Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Author Archives: Tapio Laakso


by 7 kommenttia

Mä oon Pyhä vaikka oon hengissä!

Mielessäni pyörii kolme enemmän tai vähemmän minulle konstikasta teemaa. Maallikkona sitä pyörittelee asioita päässään, tuntematta postiloja ja tunnustuskirjoja.  Mietin  pienessä mielessäni mitä merkitsee ihmisen pyhyys, kun Jeesus Kristus astuu hänen elämäänsä,   Millaista on armon omistaminen kokonaan uskon kautta ja  mitä on halpa armo.

Kun vanhempani ja kummini toivat minut kasteelle, toivat he minut Jumalan kasvojen eteen kasvamaan Jeesuksen seurakuntaan. He toimivat näin perhekuntana. Jeesuksen omina he toimivat lapsenuskoisesti ja käytännöllisesti. Koen että minut kastettiin uskoon Jumalaa varten. Aivan kuten Samuel, minutkin luvattiin Jumalalle. Uskon tiellä olen kuitenkin uudistunut ja tehnyt parannusta useaan otteeseen

Kasteessa ei minulta otettu pois vapautta. Eihän sitä otettu pois Adamilta ja Evaltakaan kun Jumala loi heidät. Valittu kansa liitti syntyneet lapsensa joukkoonsa kahdeksan päivän ikäisenä. Vapauden myötä olen voinut kääntää selkäni Jumalalle tai pysyä hänen edessään.

Jeesus otti kasteen korostaen näin kasteen tärkeyttä ja sitä miten vanha elämä kuolee ja haudataan jotta tilalle voi nousta uusi pyhä elämä. Tuon elämän synnyttää Jumala eikä ihminen toiminnallaan. Kasteen kautta saatu armo tekee  Pyhäksi ja mahdollisuuden elää Pyhässä Hengessä.

Armo ja usko siihen vie meidät sisälle, Isän taloon, asumaan Jumalan valtakunnan yhteyteen. Fariseuksillekin Jeesus sanoi, että Jumalanvaltakunta on keskellänne tai sisäisesti teissä, kun he tiedustelivat sen tulemista.  Usko on Isän talossa asumista lapsena ja talon ovet auki ovat myös ulospäin.   Jeesus puhuu opetuslapseudesta ja siitä lapseudesta voi kääntyä myös pois.

Tuhlaajapoika kertomus on ollut minulle suuri oivallus. Jumalan antama vapaus on myös vapautta lähteä ja palata takaisin ilman selityksiä ja rituaaleja. Se on osoitus Isän kärsivällisyydestä omiaan kohtaan. Vertauksen sisältö selittää sen kärsivällisyyden jolla Herra johti kansan pois Egyptistä ,sietäen sen kaiken napinan ja myös sen miten Mooses uskollisesti puolusti kapinoivaa kansaansa. Mooses toimi kuten Jeeesus toimii nyt meidän suhteemme. Voimme lukea kuinka siitä eteenpäin Jumala piti kiinni lupauksistaan, vaikka ihmiset sotivat ja tekivät vääryksiä. Uskollisuus ja kuuliaisuus olivat Jumalan ainoat vaatimukset heikoille ihmisille, koska tekojaan kansa ei pystynyt hallitsemaan ja hillitsemään. Armo oli näkyvillä koko ajan , sillä se oli Jumalan uskollisuutta ihmistä kohtaan. Armon välineet olivat vain erilaisia.

Armoon kuuluu kiinteästi uskollisuus ja kuuliaisuus. Jopa niin että Paavali puhuu Kristuksen orjana olemisesta. Jumalan armo on kallista armoa, Maksajan paikalla on kuitenkin Jumala itse. Me olemme tottuneet mittaamaan asioita rahalla mutta Jeesuksen aikaan ihmisen henki oli äärimmäinen arvon mitta ja henki oli yhtä kuin vapaus. Orja oli omistajansa omaisuutta ja teki mitä omistaja halusi.  Orjan sai myös tappaa jos hän antoi siihen hyvän syyn.

Kun toisaalta puhumme kuoleman orjuudesta, josta Jeesus vapautti meidät, puhumme myös synnin orjuuden kahleista, joista meidän tulee vapautua. Kilvoittelusta ja parannuksesta. Synti on kokonaisvaltainen asia joka voi määrittää elämäämme, aivan kuten tekee myös saatu armo.

Synti erottaa meidät Jumalasta  ja kun Jeesus vanhurskauttaa syntisen,  ihminen haluaa silloin luopua synnistä ja seurata Jeesusta. Pysyä Jumalan kasvojen edessä eikä hiiviskellä pensaikossa niinkuin Adam ja Eva.

Halpa armo sen sijaan on synnin vanhurskauttamista. Otamme vastaan armon mutta emme Jeesusta. Emme luo henkilökohtaista suhdetta Jeesukseen ja suostu hänen orjakseen, Paavali puhuu itse asiassa kaleeriojuudesta tässä kohtaa eli emme suostu Jeesuksen laivan soutajiksi vaan haluamme jatkaa omaa elämäämme. Paavalin tarkoittama orjuus onkin enemmän samassa veneessä pysymistä ja kaikessa Hyvän Paimenen äänen kuulemista.

Tuhlaajapoika jäi isän luo, hän ei lähtenyt omille teilleen uudestaan. Onko näin että elämme sitä toisen pojan elämää joka ei osaa riemuita Isän kanssa elämisestä ja  haluamme pitää oman ohjat käsissä. Halpa armo ei vie meitä Isän pitoihin vaan jättää meidät murjottamaan ulos.

Halpa armo ei puhu Jumalan pyhistä ennekuin he ovat kuolleet. Kallis armo pukee ylemme Jeesuksen antaman uuden identiteetin ja olemme Pyhiä jo nyt.

