Ei ystävyys laske välimatkaa,
ei kellosta katso eron aikaa.
Ei ole mitään, mikä sen estäis,
ei salaisuutta, jota se ei kestäis.
Se tukee, jakaa ja kuuntelee,
vuosien myötä vain syvenee.

Kaunista, kuka lie riimitellyt?
Omistan tämän uskolliselle ystävälleni blogitaivaalle 🙂 ! No, kaikille teille joista on tullut enemmän tai vähemmän läheisiä, mutta läheisiä joka tapauksessa. Kävin katsomassa ensimmäistä tekstiäni ja – niin. Onhan siitä jo vähän aikaa, verrattuna elettyyn. Eikä minulla oikeastaan muuta asiaa ollutkaan. Tapani mukaan laitan vähän taikinaan kuitenkin hengellistä, ehkä aiheeseen sopivaa.

Joka korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, se sanoo:” Herra on minun turvani ja linnani, hän on minun Jumalani, johon minä turvaan”.
Sillä hän päästää sinut linnustajan paulasta, turmiollisesta rutosta. Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla, Hänen Uskollisuutensa on Kilpi ja Suojus! (Ps.91:1-4)

”Yksin en kulje hetkeäkään, vierelläin aina mä Jeesuksen nään, suojellen varjellen, nostaen, kantaen. Kanssain hän käy kautta maailman tään. Suojellen varjellen, nostaen kantaen. Kanssain hän käy kautta maailman tään.
Yksin en kulje hetkeäkään, vierelläin aina mä Jeesuksen nään, Ylistys Ylhäisen, Parhaimman Paimenen! Rakkaus suuri sen turviin mä jään. Ylistys Ylhäisen, Parhaimman Paimenen. Rakkaus suuri, sen turviin mä jään!”

Kiitos teille kaikille!
Kevättä kohden!

Elämä on ihmeellistä ja Jumala uskollinen. Välillä on jotenkin niin mitään sanomaton olo että itsekin ihmettelee – jos sitäkään. Aloin selailla Raamattuani etsien löytyisikö jokin mikä on hukassa. Raamattu on aarrearkku, silloinkin kun ei tunnu miltään. Psalmit ovat taattua täytettä elämän nälkään, mutta tutut ja rakkaat eivät nyt sytyttäneet ihmeellisesti. Päädyin Juudaksen  kirjeeseen. Pysähdyin. Juudas aloittaa:” Juudas, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja Jaakobin veli”. Mahtavaa, Juudas ei sano että hän on Jeesuksen ja Jaakobin veli, vaan Jeesuksen palvelija ja Jaakobin veli. Mikä nöyryys! Hän jatkaa:” kutsutuille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastettuja, ja Jeesukselle Kristukselle varjeltuja”! Nyt tuntuu! Rauhan, laupeuden ja rakkauden lisääntymisen toivotuksen jälkeen hän jatkaa:”Rakkaani! Olen hartaasti halunnut kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme,  ja nyt tunsin, että minun oli pakko kirjoittaa ja kehottaa teitä taistelemaan sen uskon puolesta, joka on pyhille kertakaikkisesti annettu.” Jatko muistuttaa siitä ettei ihminen ole miksikään muuttunut sillä:” Teidän joukkoonne on näet pujahtanut ihmisiä, joista jo kauan sitten on kirjoitettuna tuomio. Nuo jumalattomat kääntävät Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät ainoan Valtiaamme, Herramme Jeesuksen Kristuksen.”  Tuntuuko tutulta?

Monet maalliseksi mielletyt lausahdukset voidaan hyvin kääntää myös hengellisiksi. Ajattelepa tätä:” Sen lauluja laulat, jonka leipää syöt”. Eikö pidäkin paikkaansa. Kun luit tuon otsikon niin mikä sinulle mahtoi tulla ensimmäisenä mieleesi? Ruoan puute, yksinkertaisesti nälkä tai nälänhätä. Totta on sekin kun sanotaan:” Olet sitä mitä syöt” ja ennen sanottiin niinkin että ”Leipä miehen tiellä pitää” ja minun isäni siskolla oli sanonta ”Ei nälkäistä nukuta”! Käännäpä nämä kaikki hengellisiksi.  Olen aika taipuvainen ajattelemaan asioista ”taivaan” kautta. Niinpä nämäkin edellä mainitut viittaavat mielessäni Elämän Leipään. En oikein usko että sellainen joka ajattelee uskonasioita, lukee Raamattua, rukoilee ja viettää aikaa hengellisissä ei muuttuisi sen myötä ja mukana ajan mittaan. Eikö muutos olisi ainakin tarkoitus. Kun ihminen uudestisyntyy, hän on uudestisyntynyt, vanhan pitäisi väistyä uuden tieltä. Ensirakkaus Jeesukseen on jotain sellaista mitä ei olisi osannut edes kuvitella, ja vaikka vuodet vierivät kokemus säilyy. Ei aina niin tuoreena ja sykähdyttävänä, mutta joka tapauksessa. Itse olen valmis tunnustamaan että tämä, ei mikään olo, on vihonviimeistä. Haluaisin olla palava ja elävä, haluaisin palaa Jumalan tulta ja kokea Hänen Pyhän Hengen tuulensa niin voimakkaana etteivät tämän maailman murheet, huolet, kivut ja jumalattomien melskaaminen minua horjuttaisi/väsyttäisi. Siksipä siirryinkin takaisin psalmeihin, mutta kiitollisena siitä että Juudas puhui Jumalan sanoja. On aikoja ja aikoja, mutta Jumala ei salli sen joka häneen uskoo suistua tieltä, jäädä nälkäiseksi ja yksin vaeltamaan.

Luontoihmisenä minua aina ilahduttaa kaikki missä luontoa kuvataan. Psalmi 104 on yksi sellainen. Herran luomistekojen ylistys! Tässä vähän alkua: ” Ylistä Herraa, minun sieluni! Herra, minun Jumalani, sinä olet ylen suuri. Olet pukeutunut loistoon ja kirkkauteen. Herra verhoutuu valoon kuin viittaan, hän levittää taivaat kuin teltan. Hän rakentaa yläsalinsa vetten keskelle, tekee pilvet vaunuikseen ja kulkee tuulen siivillä. Hän tekee tuulet sanansa saattajiksi, palvelijoikseen tulenliekit. Hän on asettanut maan perustuksilleen, niin ettei se ikinä horju. Psalmi on pitkä, mutta  ihana! Jotenkin, kaikesta siitäkin huolimatta että Jumala on ilmoittanut sanassaan kaiken niin kuin ne ovat, pahat ja hyvät, kaikessa, kaiken takana on suuri ja Pyhä Jumala joka sanoo meille Jeesuksen suulla ”Älkää pelätkö” sen lisäksi Hän on sanonut antavansa meille oman rauhansa kaikiksi ajoiksi ja vaiheiksi. Sen tähden: ”Enkö Herraa Jumalaani riemuvirsin kiittäisi! Enkö suurta auttajaani ylistäisi hartaasti. Pohjatonta laupeutta lapsilleen hän osoittaa. Isän sydän armahtaa, täynnä pelkkää rakkautta. Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan. Niin kuin kotka siivillänsä poikiansa peittelee, niin hän minut kädellänsä armiaasti suojelee. Äidinkohdussa ja antoi muodon, hengen, elämän, sieltä tähän hetkeen hän huostassansa hoiti, kantoi. Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.” – virressä on 12 säkeistöä, mitäpä jos laulaisit sen? 🙂 ?

