Blogitaivas

Kulunut kirkkovuosi on ollut itselleni uudistumisen aikaa. Kuulun Tuomasten heimoon. Sisälläni on vellonut aina epäilysten ristiaallokko, jonka keskellä purjehdin. Välillä maali ja Jumala katoaa näkyvistä aallonharjanteiden taakse ja välillä Jumalan majakka antaa selvän suunnan veneretkelleni. Välillä suorastaan potkin veneeni keulassa nukkuvaa Jeesusta hereille, jotta voisin uskoa. Uudistumiseni ei siis liity uskonelämäni virkistymiseen tai Pyhän hengen täyteyteen, vaan siihen ihmisen yksinkertaiseen epäilykseen, että mitäs jos tämä kaikki uskoon ja uskontoon liittyvä on sittenkin vain ihmisen omaa luomusta ja keksintöä. Minulle ei riitä kulttuuriuskovaisuus ja opilliset teoreemat. Ei myöskään filosofiset Jeesukset ja humanismi. Minä haluan, että Jeesus on minulle lihaa ja verta. Pala ihmiskunnan historiaa, jota ei voi ohittaa. Uskonnoista vain usko Jeesukseen on varteenotettava pohja elämälle. Vain se seemiläisen heimon Jumala joka sanoo -Minä olen se mikä minä olen, pystyy vastaamaan minun kaipaukseeni kun puhutaan Jumalasta. Vain hänelle voin sanoa -Abba, Isä!

Mitä on siis tapahtunut? Kyse on siitä, että olen ymmärtänyt millainen Jeesus oli ihmisenä. Hänen toimintansa oli niin radikaalia, loukkaavaa ja kulttuuria murtavaa, että vain todellisesta henkilöstä voidaan kirjoittaa tällaista mitä Raamatussa kirjoitetaan. Vain Jumalan poika voinut elää siinä kulttuurissa puhuen ja opettaen niinkuin hän teki. Liian paljon on meille näytetty kuvaa kiiltokuva Jeesuksesta, joka on täysin epäuskottava, imelä ja vailla särmiä.

Minun veneeni keulassa nukkuu nyt todellinen, elävä Jeesus.

Mutta miksi otsikkona on Alfa-kurssi? No siksi, että eilen saimme päätökseen seurakuntamme ja Keitaan ensimmäisen yhteisen Alfakurssi. Meille luterilaisille se oli ensimmäinen laatuaan ja osoittautui heti äärimmäisen tärkeäksi ja onnistuneeksi kurssiksi. Neljän kuukauden matka yhdessä Alfan parissa vahvisti jokaisen osallistujan yhteyttä Jeesukseen ja toisiimme. Kurssi-iltamme oli maanantai ja se oli kurssin mittaan viikon odotetuin päivä. Oli huikeata nähdä, miten Pyhä Henki teki työtä ihmisissä viikkojen aikana. Kun siiten lopussa opiskelimme sitä mitä Pyhä henki tekee oli mahtavaa nähdä miten rukous alkoi saada jokaisen kohdalla aivan uuden merkityksen. Jumala alkoi puhua ja kuunnella tavalla jonka saattoi ymmärtää. Esirukous muuttui todelliseksi ja alkoi kantaa ja kannatella ihmisiä. Raamatun sana tuli rakkaaksi koska se alkoi avautua monelle ensimmäistä kertaa.

Alfa-kurssimme oli monella tavalla tärkeä. Pyhä Henki sai tilaa toimia ja tuli tunnetuksi elävänä persoonana ja yhteys eri seurakuntataustoista tulevien ihmisten välillä kasvoi. Meidän Alfamme mursi muureja ja synnytti Jumalan valtakunnan kristittyjä, jotka tahtovat tehdä työtä omassa seurakunnassaan osana maailmanlaajuista Jeesuksen seurakuntaa. Itselleni se todistaa että Jeesus todella elää, sillä oppiriidoissa painiva kristittyjen yhteisö ei sitä kykene tekemään.

Ynnä muita tavallisia tarinoita.

