Runsas kuukausi on koronakoulua takana. Viisi viikaria käy lähikoulua ja 17 muksua taistelee läksyjen kanssa kotona. Whatsup piipailee taskussa jatkuvasti kun muksut palauttelevat tehtyjä tehtäviä tarkastettavaksi. Takaraivossa on jatkuvasti pieni huoli ja pelko joka ei tainnu pois edes rukouksella.  Kai pitäisi paastota tai jotain.

Näiden viiden pojan vesselin kanssa olemme saaneet sukeltaa hieman syvemmälle pääsiäisen tapahtumiin. Etenemme samaan tahtiin kuin kotikoululaiset ja siksi jää hieman tavallista enemmän aikaa keskustelulle. Poikia kiinnostaa hurjasti mitä Jeesukselle tapahtui oikeasti ja siksi haluaisivat, että uskontoa olisi joka päivä.

Uskonnon opetuksesta on vuosien mittaan kehkeytynyt oppiaine, jossa on tilaa pohtimiselle. Jos lapset saavat vapauden kysellä ja heitä innostetaan keskusteluun niin se suo mahdollisuuden avata vaikeitakin aiheita ja puhua niistä. Toki lasten ikätaso huomioiden.

Eilen keskustelu Pyhästä johti taas Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Pohdimme Jumalan olemusta ja miten hän voi olla samalla isä, poika ja Pyhä Henki. Etenkin Pyhä Henki kiinnosti. Katsoimme pienen pätkän elokuvasta, jossa Pyhä Henki laskeutuu opetuslasten ylle. Samalla pojat miettivät enkeleiden kokoa ja sitä voiko niille pärjätä painissa. No, eipä tietenkään voi pärjätä, oli poikien yksituumainen päätelmä, koska se jaksoi työntää yksin kivenkin haudalta. Pojille Jumalan pyhyys ilmenikin vahvuutena ja voimana.

Meidän Jumala suhteemme elää ja muuttuu koko ajan. Pojan koltiaisille Jumala on ennen kaikkea ylivoimainen ja ylivertainen kaikessa. Itse jään pohtimaan sitä miksi itse sitten aikuisina pyrimme itse ratkaisemaan ja kantaamaan kaiken elämän painon omilla harteillamme. Kun toisaalta lapsi on monissa asioissa hyvin itsekäs ja lapsellinen, niin perusturvallisuuden hän hakee ulkopuoleltaan. Siksi hänelle on luontevaa myös nähdä Jumala kaiken kantajana ja vahvana.

Jeesus asettaakin uskon esikuvaksi sylivauvan. Uskon paradoksi ja vaikeus onkin heikkouden muuttuminen vahvuudeksi. Jotta tämä on mahdollista on meidän hyväksyttävä se että ainoa todellinen ja kestävä turva on ulkopuolellamme oleva Jumala joka on suurempi ja vahvempi kuin mikään muu asia maailmassa.  Tämän vuoksi henkilökohtainen usko ja suhde Jeesukseen on tärkeää. Koska Jeesus haluaa tulla elämäämme kantamaan taakkojamme.

Karantteeniaikanakin voi juoksennella pitkin pellonreunoja. Silleen minäkin olen tehnyt. Välillä jopa nuorison kanssa. Tänään nuorisoa oli mukana kaksin kappalein ja hölkkäily meni inttervalliharjotteluksi. Leskenlehdet kirkuivat väreillään tienposkesta ja vaativat ottamaan valokuvia itsestään poutapilveilevässä maisemassa. Minä siis jarrutin valokuvaamaan kukkia, juoksin nuoret kiinni ja jäin taas kuvaamaan. Lämmin semmoisessa tulee mutta saa huilata välillä. Kuvaamisen jälkeen täytyy juosta taas kovempaa. Mutta semmoista se elämä on. On joko mentävä koko aika täysillä taikka sitten harjoitettava inttervalleja. Valitte siittä sitte!

Juostessa tulee mieleen erilaisia ajatuksia niin kuin vaikka kirjoittaa inttervalliharjottelusta neljällä teellä mutta vain kahdella iillä. Mitähän semmoinen kertoo karantteenin kahlitseman ihmisen sielunelämästä. Karantteeni aiheuttaa sisäistä kiukkua. Ei pääse kamerakauppaan ostamaan täyskennokameroita ja teleopjeketiiveja makrotoiminnon kera. Taiteellinen sielu turhautuu sellaisesta. Pahasti. Jotenkin on turhautuminen purettava. Vaikka kirjoittamalla inttervalliharjottelusta neljällä teellä mutta vain kahdella iillä. Sori vaan!