En osaa sanoa päätyykö pohdintani mihinkään järjelliseen tulokseen koskaan. Tärkeintä on kuitenkin pysyä suhteessa Jeesukseen ja lukea Sanaa joka pitää meidät kiinni hänessä.


by 7 kommenttia

Anteeksiantaminen on panostus tulevaisuuteen

Tänään Valtosen Olli saarnasi anteeksiannosta Tuomasmessussa. Olli puhui anteeksiantamisen vaikeudesta ja välttämättömyydestä. Katsoin sen netistä ja Ollin loppukiteytys saarnastaan toi mieleen jäisen lumipallon kädessäni runsaan kolmenkymmentä vuotta sitten. Olen aiheesta kirjoittanut runsas vuosi sitten Kotimaa24:sen blogimetsään ja ajattelin julkaista tekstin uudestaan. Anteeksianto on panostamista tulevaisuuteen ja koston hinta jäi onneksi tuolloin kuittaamatta. Vasta vajaat viisikymppisenä alkaa tajuta mihin kaikeen kiusaaminen on elämässäni vaikuttanut ja miten Jumala on anteeksiannon kautta muuttanut asioita hyväksi.  (1. Moos. 50:19-21)

25.8.2012 | Tapio Laakso

Koulun haju tunkee vastaan kun vedän yläasteen ulko-oven auki ja marssin sisälle koulun eteiseen. Vaistomaisesti pälyilen ympärilleni katsoakseni näkikö kukaan tuloani ja ketä aulassa on vastassa. Kylmä hiki nousee otsalle kun näen vastaan tuijottavien poikien katseet ja pulssi nousee kun ensimmäiset ahdistuksen aallot lyövät yli, Suuntaan askeleet vastentahtoisesti kohti opettajanhuonetta…

Kun aloittelin töitäni luokanopettajana 20 vuotta sitten, sain muutaman kuvistunnin hoidettavakseni lukiosta, joka toimi yläasteen tiloissa. Muistan tuon päivän, kun marssin pitämään ensimmäisiä tuntejani. Mieleeni palautui oma yläaste piinani koulukiusattuna.

Vessan tympeä haju kun omat luokkakaverini keksivät työntää Laakson pään vessanpönttöön ja jatkuvat yritykset saada minut tappelemaan toisen pienikokoisen mutta ärhäkämmän kaimani kanssa. Suunsoitto, ivailu ja töniminen, joka pakotti miettimään joka päivä mitä ja minne kannattaa välitunniksi asettua, jotta saisi olla rauhassa.

Kaikki tuo palautui mieleeni avatessani vieraan yläasteen oven aikuisena miehenä.

Selvisin hengissä omasta piinastani ja kohtuullisen terveenä. Kiitos oman perheeni ja seurakuntayhteyden, joka alkoi rippikoulusta. Mutta kauna ja pelko jäivät elämään mieheen siitä huolimatta. Selittämätön arkuus hoitaa asioita ja kohdata uusia tilanteita, jäi haittaamaan arkielämääni.

Tänään, kun asioin yläasteella tai yläkoululla niinkuin termi oikein kuuluu, olen vapaa nuoruuteni demoneista. Pystyn kohtaamaan nuorten katseet ja koen olevani turvassa heidän kanssaan. Mutta itsestäänselvä asia tuo muutos ei ole ollut, sillä se vaati prosessin, johon kuului Pyhä Henki, anteeksianto ja sitä kautta ymmärtäminen.

Kun tajusin Jeesuksen puheen anteeksiantamisesta velalliselle. Sen tajuttoman summan mikä vertauksessa velallinen palvelija saa anteeksi, aloin tajuta mitä anteeksi antaminen on. Siihen piti tulla maallinen verranto ennen kuin Kristuksen oma uhri kirkastui ja aiheutti reaktion minussa, synnyttäen halun antaa anteeksi niille, jotka ovat minua vastaan rikkoneet, niinkuin rukous opettaa. Vasta todellinen anteeksi antaminen toisille joka tilanteessa, vie ihmistä eteenpäin

On karmeaa todeta, että ne joille halusin lopulta antaa anteeksi olivat poissa ennen aikojaan. Heidän elämä oli rikki jo alusta alkaen ja minä vain satuin olemaan hetken ottamassa vastaan sen pahan olon joka heissä vaikutti.

Muistan kun Jarmo huusi, että nyt tuli Laaksolle lähtö kun olin hakenut turvaa äidinkielen opettajalta ja tilanne oli paljastunut pojille. Juoksua koulun takapihalle ja kädessäni oli jäinen lumipallo jolla aioin puolustautua ja kaveri oli metrin päässä, en kyennyt kuitenkaan heittämään jäistä palloa Jarmon kasvoihin vaan pallo jäi käteeni. Muistan kun Jarmo vetäytyi pois tekemättä mitään ja jäin hankeen makaamaan.

En tuntenut häntä, enkä tiedä miksi hän kiusasi minua. Kun hän myöhemmin ampui itsensä, olin ainoa joka jäi luokan pojista pois hautajaisista. En ymmärtänyt miksi minun, joka olin vain kärsinyt oli pitänyt olla sielä. 
Nyt kun ajattelen asiaa, kadun sitä, että jäin kotiin. Silloin olin järkyttynyt ja turta.

Miksi Kristus haluaa, että annamme anteeksi toisillemme.
Vuosia myöhemmin sain selville monet muutkin kiusaajani olivat kuolleet. Heidän oma elämänsä oli ollut vielä enemmän helvettiä kuin omani. Ymmärsin, että Jumala oli suojellut minua kaikelta siltä pahalta, jonka keskellä olin elänyt!

