Tiedotusvälineet vyöryttävät eteemme päivä toisensa perään suuria uutisia. Kansat vaeltavat maasta toiseen kuin ihmistsunami. Maailma tuntuu olevan kaaoksessa eikä kukaan oikein tiedä mitä tehdä. Hätä ja kärsimys koskettaa. Tuossa suuressa joukossa jokainen on ihminen, yksilö, vaikka hätä on yhteinen.

Meillä tyttäreni kanssa on kotialttari, keittiön pöytä, jonka ääressä me säännöllisesti yhtenä päivänä viikossa rukoilemme. Aiheita riittää pienistä asioista näihin suuriin. Osallistuttuamme seurakunnan Jumalanpalveluksiin aiheita tulee myös sitä kautta.

Viime aikoina olen joutunut ajattelemaan lopun aikoja ja kertaamaan mitä Jumala niistä on sanassaan sanonut. Kärsimykset ja kaikenlaiset ahdistukset tulevat entistä suuremmiksi ja julkisemmiksi ja ihmiset yhä useammin sanovat jotain mitä ei helposti sanota. Kuten eräs ei uskova:” Onkohan nyt tulossa kolmas maailman sota” tai toinen:” Maailma on ihan sekaisin, täydessä kaaoksessa”. On kai niitäkin jotka vain elävät niin kuin ei mitään outoa olisi tapahtunutkaan. Tämän päivän uutinen on heille huomenna eilinen ja kaikki jatkuu niin kuin  ennenkin?

Kuinka tässä kaikessa näyttäytyy yksilöihmisen kärsimys? Ajattelen nyt ennen kaikkea kristittyjä seurakunnan jäseniä täällä kotimaassa ja vielä tarkemmin omassa seurakunnassani. Tänään oli erikoinen ilmapiiri kokoontumisessamme. Oikein jouduin tunnustelemaan sitä, olin hiljaa ja odotin. Koin Pyhän Hengen, lohdutuksen ja rakkauden Hengen, vahvan läsnäolon. Kysyt voiko sen kokea? Mistä sen tunnistan? En osaa muuta sanoa kuin että minä vain tunnen Hänet ja itken, kyyneleet vaan valuvat..

En pystynyt laulamaan vain kuuntelin. Katselin pienehköä joukkoamme ikään kuin olisin nähnyt jotain mitä ei silmin nähdä. Olin toki jo kuullutkin ensimmäiset surulliset uutiset sairauksista joita meidän kristusruumiimme sisaret ja veljet nyt kantavat kehossaan, mutta jälkeenpäin kuulin vielä lisää. En paljoakaan enää jaksa osallistua tai olla ihmisten kanssa, mutta silti sieltä ja täältä tulee tietooni ihmisten hätä ja kärsimys joka laittaa rukoilemaan. Lukemaan Jumalan Sanaa ja mietiskelemään mikä tässä hetkessä on se tärkein asia josta Pyhä Henki tahtoisi muistuttaa?

Usein vastaus tulee rukouksen myötä. Tänään, ennen kuin aloimme rukoilla, puhuimme tyttäreni kanssa kuinka todelliseksi meille on tullut Jumalan Sana ja se että me olemme Kristuksen ruumiin jäseniä jossa yhden jäsenen kärsiminen tuottaa kärsimyksen myös muille. On totta että meidän on kannettava toistemme kuormia. Meissä ei ole itsessämme rakkautta, mutta ihmeellisesti se alkaa vaikuttaa rukoillessamme  sisariemme ja veljiemme, koko seurakunnan ja työntekijöiden puolesta. Eikä se ole vaikeaa vaan ilosta, kiitollisuudesta ja sydämestä lähtevää. Ihmeellinen on Jumala, ihmeitä tekevä ja aikaansaava Jumala. Ihmeellinen Jeesus ja lohduttaja Pyhä Henki.

Kuinka Jumalan Armo nyt liittyy tähän hajanaiseen ja poukkoilevaan tekstiin?
Niin, olen ajatellut paljon näitä aikoja ja tämän maailman ajan loppua. Syvä kiitollisuus ja ilo nousee sisimmästäni kun tajuan että Jumala armossaan ja rakkaudessaan ei anna kenenkään tarpeettoman pitkään kärsiä tässä maailmassa, vaan tämä maailman aika loppuu juuri silloin kun Hän sen hyväksi näkee. Ja me jotka olemme panneet Jumalan täydellisen ilmoituksen mukaisesti uskomme ja toivomme Jeesukseen, Hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa, Hänen ristin voittoonsa, pääsemme pian täydellisesti vapaaksi kaikista kärsimyksistämme.

Kun kuulemme kaiken sen minkä nyt kuulemme ja näemme maailmassa minkä nyt näemme, meille sanotaan ettei meidän tule peljätä vaan nostaa päämme sillä meidän vapautuksemme on lähellä.

Koko Raamattu on alusta loppuun täynnä pelastuksen sanomaa siksi uskon että meidän pelastuksemme tulee oikealla ajalla ja tavalla. Kuinka usein Jeesus sanoikaan ”älä pelkää, älkää pelätkö”! Kuinka usein Hän puhui Jumalasta Isänä, meidän Isänämme. Hänestä sanotaan että Hän on kuin lintuemo joka tahtoo koota poikasensa siipiensä suojaan. Hän armahtaa, Hän antaa voimaa olosuhteista riippumatta. Käsittämätön suuri ja armollinen Jumala. Isä, Poika ja Pyhä Henki. Hän pyyhkii pois meidän kyyneleemme ja kipumme.

On ihanata ylistää Sinua Jumalamme. Ja laulain kiittää armoas, hyvyyttäs kohtahamme. Sä, kuljit aina kanssamme, veit taisteluissa voitolle ja olit auttajamme.
Ain olet ollut luonamme Aarteena kalleimpana. Meit elon vesi virvoittaa ja elon leipä, sana. Sun armos meille virtailee, ja totuutesi valaisee. kuin tähti loistavana.
On virsi täällä heikko vain ja köyhä kiitoksemme. Kaikesta minkä meille soit jo täällä iloksemme. Me emme kyllin johtoas voi ylistää ja armoas, mi siunaa askelemme.
Sua rukoilemme, Herramme, meit älä koskaan heitä. Suo meille Hengen valkeus, mi johdattaapi meitä. Luo usko, toivo sydämeen ja rakkautta Jeesukseen. Vie armotahtos teitä.

