Blogitaivas

Onko merkitystä sillä että uskon Isäni olevan oven takana.

Uskonko ristiin ja sen viattomaan mieheen.

Onko merkitystä sillä että uskon tuon kaiken tarpeelliseksi jotta menisin kolkuttamaan.

Luotanko siihen että isä kykenee kaikkeen, myös avaamaan tuon oven.

Uskonko siihen että se mikä minussa oli, riippuu ristillä ja kuolee pois.

Luotanko siihen, että nousimme

Miehen jäljet

puhtaana ylös.

Minä, ihminen astun samaa matkaa mestarini kanssa kohti kotia.

Seurakunnalla täytyy olla missio eli näky siitä miten Jumalanvaltakunta murtautuu ihmisten elämään. Polttopisteenä on seurakunnan kokoontuminen, jossa armolahjat ja hengenhedelmät kuuluvat ja tuntuvat. Ihmiset ovat riippuvaisia toisistaan ja kohtaavat Kristuksen toistensa kautta. Pyhä Henki toimii ja vaikuttaa heidän elämässään. He ymmärtävät miten Pyhän Hengen täyteys vaikuttaa heissä.

Seurakunnalla on johtaja joka valtuuttaa ja voimaannuttaa seurakuntalaisia toimimaan ja auttaa löytämään ne vahvuudet, jotka Jumala on heille tarkoittanut. Johtaja on ennen kaikkea seurakuntansa palvelija. Johtaja uskaltaa myös epäonnistua ja ymmärtää myös muiden epäonnistumista. Johtajan ei saa pelätä uusiutumista.

Voittava seurakunta ei takerru liikaa perinteisiin ja vanhoihin rakenteisiin. Siksi tällaisessa seurakunnassa on erilaisia ryhmiä ja piirejä, joista ihmiset löytävät oman tapansa toimia. Huonot ja toimimattomat mallit uskalletaan hylätä ja hakea tilalle sellaisia, jotka tavoittavat uusia ihmisiä seurakunnan toimintaan. Kaiken toiminnan yhtenä  perustavoitteena tuleekin olla se että tavoitetaan koko ajan niitä ihmisiä Jeesuksen luo jotka eivät häntä vielä tunne.

Sen lisäksi, että missionäärinen seurakunta käyttää armolahjoja seurakunnan sisällä,niin seurakunta rukoilee, huolehtii ihmisistä ja heidän tarpeistaan ja kertoo evankeliumia eteenpäin. Jokainen seurakunnan jäsen käyttää taitojaan näiden kolmen asian hyväksi jollain tavoin.

Aito rakkaus on seurakunnan polttoainetta, sillä rakkaus on se, joka säteilee ulospäin ja vetää ihmisiä puoleensa. Tuo rakkaus pulppuaa elämänlähteestä, Kristuksesta. Eripuraisuus ja kiistely karkoittaa ihmsiä ja valittettavan usein Kristityt tunnetaan paremmin kiivailijoina ja riitelijöinä.

Jumalanpalvelus on tällaisen seurakunnan yhteinen juhla. Sen tulisi olla innostava ja yhteisöllinen asia, jossa ihmiset aidosti kohtaavat toisensa. Jumalanpalveluksen ei pitäisi olla jäykkä kaava, joka tappaa luovuuden ja halun kohdata toinen ihminen. Jumalanpalveluksessa Ylistys avaa sydämen Jumalalle ja rukous ja opetus kohtaavat toisensa. Musiikki on tärkeässä asemassa, sillä sen tulee lähteä ihmisten tarpeista ja kokemusmaailmasta ei pelkästään perinteistä. Jumalanpalvelus tulisi olla ihmiselle tarve, ei velvollisuus.

Tärkeintä ei ole miettiä kuinka säilyttää seurakuntalaiset toiminnassa mukana tai miten miellyttää heitä vaan miettiä sitä kuinka tavoittaa niitä ihmisiä joille Jeesus ei ole vielä henkilökohtainen Vapahtaja.

Päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saan. Mitä päivä tuokaan tullessansa, Isä hoitaa lasta armollaan. Kädessään hän joka päivä kantaa. Tietää kaiken mitä tarvitsen. Päivän kuormat, levon hetket antaa, murheen niin kuin ilon seesteisen.