Tällainen suojelu vetää hiljaiseksi, siksi haluan antaa anteeksi. Niin Jumalakin tekee.

Tämä oli se 100. kirjoitukseni tänne ja se teki hieman kipeää.

Koulukiusaaminen tuhoaa ja repii lasten elämää. Siksi se on otettava enemmän kuin vakavasti!


by 4 kommenttia

Tekoja vai mytologista filosofiaa

noten kuvat 720Omakotaiset kokemukset ovat ihmisistä kiinnostavia. Teko on paras mainos asialle kuin asialle. Syyslomani oli mennä pilalle kun kunnon flunssan oireet ilmaantuivat jo heti ensimmäisenä lomapäivänä. Raastinrauta repi kurkkua kaksi päivää ja haaveet lenkkeilystä Vuokatissa tuntuivat mahdottomalta. Sen verran kiusasin itseäni, että ajoin autolla Vuokatin päälle katselemaan kaverini kanssa maisemia. Kesken kaiken Heikki soittaa ja esittää asiansa lyhyesti, ”Tapsa. Mä aattelin soittaa ja rukoilla sun terveyden puolesta ja käskeä flunssaa häipymään.” Huikkasin mukana olleen kaverini paikalle ja laitoin puhelimen kaiuttimen päälle. Kaverini laittoi kätensä mitään kyselemättä päälleni ja Heikki rukoili lyhyesti.

Vuosien varrella olen pettynyt oppeihin ja periaatteisiin. Vanha sanonta, siinä missä järki loppuu alkaa periaatteet, sopii hyvin hengelliseen keskusteluun länsimaissa. Metsää ei nähdä puiden takaa vaan eksytään jo lähdössä aivan väärille urille.  Hyvänä esimerkkinä on Ruotsin arkkipiispan valinta. En sano, että valinta olisi väärä vaan ihmettelen sitä missä tilassa Ruotsin kirkko on. Sielä on menty piirun verran pidemmälle siinä mitä jo Suomessakin on jo nähtävillä, eli kaikki tiet vievät taivaaseen.   Uusi arkkipiispa Antje Jackele´n puhuu  raamatun mytologisesta kielestä, jota tarvitaan ilmaisemaan sellaista, jota ei muuten voida oikeastaan sanoa ja se räjäyttää kielten rajat ja todellisuuden kategoriat.    Ruotsin arkkipiispa ei kiistä sitä etteikö Jeesus olisi tie, totuus ja elämä, mutta hänen puheistaan voi ymmärtää, että Jeesus ei olekaan ainoa tie. Hän ohentaa Raamatun Jumalakuvan langanohueksi ja se tuo vääjäämättömästi rinnalle kavalkadin muiden uskontojen totuuksia. Jackele´nin käsitys on, että sama Jumala toimii eri tavalla, eri kansojen keskuudessa. Tämä johtaa väistämättä Jeesuksen uhrin turhentamiseen ja ennen kaikkea Jumalan uhrauksen turhentamiseen. Itse asiassa tällainen ajatus johtaa väistämättä siihen, että Jeesus olikin jotain muuta kuin Jumalan poika, tosi Jumala ja tosi ihminen. Ymmärrän hänen pyrkimyksensä nykyaikaistaa kirkkoaan ihmisläheisemmäksi mutta  Arkkipiispa Jackele´n on tullut hieman eri käsitykseen Jeesuksesta kuin esimerkiksi Pietari, joka Apostolien teoissa (4-luku)  vastaili sen ajan oppineiden kysymyksiin:

5. Seuraavana päivänä heidän hallitusmiehensä ja vanhimpansa ja kirjanoppineensa kokoontuivat Jerusalemissa,
6. niin myös ylimmäinen pappi Hannas ja Kaifas ja Johannes ja Aleksander sekä kaikki, jotka olivat ylimmäispapillista sukua.
7. Ja he asettivat heidät eteensä ja kysyivät: ”Millä voimalla tai kenen nimeen te tämän teitte?”
8. Silloin Pietari, Pyhää Henkeä täynnä, sanoi heille: ”Kansan hallitusmiehet ja vanhimmat!
9. Jos meitä tänään kuulustellaan sairaalle miehelle tehdystä hyvästä työstä ja siitä, kenen kautta hän on parantunut,
10. niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne.
11. Hän on ’se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut’.
12. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.”
13. Mutta kun he näkivät Pietarin ja Johanneksen rohkeuden ja havaitsivat heidän olevan koulunkäymättömiä ja oppimattomia miehiä, he ihmettelivät; ja he tunsivat heidät niiksi, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa.
14. Ja nähdessään parannetun miehen seisovan heidän kanssansa he eivät voineet mitään vastaansanoa

Arkkipiispan ajatuksia löytyy mm. osoitteesta http://www.varldenidag.se/

Jeesuksen toiminta ja teot ihmisen puolesta on paljon enemmän ja todellisempaa kuin pelkkä profeetallinen opettaminen. Hän opetti seuraajansa tekemään samaa mitä itse teki niin, että Jumalan valtakunnan voima näkyisi hänen seuraajistaan. Siksi onkin aika jännä huomata, että kirkkoja uudistavat ihmiset puhuvat kovasti Jeesuksen rakkauden teoista, mutta itse sitä mitä Jeesus opetti tekemään näkyy kovin vähän. Sen sijaan pilkahtelee korkeakirkollista liturgiaa ja uskonnollista eetosta. Kulttuurilliset arvot ihmisyyden tukena nousevat pinnalle ja tuohon arvomaailmaan on helppo istuttaa ajatus sykretismistä koska se on humaania ja rauhaa rakastavaa toimintaa.

