Älä soimaa pimeyttä vaan sytytä kynttilä!

Vuorokausi New Wine elämää Himoksella on takana ja siskolikan pojilla on iltavilli. Naapurimökillä yli kymmenpäinen nuorisolauma grillaa makkaroita hersyvän naurun säestyksellä. Ennen yöpuulle painumista kelailen päivän tapahtumia. Tänne tultaessa päätin, että jätän ponnistelemisen ja yrittämisen pois. Väsynyt mieli ja sielu kaipasi Pyhän Hengen uudistavaa voimaa ja kotiinpaluun tunnetta. Jokaisella meillä on oma viitekehyksemme ja on ilmeistä, että voin allekirjoittaa ne arvot, jotka täällä kohtaan. On helppo lukea arvot NW:n sivuilta, mutta sivut eivät pysty välittämään sitä miten niitä eletään todeksi. Sitä miten Jeesus tulee seurakunntansa välityksellä lähelle ja lohduttaa. Lohtu on se jota tällä hetkellä eniten tarvitsen.

Aamun ensimmäinen kohtaaminen toi eteeni tuon avauslauseen Simo Lintisen suulla. Omaan pimeyteeni syttyi valo, joka valaisi sisintäni ja paljasti pienen pojan, joka yli 40 vuotta sitten etsi toveruutta ja lohtua. Pienen pojan, joka alkoi elää miellyttääkseen muita ja on tehnyt sitä siitä lähtien. Pyhä Henki hellävaraisesti näytti asioita, joista tarvitsin vapautumista ja anteeksiantoa, jotta voisin olla taas oma itseni, lapsi joka kirkkain silmin jatkaa matkaansa.

Tuon näky silmissä olen tehnyt matkaa koko päivän. Tähän liittyy kaikkeen liittyy 2.Kuningastenkirjan 6.luvun kertomus Profeetta Elisasta joka pyytää, että Herra avaisi hätääntyneen palvelijan silmät näkemään millaiset ovat Jumalan sotajoukot näkymättömässä maailmassa. Raamatun kohta on ollut itselleni tärkeä, sillä se toisaalta kertoo siitä, että on olemassa jotain mitä emme näe ja sen, että olemme sodassa. Sotaa käydään meistä. Kun rukouspalvelija lähestyi minua tuolla raamatunkohdalla tiesin että Jumala on kuullut minua. Oli vapauttavaa jättää omat taakat ja synnit Jeesukselle ja kuulla synninpäästö toisen suusta ja saada siunaus.

Päivän seminaari sisälsi riemukkaita kohtaamisia Some-maailman ystävien kanssa mutta sen kaiken kertominen vaatii oman jutunsa ja jospa sen joku meistä blogitaivaan lampaista kirjoittaakin.

Iltatilaisuus meni sydän kevyenä ylistäessä vaikka, joku saattoi tulkita märät silmäni toisinkin. Koin, että olin vihdoin vapaa ylistämään Jumalaa, niinkuin minun se kuuluu tehdä, katsomatta ympärilleni ja miettimättä muut tekevät. Ainoa jota halusin ylistää ja miellyttää oli Jumala. Voihan joku kysyä, että pitääkö Jumalaa miellyttää, vastaan siihen jo etukäteen, että en tiedä, mutta sitä minä minä haluan tehdä!

Ilta päättyi kahteen merkilliseen kokemukseen. Minulla ei aikaisemmin ole ollut lempivirttä, mutta Simojoen Pekka tutustutti minut vuosi sitten virteen 600 ja siitä lähtien sen sanoma, johtuen virsirunoilijan kohtalosta, on ollut minulle tärkeä ja rakas. Aamulla löysin siitä Katajaisen kansan tekemän version joka toi mieleen sen valon jossa virren tekijä on saanut olla keskitysleirin pimeässä maailmassa. Kun sitten Illan rukouspalvelussa ylistybändi yllättäen alkaa soittamaan kyseistä virttä avutuivat viimeisetkin padot sisimmästäni mielessäni. Sydämeni sopukoista nousi kiitos ja sanat avoin valtakirja sekä ajatus viedä oma paikkakuntani Jumalan eteen. Niiden kanssa menin Rukouspalveluun.

