Tarkastelin eilisen ja tämän aamupäivän lukija-ja käyntitilastoja ja hämmästyin kun kävijä määrät ovat kasvaneet huomattavasti. Tämä tarkoittaa myös sitä että kommentointi alkaa kiinostaa lukijoita ja niille riittää katsojia. Käytännössä se tarkoittaa  sitä että asialliselle keskustelulle on nyt tilausta. Me kirjoittajat haluamme sitä ja toivottavasti myös lukijat.

Kävijämäärien kasvulle on luonnollinen selitys eli Kotimaa24.fi uutisointi uusista Blogialustoista ja sivustoista. Jokainen sivusto profiloituu kirjoittajakunnan mutta myös lukijakunnan mukaan. Meillä on ajatus että Jumala antaa meille Sanan ja meidän tehtävämme on omalta osaltamme tuoda sitä julki oman persoonamme läpi. Itse olen maallikko ja olen riippuvainen Jumalan antamasta ymmärryksestä ja joskus oma ymmärrys ja ylpeys ottaa vallan ja tekstikin on sitten sen mukainen.

Näillä mennään ja toivon että osaisimme kertoa toisille ihmisille hyvästä ja rakastavasta Jumalasta rakkauden ja ilmestyksenkin hengessä. Iloa elämääsi!

Luin vanhoja blogejani ja niiden komentteja. Eräässä blogissa  (kopio linkin takana      http://taivastelua.wordpress.com/2013/01/27/vapauden-uskonto/  )  mietin vapautta runon ja ajatelman muodossa. Käynti vapaa-ajattelijoiden sivustossa ja sieltä löytynyt lähes uskonnollinen eetos herätti ajatuksia siitä, millaisia me ihmiset oikein olemme. Viikko sitten kävin Kalajoella miesten päivillä ja sielä tapasin miehiä, jotka olivat päässeet ulos omasta häkistään vapauteen. Heidän selviytymistarinansa olivat uskomattomia ja kertoivat vahvaa kieltä siitä miten Jeesuksen tulo heidän elämänsä herraksi on vapauttava kokemus.

Seuraavanlaisia ajatuksia nousi tänään mieleen Blogin pohjalta

Vapauden kaipuu  nousee ihmisyydestä, kaipauksesta ja sokeudesta jossa elämme. Haluamme päästä eroon siitä toivottomuudesta, kun tunnemme, että horisontin takana ei olekaan mitään. Tuo toivottomuus kylmentää sydämen ja lyö haavoille emmekä näe parantajaa. Emme tunnista enää läheisiämme kun elämä lyö lyttyyn.  Jäämme helposti yksin.

Usein tyhjyys ja tunne siitä, että elämä valuu hiekkaan, tulee eteen kun elämässä kohtaa sairautta ja kuolemaa. Nuoruuden ehdottomuus ja kyky painaa kuolema elämän taustamelun sekaan häviää. Ihminen tajuaa, ettei täydellistä tietoa ja vastausta maailmaan tule, vaan päinvastoin, mitä enemmän tiedämme, sitä enemmän tulee kysymyksiä, joihin vain Jumala osaa vastata.

Vaakakupissa toisella puolella on toivo ja toiset ihmiset ja toisella puolella kuristava pimeys. Mutta liikkeelle panevaa voimaa ei löydy omasta sisimmästä. Joku kokee olevansa kelpaamaton, joku vain jää aloilleen ja katoaa.

Vapaus syntyy armon kokemuksesta ja sen antamasta ilosta. Vapaus syntyy siitä, että tuntee sydämessään että on yksi, kaikkien Isä, joka rakastaa, vaikka muut eivät edes huomaa. Silloin elämä voittaa, vaikka muuten on vaikeaa. Jo se tieto, että voimme jättää taakkamme  Jeesukselle keventää ja vapauttaa.

Toivomme on Jeesuksessa ja vaikka elämä ei heti kirkastu, kirkastuu se kerran taivaassa…

Jumala istutti meihin vapauden kaipuun, se tunkee  läpi koko elämämme, sen voimalla lapsi lyö napanuoran poikki vanhempiinsa ja kirmaa elämän laitumille. Se sama vietti vioitettuna ja vahingoittuneena saa aikaan niin paljon pahaa. Vapauden kaipuu on joskus niin voimakas, että siitä muodostuu vankila jonka seiniin kolhimme ja rikomme itsemme. Tavoittelemme asioita välittämättä mistään muusta. Itsekkyys, nautinnon halu ja omanedun tavoittelu hinnalla millä hyvänsä tuhoaa meidät ja lähimmäisemme.