Runsas pari viikkoa sitten alkoi pihallani pyöriä siipirikko nuori harakka. Seurailin sitä, se ei pystynyt lentämään. Sen vasen siipi roikkui pahasti ja se liikkui eteenpäin hyppimällä. Tunsin hätää sen puolesta koska pihoillamme liikkuu paljon mm. irtokissoja ja kadulla ajetaan lujaa.

Eräänä aamuna en kestänyt enää vaan aloin soitella sille apua. Moneen paikkaan soitin mutta harakan kohtalo ei suuremmin kiinnostanut ketään. Lopulta soitin Korkeasaareen ja kohtelu oli niin osaa ottava että lähes menetin puhekykyni. Sain neuvoksi soittaa Pelastuslaitokseen. Meillä on sellainen vain noin puolen kilometrin päässä. Sieltä sain tilannetta ihmettelevän vastaanoton, mutta niin kuin muissakin paikoissa minua kehotettiin ottamaan lintu kiinni, viemään se jonnekin hoitoon tai tuomaan paikanpäälle. Selitin etten pääse sitä tekemään ja lupasivat tulla.

Kesti tunnin ennen kuin 4 miestä tuli. Sillä aikaa harakka oli pomppinut pois näkyvistä ja miehet luultavasti pitivät asiaa aprillipilana, kuka nyt yhdestä harakasta olisi kiinnostunut, ja poistuivat. Eniten minun sydäntäni pakottaa se kun sillä on kaipuu päästä lentämään ja se koko ajan pitää sellaista ääntä kuin se kutsuisi emoaan tai muita lajitovereitaan. Se kokee orpoutta. Se ikävöi.

Minä rukoilin Taivaallista Isää sen puolesta.

Kun se oli vähän pitempään ollut pois, pihani yli lensi harakka ja kun senkään jälkeen harakkaani ei näkynyt kahteen päivään ajattelin että tuo ylitse lentänyt oli Isän merkki siitä että Hän oli huolehtinut harakastani. Mutta ei se ollut. Harakka on edelleen pihallani silloin tällöin. Harakka on arka lintu ja tämä aivan erityisesti, enkä pysty sitä auttamaan.

Meidän kesäpaikkamme naapurustossa on kolme omakotitaloa. Yhteen niistä on myydessä sovittu että kissa jää uusille omistajille talon mukana. Entinen isäntä vietti kovin vaarallista elämää, niin itselleen kuin kotieläimilleenkin ja etenkin kissat hakivat turvaa meiltä. Me teimme kaiken sen minkä isännän veli meiltä pyysi ja toimitimme kissoja turvaan. Emo ja yksi poikasista sai kodin meillä. Yksi jäi ottopojaksi myytyyn taloon uusien tulokkaiden lisäksi. Tämä kissaherra ei ollut aiemminkaan tuntenut oloaan turvalliseksi talossa jossa asui ja kaiket kesät oli meidän mökillämme.

Viime kesänä sattui onnettomuus, avustajani astui vahingossa kissan tassun päälle eikä heti osannut nostaa jalkaansa pois ja kissan jalka vammautui. Otin yhteyttä omistajaan ja kerroin tapauksen kysyen veisivätkö he kissan lääkäriin, ei kuulemma tarvinnut. Kissa ontuu edelleen. Se on vanha jo muutenkin. Minä rakastan sitä ja minua säälittää. Olen rukoillut:” Jumala Sinä joka ihmistä ja eläintä autat” – sanasi mukaan, paranna tämä ontuva jalka. Se ei ole parantunut.

Miksi ihmeessä kerron tätä?! On niin paljon ihmisilläkin tuskaa ja maailmassa todellistakin hätää jota ei voida auttaa?

Niin, paljon on sellaista vilpitöntä rukousta ja sydämen huutoa Jumalan puoleen johon ei, silmin nähtävästi ainakaan, tule vastauksia. Se on surullista. Minä niin tahtoisin että sekä ihmiset että eläimet saisivat avun, ja varsinkin eläimet koska ne eivät ymmärrä miksi kärsivät. Niille ei kärsimyksistä ole mitään hyötyä. Kuitenkin Jumala on kaikki meidät luonut.