Aamen

Kappelimme talviajan toiminta käynnistyi. Osanottajia oli vähän, toistaiseksi. Sateisen kesän jälkeen lämmennyt sää lienee vaikuttanut asiaan? Mutta ei hätää, kyllä ”routa porsaan kotiin ajaa” sanoo vanha suomalainen sananlasku ja –  Jumalan ihminen kaipaa Elämän leipää, sitä tarvetta ei mikään voita.

Itselläni on kaksi asiaa jotka tahtoisivat tulla ulos, mutta tuntuu vaikealta aloittaa. Onko sitten pakko kirjoittaa? Tuntuu että on. Jätän vapaasti arvioitavaksi oliko?

Tämä ensimmäistä kokoontumisemme oli vähän erilainen kuin tavallisesti. Eräs seikka kosketti varmaan erityisesti meitä kaikkia ehtoolliselle menijöitä. Pikareita oli jakamassa pienen pieni tumma tyttö isänsä kanssa. En tiedä mitä kansaa he ovat, mutta näyttävät syntyperältään Vietnamilaisilta. Kauniita ihmisiä, pikkuinenkin oli kuin nukke ja hyvin kasvatettu. Siinä hän seisoi edelleenkin kun me poistuimme tyttäreni kanssa ehtoollispöydästä. Minä en voinut olla hipaisematta hellästi pientä posliiniposkea kun lähes samalta tasolta hänet istuen ohitin. Kansa hymyili.

Siinä me olimme, pieni ja isompi. Yhtä pieninä Hänen edessään joka on sanonut nimekseen ”Minä Olen”.

Joka tapauksessa mieleeni nousi monia raamatunlauseita siitä kuinka Jeesus suhtautui kaikkein vähäisimpiin ja ennen kaikkea lapsiin. Lapset olivat hänen erityis suojeluksessaan.  Mielessäni soi laulu: ”Mä olen niin pienoinen, pienoinen aivan. Sä suuri ja voimakas Isäni taivaan, Isäni Taivaan. En suotta saa peljätä, murhetta kantaa, kun sen minkä tarvitsen, Isäni antaa, Isäni antaa….”

Olen siten rakentunut/rakennettu että jotkut voivat pitää minua, – no, vaikka minkälaisena, mutta ajattelin Jeesuksen seisovan tuon pienen hahmon vierellä katsoen häntä kuin kalleinta aarretta.
–  En ehkä kuule (kovin usein) ääniä, mutta näen henkeni silmin näkyjä, saa ottaa tai jättää, mutta pieni olen minäkin ja saan olla. 🙂

Aamulla varhain ajattelin mitä ”Minä Olen” voisi kaikkiaan tarkoittaakaan. Se on niin paljon ja niin suurta ettei sitä voi ymmärtää koska Jumala, Isä, on käsittämätön. Häntä on mahdollista yrittää ymmärtää vain Jeesuksen Kristuksen persoonan kautta.

Ajattelin kuitenkin mitä ihminen tuntisi tarvitsevansa kaikkein eniten, ja ellei sitä ole saanut, kuinka se häneen vaikuttaa. Mietin voiko Jumalan rakkaus tulla niin todeksi tässä ajassa että se korvaa inhimillisesti puuttuneen rakkauden? Mietin mitä rakkauden ja hyväksynnän puute saa aikaan ihmisen sielussa? Milla tavalla syrjitty alkaa oirehtia hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemisen puuttumisen vuoksi?

Isä meidän rukouksessa ennen lausuttiin:” Anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme velallisillemme”. Ihminen joka jää paljosta vaille usein alkaa velkoa vaille jäämistään. Usein se velkominen kohdistuu toisiin ihmisiin. Tulee esim. tarve hakea jatkuvasti hyväksyntää oman itsensä ulkopuolelta. Hän ei tyydyty jos ei sisin parane vaan karkottaa ihmiset luotaan ja on onneton –  ja vain siksi että hakee sitä mitä on jäänyt vaille.

Ajattelin edelleen voiko ihminen tuntea tulevansa täysin hyväksytyksi ja kokea itsenä ehjäksi näissä sanoissa, tässä nimessä ”Minä Olen”?!

Kattaako tuo ihmeellinen nimi myös sen että me rikkinäiset saamme myös sanoa itsestämme että Minä Olen? Minäkin Saan Olla koska minun Isäni on sisällyttänyt kaiken olevaisen omaan nimeensä. Hän, joka on luonut kaiken, kaikki on Hänen! Saanko olla sellaisena kuin olen olemassa? Saanko kokea olevani ehjä ja rakastettu omana itsenäni, tuntea olevani täysin hyväksyttynä suuressa sylissä. Uskoen ja ymmärtäen saavani olla sen suuren kuoleman ja ylösnousemuksen vuoksi jonka Jumala valmisti jokaisen ihmisen vastaanotettavaksi. Terveydeksi, rauhaksi, onneksi, iloksi ja toivoksi.

Kaikeksi hyväksi joka ylittää sen pienen ja vajaan joka meitä saattaa ahdistaa. Ja ahdistaakin ellemme näe Isäämme suurempana kaikkea käsitettävissä olevaa ja sitäkin mitä emme vielä käsitä. Saanko uskoa todeksi että olen ihme, suuri ihme, arvokas Jumalan lapsena. –  Niin kuin saat sinäkin, me saamme kaikki tuntea olevamme olla Yhtä Hänen kanssaan. Hänen jonka nimi on ihmeellinen: ”Minä Olen”!

Pieni tyttö ojentaa minulle ehtoollispikarin, ja minä näen hänen vieressään Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen, Hänet joka voi meidän kaikki heikkoutemme ymmärtää ja joka ne kantoi puolestamme ristillään. Hän on Valo, Hän on armo, Hän on rakkaus.

” Jeesus luona armopöydän, sinut löydän, siinä mulle kyllin on. Siellä armo, rauha, ilo, siellä elo, sieltä löydän sovinnon…..
Tätä ruokaa syödessäni, juodessani, orjan mieli katoaa. Tämän riemun rikkaudessa, runsaudessa oma puku putoaa……..
Mieltäni se liikuttakoon, opettakoon, armon Herraa kiittämään. Sieluni se sulattakoon, taivuttakoon Jeesukseeni tyytymään……
Kirkkaus ja voitto, valta kaikkialta olkoon yksin Kristuksen. Maa ja taivas luotuinensa Herrallensa riemuin tuokoon kiitoksen.”

virsi 225 1, 5, 7 ja 8 säkeistöt.