Mutta muuten suosittelen kyllä pellonreuna- ja tienpiennarlenkkeilyä. Tänäänkin kirkuvien leskenlehtien lisäksi maisemaa täplittivät sini- ja valkovuokot, leskenlehdet ja voikukkaiset. Lisäksi jokin sinervä puutarhapakolainen hämäili ohikulkijoita teeskentelemällä sinivuokkoa. Mokoma!

Sitä paitsi kun on muutaman kilometrin inttervalliharjoitellut, ei jaksa enää piitata karantteenin aiheuttamasta jumituksesta. Sitä on vain tyytyväinen, että jaksoi kotisohvalle pitelemään kahvimukia korvasta. Ei mulla tänään muuta!

Olen saanut viestejä ja kiitoksia viimeisimmästä blogistani tänne kotiinkin, mutta koska eräskin kiitti sanoin, jotka kuuluvat myös ainakin Tapiolle ja Juhallekin niin laitan sen tähän seuraavasti:

” Olen kiitollinen siitä että löysin aikoinani blogitaivaan ja Teidät Kaikki siellä jotka kirjoitatte!” Ja sitten hän toivottaa siunausta meille ja toivoo että muistaisimme toisiamme rukouksin voimiemme mukaan”.!

Itse tervehdin vielä lukijoita Jesaja 55 luvulla jonka otsikkona on vanhan käännöksen mukaan:” Kutsumus armoliittoon. Herran sanan voima. Vapahdettujen riemullinen paluu: Ja alkaa tutusti näin sanoen:

” Kuulkaa kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen. Tekin joilla ei ole rahaa, tulkaa ostakaa ja syökää: tulkaa, ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta viiniä ja maitoa. Miksi annatte rahan siitä, mikä ei ole leipää, ja työnne ansion siitä, mikä ei ravitse?” ……..

55: 5-6 ”Katso sinä olet kutsuva pakanoita, joita sinä et tunne, ja pakanat, jotka eivät sinua tunne rientävät sinun tykösi Herran, sinun Jumalasi tähden, Israelin Pyhän tähden, sillä Hän kirkastaa sinut. Etsikää Herraa silloin kun hänet löytää voidaan; huutakaa Häntä avuksi, kun Hän läsnä on 

jae 10-11: Sillä niinkuin sade ja lumi joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: Ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan Tekee Sen, mikä minulle Otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetän! 

12-13:” Sillä Iloiten te lähdette, ja rauhassa teitä saatetaan; Vuoret ja kukkulat puhkeavat riemuun teidän edessänne, ja kaikki kedon puut paukuttavat käsiänsä. Orjantappurain sijaan on kasvava kypressejä, nokkosten sijaan on kasvava myrttipuita; Ja se tulee HERRAN Kunniaksi, iankaikkiseksi merkiksi, joka Ei Häviä!”

Kiitos Jumalalle

Eräässä kristillisessä tv ohjelmassa oli haastateltavana eläkkeelle jäävä tunnettu ”kirkonmies” eli pappi. Olen aina tuntenut hänet hyvin raamatullisena, ja sitä hän onkin, periaatteiltaan ns. vanhakantainen, mutta minulle se on sopinut. Mieleeni jäi erityisesti kuitenkin kuin ”riitasointuna” kun hän haastattelun loppuhetkillä sanoi että laulu ”särkynyt saviruukku” on kyllä kaunis, mutta ei Jumala tahdo meitä pitää särkyneinä vaan eheyttää! Niin kuin onkin, mutta:

Se laittoi minut ajattelemaan mm. tätä blogitaivasta ja omaa osaani tässä!? Kuinka kirjoitan, millaista kuvaa annan mielipiteilläni ja aiheillani? Ahdistuuko joku juuri nyt särkynyt, vai saako lohtua? Ihmisiä olemme kaikki ja samassa veneessä. Virheitä teemme emmekä aina osaa ajatella mitä sanomme, vaikka tarkoitus olisikin hyvä! Toivottavasti ns. elämä opettaakin ja vähemmin tulisi sanottua sellaista joka toista satuttaa.