Herra olkoon meidän kanssamme.

Olen lukenut aivan ihanaa kirjaa nimeltään ”Vapahtajan sylissä” tekijä on Jorma Pihkala. Aivan lopussa en ole ja otsikoiden perusteella taitaa paras ollakin vielä jäljellä. Teos selittää Johanneksen evankeliumia. On ihmeellistä kuinka monta tapaa on Raamattua selittää ja kuinka monessa kohdin huomaa ymmärtäneensä hyvin pinnallisesti, vaikka on luullut ja uskonut muuta. Välillä on saatava uutta, ei vuosikymmenien lukeminen riitä ellei havahdu käsittämään, hyvän opetuksen myötä, kuinka vähän sittenkin tietää ja ymmärtää. Voi myös olla ettei koskaan tässä ajassa kaikki selviäkään. Toisaalta jonkinlaista ”viisautta” on ikä kokemukset kartuttaneet, on tullut varovaisemmaksi tietonsa ja ymmärryksensä todistamisen suhteen. Mutkat suoriksi mentaliteetti on vähentynyt ja armollisuus saanut sijaa omalta tietämiseltä. Ainakin toivottavasti? Voin olla, ainakin osittain, samaa mieltä kahden toisistaan poikkeavan käsityksen kanssa ja todeta että molemmat ovat omalla tavallaan oikeassa. Suurimmin tämän eron huomaa nuoren ja vanhemman ihmisen välisessä kanssakäymisessä, ja kun muistelee omaa intohimoista nuoruuttaan ja oikeaoppisuuttaan. Voi kuinka silloin tiesikin mikä on oikea oppi!!

Minun on ollut vaikea käsittää esim.  Joh.14:12-14 siinähän on mahtava lupaus joka ei kuitenkaan tunnu niin pätevältä kuin monet sen esittävät täysin varmoina. Pihkala selittää sanan paikkaa niin ettei se tarkoita sitä että uskovat voisivat tehdä suurempia ajallisia ihmeitä kuin Jeesus ja hän luettelee mitä kaikkea Jeesus teki. Hän jatkaa että Jeesus edelleen tekee ihmeitä seurakunnassaan Pyhässä Hengessä, mutta että ne suuremmat teot, olivat ja ovat Golgatan jälkeisiä tekoja, hengellisiä ihmeitä. Eli, näitä suurempia ihmeitä ovat ihmisen pelastuminen ja uuden elämän ihme Pyhässä Hengessä julistetun evankeliumin kautta. Edellä mainitut ovat suurempia ihmeitä kuin mitkään ajalliset ihmeet. Ja näissä Herran omat saavat olla Jeesuksen työtovereina, juuri sen takia että Jeesus nousi kuolleista ja lähetti omiinsa Pyhän Hengen. Tämän minä ymmärrän ja tämä tuo minulle rauhan ja ilon.  Itse ajattelen ettei se sulje pois noita ajallisiakaan jos jollain todella ja todistettavasti on esim. parantamisen armolahja?!

”Minä olen Viinipuu, se todellinen” sanotaan kuulemma alkukielellä (Joh. 15:7-8) ”Jos te pysytte minussa, ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä haluatte, ja te saatte sen. Siinä minun Isäni kirkkaus tulee julki, että te tuotatte runsaasti hedelmää ja niin osoitatte olevanne opetuslapsiani. Pihkala liittää tämän sanan seuraavaan, eli  jos me pysymme Jeesuksessa ja hänen sanassaan, emme voi haluta mitään sellaista mikä on ristiriidassa hänen tahtonsa kanssa. Eli lupausten päämäärä on kantaa hedelmää sillä:” siinä minun Isäni kirkastetaan että te tuotatte paljon hedelmää”. Eli saaduissa vastauksissa on kysymys hedelmän kantamisesta. Ja minkä hedelmän? Hengen!

Pihkala sanoo että tuo hengen hedelmä tulee meihin ainoastaan Kristusyhteydessä, niin kuin käsitettävää onkin, koska sen vaikuttaa meissä Pyhä Henki. Kun anomme, siis rukoilemme, mikään sellainen rukous, joka ei vaikuta hedelmää kantavasti, ei ole ollenkaan rukousta Pihkalan mukaan. Kristusyhteys on anomisen etuoikeutta ja sen vaikuttamaa hedelmän kantamista. – Muistin virkistämiseksi Hengen hedelmä löytyy Gal.5:22-26. –  Kun luin tätä kirjaa minulle avautui moni kohta Johanneksen evankeliumista aivan uudella ja tuoreella tavalla, moni sellainen asia jonka olin luullut ymmärtäneeni sai lisävaloa, suoranaista kirkkautta ja ajattelin kuinka suurella suulla olin puhunut asioista joista ymmärsin vain pinnalta raapaisten.

Puhutaankohan Raamatussa mistään niin paljon UT:ssa kuin rakkaudesta, voi olla että puhutaan myös Elämän Leivästä ja Vedestä ja siitä kuka tämä Leipä ja Vesi on. Ainoa joka voi sammuttaa kaikenlaisen nälän ja janon. Hän on Jeesus, Poika, yhtä Isän kanssa, Rakkaus vailla vertaa, Pyhä Henki ja Hengen hedelmä. Sain olla kirjaa lukiessani todellakin nimensä mukaisesti ”Vapahtajan sylissä” ja voi kuinka se riisui, mutta hyvällä ja hoitavalla tavalla, tunsin oikeasti rakkautta ja armeliaisuutta kaikkia ihmisiä kohtaan, oikeastaan koko maailmaa kohtaan. Minut täytti rakkaus. Ja muistin Jeesuksen Lasaruksen haudalla ja tekstin ”Ja Jeesus itki”!
Siinä olisi uuden blogin aihe ja onhan se päässäni pyörinytkin. Ja laulu:

Mun tähteni Sä jätit loiston taivaan. Sä puhdas viaton ja synnitön. Maan päälle tulit tuskaan vaivaan. Mun tähteni, näin halvan hylkiön.
Oi, rakkaus Sä tuskan aateloima. Nyt eessäs tahdon maahan kumartaa. On ylistetty Pyhän Veren voima, Se kurjan kuolemasta pelastaa.
Saa lunastettu lauma luokses tulla, sen kohta kutsut päälle pilvien. Saan minäkin! Ei ansiota mulla, kuin arvet lyömieni naulojen.