Kaikesta huolimatta minun on rukoiltava. Minun vaan On. Niin vähän voin enää muuta.

Meidän pastorimme puhui tänään jälleen sydämeen käyvästi. Yhtenä aiheen juonteena oli yksinäisyys. Minäkin tiedän siitä aika paljon. Tiedän myös siitä millaista se pahimmillaan on, eli silloin kun kaikkein syvimmin tarvitsisi toisen ihmisen lohtua ja läheisyyttä. Meitä on maailmassa paljon. Kiitos että sain sitä puhetta kuulla, Jumala runsaasti siunatkoon häntä, perhettään ja kaikkia läheisiään..

”Oi Herra suuri, Luoja maan ja taivaan, Sä kerran kaiken sanallasi loit. Ei kukaan toinen tällaista saa aikaan. Sä aina luotujasi auttaa voit.
Kun luon mä katseen ylös, siellä huomaan nuo tähdet kirkkaat, kuun ja auringon. Ne asetit Sä valkeutta luomaan. Sun työsi kaikki hyvin tehty on. Kun myrsky riehuu, ukkosilma pauhaa, ja pilvet tummat peittää taivahan. Mä tunnen rinnassani suurta rauhaa, kun sateenkaaren näen loistavan. Oi, kohta Jeesus saapuu, päivä koittaa. Mä silloin taivaan kotiin muuttaa saan. On tuskat pois, yön varjot valo voittaa, ei kuolemaa, pois haihtuu murheet maan.

”Mä tahdon riemuin Herraa ylistää, Hän suuri on, Hän suuri on. Mä tahdon riemuin Herraa ylistää. Hän suuri on, Hän suuri on!”

Luulin kavunneeni korkealle
nähdäkseni sinut
Mutta enhän edes itse kiivennyt
se oli kupla jonka noste oli liian vahva
jotta näkisin oikein
Vaikka näin kauas en nähnyt sinua

Veit minut polkua pitkin
jonka kultainen pohja oli
elävää ja lämmintä
kohti seutuja jonne
en olisi yksin uskaltanut

Pieneen vajaan
jonka oven avasi
hurjistunein katsein
pälyilevä pieni vanhus
Sinä annoit hänelle
lämpöä ja lohtua

Sinä veit minut
ihmisen luo
jolla oli kaikkea
mutta silmissään tyhjyys
Puhuit hänelle elämän sanoja
ja minäkin näin uuden kipinän
hänen silmissään

Sinä veit minut pienen pojan luo
joka turhaan oli odottanut
isäänsä kotiin
Siellä te potkitte palloa
vihreällä niityllä
ja minuakin nauratti

Jatkoimme matkaa
kultaista polkua pitkin
Korkealle laelle
josta näkyi kauneutta silmänkantamattomiin
Ja kaupunki jota osoitit
tarkemmin.
”Kuuntele”, sanoit

Ja minusta tuntui
kestämättömältä
kuulla niitä lohduttomia
kätkettyjä itkuja ja huokauksia.
”Älä pelkää, minä teen uusia polkuja.
Jokaisen luo joka minua avukseen kutsuu.
Minä kuljen edellä. Rukoilethan että heitä ollaan vastassa”

Painoin pääni ja ajattelin,
että omakin polku on
niin epävarma. Mutta nostit
katseeni ja sanoit:
”Käytä sitä voimaa
joka sinussa on.
Minulla on aina antaa lisää
kultaisille poluille.
Ja muista
ravita sydämesi
Minun rakkaudellani
ja armolla”

Olimme tänään kesäpaikallamme. Ilma oli hyvä ja aurinko paistoi. Kaiken piti olla hyvin, mutta johduimme keskustelemaan vaikeista asioista. Kuten ihmisten erilaisuudesta. Työpaikoilla tiiviissä ryhmätyöskentelyssä tai/ja kuinka esimerkiksi seurakuntayhteydessä voisi ja osaisi kohdata ihmiset sellaisina kuin kukin on ja rakentaa silti siltaa. Keskustelu johti muihinkin akuutteihin huoliin ja vaikeuksiin joita nyt juuri tuntuu kertyneen vähän liikaa. Kuorma on käynyt raskaaksi kantaa.