Kuuntelin sitten vielä, eräänä toisena päivänä radiosta jonkun hartausohjelman jossa mainittiin pappi Elkanan vaimo Hanna!! Se taas sai minut hakemaan niitä raamatun kohtia joissa sanotaan kuten esim. Room. 12:15: ”Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa” ja kehoitetaan olemaan viisaita kussakin tilanteessa. Sama sanoma toistuu psalmeissa, sananlaskuissa Jesajassa jne.

Ehkä nyt vähän poikkean aiheesta joka kuitenkin on, kuinka me suhtaudumme särkyneisiin lähimmäisiimme ja/tai itseemmekin. Oma käsitykseni toki tukee tuon papin näkemystä mutta tämän puoleinen elämä on opettanut ettei meistä kukaan vielä täällä tule kokonaan ehjäksi! En sano, että tuo pappikaan sitä olisi tarkoittanut, mutta hänellä on tapana esittää asiansa vahvasti.

Niin Hanna… Hänen tarinansa aloittaa Samuelin kirjan. Jos ei joku muista niin Hanna oli Elkanan toinen vaimo, joka kärsi ja särkyi siitä ettei saanut lasta. Hän meni pyhäkköönsä rukoilemaan ja itki niin että pappi Eeli luuli hänen olleen humalassa. Mutta Hanna kertoi hänelle itkunsa ja suuren tuskansa syyn. Pappi Eeli ymmärsi ja lähetti hänet siunaten  kotimatkalle ja Hanna sai, vanhoilla päivillään kaipaamansa lapsen, pojan, jonka lupasi Jumalalle ja pitikin lupauksensa.

Meillä on vaikeita aikoja, suuria ja pieniä suruja, murheita joita kannamme sisällämme ehkä niinkin, ettemme kenellekään koskaan kerro! Minullakin on. Ne minä itken Herralleni ja voin tunnustaa, kerta toisensa jälkeen, syviä ne ovat. Taas eräänä päivänä olin niin väsynyt että lepäsin sängylläni lähes koko päivän, katselin ympärilleni kaikkea sitä rakasta jota saatoin nähdä ja ajattelin ja muistelin. Huomasin, ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni, ettei mikään enää sitonut minua. Olin vapaa kaikesta mitä näin.

Ajatukseni siirtyvät tässäkin siihen kokemukseeni ja lisäksi tähän hetkeen: – Koko maailma on nyt ahdistuksen ja pelon vallassa, emmekä tiedä mitä tuleva tuo tullessaan. Nyt juuri, kun pitäisi osata riemuita Pääsiäisen sanoman toteutumisesta! Siitä että Herramme on ylösnoussut ja Elää! Kevät tekee tuloaan ja valon määrä on häikäisevä. Mutta sitä tosiasiaa ei mikään muuta että tälläkin hetkellä joku kaivaten itkee läheistään. Joku on sairaana, jollain on ihmis- suhde karikolla ja Jumala hukassa. Joku suree lapsiaan jne..

Autuas on se ihminen, joka kaikkina aikoina osaa ohjata ajatuksensa siihen tulevaisuuteen mitä kohti olemme lopullisesti menossa. Siihen jonka Jeesus kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan meille voitti! Me suremme ja saamme surra, mutta kun tai jos, meillä on Usko ja Toivo Jeesuksessa ja Jumalan Sanassa joka lupaa hyvää ja täydellistä niin me jaksamme, varsinkin jos saamme tukea myös lähimmäisiltämme.

Heikkoina ja särkyneinäkin me jaksamme ja juurikin silloin. En minä, eikä kukaan meistä, voi olla itse mielestään viisas. Eli ellemme itse säry tai joudu itkemään ja ikävöimään emme voi toisiakaan auttaa. Ja siihen meidät on myös, ja kuitenkin, tarkoitettu. Jumala Kaikkivaltias on armollinen särkyneille, särkyihän hän itsekin!   Hän Särkyi Ristillä.  –  Ei itsensä tähden vaan meidän, jotka hän oli luonut ja synnyttänyt.