Aamuyöllä heräillessäni tuntui etten jaksa millään nousta uuteen päivään. Teki mieleni käydä itseni viereen kuin ystävä, tuttu. Käydä niin että tuntisin ymmärtäväni kaiken ja sen myötä syvän rauhallisen levon. Pyyhkiä pois kaiken eilisen murheen, epäonnistumiset ja huolen.
Päästä vaeltamaan kevyeen tilaan jossa saisin hengittää raikasta ilmaa.

Maisemaan jossa kukat hymyilisivät, puut kumartaisivat Jumalan, Luojansa, kunniaa.  Linnut laulaisivat eivätkä jalkani maata koskettaisi. Olisi pois kaikki mielen ja ruumiin kipu ja paino. Siirtyisin kuin siivillä vaivattomasti paikasta toiseen. Koko ilmapiiri olisi kuin herkkää hyväilyä ja lempeyttä.  Kaikkialla vallitsisi rauha, ilo ja seesteinen lepo. Yötä ei tulisi, eikä olisi mitään pimeää, aurinkokaan ei olisi liian kuuma.

Mielessäni alkoi soida monta ihanaa hengessä sanoitettua laulua. Pelkäsin etten niitä enää myöhemmin muista, jos sattuisin vielä nukahtamaan. Ja niin kuin ennen runoja kirjoitellessani öisin oli yöpöytäni laatikossa edelleen kynä ja paperia ja laitoin lauluja ylös. Olen ne nyt aamulla ensin lukenut ja sitten hiljaisesti laulanut, sen verran kuin olen pystynyt. Ihmeellinen Jumala. Jumala joka antaa anteeksi ja lohduttaa silloin kun ihmisellä on vastaanotto. Niin, ajatella että Hän Pyhässä Hengessään on niin hienotunteinen että odottaa koska pysähdyn Häntä kuuntelemaan!

Mietin kuinka vaikea tämä aika on kaikkine suorittamisen paineineen. Koko ajan pitää opetella uutta ja olla ”ajan hermolla”. Lyhyesti  ja levottomasti nukutaan koska sisäinen rauha on koetteella. Ihminen itse sortuu täydellisyytensä vaatimusten paineessa ja työpaikoilla kiristetään tahtia, mutta kas kummaa, palkka ei nouse ja ihmisiä vähennetään työpaikoiltaan työttömiksi. Jotka ottavat kantaakseen yhteiskunnallisia velvoitteita hoitaakseen yhteisiä asioitamme parhain päin ei useinkaan kiitellä, päin vastoin. Rauha kaikkineen on maailmasta hukassa, ja myös meillä täällä pohjan perukoilla. Ei ihme että tällä kauniilla planeetalla jonka Kaikkivaltias Jumala ihmisten asuttavaksi loi vallitsee päällimmäisen ja kaikkein kuuluvimpana kaaos.
Ei ollut tarkoitus tuottaa tällaista tekstiä, mutta kun lähti tulemaan niin olkoon.

Tarkoitus oli kirjoittaa levosta ja kaikesta siitä hyvästä jota Jumalan Sana ja Valtakunta edustaa. Sillä sitä minä kaipaan! Tahdon saada kaikki syntini ja erheeni, ymmärtämättömyyteni ja kovuuteni anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Tahdon että kaikki jotka ovat taakkojensa uuvuttamia saisivat sen Jumalan Rauhan sisimpäänsä jonka on sanottu käyvän yli ymmärryksen. Siksi että kestäisivät tämän maailman myrskyt ja paineet, niin kuin kestää sellainen jonka Jumala on Elämän Herra!

Luin Markuksen evankeliumia siellä on kaksi ihanaa kertomusta jotka johtavat siihen mikä on tarkoituskin. Markus 6:30-42. Tuossa alussa opetuslapset kertoivat mitä kaikkea he olivat aikaan saaneet, niin etteivät olleet ehtineet edes syömään tai lepäämään. Ja Jeesus, ihana Jeesus pyysi heitä mukaansa yksinäiseen paikkaan jotta saisivat levätä, mutta kuinkas kävikään ja mikä oli se ihme joka tästä seurasi. Kun Jeesus oli tehnyt tuon ruokkimisihmeen, hän kehotti opetuslapsia nousemaan veneeseen ja soutamaan vastarannalle. Itse Hän meni yksin vuorelle rukoilemaan. Uskon että Hän puhui kauan Isänsä kanssa! Kun hän palasi tapahtui toinen ihme mutta Hän sanoi: ”Pysykää rauhallisina, Minä tässä olen. Älkää pelätkö”.

Raamatussa sanotaan että jos kaikki ne teot joita Jeesus teki kirjoitettaisiin kirjoiksi ne eivät mahtuisi mihinkään. Hän teki ja tekee! Me ihmiset tarvitsemme Hänen tekojaan jotka antavat meille sijaa myös lepoon ja itsemme ruokkimiseen. Mikä kiire meillä on koko ajan. Ei tarvitse suorittaa, saa ottaa vastaan. Tämä maailma suorittaa, Jumalan lapset saavat ruokansa levätessäänkin. Kiitos Jumalalle.

”Päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saan. Mitä päivä tuokin tullessansa, Isä hoitaa lasta armollaan. Kädessään Hän joka päivä kantaa, tietää kaiken, mitä tarvitsen. Päivän kuormat, levon hetket antaa, murheen niin kuin ilon seesteisen.

Joka hetki Hän on lähelläni, joka aamu antaa armonsa. Herran huomaan uskon elämäni, Hän suo voimansa ja neuvonsa. Surut huolet eivät liikaa paina, ne Hän ottaa itse kantaakseen. ”Niin kuin päiväs, niin on voimas aina” Tähän turvaan yhä uudelleen.

Kiitos herra, lupauksestasi, siinä annat minun levätä! Kiitos olkoon lohdutuksestasi, annat voimaa sanan lähteestä! Suo mun ottaa Isän kädestäsi päivä vain ja hetki kerrallaan. kunnes johdat minut kädelläsi Riemun maahan, päivään kirkkaimpaan!

Jeesus sanoo:” Älä pelkää”. Hän On kanssamme tässä elämässä ja tulevassa. Levätään Hänen armonsa varassa sellaisina kuin olemme. Hän tuntee meidät ja tahtoo parastamme nyt ja aina.

Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle, istui opetuslastensa ympäröimänä ja alkoi puhua ja opettaa heitä seuraavasti.