Hiljaisuuttakin oli. Jossain vaiheessa mielessäni alkoi soida eräs hengellinen laulu ja se johdatti kysymään rukoiltaisiinko? Mitään erityistä tunnetta ei ollut, pikemminkin epävarmuutta, mutta aloitimme. Aivan arkisesti ja tavallisesti, kuin olisimme vain jatkaneet puhetta. Kohde oli vaan muuttunut. Nyt puhuimme Herrallemme. Avasimme syvimmän sisimpämme heikkoina ja apua tarvitsevina. Ja ihme tapahtui.Se huoli, murhe ja selvittämättömät asiat jotka meitä painoivat, ikään kuin sulivat pois ja syvä rauha ja tasapaino täytti mielemme. Tuli Pyhä olo.

Huomasimme kuinka paljon ihminen kasaa itse itselleen kuormaa aivan huomaamattaan, kunnes on eksyksissä. Kun rukoilee täysin vilpittömänä, oikeastaan edes odottamatta mitään, Jumalan rakkaus ja lempeys yllättää. Kuinka ihana on se vapautuminen ja rauha jonka Pyhässä Hengessä saa kokea, vaikka ulkoisesti ei mikään ole muuttunutkaan. Sama arki vastassa. Mutta hyvin paljon pienempänä kuin hetki sitten! Ei enää vuorena joka peittää auringon.

Rukous on puhetta Suuren ja ihmeellisen Jumalan kanssa Jeesuksen kalliissa nimessä.

Laulu joka soi mielessäni oli toinen kuin tähän laitan. Tiedän että monella on nytkin syvää murhetta ja huolta, vaikka rukoileekin lähes lakkaamatta. Se laulu joka mielessäni soi, olisi niiden ihmisten elämään liian kevyt.
Kun itse saa avun ja pääsee Pieneksi Elämän Hetkeksi kohtaamaan Suurta, mutta lempeää Jumalaa, ei voi unohtaa niitä joilla on nyt vaikeaa. Ei meidän Herrammekaan heitä unohda.

Sinulle joka et vielä ole päässyt taakkojesi alta, omistan nämä muutamat säkeet, rukoillen että saisit avun Häneltä joka Sinua Rakastaa. Ole turvallisella mielellä.

”Yksin en kulje en hetkeäkään. Vierelläin aina mä Jeesuksen nään. Suojellen, varjellen, nostaen auttaen, kanssain Hän käy kautta maailman tään. Suojellen, varjellen, nostaen kantaen, kanssain hän käy kautta maailman tään.

Murhe kun murtavi sydäntäni, läsnä on silloinkin Mestarini. Lohtua taivahan, tuopi hän vaivahan, kyyneleet kaikki pois kuivailevi. Lohtua taivahan, tuopi hän vaivahan, kyyneleet kaikki pois kuivailevi.

Yksin en kulje en hetkeäkään. Vierelläin aina mä Jeesuksen nään. Ylistys ylhäisen, Parhaimman Paimenen! Rakkaus suuri, sen turviin mä jään. Ylistys Ylhäisen, Parhaimman Paimenen! Rakkaus suuri, sen turviin mä jään!

Jumalan sana on todellakin ihmeellinen –  Elävä ja Voimallinen.(Hepr.4:12)!

Jumalan Sanaa voi toistaa lukemattomia kertoja kuin ulkolukuna ja silti uskoen siihen ja tarkoittaen tosissaan mitä sanoo.
Ja jonain hetkenä Sana alkaa aivan uudella ja innoittavalla tavalla elää! Heti ei välttämättä ymmärräkään kuinka se tapahtuu on vaan niin iloa, riemua ja rakkautta täynnä! Tietää kohdanneensa Pyhän!

Olen itse kokenut jokin aika sitten kuinka  sanoma ”Pyhä Henki kirkastaa Kristusta” muuttuu sanoista eläväksi ja koettavaksi! Kuinka se muuttaa normaalia arkipäivää ja laittaa arvot uuteen uskoon, sananmukaisesti. Kuinkahan monta kertaa ihminen voi ”syntyä uudesti” 🙂 ?