Ja juuri siksi Hän oman kärsimyksensä ja särkymisensä kautta voi ja tahtoo meitäkin lohduttaa ja auttaa! Viisautta lempeytä ja armollisuutta lähimmäistemme ja itsemmekin suhteen saamme ja voimme anoa Häneltä. Hän voi kiusattuja ja särkyneitä auttaa koska oli itsekin kiusattu. Kun kerran olemme Perillä, silloin me olemme täysin ehjiä! Mutta siihen saakka seuraavan virren sanoin, kaikesta ulkoisesta huolimatta Jumalan siunausta ja rauhaa tähänkin kevääseen!

virsi 552: Mua siipeis suojaan kätke, oi Jeesus, Herrani, suojassas suo mun olla, jos kuinka kävisi. Sä kaikeks tule mulle valollas, neuvoillas, suo joka päivä elää mun yksin armostas. Suo anteeks kaikki synnit, puhdista verelläs, luo minuun uusi mieli, Pyhitä Hengelläs. Ja meidät suuret pienet sun sulje huomahas, yö rauhainen suo meille, Oi Jeesus Laupias!

Vietiin haudalle pikkiriikkinen kukkakimppu. Kukat olivat pari päivää aiemmin tienposkesta löytyneitä sinisiä liljoja; taisivat olla puutarhapakolaisia. Suojalumi oli peittänyt hautausmaan.

Säät pistivät ihmettelemään. Eikö olisikin ollut enemmän pääsiäisen sanoman mukaista, että pitkästäperjantaista pääsiäisyöhön olisi ollut lunta ja pääsiäisaamu olisi valjennut aurinkoisena. Päinvastoin oli käynyt. Hautausmaan käytävälle jäi painaumat askelista.

Haudalla ei oltu pitkään. Ilma oli raaka, mutta muutama lämmin ajatus ajateltiin. Kukat jäivät valkoisen ristin juureen.

Lähellä hautausmaan porttia hangessa makasi lehti. Lehmus oli pudottanut käytävälle muiston menneestä kesästä. Pähkylöitä ei lehden kaverina enää ollut. Ne olivat maan povessa odottamassa itämistä, uutta kesää.

Tänään vietämme pitkää perjantaita. Kristuksen Jeesuksen tuskan päivää.  Minulle hiljaisuuden, ja rukouksen pyhää päivää. – Mielessäni pääsiäisvirret ja psalmit.

Ps. 30: ”Minä ylistän sinua, Herra, sillä Sinä Pelastit minut etkä sallinut viholliseni iloita minusta! Herra, minun Jumalani, sinua minä huusin, ja Sinä paransit minut. Herra, Sinä nostit minun sieluni tuonelasta, Sinä Herätit minut henkiin hautaan vaipuvien joukosta……

Sinä muutit minun murheeni Ilokarkeloksi, Sinä riisuit minun Surupukuni ja vyötit minut riemulla, että minun sieluni veisaisi sinulle kiitosta, Eikä Vaikenisi! Herra, minun Jumalani Sinua minä ylistän iankaikkisesti!

Virrestä 511 kaksi viimeistä säkeistöä: Tie, valmis on, nyt tunnen sen ja lähden matkaan palvellen. Voin jakaa, minkä itse saan, rohkaista muita kulkemaan. Tie valmis on, ja päässä sen vastaus löytyy ikuinen, ja kerran ehjä ihminen Ylistää Tietä Kristuksen!

Siunattua pääsiäisen aikaa kaikkine pyhineen kaikille Jeesuksen ansiosta nyt oleville ja tuleville Herran palvelijoille ja pyhille Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä ”käsky” kuuluu:” Olkaa pyhät.

Efesolaiskirje 4

Miksi kiitän, miksi kirjoitan, miksi, miksi?

Mielestäni juuri nyt, juuri tänään(kin) ihmiset tarvitsevat jotain ikuista ja kestävää, niin kuin ovat aina tarvinneet. Siksi kirjoitan, siksi kiitän vaikka monen mieltä ahdistus ja suru painavatkin. Tänä aamuna mielessäni olivat Immi Hellenin runon ”Paimenpoika” sanat ja sävel. Ajattelin tulla sen tänne kirjoittamaan – lohduksi niille jotka potevat yksinäisyyttä. Mutta on parempikin sanoma. Tuo joka on otsikkona! Ensimmäisen Korinttolaiskirjeen 13 luku. Tahtoisin sen tähän kokonaan, mutta uskossa siihen että jokaisella joka tätä mahdollisesti lukee, on oma Raamattu niin en sitä kopioi. Ja löytyyhän se googlaamalla näistä koneistakin.