Autuaita ovat:
Hengessään köyhät.
Murheelliset.
Kärsivälliset ja ne joilla on vanhurskauden nälkä ja jano.
Ne jotka toisia armahtavat.
Puhdassydämiset ja rauhantekijät.
Autuaita vanhurskauden tähden vainotut.
Ne joita minun tähteni vainotaan
ja joista puhutaan valheellisesti kaikkinaista pahaa.
Sillä:
Hengessään köyhien on Taivasten Valtakunta.
Murheellisten lohdutus –  ja kärsivälliset perivät maan.
Nälkäiset ja janoiset ravitaan ja toisia armahtavat armahdetaan.
Puhdassydämiset saavat Nähdä Jumalan ja rauhan tekijät saavat Jumalan Lapsen Nimen.
Vanhurskauden tähden vainotut perivät taivasten valtakunnan.
Ja kun teitä minun tähteni vainotaan, teistä valehdellaan ja teitä herjataan palkkanne on suuri Taivaissa.
Iloitkaa ja riemuitkaa siis, sillä olettehan profeettojen kaltaisia, jotka elivät ennen teitä.

Tämän tekstin sain noin 5 päivää sitten. Olen sitä siirtänyt mutta en ole saanut ajatusta pois mielestäni. Rukoilen että Jumala olisi tässä mukana ja joku ihminen jossain saisi joistain näistä sanan kohdista sen lohdun jota eniten tarvitsisi. Kysyin vielä neuvoa rakkaalta ystävältäni kirjeitse, heti kun tämä mieleeni tuli, voisinko kirjoittaa ja hän rohkaisi sanoen että häntä itseään suuresti puhuttaa ja lohduttaa tuo että murheelliset saavat lohdutuksen. Luin ilta illan perään tätä ihanaa tekstiä kokonaisuudessaan iltarukouksekseni ja se siunasi ennen kokemattomalla tavalla.

Viimeaikaisten, yhäti kovenevien uutisten vuoksi sieluni ja sydämeni kaipaa entistä useammin Sanan ääreen. Entistä tärkeämmäksi on tullut se mikä iäti kestää ja on voimassa. Minua puhuttaa ehkä nyt juuri rauha, joka on uuden elämän yksi tärkeimpiä asioita. Tärkeä opetus tästä on Roomalaiskirje 12, joka mielestäni viittaa osin/ehkä, Ilkankin viimeisimpään blogiin ja myös Mariannen? Varsinainen kehotus rauhaan on jakeessa 18.

Vielä minua siunaa Matteuksen evankeliumin 12 luvun jakeet 15 alkaen, mutta erityisesti 18-20 jotka on lausunut, Jumalan itsensä sanoina, jo Jesaja profeetta: – Katso: minun palvelijani, jonka olen valinnut, Minun Rakkaani, johon olen mieltynyt. Minä lasken Henkeni Hänen ylleen, ja Hän julistaa kansoille oikeuden. Ei Hän huuda, eikä riitele, ei kuulla Hänen ääntänsä kaduilla. Murtunutta ruokoa Hän ei muserra, savuavaa lampunsydäntä Hän ei sammuta. Hän on saattava oikeuden voittoon.”!

”Autuas, ken sydämensä antaa Herran kätehen. Suostuu Hänen mielehensä, tahtohonsa tyytyen. Ilo, onni, korkesus, murhe, köyhyys, ahdistus. Kaikki kääntyy parhaaksemme. myöskin kuolo voitoksemme.
Häilyvä on elämämme. varjo vaelluksemme. monet vaiheet päivinämme täällä aina koemme. Eivät kestä aarteet maan, tieto, arvo, valtakaan. Emme saata yhtään jatkaa, elämämme juoksun matkaa……..
Sydän nöyrä tyytyväinen, Herra, aina mulle suo. Maailma kun pettäväinen, tuskaa murhetta vain tuo. minut viimein suojassas Kanna Riemumajahas, jossa veisaa riemuissansa Uutta Virttä Herran kansa.”

(virrestä 348: 1,2 ja 6s säkeistöt vanhan käännöksen mukaisesti.)
Autuaaksijulistus omana sovituksena Matt.5:1-12

Kun uskalsin kirjoittaa tuon edellisenkin tekstini, uskallan tämänkin uskoen ja rukoillen Herraa että Hän on tässä mukana.

Katselin tänään televisioista toisenlaisen jumalanpalveluksen! Enkä muista koska olisin niin vahvasti kokenut Pyhän Hengen läsnäoloa!  Ensimmäisenä mieleeni tulivat laulun sanat ”Katso Jeesus kadulla kulkee..” Ohjelma oli nauhoitettu 7.6 Laukon torilta. Sen musiikista vastasi  Sons of Abraham niminen yhtye, ja se oli MCC:n Bikers Church motoristijumalanpalvelus.

Juha on kirjoittanut täällä viimeksi talon rakentamisesta Jumalan Sanan mukaan ja minä ajattelin katsoessani tuota mainitsemaani motoristijumalanpalvelusta että onpa kivinen pelto kynnettäväksi. Mutta samalla kiitos ja ylistys täytti sydämeni pohjia myöten siitä että Jumalalla on mahdollisuus ja tahto puhua ”kaikilla kielillä” kaikille ihmisille.

Miehet olivat karuja ja naiset myös. Solisti oli Elviksen imitaatio ja laulut Elviksen parhaita hengellisestä päästä. Mikä minua eniten kosketti oli ettei mitään ollut tuossa palveluksessa liikaa eikä liian vähän ja kuitenkin tarpeellinen. Yhtä karu se oli kuin miesten ja naisten ulkoinen olemuskin mutta äärimmäisen koskettava yksinkertaisuudessaan. Pois oli kaavat ja keveä hempeys. Kieli oli heille tuttua ja ajattelin kuinka vähän uskoon tarvitaan. Yksinkertainenkin usko riittää kun se otetaan vastaan sydämellä! Näin totisesti henkeni silmin tässä kaikessa, ja varsinkin ”saarnaajan” Ari Santaharjun olemuksessa itse Jeesuksen. Hän jalkautui lopuksi ”omiensa” ja koko yleisön joukkoon juttelemaan ihmisten kanssa.

Toinen Pyhä Hetki oli tavanomainen SRO:n radio Deiltä sunnuntaisin tuleva Jumalan palvelus. Olin niin edellisen koskettama vielä etten niin tarkkaavaisesti saarnaa kuunnellut kuin tavallisesti. Se oli päivän tekstien mukainen ja myös vastaus viimeaikaisiin kipeisiin kokemuksiin joita on kertynyt. Onneksi sen voin kuunnella uudelleenkin netin kautta.