Joka hetki hän on lähelläni. Joka aamu antaa armonsa. Herran huomaan uskon elämäni, hän suo voimansa ja neuvonsa. Surut huolet eivät liikaa paina, ne hän ottaa itse kantaakseen. ”Niinkuin päiväs niin on voimas aina” .Tähän turvaan yhä uudelleen.

Kiitos Herra, lupauksestasi, siinä annat minun levätä! Kiitos olkoon lohdutuksestasi, annat voimaa sanan lähteestä! Suo mun ottaa isän kädestäsi päivä vain ja hetki kerrallaa. Kunnes johdat minut kädelläsi Riemun maahan, päivään kirkkaimpaan.

Veljeni on sairastanut lantion alueen laaja-alaista syöpää reilusti vuoden. Hänellä on ollut monta leikkausta ja avanne heti syövän havaitsemisesta lähtien. Hänelle annettiin hyvin lyhyt elinajan ennuste, mutta nyt on kärsimystä kestänyt vuoden ja 4 kk. Eilen hän kertoi ettei enää voida mitään tehdä. Hän on koko tämän ajan ollut varma parantumisestaan ja hänen puolestaan on rukoiltu paljon. Tänään hän oli ensimmäistä kertaa jotenkin järkyttyneen oloinen, ei kestänyt oikein edes puhua. Hänellä ei ole henkilökohtaista uskon vakaumusta.

Hän on vanhin veljeni ja aina tavallaan suhtautunut 4 vuotta minua vanhempana minuun suojelevasti. Koko sairautensa ajankin hän on ylläpitänyt positiivista asennetta ja vakuutellut jatkuvasti että kaikki on hyvin. – Nyt ei enää ole. Silti hän on elänyt pitempään kuin on osattu, muutaman kuukauden esi ennusteen mukaan, voitu kuvitellakaan. Eikä vieläkään kukaan pysty sanomaan milloin lähtö tulee, on vain sanottu ettei mitään keinoa enää ole syövän nujertamiseksi.

Kuinka olemmekaan hänen puolestaan rukoilleet. Toivoisin niin että tuo ylläoleva laulu voisi koskea ja koskettaa häntäkin, niin kuin itseäni. Hänen lähtönsä tulee olemaan vaikea…. En tiedä mikä silloin lohduttaa. Ehkä nuo kursivoidut kohdat jotka haluaisin hänenkin kohdallaan uskoa toteutuvaksi. Tällä hetkellä tuntuu että kaikki on sanottu, mitään ei enää voi. Ei ole sanojakaan. On vain huokaus.

Uskon rakastavaan Jumalaan. Uskon armolliseen Jumalaan. Uskon Jumalaan joka on tehnyt kaikkensa ihmisten pelastamiseksi. Uskon että hän on nähnyt veljeni elämän kuinka monin tavoin raskas se on ollut. Uskon että hän on nähnyt veljeni kyyneleet je kerännyt ne kaikki omaan maljaansa ja katsoo lempeästi kärsineen lapsensa puoleen ja tulee hakemaan hänet Riemun maahan, päivään kirkkaimpaan.

Jumalan armoon ja rakkauteen turvaten: pikkusisko.

Rukoushuone Voltissa

Vaimo oikoo eteisen mattoja ja pinoaa viikon lehdet hieman parempaan ojennukseen. Hänen miehensä mittaa kahvia keittimeen ja laskee mielessään tulijoita. On osaston vuosikokouksen aika. Puolenkymmentä kahvikuppia on valmiina ja eilen tehty tiikerikakkukin on laitettu pöytään. Kaikki on sokeritonta ihan käytännön syistä. Naapurin emäntä on ainoa joka saa syödä mitä lystää, mutta muilla on jonkin sortin dieetti ollut jo vuosia.

Varastossa olisi osaston vanhat kahvikupit viidellekymmenelle hengelle mutta ei niitä ole tarvittu enää vuosikymmeneen. Takana ovat ajat jolloin kaikki olisivat tulleet paikalle ja eihän jäseniäkään ole kuin parikymmentä jäljellä. Kyläkin on kuihtunut  murto osaan entisestään.

Lähetiltä tullut kirje oli avattuna pöydällä raamatun vieressä. Pirteä nuori lähetti kertoo siinä terveiset koulultaan, jossa hän työskentelee. Kirjeet ovat talon emännän, osaston sihteerin, henkireikä eläkeläisen arjen harmaudessa. Lähetti työskentelee lasten parissa.  Koulussa ja kylässä panostettiin tyttöjen ja naisten koulutukseen ja lähetti kertoi miten oli saatu uusia koulukirjoja ja tarvikkeita hankittua koululle. Miten ihmeelliseltä tuntukaan se että heidän pienen lähetyspiirinsä vähillä rahoilla oli niin suuri merkitys tuola kaukana.