Tuon kirjeen ihanuus on niin valtava että sitä luetaan ts. luettiin ainakin ennen, vihkitilaisuuksissa kirkossa. Minun äitini vanhassa raamatunkäännöksessä on alustuksena/esipuheena seuraavaa:” Apostoli esittää rakkauden kaikkia lahjoja korkeammaksi, kuvaa sen jaloutta ja sanoo rakkauden yksin olevan ikuisen, mutta muiden lahjojen katoavaisia”! Ja näinhän on. Jatkan muutamalla jakeella lopusta:

”Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin, nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niin kuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan! Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme, mutta suurin niistä on rakkaus!” Niin, – kestävä ja ikuinen on Jumalan rakkaus ihmisiä kohtaan.

Vaikka Tapio aivan oikein kirjoittikin että elämme kirotussa maailmassa ja siltä voi näyttää ja tuntuakin,  ja se on myös Raamatun alkulehdiltä luettavissa Jumalan omina sanoina, niin ihmistä Hän ei kironnut vaan lahjoitti meille Vapahtajan omassa pojassaan. Siitä minä kiitän, siitä tahdon ”todistaa” Kaikkina aikoina ja päivinä, niin pahoina kuin hyvinäkin! Sillä se on ikuista.

Tuntuu vähän ”maalliselta” laittaa nyt tähän tuota alussa lupaamani runoa niin Pyhä on tämä Jumalan Sana.

Mutta me elämme tässä maailmassa jossa kaikesta huolimatta aina on jotain kaunista ja herkkääkin, kuten Jumalan luonto ja taiteet! Siksi kaikille yksinäisille pieni keromus pienestä paimenpojasta! Tämä runo on eri muodossa sanoitukseltaan kuin se jota lauluna lauletaan, mutta kauniita molemmin sanoin, niin kuin ihmiselämäkin. Ja runoilija oli uskova ihminen voi senkin lukea tästäkin runon tekstistä:

” Jäi toiset aamulla nukkumaan, kun otin konttini naulaltaan ja kiiruhdin karjoteille./ Mä kutsuin Herttaa ja Helunaa, ne seurasi torveni toitantaa, ja metsä soitteli meille./ Mä tunnen polkuja paljonkin, jo kesän karjaani paimensin, en konsaan eksynyt vielä. Mä tiedän ruohoiset syöttömaat ja ahonrintamat marjakkaat ja rannat siintävät siellä./ Kun eilen rauhassa karja söi ja pikku vuonaset leikkiä löi, ma poimin muurainta suosta, niin susi syöksähti laumahan, se sieppasi suuhunsa karitsan ja aikoi tiehensä juosta./

Sen kanssa ma silloin taistelin, sen kidasta pienoisen pelastin ja annoin sen äidillensä. Se Susi kättäni haavoitti, vaan olkoon se sille anteeksi, se oli kai nälissänsä./ On armas sunnuntaiaamu tää, se mielessä muistot herättää – nyt toiset on kirkkotiellä. Mä etsin kirjani kontistain, sen äitivainaalta muistoks sain – hän on jo tallella siellä./ Nyt metsä kirkkoni olla saa, voi täälläi palvella Jumalaa, mun urkuni kauniit soikaa! Mun Kirkkoni katto on korkeella, ja ystävä yksi on seurana, joka muistavi poikaa, paimenpoikaa”.

Herra on Hyvä tänäänkin, Hän on rakkaus ja armo Yli kaiken.! Siunattua sunnuntaipäivää!

Heräsin hitaasti, sydämessäni lepo, rauha ja ilo. Ei mitään kiirettä…

Ajattelin ihanaa eilistä iltaa, kun pastorini lähetti minulle postia, psalmeja tukuttain ja ihanan Raamatun kohdan Efesolaiskirjeestä.  Ajattelin yötä jolloin koin Jumalan puhuvan itselleni –  itsestään! Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä. Mitä se on tälle ihmeelliselle kolminaisuudelle ja meille maan ihmisille! On vain yksi Sana joka sitä yrittää kuvata ja se on käsittämätön Rakkaus! Ja edelleen ajattelin tätä aamua jolloin jäin sänkyyni rukoilemaan kaikessa rauhassa, levossa ja tyyneydessä, pitkästi ja ääneen.