En tiedä kuinka moni on ollut vastaavassa tilanteessa mutta tässä kaksi esirukoilijaa laittoivat kätensä olkapäälleni ja alkoivat rukoilla puolestani ja minä suljin silmäni. Tunsin kun joku kolmas liittyi rukoilijoiden joukkoon ja laski kätensä päälleni kohta tunsi miten ympärilläni oli joukko rukoilijoita. Kun sitten avasin silmäni ketään kolmatta tai ketään muitakaan ei näkynyt ja taisin olla melko hölmön näköinen kysyessäni ettei teitä olekaan kolmea. Isä oli Pyhässä hengessä ottanut minut syleilyynsä lohduttaen lastaan. Sitä mitä hän sillä avoimella valtakirjalla tekee, se jää nähtäväksi.

Olen ollut loppukevään ja alkukesän pyörien päällä ja kirjoittamista on ilmennyt kovin vähän. Kun ei ole mitään sanottavaa, niin mitäpä sitä turhaan naputtelemaan.

No tämä on puoliksi totta, mutta totuuden toinen puoli on se, että monella tavalla ja myös monella ihmisellä, myös itselläni on enemmän tai vähemmän hukassa se, miksi olen olemassa ja mihin tämä kaikki vie. Itselläni se on kelvottomuuden ja epäonnistumisen tunnetta, sekä epävarmuutta siitä mikä ja mitä olen ihmisenä.

Olen nähnyt miten ihmisten unelmat murskaantuvat ja tarkoitukselta putoaa pohja. Jäljellä on vain kasa kysymyksiä, jotka eivät koskaan saa vastausta.

Miksi juuri minä? Mikä on arvoni? Miksi alun pitäen olen olemassa ja mitä tarkoitusta varten?Osaanko elää oikein, jotta olisin arvollinen? Arvollinen saamaan sen, mikä minulle kuuluu tai mitä olen toivonut elämältäni. Määrittääkö saavutukseni sen, mitä olen vai romuttavatko pettymykset ja kärsimykset arvoni ja merkityksen ihmisenä? Katkeaako suhteeni Jumalaan kun ihmisenä epäonnistun kerta toisensa jälkeen. Merkitseekö se tyhjyys, jota ihminen tuntee sisimmässään, arvottomuutta Jumalan edessä?  Enkö ole arvollinen saamaan itselleni arvon?

Tänään Hilvon Heikki heitti minulle ajatuksen että kirjoita juttu Tien päällä olemisesta, sillä sitähän tämä alkukesä on ollut. Ajatus jäi kytemään kun lähdin lenkille. Mietin mihin olen matkalla. Nappasin mukaan mp3-soittimen, jossa oli muutama seminaariluento tallennettuna. Eräästä luennosta jäi mieleen ajatus siitä, että kenenkään arvo ei ole olla vain nöyrä Jumalan palvelija, koska jokaisen arvo Jumalan edessä on olla identiteetiltään Jumalan lapsi, vasta sen jälkeen tulee se, mitä merkitystä tai tehtävää elämällämme on. Nuo tehtävät ja merkitykset muuttuvat ja häilyvät, koska olemme vain ihmisiä ja tämän maailman tuulien kuritettavina.

On vaikea hiljentyä kuuntelemaan Jumalaa, varsinkin jos etsimme arvoamme siitä mitä olemme tehneet tai suorittaneet ja miten olemme epäonnistuneet tai kärsineet. Kärsimys ja tuska vievät voimamme ja tuntuu siltä, että on lähes mahdotonta kurottaa kohti Jumalaa.  Jotta käsittää mikä arvo on olla Jumalan lapsi on katsottava pidemmälle kuin se, mitä tämä maailma tarjoaa tai ottaa pois. On katsottava sinne missä Jeesuskin on tällä hetkellä eli Isän sylissä.

Meidän arvomme on olla Jumalan, Taivaan Isän lapsia ja paikkamme on Isän lohduttavassa sylissä. Se syli on avoinna meille olimmepa ihmisinä omasta mielestämme arvollisia tai arvottomia.