Avoin Jeesuksen mallintama toisen puolesta rukoileminen muualla kuin kirkossa on omituista ja taikauskoista toimintaa. Ajatus siitä että pyydettäisiin parantumista, ihmettä ja uskoon tulemista alkaa olla jo kauhistus

Jeesuksen opetus rakkaudesta lähtee siitä, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle.  Jumalan valtakunta tahtoo murtautua ja siirtää syrjään paholaisen mahdin maailmassa.

Eli  mikä mättää?  Jumala on laitettu pulloon ja Raamattu samaan pakettiin. Yliluonnollisesta on tehty mahdottomuus ja ihmisen tarve uskoa omalla tavallaan on nostettu keskiöön. Tämän mahdollistaa teologinen opetus siitä että raamattu ei olekaan Jumalan ilmoitus itsestään vaan kirja ihmisen kokemuksista Jumalasta.

Jeesus kävi temppelissä ja hän tunsi kirjoitukset. Siitä huolimatta hän lähti liikkeelle ja toimi, julisti, paransi ja eheytti. ajoi riivaajia ja antoi syntejä anteeksi. Liturgiat hän tunsi mutta antoi silti perinnäissäännöille kyytiä.

Jeesuksen antama malli lähimmäisen rakastamisesta oli superkarismaattista tämän päivän mittakaavassa. Hänellä ei ollut jakaa varallisuutta ja rahaa, hän jakoi terveyttä. Hän todisti Jumalan voimaa. Lähimmäisen rakastaminen on Jumalan voiman tuomista toisen ihmisen elämään. Hänen mallinsa sai ihmiset auttamaan toisiaan.

Jeesuksen opetus, rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi ja Jumalaa yli kaiken, muodostaa selkeä jatkumon Isältä Jeesuksen kautta seurakuntaan ja ihmisiin. Jeesuksen ylösnoustua Pyhä Henki täytti ihmisen ja seurakunnan, muodostaen siitä Jeesuksen maanpäällisen ruumiin, toimintayksikön. Näin Jeesuksen teot jatkuvat nyt uskon ja armon voiman kautta. Käsky Rakasta lähimmäistä  sisältää  ajatuksen armolahjojen käyttämisestä toisen hyväksi. Ole kuuliainen Jumalalle ja tee hyvää toiselle. Rukoile ja ylistä.

Syyslomani onnistui hyvin. Kävin lopultakin kolmena päivänä kävelemässä ja juoksemassa vaaralla sekä yhtenä päivänä hiihtämässä hiihtoputkessa ja joka päivä sain käydä saunassa ja uimassa Nuasessa. Flunssa katosi samalla kun kurkkukipu laantui. Nyt lähden kotimaisemissa juoksemaan ehkä viimeisen pitkän juoksulenkin tälle syksyä ja jään odottelemaan hiihtokelejä.


by 5 kommenttia

Onko Jeesuksen seuraaminen pakastevirka?

Kuva.

Jeesuksen seuraamisesta on tullut pakastevirka.

Olin muutama vuosi sitten melko kylmällä paikalla. Suhteeni Jumalaan, Jeesukseen ja seurakuntaan oli ollut huonolla tolalla pitkään. Oikeastaan olin samassa tilassa kuin suurin osa suomalaisista. Olin luonut itselleni kaiken selittävän Jumala suhteen johon ei tarvittu oikeastaan mitään, se oli Jumalasuhde ilman Raamattua ja seurakuntaa. Se nuoruuden aikanen suhde oli haaalistumassa pois.

Kuinka moni meistä pohtii sitä mitä on Jeesuksen seuraaminen. Se kuulostaa radikaalilta touhulta, sillä ensimmäiseksi nousee mieleen opetulapset, jotka heitävät verkkonsa mäkeen ja hipsivät Jeesuksen perään ties minne takamaille, sekä alkuseurakunnan ihmiset, jotka möivät omaisuutensa ja hengasivat hippeinä porukoissa jakaen ilolla kaiken. Nykyihmiselle ei moinen meno sovi eikä siihen taida kukaan kannustaakkaan.

Nykymallin mukainen  Jeesuksen seuraaminen on kiltisti ja arkisesti eläminen ja sakramenttien oikea hallinta ja nauttiminen. Armo on saatu ja omistettu ja sanan kuuleminen pitää oikealla tiellä. Kaikki oikeita asioita, mutta ei kuulosta kovin radikaalilta ja dynaamiselta kun kyse on seuraamisesta. Nyt moni syyllistyy, niin minäkin syyllistyin mutta silti koin että kaikki ei ole hyvin.

Luterilaisessa kirkossa syyllistäminen ja syyllistyminen on päivän sana. Jokaisella on oikeus olla juuri sitä mitä haluaa. Armo kantaa kaiken yli. Sama tilanne oli myös 2000 vuotta sitten. Jeesus järkytti perusrakenteita ja oman yhteisönsä uskonrauhaa. Jeesus oli radikaali ja hänen toimiaan haluttiin rajoittaa. Jeesus puhui rakkaudesta ja kadotuksesta ja ihmiset seurasivat häntä. Jeesuksen julistama rakkaus oli sitä, että Jumalan valtakunta tuli hänen kauttaa ihmisten keskelle. Jumalan voima ravisteli ihmisiä. Jeesuksen teot olivat konkreettisia Jumalan väliintuloja ihmisten arjen keskelle.

Olen huomannut itsestäni, että Jeesus ei jätä minua rauhaan. Hän sanoo minulle joka aamu, että seuraa minua, älä jää paikallesi. Tämä ei ole mikään pakastevirka johon sinut asetan, vaan se on duuni joka pitää tehdä nyt kun olet elossa. Minun ikeeni ei ole raskas vaan kevyt koska minä kannan sitä kanssasi, Minä olen seurakunta ja seurakunta on minä. Me olemme yhtä Isässä, sinäkin, joten kerääppä luusi ja hoida leiviskäsi jonka sinulle tänään annan.