Saan minäkin, saat sinäkin, me olemme suuresti rakastetut. Jumala ei näe meissä tahraa eikä ryppyä Hän itse vaatettaa meidät puhtaan valkeisiin vaatteisiin ja näkee jo nyt omansa Poikansa kaltaisina. Kiitos ja kunnia Jumalalle, ei tahraa eikä ryppyä, ei mitään vikaa, eikä likaa!

Tiistai illan Raamattu piirissä kävimme läpi 1 korinttilaiskirjeen lukua 10. Pitkä ja monipolveileva luku. Meidän ihmisten erilaisuuden tähden kukin nostaa luvusta esiin itselleen sopivimman kohdan. Minun mielestäni tuhlasimme aikaa epäolennaiseen kun puhe lähti epäjumalien palvelemisiin, syömisiin ja juomisiin. Siksikin että vieressäni istui eräs äiti jolla oli raskas elämäntehtävä poikansa omaishoitajana. Tiesimme kaikki kuinka uupunut hän oli ja kuinka erityisen harvoin hän pääsi mihinkään virkistymään ja etenkään rakentumaan seurakuntayhteydestä. Joskus asiat lähtevät pilkkuihin ja pisteisiin, sen sijaan että olisi näkevät silmät, tarkat aistit ja kuulevat korvat. Tilaisuuden tullen otin puheeksi jakeen 13. ja siitä kohdan, Jumala on uskollinen, joka on uudemmassa käännöksessä muodossa Jumalaan voi luottaa.? Kuinka tämän käsittää silloin kun ahjossa on? Kuinka ahjosta selviää palamatta.

Liian usein ei ole kykyä kuunnella sitä jonka elämässä on suuri kärsimys, liian helposti sanotaan ettei kenellekään anneta suurempaa kuormaa kuin jaksaa kantaa. Tai tehdään niin kuin Jobin ystävät, aletaan itse puhua ja neuvoa, eikä oikeasti kuulla mitä toinen sanoo. Ja kuitenkin joidenkin ihmisen kohdalla kärsimyksen pituus ja laatu tuntuu aivan mahdottomalta ymmärtää. Taakkojen alla olevaa ei lohduteta sanomalla jotain kevyttä ja helppoa, ei edes rohkaistakseen. Jotenkin muuten myötäelämällä parhaiten toteutuu galatalaiskirjeen 6:2 ”Kantakaa toistenne kuormia, niin täytätte kristuksen lain”. Viisaasti samassa luvussa neuvotaan olemaan vertailematta itseään toisiin ja sanotaan jokaisen joutuvan kantamaan oman taakkansa. Nyt joku voi sanoa että tässä on ristiriita Kristuksen lakiin kantaa toisten kuormia nähden, mutta ei välttämättä.

Kärsimys ei ole suosittu puheenaihe. Ja kuten kaikki rehelliset ihmiset tietävät ja ymmärtävät jossain muualla maailmassa on vielä monin tavoin mielettömämpää kärsimystä kuin meillä täällä pohjoisessa. Kuitenkaan kukaan ei voi mitenkään mitata yksilön tunteman tuskan suuruutta, olipa se missä päin tahansa, tai mitä tahansa. Kaikesta siitä, mitä tämän aiheen esille otettuani tapahtui jatkossa, voin sanoa että useimmat meistä itkivät.

En saanut unta kun yö tuli, ajattelin Raamatun henkilöitä miettien ketkä minulle olisivat niitä joiden elämät ovat minusta tuntuneet läheisimpinä, jos ei itse Jumalaa, Jeesusta ja Pyhää Henkeä oteta lukuun. Profeetat ovat minulle rakkaita ja tärkeitä. Job kaikista ihmisistä ehkä tärkein VT:n puolella. UT:n puolella Paavali ykkösenä ja Pietari, Johannesta rakastan kyllä, mutta eniten minuun tehoaa Paavali. ”Kantakaa toistenne kuormia”. Ajattelen yksin eläviä ihmisiä, kuka heitä ”kantaa” kuka jakaa heidän surunsa – ja ilonsa? Kuka tuntee heidän elämänsä? Kuka kuuntelee, kuka myötäelää? Kuinka ihminen selviää yksinäisestä elämästään?

Tässä(kin) asiassa tunnen suurta myötätuntoa Paavalia kohtaan. Raamatussa vain ohimennen mainitaan hänen pitkät yksinoloaikansa, kuten ne vuodet jotka hän kääntymisensä jälkeen vietti poissa ”ihmisten ilmoilta”. Josta, hän kuitenkin mainitsee että oli sen ajan itse mestarinsa Jeesuksen opissa. Ajattelen kuinka paljon Jumala häneen luotti antaessaan niin kohtuuttoman paljon Paavalin kärsiä. Milloin lähes kuoliaaksi kivitettynä, merihädässä, väärin ymmärrettynä, vankiloissa jne. Sillä minä koen että Jumala luottaa sellaiseen omaansa jolle uskoo taakkojen kantamisen moninaisissa kärsimyksissä ja koettelemuksissa. Oikeastaan ihminen voi olla jopa onnellinen siitä kypsymisestä joka kärsimyksen koulussa, ainoastaan, opitaan. Juuri tuskan ollessa tuimimmillaan mitään kypsymistä ei pysty edes ajattelemaan, mutta näissä oppii odottamaan Herraa ja luottamaan Häneen. Jättämään koko elämänsä lopulta suhteellisen tyynesti Pyhän, Kaikkivaltiaan ja uskollisen Jumalan käsiin pystyen, jos ei sanomaan ääneen, niin ainakin mielessään ”Tapahtukoon Sinun tahtosi” Isä, Sinun käsissäsi ovat elämäni päivät. Ihmeellinen, käsittämätön, Suuri Jumala.

Ps.130:1-2 Syvyydestä minä huudan sinua Herra.  Herra kuule minun ääneni. Tarkatkoon sinun korvasi minun rukousteni ääntä….5. Minä odotan Herraa, minun sieluni odottaa, ja minä panen toivoni hänen sanaansa 6. Minun sieluni odottaa Herraa, hartaammin kuin vartijat aamua, kuin vartijat aamua!