Rikottu minuus kätkee todellisen vapauden ja vie kyvyn hyväksyä todellisen rakkauden, joka on kaksisuuntaista. Rakkauteen liittyy aina riippuvuus, napanuora ja pelkäämme että sidomme itsemme uudestaan siihen mistä juuri temmoimme itsemme irti.

Kun sielu jää ruumiin vangiksi, vain henki joka nousee lentoon kotkan lailla rakkaitten ylle ja Jumalan kasvojen eteen, voi saada lohdutuksen Jumalalta. Kun avaamme sydämen Jeesukselle, Pyhä Henki alkaa toimia meissä. Hän eheyttää ja parantaa niin että löydämme todellisen vapauden.  Silloin olemme vapaita tämän maailman kahleista koska emme ole enää riippuvaisia mistään muusta kuin Jumalasta ja hänen rakkaudestaan.

Katse kohti sydäntä!

12.3.2012 | Tapio Laakso / Riihen takaa blogista

Mitähän se minäkin tuskailen aina omien syntieni ja elämän kanssa. Joka päivä törmää samoihin arkisiin heikkouksiini, jotka tuntuvat erottavan minut Jumalasta.Kovat sanat lähimmäiselle, teot ja ajatukset polttavat mieltä. Eihän se ole totta. Mikään ei voi riistää minua pois Isän sydämeltä, valehtelija pahalainen vain yrittää uskotella sitä minulle. Melkein tuo sielun vihollinen onnistuu saamaan minut harhautettua siihen, että alan itse mestaroimaan itseni kanssa sen sijaan että laitaisin kädet ristiin ja rukoilisin voimaa Isältä mennä vaan eteenpäin ja jättämään turhan lastin Jeesukselle. Arki on haaste, arjen kiireet ja stressi saa ihmisen käyttäytymään vanhan minän suuntaisesti ja se tuntuu pahalta. Tuo paha olo kietoo sitten liinan silmille jonka läpi Kristusta ei näe tai niinhän sitä kuvittelee, sillä Kristushan on meissä je me Kristuksessa, silloin fokus pitäisikin olla omassa sydämessä ja sielä asuvassa Kristuksessa, ei missään kuvitellussa hahmossa taivaalla. Rukous, puhe Isän kanssa pitää ihmisen koossa, sanan lukeminen uskon lujana ja ympärillä oleva seurakunta hengen elävänä!

Ei kun nokka kohti uusia haasteita!

Olen opettaja ja törmään aina silloin tällöin tilanteeseen, jossa joudun miettimään tarkkaan sanavalintojani opettaessani uskontoa. Uskonto on koulumaailmassa alistettu mielenkiintoiseen asemaan. Opettajan tulee kertoa ja esitellä neutraalisti uskontoa ikäänkuin suomalaisen kulttuurin osana. Se ei saa olla siis tunnustuksellista opetusta. Mikäs siinä, se on mahdollista ja näin myös itsekin toimin. Huvittavaa vain on että lapset lukiessaan raamattua löytävät siitä suuria totuuksia ilman että opettaja mitenkään itse julistaa tai evankelioi. Sana tekee sen itse.

Hyvä esimerkki vuosien takaa on kahden tytön keskustelu, jota kuuntelin luokassa välitunnin aikana. Edellisellä tunnilla oli käsitelty luomiskertomusta. Kyse oli siitä miksi Jumala sallii pahuuden ja miksi hän ei yksinkertaisesti tee ihmisistä hyviä. Toisen tytön vastaus hämmästytti minua viisaudellaan. Hän vetosi siihen että Ihminen on Jumalan kuva ja siihen kuvaan tulee kuulua valinnan vapaus ja toteutuakseen se vaatii sen, että on oltava mahdollisuus tehdä myös pahaa. Jumala ei halunnut marionettia kaverikseen. Tuo 12 vuotiaan pohdinta kolahti minuun.

Maailmassa ei ole kyse siitä että hyvä ja paha pitäisi olla jonkinlaisessa tasapainossa vaan siitä että voimme valita ketä seuraamme ja haluammeko tehdä hyvää vai pahaa ja vielä, jos voimme tehdä hyvää onko merkityksellistä vai merkityksetöntä se jos jätämme tekemättä sen.