Opetuslapset jatkoivat siitä mihin Jeesus jäi. Pyhä Henki asettui nyt ihmisiin ja sai heidät seuraamaan Jeesusta. Tämä jatkuu tänäkin päivänä ja tästä kohdasta minä löydän itseni. Jeesus on rakkaus ja Pyhä Henki liima, joka pitää seurakunnan kasassa. Mitä kiinteämpi ja suurempi yhteisö on, sitä kevyempi on Jeesuksen antama ies kantaa.

Armolahjat ovat yhä niitä asioita, jotka todistavat Jumalan valtakunnan todellisuudesta ja ovat osoitus Jumalan rakkaudesta. Ilman armolahjoja seurakunnan toiminta on ihmisten pakastamista taivasta varten.

Suomessa seurakunnan vapaaehtoistyöstä  tulee raskasta, jos ihmiset kantavat ikeensä yksin. On paha, jos seurakunnan perusolemus on  passiivinen paikallaan oleva virkakoneisto, jossa seurakuntalaiset ovat pakastaneet itsensä odottamaan taivaaseen pääsyä ja muu ympäröivä yhteisö kehittelee omia voimattomia Jumalakuviaan omiin tarpeisiinsa.

Jeesus sanoo: Seuraa minua. Minä olen tie, totuus ja elämä!


by 3 kommenttia

Olet Ikuinen Lapsi

Image

Ilo on se mitä Jumala meille tahtoo antaa. Arjen harmaus ja kärsimys olisi liian raskasta ilman Armoa, jonka saamme Jeesuksen takia. Jumala tahtoo säästää meidät katkeruuden taakalta antamalla meille ilon.

Vain Jumala voi murtaa pimeyden, jonka sairaudet, väsymys, pettymykset ja arki laskee ihmisen ylle. Kärsimys ja pimeys ei ole peräsin Jumalasta.  Jumalasta on peräisin on valo, joka jo pienenä tuikkuna halkaisee pimeyden.  Ihmisellä itsellään ei ole mitään, joka voisi valaista sairaan, pettyneen tai katkeran mielen, mutta Jumalalla on. Hän tarjoaa meille ikuista rakkautta ja lohtua. Hän antaa voiman, joka avaa katseemme rajan taakse, Hän antaa Pyhän Hengen turvaksemme.

Pienistä lapsista Jumalan rakkaus loistaa paljaana ja hoitavana. Lapsissa näkyy puhdas Jumalan rakkaus ja vilpittömyys.  Lasten katse palauttaa mieleemme oman sisäisen lapsemme, joka on alkujaan ikuinen ja rajaton. Jumalan antama siunaus ja hyvyys on kuin kehto johon hän tahtoo laskea meidät lepäämään.

Eikö pelko ole se meidän pahin vihollisemme. Se voi olla mitä tahansa pelkoa. Aseta pelkosi tähän ja anna Jumalan voiman läpivalaista se. Katso mitä pelkäät ja anna Jumalan poistaa se. Käy hänen kanssaan pelkosi läpi, sillä Jumala on kuin isä joka lohduttaa lastaan ja tyynnyttelee.

Hän sanoo sinulle: Kyllä minä hoidan tämän, käy sinä lapseni lepäämään.

Lopultakin vain kuolema on pahin vihollisemme ja Jeesus on voittanut senkin puolestamme. Meidän menestyksemme on se vapaus ja turva jonka  Jumalan lapsena oleminen antaa.

Olemme ikuisia lapsia!


by 5 kommenttia

Jumalan pieni työkaveri

Istun hieman ärtyneenä ja väsyneenä raskaan työpäivän päätteeksi Majatalo-kuoron treeneissä kirkkosalissa ja katson pikku Mintun touhuja. Matkaan on tarttunut kotoa mieluisimmat lelut, jotka tyttö levitteli kirkon lattialle. Mintun äiti on muiden kuorolaisten kanssa pianon ympärillä harjoittelemassa seuraavan Majatalo-illan lauluja. Välillä tyttö kipaisee äidin syliin ja seuraa tarkasti hänen laulamistaan. Tyttö tapailee laulun sanoja ja eläytyy musiikkiin. Pyhän kosketus-laulu muuttuu konkretiaksi, kun pieni tyttö laulaa äitinsä mukana pienen hetken ennen kuin taas kipaisee takaisin kirkon lattialle leikkimään.

Minä jään miettimään omaa osaani tässä kaikessa. Minä en laula kuorossa, en koe siihen kutsumusta tai tarvetta, osaksi siksi etten ymmärrä mitään nuoteista. Lapsena yritin opetella soittamaan pianoa. Aloitin Aaronin pianokoulun viisi kertaa alusta, ennen kuin vanhempani tajusivat antaa periksi.