Lähetyspiiri oli kyläosaston ainoa toimiva kokoontumismuoto evankeliumijuhlien rinnalla.  Yli 80 vuotta lähetystyötä oli tehty ja tuettu niin lähellä kuin kaukana.  Vuosikokous pidettäisiin aina, niin kauan kuin jäseniä olisi ja paikalle tulisi edes yksi jäsen. Pyhäkoulu lopetettiin viimevuoteen koska lapsia ei enää tullut ja eipä niitä muksujakaan kylällä ollut kuin kourallinen mutta josko joku harvoista nuorista äideistä  alkaisi kaivata lapsilleen Pyhäkoulua, siinäpä onkin rukousaihetta päivän hartaushetkeen.

Vaimo pitää kädessään Hengellistä lehteä ja aikoo sanoa siitä jotain miehelleen, mutta heittää sen sitten takaisin lehtipinoon. Uutiset kirkosta murehduttavat mieltä mutta niissä ei lopultakaan ole mitään uutta. Vastustaja tekee työtään ja turhanaikaisista riidellään niinkuin ennenkin. Kuinka ne osaavatkin sotkea selviä asioita. Evankeliumin sanoma armosta oli riittänyt hänelle aina.

Siitä kumpusi ilo ja helpotus raskaaseen arkeen. Taivastoivo oli ollut aina kantava voima osaston ihmisille.  Kirkkopolitiikka tuntui kaukaiselta ja oman seurakunnan papit olivat olleet aina mieluisia puhujia seuroissa eikä koskaan ole heidän kanssaan ollut minkäänlaisia kiistoja.

Vieläköhän  tavallisiin seurohin olisi tulijoita, miettii vaimo kun ensimmäinen tulija koluutteli rollaattorinsa kanssa eteiseen ja hihkaisi iloisen tervehdyksensä.

Tuntia myöhemmin kaikui iloinen laulu tuvasta…

Pikkulintu riemuissaan
laulelevi onneaan,
ei hän jouda kaipaamaan
eikä suremaan.
Ei hän, ei hän
jouda suremaan.

Valtaa mun sydämeni!

Se synnin saastasta puhdista, mä että voisin Sun sanaas kylvää ja veren voimasta kertoa. Nyt sulle tahdon mä kaiken antaa, ja pyydän: Pyhitä huuleni. Suo Hengen liekin mua kosketella, niin Sua kiittelee kieleni.

Myös käten Herra, mä sulle annan, ne tahdon työhösi uhrata.

Suo kärsivälle mun apu tuoda ja lientää kuumeisen tuskia.

Suo armo mulle, niin että aina mä rauhan viestiä viedä saan. On sielut synkässä synnin yössä. Oi auta Sulle ne voittamaan.

Vanha nainen istuu, aamun tv uutisissa, kylmällä kadulla polviasennossta. Musta huivi, mustat lapaset, joku pahvin pala lienee allaan, kädet anoen toisiinsa liitettyinä, pää kumarassa. Joku purkki edessään. Kun hän huomaa että häntä kuvataan hä nopeasti nostaa kuvaajan puolen kätensä kasvojensa peitoksi ja kädet vapisevat.

Minulla on lämmin asunto ja kaikki mitä tarvitsen, lääkkeet jotka pitävät minut hengissä, ruokaa tarpeeksi, vaatetta, tv, tietokone, puhelin. Olen omassa maassani jonka kielen osaan, on muutama hyvä ystävä, sukua.

Rakas Jumala! Kuinka paljon kärsimystä jolle olen turtunut, jota en helposti jaksa nähdä oman ”kärsimykseni” takaa vaikka minulla on aineellinen tuki omassa elämässäni.

Joku sanoo että rukous ei mitään auta, mutta ellen voi tehdä muuta, niin Herra, kuulethan kuitenkin rukoukseni. Jeesus, tulit ihmiseksi ja – Pyhä Jumala sinussa, jotta ymmärtäisi ihmisen osan. Jeesukseni, auta tänään kaikkia niitä joiden puolesta joku rukoilee. Ja siunaa niitä jotka voivat antaa terveet kätensä, jalkansa, aikansa ja elämänsä auttaakseen niitä joiden puolesta toiset rukoilevat.