Ajattelen miten totta on ettei Jeesus tullut ”terveitä” vaan sairaita varten. Kukaan meistä ei voi tässä elämässä väittää olevansa täysin terve. Rikki olemme kaikki ja tarvitsemme parantajaa. Ilman Häntä olemme onnettomia, aina orpoja ja muukalaisia vaikka ympärillämme olisi kuinka paljon ihmisiä ja kaikenlaista toimintaa.

Kaikki muu kuin Jeesus elämässämme on turhaa. Kaikki muu katoaa paitsi Isä, Poika ja Pyhä Henki. Jeesus ei ole ketään jättänyt, eikä lakannut kulkemasta tässä maailmassa etsien kadonneita. Hän tekee sen niin lukemattomilla tavoilla ettei yksikään ihminen siihen pysty. Ja kuitenkin kukin tahollaan ja armolahjallaan, Jumalan rakkauden antamilla voimilla ja eväillä, saa olla mukana tekemässä työtä elopelloilla ja kaduilla, teillä ja aitovierillä, jopa kirkkojen pihoillakin. Ja ehkä, jos ei muuhun pysty, myös blogia kirjoittamalla 🙂 ?
Ei katsota minkäänlaista palvelutehtävää ylen, näytti se meistä miltä tahansa, jätetään itsemme ja toinen toisemme Jumalan Armon varaan! Kiitos, ylistys ja Kunnia Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

”Katso Kristus kadulla kulkee ja Hän kurjinta tervehtää. Hän ohi ei kiirehdikään, vaan juttelemaan jää.
Ja katso nyt mitenkä kätensä Hän ojentaa arpisen ja siihen suo tarttua käden, heikon, syntisen ihmisen.
Kansan joukko ohi vain kulkee, joku taaksensa vilkaisee, ja ivaten toiset nauraa ja joku aattelee:
Ei ansaitse tuo kurja syntinen noin valtavaa rakkautta, on tuollainen huomaavaisuus ihan turhaa tuhlausta.
Vaan he eivät käsitä lainkaan mitä kadulla tapahtuu, käsi heikko kun Herran puoleen jo hiljaa ojentuu.
He eivät käsitä syvyyttä ei voimaa sen rakkauden, mi koskaan ei saata käydä ohi kärsivän ihmisen!”

Aikamoinen otsikko keskellä runsainta, vihreintä kesää?

Tuli kuitenkin suruviesti länsinaapurin puolelta. Veljeni ensimmäisen vaimon lapset Ruotsista, ilmoittivat äitinsä kuolleen 1.7.2015  syöpä- leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin. Veljeni, näiden aikuisten lasten isä, kuoli samaan tautiin 4.8. 2013. molemmat n. 71 vuoden iässä.

Heillä oli yhteisiä lapsia 4 ja toisista liitoista kummallakin vielä 3 lasta, yhteensä siis molemmilla tahoillaan 7 lasta. Lastenlapsien tarkkaa lukumäärää en tiedä enkä lastenlastenlastenkaan. Nuo Ruotsiin viedyt ovat minulle läheisimmät ja tämä vanhin tytär on kummilapseni. Olin 17v. kun minusta tuli hänen kummitätinsä.

Kun tämä kesä on niin monin tavoin ollut muutenkin poikkeuksellinen, sekä henkilökohtaisesti, ilmastollisesti että yleismaailmallisestikin, se sai minut palaamaan menneisiin.

Olen useasti ollut kiitollinen uskovista iso-äideistäni ja mitä vanhemmaksi tule sen kiitollisempi olen. Mitä kaikkea heiltä saamaani kannankaan mukanani. Yksi aarteistani on vuoden 38 pieni virsikirja jonka sain rippilahjakseni. Jostain  syystä minulle tuli vastustamaton halu ruveta lukemaan sitä. Voi kuinka rakkaita sen virren ovatkaan! Niin erilaisia kuin mitä nyt veisaillaan, – jos veisaillaan. Selasin kirjan virret läpi etsien tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin tunteitteni vaihdellessa aihesanoitusten mukaan.

En tiedä onko näiden blogien lukijoissakaan enää ketään joka olisi laulanut näitä vanhoja virsiä kun ei taida olla blogien kirjoittajissakaan, ainakaan montaa? Ajattelin etten voisi löytää uudemmasta virsikirjasta montaakaan vanhaa virttä, niin oli kieli ja tyyli sanoituksiin nähden ”vanhanaikaista” ja outoa. Ja kuitenkin niin syvää, aitoa ja oikeaa. Sen huomion tein että kovin ovat vakavia. Muistin kuinka ennen oltiin kirkossa. Kaikki yhdessä ja samassa Jumalan palveluksessa. Iso-vanhemmat ja vanhemmat lapsineen, ilman erotusta perheittäin. Lastenkin oli opittava laulamaan samoja virsiä kuin vanhempienkin. Nyt kun sitä ajattelen ymmärrän taas enemmän sukupolvien kuilusta.

Lähes kaikissa virsissä jaksetaan muistuttaa kuinka lyhyt on ihmisen aika, kuinka se tulisi parhaiten ja vastuullisesti käyttää –  ja mitä tulee sitten sen jälkeen! Yllättävän paljon oli myös Pyhästä Hengestä, siis todella raamatullista. Ehkä sanoitukset tekivät joistakin lapsista aran ja ”kiltin”. Jotkut se saattoi vanhemmiten karkottaakin kirkon piiristä. Minulle ne sopivat, ovat aina sopineet, eivät ahdistaneet. Minä luulen että jotkut syntyvät uskomaan jo pienestä pitäen, ovat herkempiä omaksumaan kuin ihmeen kautta oikein, sanojen sanoman. Rakastinhan minä Raamattuakin, toisin kuin nuoremmat veljeni. Olin toisenlainen, ja olen.

Jaksan rukoilla veljieni ja heidän perheidensä puolesta ja uskoa Jumalan armoon heidänkin kohdallaan, näytti miltä näytti.Minun mielestäni olisi aivan oikein että lapsille vieläkin opetettaisi uskon asiat niin kuin ne oikeasti ovat, ottaen kuitenkin huomioon kunkin yksilöllisyyden. Suurempaa vahinkoa ei voi tehdä kuin nyt on tehty että yritetään häivyttää usko kaikkialta.! Kiitos Jumalalle että Hän elää!Eivät virret eikä Sana ole yhtään sen vaarallisempia kuin kaikki se väkivalta ja jännitys jota nyt on kaikkialta saatavissa olevina peleinä, lastenohjelmina, elokuvina jne. Virsissä ja Sanassa on kuitenkin aina lohtu, tuki ja turva ja minä uskon että lapsi erottaa aidon epäaidosta.