Minusta tuli hiihtäjä, se sopi luonteelleni paremmin kuin pianon soitto. Hiihtäessä maisema vaihtui ja levoton luonto rauhoittui. Hiihtäessä minulla oli aikaa miettiä asioitani. Kävin jatkuvaa dialogia itseni kanssa kaikesta mitä koin ja näin. Tuo sisäinen puhe on nyttemmin muuttunut puheeksi Jumalalle ja laulun tilalla on opettaminen seurakunnassa, Majatalo-iltojen isäntänä. On paljon mukavampi kun ei tarvitse turinoida yksikseen 🙂

Kaikkien ei tarvitse tehdä kaikkea. Ei edes seurakunnassa. Pikku Mintun tärkein työ oli tänään vain olla olemassa. Olla rakastettu ja halata hymyllään meitä aikuisia. Minullakaan ei ollut harjoituksissa mitään tähdellistä tekemistä. Nuotteja ei tarvinnut monistaa eikä mitään muutakaan juoksupojalle sopivaa puuhaa tällä kertaa ilmennyt. Siksi kaivelin esiin Raamatun ja hain esille tutun kohdan, (Joh 14) jota olen pyöritelyt viimeisen vuoden mielessäni. Jeesus puhuu siinä omilleen ja paljastaa jälleen sen suurimman salaisuuden. Tällä kertaa kysyjänä on Filippus, jolle  Jeesus vastasi:

”Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka voit sanoa: ’Anna meidän nähdä Isä’? Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa? Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni: Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan. Uskokaa, kun sanon, että minä olen Isässä ja Isä on minussa. Ellette muuten usko, uskokaa minun tekojeni tähden.

 ”Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo,  ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa.  Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.

Jeesuksen vastaus on järistyttävä meille nykyihmisille.

Jeesus sitoo opetuslapset Jumalaan, itsensä ja Pyhän Hengen kautta. Jeesuksen omista tulee Jumalalle erotettuja.

Jostain syystä luvun loppu kolahti syvälle:

”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.  Kuulittehan, mitä sanoin: minä menen pois, mutta tulen taas teidän luoksenne. Jos rakastaisitte minua, te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän luo, sillä Isä on minua suurempi.  Olen puhunut tästä jo nyt, jotta te uskoisitte, kun se tapahtuu.  Paljon en kanssanne enää puhu, sillä tämän maailman ruhtinas on jo tulossa. Mitään valtaa ei hänellä minuun ole,  mutta tämän täytyy tapahtua, jotta maailma tietäisi, että minä rakastan Isää ja teen niin kuin Isä on minun käskenyt tehdä. Nouskaa, me lähdemme täältä!”

Jokainen tehtävä seurakunnassa tulisi lähteä rauhasta jonka Jeesus antaa. Vaikka Jeesus käski ja velvoitti opetuslapsia toimimaan maailmassa hänen puolestaan, hän ei jättänyt heitä ilman varustusta. Itse asiassa tuo varustus oli paljon kattavampi kuin mikään maallisen työnantajan antama varustus, sillä siitä on jätetty pois kokonaan työntekijän omien voimien käyttö.

1378361996671

Minttu-tyttö puki talvihaalarin topakasti päälleen ja lähti iloisesti äitinsä kanssa kotiin. Tytön päivän tärkein työ seurakunnassa oli siltä päivää ohi. Se ei vaatinut ponnistelua tai tuskailua vaan oli alusta asti pelkää iloa ja hymyä. Tuo ilo oli tarttuvaa laatua ja oma  ärtymykseni oli kuin pois pyyhkäisty ja tilalle oli tullut rauha.


by 4 kommenttia

Epäusko, uskon vastakohta?

20131008_174336

Onko uskon vastakohta epäusko? Riippuuko se siitä mihin uskomme ja mihin epäusko kohdistuu. Onko epäuskoa se, että uskomme vain osaan Raamatun sanasta?

Jeesus moittii opetuslapsia vähäuskoisiksi, Pietaria Jeesus tylytti ja käski Saatanaa väistymään. Jeesus näki miten opetuslapset yrittivät ymmärtää häntä, kuinka he kisälleinä olivat kuuliaisia ja toimivat Jeesuksen opetusten mukaan mutta silti he toisinaan epäonnistuivat. Mietin miten olisi minun käynyt jos olisin ollut  parantamassa kuunvaihetautista poikaa tai jos olisin astunut veneestä kohti Jeesusta. Olisinko pysynyt edes sitä yhtä askelta veden päällä.

Opetuslapset törmäsivät omaan inhimillisyyteensä, Kun heidän katseensa putosi alas ihmiseen, pois Jeesuksesta, he jäivät omien inhimillisten taitojensa varaan. Epäusko siihen, että he voisivat parantaa jotain niin vakavaa ja pelottavaa, sulki heissä väylän, jonka kautta Jumalan voima toimi. Epäuskosta tuli tulppa. Jeesukseen he uskoivat yhä mutta eivät siihen, että Jumala voisi toimia heidän kauttaan. Kuulostaako tutulta?

On oikeastaa aika  jännä pohtia tätä taustaa vasten, mitä Jeesus tarkoitti kun hän sanoi että minun on mentävä pois, jotta Puolustaja, Pyhä Henki voisi tulla.

Kun Pyhä Henki laskeutui helluntaina opetuslasten ylle ja täytti heidät, kukaan ei enää puhunut opetuslasten epäuskosta sanaakaan. Opetuslapset alkoivat toimia kuuliaisesti ja pelotta. Heillä oli nyt täysi ymmärrys Jeesuksesta ja siitä, että Jumalan valtakunta oli lähellä, se kurkotti nyt heidän kauttaan tähän maailmaan.

Meidän uskomme määrä tai vahvuus ei lisää Jumalan voimaa. Mutta epäuskomme voi estää sitä toimimasta. Epäusko ei vähennä Jumalan rakkautta meitä kohtaan mutta se voi etäännyttää meitä Jeesuksesta.  Jeesuksessa Jumalan valtakunta tuli lähelle, Jeesuksesta tuli uskomme alkaja ja täyttäjä. Armosta tuli vapautemme ja samalla voimamme. Armo saa meidät takertumaan Jumalan sanaan. Armo tekee meistä opetuslapsia ja armo lopulta lähettää meidät ihmisten keskuuteen toimimaan Jeesuksen tavoin. Olemme kisällejä, jotka Jeesus varustaa Pyhällä Hengellä koska omat lahjamme ovat varsin köykäisiksi havaittu.