Lähimmäisteni toiseus on samaa toiseutta kuin omani. Herra armahda!

En ole filosofi, tavallinen open planttu vaan. Open yksi etuoikeuksista on talviloma. Viikko joka katkaisee työputken maaliskuun alussa sopivasti. Tänään vein keskimmäisen pojan Vuokattiin kolmeksi tunniksi ja lähdin itse kiertämään kolmekympin hiihtolenkin vaarojen ympäri. Eilen hiihdin jo 18 kilometriä pitkän, hieman rankemman Vuokatin vaarat ylittävän lenkin joten tämänpäiväinen lenkki oli hieman yltiöpäinen retki. Ja reissu oli rankka vaikka yritin pitää matkavauhdin alhaisena. Ruuti alkoi loppua 20 kilsan jälkeen ja suksi lipsui ylämäissä. Pakkanenkin alkoi nipistellä viiman kanssa naamaa. Tiesin että mummolassa odotti uintiavannon sahaaminen jääsahalla kahden tunnin hiihtolenkin päälle ja yritin  säästellä voimiani. Jäänsahausurakka metrisen jään läpi ei ole pikku juttu…

Nyt kun kirjoittelen tässä  tuntuu että kädet painavat tonnin ja raukeus valtaa kehon. Tulin juuri saunasta ja kävin avannossa 5-6 kertaa. Viimeisen uintikerran rituaaleihin kuuluu avannon peittäminen ja lumen luominen kannen päälle jotta avanto ei jäädy. On merkillistä että 17 asteen pakkasessa  uinnin jälkeen, iho märkänä ei ole mikään ongelma työskennellä pakkasessa 15 minuuttia pelkissä uikkareissa ja märissä sukissa. Iholla oleva kosteus suojaa kylmältä ja hyvä olo ja mieli hoitaa loput.

Samalla kun touhusin ulkona, katselin tähtikirkasta taivasta ja linnunrataa. Mitkään kaupungin valot eivät sotkeneet näkyä. Koin ahaa elämyksen, Minä olen minä, Jumala on ihmeellinen kun on luonut minut. Minä olen olemassa samalla tavalla kuin nuo tähdet taivaalla. Olen osa huikeaa maailmankaikkeutta  joka on paljon enemmän kuin voimme käsittää. Me ihmiset olemme pieni mutta tärkeä osa hurjan suurta luomakuntaa. Olemme yksilöitä, kuin pieniä universumeita ja samalla Luojamme kuvia. Humanismi joka pohtii Ihmisen olemassa olon ongelmaa tällä pallolla tuntui tuossa hetkessä lasten hiekkalaatikko leikiltä. 

Nyt lojun aika väsyneenä mutta onnellisena anoppilan vintillä. Mieleni on täynnä ylistystä, minä, pieni ihminen olen osa jotain hurjan suurta!

Jeesus keskellämme kulkee niin kuin usein ennenkin. Moni sydämensä sulkee, niinkö teet nyt sinäkin? Kulkee pyhä voittosaatto, tiellä taivaan vaeltaa. Nythän on jo juhlan aatto, määränpää jo kangastaa.

Päivä etsikon on tänään, kenties päivä viimeinen. Siksi kuule hänen ääntään, sullekin on armoinen. Hetki koittaa Herra sapuu, juhlaportit aukeaa. Kaikkein polvet maahan taipuu, kaikki laulaa kunniaa.

Kulkee Kuningas nyt tiellä, tervehditkö riemulla? Sydäntäsi älä kiellä. Krrunaa Hänet palmuilla. (HL 232)

Tänään on aihe vaihtunut kolmeen kertaan. Tämän vanhan hengellisen herätyslaulun sanat syntyivät monestakin tekijästä, mutta loppusilauksen tälle antoi Ilkan mainio teksti. Asiat voi todellakin sanoa niin monella eri tavalla eikä toinen ole huonompi tai parempi toista. Mutta Nyt, jos on kuulevat korvat ja oikeat kanavat, voi sanoa että kaikkialla puhutaan herätyksestä. Se on alkanut. Ainakin rukousherätys!