Mutta  mietin hiljaa mielessäni, että jos vetoamme uskonnon opetuksen puolesta sen takia pelkästään, että se on suomalaista kulttuuria, niin se on kyllä masentava syy ja näky. Minä en lähtisi Suomalaiseen messuun sunnuntaina klo 10 pelkästään kulttuurin nälkääni sammuttamaan sillä se ei sielä sammu sillä sen verran vähän se taidenautintoja tarjoaa. Enemmänkin se herättää joskus, jopa säälinsekaisia tuntemuksia ellei se olisi jotain paljon enemmän ja tärkeämpää. Usko ei ole kulttuuria eikä tapoja, Usko laittaa käheä-äänisen papin laulamaaan epävireisesti liturgiaansa yhdistäen seurakunnan ylistämään Jumalaa. Siitä on kulttuurikokemukset kaukana, mutta se olennaisin, Jumalan kasvojen edessäolon kokemus tekee siitä eheän, eheyttävän kokemuksen jossa Jumalan armo tulee todeksi.

Pelkkänä kulttuurina Kristillisyys olisi kuollut jo aikoja sitten. Jumalan sana ja Pyhä Henki tekee kaikesta elävää ja toimivaa. Uskonnon tunneilla saa opettaja olla neutraali mutta Sana ei ole sitä koskaan ja lapset erityisesti ymmärtävät sitä.

Rukoillaan rikkaan puolesta että köyhillä olisi helpompaa

http://www.hs.fi/ulkomaat/Oxfam+Maailman+sata+rikkainta+voisi+lopettaa+k%C3%B6yhyyden/a1305640505398?ref=tf_iHSisboksi630&jako=0280358da366c32e41c3e7e859bf9149

Lue linkin uutinen ja käy kanssani rukoukseen. Rukoillaan näiden sadan ihmisen uskoontuloa tai edes yhden heräämistä. Rukoillaan antamisen armolahjaa.

Olen tosissani, sillä Jumala tekee edelleen ihmeitä kun me vain teemme osuutemme.  Anotaan ja kerjätään Jumalalta kuin lapsi. Huudetaan maailman hätää Isälle. Kerrotaan siitä epäoikeudenmukaisuudesta joka on myös meidän syytämme, sillä omalla kulutuksella olemme lihottaneet noiden sadan kukkaroa ja uhranneet samalla rahan alttarille.

 Rukoillaan pyytäen samalla anteeksi omaa ahneuttamme. Rukoillaan yhdessä ja Jumala tekee loput. 

Suomalaisen miehen mielenmaisemaa

Mitä tuo pelottava ja vaativa ilmaisu pitää sisällään? Hirveä vaatimus, jos tuota vaaditaan minulta. Tällaisesta jatkuvasti äänessä olevasta itsestään puhujasta ja itserakkaasta kaverista tuskin on Jeesuksen kaltaiseksi näin äkkipäätä ajatellen. Jeesushan on Jumalan poika. Ajatushan on puhdasta rienausta ja Jumalan pilkkaa.

Jeesushan on puhdas ja viaton. Täydellinen. Hän oli täydellinen Ihmisenä ollessaan ja on yhä…

Vaan jokin tässä silti nyt mättää nimittäin Jesaja ei kuvaa Jeesusta kovin kauniilla sanamuodoilla  ”Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät..” 

Tuohon raamiin minäkin saattaisin osua, mutta hyvyys, sitä minussa itsessäni ei ole. Miksi sitten lukiessani raamattua löydän sieltä ajatuksen siitä, että minun tulisi pyrkiä Jeesuksen kaltaiseksi.

Olin viikonlopun Kalajoen Kristillisellä kansanopistolla miestenpäivillä. Olin matkassa ensi kertaa ja kokemus oli ainutlaatuinen. Otsikkona oli Tavallisen miehen päivät, mutta en näin jälkikäteen ajateltuna tainnut löytää sieltä standardi esimerkkiä miehestä, joka olisi ollut keskiverto tavallinen suomalainen mies, vaan yli sata ainutlaatuista elämänsä menettänyttä ja uuden tilalle saanutta upeaa miestä, joilla oli mukanaan oma tarinansa siitä miten he olivat saaneet löytää elämäänsä uuden polunpään ja punaisen langan. Jokainen oli omalla tavallaan rujo ja ruhjottu mutta samalla kauniita, voimakkaita ja heistä loisti kirjaimellisesti ulos valo, joka voi olla peräisin vain Kristuksesta.

