Minä ihailen ja kunnioitan presidentti Sauli Niinistöä. Olen tänäänkin kahteen kertaan kuunnellut ja katsellut hänen uudenvuoden puheensa. Jonka päätteeksi hän rohkeasti ja suoraselkäisesti toivottaa meille kaikille Jumalan siunausta!
Olen saanut hänestä, ihmisenä, sellaisen käsityksen että hän elää niin kuin opettaa. Sen lisäksi hän puhuu niin yksinkertaisen selkeästi ja todesti että uskoisin kaikkien nämä puheet ymmärtävän. Hänellä on lahja lähestyä ihmistä ja silti säilyttää asemansa kunnioitus. Ehkäpä se juuri siinä onkin, hän on ihminen. Ihminen johon sopii myös yhtenä ulottuvuutena hengellisyys. Voisiko paremmin olla?
Mennyt vuosi on ollut yllättävä kaikkine uusine ilmiöineen. Henkilökohtaisestikin on ollut ehkä enemmän murheita, surua ja huoliakin kuin aikaisemmin, vai kasaantuivatko ne vaan? Kuolemaa on ollut, sairautta, ihmissuhdekriisejä jne.
Jos jotain hyvää vielä presidentistämme, niin vaikka hän myöntää rehellisesti kohdatut ongelmakohdatkin, hän korostaa myös asennetta näkemään menneissä tapahtumissa myös hyvät puolet itse kunkin kohdallaan ja maailman laajuisestikin.
Erityisesti minua kuitenkin kosketti kun hän korosti tietynlaista tasapuolisuutta suhteessa köyhyyteen ja rikkauteen siis aineellisesti. Sanoen jotenkin näin:” Suurimman edun saivat ne, joilla jo ennestäänkin oli suurimmat edut” ja niin ei olisi oikeudenmukaista (oma lisäykseni). Tässä hän puhui minun mielestäni lähimmäisyydestä ja aivan oikein.
Uskokaa tai älkää, mutta tämä, ja omatkin kokemukseni, johdatti minut lukemaan Paavalin kirjettä filippiläisille, tarkemmin sen neljättä lukua.
Lainaan Uuras Saarnivaaran käännöstä.
Ensiksikin viidennestä jakeesta lähtien:” Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä”!
6s ja 7s jae neljättä lukua on otsikoitu ”Murheet ja Jumalan rauha”. Joista 6s alkaa tavallisen ihmisen kannalta aika vaativasti:” Älkää mistään murehtiko vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalan tietoon”. – Minä en ole tuossa onnistunut ja kuitenkin tuon kehotuksen luvattu seuraus on sitä mitä eniten kaipaan, tässä levottomassa ja turvattomassa maailmassa:” Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa”!
”Kilvoitus kaikkeen hyvään” jakeet 8-9 :” Vielä veljet: kaikki mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa. – Tehkää sitä, mitä olette minulta oppineet, saaneet, kuulleet ja minussa nähneet, niin Rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.” Aika paljon sanottu ihminen Paavalilta, mutta ei yhtään liikaa. Hän jos kuka eli niin kuin opetti. Ja minkä opetuksen ja esimerkin oli Jeesukselta itseltään saanut.
Ja kuitenkin, ehkä eniten tunnettu ja siteerattu sanonta on Paavalilla jakeissa 10-19. Jossa otsikko on: ”Kiitos avustuslahjasta”?!
Näissä jakeissa Paavali kirjoittaa ihastuneensa suuresti että hänestä oli vihdoinkin elvytty pitämään huolta aineellisestikin. Tosin hän toteaa että hakua olisi aiemminkin ollut, mutta ei tilaisuutta.? Kuinka on meidän laitamme, onko halua auttaa vaikka olisi tilaisuuskin? Paavali jatkaa sillä kaikkein tutuimmalla jakeella:” Ei niin, että puutteen vuoksi tämän sanon. Olen näet oppinut (oloihini tyytymään) tyytymään siihen, mitä minulla on. Osaan elää niukkuudessa, osaan elää myös runsaudessa. Kaikkeen ja kaikenlaisiin oloihin olen tottunut, sekä olemaan ravittuna että nälkäisenä, elämään sekä runsaudessa että puutteessa. Minä voin kaiken hänessä, joka minua vahvistaa.”
– En voisi toivoa mitään enempää kuin että tuon kaiken oppisin. En silti kestäisi sitä koulua jonka Paavali joutui läpikäymään.
Paavali antaa hyvää palautetta filippiläisille siitäkin että olivat ottaneet osaa hänen ahdinkoonsa. Kiittää filippiläisten seurakuntaa alkuajoistaan jolloin he kävivät Paavalin kanssa tiliyhteyteen annetuista ja saaduista varoista. Paavali toteaa saaneensa kaikkea tarvitsemaansa jopa runsaasti ja sanoo sen olevan ”suloinen tuoksu” ja Jumalalle mieluinen uhri.
Muistamme muualtakin kuinka suuren arvon saa sellainen joka ei ajattele itseään ja omia tarpeitaan aina ensimmäisenä vaan pystyy antamaan vähästäänkin tai vaikka kaiken jos Herra tarvitsee. Mutta on niinkin että juuri ne joilla ei olisi aineellista rikkautta saattavat helpommin antaa toiselle tarvitsevalle kuin ne joilla paljon on. En sano tätä yleistäen ollenkaan. Tämän ratkaisee sydämen tila ja rakkaus Jumalaa ja kärsiviä lähimmäisiä kohtaan.
Niin kuin kaikessa ja aina, Paavali kiinnittää sekä omansa että ohjaa meitäkin kautta aikojen, kohottamaan katseemme Kristukseen jotta saisimme oikean ja oikeamielisen suhteen itseemme ja lähimmäisiimme Kristuksesta käsin. Ajalliset ovat ajallisia, joskin tärkeitä ja täysin välttämättömiäkin, mutta kaiken päämäärä on iankaikkisuus ja Jumalan Valtakunta. Kaiken minkä teemme tulisi tapahtua niin ettemme mistään kerskaisi, emme ylpistyisi emmekä pitäisi itseämme sen parempina kuin muita vaan muistaisimme osamme ”ansiottomina palvelijoina”, mutta niin että se tulisi totuuden ja aitouden kautta. Oikealla asenteella ja terveellä nöyryydellä jossa kunnioitamme Pyhää Jumalaa ja jonka aikaan saa meissä asuva Pyhä Henki.
Lopuksi Paavali lupaa:” Jumalani on rikkautensa mukaisesti täyttävä kaikki teidän tarpeenne kirkkaudessa, Kristuksessa Jeesuksessa. Jumalallemme ja Isällemme kunnia aina ja ikuisesti! Aamen. – Huomaa kirkkaudessa! Ei välttämättä tässä ajassa niin kuin nyt on monen mielestä tapahduttava.
En voi olla tässä yhteydessä kertomatta seurakuntaneuvos Valtter Luodon kirjoittamasta uudesta 500 sivuisesta kirjasta jonka nimi on ”Job, kärsivä hurskas”. Sen minkä olen siitä kuullut, en vielä lukenut, uskallan sanoa että tervettä oppia.
fil.4: 23:”Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon henkenne kanssa/ (teidän kansanne)”!