Siunattu varmuus: Jeesus on mun, Oi mikä riemu on pelastetun! Jumalan lapsi perillinen, verellä pesty oon Jeesuksen. Nyt oma Herran olla mä saan, sieluni kiitosta on tulvillaan. Enkelit ensin julisti sen. Sanoman rauhan rakkauden. Seurassa kuljen nyt Jeesuksen, Hänessä onnen sain taivaallisen. Riemuiten ootan tuloansa. Kätketty olen armossansa!       Tämä on laulu sydämeni. Ylistän Herraa ainaisesti. Tämä on laulu sydämeni, ylistän Herraa ainaisesti! (HL 435)

Tämä laulu oli se ensimmäisen kirjoituksen aihe, enkä malta tätäkään olla tähän laittamatta. En, vaikka oletan että harva näitä jaksaa lukea ja on muutenkin henkilöitä joille tämmöinen ”julistus” ei sovi. Mutta, sydämen kyllyydestä sielu laulaa. Oikeastihan tuokaan ei noin mene, mutta haittaaks sekään.

Miksi tämä laulu?  Siksi että saimme taas tyttäreni kanssa kokea taivaitten aukeavan sunnutairukouksemme aikana. On käsittämätöntä miten hyvä ja ihmeellinen Jumala on! Tekisi mieli kertoa mitä kaikkea Hän meille antaa ilman määrää, mutta ehkä sitä eivät kaikki ymmärtäisi oikein.  Monet kyllä tietävät miten rikas on rukousten maailma. Jälleen sydämemme saivat täyttyä suuresta uskon ilosta ja Jumalan huolenpidon ja rakkauden täyteydestä. Olemme myös molemmat kokeneet sellaista ihmettä että Jumala on ennalta ilmoittanut meille asioita rukoillessamme vaikka emme ole sitä siinä hetkessä ymmärtäneet. Eikä ole yksi eikä kaksi kertaa kun Jumala vielä vahvistaa antamansa sanoman, se on myös Raamatullista.

Kolmas aiheeni olikin jo aamusta tai oikeastaan jo useamman päivän ajan sanoa armolahjoista jotain. En tiedä sopiiko se nyt tähän myllerrykseen jota käydään läpi, mutta se mikä Raamatussa on kirjoitettuna pätee kyllä kaikiin aikoihin ja vaiheisiin. Armolahjoista puhuttaessa on jotenkin surullista se, että niistä on niin palojon ennakkoluuloja! Se on suuri vahinko. En tarkoita etteikö meillä kaikilla voisi olla kokemusta niiden kuuluvimpien ja näkyvimpien armolahjojen virheellisestä ts. inhimillisen vajaasta, sielullisesta käytöstä, mutta se ei saisi olla esteenä Jumalan Armon hyville lahjoille. Me oikeasti tarvitsemme niitä ja tulemme enenevästi tarvitsemaan ja saammekin jos uskallamme vastaan ottaa. Apostolien tekojen 1 ja 2 luku ovat tässä suhteessa tärkeitä. Niin kuin ovat muutkin asiaa koskevat, kuten korinttilaiskirje (1: luvut 12,13,14 esim.) Kaikki nämä ovat Jumalan Sanaa. Näistä puhutaan myös VT:n puolella.

En ole teologi, ja onneksi en, sillä eivät olleet ensimmäiset opetuslapsetkaan ja kuitenkin he ovat kirjoittaneet meille kaiken sen minkä tarvitsemme elämään ja jumalisuuteen. Kaiken sen mikä on elämän ja kuoleman kannalta tärkeintä tietää.

Kuka heitä opetti?  Jeesus, ja sitten hänen jälkeensä Pyhä Henki. Pyhä Henki opettaa edelleenkin. Omalla kohdallani voin kertoa siitä ja vain siitä jonka olen itse vuosikymmenien aikana oppinut kokemuksen kautta. En kuitenkaan opeta, sanon vain yksinkertaisesti että kun profetoimisesta puhutaan, sitä kohtaan tunnetaan suurta ennakkoluuloa, mutta koska se on arvostelun alaista sitä ei tarvitsisi pelätä. Itse saan mm. tiedon sanoja ja ne tulevat usein hyvin yksinkertaisesti ja luonnollisesti esim. rukouksen yhteydessä, niin ettei niitä aina välttämättä heti huomatakaan. Ihmeellistä siinä vaan on se että ne toteutuvat. Olen myös kokenut että näiden kaltaisissa armolahjoissa, kuten profetioissa, tiedot saattavat tulla paljon ennen kuin ne toteutuvat. Samoin on ns. näkyjen tai ilmestysten kanssa. Voi mennä useampi vuosikin. Eivät ne siis välttämättä heti huomenna tapahdu. Niin on kohdallani, en tiedä miksi. Mutta mikä on Jumalasta se toteutuu ja mikä ei se tyhjiin raukeaa. Ehkä tässä piilee joku salaisuus tai oppi. Ihminen tulee koetelluksi tässäkin. Kielillä rukoilen vain yksin tai tutussa seurassa, kirkossa olen hiljaa, sanottakoon nyt tämäkin. Nämä kaksi tässä nyt on niitä eniten ehkä ihmisiä puhuttavaa lahjaa siksi näistä.