Jumalan lapseuteen kuuluu ajatus, että meidän ei tarvitse kurottaa tai suorittaa mitään, vaan voimme huutaa Abba, Isä en jaksa enää. En osaa olla arvokas tai hyödyllinen, ota ota minusta kiinni ja hoida.

Aikamoinen otsikko? Tätä aloittaessani luotan siis siihen että kaikki jotka täällä kirjoittavat tuntevat Raamatun hyvin, sillä niin laaja olisi aihe Raamatun alusta sen loppuun saakka etten poimi tähän luultavasti montaakaan sanan paikkaa.

Itse koen että tänä aikana yksinkertainen, puhdas ja raitis, Sanan mukainen usko on harvinaista ja vaikeaa. Ihmisten tieto ja tekniikan ylenpalttinen kehitys ja käyttö tavallisessa arjessakin on sitä luokkaa että jos uskaltaisin, sanoisin että tätä käyttää hyväkseen myös tämän maailman ruhtinas. Autuaita ovat, siis ne harvat puhdassydämiset joita ehkä vielä jossain on. Toisaalta tosiasia on myös se että ihmisten evankelioiminen on nyt aivan toisella tavalla mahdollista kuin aikaisemmin. Ei ole enää kovinkaan mahdotonta toteuttaa Jeesuksen käskyä mennä kaikkeen maailmaan julistamaan evankeliumin ilosanomaa ihmisten iankaikkiseksi pelastukseksi.

Lopun ajat. Nehän alkoivat kun Jeesus tuli maailmaan. Kun Hän nousi taivaaseen alkoi myös Pyhän Hengen aika. Tästä ajasta ennustivat jo vanhan testamentin profeetat ja Pyhät. Jokainen, jonka silmät on Herramme lähettämä Pyhä Henki avannut, tunnistavat että elämme näiden aikojen ristitulessa. Paha tekee työtään eksyttääkseen jos mahdollista valitutkin, mutta Pyhä tekee myös työtään ja seulonta on alkanut.

Rakastan Apostolien tekojen kirjaa. On uskomatonta millaisesta aineksesta Jeesus opetuslapsensa valitsi – ja valitsee myös tänään. Eli sellaisista joiden Hän tietää ottavansa Hänet Herranaan ja Messiaanaan vastaan. Mikä se luettelo siis olikaan missä sanotaan ettei ollut montaa viisasta, ei vaikutusvaltaista, eikä jalosukuista (1 kor.1).Yksinkertainen usko, jos sinä tunnustat suullasi että jeesus Kristus on Herra. Sydämen usko ja suun tunnustus riittää Raamatun mukaan, mutta riittääkö se minulle tai sinulle. Onko meillä taipumusta lisätä jotain, tuntea tarvetta tehdä jotain, uskoa enemmän, olla enemmän, hakea etummaisia paikkoja, etsiä mainetta ja kunniaa, miellyttää yleistä mielipidettä. Missä kohtaa menee raja!?

Entäs Pyhä Henki? Saako Hänestä ilolla puhua? Saako Häntä spontaanisti ylistää riemulla niin ettei lähimmäinen tee tulkintoja? Joku kokee että kun hänellä ei ole tunnetta Pyhän Hengen läsnäolosta sisäisessä maailmassaan eikä kokemusta sellaisista armolahjoista joita sisarella tai veljellä, hänen täytyy puolustella omaa uskoaan.
Miksi? Etkö voi uskoa että olet Jumalan lapsi vaikka et koe samalla tavalla kuin tuo toinen, joka on herkkä Pyhän Hengen vaikutuksille. Salli minun sanoa, ettei sinun tarvitse puolustella, mutta et sinä saa myöskään asettaa kyseenalaiseksi tai arvostella ylhäältäpäin sitä joka toisin kokee. Niin kuin perheessä, maanpäällä, on erilaisia lapsia samoista vanhemmista, niin on Jumalan lastenkin perheessä. Yksinkertainen asia, jonka me kaikki tiedämme, sietäkäämme siis toisiamme, vaikka emme ihan rakkauteen kykenisikään.
Itse olen kokenut että kun oikein hyvin tutustun toisenlaiseen Herran omaa kuin itse olen, opin häntä rakastamaan jos koen että hänellä on kuitenkin elävä usko Jeesukseen. Ihan totta, se on itsellenikin ihme mutta sellaista Jumalan rakkaus saa aikaan.

