Hän oli täynnä armoa ja totuutta” joka on yhtä kuin että syyllinen tuomitaan syyttömäksi kun ihminen joka on rikkonut Jumalaa ja lähimmäistään vastaan, tunnustaa rikkoneensa ja pyytää anteeksi eikä Jumalan armon ja Pyhän Hengen auttamana ja armahtamana jatka entistä elämäänsä vaan tekee parannusta ”kuolleista teoistaan”.

Kaikki me olemme perisynnin alaisina rikkoneet Jumalaa vastaan ja se täytyy voida sanoa kaikkina aikoina julki!

Siitäkin huolimatta, vaikka totuus paljastessaan meidät ilman armoa, syntiä tekeviksi ihmisiksi ja siten loukkaa luonnollista ihmistä. Josta, totuuden sanomisesta, seuraa Jumalan sanan väärin ymmärrystä, tulkintaa ja jopa vainoa!

Harva on enää niin rohkea täällä turvalliseksi koetussa ja perinteiltään Jumalaa kunnioittavana kansana ja maana, kuin on nyt Päivi Räsänen. Voisin hakemalla hakea tähän raamatunlauseita ja selityksiä Päiviä puolustaakseni, mutta ottakoon kansa (jos tätäkään lukee) Raamatun käteensä ja etsiköön itse mikä on Jumalan Sanan Tie, Totuus ja siitä seuraava oikea Elämä!

Jos joku tahtoisi lukea hyviä raamattuun pitäytyviä kannanottoja asiaan, niin niitä löytyy mm. ”Seurakuntalainen.fi” sivustolta. Itse arvostan mm. Risto Huvilan tekstejä joista nyt lienee viimeisin kirjoitetettu 21.11 ”Arvoton kirkko epäuskon puolustaja”. Pasi Turunen on kirjoittanut ”Hesarin valeuutinen Paavalista ja Räsäsestä” 20.11 ja oli siellä vielä 21.11 Lasse Pesu, kirjoittanut jonkin artikkelin, joka oli hyvä. Mieleeni on ainakin jäänyt otsikko ”Jos kirkko hylkää Raamatun totuuden se lakkaa olemasta Sanan kirkko” Otsikko taisi ollakin ”Sanan Kirkko”?

Joskus on tarpeen ja hyväksi mainostaa tätä toistakin puolta asiasta vilpittömästi ja vain siksi että tämä kallis kansa ja Isänmaa heräisi ja palaisi juurilleen!  Ja vielä: Juudas, Jeesuksen luonnollinen veli, kirjoittaa lyhyessä kirjeessään olennaisen. Kannatta käydä lukemassa! Vaikkapa vaan jakeet 1-4 ja 17-25. Kirje on lyhyt, ei vie kauaa vaikka sen kokonaankin lukee!

Jumala siunatkoon ja varjelkoon kaikkia jotka Sanaa julistavat totuudellisesti kaikkialla maailmassa! Ja erityisesti niitä jotka joutuvat rohkeutensa vuoksi ja rakkaudesta Vapahtajaansa vainotuksi.

Jumalan Rauhan toivotuksin! Siunattua viikonloppua.

– ”Ja surullisen hahmon ritarit”, teki mieleni jatkaa tämän aamuista aihettani sillä kaksi Raamatun lausetta nousi mieleeni, jotka sitten hain ja luin. Sysäyksen aiheelle antoi kuitenkin Hassilan Juhan lyhyet sanat blogissaan jossa pääaiheena oli valaistu kirkko, niin ainakin sen näin.

Surullisen hahmon ritareista ehkä kuuluisin  julkisessa mediassa viime vuosina oli eräs mäkihyppääjä, joka keksi hauskoja mutta oivaltavia elämään liittyviä lauseita joita en tässä nyt kuitenkaan toista. Mutta sen sijaan joskus oli sanonta, jota vanhemmat ihmiset käyttivät:” Elämä opettaa” ja saattoivat lisätä ”vaikka hiljaa/hitaasti kävelemään”!

Mitkä ne raamatunlauseet sitten olivat? Ensimmäinen löytyy Johanneksen 14 luvusta kokonaisuutenakin, mutta 27 jakeessa Jeesus lupaa:” Rauhan minä jätän teille: minun rauhani, sen minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olkoon levoton älköönkä pelätkö”! Ja toinen Apt:26:14 Jossa Paavali todistaa kohtaamisestaan Jeesuksen kanssa ja kääntymyksestään. Tässä jakeessa Jeesus sanoo Paavalille kun he kirkkaassa valossa kaatuivat maahan:” Saul, Saul, miksi vainoat minua? Työläs sinun on potkia tutkainta vastaan!”