Onko siis epäusko uskon vastakohta? Ei välttämättä,  Se kertoo vain sen, että olemme heikkoja ja tarvitsemme Pyhän Hengen, Puolustajan näyttämään ja kirkastamaan meille sen mitä Jeesus tahtoo meidän tekevän ja antamaan meille kyvyn olla kuuliaisia. Näin Jumala voi toimia meidän kauttamme.


by 8 kommenttia >

IMG_20130513_102957

Kipeitä ovat askeleeni, kepeys on  kadonnut niistä.

Sairauden juuret tunkeutuvat tomuun josta minut teit ja temppelisi on muuttunut kärsimyksen majaksi.

Rakensin kivusta mieleni vankilan ja unohdin miltä tuntui lentää.

Pelon koura kynsineen tiukentaa otettaan rinnastani

Ja valo loittonee minusta pois.

Maailman syntikö minut runteli vai omat tekoni.

Enkö ollutkaan lapsesi?

Keskellä pimeyttä kuulen huutosi. 

 Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?

Nyt muistan miksi elän, vaikka olin jo kuollut.


by 4 kommenttia

Seurakunta

1380570510573

Olen kirjoittanut paljon seurakunnasta. Seurakunnan käsitettä ei voi lähestyä ilman, että puhuu Jeesuksesta.  Jeesus on uskomme alkaja ja täyttäjä.

Kirkollisella kentällä on kuitenkin paljon rakentajia ja muurareita, jotka verhoutuvat uskonnollisuuden viittaan ja toimivat Seurakunnan edustajina maailmassa. Jeesus sanaa on kuitenkin vaikea löytää heidän papereistaan. Seurakunta kuitenkin koostuu ihmisistä, joilla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen. Sana Jeesus tuntuu vain olevan se hankala pala monelle.  Jeesus ei ole se rakennustyömaan edustavin kivi ja siksi onkin helpompaa rakennella seinää sileistä kappaleista ja jättää se kasan ainoa rosoinen ja väärän muotoinen kivi maahan, sillä se rikkoisin hienon itse kasatun kokonaisuuden.  Pelkona on että luomus ei kelpaa maaailmalle. Jeesus on kuitenkin juuri se rosoinen pala, josta Jumala laati seurakunnalle kulmakiven ja sen rakennuksen muutkin kivet ovat halkeileet ja valmiiksi elämän rikkomia.

Jeesuksen persoonaa lähestytään myös niin, että hänet häivytetään ylhäiseen asemaan, josta häntä ei enää tunnista siksi Nasaretilaiseksi, joka 2000 vuotta sitten kulki hyljättyjen, prostituoiden ja veronkiristäjien parissa. Hänestä tehdään uskonnolinen reliikki ja konkretiaa hänestä  löytyy enää vain kääriliinasta Torinossa. Tämä etäisen Jeesuksen kulttuuri perustuu pelkälle järjen uskolle ja sellaisen uskon julistaminen jättää rikkinäiset ja hyljeksityt kylmäksi. Järki sulkee ulos myös seurakunnan keskeisimmät työkalut, armolahjat pois ja tilalle tarjotaan ihmisen, toki Jumalan luomien lahjojen inhimillistä kattausta. Valitettavasti tämä on aika yleistä ja näin ajattelevat ihmiset kiertävät kaukaa muiden yhteisöjen tilaisuudet suojellakseen omaa oppiaan.

Seurakunta on  kuitenkin uskovien yhteisö, johon kuuluu ihmisiä kaikista paikkakunnan kristillisistä yhteisöistä.  Seurakunta on Jeesus tälle maailmalle. Sen jäsenet ovat henkilökohtaisessa suhteessa Jeesukseen. He ovat opetuslapsia, jotka Jeesus-seurakunta lähettää maailmaan.

Seurakunnan keskellä kuuluu Jumalanvaltakunnan ääni ja sitä ääntä pitää levittää tähän ihmisten valtakuntaan, jonka keskellä asuu vastustaja. Vastustaja odottaa vesikielellä niitä, jotka puhuvat seurakunnasta ilman todellista Jeesusta. Saatana tuntee raamatun kuin omat taskunsa ja hän rakastaa uskonnollisia menoja. Hän tietää hävinneensä lopullisen sodan, mutta aikoo taistella siihen asti kunnes Jeesus tulee takaisin. Noissa taisteluissa tulee vääjäämättä uhreja ja Sielunvihollinen tarvitsee uskonnollisuutta hämätäkseen mahdollisimman monta valheillaan.  Uhreja ovat ne jotka Jeesus-vapaa seuraakuntatyö jättää kylmäksi.


by 5 kommenttia

Hengellisyyden turvallista lokerointia?

Lauantaina kävin mielenkiintoisen keskustelun Jumalan kanssa. Olin juoksulenkillä Vuokatin vaaralla ja kiertelin latupohjia kahden tunnin ajan uskomattoman kauniissa vaaramaisemassa. Syksy oli värjännyt lenkkimaisemani juhlaväritykseen. Mietin siinä juostessani, miksi kaikki oli juuri tänä syksynä niin kaunista? Aivan kuin läskiäsijuhlissa, juhlissa, joista halutaan hyvä muisto.

Lenkin alussa viestittelin ystäväni kanssa ja lupasin jutella hänen asioitaan Jumalalle lenkin aikana ja lenkistä tulikin varsinainen rukousjuoksu.

Juokseminen raskaassa maastossa on haastavaa. Ajatukset siirtyvät kehon ja lihasten tuntemuksiin ja raikas ilma selvittää pään. Muut asiat unohtuvat. Kun pää on tyhjä omista huolista on Jumalan puhetta  helpompi kuunnella. Mieli siirtyy Isän aaltopituudelle ja omien ajatusten tilalle tulee Isän ajatuksia.