Ilkalla oli tuolla pieni testi meille 🙂 . Johannestahan se näytti aika tavalla pukkaavan (siis näytti 🙂 ), mutta rakastan minä Pietariakin, oikein paljon rakastankin. Millainen muutos hänessä tapahtuukaan helluntain jälkeen.( Apt. 2 )erityisesti tuo valtava todistus ja puhe jonka Pietari nousee pitämään 14 jakeesta lähtien. Siinä hän poikkeaa jo vanhan testamentin ennustustenkin puolelle profeetta Joelin myötä, todistukseksi kaikille ettei se mitä tapahtui ollut mitään maallista, vaan ennustettua ja taivaallista joka nyt toteutui.
Näin siis todistetaan että lopunaikoja eletään ja myös Pyhän Hengen aikaa jossa ilmenevät armolahjat niin kuin niistä on opetettu 1Kor.13-14 luvuissa.

 Lopuksi vielä minulle rakkaan profeetan Jeremia kirjasta 9:22-23. Näin sanoo Herra: – Älköön viisas kerskuko viisaudellaan, älköön väkevä voimillaan, älköön rikas rikkaudellaan. Joka haluaa kerskua, kerskukoon sillä, että tuntee minut ja tietää mitä minä tahdon. Sillä Minä Olen Herra, minun tekoni maan päällä ovat uskollisuuden, oikeuden, ja vanhurskauden tekoja. Niitä minä tahdon myös teiltä, sanoo Herra.”

”Luoksesi Herra saan tulla, nyt aivan tällaisena. Eihän kätkössä voi mitään olla, Sun eteesi saan vaipua. Ja vaikka sä näät kaiken heikkouden tään, olen pienoinen lammas paimenen. Sillä näin tullessaan oppii sen tuntemaan, että aina Sä mua rakastat!
Herra, voin Sinulle antaa kuormani tuskani maan. Olet luvannut taakkani kantaa. Ja auttaa ain vaeltamaan. Nyt pyydän mä vaan, että kulkea saan Sinun kanssasi kautta tämän maan. Kaiken puolestain teit, synnit ristille veit. Sinussa elän nyt ainiaan.
Luoksesi Herra saan tulla, päivä jo pian iltaan käy. Luonas rauha on armoitetulla, ei vaivoja maan enää näy. Niin turvaisaa on, Sinä viet lepohon, silloin luonasi aina olla saan. Nyt Sä voimasi suot, uutta uskoa luot, että saapuisin luoksesi Sun!

Mä olen niin pienoinen, pienoinen aivan, Sä suuri ja voimakas Isäni taivaan, Isäni Taivaan. Oi johdata jalkani totuuden teitä, et Isäni armahin lastasi heitä. Lastasi heitä.

Kiitos Sinulle Vapahtajani Herra Jeesus Kristus! Jää siunaamaan ja varjelemaan yksinkertaista uskoa ja vuodata Pyhän Henkesi voima koko maailman ylle, ennen paluutasi. Aamen.

Pastori saarnasi huonosta itsetunnosta:
– Jokainen, joka on vihoissaan itselleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo itselleen: ’Senkin hölmö’, on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo itselleen: ’minä hullu’, on ansainnut helvetin tulen.

Silloin astui lempeäkatseinen mies alas alttaritaulusta ja sanoi:
– Jotain rajaa!

Aurinko oli laskemaisillaan. Jahtasin kameralla muurahaisia, mutta pitihän ohdakepalloista ottaa kuva ihan ilman ötököitäkin. Poikkeuksellisesti käytin salamaa kuvatessani. Vasta myöhemmin huomasin, että ohdakkeissa oli hämähäkinverkkoja.

Hämähäkinverkkoja oli vaikeaa nähdä hämärässä. Ne näkyivät vasta oikeassa valossa.

Koilliskulman tasavallassa oli kristittyjen yhteistyö päässyt hyvään alkuun. Työtä Jumalan Valtakunnan puolesta tehtiin yli seura- ja kirkkokuntien rajojen. Jumala katseli touhua tyytyväisenä ja antoi siunausten ropista maan ylle.