Viikonloppu laittoi palikoita järjestyksen monella tasolla. Miehenä, poikana ihmisenä ja Seurakunnan jäsenenä ja nimenomaan Kristuksen seurakunnan jäsenenä. Yhteys ja veljeys noiden miesten, vanhojen ja nuorten, kanssa toi eteeni kuvan Jeesuksesta ihmisenä, joka puhtaana, mutta ihmisenä kykeni näkemään Jumalan, isän joka kertoi mitä hänen kuului tehdä. Pelosta huolimatta hän meni oman tiensä loppuun saakka ja mahdollisti meille , tavallisille miehille, liittyä sukupovien ketjuun, joka pyhinä kulkevat kohti taivasta ja Jeesuksen kaltaisuutta.

Kuvani Jeesuksesta muuttui ja syveni, hän on yhä enemmän  suomalaisen miehen näköinen, miehen, joka katsoi Jumalaa ja teki samoja asioita mitä Taivaallinen isä teki.  Paransi lohdutti, eheytti ja rakasti ihmisiä. Hän ei olekkaa muodoltaa kaunis kuin se kiiltokuvan Jeesus vaan hän on ruhjottu mies täynnä valoa ja puhdasta lähdevettä joka virvoittaa ja vahvistaa  juojaansa.

Monet noista viikonlopunna tapaamistani miehistä,  joiden elämän tarinoita  kuuntelin, olivat matkalla kohti Jeesuksen kaltaisuutta niin seurakuntana kuin yksilöinä. Kenelläkään ei ollut itsellään mitään tarjottavaa Jumalalle ja silti he olivat kelvanneet. He elivät Pyhän hengen täyteydessä ja he olivat pyhiä Jeesuksen veren tähden.

Mitä yritän sanoa? Kun annamme Pyhälle Hengelle luvan toimia elämässämme, ei omilla teoillamme ja rikkinäisyydellä ole enää mitään merkitystä. Vain sillä on merkitystä, mikä on sydämemme tila, Jumala haluaa että näkisimme mitä hän tekee ja kuulisimme häntä. Olisimme hänen kanssaan. Hän ei halua vain pientä osaa elämästämme vaan hän haluaaa meidät kokonaan. Niinkuin elämä ei ole harrastus, ei myöskään usko Jeesukseen ole sitä, sillä se on koko elämä hänessä ja hän meissä.

Kampin kappelin nurkkiin on pesiytynyt hiiriä. Reippaat hiirinuorukaiset ovat itsenäistymisriittinään laajentaneet reviiriään ja päättäneet koettaa onneaan kaupungin uusimmassa pytingissä, josta on tullut jonkinlainen Luterilaisuuden ja kirkon näyteikkuna. Hesalaiset ovat ottaneet kappelin omakseen vastoin vapaa-ajattelijoiden ja muiden uskontoa vastustavien odotuksia samoin kuin urheat hiirinuorukaiset.

Hiirien ristiretki on puhutteleva monella tasolla. Kristinusko on radikaali ja rajoja rikkova silloin kun annamme Jeesus Nasaretilaisen, runsaat 30 vuotiaan nuoren miehen ja 12 opetuslapsen näyttää mallia. He vauhtiin päästyään murtautuivat ulos perinteisestä farisealaisesta tapauskonnollisuudesta tuoden ihmiset perässään suoraan Jumalan kasvojen eteen. Kampin kappeliin kadun ihminen voi astua sisään, rauhoittua ja saada mahdollisuuden ja hetken rukoukseen ja Jumalan kasvojen eteen viivähtämiseen.

Mutta perinteisesti täällä maalla hiiret ovat syöpäläisiä joilta otetaan nirri pois jos vain mahdollista. Entisaikojen ruokakomerossa ne olivat ruokarosvoja jotka varastivat ja tuhosivat leivän ja ruuan. Nämä kampin hiiriveijarit saivat  käsittämättömän hyvän kohtelun ja ansiottoman Armon osakseen.

Ihmiselämässä sielunvihollinen on tullut varastamaan tuhoamaan ja tappamaan kaikkea sitä elämää ja elämän leipää jota Jeesus on tullut meille antamaan.  Saatana haluaa peittää silmämme vapaudelta ja ilolta jonka Jumala haluaa meille antaa. Sokeina hellimme niitä valheita joita se meille syöttää. Itsekkyys, katkeruus ja viha elämän epäoikeudenmukaisuutta kohtaan alistaa meidät valtaansa. Armottomuus on suloista musiikkia sen korville mutta rakkaus on sille kuolemaksi.