Pitkään olen miettinyt ja rukoillut ymmärrystä siitä, miten eri karismaattisiin ilmiöihin pitäsi suhtautua ja miten niistä pitäisi kertoa. On hämmentävää, miten armolahjoista puhuttaan kuin ne olisivat jotain uutta, vaikka ne ovat olleet seurakunnan keskellä jo alusta asti ja jopa aivan keskeisellä paikalla. Puhutaan herätysten eri aalloista, vaikka kyse on eri sukupolvien kutsumisesta kotiin ja jokainen sukupolvi on nykyään erilainen.  Jumalan sana ei ole muuttunut.

Lenkin aikana tajusin, että kaikki kiteytyy siihen mitä me tunnustamme ja mihin uskossamme sitoudumme.

Lähtökohta kaikelle on se, että kuka Jeesuksen tunnustaa elävän Jumalan eläväksi pojaksi ja omaksi herrakseen, pelastuu.

Jos tätä taustaa vasten tarkastellaan kysymystä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä niin oikeastaan koko kysymys menettää merkityksensä, koska tuohon tunnustuksen sisältyy hurja määrä asioita. Lenkin aikana alkoivat muutamat ajatukset elää mielessäninoten kuvat 716.

On olemassa Jumala, joka on luonut koko maailman. Hän kaikkivaltias.

Jeesus ja Pyhä Henki olivat mukana Isän kanssa luomistyössä. Lupaus käärmeenpään polkijasta oli olemassa ennen kuin Ihminen oli edes langennut. Jumala oli jo ennalta suunnitellut miten hän Abramin, Mooseksen ja muiden Pyhien kautta nostaisi valitun kansan sille paikalle josta koko maailma voisi nähdä Kuninkaiden Kuninkaan syntyvän. Israelin kansan piti osoittaa meille millaista oli elää lain orjana ilman Jumalan lapsen vapautta ja täyttä esikoisoikeutta.

Tunnustukseen liittyy leimautuminen kuninkaaseen, joka syntyi neitseestä  ja eli synnittömän elämän, jotta hän voisi uhrautua kaikkien puolesta.

Kaikki tämä liittyy siihen kuka Jeesus on. Siihen kuinka Jeesus osoitti teoillaan kohdan, missä Jumalan valtakunta, jossa Jumalan tahto toteutuu aina, ja Ihmisten valtakunta, jossa voi vain rukoilla Jumalan tahdon toteutumista, kohtaavat. (Olipas mutkikas ilmaisu.)

Tuo kohta on siellä, missä Jumalan Hengen täyttämä ihminen kohtaa toisen ihmisen ja osoittaa hänelle Jumalan valtakunnan tahtoa eli Taivaallisen Isän rakkautta. Jeesus ilmensi sitä parantamalla ihmisiä mutta myös ohjaaamalla heitä toimimaan yhdessä niin, että he seurakuntana yhdessä ilmentäisivät Jumalan valtakuntaa maailmalle.

Kun Jeesus kuoli, hän joutui elämään läpi tuskan, jota minäkin kannan, ajatuksen tulevasta kuolemasta. Jeesus voitti kuoleman lisäksi kuoleman pelon. Hän vapautti ihmisen riemuitsemaan elämästä toisten ihmisten kanssa maailmassa,  joka on pelkoa ja kuolemaa täynnä. Tämän riemun sielunvihollinen tahtoo tukahduttaa.

Minä voin siis huoletta elää ja kuolla turvallisella mielellä Jeesuksen omana.

Miksi siis lokeroimme uskovia, jos tunnustaudumme Jeesukseen.

Teemme sen siksi että meillä olisi turvallisempi olo ja voisimme puolustella jotain omaa hengellistä näkökulmaa. Tosiasiassa lokeroinnilla ei ole mitään merkitystä jos me tunnustaudumme Kristukseen.

Tuon tunnustautumisen jälkeen me annamme Pyhä Hengen tehdä työtä itsessämme. Omat Raamatun tulkintamme ja oppimme jäävät sivuun Pyhän Hengen puhuttelussa.  Sen jälkeen Raamattusta tulee elämän ohjekirja, jonka kanssa alamme elää Pyhää elämää ja meistä tulee opetuslapsia. Ei ole tarkoituksenmukaista että jäämme kiistelemään keskenämme demoneista tai naispappeudesta, koska omassa heikkoudessamme  oma Jumalanpalveluksemme on kuin tomua, koska emme pääse syntisyydestämme eroon. Meidän on opittava jättämään kiivailu Jumalalle ja luotettava Häneen. Jos me pääsisimme tässä ajassa erehtymättömyyden ja synnittömyyden olotilaan, Jeesuksen työ olisi turhaa. Tähän samaan koriin saamme laittaa muutkin vajavaisuutemme aiheuttamat kiistat ja mädät hedelmät. Jokainen joka kääntyy Kristuksen puoleen saa avun ja elää pyhää elämää. Todennäköisesti edelleen kompastellen ja epäonnistuen, kunnes kuoleman kautta saavuttaa täydellisyyden Jeesuksessa Kristuksessa. Jumala vihaa syntiä mutta ei keskeneräisyyttämme.

Merkityksellistä on se seuraanko minä Jeesusta opetuslapsena vai jäänkö paikalleni. Seuratessani todennäköisesti teen virheitä ja joudun ottamaan riskejä. Jos jään paikoilleni kadotan myös Jeesuksen elämästäni.

Teksti taisi olla sadas ajatus Blogitaivaalle 🙂