Maassa oli käynyt myös ulkomaalaisia saarnaajia. Heistä keskusteltiin. Jotkut olivat yhden puolesta, jotkut toista vastaan. Mutta semmoistahan ihmisten elämä on. Yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä. Enollakin on ihailijansa.

Taas oli saarnamies tulossa. Hänelle haluttiin järjestää oikein stadionluokan tapahtuma. Silloin näki vastustaja tilaisuutensa tulleen. Hän jakoi määräyksen pikkuisille sarvipäille:

– Koilliskulman kristityillä menee liian hyvin. Ovat alkaneet purkaa raja-aitojaan. Nyt menette ja supatatte ihmisten korviin äärimmäisiä viisauksia. Yhdelle sanotte, että saarnamies on itse Jumalasta seuraava. Toisille kerrotte, että hän on minun luotettu adjutanttini.

Pikkupirut pukivat lämpimästi ylleen ja lähtivät Koilliskulman hyiseen alkukesään levittämään sanomaansa. Kohtapa oli koko maan kristikansa tukkanuottasilla.

– Se on saatanasta!

– Eipäs! Sen evankeliumi avaa Taivaat!

Vastustaja myhäili. Näin sitä pitää. Muureja alettiin rakentaa takaisin ja muurinaukkoihin löytyi seisojia. Teilipyörä oli lähtenyt vierimään, ja hajaannus lisääntyi tehokkaasti ilman pirullisia ponnisteluja. Ihan ihmisvoimin. Vastustaja vaipui myhäillen muistelemaan vanhoja hyvä aikoja, kun kristityt pitivät omaa mielipidettään niin vilpittömänä, että se oikeutti vaikka tappamisen.
– Ne olivat aikoja, hän huokaisi.

Toisaalla myös Jumala huokaisi:
– Koilliskulmalaisten kanssa ei Meikäläiseltä hommat lopu.

Tulin kirjoittaneeksi edellisessä blogissani sisarelleni Virpille, etten vaihtaisi osaani uskossa Jumalaan mihinkään. Päivällä lukiessani Luukkaan evankeliumia, johduin sen äärellä neljänteen lukuun. Sivulauseena mainitsen että sen luvun ja tuon sanomani myötä ajatuksiini tuotiin Pietari, tilanteessa jossa hän vannoi Jeesukselle ettei ikinä kieltäisi tätä. Tiedämme miten kävi, joten vaikka nyt olen vuoren varma asiastani, ei pidä ihmisen liikoja luulla itsestään. Voin vain sanoa että Herra varjelkoon, etten koskaan joutuisi tilanteeseen joka olisi kauheinta mitä voisin kuvitella.

Luukkaan evankeliumin kolmas luku päättyy ihanasti Jeesuksen sukuluetteloon ja kun sen loppuun pääsee, voi että! Se nimittäin loppuu näin jae 38: tämän Enos, tämän Set, tämän Aadam, tämän Jumala!

luku 4:1-14: Jeesus lähti Jordanilta Pyhää Henkeä täynnä.
Hengen johdattamana hän kulki autiomaassa neljäkymmentä päivää, ja Paholainen kiusasi häntä. Hän ei syönyt noina päivinä mitään, ja kun tämä aika oli kulunut, hänen tuli nälkä. Silloin Paholainen sanoi hänelle:” Jos kerran olet J u m a l a n P o i k a, niin käske tämän kiven muuttua leiväksi”. Jeesus vastasi ja sanoi:” ON kirjoitettu, ei ihminen elä ainoastaan leivästä (vaan jokaisesta sanasta joka Jumalan suusta lähtee. Matt. versio) Paholainen vei Jeesuksen korkealle paikalle, näytti hänelle yhdessä hetkessä kaikki maailman valtakunnat ja sanoi: Kaiken tämän, koko maailman ja sen loiston m i n ä annan sinun valtaasi, sillä se on annettu m i n u n haltuuni ja m i n ä voin antaa sen kenelle tahdon. Jos kumarrat m i n u a, tämä kaikki on sinun”. Jeesus vastasi:” ON kirjoitettu; Herraa sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.” Paholainen vei Jeesuksen Jerusalemiin, asetti hänet temppelimuurin harjalle ja sanoi:” J o s kerran olet J u m a l a n P o i k a, niin heittäydy tästä alas. Onhan kirjoitettu; Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen!” Jeesus vastasi:” ON myös sanottu; Älä kiusaa Herraa Jumalaasi”.
Kiusattuaan näin Jeesusta k a i k i n tavoin Paholainen jätti hänet joksikin aikaa rauhaan.
Täynnä Hengen voimaa Jeesus palasi Galileaan ja hänestä puhuttiin kohta kaikkialla.