Jes.12: Sinä päivänä sinä sanot:”Minä kiitän sinua, Herra. Sinä olit minulle vihoissasi, mutta vihasi väistyi ja sinä lohdutit minua. Ja niin Jumala on minun pelastajani. Minä luotan häneen, en pelkää, Sillä Herra on minun väkeni ja voimani, hän pelasti minut”.
Lue loppu omasta Raamatustasi, se kannattaa!

Kun lähdimme koteihimme meillä oli murheen kyyneleet vaihtuneet riemun kyyneleiksi ja ilo öljyksi murheen sijaan!! Olimme saaneet kokea todellista, puhdistavaa ja raikastavaa  yhteyttä. Tätä tekee Herra!
terveisin mm. Heikille :)!

Minulla on tapana kerätä, omasta mielestäni, merkittäviä lauseita paperilapuille jotka sitten joutuvat mikä mihinkin, mutta jotka löytyessään tuovat mukanaan yhtä suuren elämyksen kuin ovat olleet alun perinkin. Yöpöydän laatikkoa siivotessani löysin yhden kultajyvän jota olen nyt pitänyt tässä tietokonepöydälläni useamman päivän ja nauttinut. Ensin kuitenkin muutama muu kertomus jossa on sama ajatus kuin tuossa löytyneessä aarteessa.

Pienessä kirjassa kerrotaan kuinka Kalevi Lehtinen oli yöaikaan ystävänsä kanssa menossa majapaikkaansa ja heidät pysäyttää huumediileri kysymällä Kalevilta onko hän hän, ja ihmettelee että Kalevi on vielä hengissä. On sen verran tolkuissaan että muistaa lukeneensa tiedon Lehtisen vaimon kuolemasta ja Kalevin itsensä monista sairauksista. Jäävät juttelemaan nämä kolme toisensa tavannutta ihmistä öisellä kadulla.  Poika on hädissään kun veljensä oli kuollut väsyttyään elämiseensä ja poika kysyy minne veli on joutunut kuoltuaan.? Siinä kerrotaan evankeliumi yksinkertaisesti ja puhtaasti ja lopuksi rukoillaan käsi kädessä. Kyyneleet valuvat kaikkien poskille ja Kalevi vaistoaa pojassa syvää Jeesuksen ja rakkauden nälkää. Tämä pieni tarina päättyy sanoihin:” Kuopionkin öisillä kaduilla kaivataan Vapahtajaa”! Eivät ole omatkaan silmäni kuivat.

Toinen kertomus Singaporesta. Lähes 30 vuotta sitten oli kadulla ollut kahdenkymmenen kompuroivan miehen letka jotka pitivät toisiaan kädestä ja jota yksi näkevä johti. Kertomuksen henkilölle tämä kuvasi Jumalan seurakuntaa, jossa yksi näkevä, Kristus, johtaa letkaa. Sitten hän ottaa Raamatusta kohdan Luukas 23:26 ja kysyy, miksi sotilaat olisivat panneet toisen kantamaan teloituspaalua ellei Jeesus olisi ollut niin poikki, että pystyi vain kompuroimaan.? Ja kirjoittaa kohdat Hebr. 4:15 Hebr. 2:18. –  Kertoja lopettaa:” Siinä on armo sinulle, sinun kompurointisi on sovitettu ja mokasi maksettu!” Kiitos Jumalalle. ”Ihminen voi olla heikko olematta pyhä, mutta ei pyhä olematta heikko!”

Jotenkin itselläni on jonkinlainen ”olo” jostain sellaisesta joka meinaa ahdistaa, enkä ole vielä päässyt selville mikä se kokonaisuudessaan on? Osalle olen keksinyt selityksen, mutta en tiedä onko sekään ihan niin kuin sen ajattelen. Ei ole kovin hyvä olla. Tiedän kuitenkin lääkkeen kunhan se vaan saa sulaa minussa. –  Mutta nyt alkuun, aarteeseen jonka löysin ja jota nyt syön ja juon joka ikinen päivä.

”Ihmeellinen on sinun armosi Jumala!
Sinun siipiesi suojaan rientävät
ihmislapset.
Sinä ruokit heidät talosi runsain
antimin ja annat heidän juoda
ilosi virrasta.
Sinun luonasi on elämän lähde,
sinun valostasi me saamme valon.
Ps. 36:8-10

”Turvissa taivaan, suojaavain siipein, runsahin rauha osamme on. Vaikkakin vaihtuu, haihtuvat hetket, lepo on lapsen loppumaton.
Varjossa viisaan Varjelijamme, kaukana kulkee myrskyjen tie. Jeesus on aina auttajanamme, Voittaja varma  voittohon vie.
Armonsa kautta keskellä kuolon, Elämän Herra, elämän suo. Vie meidät varmaan kotihin kerran, toivottuun turvaan Jumalan luo.
Suloisten siipein suojassa saamme viipyä vielä hetkisen vaan. Hiljaisna aivan kuunnellen, kuinka Herramme kuiskaa rakkauttaan!”

(kertomukset sovellutuksin kirjasta ”Armo Jää”)

Olin suunnitellut viettäväni päiväni toisin, mutta ”sisäinen pakko” laittaa suunnitelmani uusiksi. Hyvä vai paha, sen näen sitten kun olen sanottavani kirjoittanut.
Raamatussa sanotaan ”Missä on aarteesi, siellä on sydämesi”. Tuo lause kertoo kaiken. Mikään näkyvä ja oleva, mitkään tämän elämän tuomat vaiheet ja kokemukset eivät muuta Jumalan todellisuutta. Me kuljemme täällä aikamme ja näemme vain tämän hetken, mutta Jumalalla on suunnitelma! Jumalan tunteminen on parasta ja täydellisintä elämän mielekkyyden ja hallinnan löytämiseksi. Sitä ei murra eikä muuksi muuta mikään sellainen voima joka on maailmasta. Onnellinen ja autuas on se joka tämän totuuden on ottanut vastaan ja alkaa vaelluksensa Kaikkivaltiaan Jumalan seurassa. Jeesus on se nimi joka murtaa maailman vallan, niin minussa kuin sinussakin kun ja jos Häneen uskot ja lähdet Häntä seuraamaan.