Kampin veijarit yhtä lukuun ottamatta kirmaavat nyt Seurasaaren rannoilla odottaen kevättä ja parempia aikoja. Haikeina ne muistelevat jälkeensä jäänyttä toveriaan ja taivaallista lämpöä ja rauhaa jonka kappeli tarjosi. Öylätit jäivät syömättä ja pesä rakentamatta.

Tämän päivän ulostulo tapahtui Jolkkosen Jarin, Kuopion Piispan suunnalta. Hän puolusti karismaattisuutta ja siihen liittyviä ilmiöitä hyvällä ja maltillisella otteella. Juuri sellaisella jota Piispalta odotetaan. Puheenvuoro on merkittävä kannanotto tilanteessa, jossa kasvavat kirkot maailmalla ovat löytäneet juuri Pyhän Hengen lahjat seurakuntien työvälineiksi. Juuri niistä Paavali puhui opettaessaan seurakuntiaan.

On valitettavaa että armolahjat on kutistettu kirkossamme vain inhimillisten taitojen ja lahjakkuuksien repertuaariksi. Ihmeet eivät sovi Länsimaiseen ajatteluumme. Onhan Tuomas Akvinolaisen antamana perintönä teologia, jonka pohjan hän imi Aristoteleeltä. Sen mukaan vain asiat, jotka voidaan aistein havaita ja tutkia ovat todellisia. Järkiperäisyys jäi protestanttisen teologian pohjavireeksi. Unet, profetiat, parantumiset ja muut yliluonnolliset lahjat jäivät apostoliselle kaudelle. Yksi erikoisuus mielestäni on se että karismaattisuutta vastustetaan sillä että pahat henget voivat toimia karismojen tilasta…Eli hyvä Pyhä Henki ei toimi mutta pahat henget toimivat. Omituista.

Kuitenkin Jeesus selkeästi kehoittaa ja mallintaa meille asioita jotka eivät ole mahdollisia ilman Pyhän Hengen toimintaa. Se miksi kirkko, ihmisten kirkko on epäonnistumassa ja menettämässä jäseniään on täydellisen väärinymmärrys Pyhän Hengen persoonallisuudesta ja siitä miten se valtuuttaa heikon mutta armahdetun ihmisen toimimaan Jumalan pojan valtuuksin kun hän toimii ihmisten hyväksi. Parantaa hoitaa ja eheyttää ympärillään olevia ihmisiä. Seurakunnasta on ulkoistettu papeille ja yhteiskunnalle uskolle tärkeitä asioita ja seurakunnan kokous ei ole enää paikka, josta ihminen kokisi saavansa apua arkeen. Ihmiset eivät kohtaa sielä enää toisiaan, Se on merkki siitä että he eivät usko löytävänsä Pyhyyttä ja hoivaa seurakunnasta. Miksi näin? Koska  keskeiset uskoon liittyvät, mutta arjen yliluonnolisuuteen viittaavat  asiat on karsittu pois. Yleisimmät fraasimme aiheesta alkavatkin yleensä näin: -Tarkoittiko Jeesus todellakin…-Merkitseekö tämä raamatun kohta oikeasti sitä vai…-Sanoiko Jumala todellakin niin?

Ajatelkaapa miksi Jumala loi ihmisen, eikö syy ole ilmeinen. Hän ei halunnut olla yksin. Maailmankaikkeus olisi tylsä ilman ihmistä, omaksi kuvaksi luotua, Siksi Jumala suunitteli kaiken ja jopa syntiinlankeemusen jälkeen varmisti, että meillä olisi mahdollisuus olla Hengen yhteydessä häneen henkilökohtaisesti. Miksi hän olisi ottanut pois meiltä ne lahjat,  joita hän omilleen Pyhän hengen välityksellä on antanut.

Eli ne kokemukset, tunteet ja liikutukset, joita olen kokenut ovat Pyhän Hengen tulosta koska ne ovat kirkastaneet minulle armon ja Kristuksen. Ja siitä on edelleen kysymys. Aivan samalla tavalla kuin Helluntain jälkeen Jerusalemin kaduilla ja Paavalin seurakunnissa.

Tänään olen kahdesti törmännyt Filippiläis kirjeen kohtaan 4:13 Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa, ei mitä tahansa voimaa vaan Pyhän Hengen voimaa, todellista kaiken mahdollistavaa voimaa Jumalalta.