Kun sana on elävä ja voimallinen uudistumista ei voi välttää. Uudistumisessa on Ylösnousemus Voima, siinä on Kristuksen kirkkaus! Pyhä Henki kirkastaa Kristusta ylitse kaiken! (Joh.16:14)

Luvussa 16 jakeissa 5-15 on tärkeää asiaa. Siinä Jeesus, jakeessa 12 sanoo että hänellä olisi opetuslapsille vielä paljon sanottavaa, mutta ”te ette nyt voi ottaa sitä vastaan”. Pyhän Hengen, Totuuden Hengen, on ensin tultava. Ja Hänhän tuli. Ja on meissä. Mutta meillekin voidaan silti sanoa, ettemme voi, ikään kuin tuosta vaan, ottaa kaikkea vastaan vaan me joudumme käymään koulua ja opiskelemaan Sanaa. Mutta Pyhän Hengen vaikutus tekee työtään meissä väsymättä, valaisten ja kirkastaen meille Sanan totuutta. Kiitos Jumalalle.

Pyhän Hengen tehtävänä on korottaa Jeesusta. Pyhä Henki Kirkastaa meille, ei itseään, vaan aina Kristusta. Hän suuntaa katseemme pois itsestään ja minusta, ja sinusta, ulospäin kohti Jeesusta. Aina ei ole helppo tunnistaa Pyhää Henkeä, siksi, että Hän salaa itsensä, on hienotunteinen, voidakseen jakaa nimenomaan  niitä aarteita joista (Joh.16 jae 15) Jeesus kauniisti sanoo puhuessaan Pyhästä Hengestä:

”Kaikki, mitä Isällä on, on minun. Siksi minä sanoin, että Hän ottaa minun omastani ja ilmoittaa teille”!
Meillä on lapsina perintöoikeus! Kuinka voisikaan kyllin kiittää ja ylistää Kaikkivaltiasta Jumalaa. Voi valtavaa, niitä Jumalan lahjoja ja aarteita! Iloa, rakkautta, rauhaa, lapsena olemisen oikeutta, ikuista elämää! Ja Elämän Leipää!

Heprealaiskirje 4. –   Jae 13 sanoo: ”Mikään luotu ei ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmiensä edessä, ja hänelle meidän on tehtävä tili”. Kuinka vapaaksi ihminen voikaan päästä saadessaan kaiken painon tunnoltaan, tietäessään ettei voi salata Jumalalta mitään. Ei suruaankaan. Ei pettymyksiään, ei mitään. Ihminen saa olla ihmisen osassaan heikko ja silti Jumalan rakkaus ei järky – Eikä hänen armoliittonsa horju! Me saamme luottaa kaikessa Jumalan hyvään tahtoon ja ikuiseen rakkauteen –  elää armosta.

”Koska meillä siis on suuri ylipappi, läpi taivaiden kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika!”
Hän, ei ole sellainen ylimmäinen pappi joka ei voisi sääliä meitä, sillä hän on ollut kaikessa kiusattu kuten mekin, kuitenkin synnittömänä. Hepr.4:16 ”Käykäämme siis rohkeasti armon valtaistuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon avuksemme oikeaan aikaan”!

Luku 5:8-9 ” Vaikka hän oli Poika, hän oppi kuuliaisuuden siitä mitä kärsi.  Kun hän oli tullut täydelliseksi, hänestä tuli iankaikkisen pelastuksen aikaansaaja kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaisia. – Häntä Jumala kutsuu ylipapiksi…!”

Meillä on hyvä, uskollinen ja armosta rikas Jumala, Hän yllättää! Hän tulee kirkkauteen vaatetettuna ja antaa siunauksensa ylenpalttisesti yllättäen ja varmasti kaikille lapsilleen. Hän antaa levon, uskon ja toivon. Hän vie perille ja antaa Voimansa taisteluissa, hän lohduttaa murheelliset. Ja aivan varmasti rakastaa lapsiaan enemmän kuin koskaan voimme tässä ajassa ymmärtää. Kiitos Jumalalle.