Armolahjat ovat monet, samalla ihmisellä voi olla useampikin. Uskon jokaisen tietävän omat lahjansa tai sitten lähimmäisten näkevän ja kokevan ne, jos jollain on vaikka palvelemisen armolahja. Tai toisista välittämisen, tai lahjoittamisen jne. Nämä nyt tähän keksin. Jumalalla ei ole lahjattomia lapsia. Ja kaikki hänen lapsensa ovat hänelle veren hinta, rakkauden ja itsensä uhraamisen hinta ja uskon että siksikin Hän haluaa antaa lapsilleen rakkautensa lahjoja. Että Hänen rakkautensa tulisi esiin niin täydellisenä kuin se täällä ihmisten maailmassa on mahdollista. Jumala rakastaa meitä niin paljon, niin paljon, ei murehduteta hänen Pyhää Henkeään vaan avataan Hänelle itsemme kokonaan.

Niin pysyvät nämä kolme, usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on rakkaus. Jumala rakastaa ihmistä, rakastetaan mekin, osoitetaan sitä ja kerrotaan se. Kiitos jos jaksoit tänne asti. Jumalan, Isän haltuun!

”Purten kestää sen. Turvan antaa pyhä veri, siksi pelkää en.. Johdossa saan olla Herran, Taivaan kuninkaan. Hänpä voitti meren kerran, hältä avun saan. Vaaroja on paljon kyllä, mutta pelkää en taivashan on meren yllä, hallitsija sen. Puhdistaahan myrsky purren , painot pudottaa. Kulkisinko sitten surren, vaikka aaltoaa.”

Tänä aamuna oli ajatuksissani ruuhkaa. Nyt olen yrittänyt kuunnella mikä on tarpeellista ja mikä ei. Ensin herätessäni mielessäni olivat nuo hengellisen laulun sanat, mutta sitten aikaa kului kaikenlaisessa. Kahvia juodessani laitoin radio Dein päälle, en tiedä oliko virhe vai ei mutta uskon kuulleeni luonnollisten korvieni lisäksi Jumalan Hengen puhetta. Sen puheen olen osittain kirjoittanut tuonne Ilkan blogiin ”Väärin parannettu”. Tosin lupasin Ilkalle että saa sen poistaa jos hänestä siltä tuntuisi.

Olin jo sivuuttamassa tämän laulun sanat paremman tieltä, mutta sitten Heikki kirjoitti oman tekstinsä ja Henkeni yhtyi siihen sykähtäen. Kävi niin kuin eilen illalla Virpin kanssa, kun hän laittoi saman virren säkeen tekstiinsä jota itse olin päivällä hyräillyt keittiön pöydän ääressä istuen.  Ellen vedä liian suoria johtopäätöksiä kaikesta, herkkyydessäni, niin nyt sanoisin että kuunneelkaa tarkasti ”mitä henki seurakunnille puhuu” eli nyt täällä olevat, olkaa herkkiä kuulemaan Pyhän Hengen sanomaa. Mutta Sanan valossa ja rukoillen. Uskon että Jumala puhuu. Uskon vaikka koen erittäin suurta alamittaisuutta ja arkuutta. SIIS koetelkaa kaikki ja pitäkää se mikä hyvää on!!!

Yhtenä ajatuksena mielessäni on ollut myös Jesajan kirjan luku 40 niin että se itkettää minua. Siihen aion vielä paremmin perehtyä täällä tykönäni. Minulle kuitenkin liikutus on Hengen merkki. –  Tutkikaa kukin tykönänne, älkää minua uskoko. Nämä minä olen ”saanut”. Enkä tiedä mitä muuta pitäisi vielä kirjoittaa. Lisätköön hän, joka kokee tähän jotain tarvittavan.