Paholainen puhuu itselleen tyypillisesti, niin kuin on puhunut aikojen alusta. Ensiksikin hän yrittää vakuuttaa että hänellä on kaikki valta tehdä mitä haluaa ja houkutella suurilla lupauksilla kohdettaan lankeamaan. Näinhän hän toimii, ja moni hairahtuu uskomaan, kun ei tiedä että Paholainen on valehtelija ja valheen isä. Luonnollinen ihminen on kiinni kaikessa maallisessa materiassa, eikä se taida kovin kaukana olla kaikista uskovistakaan. Sanoohan Raamattu että ihmistä kiusaa hänen oma himonsa ja kun himo tulee raskaaksi se synnyttää synnin. Oletko koskaan joutunut kiusaukseen, oletko tietoinen mikä sinulle on se himo joka saisi sinut mahdollisesti lankeamaan? Tiedätkö/huomaatko mikä on kaikkein paras keino välttää kiusaukset? Olla ajattelematta edes mahdollisuuksiako, johdattaako tämä kirjoitus sinut ikävyyksiin asian kanssa?

Itse uskalsin kyllä pohtia mitkä ne kipeimmät tarpeet omassa elämässäni olisivat joita toivoisin olevan, mutta joita ei ole. Omaisuutta en tarvitse kuin sen ”määräosani leipää” johon kuuluu vaatimaton toimeentulo jokapäiväisine tarpeineen. Mutta olin minä joskus ollut saamassa oman kodinkin joka haaveenani oli. Oli minulla kerran jonkinlainen elämänkumppanikin ja elämäni olisi paljon helpompaa ja mutkattomampaa jos sellainen olisi elon iltaa kanssani viettämässä vieläkin. Näistä kahdesta luopuminen on ollut ehkä haikeinta. Lapsia olin aina toivonut, kiitos Jumalalle että yhden sain, mutta enempikin olisi ollut ihan kiva, en olisi yhden taakkana vanhetessani. Onnekseni ei ole tullut kiusauksia noiden kahden ensin mainitun suhteen ja yksikin lapsi on Jumalan suurenmoinen lahja.

Mitä enemmän vuosia karttuu, sitä kiitollisemmaksi tulen. On perspektiiviä nähdä Jumalan viisaus, huolenpito ja johdatus sittenkin koko elämässäni. Ei sekään ole ollut sattumaa, tai jokin virhe, että sain poliovammaisen ihmisen elämänosan jo pienestä pitäen. Jokin tarkoitus silläkin on ollut, koska minä uskon että osani on tullut Jumalalta. En ole koskaan kysynyt miksi minä? Ei, miksi en yhtä hyvin, kuin moni muukin tuntemani tai tuntematon sisar tai veli. Meillä täällä Suomessa on kuitenkin ollut suhteellisen hyvin aina asiat, verrattuna joihinkin kehitysmaihin, vai vieläkö niin saa sanoa?

Kaikesta huolimatta liian huoleton ei voi olla. Täytyy valvoa, olla lähellä Herraa Hänen Sanansa kautta, rukoilla ja olla nöyrä Jumalan edessä. Muistaa että niin kuin Hän on antanut elämän, Hän voi sen myös ottaa milloin hyväksi näkee. Hyvä omatunto, vilpittömyys, rakkautena vaikuttava usko ja huomaavaisuus lähimmäisen tarpeita kohtaan olisi hyvä omistaa jos jokin. kaikkein tärkeintä on muistaa ettemme omin voimin pysty mihinkään. Mutta Jumala vaikuttaa meissä tahtomisen ja tekemisen ja mitä voimattomimmiksi tulemme ja avuttomimmiksi itsemme tunnemme, mitä vähemmän itseämme ajattelemme suhteessa lähimmäisiin ja koko maailmaan, sen enemmän me Jumalan armoa ja rakkautta tarvitsemme.