Pyhä, Pyhä, Pyhä on Herra Kaikkivaltias!

Ihmeellistä on kuinka suuresti auringon Valon ilmestyminen vaikuttaa, niin ihmismieleen kuin luontoonkin.
Mielestäni meidän lopuillaan olevalle pääsiäisajalle on annettu mitä sopivin nimi! Pääsiäinen! Mitä kaikkea se tarkoittaakaan!

Meille pohjoisen asukkaille ainakin kevättä, valoa, iloa, vapautta, riemua, uutta elämää! Kuinka nopeasti maisema muuttuukaan, aurinko onkin yhtäkkiä ylhäällä taivaalla, kun se on pitkään ollut lähes näkymättömissä, puiden latvojen takana. Luonto huokaa vapautuessaan valkoisen painavan kuolinliinansa alta ja linnut riemuitsevat!

Olin pari päivää ”lasareetissa,” sellaisella osastolla josta voisi sanoa että se on pysäkki ennen viimeistä asemaa. Tiesin sinne mennessäni millaista siellä on, mutta myös etten sinne jää. Kuinka mahtava olikaan se lyhyt kotimatka kun palasin. Kuinka ihana oma asuntoni ja kaikki mitä ympärilläni oli. Ja sitten!

Eilen iltapäivällä alkoi aurinko vihdoinkin paistaa! Tyttäreni kanssa lähdimme katsomaan joko mökille pääsee? (Jotkut ihmiset jotka lukevat tekstejäni täältä taivaalta sanovat että kirjoitan henkilökohtaisia mutta ”elämä on” :). No, me pääsimme siihen asti johon aurataan tietä, mutta itse mökin pihalle pääsi vain tyttäreni.

Mökki on metsässä korkealla kalliolla, kuten on tullut mainituksikin 🙂 . Ilahduin kuitenkin kun näin ne puut ja kalliot ja kun tytär kertoi mitä kaikkia metsän eläinten jälkiä pihallamme oli. Olen niitä aiemmin päässyt näkemään itsekin, silloin kun apunani olivat vain kyynärsauvat tuolin sijasta ja saatoin kuvitella 🙂 –  Siinä odotellessani katselin korkealla taivaalla jo olevaa aurinkoa ja vielä valkoista lunta. Riemu ja kiitollisuus täytti sydämeni ja taas nousivat kyyneleet silmiini ja tunsin tarvetta ylistää Jumalaani!
– Missäpä sitä muualla niin puhtaasti voisikaan kuin Jumalan luonnossa!

Tänään aurinko valaisee jo aivan aamusta, ja on monta virttä ja laulua mielessäni. Laulelen niitä itsekseni ja riemu sen kuin lisääntyy. Voi kuinka kiitollinen olenkaan, kuinka täynnä riemua! Rakastan koko maailmaa ja voisin hyvinkin heittäytyä äiti Amman kaltaiseen rooliin. Olisi vaan ketä halailla 🙂 mutta voihan sen tehdä ajatuksissaankin, siunaten kaikkia jotka tuntee ja niitäkin joita ei tunne. Voi Kiittää ja ylistää Herraa kenenkään siitä häiriintymättä kun yksin on! Kiitos Jumalalle!

Virressä 461 on aivan ihanat sanat ja luontoihmisenä laitan siitä tähän säkeistöt 4 ja 5 🙂 ! Laitan näitä siksi tänne kun joku toinen on osannut niin paljon paremmin käyttää sanoja kuin itse osaisin. Sinä joka luet, ole siunattu näiden kautta!

Kiittäkää, te Luojan linnut, erämaiden eläimet, retkillänne, loukoissanne, kesyt, villit, nälkäiset! Merten virtain kalaparvet, valasparvet, laulakaa, kaikki luodut laadullanne Herraa kunnioittakaa!
Kiittäkää jo korkeintanne, kansat, kansain ruhtinaat, lapsukaiset, vanhat, nuoret, pienet, heikot, voimakkaat! Halleluja, kiitoksenne nouskoon maasta taivaaseen, yhtyköön se enkeleitten taivaalliseen kiitokseen!