Inhimillisenä ajatuksenani kuitenkin vielä sen verran että ellemme kohtaisi ulkoista painetta, emme niin sulautuisi yhteen. Emme niin oppisi rakastamaan toisiamme emmekä kohottamaan katsettamme Kristukseen Jeesukseen, kuin silloin kun ulkoapäin alkaa tulla painetta. Jeesus tahtoo tulla entistä elävämmäksi ja voimallisemmaksi meissä ja meille.

Lopuksi jälleen muutama ihana säe Hilja Aaltoselta Jumalan rakkaalta.

”Kuuntele Siion, kevättä tuulet jo soittaa. Vuorilla aamunkoi hiljaa säteitä luo. Morsiuskansa, sinun juhlasi koittaa, sydämen kaipuu Hengen pilviä tuo. Rakkauden kaste kuin Hermonin huippujen lumi, loistetta hohtaa Jumalan kirkkauden. Syttyös Henki, väistyköön epäilyn uni, pilvet kertoo sateesta lupausten.

Hiljenny Siion, kuuntele airueet soittaa. Kohta jo päättyvi öinen itkujen tie. Jumalan kansa veren voimassa voittaa, helkähdä harppu, Jeesus perille vie. Vaikkapa tänään on murhetta murheitten mailla, kirkkaaks se muuttuu tuhkaksi hiiltyessään. Aamulla kerran, kilvoitus valjaita vailla, saavut juhlaan Jumalaa ylistämään!

Ensin meinasin toisen säkeistön jättää pois, mutta en voinutkaan, olkoon niin kuin on, totta joka sana ja ihanaa toivoa täynnä!

Siunattua loppuviikkoa kaikelle kansalle! Herra on hyvä ja uskollinen, rakkautta, armoa ja totuutta täynnä. Pelkoa ei rakkaudessa ole!

Kiitos Jumalalle.

Sä kuljet seurassa Jeesuksen, sen kertoo katseesi riemuinen, sen kertoo laulusi helkkyvä myös murheen kyynelten keskellä.

Ei tunne rauhaasi maailma, ei huomaa tielläsi kukkia, se aallon leikkeihin kiintyen ei tiedä helmistä syvyyden

Vaan helmen sait sinä kauneimman, se aarre on veri karitsan. Hän kuoli puolesta syntisten, nyt kuljet vaatteissa autuuden.

Jo täällä riemusi Jeesus on, maan päällä, laaksossa ahdingon. Kun matka vaikea uuvuttaa, hän armonlähteenä virvoittaa.

Se lähde auki on kaikille, vaan monet kulkevat ohitse. Ei maista korskea maailma sen voimaa, rauhaa riemua.

Vaan kylmä, synkeä erämaa tuon virran partailla virkoaa, se valkoliljoiksi puhjeten jo loistaa riemua autuuden.

Ja virtain varsilla kulkijat näin toinen toistansa auttavat: Oi nosta pääsi ja kultaisiin taas katso taivasten kunnaisiin!

Siis riennä, ystävä, riemuiten ja kasva armossa Jeesuksen. Saat kerran porteissa Siionin hääriemuun  astua sinäkin.

Nämä ovat virren 319 sanat. Eivätkö olekin puhuttelevat. On niin paljon kauniita virsiä ja hengellisiä lauluja jotka oikaisevat ryhdin ja auttavat sisäiseen iloon ja valoon. On kuin valo alkaisi loistaa ja voimat uudistuisivat. Kuin olisi ”kaukana kavala maailma”. Kuinka toisenlainen onkaan se oikea ja todellinen kotimaa johon saamme olla matkalla, ja mikä parasta Jeesus on siellä vastaanottamassa ja me saamme tehdä matkaa sinne yhdessä kaikkien niiden rakkaitten kanssa jotka Hänen omansa ovat.

”Ja virtain varsilla kulkijat näin toinen toistansa auttavat: Oi nosta pääsi ja kultaisiin taas katso taivasten kunnaisiin! Siis riennä, ystävä, riemuiten ja kasva armossa Jeesuksen”.

Ei elämä täällä kovin pitkä ole ja ahdistuksetkin ovat vain hetkellisiä, vaikka ei siltä tuntuisi eikä näyttäisi, mutta ovat ne iankaikkisuuden rinnalla. Ystävät rakkaat kiitos teille, matkakumppanit, seurasta tähän asti. Jatketaan samalla Tiellä niin kauan kuin Herra meille eloa antaa.