Elämä heittelee, kokemukset ovat meillä kaikilla yksilölliset eikä elämä helppoa ole. Kaikenlaista murhetta, kipua, epäoikeudenmukaisuutta, huolta, pelkoja jne. mahtuu varmasti jokaisen elämään, sitä ei kukaan pysty kieltämään, mutta asenne ratkaisee. Asennoidunko elämäni vastoinkäymisiin murehtimalla sitä mitä minulta puuttuu vai olenko kiitollinen siitä mitä minulla on? Täydellisin apu näiden erottamiseen toisistaan ja näkemään näkymättömät kuin ne olisivat näkyviä on Raamatun sanoma. Raamattu kertoo, Jumalan Pyhän Hengen inspiroimana, koko totuuden maailmasta, elämästä ihmisenä tässä maailmassa ja iankaikkisesta elämästä. Ihminen On iankaikkisuuteen luotu. Kaikesta kokemastamme ja näkemästämme huolimatta, koko tämän puoleinen elämämme on valmistumista iankaikkisuutta varten. Elämä on lahja ja suuri mahdollisuus! Tämä sanoma on niin kallis ja korvaamaton että sen pitäisi sytyttää sisimpämme sellaiseen tuleen että emme voisi olla siitä kertomatta, sitä julistamatta niille jotka ”surmapaikalle hoippuvat”, eli niille kaikille kanssa ihmisillemme jotka eivät totuutta vielä tunne.

Ensimmäisen Samuelin kirjan 2 luku jakeet 1-9 josta 7-8 tässä: ” Herra köyhdyttää ja rikastuttaa, hän alentaa ja ylentää. Hän tomusta nostaa halvan, hän loasta korottaa köyhän, pannaksensa heidät ruhtinasten rinnalle ja antaaksensa heidän periä kunniasijat. Sillä maan tukipylväät ovat Herran, Hän on asettanut niiden päälle maanpiirin!” Jos me suostumme ottamaan kaiken Herramme kädestä, me opimme suurenmoisen asian joka auttaa meitä selviytymään mistä vain. Kun itse jouduin eroamaan 25 vuotta kestäneen avioliittoni jälkeen, omasta tahdostani, mieheni joka oli yrittänyt murtaa minuuteni joutui toteamaan lähes toivottomana minun olevan niin vahva ettei minulle kukaan mahda mitään. Hän ei kuitenkaan tullut koskaan ymmärtämään että minä olin heikko, mutta minun Suuri Jumalani oli Vahva. Kaikki vahvuus, Voima ja viisaus jolla kaikesta olin selvinnyt, minussa oli Jumalan lahjaa.

Jesajan kirjan 26 luku. Ei meille ole luvattu helppoa elämää, mutta Ikuisuuksien Jumala on kanssamme. ”Herra, sinä valmistat meille rauhan.” Olen tuon kokenut vaikka ihminen minussa usein sen unohtaa koetuksen tullessa, mutta kun koetus on maksimissaan ja kestävyyteni äärirajoilla, tapahtuu ihme! Suunnaton ihme, minun Herrani on läsnä, minun Jumalani tukee minua ja opettaa millainen Hän on.
Ps. 145. ja siitä muutama jae tähän!
jae 8: Anteeksiantavainen ja laupias on Herra, hän on kärsivällinen, suuri on hänen hyvyytensä. 9. Herra on hyvä kaikille, hän armahtaa kaikkia luotujaan. 13. Sinun valtakuntasi on ikuinen, sinun herruutesi pysyy polvesta polveen. 14. Herra tukee horjuvia, maahan painetut hän nostaa jaloilleen. 15. Kaikki katsovat odottaen sinuun, ja sinä annat ruoan ajallaan. 16. Sinä avaat kätesi ja hyvyydessäsi ravitset kaiken mikä elää. 17. Herra on oikeamielinen, hän on uskollinen kaikissa teoissaan. 18. Hän on lähellä sitä, joka huutaa häntä avuksi, sitä, joka vilpittömästi kääntyy hänen puoleensa. 19 Hän täyttää niiden pyynnöt, jotka häntä pelkäävät, hän kuulee heidän huutonsa ja auttaa heitä. 20. Herra suojelee niitä jotka häntä rakastavat……….

21. Ylistäköön minun suuni Herraa, hänen pyhää nimeään kiittäkööt kaikki luodut
aina ja ikuisesti.

Ef.6:10. Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä!
Herra siunatkoon ja varjelkoon meitä nyt juuri tällä hetkellä ja kaikkina tulevina elämämme päivinä! Siitä huolimatta että 2 Kor:4:7 mukaan ”Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin jumalasta eikä meistä itsestämme!”
Sinua siunata tahdon!

Tämän viikonlopun aikana olen saanut kuulla paljon sellaista hyvää jota olen kaivannut ja tarvinnut. Yksi näistä hyvistä on lause:” En tiedä mitä huominen tuo tullessaan, mutta tiedän kuka tuo huomisen”!
Kiitos Jumalalle siitä että meillä täällä Suomessa ovat asiat kristillisestikin vielä hyvin moneen muuhun maailman kolkkaan verrattuna. Siitä huolimatta, vaikka ei pääsisi Sanan kuuloon eikä seurakuntayhteyteen, eikä aina jaksaisi itse ammentaa Sanaa Raamatusta tai muista hengellisistä kirjoista tai ei voisi tavata toisia kristittyjä pitkiin aikoihin.

Kaikki edellä mainitut ovat normaalielämässä suositeltavia ja niihin on hyvä pyrkiä, ja vaikka todellisuudessa joutuukin aika ajoin, lohduttelemaan sekä itseään että muitakin poikkeusoloissa eläviä sanomalla ettei Jumala ole sidottu aikaan eikä paikkaan vaan on kaikkialla koko ajan läsnä oleva, ihana ja todellinen ”Minä Olen” tarvitaan muutakin.  Itselläni on taipumusta alakuloisuuteen ja murehtimiseen/huolehtimiseen. En pysty herkästi heittäytymään ”Herran haltuun” niin kuin pitäisi, leväten ja kaikessa rauhassa luottaen siihen että Hän pitää omistaan huolen. Perusvireeni on kuitenkin usko ja luottamus Jumalan Kaikkivaltiuteen ja siihen että Hänen Sanansa on liian ihmeellinen ollakseen jotain muuta kuin on . Se tulee ilmi varsinkin silloin kun on tosi kyseessä.

Oltakoon mitä mieltä tahansa TV7stä tai radio Deistä, minulle osa niiden ohjelmatarjonnasta on koitunut siunaukseksi. Olen muutaman päivän miettinyt sananlaskujen 30 luvun muutamia kohtia ja jäänyt näihin tuttuihin jakeisiin 4-9 joista poimin jakeet 8-9 vanhemman käännöksen mukaan:” Vilppi ja valhepuhe pidä minusta kaukana. Älä köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna; anna minulle ravinnoksi määräosani leipää, etten kylläisenä tulisi kieltäjäksi ja sanoisi. ”Kuka on Herra”? ja etten köyhtyneenä varastaisi ja rikkoisi Jumalani nimeä vastaan.” En niinkään ajattele tässä vatsan täytettä vaan sitä että hengellisesti saisin sen tarpeellisen joka päiväisen annoksen jonka tarvitsen uskoni ruoaksi.