Virrestä 105: –  Aurinkomme ylösnousi, paistaa voitto vuorella. Lämmin Valo sieltä loistaa, surut murheet hajottaa. Kokoontukaa taivaan linnut, suvi ilmaan puhtaaseen. Visertäkää, pienet leivot, viinipuussa tuoreessa.
Armon Henki täyttää mielet, murheelliset ilolla. Rauhan tyven, puhdas ilma Jeesuksesta virtailee. Epäilysten alta nousee köyhä sielu kiittämään. Ikävöitsen täältä päästä kotimaahan ikuiseen.

Ja kaiken lopuksi Hengellisestä laulukirjasta olennainen:

Kirkas aamu pian koittaa. Jälkeen aikojen yön. Päivä varjot jo voittaa, kautta Golgatan työn. Huomenkellojen soiton kaiku sielussa soi. Meille kertoen Voiton Jeesus matkaamme toi.
Taivaskotihin johtaa kaita elämän tie. Herra lastansa kohtaa, kantain perille vie. Täältä katseeni nostaa Ylös Vuorille saan. Sieltä sieluuni loistaa Valo taivahan maan
Oi, nyt taivaisen saaton nään mä riemullisen. Jeesus nimessä Voiton saivat voimallisen. Heidän kanssansa astun Maahan Kirkkauden. Silloin perille saavun Joukkoon Voittajien!

Ikoni on edelleen tämän koneeni yläpuolella ja siinä Jeesus pitää avointa kirjaa kädessään, jossa lukee:” Minä Olen Maailman Valo, se joka seuraa minua, ei kulje pimeässä vaan hänellä On Elämän Valo”! Kiitos Herra Jeesus!

Ylen kanavalla luettiin Joel Lehtosen Putkinotkoa. Muutaman minuutin pätkässä ei tapahtunut juuri muuta, kuin että mummo tuli marjasta ja mietiskeli läheistensä lauluääniä. Joku ammattiäänenkäyttäjä luki romaania. Omin silmin lukien olisin varmasti suoriutunut mummon marjareissusta paluusta tosi nopeasti ja unohtanut koko asian sen siliän tien.

Nyt kuuntelin ja nautin kuulemastani. Kuultuna sanat menivät syvälle. Onpahan elävä mummo. On hienoja lauseita. Osaisinko kirjoittaa noin? Edes vähän tuonne päin.

Mitenkähän lienee vaikkapa Raamatun kanssa. Kyllä sieltä ajatuksia harvakseltaan putkahtaa. Mutta jos ottaisi asiakseen kuunnella vaikka Uuden testamentin hyvällä äänellä luettuna. Avautuisiko itselle entistä lempeämpi Jumala, entistä kirkkaampi Jeesus tai vaikka entistä vähemmän sapettava Paavali?

Kun olisi vaikka koko UT:n kuunnellut, niin olisi vähän kuin mummo metsästä palatessaan. Vakassa marjoja edelleen jalostettavaksi.

+ + +

Hei, ei kai ole niin, että elämä aukeaa laajemminkin ajatellen toisinaan helpommin, jos oivaltaa kuunnella, mitä elämästä toisen ihmisen äänellä puhutaan?

Koko kuluvan talven olen törmännyt otsikon ajatukseen. Yksinkertainen mutta suuri ajatus. Se että olen kelvollinen, hyväksytty ja rakastettu on jotain niin suurta ja merkittävää että sen pohjalle rakentuu koko elämä. Miksi? Siksi että kelpaamattomuus, merkityksettömyys ja rakkaudettomuus tuhoaa elämän. Se että oma arvo on nolla, halvaanuttaa ihmisen. Ihmiseen alkaa kertyä kuonaa, katkeruuttaa, itsesääliä ja lopulta vihaa. Vapaus on enää vain muisto.

Syy kelpaamattomuuteen ei nouse meistä itsestämme. Jumala ei luonut tähän maailmaan yhtään luuseri ja tappion kärsinyttä. Syy kelpaamattomuuteen löytyy katsomalla sivuillemme.