Minulla on yksi aikuinen lapsi nyt, mutta opetin hänelle pienestä pitäen rehellisesti, laulaen, lukien ja yhdessä rukoillen sen minkä itsekin ymmärsin Jumalan sanasta. Ei niistä traumoja tullut päinvastoin. Traumat tulivat maailmasta ja uskomattomien läheisten kautta. Mutta Jumalan on Voima, valta ja viisaus. Hän valitsee ja ottaa omakseen kenet Hän tahtoo ja tekee vahvaksi.  Niin palaavat tuhlaajapojat ja tytöt riemuiten Elävän Jumalan luo ja saavat armolahjaksi ikuisen Elämän, terveyden, ilon ja onnen.

Löytyikö uudesta virsikirjasta vanhojen toisintoa?

Ihme kyllä, löytyi, useampikin. Sanoja on muutettu mutta ajatus on pysynyt samana, tai ainakin melkein. Vanhassa kirjassa on virsi ”Oi, etkö ihminen muistakaan, sun aikas että on rahtu vaan? Jok´ainut askel sun matkallas, on askel kohti sun kuoloas.” Uudessa se löytyy numerolla 433. minulle rakas. –  ”Ilmoita Herra sun kunnias, voimas, Tulla jo sun valtakuntasi suo. Johdata kansamme armosi tuntoon. Sun Pyhä pelkosi mielihin luo. Siunaustas me nyt pyydämme sulta. Anna sä meille sun henkesi tulta” ja kas kummaa myös uudemmassa samalla numerolla; 173? Sanat vaan kovin erilaiset.

Ja lopuksi se virsi jonka yhtenä aarteena opetin lapselleni. Vain muutama säkeistö vanhasta.

”Oi Jumala et hylkää pientä lasta, vaan katsot puoleheni taivahasta, Kun lapsenas suot tulla luoksesi, tää kuule nyt mun rukoukseni.
Sä tähän maailmaan mun olet luonut, ruumiin ja sielun, kaikki olet suonut. Jo kasteessa sä minut puhdistit, Sun omaks lapseksesi omistit.
Suo että tahtoas mä noudattaisin, Sun sanaas Pyhää aina rakastaisin. En tietäni voi itse ohjata, siis minua, Oi Isä, johdata…..
Mun elää anna kunniakses aina. Jo lapsena sun pelkos mieleen paina, mun täällä anna kasvaa armossas, ja kasvos nähdä kerran taivaassas.” !

Kiitos Jumalalle kesästä, kiitos laulujen lahjasta, kiitos Sanasta, ystävistä, sukulaisista, kaikesta ja ennen kaikkea Elämästä!

Muutamat päivät erossa elämäni tärkeimmästä aarteesta ja sieluni täyttää halu, palo ja into palata takaisin. Itsestäni riippumattomasta syystä olen joutunut pitämään sisälläni niitä ajatuksia joita tuo tauko toi mieleeni. Niinpä kun nyt hitaasti ja kömpelösti yritän jotain saada aikaiseksi täällä rakkaaksi käyneellä taivaallamme, pyydän kärsivällisyyttä ja laupeutta sisariltani ja veljiltäni sydämeni kyllyyden painaessa sisäistä maailmaani ulos tullakseen 🙂 kiitos!

Oikeastaan rohkeuden ja innoituksen tälle tekstilleni antoi lopullisesti Juhan viimeiset blogit rakkaan Paavalin opetuksista.
Samaa Sanaa koko ihana kirja Raamattu, selasipa sitä alusta tai lopusta.

En itse kirjoita korinttilaiskirjeistä vaan aloitan Jaakobista. Hän kirjoittaa ensimmäisen luvun viidennessä jakeessa:” Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan”. Ja jatkaa: ”Mutta anokoon uskossa, ollenkaan epäilemättä; sillä joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee.” Jakeessa 17 Jaakob kirjoittaa:” Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa.” Ja 18:” Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset”! Mahtavaa.

Otsikko tulee osittain eräästä rukousnäystä, jonka saimme kun olimme tyttäreni kanssa yhteisesti rukoilemassa. Ihme oli siinä että saimme näyn yhdessä. Tiedän että nyt moni joko lopettaa tähän tai sitten hymyilee vinosti ja pitää meitä hulluina, mutta ei haittaa! Me saimme Voiman.

Olemme olleet elämässämme, minä ja tyttäreni, enemmänkin ahtaalla ja monissa vaikeuksissa kuin eläneet selkeää ja helppoa elämää. Tukemme ja turvamme on ollut ainoastaan Ikiaikojen Jumala, Hänen Sanansa, Poikansa ja Pyhä Henkensä. Sitä voimallisemmin mitä ahtaammalla olemme olleet. Se on opettanut ettei ihminen jaksa omassa voimassaan vaikeuksien tullen, vaan Jumalan Voima ja viisaus, hyvyys ja armo, rakkaus ja huolenpito ovat välttämättömiä ja ainoa pysyvä apu, lohtu ja turva elämässämme. Kukaan ihminen ei kuitenkaan pääse vapaaksi tässä elämässä eteen tulevista koettelemuksista.

Kun meidän Herraamme on sallittu kiusattavan, meillekin se sallitaan että me näistä oppisimme, siitäkin huolimatta että rukoilemme:” Äläkä saata meitä kiusaukseen vaan päästä meidät pahasta”! Kiusaus voi olla ennen kaikkea sitä, ettei meinaa jaksaa uskoa selviävänsä jostain mahdottomasta tilanteesta vaikka kuinka ”huutaa” Herran puoleen.  – Tuota näkyä en tähän laita mutta sen sijaan korostan jälleen Raamatun lukemisen tärkeyttä sillä siellä on se meille kaikille verrattomin aarre, ja on ollut jo ennen aikojen alkua!

Jumala on tahtonut pelastaa meidät ja antanut meille kaiken sen  tiedon ja viisauden, jonka tarvitsemme sen ymmärtämiseksi, Sanassaan. Koska pelastuksemme ja iankaikkinen elämämme on Jeesuksessa Kristuksessa, laitan tähän loppuun ihanan, suloisen ja voimaannuttavan sananlaskujen luvun 8 jakeet aloittaen 17:” Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja ne, jotka minua varhain etsivät, löytävät minut.” Lue koko luku, minä jatkan 22 jakeesta, mieti kuka tässä itsestään kertoo? Ole siunattu!