Kun vertaan tätä aikaa maassamme esim. 50- lukuun jolloin vielä oli aineellista puutetta niin paljon kaikesta ettei sitä voi edes tänä päivänä käsittää ja vaikka itsellänikin on siitä vain hämärä muistikuva, ihmiset olivat toisenlaisia kuin nyt. Yhteinen kokemus kovista ajoista yhdisti ja auttoi ymmärtämään niitä oman perheen ulkopuolella olevia joilla oli sama puute kuin itselläkin. Silloin ei voinut ajatella ainoastaan itseään. Oltiin kiitollisia vähästäkin ja ainakin minun suvussani ja lapsuuskodissani käytiin ahkerasti kirkossa ja rukoiltiin muulloinkin, tosin kukin tykönään, mutta se kuului normaaliin elämään. Kun vertaan silloista aikaa Raamatun kirjeisiin esim. tai apostolien tekoihin joissa kerrotaan alkuseurakunnan vaikeuksista ja kuinka nuo vaikeudet vetivät Jeesuksen opetuslapsia Herransa puoleen henkensä uhallakin kun he toteuttivat käskyä mennä kaikkeen maailmaan ja julistaa evankeliumia, koen niissä jotain samaa. Oikein helppo ja yltäkylläinen elämä saa ihmisen herkästi velttoilemaan. Ei köyhyyskään jalosta. Pitää olla kaikkea kohtuullisesti, juuri tarpeen mukaan.

Katselin eilen TV7 Cafe´Raamattua ja siellä oli SRO;n Juha Vähäsarja haastateltavana. Muistaakseni hän sanoi tuon yllä olevan lauseen: ”En tiedä mitä huominen tuo tullessaan, mutta tiedän kuka tuo huomisen. Vähäsarja on kirjoittanut monta kirjaa, suuri osa niistä on hartauskirjoja, erittäin lohduttavia ja Sananaan pitäytyviä. Hän toimii pastorina Suomen Raamattuopistolla. Häntä on todella rohkaisevaa ja hoitavaa kuunnella. Tänään SRO:lla oli Jumalanpalveluksessa saarnaamassa vanha piispa Olavi Rimpiläinen. Kuuntelin ohjelmaa radio Deistä tapani mukaan. Rimpiläinenhän ei ollut aikoinaan suosiossa Raamatullisten näkemystensä vuoksi. Eikä ole tänäänkään. Itse kuuntelin tätä Jumalan palvelijaa kyynelin. Vanha mies puhui lempeällä äänellä ja äänenpainoilla kuin vai vanha ja kokenut Jumalan uskollinen palvelija voi puhua. Hän puhui päivän tekstistä, mutta myös Aamoksen kirjasta ja Aamoksesta itsestään verraten tähän aikaan. Niin tervettä ja raitista puhetta enää harvoin kuulee. Puhetta kuunnellessani tunsin puhdistuvani ja saavani, minäkin, syntini anteeksi, sillä en pääse siitä mihinkään ettenkö tuntisi itseeni tarttuneen tämän maailman hämmennystä ja suoranaista likaa. Tarvitsen puhdistusta, tarvitsen uudistusta sisimpääni. Tarvitsen uutta antautumista Jumalan Sanalle.

Rimpiläinen päätti puheensa virren 315 sanoihin: ”Valvoa mun, Jeesus anna aina ristis juurella, ja niin joka päivä kuolla synneistäni kaikista. Suo myös kuolla maailmasta, kuolla itsestänikin, että kaiken elämäni Sinulle vain eläisin”.
Tämä ei ole mainos, mutta saarna on kuunneltavissa SROn nettisivulla.

”Harvemmin on niin paljon omaa aikaa kuin pitkien pyhien aikana, se tuottaa monenlaista. Muun muassa valon ja varjon vaihtelua. Tai, kuten nyt viimeisen vuorokauden ilmastonmuutoksen suurella iillä. Pakkanen vaihtui vesikeliin, eilinen pimeys taivaanrannan aurinkoon jne. Jotkut tykkäävät pakkasesta ja lumesta, minut houkuttelee terassilleni lämpö ja valo.
Olen useammankin kerran ajatellut luontosuhdettani, kuinka tärkeä se minulle on. Jopa niin että päästessäni tuohon ovenrakoon istumaan ja katselemaan eteeni avautuvaa pihaa, katua ja pientä metsikköä koen luultavasti jotain samaa kuin oli kuningas Saulin ja Daavidin suhteessa aikoinaan. Se mitä näen ja koen luonnossa on minulle kuin Daavidin soitto Saulin mielen rauhoittamiseksi :). Kaikki turhanaikaiset myllerrykset ajatusten tasolla tasaantuvat ja tunne on kuin vasta saunasta tulleella?! En tosin ole enää vuosiin sitä tunnetta päässyt kokemaan, mutta muistan sen kyllä.

Katselin taivasta jota en väsy katselemasta. Oli kaksi toisistaan poikkeavaa näkyä. Oli kevään sininen korkeampi taivas, jossa oli lähes liikkumattomana valkoisia pilvilampaita, ja matalammalla kulki nopeaa tummempaa pilveä kuin paksuna savuna, jota aurinko värjäsi eri väreihin. Sininen taivas lampaineen pysyi tyynenä kun tämä savuverhotaivas vimmatusti eteni. Ja taivaanrannalla puiden latvojen alapuolella oli kullanhohtoinen aurinko. Oli siinä hyvä palata jengoilleen, tyyneyteen ja varmuuteen olennaisesta.

Mainiota on seurata myös rakkaita pikkulintujani. Sinitiaiset ovat lemmikkejäni. Mielessäni olen nimittänyt ne lintumaailman pohjalaisiksi. Ne ovat sisukkaita, pelkäämättömiä ja pitävät puolensa isompiaan vastaan suurella varmuudella omasta olemassaolonsa oikeudesta :). Siinä me taas olimme, linnut ja minä, katsellen jumalallista panoraamaa taivaan pilvissä. Linnut, syötyään tarpeekseen, istuivat pihlajapuun oksilla ja aivan lähelläni olevassa isossa Punakanukka pensaassa ja me kaikki olimme yhtä hiljaa, katsellen samaan suuntaan, eli taivasta kohden. Meidän yhteinen Luojamme on kehottanut ottamaan oppia sekä kedon kukista että pienistä linnuista. Minä yritän oppia.
Ehkä otan myös opikseni saamani viestin jossa minua viisas mies lohdutti sanoilla:” Älkäämme hätkähtäkö liplatusta vesilasissa”! 🙂 Terveisiä hänelle jos sattuu lukemaan!