Synti, joka vaikuttaa meissä ja meihin on kuin ruoste, joka iskee elämän rakenteisiin. Se syövyttää, rikkoo ja tahraa. Synti on katkaisut yhteytemme Jumalaan, yhteyden ylös. Kun yhteys ylös on poikki, niin yhteys sivuille, kanssa matkaajiinkin alkaa katkeilla. Yhteyttä Jumalaan kuvataan usein virtaavalla vedellä. Jeesus sanoo olevan elävän veden  lähde. Me suomalaiset tiedämme mitä pakkanen tekee vedelle. Vesijohtoputkien sulattelu on suomalaisille tuttua puuhaa talvisin. Jumalan vesi ei jäädy, Pyhän Hengen tuli pitää sen sulana. Rakkaus on jäänesto ainetta, joka tepsii kylminpäänkin suomalaiseen.

Kun yhteys on poikki ylös on ihminen altis tämän maailman kylmyydelle. Kylmyys ja pimeys johtaa itsekkyyteen, josta käsin ihminen kykenee hyvään vain silloin kun se palvelee hänen ja korkeintaan hänen läheistensä hyvää. Tällaisessa olotilassa ihminen lakkaa kestämästä iskuja joita maailma väkisinkin antaa. Ihminen väsyy ja katkeroituu. Miksi kysymykset kaikuvat tyhjille seinille. Ihminen joko käpertyy sisään tai alkaa antaa takaisin. Silloin syntyy kelpaamattomia ihmisiä, lyöjiä tai lyötyjä.

Eilen illalla Ylivieskalaisia kohtasi suuri onnettomuus kirkkopalon myötä. Sielä lyöty löi. En todellakaan tiedä tekijän taustoja tai motiivia mutta usein heikkous laittaa tekemään voimatekoja, jotka johtavat katastrofiin. Kirkon polttaminen voi olla äärimmäinen hätähuuto jonkun sellaisen suuntaan, jonka toivoisi olevan olemassa ja totta. Kukaan ei kuitenkaan ole koskaan vastannut. Voisiko olla, että me, jotka kulutamme polkua kirkonmäellä, olemme jotenkin jumittuneet sinne mäelle. Emme ole olleet Kristus toiselle vaan olemme olleet ikäänkuin katsojia katsomossa. Etäisiä hahmoja kaukana itse näyttämöltä, joka on elämä. Voiko palannut kirkko nousta elämän symboliksi. Pakottaa meidät takaisin ihmisten joukkoon sanomamme kanssa. Sanoman, joka on arjen rakkauden tekoja ja Pyhän hengen toimintaa meissä. Rukousta sairaiden puolesta ja  ennenkaikkea Sanaa, joka kertoo, että Hauta on tyhjä, Jeesus on kuollut ja nousut ylös, koska sinä kelpaat hänelle vaikka muut ovat jo jättäneet.

Me kelpaamme Jeesukselle juuri sellaisina kuin me olemme. Kun Jeesus sanoo:-Tehkää parannus! hänen äänessään on rakkautta ei vihaa, koska parannus on sitä että me saamme kääntyä hänen puoleensa ja hän parantaa meidät. Nostaa olosuhteittemme yläpuolelle ja antaa toivon. Heikon ei tarvitse enää nostaa kättään suojaksi tai lyöntiin vaan hänellä on puolustaja ja lohduttaja, Pyhä Henki joka antaa voiman elää. Hyvä sanoma korjaa yhteyden ylös ja sivuille. Se voittaa synnin vallan antaen toivon ja vapauden.

Mutta se on suojana huono ja petollinen. Katkeruus antaa harhan, että ihminen suojelee itseään, sillä sisältä tihkuva viha antaa tunteen voimasta. Vihalla vuorattu ja kuorrutettu ihminen on kuitenkin voimantunnossaan hauras ja kovan kuoren särkyminen sattuu lopulta enemmän kuin joustavan pinnan kanssa eläminen. Joustava, myötäelävä ja hyökkäämistä välttävä ihminen saattaa joutua enemmän alttiiksi surun hetkille elämänmatkallaan, mutta katkera ihminen jää lopulta paitsi elämän kauneudesta ja runsaudesta, johon joustava surulle altistumisen uhalla saa uppoutua.