Pohdin pitkään otsikkoa, koska haluaisin kirjoittaa sinulle, joka etsit apua ja lohdutusta elämääsi. Sinulle joka olet menettänyt luottamuksen siihen, että tästä selvitään. Ajattelet, että ehkä uskoon tulo olisi ratkaisu, mutta pelkäät päästää irti vanhoista tavoistasi. Saatat ajatella, että ehkä minusta ei ole Jeesuksen seuraajaksi ja ”uskovaiseksi”. Ehkä kammoat sitä, millaisena pidät tuntemiasi uskovia. Et halua olla omituinen. Silti ajatus ”Jeesus auta” ”Jumala auta” on se mitä tahtoisit sanoa ja huutaa sisälläsi.
Haluan sanoa sinulle, että sinä riität ja olet kelvollinen Jumalalle juuri sellaisena kuin olet. Sakkeus ja Matteus olivat ihmisten vihaamia tulliveron kerääjiä. Kovia ammattilaisia alallaan. Molemmilla miehillä elämän väärät valinnat ja yksinäisyys korvensi sisuksissa, rahaa oli, samoin valtaa. Mutta kun Jeesus tuli heidän luokseen, kaikki muuttui. Jeesus ei kysellyt tai epäillyt miesten motiiveja. Hän ei vaatinut heiltä mitään. Jeesus näki heidän sisimpäänsä ja hyväksyi heidät. Hän hyväksyy myös sinut!
Raamatussa kerrotaan miten Jeesus näkee syntisen naisen sydämeen kun muut näkevät vain hänen tekonsa. Jeesus hyväksyy hänet kyselemättä, vaikka tuo nainen julkealla tavalla rikkoo yhteisön sääntöjä paljastamalla hiuksensa miehen ja koko kylänväen edessä. Sama kuin hän olisi ollut alasti. Jeesusta ei kiinnosta meidän ulkoinen olemuksemme, vaan se mitä olemme sisimmässämme.
Jumalan valtakunnassa on voimassa vain preesens, se mikä on tilanne nyt. Opetuslapset ovat meidän silmissämme täydellisiä Jeesuksen seuraajia mutta todellisuudessa he eivät ymmärtäneet yhtään sen enempää asioista kun mitä mekään, silti Jumala toimi heidän kauttaan. Jumala on nyt ja elämä hänen kanssaan on edessä!
Huuda Jumalan puoleen ja pyydä Jeesusta elämääsi!


Usko ei ole vain uskomusjärjestelmä rituaaleineen ja tapoineen, vaan se on todellisen ja elävän Jumalan kohtaamista arjen keskellä. Tuo kohtaaminen luo ihmisen elämälle uuden suunnan joka on näkyy ja tuntuu. Se ei ole pelkkää fiilistelyä ja tunnelmointia vaan konkreettista hyvää. Se synnyttää Hengen hedelmiä, jotka myös ympäristö huomaa. Iloa ja tasapainoisuutta, joka luo turvaa ihmiselle itselleen ja läheisille. Vakautta ja varmuutta epävärmuuden keskelle, sillä tieto siitä että Isä kannattelee silloin, kuin itse ei jaksa, lohduttaa väsynyttä. Se on menestysteologiaa.