Oli minulla viime yönä jotain syvällisempääkin mielessäni, mutta tyydyn nyt tähän kun tässä on hyvä olla. Oli kuitenkin, jälleen laulu mielessäni mutta kun sitä aloin etsiä hengellisestä laulukirjasta, niin huomasin sanojen muuttuneen. Laulukirjalle tehtiin vuonna -92 sama juttu kuin virsillekin, sanat ”uudistettiin”? Ja nyt on taas uudet kirjat eri kristillisillä yhteisöillä. Olen joka tapauksessa omasta mielestäni saanut elää rikasta elämää sekä virsien että hengellisten laulujen laulajana ja oppijana. Mikään asia kohdallani ei ole ollut turha vaan kaikki on koitunut ”niiden parhaaksi jotka Jumalaa rakastavat” ja tämän sanon suurella nöyryydellä ja kiitoksella!

Laulun kerto menee näin:” Nimi yli kaikkien on Jeesus. Ei maailmassa kauniimpaa. Ei nimi toinen armoa voi antaa. Jeesus vain voi pelastaa.”

Oi, tunnetko tuon ihmeellisen nimen, joka antaa autuuden. Ja jonka ylistystä kansat laulaa, yli maan ja merien?
Tuo nimi loistaa aamutähden lailla, hädässä ja yössä maan. Se toivon liekin sytyttävi jälleen, kun se pääsi sammumaan
Se lohdun täällä murheiselle antaa, rauhan suuren lahjoittaa. Sen voimasta myös myrsky hurja taukoo, levon täyden sielu saa.
Kun toiset nimet kalvenneet on aivan, nimi Jeesus, vielä jää. Sen kauneutta kautta iäisyyden, lunastetut ylistää.

Nimi yli kaikkien on Jeesus. Ei maailmassa kauniimpaa. Ei nimi toinen armoa voi antaa. Jeesus vain voi pelastaa!

”Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, niin kuin kirjoitettu on: Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra.” 1.Kor. 1:30-31 v.k.

Tähän olisi ollut soveliasta lopettaa. Kuitenkin vielä yksi runo Uuno Kailaalta

SIELU

Minä kuoleman mereen hukuin./ Minä vaivuin syvyyteen/ udun himmeän kaltaiseen/ ja sen pohjalla sidottuna nukuin./
Niin tuli eräs vaeltava veli,/ se sielu, jonka Jumalalta sain,/ joka riippui ristillä ruumiissain,/ kun vielä se elämässä eli./
Oli surullisin surullisista./ Tuli tummissa verhoissaan./ Mikä kauneus katsoikaan/ mua silmistä pohjattomista./
Hän lausui: Viholliseni,/ miten sinua rakastan./ Sinä vihastutit Jumalan./ Tulin taas. Tulen ristilleni.

VIERAS MIES

Olin kaikkialla vieras mies,/ he katsoivat minua pitkään./
Joka paikasta halusin paeta pois,/
mutta minne ikinä pakenin,/ olin sielläkin vieras mies./
Koko maailman piirissä minulle/ ei ollut rauhan sijaa./
Ja minua minussa raahasi joku/
minulle vieras mies.

PALJAIN JALOIN

Niin mä kerran/ tieni aloin,/ niin mä kuljen:/paljain jaloin.
avohaavat/ syvät näissä/ammottavat/ kantapäissä:/
rystysihin/ joka kiven/ jäänyt niist´on/ verta hiven.
– Mutta niin kuin/ Matkan aloin,/ päätän myös sen:/
paljain jaloin./ Silloinkin, kun/ tuska syvin/ viiltää,/virkan:
– Näin on hyvin./ – Tapahtukoon/ tahtos sinun,/
Kohtaloni,/ eikä minun.

RIEMULAULU

Ja katso, eräänä päivänä, kun
minun tuli niin vaikea olla,
minä avasin vanhan raamatun.
Minun oli niin vaikea olla.
Ja ne kertoivat lehdet keltaiset
tarun, säilyvän ajasta aikaan.
oli tulta ne suuret kirjaimet,
ne loistavat ajasta aikaan.

Sillä pätsiin pantu palamaan
oli kolme pyhää miestä.
Ja ne lauloivat riemulauluaan,
ne kolme pyhää miestä.
Tulen halki he kävivät, voittajat,
ei kajonnut liekki heihin.
he riemulaulua lauloivat,
eikä liekki kajonnut heihin.

Olin lukenut muutaman lauseen, kun
minun tuli niin autuas olla.
Minä suljin sen vanhan raamatun.
minun oli niin autuas olla.

Ihmisen kuva. Joskus vuosia sitten luimme paljon tyttären kanssa runoja toisillemme ääneen, niin kuin nyt Raamattua. Meitä nauratti esim. tässä ensimmäisenä oleva runo sen äärettömän toivottomuuden tähden, ja kuitenkin tunnistimme myös itsessämme tuon ”vieraan”. Jotain samaa on mielestäni monien muidenkin ns. kansallisrunoilijoittemme teksteissä. Tunteet vaihtelevat laidasta laitaan ja useissa on mollivoittoinen sävel. Liekö se kansanluonteemme, ainakin ollut joskus, mikäänhän ei ole enää niin kuin ennen?
Mitä ajatuksia sinussa nämä runot herättävät? Vai herättävätkö?

Itse olen nyt lukenut sitä toista kirjaa, Kirjojen Kirjaa. Paavalin toisesta kirjeestä korinttilaisille, eikä minua naurata yhtään, pikemminkin itkettää (taas). Nyt olen kirjeen lopussa. Jotenkin ihmisen kuva on yhtä aikaa runoissa samanlainen kuin Raamatussa ja kuitenkin erilainen. Jos lukee 11 luvun 16 jakeesta luvun loppuun, ei voi keskeyttää vaan tahtoo lukea 12-13 heti perään. Paavali oli löytänyt aarteen, mutta hänen piti saada toisetkin uskomaan että hän oli se miksi itsensä koki. 13:3 alkaen: ”Tehän kaipaatte todistetta siitä, että minussa puhuu Kristus. Hän ei ole teidän edessänne heikko, vaan näyttää voimansa teidän keskuudessanne… ja 13 luvun loppuun saakka.