Neljännen luvun alku ja loppu Luukkaassa oli olennainen: Jeesus lähti Jordanilta Pyhää Henkeä täynnä….. Täynnä Hengen voimaa Jeesus palasi Galileaan. Tässä on se suuri salaisuus ja voittovoima; Pyhä Henki meissä Herramme lupauksen mukaan! Kiitos Jumalalle.

Herra on varjelijasi/ Matkalaulu
Minä kohotan katseeni vuoria kohti. Mistä saisin avun?
Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan.
Herra ei anna sinun jalkasi horjua, väsymättä hän varjelee.
Ei hän väsy, Ei hän nuku, Hän on Israelin turva. Hän on suojaava varjo,
HÄN ON vartijasi hän ei väisty viereltäsi.
Päivällä ei aurinko vahingoita sinua eikä kuunvalo yöllä.
Herra varjelee sinut kaikelta pahalta, hän suojelee k o k o  e l ä m ä s i.
Herra varjelee kaikki askeleesi, Sinun Lähtösi ja Tulosi, Nyt ja Aina!
Ps. 121.
Ollaan siunattuja Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ylistys Jumalalle. Aamen.

ja ehkäpä Jumalassa myös. Olen moneen kertaan kierrellyt, mutta taas pysähtynyt toteamaan, että ohittamattominta Jumala-suhteen rikastumisessa on löytää Hänet lohduttajana. Rikastumisella ajattelen tässä hengellisen maaperän runsautta, joka kuvaa sisäistä elämää esiin tulevien hyvien asioiden pohjana.

On tuskallista yrittää kasvattaa itsestään hedelmällisiä hengellisiä hyveitä, jos maaperä on täynnänsä kivuliaita kiviä, kovettunutta muokkaamatonta maata, kuolleita unelmia ja rehottavaa rikkaruohoa.

Alkukesän siivousprojektissa löysin opetussarjan kyynelten parantavasta voimasta. Nyt kun olen sitä kuunnellut vuosien tauon jälkeen, olen taas saanut kohdata Jumalaa uudella syvyydellä. Ei ole kyse suorituksesta, jolla saa uuden tason, jotta peli etenee jouheammin, vaan jostain yksinkertaisen nerokkaasta. Jumala vain haluaa olla hyvä minua kohtaan. Jumala rakastaa pientä ihmistä.

Häntä kiinnostaa minun rehellisyyteni, luottamukseni, avoimuuteni. Hän ei vaadi nähdä suorituksia, joilla perustelen kelvollisuuteni. Toki hän iloitsee, jos minäkin iloitsen jostain saavutuksesta, mutta ennenkaikkea hän haluaa minun ymmärtävän, että häntä kiinnostaa kyyneleeni, kipuni, ajatukseni.

Jumala toivoo, että luotan hänen rakkauteensa niin paljon, että uskallan olla rehellinen ja annan hänen lohduttaa. Hän haluaa opettaa erottamaan hedelmällisen surun tukahduttavasta. Jumalassa on lohdutus. Kyllä kyyneleet tekevät hyvää, itkeminen on sallittua (kunhan ei mahdottomasti niistä kaverin olkapäähän). Heikkoudessa on voimaa, heikkouden piilottelu vahvistaa kovuutta. Jumala on ihmeellisen pitkämielinen ja uskollinen. Hän kääntyy puoleemme ja kuulee kaipuumme, olkoon elämä ajautunut kuinka kivikkoiseen erämaahan tahansa. Hän luo uutta.

Tein pari päivää sitten matkan meneisyyteeni.  Hyppäsin autoon nuoriman poikani kanssa ja lähdimme käymään syntymäpitäjässäni Härmässä.  Pojalle houkuttimena oli Power Park, joka on muutaman kilometrin päässä kotoani. Tarkoitus oli viettää juniorin kanssa hauska päivä huvipuistossa ja esitellä iskän kotimaisemia. Käydä kotona ja kierrellä lapsuuden maisemia ja koulupaikkoja.