” Herra omisti minut tiensä alussa, muinaisuudessa, ennen kuin hän oli tehnyt mitään.
Iankaikkisuudessa minä olen ollut, alusta asti, ennen kuin maata olikaan.

Joka minut löytää, löytää elämän ja saa osakseen Herran suosion.
Mutta joka eksyy minusta, saa vahingon sielulleen. Kaikki, jotka minua vihaavat, rakastavat kuolemaa.

Aamen, näin sanoo Herra, Sanalaskujen kirjan 8:22-36. (Raamattu Kansalle)

Fariseusten joukossa oli Nikodemos niminen mies. Hän tuli yöllä Jeesuksen luokse sanoen tietävänsä että Jeesus oli Jumalan lähettämä opettaja. Sen hän oli päätellyt tekojen vuoksi joita Jeesus oli tehnyt. Jeesus ei kiinnittänyt tekoihin huomiotaan vaan alkoi kertoa kuka hän oli ja miksi hän oli tullut.

Jeesus opetti ettei kukaan ihminen joka ei uudesti synny, pääse näkemään Jumalan valtakuntaa. Nikodemos, joka oli Israelin opettaja, kyseli hämmästellen kuinka uudestisyntyminen on mahdollista kun eihän ihminen voi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toista kertaa. Jeesus selitti ihmisen syntyvän uudesti ”ylhäältä” ja vedestä ja Hengestä! Tällä hän tarkoitti että ihmisen, päästäkseen todelliseen ja ikuiseen elämään Jumalan valtakunnassa, johon Jumala on hänet alunalkaen tarkoittanutkin, tulee saada Pyhä Henki sisimpäänsä. Lihallinen, luonnollinen syntymä ei siihen riitä.

Ihmisen on vaikea sitä ymmärtää eikä hän voi sitä itse aikaan saada sillä:” Tuuli puhaltaa missä tahtoo ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita”.

Nikodemoksen edelleen ihmetellessä Jeesus sanoi etteivät ihmiset ota vastaan hänen todistustaan koska eivät usko kuka hän on. Jeesus sanoi:” Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tullut: Ihmisen Poika.”

Tietäen, että Nikodemos tunsi kaikki siihen astiset kirjoitukset ja ennustukset Messiaasta Jeesus jatkoi:” Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin myös on Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo Häneen, saisi iankaikkisen elämän. Sillä Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen!”. Paljon enemmänkin Jeesus sanoi, puhui ja opetti.

Hän kutsui, yksinkertaisesti, ihmisiä mukaansa ja monet lähtivät heti. Jotkut kysyivät myöhemmin hänen opetuslapsiltaan mitä heidän tulisi tehdä että pelastuisivat. Heille kerrottiin että kaikkien ihmisten kaikkialla oli tehtävä parannus synneistään, otettava kaste Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja lähdettävä seuraamaan Jeesusta pitäen kiinni niistä opetuksista joita jeesus oli jättänyt jälkeensä. Kaiken avain tulisi olemaan Pyhän Hengen kasteessa ja ihmisen antautumisessa Hengen johdettavaksi Jeesuksen esimerkin mukaisesti. Hengen jonka Jeesus lähetti taivaaseen astumisensa jälkeen Helluntaina.

Meille nämä asiat ovat joskus liiankin tuttuja, mutta muistin virkistämiseksi voisi lukea opetusta mm. APT.17:16-34.

Minua kosketti todella syvästi Tapion blogi. Olen ollut alamaissa eikä se ole tehnyt hyvää. Tapion blogi ikään kuin uudisti Henkeni ja sain muistella aikoja jolloin itseltänikin tultiin kyselemään Tietä ja neuvoja kuinka tulla uskoon? Kuinka ihana onkaan ihmisen etsikkoaika, ymmärsipä hän sitä juuri silloin kun se on tai ei. Ihana vaikka keskellä elämän kaaostakin. Ihana on myös sen osa jolle Jumala antaa tehtäväksi kulkea rinnalla silloin kun Jumalan aika on ja lähimmäinen tarvitsee lähimmäistä. Vaikka tien näyttäjäkin joutuisi kantamaan tuskaa sieluista.

Tärkeintä ole se miltä kaikki näyttää, ei yhteiskunnallinen asema, rikkaus tai köyhyys. Ei ihmis-suosio eikä edes ruumiin terveys tai kauneus. Todellinen menestys ja maailman kaikkeuden tavoiteltavin asia, tässä elämässä, on se joka kantaa iankaikkisuuteen, huolimatta matkan rasituksista, ahdistuksista, kivuista, vastoinkäymisistä, taisteluista ja lopulta kuolemastakin. – Siis mikä?

Yksinkertainen ja täydellinen evankeliumi, mitään lisäämättä tai pois ottamatta!

1.6 Nikodeemuksen päivänä, Jumalan kiitokseksi ja kunniaksi!

”Jos te kuulette Hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne”!

Isä meidän, joka olet taivaissa, Pyhitetty olkoon Sinun nimesi.

Pari tuhatta vuotta sitten, kaikki se mitä oli siihen mennessä Sinusta kirjoitettu toteutui, ja Sinä Herrani Jeesus astuit kaiken voittaneena  Isäsi Valtakuntaan. En pysty edes käsittämään millainen riemu se oli taivaassa! Minä vaan liikutun sydämeni pohjasta ja olen hiljaa. Tahdon kuulla mitä sanot minulle tänään, taivaaseen astumisesi muistopäivänä!

Ensimmäisenä minun on ajateltava Isä meidän rukousta. Kohdasta jossa joudun pyytämään ”Anna minulle minun syntini anteeksi”!

Sydämeni on murheellinen kaikesta millä olen Sinun tahtoasi vastaan rikkonut, ja ajattelen että se ehkä eniten koskee aluetta jossa olen lähimmäistäni haavoittanut, tieten tai tietämättäni. Anna minulle anteeksi ja auta että nekin joita vastaan olen rikkonut pystyvät antamaan minulle anteeksi. –  Mitä kauempana Sinusta olen, mitä kauempana sanasi sielussani ja sydämessäni, sen herkemmin omatuntoni paatuu ja siinä tilassa teen eniten virheitä. Herra auta minua ruokkimaan itseäni Sinun läheisyydelläsi sanasi ja rukousteni kautta, myös Sinun omiesi tuella ja seurakuntasi yhteydellä. Jeesus muista minua Valtakunnassasi.