Harvoin näin tapahtuu, mutta koin todellakin että minun Herrallani on asiaa. Rukoilin ystävien, tuttavien, sukulaisten ja koko maailman puolesta. Myös niiden jotka kärsivät nyt erityisesti joko ruumiin, sielun tai hengen puolesta. Kun sitten, aihe mielessäni tulin tänne koneelle kirjoittaakseni autuaasta aamustani ja kohtaamisestani Herrani kanssa…odotti uutinen joka vei hiljaiseksi ja hiljaisuuteen, mutta siitä ei ole lupa tämän enempää mainita. Jumala On, ja on Kaikkivaltias ja kaikkitietävä, toisin kuin me! Kaikessa kaiken Hän tietää parhiten.

Joka tapauksessa olen saanut kokea kaikenlaisia tunteita viime aikoina. Hätääkin ja epävarmuutta ja siksi ehkä sainkin viime yönä olla niin ”autuas”, eli onnellinen, näin maailman kielellä sanottuna. Aamun ensimmäinen laulu oli ja on, se jonka tänne loppuun kirjoitan. Ja aamun ensimmäinen Raamatun luku oli kirje efesolaisille! Oi, en muistanutkaan kuinka ihana se on! Rakas Ari pappini antoi illalla viimeiseksi läksykseni (ef.3.20) joka kuuluu/kuului (1938) seuraavasti:” Mutta Hänelle, joka voi tehdä enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa (jatkan loppuun):” Hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta aikojen ja sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen.”

Sain tämän efesolaiskirjeen kohdan vastauksena kysymykseeni: kuinka rukoilla ihmisten puolesta, ihmisenä, kun ja jos ei voi tietää mikä on Jumalan tahto kunkin kohdalla? Hän, Ari, ”päästi minut pahasta” sanoen kauniisti että me voimme KANTAA ihmiset ja asiamme Jumalan eteen rukouksin! Voimme kantaa!- Jumala sitten tietää mitä tekee, ja voi kuinka kaunis ajatus ja voi kuinka se vapautti! Kantaa Tosiamme niin kuin meidän Herrammekin meitä kantoi ristillään ja kantaa perille asti kun laitamme uskomme ja toivomme Häneen!

Kun nyt olen tässä, niin tiedän itsestäni että me jokainen, lukiessamme Raamattua, löydämme sieltä juuri ne kohdat jotka tarvitsemme kun rukoilemme lyhyesti Jumalan johdatusta, ja vaikka emme rukoilisikaan niin kaikissa, tämän Raamattu nimisen kirjan teksteissä, on Pyhän Hengen läsnäolo. VT. on paljolti historiaa UT on tätä päivää ja tulevaisuutta –  näin yksinkertaistettuna. Joka tapauksessa kehoitan lukemaan, jälleen kerran Paavalin kirjeitä, myös kaikkien muidenkin UT:n kirjeet!

Ja nyt SE laulu. Sopii tähän aikaan ja kaikkiin aikoihin, lohduksi ja toivoksi elämämme matkalle, niin vaikeina kuin vähän helpompinakin aikoina. Ole siunattu näiden sanojen myötä, kaikesta huolimatta! Olet rakastettu niin kuin me kaikki josta todistaa Kirjojen Kirja ja Pääsiäinen!Ajatella että Jeesus kuoli äärettömän tuskallisesti ja silti rukoili pahantekijäinsäkin puolesta. Hän ei jättänyt ketään ulkopuolelle, tämä koskettaa minua syvältä. Hän rukoili kiduttajainsakin puolesta, kuollessaan, mutta nousi kuolleista meidän tähtemme! Kiitos, ylistys ja Kunnia Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle. Amen

”Kirkas aamu pian koittaaa, jälkeen aikojen yön. Päivä varjot jo poistaa kautta Golgatan työn. Huomenkellojen soiton kaiku sielussa soi. Meille kertoen Voiton Jeesus, matkaamme toi. Taivas kotihin johtaa kaita elämän tie. Herra lastansa kohtaa, Kantain perille vie. Täältä katseeni nostaa Ylös vuorille saan. Sieltä sieluuni loistaa Valo taivahan maan.

Oi nyt Taivaisen Saaton, nään mä Ihmeellisen. Jeesus Nimessä Voiton saivat Voimallisen. Heidän kanssansa astun Maahan Kirkkauden. Silloin perille saavun. Joukkoon Voittajien!”

Kiitos Herra Armostasi, Kiitos Tulevaisuudesta ja Toivosta! Kiitos, Kiitos, Kiitos!