Erikoisia kohtia, vai onko, kun perusaiheenani kuitenkin pitäisi olla mielen rauha jonka aikaansaaja on Elämä Kristuksessa ja Jumalan Sanaan uskomisessa. Kun ajattelen tuntemiani Jeesuksen seurassa kulkevia ihmisiä ja heidän viimeaikaisia kokemuksiaan jotka ovat kovin raskaita, mutta joihin he suhtautuvat JO tyynesti, niin herää kysymys: Miten niin JO? No kun ovat uskoneet Jumalaan ja Hänen Poikaansa ja siihen sanaan joka kirjoitettu on!

Mitä ihminen kaipaakaan eniten silloin kun elämä koettelee ja heittelee niin rajusti, ettei jaksaisi edes asiaa ajatella ja mihin ei ole varautunutkaan. Mikä on se kunkin henkilökohtainen tapa saada rauha yllättävissä tai vaikkapa toistuvissakin vaikeuksissaan? Miten säilyttää mielentyyneys ja usko?

Rauha! Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi. Kuinka se saavutetaan, kokemuksenko myötä?

Minua siunaa Juhan teksteissä että hän lähtee ulos, hakemaan kohteita joita kuvaa! Jumalan ihana luonto ja ihmisten saavutukset mm. kaikessa kauniissa, kuten rakennuksissa jne. Minulle se todistaa että Jumalan ihmisillä on Lähde joka vie hänet rauhan, sopusoinnun ja tyyneyden äärelle, tavalla ja toisella, mikkä se sitten kunkin kohdalla, Jumalan Armosta ,onkaan!

Raamatunlause sanoo myös ja kehoittaa, Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi! Luojamme, Kaikkivaltias Jumala rakastaa luomaansa  ihmistä, niin voisimmeko siten myös hyväksyä tyynesti sen että.  Kaikista heikkouksistamme yms. joita ihmisyydessä edustamme, voisimme siis oikeasti oppia rakastamaan itseämmekin ja hyväksymään sitä kautta sen elämänosan jonka Hyvä Jumala on meille uskonut. SIIS uskonut.

Rakastaa sitä, jota Jumalakin niin rakastaa, että antoi ainoan Poikansa! Rakastaa niin, että antaa Jumalan hoitaa itseään sillä kaikkein parhaimmalla ja täydellisimmällä tavalla, joka siitä tyyneydestä ja rauhasta kumpuaa että saa luottaa olevansa Jumalan lapsi, sellaisena kuin on. Luottaa kaikissa koettelemuksissaankin että Isä Taivaassa Tietää ja Valvoo kaikkea!

Minä uskon, että meillä kaikilla on jokin Jumalallinen ulottuvuus josta meihin vuotaa rauha ja tyyneys. Jokin joka luo tilaisuuden olla itsensä kanssa rauhoittuakseen ja antaakseen itselleen luvan tutustua itseensä ja huomata kuinka Hyvä Herramme on ja millainen tyyneys on mahdollista saavuttaa rakkauden ilmapiirissä. Kun, ja jos uskaltaa tämän kokea itsessään, täydellistyy myös lähimmäisensä rakastaminen. Kaiken alkulähteenä Jumalan Rakkaus Hänen Pojassaan ja Pyhässä Hengessä jossa me olemme hyväksytyt sellaisina kuin olemmekin.

Aikamoinen aihe? Opetanko itseäni vai onko tällä jokin tarkoitus? Ei voi oikeastaan koskaan tietää, mutta ei voi jättää kirjoittamattakaan kun voimakkaasti kokee aiheen polttavan sisimmässään. Joka tapauksessa kun aihe syntyi kuulin samassa laulettavan tuon ”Hyvyyden Voiman”.

”Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt. Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan. Yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käsiin elämämme. Hän Itse meille rauhan valmistaa.
Suo Herra, toivon kynttilöiden loistaa, tyyneksi, lämpimäksi liekki luo.Valaiset pimeän, voit pelot poistaa. Jää keskellemme, Kristus rauha tuo!
Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman, niin että uuden virren sävelillä kuulemme kansasi jo laulavan.
Hyvyyden voiman uskollinen suoja piirittää meitä, kuinka käyneekin. Illasta aamuun kansssamme on Luoja. Häneltä saamme huomispäivänkin!”

Totisesti. Hän on meidän Kanssamme! Kiitos Pyhälle ja Kaikkivaltialle Isälle, Pojalla ja Pyhälle Hengelle!
Siunausta sinulle joka tämän ehkä luet!