Kiitos että olet antanut syntini anteeksi ja vastakin annat. Kun Armosi koskettaa minua, Pyhän Henkesi läsnäololla, opin itsekin anteeksiantamisen kalliin läksyn. Ei mikään tee niin vapaaksi ihmistä kuin anteeksiantaminen, se on kaikkein suurimpien taakkojen putoamista tien oheen ja Sinun kannettavaksesi. Kiitos Jeesus. Mitä useammin saan välittömästi antaa anteeksi niille joiden koen itseäni vastaan rikkoneen, sen koulutetummaksi tässä myös käyn 🙂 . – Sinä tiedät ja ymmärrät sen ja siksi tämän oppiminen on niin autuasta. Pääsen tuntemaan puhdasta riemua ja rakastamaan aidosti lähimmäisiäni. Ihana olet Sinä Herra!

Sinä joka olet Pyhyydessä ja korkeudessa. Sinä joka olet kovin ihmeellinen minun ymmärtää ja osata uskoa niin kuin tulisi, olet myös kaikkien niiden luona joilla on Sinun edessäsi Jumalan Sanan/ Pyhän Hengen särkemä ja nöyrä henki. Mitä minulla on jota en olisi Sinulta ja armostasi saanut, ei mitään. Kaikki elämä on Sinusta lähtöisin, kaikki.

Herra, minuun sattuu kun ajattelen tämän maailman kaikkia kärsiviä, yksinäisiä, kiusattuja, kaikkia joilla on vaikeampaa kuin itselläni, ja minäkin jotain näistä kaikista tiedän. Samalla kun pyydän siunaustasi ja varjelustasi itselleni, suvulleni, kansalleni ja seurakunnallesi, pyydän Herra, katso kaikkien niiden puoleen jotka eniten apuasi nyt tarvitsevat ja auta meitä auttamaan edes jotenkin. Herra siunaa luotujasi. Anna meille jokapäiväinen leipämme, niin sanassasi kuin kaikessa muussakin elämisessämme. Varjele meidät pahasta äläkä anna meitä kiusata yli voimiemme.

Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Sillä Sinun On Valtakunta, Voima ja Kunnia iankaikkisesti. Aamen!

”Ottaos Herra mun käteni heikot, suo niiden palvella Sua. Vie viinitarhaasi työhön ja siellä kasvata armossa mua.
Ottaos myös minun huuleni, Herra, kaikille kertoa suo. Vain sinun ristisi juurella virtaa rauhan ja rakkauden vuo.
Syömmeni, kaikkeni, myös ota vastaan, Kallehin Armahtajain. Tahtosi tiellä mua johdata täällä korvessa kulkiessain.
Sinua vain, palvelen ain. Onnen ja vapauden mä luonasi sain!

Herätessäni soi mielessäni virsi 461.

Tämän elämän vastoinkäymiset, kivut ja huolet, eivät ole sammuttaneet lapsellisuuttani. Joka ikinen kevät riemun tuo kasvun ihme, uusi elämä joka näkyy kaikkialla ympärilläni. Musta maa, lehdettömän puut, maan alla nukkuvat kukkaset jne. Ne saavat uuden elämän vuosi toisensa jälkeen! Mikä muu voisikaan todistaa hyvän Jumalan olemassa olosta tämän paremmin. Vuoden kierrossa on kuva ihmisen elämänkaaresta ikään kuin ”kelaten” katsottuna.

Kun Jeesus puhui kuolemasta esim. Lasaruksen haudalla hän sanoi ettei Lasarus ole kuollut vaan nukkuu. Hänen sanomansa tuo iloa ja lohtua. Kun ajallinen kuolema meitä kohtaa, me emme kuole vaan nukumme kunnes meidät herätetään. Se on kuin vuoden kulku ja nämä meillä rikkaat vuodenaikojen vaihtelut. Tuo herääminen uuteen elämään kertoo myös siitä työstä jota Pyhä Henki meissä aikaan saa. Me olemme epätodellisesti elossa, vaikka toisin luulemme, niin kauan kuin Jumalan Pyhä Henki saa meitä koskettaa todella uudistavalla ihmeellään. Me olemme yhtä tämän maailman Luojan ja luomakunnan kanssa, sama kierto meillä kuin Jumalan luomakunnalla, joka tosin uudistuu paljon nopeammassa tahdissa.

En väsy kevättä katselemaan, en Jumalan luomistyötä ihailemaan ja siitä riemuiten kiittämään! Talvi on pituudessaan ja esteissään minulle raskasta aikaa, ja siksikin kevät on Elämää, suurella etukirjaimella. Samalla kun puiden lehdet, melkein silmin nähden, kasvavat päivittäin kevään voimasta, ja mullan alta nousee kaikkea uutta, on elämä ihme ja kiitosaihe.. Sama asia kuin  lukiessani Raamattua, hyvän kirjan tai kuullessani hyvän saarnan. Uusi  astuu vanhan sijaan, uni vaihtuu elämäksi.

Katselen niin suurta ihmettä että melkein pelottaa. Nyt on vielä armon aika, nyt Jumala vielä antaa kasvun ja varjelee kaikkea luomaansa, mutta tämä ei tule kestämään ikuisesti. Joka lukee Raamattua tietää sen ja kuinka meidän tulisikaan kiittää, kunnioittaa ja rukoilla Jumalaa kaikesta tästä ihmeestä. Ja nähdä kuinka hyvä ja armollinen Hän On.

”Kiitä herraa yö ja päivä, pimeys ja valokin! Aurinko ja kuu myös kiitä, Hän on tehnyt teidätkin. Taivaan tähdet, hiljaisella matkallanne kiittäkää. Lähde, virta, meren laine, ylistykseen yhtykää….. Sieluni, nyt kiitä Herraa, lunastajaa, luojaasi! Lapsekseen Hän sinut osti, orjuudesta vapaaksi. Hän on aina auttajasi, armossaan vie autuuteen. Kiitä riemuiten siis Herraa, nyt ja aikaan iäiseen!”

Siunatkoon ja varjelkoon Herra, huomisen äitienpäivänkin perheissä, niin että kaikilla olisi mahdollisimman levollinen ja lämminhenkinen juhlapäivä. Herra siunatkoon niitä joilla ei sellaista ole ja myös vanhoja äitejä jotka kokevat ikävää ja yksinäisyyttä. Myös niitä jotka kaipaavat lasta mutta ovat jääneet lapsettomiksi. Herra siunaa ja varjele meitä ja anna meidän löytää Elämän ihme ennen kaikkea Sinussa!

virsi 461

Room.8:18-30