Huvipuisto reissu oli odotusten mukainen ja Power Park, härmäläiselle ohrapellolle, kovalla työllä ansaitulla rahalla, rakennettu Lillbacan Jorman huvipuisto täytti odotuksemme täysin.

Jorma tuli 70-80 luvun vaihteessa Alahärmään loistavan keksinnön kanssa ja perusti paikallisella rahoituksella yrityksen,  josta kasvoi satojen miljoonien arvoinen yritysketju. Liekö Huvipuisto ja siihen liityvät muut kymmenet eri toiminnot microautoratoineen ja hevostalleineen sitä kunniavelan maksua ja siunausta Härmänmaalle. Huvipuisto tuo työtä ja verotuloja alueelle hurjat määrät. Ja totta kai, tuloja omistajalleen.

Minua itseäni hiertää pahasti sana menestys, kun puhutaan Jumalan valtakunnasta. Olen luonnoltani kade suomalainen. Raha ja menestys ei jotenkin sovi hengelliseen elämään. Suomalainen pietismi nousee köyhyydestä ja viinan kiroista. Pappiloiden takaovilta myyty viina painaa meidän suomalaisten mielissä, vaikka tuon ajan muistot eivät tietoisella tasolla enää olekaan.

Meidän olisi syytä käydä vihdoin läpi oma hengellinen perintömme ja ymmärtää mistä se koostuu ja mikä siinä on rasitetta ja mikä rikkautta.

Matkallani tapasin hyvän lapsuuden ystäväni samalta kylältä. Hänen elämäntaipaleensa ei ole ollut yhtä menestyksekäs kuin omani, silti hän vakuutti tyytyväisyyttään omaan elämäänsä. Kun juttelimme hänen kotitienhaarassaan, tajusimme  molemmat, miten kannoimme menneitten sukupolvien taakkaa harteillamme. Sotien jälkeiset sukupolvet, meidän vanhempamme, olivat saaneet mallin, kuinka tätä maata rakennetaan totisesti ja kovalla työllä. Me 60-luvulla syntyneet kannamme tuota totisen sukupolven taakkaa harteillamme. Ystäväni suorasukaisuus ja onnellisuus avasi monia lukkoja päässäni. Vaikka ihmisen elämässä on vaikeuksia, ne eivät riistä pois sitä vapautta, jonka Jeesus meille antaa.  Se on sitä todellista menestystä, jonka me molemmat miehet omistimme.  Armo on perintö joka kantaa. Olosuhteista huolimatta olemme molemmat voittajia.

Kun tutkin Raamatun sanaa menestyksestä tai siunauksesta, joka on mielestäni oikea sana kaikelle mitä Jumala antaa, törmään kerta toisensa jälkeen ajatukseen siitä, kuinka Jumala siunaa sellaisia ihmisiä, jotka kääntyvät hänen puoleensa ja  pysyvät kiinni Jumalan sanassa. Pyhä sana puhuu suvuista ja sukupolvista ja niille lankeavasta hyvästä. Jopa Jobin vaellus kääntyy menestykseen kaikesta kurjuudesta huolimatta.

Mutta mitä meidän tulisi tavoitella? Menestystäkö? Vai opetuslapseutta? Maailman evankeliointia?  Ei mitään näistä! Ne ovat asioita, joita Jumala tekee joka tapauksessa meidän kauttamme! Pyhä Henki ohjaa ja määrittää kaiken. Pyhässä Hengen antama suurin armolahja on usko ja siitä saa kaikki alkunsa. Meidän tulis tavoitella kaikkea mikä liittyy Pyhään Henkeen! Sitä kautta kirkastuu Jeesus Kristus ja hänen tahtonsa.

Kauhajärven vaivaisukko ja mä

Matkamme oli onnistunut ja monta hyvää ajatusta jäi muhimaan pääkoppaani, mutta päällimmäiseksi jäi kotikylän kaverin lausahdus: – Tapsa hei! Onni ei ole kiinni ulkoisista puitteista vaan siitä, että on vapaa!