Kun runoilija kipuilee ihmisen osassaan tunteittensa rajusti heitellessä laidasta laitaan, hänkin jollain tasolla tunnustaa ja tunnistaa myös Jumalan ja tuntee itsessään, hetkittäin, uskossaan voiman. Minua lohduttaa äärettömästi se ettei meidän Jumalamme ja Kaikkivaltias Luojamme ole kaukana yhdestäkään meistä. Se lohduttaa kun ajattelee omia epäonnistumisiaan ja vielä uskosta osattomia läheisiään ja muitakin ihmisveljiä ja sisaria. Saisikohan tähän vielä mahtumaan runoilijan kirjoittaman kokemuksen siunauksesta.?

SIUNAUS

Sinun voimasi kietoi minut/ – sinä tuntemattomin -/ kuin ois mua kahlehtinut/ käsi julman enkelin./ Oli päiväni kuin tuhat vuotta,/ kun painin kanssas sun./ – En paininut kanssasi suotta:/ tänä päivänä siunaat mun!/ Tänä päivänä tunnen vasta:/ kätes oikein lyönyt on./ Nyt en lakkaa siunaamasta/ sua, voima kohtalon:/ teit silmäni janooviksi,/ nälän kasvatit sydämeen,/ minut uuvutit varjoin – siksi/ olen valmis kirkkauteen./ Tänä päivänä armon annat/ taas virrata kädestäs./ Kuin vaakalintu kannat/ minut riemuun siivilläs.

Kiitos kun saan kirjoittaa, kiitos sanojen lahjasta.

Innostuin illan päätteeksi lukemaan virsiä. Virpin innoittamana tuli jo aiemmin päivällä mieleeni virsi” Ei mikään niin voi virvoittaa, en muusta iloani saa, ei autuutta saa suurempaa kuin minkä Jeesus lahjoittaa.” Se kuuluu virsikirjassa otsikon ”Usko Jeesukseen” virsien alle/yhteyteen. Tässä virressä 299 on hyvät ja syvät sanat yhdeksässä säkeistössä. Kun tarkemmin aloin selailla tuon otsikon alle merkittyjä virsiä, huomasin että niissä on erityistä syvällisyyttä, niin kuin vanhoissa sanoituksissa on tyypillistä. Niissä on myös paljon kuolemaa, sanoitusta synneistä ja tuonpuoleisuuteen katsomista, jne. aika raskaita asioita. Kuitenkin tosia ja tarpeellisia edelleenkin.
Vai onko?

Ulkonaisesti ja teknisesti hurjassa kehityksessään ihminen näyttää kovasti erilaiselta tänään. Ihminen on älykäs ja kekseliäs monessa asiassa, luultavasti esi-isiään älyllisesti etevämpi. Huimaa on ollut esim. kaiken tekniikkaan liittyvän nopean muutoksen ja kehityksen tulos. Jopa niin huimaa että osataan tehdä koneista tiettyyn aikaan asti kestäviä, näin ainakin olen kuullut väitettävän. Itse en tekniikasta juuri mitään ymmärrä muuta kuin että ennen vanhaan kun lähes kaikelle annettiin 10 vuoden takuu niin nyt se on unelmaa vain. Niin että onko kehitys sittenkään kehitystä? Olen usein miettinyt niitä kaiken lajin jätekuormia joille ei millään meinaa enää löytyä paikkaa.

Myöskin arvomme, sisäinen ja ulkoinen maailmamme pyritään määrittelemään ulkoapäin niin voimakkaasti ja kovaäänisesti ettei useimmille ihmisille tunnu olevan selvää edes itselleen  kuka oman puseron alla oikeasti on.
–  Katselen pääasiassa vain kolmea ohjelmaa TV7 . Ne ovat Kämmenellä, Cafe Raamattu ja One Way. Hengellisesti terveitä, raittiita ohjelmia. Kämmenellä ohjelmassa Salme Blomster on viime aikoina haastatellut todella mielenkiintoisia henkilöitä. Nyt viimeksi SRO.n Raimo Mäkelää. Ensimmäisessä jaksossa hän puhui narsismista, josta on kirjoittanut kirjan jo muutamia vuosia sitten ja joka oli minulle omakohtaisesti koettua ja tuttua asiaa. Tässä toisessa osassa hän puhui kärsimyksestä ja lohdutuksesta. Tämä viimeisin aihe rohkaisi minua kovasti.

Miten tämä kaikki liittyy aiheeseeni eli virsiin? En ole varma 🙂 ? Mutta ehkä koen virsissä jotain niin koeteltua ja todellista että saan niistä lohtua kerta toisensa jälkeen omissa vaiheissani. Minulla on sellainen muisto isäni äidistä että hän luki säännöllisesti virsiä joka päivä. Vähemmän kai Raamattua. Oletan siksi että heillä oli valtavan painava Raamattu, jonka sittemmin sain perinnöksenikin. Tai että Raamattua pidettiin jotenkin pyhempänä kuin virsikirjaa, sellaisena sunnuntaisin ja pyhien aikoina luettavaksi, tai kirkossa kuunneltavaksi? Sen jälkeen kun meillä matka kirkkoon piteni enkä enää pystynyt kävelemään, me äidin kanssa kuuntelimme radiosta sunnuntaisin Jumalanpalvelukset ja opin virret ulkoa. Iso-äiti siitä mainitsikin että ”ihme lapsi”. Olen sen ennenkin kertonut, mutta se lämmittää edelleenkin mieltäni ja sieltäkö lie perua rakkauteni virsiin. Illan päätteeksi virsi 319

Sä kuljet seurassa Jeesuksen, sen kertoo katseesi riemuinen, sen kertoo laulusi helkkyvä myös murheen kyynelten keskellä.
Ei tunne rauhaasi maailma. ei huomaa tielläsi kukkia, se aallon leikkeihin kiintyen ei tiedä helmistä syvyyden.
Vaan helmen sait sinä kalleimman, se aarre on veri karitsan. Hän kuoli puolesta syntisten, nyt kuljet vaatteissa autuuden.
Jo täällä riemusi Jeesus on, maan päällä, laaksossa ahdingon. Kun matka vaikea uuvuttaa, hän armolähteellä virvoittaa.
Se lähde auki on kaikille, vaan monet kulkevat ohitse. Ei maista korskea maailma sen voimaa, rauhaa ja riemua.
Vaan kylmä, synkeä erämaa tuon virran partailla virkoaa, se valkoliljoiksi puhjeten jo loistaa riemua autuuden.
virtain varsilla kulkijat näin toinen toistansa auttavat: Oi, nosta pääsi ja kultaisiin taas katso taivasten kunnaisiin.
Siis riennä, ystävä, riemuiten ja kasva armossa Jeesuksen. Saat kerran porteista Siionin hääriemuun astua sinäkin!
Aamen
Siunausta alkavaan viikkoosi ja uuteen vuoteesi.